Toki tästä kannattaa koettaa saada jonkinlaista lumipalloa aikaiseksi ja vierittää sitä sitten minsteriöiden suuntaan. Valtio voinee käyttää koviakin keinoja, jos menee meno villiksi tuolla. Jos Mänttä-Vilppulalle jämähtää yhtäkkiä 100 miljoonan euron velka, kun se ei saakaan niitä paljon kaivattuja vesitasoja ja pienkoneita omistavia keskieurooppalaisia teollisuusmagnaatteja tai miljonäärejä mökkiasuikkaiksi kotikuntaansa, niin koko velkahan saattaa kaatua valtion maksettavaksi. Tokihan tässä nyt vaikuttaa toisaalta siltä, että asiaan kriittisesti suhtautuvat koettavat estää hyvän pöhinän syntymistä alueella ja kohta syypäitä hankkeen viivästymiseen ovatkin kunnan tilasta huolestuneet kansalaisaktiivit. Kannattaisi koettaa kaivaa esiin tuota sopimuskuviota sekä selvittää, onko alkujaankaan ollut laillista, että sopimus on salattu ja valtuutetut on nähtävästi painostettu 'kotikunnan hyvään vedoten' allekirjoittamaan sinällään moraaliton vaitiolosopimus.
Lasse Laatunen tosiaan löytyy LexAuctorilta asiantuntijana, mutta siitä ei tosin ole olemassa mitään vahvempaa näyttöä että hän olisi jotenkin sotkeutunut Osanna Finlandin toimintaan. Odotetaan kieli pitkällä sen Postissa aikaisemmin työskennelleen maajohtajan ensimmäistä julkista kommenttia

Sitä en tajua, miten maineikas asianajotoimisto on päästänyt Osannan + Goffin firman läpi riskittöminä.