Lautapelit

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
38
Yllä on hyvää listaa, varsinkin Azulille, Santorinille ja 7 Wonders Duelille ääni täältäkin. Dominionin vaihtaisin kotimaiseen Dale of Merchantsiin jos vaan englanti taittuu molemmilta pelaajilta. Muita ehdotuksia voisi olla vaikka niinikään kotimaiset Honshū/Hokkaido tai sitten Battle Line/Schotten Totten. Sitten jos ei päätä huimaa ja jotain ihan muuta haluaa kokeilla niin Innovationissa riittää pelattavaa peruspelissäkin varmaan hautaan saakka kunhan pääsee alun vaikeuksien yli ja peliin sisälle.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Omasta mielestä Dominion ehottomasti siksi listalla, että siinä on pelattavaa oikeasti melko pitkäksi aikaa ja parilla lisärillä melko äärettömästi kombinaatioita. Kevyesti pitkäikäisin noista kaikista mainitsemistani peleistä ilman että alkaa heti tuntua jonkun tietyn asian hinkkaamiselta. Plus toimii kolmella/neljälläkin ihan hyvin. On varmaan ainoita lautapelejä joita on jaksanut paukuttaa tyyliin 7h putkeen kolmena päivänä peräkkäin yms.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Noista azuleista sen verran että niitä on ainakin kolme eri versiota, ja ainakin omissa pelipiireissä tuo Azul: Summer Pavillion on ollut tykätyimpiä. Siinä on ehkä aavistuksen helpompi pisteytys ja hieman enemmän liikkumavaraa taktikoinnissa kuin alkuperäisessä.
 
Azulin suola nimenomaan kaksinpelissä on tuo toisten nokittaminen ja niiden massiivisten miinuspojojen pakottaminen. Ymmärtänyt ettei Summer Pavilionissa tämmöseen ole nii paljoa mahista. JA ainakin itse koen, että monet kaksinpelit menettää kaiken viihdyttävyyden jos ne muistuttaa jotain pasianssia. Monen pelaajan pelissä ei niinkään haittaa. Esim. Stone age paljon miellyttävämpi kolmella kuin kahdella pelaajalla jos kaikki tuijottaa vaan omaa lautaa ja pisteitä.
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
Kadonneet kaupungit, Splendor, Roll for the Galaxy ja Terraforming Mars. Noi vaikeutuu vasemmalta oikealle, mutta toimii kahdella ja on satunnaisuuttakin, mutta kyllä parempi usein voittaa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Laitoin tässä Star Realms: Frontiersin tilaukseen kun vaikutti teemansa puolesta kiinnostavalta ja kuitenkin suht lyhyeltä, mutta nyt mietin että ottaisiko toiseksi peliksi sitten 7 Wonderssin vai Carcassonen. Lähinnä ainakin tuossa 7 Wonderssissa mietityttää, että onko se sitten myös korttipohjaisena liiankin samanlainen tuon Star Realmsin kanssa?
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
Aika erinlaisia. Star Realmsissa tapellaan keräämällä korttipakkaa jota kierrätetään ympäri ja yritetään tehdä siitä tehokas hyökkäyskone. Puhdas kaksinpeli. 7 wonders on 3+ pelaajan peli jossa jaetaan 7 korttia, joista valitaan yksi pelataa se ja loput annetaan seuraavalle, yrittäen rakentaa siihen koneistoa josta saa ulos pisteitä ja resursseja eri tavoin. Hieno twisti on siinä, että naapurilta voi aina ostaa resurseja jos sillä on niitä koneistossaan jolloin kaikkea ei tarvitse tehdä itse. 2 pelaajan variantti 7 wonderista on monien mielestä surkea, paitsi Rahdon, joka tykkää siitä. Carcassone toimii hyvin kaksinpelinäkin. Jos sillä on jotain vaikutusta päätökseen.

Kaikkia kolmea pääsee kokeilemaan netissä jos haluaa. Star Realmsista taisi olla ilmainen app androidille. 7 wonders ja carcassone löytyy boardgamearenasta.
 
Ilmeisesti tuon Frontierssin pitäisi mahdollistaa myös eri pelaajamääriä kuin 2, mutta katsellaan nyt sitten kun se saapuu.

Ja voi kyllä olla että loppujen lopuksi hankin sekä tuon Carcassonen että 7 Wondersin, joskin vain toisen itselleni. ;)

Muistaako joku muuten täällä tällaista vanhaa pohjoismaista talouspeliä:

Nya Finans

eli Uutta Finanssia? Onkohan tuon tapaisia pelejä tehty sitten muitakin kuin tietysti Monopoly ja Hotelli-peli? (Jossa siis mennään ympäri lautaa, ostellaan juttuja ja kerätään toisilta pelaajilta rahaa kun he tulevat vierailulle omistamallesi alueelle.). Noita kaikkia kolmea on nimittäin tullut aikojen saatossa pelailtua. Ilmeisesti Yhdysvalloissa ollut joku vanha peli myös nimeltään Acquire, mutta siinä ei taideta kyllä paljoa liikkua mihinkään eikä muita pelaajia rokottaa. Joka tapauksessa juttujen osteleminen ja muiden pelaajien rahojen kyniminen kyllä toimii itselläni aina. :rofl2:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Aika erinlaisia. Star Realmsissa tapellaan keräämällä korttipakkaa jota kierrätetään ympäri ja yritetään tehdä siitä tehokas hyökkäyskone. Puhdas kaksinpeli. 7 wonders on 3+ pelaajan peli jossa jaetaan 7 korttia, joista valitaan yksi pelataa se ja loput annetaan seuraavalle, yrittäen rakentaa siihen koneistoa josta saa ulos pisteitä ja resursseja eri tavoin. Hieno twisti on siinä, että naapurilta voi aina ostaa resurseja jos sillä on niitä koneistossaan jolloin kaikkea ei tarvitse tehdä itse. 2 pelaajan variantti 7 wonderista on monien mielestä surkea, paitsi Rahdon, joka tykkää siitä. Carcassone toimii hyvin kaksinpelinäkin. Jos sillä on jotain vaikutusta päätökseen.

Kaikkia kolmea pääsee kokeilemaan netissä jos haluaa. Star Realmsista taisi olla ilmainen app androidille. 7 wonders ja carcassone löytyy boardgamearenasta.
7 wondersin kahden pelin variantti surkea? Itse puhuin ihan siitä 7 Wonders Duelista joka on suunniteltu kahden pelattavaksi. 7 Wonders itsessään ei nii hyvin toimi kaksinpelinä, mutta Duel on pelkästään siihen suunniteltu ja siinä ei tuota "korttipakan" kierrättämistä ole vaan kortit otetaan erillä tavoin tehdyistä "pyramideista" kuin pyramidipasianssissa. BGG:n sijalla #16 (varsinainen sijalla #49)
7wonders-korttiasetelma.jpg
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Roll for the Galaxylle ääni täältä. Pelattiin kyl ihan puhki lisärin kanssa, mutta Top5 eniten pelattuja pelejä 10v sisällä meidän peliporukassa.
Olikos tämän kanssa muuten niin, ettei pelissä mitään varsinaisia taisteluita ole? Esim. että alus tämä hyökkää toisen pelaajan alus tuota vastaan.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Olikos tämän kanssa muuten niin, ettei pelissä mitään varsinaisia taisteluita ole? Esim. että alus tämä hyökkää toisen pelaajan alus tuota vastaan.
Ei, ihan puhasta resurssien tekemistä ja resurssien muuttamista pisteiksi. En äkkiseltään muista, että tässä olis ollut lisärissäkään mitään hyökkäystä. Toki ihan ohuesti tässä on mahollisuuksia toisia kiusata, mutta aika ohkaseksi ne jää ja harvoin kannattavaksi.
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
482
Muistaako joku muuten täällä tällaista vanhaa pohjoismaista talouspeliä:

Nya Finans
Kun kysyit niin kasarilla tosiaan kaveri perheineen pelasi Finanssia, en silloin alle kymmenen vuotiaana tätä kuin kokeillut, oli mulle tylsä. Olin enemmän Monopolin perään, se meillä oli mukana mökkireissuilla läpi 80-luvun.
Muut mitkä kasarilla kulki mukana oli Othello, Afrikan tähti, yhdistelmälauta missä Tammi/Mylly ja sitten tuli Trivial Pursuit olisiko ollut noin -85 tienoolla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192

Uusi Finanssi mielestäni pyyhki monipuolisuudessaan ja hauskuudessaan Monopolilla pöytää. En ainakaan itse pelannut Monopolia ikinä jos Uusi Finanssi oli vaihtoehtona.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Uusi Finanssi mielestäni pyyhki monipuolisuudessaan ja hauskuudessaan Monopolilla pöytää. En ainakaan itse pelannut Monopolia ikinä jos Uusi Finanssi oli vaihtoehtona.
Henk. koht en ole ikinä ymmärtänyt Monopolin viehätystä pelinä. Eihän siinä edes ole juuri mitään valintoja ensimmäisten kierrosten jälkeen. Kunhan heitellään noppaa ja katsotaan miten simulaatiossa lopulta käy. Vaikuttaa enemmän joltain ajanvieterituaalilta.
Suosittelisin ennemmin Space Base jos haluaa noppia nakella. Bisnesteemaa tosin ei ole.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Monopoli on saanut ihmiset kautta aikain niin pahalle tuulelle ja vihaamaan sen pelaamista, että en myöskään itse osaa arvostaa peliä korkealle. Vaikka lapsena sitä tietenkin pelasin. Kellään häviäjällä ei ole kivaa. Tuossa pelissä rankaisumomentti on vahva ja alati läsnä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Monopoli on hieman sama, kun videopelien puolella olisi jämähtänyt pelaamaan Tiger Electronicsin elektroniikkapelejä, ja jättäisi kaikki muut testaamaatta.

On ollut aikanaan varmasti ajanvietettä, saattaa tarjota tekemistä hetkeksi, ovat molemmat omalla tavallaan klassikoita.... mutta eihän kumpikaan ollut millään tavalla relevantti vuosikymmeniin, ja tarjoavat molemmissa kategorioissa surkeimman mahdollisen pelikokemuksen. Kummastakaan ei tee yhtään parempia tai ajankohtaisempia se, että myydään jotain Fallout/Super Mario/Game of Thrones -keräilyversioita, ja samalla tavalla kokee pettymyksen jos joku tietämätön sukulainen menee sellaisen antamaan lahjana. Hotels, Pekingin Mysteerit, Palkkapäivä ja monet muutkin lautapelikirppiksillä halutut klassikkopelit menevät ihan samaan kategoriaan - joskin osa voi olla ihan sopivia lapsille. HeroQuest on sentään jo jossain määrin peli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Monopoli on hieman sama, kun videopelien puolella olisi jämähtänyt pelaamaan Tiger Electronicsin elektroniikkapelejä, ja jättäisi kaikki muut testaamaatta.
Silti marketeissa myydään pitkälti näitä sysipaskoja monopoleja, Afrikan tähtiä ja Kimblejä. Sääli, että suosituimmat pelit ovat niin paskoja. No okei, Carcassonne on saanut sentään jalansijaa ja Menolippu. Ehkä on toivoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Uusi Finanssi mielestäni pyyhki monipuolisuudessaan ja hauskuudessaan Monopolilla pöytää. En ainakaan itse pelannut Monopolia ikinä jos Uusi Finanssi oli vaihtoehtona.
Tästä kyllä ihan samaa mieltä, vaikka toki viimeisimmästä Uusi Finanssi sessiostakin vierähtänyt varmaan jo joku 15-20 vuotta (joten voi olla että aika kullannut vähän muistoja sen osalta myös). Joka tapauksessa jos itseltäni kysytään on Monopolin huonoin puoli juuri siinä mistä se varmaan on nimensäkin saanut eli siinä että jos haluat jotain oikein kunnon rakennuksia ja aina vaan kasvavia tuottoja saada täytyy sun saada juuri se Monopoli tietyn alueen tonteille. Muuten se pelkän yhden tontin omistaminen ei tuota sulle muistaakseni juuri mitään. Joten voin ainakin itse sanoa, että viimeksi kun kyseistä peliä pelasin oli mun tärkein tavoitteeni vain blokata se, ettei vastapuoli vaan saisi sitä monopolia millekään alueelle. Joten siinä me sitten pyörittiin niin, että molemmilla oli paljon rakentamattomia tontteja jotka eivät tuottaneet juuri mitään. :D Uudessa Finanssissa sen sijaan muistaakseni se rakentaminen oli tonttikohtaista, jolloin ihan tommonen pelkkä blokkaus ei toiminutkaan ja jumittanut täysin koko peliä.

Silti marketeissa myydään pitkälti näitä sysipaskoja monopoleja, Afrikan tähtiä ja Kimblejä. Sääli, että suosituimmat pelit ovat niin paskoja. No okei, Carcassonne on saanut sentään jalansijaa ja Menolippu. Ehkä on toivoa.
Noiden uusien lautapelien osalta varmaan ongelmana aika pitkälti sekin, että niiden kohdalla kuluttajia pitäisi sitten perehdytyttää kyseisten pelien mekaniikkoihin verrattuna noihin muutamaan vanhaan tuttuun joita on myyty jo ikuisuuden, joten suuri osa länsimaalaisista ihmisistä on niitä joskus ainakin kokeillut. Toki nykyisin tuonkin ainakin pitäisi olla helpompaa, kun esim. Youtubessa voi noita uusia pelejä ja niiden pelimekaniikkaa esitellä.
 
Viimeksi muokattu:

FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
Monopolin pahimpia ongelmia on täysin arvaamaton kesto, jota vielä omilla lisäsäännöillä pidennetään (kaikki maksut vapaa pysäköinnin alle ja sen saa kun siihen osuu) sekä se että pelistä putoaa pois. Toisaalta Afrikan tähti ja Kimble on oman näkemyksen mukaan työntänyt sivuun muualla maailmassa suositun käärmeet ja tikapuut pelin, joka on noihin kahteen verrattuna aivan kamala tuurilotto. Noihin on kuitenkin saatu aikaan valinnan tuntua, vaikka tuuri paljon määrääkin. Kimblessäkin voit käyttää hyväksi sitä tietoa, että noppa ei pyöri täysin satunnaisesti.

Muistan itsekkin hämärästi että Uusi Finanssi oli pelinä paljon mielenkiintoisempi, mutta en kyllä muista koko pelistä yhtään mitään yli 30 vuoden päästä pelaamisesta :D
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
En oo ite pelannut koskaan monopolia niillä säännöillä missä kaikki huutokaupataan, muistaakseni nämä on ne alkuperäiset säännöt. Eli jos joku ei osta satuttuaan ruudulle niin se huutokaupataan eniten tarjoavalle. Tällä tavalla rahaa menee ihan erillä tavalla ja tontit on äkkiä ostettu, mutta toisaalta paljon vähemmän niitä, että yhellä on koko yks laita itellä.

Hirveimpiä noista on nuo lastenmonopoliversiot jotka on ihan loputon suo, eivät etene mihinkään ja mihinkään et voi vaikuttaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
960
Onko sekä Blood Ragea että Mezoa pelanneita? Kumpi noista kannattaisi hankkia vai ovatko edes vertailtavissa?
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 780
Noiden uusien lautapelien osalta varmaan ongelmana aika pitkälti sekin, että niiden kohdalla kuluttajia pitäisi sitten perehdytyttää kyseisten pelien mekaniikkoihin verrattuna noihin muutamaan vanhaan tuttuun joita on myyty jo ikuisuuden, joten suuri osa länsimaalaisista ihmisistä on niitä joskus ainakin kokeillut. Toki nykyisin tuonkin ainakin pitäisi olla helpompaa, kun esim. Youtubessa voi noita uusia pelejä ja niiden pelimekaniikkaa esitellä.
Varmasti näin, mutta esim. Carcassonnen kanssa riittää, kun käyttää n. 5 min aikaa sääntöjen selvittämiseen. Jos siis kyseessä normaaliälyiset yli 12-vuotiaat. Toki Carcassonne lienee yksinkertaisimpia näistä "oikeista" lautapeleistä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 452
Varmasti näin, mutta esim. Carcassonnen kanssa riittää, kun käyttää n. 5 min aikaa sääntöjen selvittämiseen. Jos siis kyseessä normaaliälyiset yli 12-vuotiaat. Toki Carcassonne lienee yksinkertaisimpia näistä "oikeista" lautapeleistä.
Ehkä riittääkin, mutta siellä kaupassa ennen kuin pelin ostaa olisi yleensä kiva tietää siitä jotain muutakin kuin että siinä on hieno laatikko.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Tän vuoden aikana pelattuna Terraforming Marsin lisäksi:
Neljästään:
Everdell Tää oli iso pettymys. Ei napannut ei yhtään. Ulkoasu oli minusta yllättävän tylsä kortteja lukuunottamatta. Pelaaminen oli pääasiassa älyttömän pitkäveteistä pasianssia ja peli vaan jatku ja jatku. Ei mitenkään Wingspanin veroinen enkä mitenkään mieltäis tätä mitenkään perhepeliksi edes natiivisti englantia puhuville. Hirveästi kaikkea pikkutihrua korteissa ja sit toisaalta tuommonen perus sillisalaatti pisteenlasku. Lässähti vielä lopussa koko peli. Oli jotenki tuo korttien kanssa hinkkaaminen hyvin samantyyppistä kuin Terraforming marsissa, ettei mitenkään pysy kärryillä mitä muut tekee saati ettäkö se jotenki edes kiinnostaisi.

Yellow & Yangtze Tämä taas oli yllättävän mielenkiintoinen. Virtaviivaistettu "sotapeli" ja neljästään tuli mielenkiintosia taisteluita missä kaikki joutu tovin miettimään et mille puolelle aina asettuu jos asettuu.

The Crew Hienoinen pettymys itelle. Yhteistyöpeli hieman The Mindin hengessä, mutta astetta monimutkaisempi ja ei niin raadollinen. Lähti vähän hitaasti käyntiin ja tuntui ettei tämmöinen peli saisi olla näin pitkäveteinen alussa.

Flamme Rouge Joku tuolla aiemmin tätä kehuikin. Tykkäsin kyl itekki, yllättävän mielenkiintoinen ja hyvin toimiva mekaniikka ja muistutti pyöräkilpailua todella paljon. Loppuspurtti pikkusen liian aikaisin ja hävisin sen vuoksi =(

Kolmistaan:
Brass: Birmingham Brass: Birmingham
Ensivaikutelma oli, että ei näytä hyvältä. Tykkäsin kyl sit kuitenkin jossain määrin ja tässä tuntuu olevan aivan hitosti mietittävää vaikka mekaniikat suht "yksinkertaiset" lopulta. Eka peli meni ihan puihin kun en jotenki ymmärtänyt miten koneiston saa käyntiin. Mielenkiintoisesti toteutettu lainamekaniikka ja opettaa jossain määrin yrittämisestä jotain.

Wingspan(myös neljästään) Wingspan
Tästä tykkäsin vaikkei tuntunut olevan niin ehyt peli. Jotenkin tuntui että kolmen pelin jälkeen alkoi jo tulla vastaan elementtejä joita vain pohdittiin, että miten "tämän" strategian muka voisi voittaa. Kuitenkin temaattisesti hemmetin hyvin toteutettu, opetuspelinä aivan loistava ja mielenkiintoinen kaikinpuolin. Tästä kun saisi kotimaisen version kotimaisilla linnuilla ja jonku 2nd editionin jossa pikkusen säätöä, nii löytyis kyl hyllystä heti.

Kahdestaan:
Imperial Settlers: Empires of the North Imperial Settlers: Empires of the North
Plääh. Ihan jees, mutta todella pitkäksi venyi pari peliä tätä kaksinpelinä ja alkoi molemmilla kerroilla vähän uuvuttaan. Kuitenkin suht yksinkertainen sekoitus työläisenasettelua ja koneiston rakentamista.

Azul: Summer Pavilion Ei mikään hitti verrattuna perus azuliin. Kuten tuolla aiemmin kommentoinkin, perus azulin kaksinpelin suola on nimenomaan ne pakotetut miinuspisteet yms. Tässä ei mitenkään tullut sellainen olo, että voisin ihan mahottomasti toisen peliin vaikuttaa.

Neuroshima Hex Joo ei. Oli vähän hirveä viritelmä omasta mielestä. Toki mekaniikoiltaan vaikutti olevan ihan toimiva peli, mutta ei kyl mitenkään mielenkiintoinen saati että tätä jaksaisi pelata sen vaatimat kymmenen kertaa ennen kuin pelistä oikeasti saisi jotain irti. Neljä eri "tiimiä" ja jokaisella 20 erilaista yksikköä nii opippa siinä sit jotain yhen pelin aikana. Ulkoasu/teema ei kyl kolahtanut.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
370
Tuli juuri tilattua Patchwork, Dixit ja King of Tokyo. Osaa näistä tässäkin langassa suositeltu.

Entuudestaan hyllystä löytyy 7 Wonders, Exploding Kittens, Pandemic, Sherlock Holmes Consulting detective ja Arkham Horror Card game. Kaksi viimeiseksi mainittua vielä kokeilematta koska pitempiä pelisessioita ollut vaikea löytää. Toki Sherlockia voisi varmaan lyhyemmissäkin erissä pelata.

Pandemic Legacy kyllä kiinnostaa koska alkuperäinen Pandemic on ehdottomasti omia suosikkeja. Flamme Rouge kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Terraforming Mars vaikuttaisi mielenkiintoiselta, miten paljon vaikeampi peli tuo on kuin esim. 7 Wonders?

Kiinnostaisi vielä tietää oletteko pelanneet esim. Kingdominoa, Small Worldia tai Le Havrea?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
636
.......
Kiinnostaisi vielä tietää oletteko pelanneet esim. Kingdominoa, Small Worldia tai Le Havrra?
Small Worldia on tullut pelailtua pari vuotta satunnaisesti. Ihan hauska peli. Voin suositella.
Rodut ovat tarpeeksi erilaisia keskenään joka tuo vaihtelua peliin ja pelimekaniikka "pakottaa" valitsemaan vaan tietyt saatavilla olevat rodut. Joten pelilaudalla ei nähdä jatkuvasti vaan samoja pelaajien suosikkeja.

Toimii parhaiten kolmella tai isommalla pelaajamäärällä. Viidellä pelaajalla jo mukavan kaaottista, kun vapaa maa laudalta on vallattu ja aletaan toisia teurastamaan. Pelimekaniikka on sinänsä simppeli joten mitään syvällistä strategia-peliä tästä ei kannata odottaa.

Suosittelen suoraan ostamaan myös muutaman lisäosan, niin tällä saadaan rotujen määrää kasvatettua.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
543
Terraforming Mars vaikuttaisi mielenkiintoiselta, miten paljon vaikeampi peli tuo on kuin esim. 7 Wonders?
Terraforming Mars ei ole mitenkään vaikea peli. Ostellaan ja lätkitään kortteja, siirrellään resurssikuutioita ja laitetaan laattoja pelilaudalle. Ihan älyttömän hyvä peli ja siihen on helppo päästä sisään. Se on myös helppo opettaa vasta-alkajille. Suosittelen!
 
FinMaky

Tekee sitä ATK:ta
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
678
Tuli juuri tilattua Patchwork, Dixit ja King of Tokyo. Osaa näistä tässäkin langassa suositeltu.

Entuudestaan hyllystä löytyy 7 Wonders, Exploding Kittens, Pandemic, Sherlock Holmes Consulting detective ja Arkham Horror Card game. Kaksi viimeiseksi mainittua vielä kokeilematta koska pitempiä pelisessioita ollut vaikea löytää. Toki Sherlockia voisi varmaan lyhyemmissäkin erissä pelata.

Pandemic Legacy kyllä kiinnostaa koska alkuperäinen Pandemic on ehdottomasti omia suosikkeja. Flamme Rouge kuulostaa myös mielenkiintoiselta. Terraforming Mars vaikuttaisi mielenkiintoiselta, miten paljon vaikeampi peli tuo on kuin esim. 7 Wonders?

Kiinnostaisi vielä tietää oletteko pelanneet esim. Kingdominoa, Small Worldia tai Le Havrra?
Jos aika on tiukalla niin Terraforming Mars voi kestää pitkään, riippuu suoraan pelaajamäärästä, mutta 4+h peli 5 pelaajalla, vaikkei pahasti kukaan jäädä voi olla todellisuutta. noin 2h kahdella aluksi. Kingdominoa on pari erää pelattuna, nopein näistä kolmesta ja kevein. 20 min. Ja ehkä nopeiten kyllästyy. Small Worldiä myös muutama takana, yksinkertaiset säännöt periaatteessa, kunhan sen declineen siirtymisen ymmärtää, sen ajoitus on yksi avain voittoon. About tunnissa pitäisi mennä, Le Havre on vielä pelaamatta, mutta paljon tekemista, aina jotain hyviä vaihtoehtoja, mutta tämä voikin sitten kestää yli 2h, varsinkin jos enemmän pelaajia.
Pandemic Legacy menee sen vähän reilu 1h per pelikerta, eli peliaika ihan samassa kuin normi Pandemic, mutta pelin lopetus ja aloitus kestää pikkasen enemmän, kun availlaan bokseja ja katsotaan mitä tapahtuu, valitaan asioita jne. Jos tykkää perus pandemiasta, niin tämä on kyllä ihan parhautta. Toisaalta kun tämän on pelannut läpi, tuli minulle hetkeksi aikaa pandemian peluu täyteen. Season 2 pitäisi pelata, koska aivan erillainen kuulemma ja muuta en halua kuullakkaan.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
3 419
Jos aika on tiukalla niin Terraforming Mars voi kestää pitkään, riippuu suoraan pelaajamäärästä, mutta 4+h peli 5 pelaajalla, vaikkei pahasti kukaan jäädä voi olla todellisuutta. noin 2h kahdella aluksi.
Pelattiin tuota viikonloppuna kolmestaan, mukana uusi pelaaja ja yksi pari peliä pelannut. Eka peli 5h, toinen peli 2.5h. Kertoo aika hyvin sen kestosta ja miten se nopeutuu, kun porukka muistaa pelin. Noin corporate agella ja ilman alun tuotantoboostia, eli se hitaampi variaatio.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Terraforming Mars vaikuttaisi mielenkiintoiselta, miten paljon vaikeampi peli tuo on kuin esim. 7 Wonders?

Kiinnostaisi vielä tietää oletteko pelanneet esim. Kingdominoa, Small Worldia tai Le Havrea?
Mars tosiaan minusta helpompi oppia kuin 7 wonders, paljon pasianssimaisempi ja pitkäveteisempi tosin. Ihan liikaa kestoa suhteessa saatuun iloon. Mielummin joku Roll for the Galaxy josta saa samat ilot paljon hauskemmalla mekaniikalla ja nopeammin. Meillä taisi Marsiin mennä neljällä pelaajalla joku 3h per peli.

Small World on kyllä ollut semmonen peli, että kun on kavereiden kanssa 10 vuotta pelailtu pelejä, niin Small World on oikeastaan ihan ainoa peli joka on noussut silloin tällöin pöytään. Dominion muuten, mutta sitä pelaa monet porukan ulkopuolellakin. Small World tosin minusta vaatii niitä lisäreitä, että siihen tulee kestävyyttä, mutta kyllä sen voi pelata ilman lisäreitäkin jonkin aikaa ilman, että se radikaalisti muuttuu. Omasta mielestä parhaimmillaan kolemlla pelaajalla, pysyy sopivan pitkänä ja pysyy joten kuten hallittavana että ketä pitää seuraavaksi lyödä. Tässä pelissä kuitenkin erikokoisia karttoja eri pelaajamäärille(en tosin muista tuleeko lisärin mukana joku niistä), joten tyhjä tila loppuu kyllä kesken, ja toisaalta pelin mekaniikka pakottaa myös lyömään silloinkin kun sitä tyhjää tilaa on. Sit kannattaa tehdä jotkut erilliset lunttilaput roduille ja kyvyille, näitä löytynee netistä.

Le Havren peluusta varmaan joku 9 vuotta, nii en arvaa sanoa kuin, että jäi yhteen kertaan. Ihan ok muistaakseni mutta ei säväyttänyt mitenkään edes silloin kun pelejä ja kokemusta oli vähemmän.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
799
Neljästään:
Everdell Tää oli iso pettymys. Ei napannut ei yhtään. Ulkoasu oli minusta yllättävän tylsä kortteja lukuunottamatta. Pelaaminen oli pääasiassa älyttömän pitkäveteistä pasianssia ja peli vaan jatku ja jatku. Ei mitenkään Wingspanin veroinen enkä mitenkään mieltäis tätä mitenkään perhepeliksi edes natiivisti englantia puhuville. Hirveästi kaikkea pikkutihrua korteissa ja sit toisaalta tuommonen perus sillisalaatti pisteenlasku. Lässähti vielä lopussa koko peli. Oli jotenki tuo korttien kanssa hinkkaaminen hyvin samantyyppistä kuin Terraforming marsissa, ettei mitenkään pysy kärryillä mitä muut tekee saati ettäkö se jotenki edes kiinnostaisi.
Laitetaanpa myös toisenlainen näkemys:
Itsellä collector's edition, joka tuo metalliset rahat, hienomman laatikon, soolovariantin ja kaksi minilisäriä.

Mahtava peli, yksi suurimmista suosikeista lähipiirissä, myös vaimon ja hänen ystävien puolelta.
Peli näyttää ja tuntuu hyvältä. Marjat ovat aavistuksen pehmeitä, kivet kovia ja kiiltäviä, puut puuta ja rahat metallia. Tilasin myöhemmin vielä puisen puun pahvisen tilalle, ulkoisesti näyttää samalta kuin vanha.
Kaikki työläiset (ja nyt arvostelun ulkopuolelle jäävien lisäreiden lisähahmot) ovat puuta ja eri pelaajilla eri eläimiä geneeristen meeplejen sijaan.
Kortit ovat pelissä keskeisessä roolissa, nekin toki näyttävät hyvältä, liittyvät ulkoisestikin toisiinsa ja pitävät teeman vahvana.

Pelissä rakennetaan omaa kaupunkia, temaattisesti valmistaudutaan talven tuloon eri vuodenaikojen kuluessa. Monesta muusta pelistä poiketen pelaajat etenevät vuodenaikoihin omassa tahdissaan, joka on myös olennainen osa strategiaa. Kaupunki täytetään eläimillä ja rakennuksilla; jokaiseen rakennukseen liittyy tietty eläin. Jos saat rakennuksen tehtyä ensin, eläimen saa kaupunkiinsa ilmaiseksi.
Muun muassa tällaiset mekaniikat ja alun resurssien niukkuus tekevät helposti vuoroista pitkiä uusille pelaajille. Edellisen pelaajan laittaessa työlaisensä juuri siihen sijaintiin (joskus myös sinun kaupungissa), jonka itse olisi tarvinut tai vaikka pelatessaan pöydästä sen kortin, joka olisi ollut keskeinen omaan komboon, meneekin suunnitelmat uusiksi ja miettimisessä saattaa kestää. Erityisesti loppupuolella (jossa Peraton peli lässähti) peli huipentuu: vuorot saattavat kestää ja vuorojen määräkin saattaa olla yllättävä.

Peli ei myöskään ala toistaa itseään pelikertojen välillä. Erilaisia kortteja on paljon ja puolet työläisten paikoista arvotaan. Isompia, modulaarisia lisäreitäkin on jo kolme, joten tarvittaessa lisää tekemistä piisaa ilman että pelistä tulee liian monimutkainen.

Ihan lasten kanssa peliä ei voi pelata, mutta muuten erinomainen perhepeli. Siitä kertonee jotain myös sijoitus 2 BGG:n perhepelien listalla.

4,5 / 5
 
Liittynyt
12.11.2018
Viestejä
370
Ehkei Terraforming Mars ole omalle peliporukalle paras vaihtoehto. Tyttöystävän kanssa kaksinpeliin saa enemmänkin aikaa mennä mutta isommassa porukassa voi olla pelaajia jotka eivät yli 2h pelejä mielellään aloita. Small world, Roll for the Galaxy ja Everdell kyllä kuulostaa mielenkiintoisilta. .
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Roll for the galaxyn ainoita huonoja puolia, että peli on suht äänekäs. Eli ei mikään "aikuiset pelaa kun lapset on mennyt nukkumaan" lautapeli. Toki tämä perustuu hiljaisempaan kortin lätkintään Race for the Galaxyyn, mutta se ei minusta ole läheskään niin lähestyttävä peli kuin Rolli.

Quacks of Quedlingburgia voin kyl suositella myös, tosin se vaatii vähän askartelua että se kohoaa siihen huippupeli kategoriaan. Pelissä kun nostellaan pieniä pahvinpalasia kulmikkaasta kangaspussista, niin se mekaniikkana ontuu ennen kuin pahvinpalat on laitettu esim. pieniin muovikoteloihin, jolloin siitä tulee heti tuntuvamman oloinen. Olettaisin, että pelistä tulis joskus joku 2nd edition jossa asia korjattaisiin jotenkin kolmiulotteisemmilla napeilla tai erilaisilla pusseilla.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 604
Yritin kaverin kanssa pelata Through The Agesia ja tuntuu kyllä aika monimutkaiselta. Huomasin että siitä on olemassa digitalisoitu versio. Jos sitä pelaisi jonkun aikaa niin sujuisikohan lautapeli versio mukavammin? Onko kenelläkään kokemusta onko tuo digitalisoitu versio hyvä kopio lautapelistä ja hyvä opetusmielessä?
Civilizationista oli kovin paljon apua tuon oppimisessa. Mutta nuo digitalisoiduthan on käsittääkseni aina 1:1 pelejä, että kyllä niistä usein oppii sen pelin ja usein hyviä taktiikoitakin. Yks kaveri tosin monesti sanonut näiden digiversioiden kohdalla, että siten helposti tullut pelattua peliä liikaa ja itse lautapelikin menettänyt hohtonsa.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
103
Pakohuonepelit? Unlock-sarjan perusidean oppii nopeesti, ja noi on ihan jeppis. Yhessä boksissa on 3 n. tunnin mittasta "pakohuonetta", ja noi saa myytyä pois kunhan on pelannu, markkinaa on. Verkkiksestä saanu halvimmalla noita. Kaksinpeleinä meillä kotona on uponnu erityisesti Patchwork. 2-4 pelaajan pelejä, jotka toimii hyvin kahdella, ja on hyväks todettu meiän taloudessa: Kingdomino, Sagrada, Splendor, Bärenpark, Colossal Arena, Azul, the Quacks of Quedlinburg. Kaikki ns. kevyemmän sarjan pelejä.

edit. Tämä siis @Paapaa vastauksena, unohin lainauksen tuosta.
edit2. muokkaan vielä uuestaan. Näköjään jätti foorumi lataamatta viimiset ~parikymmentä viestiä ja vastasin johonkin vanhaan. No, postaus kuitenki liittyy aiheeseen :p
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Roll for the galaxyn ainoita huonoja puolia, että peli on suht äänekäs. Eli ei mikään "aikuiset pelaa kun lapset on mennyt nukkumaan" lautapeli.
Protip: Laittaa jotain pehmustetta niiden kuppien pohjalle niin ei kolise läheskään niin paljoa. Esim vaahtomuovia lätkän tai teippaa liukuestemattoa tmv.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
799

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 513
Tuli hankittua Dune, koska lautapelejähän ei voi koskaan olla liikaa. Terraforming Marsia on kulutettu urakalla ja BSG:n kaikki lisäosat pelattua läpi. Tämähän oli mukava peli kaikkineen, vaikka toki alkuun vaikuttaakin hieman vaikeammalta. Quick startilla alkuun, rulebookki käteen ja menoksi. Parhaimmillaan tuo on ehkä 4 tai 5 pelaajan porukalla, jolloin peli on kohtalaisen hyvätempoinen eikä tässä tule mitään ylimääräisiä taukoja. Loppupeleissä tuo on kohtalaisen suoraviivainen ja pelimekaniikaltaan tarpeeksi simppeli, jotta tuota jaksaa pelata nopeasti parikin peliä iltaan. Liittoumat tekevät tästä ihan kohtalaisen elävän pelin pidemmän päälle. Viidenkympin hintaan ei huono ostos. Nyt porukka ollut innoissaan uudesta Eclipsesta, mutta oma perse ei kyllä taivu tuolle teemalle ollenkaan, kokemuksia muilla miten tää uusi versio toimii?

Halpispelimattotip: Ostin itse 2m tätä: https://www.eurokangas.fi/paksu-huopa-3mm-k100-5515734k100 toimii loistavasti alustana. Kortit nousee helposti, nopat ei kolise. Rullalta kun pyöräyttää pöydän päälle kun pelataan ja rullaa lopuksi pois. Värivaihtoehtojakin on monia. Keltainen oli oma valinta.
Kiitos muuten vinkistä, ollaan pelattu meinaat puupöydällä ja se noppien kalina on aika infernaalinen...
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 221
Spirit Island on jäänyt pelaamatta, kun taitaa olla yksinkertaisesti liian raskas. Siispä uusi co-op peli kahdestaan pelattavaksi hakusessa, ja paikallisessa näytti olevan Mansion of Madness, jossa ainakin weight-lukema olisi selvästi matalampi. Kokemuksia, kommentteja?

Edit: muita vaihtoehtoja voisi olla Pandemic Legacy, tai Arkham Horror
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Riippuu tosin paljon mistä tykkää ja onko se pelaajat vastaan maailma, vaiko pelaajat vastaan toiset. Yksi kestohitti vuodesta toiseen on ollut Battlestar Galactica. Menee just kuten sarjassa, yksi peli kestää sen 3-5 tuntia, kaikkia epäillään, kaikki on aina lopussa. Parin lisärin kanssa tuosta tulee erittäin hyvä, kun turhat RNG:t poistuu ja tilalle tulee jonkinaisteista ennakointia. Battlestar Pegasuksen läsnäolo ekasta lisäristä tuo hauskan lisäsäväyksen peliin, muttei suinkaan sitä helpota.

Battlestar Galactica vaatii sen 3-5 pelaaja ja aivan yhtä monta tuntia, joten sikäli ei ehkä ole helpoin ja nopein. Kuitenkin ehdottomasti pistäisin varauksettoman suositukseni ko. lautapelille.
Itse tykkään tuosta Battlestar Galacticasta oi sitä onnen tunnetta kun olet pelipöydän petturi cylon ja onnistut sahaamaan muita linssiin monta tuntia putkeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 110
Spirit Island on jäänyt pelaamatta, kun taitaa olla yksinkertaisesti liian raskas. Siispä uusi co-op peli kahdestaan pelattavaksi hakusessa, ja paikallisessa näytti olevan Mansion of Madness, jossa ainakin weight-lukema olisi selvästi matalampi. Kokemuksia, kommentteja?

Edit: muita vaihtoehtoja voisi olla Pandemic Legacy, tai Arkham Horror
Arkhamin(uudempi) sijaan Suosittelisin Eldritch Horroria ja Mansionsion sijaan Journeys in middle Earth. Samankaltaisia pelejä mutta kokemukset on parempia noista.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Arkhamin(uudempi) sijaan Suosittelisin Eldritch Horroria ja Mansionsion sijaan Journeys in middle Earth. Samankaltaisia pelejä mutta kokemukset on parempia noista.
Arkham on kyllä ihan hauska, mutta on siinä kyllä muutamia vittumaisia juttuja kuten se, että jos health tai sanity tippuu hyvin alas voi käydä silleen, että pelaaja joutuu melkein joka kierros sairaalaan tai mielisairaalaan eikä oikein voi mitään tehdä muuta kuin päätyä sairaalaan uudestaan ja uudestaan. Jos huono tuuri käy niin pelikokemus voi olla sitä, että ravaa mielisairaalassa kokoajan. Tosin pelasin Arkhamia vain muutaman kerran kauan aikaa sitten.

Noita muita en ole kyllä koskaan pelannut niin en osaa sanoa niistä mitään.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 221
Arkhamin(uudempi) sijaan Suosittelisin Eldritch Horroria ja Mansionsion sijaan Journeys in middle Earth. Samankaltaisia pelejä mutta kokemukset on parempia noista.
Arkham on kyllä ihan hauska, mutta on siinä kyllä muutamia vittumaisia juttuja kuten se, että jos health tai sanity tippuu hyvin alas voi käydä silleen, että pelaaja joutuu melkein joka kierros sairaalaan tai mielisairaalaan eikä oikein voi mitään tehdä muuta kuin päätyä sairaalaan uudestaan ja uudestaan. Jos huono tuuri käy niin pelikokemus voi olla sitä, että ravaa mielisairaalassa kokoajan.

Ok, ehkäpä sitten parempi katsella muita vaihtoehtoja. Tuota Lord of the Rings -peliä olenkin jo aiemminkin miettinyt, se voisi olla teemaltaankin kiinnostava, ja weight-lukemakin näyttäisi olevan kohdallaan. Tuon ostamista voisi kyllä harkita, mutta saatavuus näyttää erittäin heikolta.
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Ok, ehkäpä sitten parempi katsella muita vaihtoehtoja. Tuota Lord of the Rings -peliä olenkin jo aiemminkin miettinyt, se voisi olla teemaltaankin kiinnostava, ja weight-lukemakin näyttäisi olevan kohdallaan. Tuon ostamista voisi kyllä harkita, mutta saatavuus näyttää erittäin heikolta.
Katoin jotain pelivideota youtubesta tosta Lord of the Rings pelista hauskaa siinä näytti olivan se, että pelin sääntöjä ohjataan osittain tabletilla, kännykällä tai tietokoneella, joka kertoo aina mitä seuraavaksi pitää tehdä ja mitä kartanpaloja asetella pelilaudaksi. Pelaaminen näytti tuontakia sujuvammalta kun tabletissa pyörivä ohjelma kertoo sen mitä pitää tehdä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 433
Viestejä
4 161 474
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom