Laadukkaat kuulokkeet?

Tutustuin Chi-Fi IEM maailmaan hiljattain KZ ZS10 Pro X kautta, ja nopeasti tuli tykästyttyä näiden keveyteen ja äänimaisemaan. Jopa näillä halvoilla kuulokkeilla pääsi EQ:n säätämisen jälkeen kiinni ihan uuteen maailmaan. Pääsin siis kokemaan erottelua ja jonkinlaisen soundstagen piirtymistä keskittyessä musiikin kuunteluun oikeasti. Jostain syystä tämä ei ole "oikeilla" kuulokkeilla onnistunut, ainakaan näin voimakkaasti, vaikka olen päässyt kuuntelemaan ihan laatuvehkeitä asiallisesta DAC/AMP kombosta.

Noh, tuli sitten tilattua uusi äänikortti jossa parempi vahvistin ja oma 3,5mm liitäntä, näiden kaveriksi Moondropin Katot. On aika uskomatonta miten hyvältä ja tasapainoiselta voi 150e "nappikuulokkeet" kuulostaa. Eihän nämä varmasti toista absoluuttisen neutraalisti ja ei näillä ikinä varmasti voi tavoittaa sitä samaa tuntumaa mitä hyvillä avoimilla/suljetuilla mutta jumalauta näistä on hauska kuunnella musiikkia genrestä riippumatta.

Efekti on samankaltainen kun ensimmäisen kerran osti "oikeat" kuulokkeet ja vahvistimen. Pääsi kuuntelemaan musiikkia uusilla korvilla, ja löytämään aivan uusia ääniä ja ulottuvuuksia musiikista.

Täytyy vaan uskotella itselleen että tämä riittää..
 
Moikka. Olen käyttänyt Koss porta proita mutta nyt kahdet viimeisimmät on saaneet kosketushäiriön 6kk sisällä. En enää jaksa kiikuttaa takuuseen jatkuvasti. Minkälaisia kuulokkeita kannattaa katsella näillä spekseillä:
  • Langattomat
  • Hintaluokka 80-130
  • Käyttö puhelimella eli bluetooth ja myös tietokoneella, plussaa jos mukana usb-bluetooth koska koneessa ei itsessään ole bluetoothia.
  • En tiedä olisiko avoimet vs suljetut, korvan päällä vai ympärillä, kun ei ole oikein kokemusta muusta kuin kevyistä porta proista ja napeista. Käyttö varmaan enimmäkseen kotona musiikin, elokuvien ja pelien kuunteluun
Onko näistä kommenttia
Sennheiser HD 350BT -Bluetooth-sankakuulokkeet, valkoinen 79,00
JBL LIVE 660NC -Bluetooth-vastamelukuulokkeet, valkoinen 129,99

Onko noissa iso ero äänenlaadussa vai maksaako vastameluominaisuus tuon 50€

Suosittelisin Anker Soundcoren kuulokkeita, esim nämä alessa tällä hetkellä. Ei tosin usb-bluetoothia. Itsellä ollut salilla sekä ulkona ja ovat olleet mieleiset kaikinpuolin. Johdon kanssa ollut myös koneessa aikoinaan mutta hommasin sinne erikseen Logitech g pro x:n ettei tarvi kikkailla johdon kanssa. Säätämällä sai nekin mieleiseiksi, oli alkuun nuo logitechit liian hiljaiset pelaamiseen.

Viimeksi muokattu:
Tällaiset tällä hetkellä testailtavana. Tuleeko kellään muulla kuppien rinkulakuvioinnista mieleen Tokmannin logo?

1000001960.jpg

Tässä myös maistiaisena omalla laitteella irtoava taajuusvaste:
1000001702.png

Melko vahvasti tulee ala- ja ylätaajuuksista mieleen Meze Empyrean. Näissä on planaarikuulokkeiksi harvinaisen hyvin potkua ja lämpöä. Lievää basson kuminaa täytyy kuitenkin olla valmis kestämään.

Toisto on kokonaisuutena jännää, kun laulaja tulee tosi etualalle, mutta muutoin ääni jää vaimeahkon preesensalueen vuoksi jokseenkin etäiseksi. Äänikuva on tuon seurauksena kivan avara. Diskantti on pehmeää, joten kuuntelu on myös miellyttävän rasittamatonta. Vaikka erottelu onkin planaarielementin ansiosta selkeää, koettu yksityiskohtaisuus jää ylätaajuuksien rauhallisuuden vuoksi hieman puutteelliseksi. Avoin Sundara on yksityiskohtaisemman ja raikkaamman kuuloinen, kun taas suljettu malli on mun mielestä tuhdimman äänen ansiosta hauskempi rentoon kuunteluun.
 
  • Tykkää
Reactions: jkm
"Hifiman" on kyllä ylipäätään hiukan tahatonta hymyilyä aiheuttava brändinimi, enkä välttämättä haluaisi että omissa luureissani teksti olisi esillä.
Ilmeisesti jossain malleissa tuon tilalla lukeekin mallinimi, ja ne ovatkin sitten paljon nätimpiä.

Mutta ei nuo suljetut Sundarat noin muuten ole mitenkään kovin pahan näköiset.
 
HalpaHalli ja Tokmanni on kyllä molemmat aika osuvia vertauksia Hifimanille :rofl2:
 
Sundaran rakenne on ihan tukeva ja kestävä verrattuna valtaosaan edullisemmista kuulokemalleista. Se niiden uudempi sankarakenne tuntuu halvemmalta (HE400-mallit, Deva, Edition XS, HE6se V2 jne.) ja painaa myös enemmän päälakea.

Ton suljetun mallin pyökkikupit on kans varsin kivat, koska ne näyttää puulta. Monet muut kiinalaisvalmistajat tekee puusta lähestulkoon muovin oloista, missä menee mielestäni koko puumateriaali ihan hukkaan.

Ei mulla ole tarvetta Hifimania mitenkään puolustella, mutta Sundarat on itseasiassa valmistajan mallistossa monilta osin parhaasta päästä.

PS toisella puolella sankaa lukee Hifiman ja toisella puolella Sundara.
 
Audeze yllättää:

20221206135204_Audeze-Maxwell-GamingHeadphones-dongles-TWeb.jpg

Pakkohan nämäkin on kokeilla....
 
Audeze yllättää:

20221206135204_Audeze-Maxwell-GamingHeadphones-dongles-TWeb.jpg

Pakkohan nämäkin on kokeilla....
Alkaa olemaan akunkestot kohdallaan. Penrose malleissa ilmeisesti ollut jonkin verran ongelmia sangan kestävyyden ja yhteyksien kanssa, niin varmasti niihinkin puututtu tässä uudessa mallissa.
 
^ harmi kun tvOS-tuki näyttäisi puuttuvan. Olisivat olleet varsin mielenkiintoinen julkaisu esim Steam Link-pelaamiseen AppleTV:lla.
 
Penrose mallien seuraajat kyllä. Penroset ovat olleet loppuunmyytyjä Audezen omassa kaupassa jo jonkun aikaa, niin veikkaan että niiden valmistus lopetetaan/on lopetettu.

Liekö ihme kun hajoavat käsiin niin monella (ja eivät ehkä ne kaikkein mukavimmat olleet). Täytyy odotella arvosteluja mitä on tapahtunut (en kyllä enää uskalla ostaa sokkona Audezeja), tosin onhan tämä $50 lisä tuohon Xbox versioon aika suolainen jos on jo Dolby lisenssi itsellä.
 
Uuden tietokoneen emolevyssä on Bluetooth, niin voisin hankkia Bluetooth-kuulokkeet koneen kanssa käytettäviksi.
Mutta nyt asiaa tutkiessani löytyi kaikenlaista tietoa Bluetoothin versioista, koodekeista ja siitä ettei kaikki toimi Windowsissa oikein hyvin.

Onko tässä siis suurikin vaara hankkia luurit, jotka ei toimisikaan hyvin?
 
Mikäli tarvitset alhaista latenssia, niin käytännössä tarvitset jonkin USB BT adapterin.

Creativella on yksi malli AptX LL-tuella ja yksi malli AptX Adaptive:lla.
Sennheiserilta löytyy myös AptX Adaptive yhteensopiva malli.

Sekä kuulokkeista että kytkettävästä laitteesta (PC tässä tapauksessa) on löydyttävä tuki kodekille.

Näiden kanssa on valitettavan helppoa mennä metsään...
 
Tällaiset tällä hetkellä testailtavana. Tuleeko kellään muulla kuppien rinkulakuvioinnista mieleen Tokmannin logo?

1000001960.jpg

Tässä myös maistiaisena omalla laitteella irtoava taajuusvaste:
1000001702.png

Melko vahvasti tulee ala- ja ylätaajuuksista mieleen Meze Empyrean. Näissä on planaarikuulokkeiksi harvinaisen hyvin potkua ja lämpöä. Lievää basson kuminaa täytyy kuitenkin olla valmis kestämään.

Toisto on kokonaisuutena jännää, kun laulaja tulee tosi etualalle, mutta muutoin ääni jää vaimeahkon preesensalueen vuoksi jokseenkin etäiseksi. Äänikuva on tuon seurauksena kivan avara. Diskantti on pehmeää, joten kuuntelu on myös miellyttävän rasittamatonta. Vaikka erottelu onkin planaarielementin ansiosta selkeää, koettu yksityiskohtaisuus jää ylätaajuuksien rauhallisuuden vuoksi hieman puutteelliseksi. Avoin Sundara on yksityiskohtaisemman ja raikkaamman kuuloinen, kun taas suljettu malli on mun mielestä tuhdimman äänen ansiosta hauskempi rentoon kuunteluun.

Tuli itsekin hankittua nämä kuulokkeet ja eipä ole valittamista.
 
Uuden tietokoneen emolevyssä on Bluetooth, niin voisin hankkia Bluetooth-kuulokkeet koneen kanssa käytettäviksi.
Mutta nyt asiaa tutkiessani löytyi kaikenlaista tietoa Bluetoothin versioista, koodekeista ja siitä ettei kaikki toimi Windowsissa oikein hyvin.

Onko tässä siis suurikin vaara hankkia luurit, jotka ei toimisikaan hyvin?
Windows tukee natiivisti SBC, aptx ja AAC codecceja. Jos mitään eksoottisempaa haluaa käyttää niin pitää hankkia dongle joka on erityisesti suunniteltu noita erikoisempia codecceja varten:

Windows ei natiivisti edes osaa ilmoittaa mitä codeccia se käyttää, vaan tieto pitää käydä haistelemassa erillisillä ohjelmilla. Aptx kuitenkin on itsellä toiminut aina ongelmitta.
 
Windows 11 ei tue natiivisti AptX-kodekkia. Joillakin Intelin piireillä sen saa kuitenkin toimimaan käyttäen kolmannen osapuolen ajureita.
 
Kävin turkulaisessa Hifimestassa testaamassa muutamia kuulokkeita ja tässä nopeat havainnot.

Meze 109 pro oli todella miellyttävä päässä. Äänimaailmaltaan erotteleva ja laaja mutta omiin mieltymyksiin hitokseen liikaa diskanttia. Naisvokalistien lauluäänet sihisi turhan paljon ja muutamassa edm-pätkässä piti laskea roimasti äänenpainetta kun korkeat taajuudet raastoivat korvia. Muuten äänimaailma oli hyvä, bassoa oli mukavasti ja keskiäänet oli hyvin tasapainossa muun toiston suhteen. Olisivat lähteneet mukaan ellei tuo diskanttipiikki olisi ollut liian korkea omiin korviini.

Denon 5200 alkoi sattumaan päähän lähes välittömästi. En oikein ymmärrä tuota pääpannan ideaa kun se avatessa venyy vaakasuoraksi. Jaksoin kuunnella pari minuuttia ja se jäi siihen. Tarkoitus olisi ollut pyytää 9200 testiin, mutta tuolla ergonomialla jää kyllä hyllyyn.

Focal Clear MG oli näistä tasapainoisin kokonaisuus. Bassot oli tutusti napakka ja iskevä, mutta keskiäänet tuntuivat jotenkin tukkoisilta verrattuna OG Cleareihin. Diskantit oli näistä kolmesta miellyttävimmät, riittävästi ilmaa ilman ikäviä, pistäviä nuotteja.
 
Voi helvata kun on alkanut vaivata, että mitkähän nämä kuulokkeet oli? Audiokaupassa kävin ehkä viitisen vuotta sitten koekuuntelemassa kuulokkeita. Myyjä antoi sitten yhden ihan liian kalliin parin kokeiltavaksi. Meinasi sukat lähteä jalasta ja vaikka budjetti oli korkeintaan puolet noiden hinnasta, niin meinasin silti ostaa. Ja nyt en enää löydä että mitkä kuulokkeet oli kyseessä. Olin varma, että Beyerdynamicit, tai jos ei niin sitten B&W:t, mutta kuulokkeiden selaaminen ei tuota tulosta.

Muistelen siis, että mallinimi olisi ollut T2p, mutta tuolla ei löydy mitään sopivaa. Hintaluokka tonnin. Ja minusta myyjä mainitsi, että olisivat mobiilikuulokkeet. Over-the-earit. T2p viittaisi kyllä vahvasti Baijerin suuntaan (t1, t5), mutta "beyerdynamic t2p" tai "beyerdynamic t2" ei tuota mitään tulosta. Ei kenelläkään ole hajua mitkä nämä ovat mahtaneet olla?

Nuo on kuitenkin ainoat kuuntelemani kuulokkeet, jotka ovat saaneet aikaan kunnon WHOOA-fiiliksen. Nyt voisin jopa harkita noiden tai vastaavien ostamista.
 
T5p (ja sen uudempi versio 2. gen) löytyisi Beyerdynamicilta, hintatasokin suunnilleen oikea: Beyerdynamic T 5 p (2.gen) - suljetut mobiilikuulokkeet 794,99
 
Hm, joo. Ehkä muisti sitten on pettänyt ja muistin tuon numeron väärin. Noita ei vain taida päästä täälläpäin enää missään koekuuntelemaan. Hifistudio myy vielä Beyeriä, mutta ilmeisesti varastosaldot on kaikille malleilla noin 0. Audiokauppa ei edes myy. Ja hintaopas sanoo että ei ole yhdelläkään kaupalla myynnissä.

Ehkä se pitää odottaa että sakemannit saavat toimitusketjut kuntoon.
 
Soita Verkkokauppaan ja kysy että onko noi siellä kuunneltavissa? Verkkiksellä on (tai ainakin ollut) ihan laaja setti kuulokkeita Jätkäsaaren myymälässä mitä on päässyt kuuntelemaan. Toki tuo saldo "ei tiedossa" kuulostaa sille ettei välttämättä onnistu, mutta eipä siinä mitään menetäkään että soittaa ja kysyy.
 
Vähän näyttää nihkeältä. Ja täältä Oulusta ei ihan viitsi piipahtaa Jätkäsaaressa :) Varsinkaan nyt kun lennot ovat, kiitos Finnairin monopolin, pompahtaneet taas hiukkasen (600€ meno-paluu, ou jee).
 
Vähän näyttää nihkeältä. Ja täältä Oulusta ei ihan viitsi piipahtaa Jätkäsaaressa :) Varsinkaan nyt kun lennot ovat, kiitos Finnairin monopolin, pompahtaneet taas hiukkasen (600€ meno-paluu, ou jee).

Ah, luulin että olit Helsingissä kun Audiokaupassa olit käynyt luureja testailemassa. Ei kyllä tosiaan käryä että mistä asiaa kannattaisi Oulun suunnalla tiedustella. Joku muu varmaan osaa kertoa.

Ja onhan se tietenkin etämyynnissä aina palautusoikeuskin, jos vaan löytää liikkeen millä on saldoa noille.
 
On meillä täällä kehä kolmosen ulkopuolellakin toki Audiokauppa...

Erikoisliikkeitä tosin taitaa olla vain kaksi: tuo Audiokauppa ja HifiStudio. Verkkokaupalla toki on valikoimaa myös, mutta kalleimmat esillä olevat Beyerdynamicit on DT 1990 Pro.

HifiStudio myy Beyeriä, mutta varastot on siis totaalisen tyhjät. Myyjä selitti, että noita ei tahdo saada mistään tällä hetkellä kun firmalla ollut tuotanto-ongelmia.
 
Pitäisi hankkia suljetut kuulokkeet, kun iltaisin tulee vähän palautetta avoimista kuulokkeista :) Tällä hetkellä setup on Senkun HD650 ja Ifi zen can/dac signature setti. Äänessä saisi olla samanlaista lämpöä kuin hd650, mutta voisi olla ilmavampi/avarampi. Onko ihan mahdoton yhtälö jos ajatellaan, että vahvistinta ja daccia en nyt vaihda, mutta budjetti voisi olla kuulokkeille 500-1000€?
 
ZMF:n suljetut kuulokkeet käytettynä, esim. Atticus.
 
Pitäisi hankkia suljetut kuulokkeet, kun iltaisin tulee vähän palautetta avoimista kuulokkeista :) Tällä hetkellä setup on Senkun HD650 ja Ifi zen can/dac signature setti. Äänessä saisi olla samanlaista lämpöä kuin hd650, mutta voisi olla ilmavampi/avarampi. Onko ihan mahdoton yhtälö jos ajatellaan, että vahvistinta ja daccia en nyt vaihda, mutta budjetti voisi olla kuulokkeille 500-1000€?

Nämä olisivat oma suositukseni muutemat suljetut luurit kuulleena.

Pari viestiä jotka heijastelee omia kokemuksia! Mukava huomata että muutkin ovat löytäneet IEM-maailman ihanuuden :D
Siitä tulikin mieleen itse tilasin kuukausi sitten 50 euroa maksavat Truthear Zero -nappikuulokkeet, jotka seuraa tarkasti tuota nappikuulokkeille tarkoitettua Harman-käyrää ja hyvältähän ne kuulostaa
Hommasin kesällä nuo samat IEM:t ja olen tykännyt. Tosin pieni IEM puraisu on käynyt, kun kuppiluurit ei toimi mulle (lähinnä silmälasien vuoksi, koen myös muuten epämukavaksi), pitkään tyydyin peruskauraan ja lähinnä kiinnitin huomiota ulkonäköön/väriin (vrt. Urbanears Bagis/Kransen jne.).
IEM matka alkoi halvoilla kokeiluun ostetuilla kuulokkeilla (KBear KS2 ~25€), sittemmin lueskelin vähän vertailuita ja päätin tutustua hinta/laatu -suhteeltaan hyviksi kokemani CCA C10:hin (<40€), jotka osoittautuivat hieman korviani väsyttäviksi vaikka KBeareja parempisoundiset olivatkin.
Tässä vaiheessa taisin löytää Crinaclen rankingit ja etenkin mittaukset, kuolasin pitkään Moondrop Blessing 2:en perään, jotka nyt viimein tilasin Black Friday:n aikoihin itselleni "joululahjaksi" (~250€). Ja tosiaan nuo Truthear x Crinacle Zero:t (<50€) hommasin Moondropeja aiemmin, joiden soundista edelleen tykkään.

Jossain välissä tuli myös tilattua Fiio BTR5 mobiili DAC, jonka kanssa tuntuu että IEM:t heräävät kunnolla henkiin.

Tutustuin Chi-Fi IEM maailmaan hiljattain KZ ZS10 Pro X kautta, ja nopeasti tuli tykästyttyä näiden keveyteen ja äänimaisemaan.
...kaveriksi Moondropin Katot. On aika uskomatonta miten hyvältä ja tasapainoiselta voi 150e "nappikuulokkeet" kuulostaa.
Samat oli mullakin vaihtoehtona noiden Blessing 2:n ja ThieAudio Legacy 4:n ohella. Oli hämmentävää huomata että murto-osalla perinteisten kuulokkeiden hinnasta saa "lähes samantasoista ääntä". Toki varsin subjektiivinen kokemus, mutta itselleni nämä viidenkympin IEM:t ajavat helposti 200+ hintaisten kuppien ohi (joita en siis tykkää edes käyttää). En halua ANC:tä tms. lisäominaisuuksia, olen ollut audiohankinnoissani varsin "yksi laite yhteen tarpeeseen" ukkeli, monitoimilaitteet eivät ole makuuni eikä "helppous" ole myyntivaltti, etenkään jos se tarkoittaa äänen laadusta tinkimistä.

Efekti on samankaltainen kun ensimmäisen kerran osti "oikeat" kuulokkeet ja vahvistimen. Pääsi kuuntelemaan musiikkia uusilla korvilla, ja löytämään aivan uusia ääniä ja ulottuvuuksia musiikista.
Mulla oli vastaava pään räjäyttävä kokemus kun hommasin uudet kaiuttimet (Elac:in BS 243.3), seuraavan kerran kun kytkin HTPC:n perään kiinni DAC:in (CA DacmagicPlus) ja juurikin em. Fiio BTR5:n kanssa ekan kerran kuullut IEM:t.
 
Budjetti paukkui ja venyi ja Radiancet jäi nyt hankkimatta. Suljetuiksi tulee nyt Stelliat, jotka ovat jo aiemmin tutut.
 
Onko muilla kuulokkeista kokemuksia?

Jos jollakulla on reikäkammo, Bathys saattaa tuntua hyvin häiritsevän näköiseltä.

Ostin Bathysit lokakuun alussa. On tullut kuunneltua todella paljon. Parhaat BT-kuulokkeet mitä olen kuunnellut, pieksee omasta mielestä Beoplay H95 äänen laadussa, yläpään tarkkuuden takia, vaikka vain hienoisesti. Basso on korostunut, mutta ei silti epätarkka. Ei toimi ulkona jos tuulee, rutisee silloin. Handsfreehen olen saanut jonkun ”ominaisuuden” aikaiseksi, että antaa yhdistys/katkaisu äänisignaalia puheluiden aikana vaikka yhteys kokoajan toimii. Poistui kun paritin uudelleen, mutta tuli takaisin parin päivän päästä. Ei ollut alkuun joten mietin olisiko joku monen-laitteen-yhtäaikaa-yhdistämisen takia tullut, odottelen Focalin tuen vastausta asiaan.

Erinomaiset ovat, mutta ei nuo mitkään Utopiat ole.
 
Voi persiö. Tilaukseenhan nuo on sitten laitettava.
 
Darkon Momentum 4 testi, vaikuttavat yllättävän päteviltä. Vertaa lähinnä sonyihin mutta myös bathysiin yms. joita on aiemmin testaillut.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Sundaran rakenne on ihan tukeva ja kestävä verrattuna valtaosaan edullisemmista kuulokemalleista. Se niiden uudempi sankarakenne tuntuu halvemmalta (HE400-mallit, Deva, Edition XS, HE6se V2 jne.) ja painaa myös enemmän päälakea.

Ton suljetun mallin pyökkikupit on kans varsin kivat, koska ne näyttää puulta. Monet muut kiinalaisvalmistajat tekee puusta lähestulkoon muovin oloista, missä menee mielestäni koko puumateriaali ihan hukkaan.

Ei mulla ole tarvetta Hifimania mitenkään puolustella, mutta Sundarat on itseasiassa valmistajan mallistossa monilta osin parhaasta päästä.

PS toisella puolella sankaa lukee Hifiman ja toisella puolella Sundara.
Kyllä Sundaran Rakenne on Kova. Naurakaa mulle miten vaan, mutta Tongeilla ja Ruuvipenkillä sain Kaverit oiottua, no niin suoraan kuin tarvitsin.
 
Viimeksi muokattu:
Piiiiiitkän odottelun jälkeen (siltä ainakin tuntunut) tilaamani punaiset Sash Tresit ovat valmistuneet ja lähtevät kohta matkaan. Reilu 11 viikkoa tilauksesta meni lopulta valmistumiseen. Vielä pari pitkää viikkoa sitten odottelua varmasti. Ovathan nämä nyt ihan pirun nätit.
 
Liitteet

  • k2.jpg
    k2.jpg
    207,2 KB · Luettu: 81
  • k8.jpg
    k8.jpg
    244,3 KB · Luettu: 106
  • k4.jpg
    k4.jpg
    237,9 KB · Luettu: 103
Viimeksi muokattu:
Piiiiiitkän odottelun jälkeen (siltä ainakin tuntunut) tilaamani punaiset Sash Tresit ovat valmistuneet ja lähtevät kohta matkaan. Reilu 11 viikkoa tilauksesta meni lopulta valmistumiseen. Vielä pari pitkää viikkoa sitten odottelua varmasti. Ovathan nämä nyt ihan pirun nätit.

Mainio ostos :thumbsup: Jos soundi ei syystä tai toisesta miellytä, niin suosittelen kokeilemaan demppausmateriaalin vähentämistä, koska se on tehty Sasheissa erittäin helpoksi. Mulla drivereita peittää ulkopuolelta vain yksi kerros sinistä "huopaa", kun oletuksena sitä taisi olla kolme kerrosta. Yhdessä Dekoni Audion rei'itettyjen korvapehmusteiden kanssa soundi on hämmästyttävän avoin ja soundstage onnistuu esittämään varsin vakuuttavan illuusion kaukaa tulevista äänistä. Tämän aspektin suhteen tuntuu välillä voittavan Arya Stealthinkin tai vaikka ei voittaiskaan, niin Aryan hinnalla nyt saa kolmet-neljät Sash Tresit. Ihan ok suoritus siis :D
 
Kyllä Sundaran Rakenne on Kova. Naurakaa mulle miten vaan, mutta Tongeilla ja Ruuvipenkillä sain Kaverit oiottua, no niin suoraan kuin tarvitsin.

Julkaisin suljetusta Sundarasta tänään arvostelun. ;) Ihan jännät kuulokkeet, mutta kyllä avoin malli edelleen parempi on etenkin kun maksaa 150 euroa vähemmän.

Käytössä on erilainen soikea elementti kuin muissa Hifiman-malleissa. Avoimessa Sundarassa on magneetit vain elementin takapuolella, kun taas suljetusta niitä löytyy molemmilta puolilta. Melko paksu toppauskin on elementin päällä.

Korvapehmusteiden muovirengas/kiinnityskin on uusi, joten kuulokkeisiin ei taideta tällä hetkellä myydä sopivia vaihtopehmusteita. Eiköhän tilanne kuitenkin korjaannu pian.
1000001972.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Onko kukaan kokeillut Sonyn "vähän" paremman pään kuulokkeita? MDR-R10, MDR-CD3000, MDR-Z7 ja mitä näitä nyt on...

Tuoreimmista varmaan MDR-Z1R kiinnostavimmat. Joku aloitti arvostelunsa Amazonissa lauseella "If the HD800S are the Alpha, these are the Omega." :D

Tuolla on aika hemmetin hyviä arvosteluja muutenkin:
 
Viimeksi muokattu:
CD3000 oli varsin hyvä. Vähän bassoa toki mutta mukavampi sitä oli kuunnella kuin beyerdynamic t5p:tä(gen 1). Z1R tuntuu jakavan mielipiteitä... ilmeisesti melkoinen diskanttipiikki jossain kohtaa taajuusvastetta.

R10 tuskin monikaan on kuullut. Aika harvinaiset ja maksaa kai jotain 7000€. Pirkka-Pekka on tosin testannut :D
Screenshot_20211116-125657.jpg
 
Onko kukaan kokeillut Sonyn "vähän" paremman pään kuulokkeita? MDR-R10, MDR-CD3000, MDR-Z7 ja mitä näitä nyt on...
Sonyn MDR SA-5000 oli aikoinaan ensimmäinen kuulemani todellinen high end-kuuloke josta toistaiseksi viitisentoista vuotta kestänyt kuulokeharrastukseni alkoi. Se oli käytännössä uskonnollinen kokemus. Valitettavasti silloin taloudellinen tilanne ei mahdollistanut niiden hankintaa ja nykyään niitä ei enää oikein tunnu pinkan paksuudesta riippumatta löytyvän mistään.
 
Julkaisin suljetusta Sundarasta tänään arvostelun. ;) Ihan jännät kuulokkeet, mutta kyllä avoin malli edelleen parempi on etenkin kun maksaa 150 euroa vähemmän.

Käytössä on erilainen soikea elementti kuin muissa Hifiman-malleissa. Avoimessa Sundarassa on magneetit vain elementin takapuolella, kun taas suljetusta niitä löytyy molemmilta puolilta. Melko paksu toppauskin on elementin päällä.

Korvapehmusteiden muovirengas/kiinnityskin on uusi, joten kuulokkeisiin ei taideta tällä hetkellä myydä sopivia vaihtopehmusteita. Eiköhän tilanne kuitenkin korjaannu pian.
1000001972.jpg
No eipä kyllä vaikuta mahtavalta parannukselta 150€+ hintaan, mutta näistä kyllä tuli muistaakseni aika lailla Kritiikkiä muualtakin. Kumisevista ulkokuorista kait.
 
Sonyn MDR SA-5000 oli aikoinaan ensimmäinen kuulemani todellinen high end-kuuloke josta toistaiseksi viitisentoista vuotta kestänyt kuulokeharrastukseni alkoi. Se oli käytännössä uskonnollinen kokemus. Valitettavasti silloin taloudellinen tilanne ei mahdollistanut niiden hankintaa ja nykyään niitä ei enää oikein tunnu pinkan paksuudesta riippumatta löytyvän mistään.
Joskus muistaakseni noista kuulokkeista kuullutkin... Aikamoisen näköiset kyllä ja painoa vain 260 grammaa...

15112800.jpg

Ja totta tosiaan, näitä parempia malleja ei oikeastaan löydä mistään tai hinta sadoissa tai jopa tuhansissa jos sattuukin löytymään. Harmi kun vanhojen hifi-luokan kuulokkeiden pitää olla niin harvinaiset. 90-luvullakin osattiin tehdä erinomaisia kuulokkeita, ei pelkästään nykyään.
 
Mulla on sa5000:sta pelkät sangat :D Hyvät ja erottelukykyiset kuulokkeet mutta noissakin on semmonen old-school basso. Ei paljon mitään tapahdu 100hz alapuolella.
IMG_20221220_222059.jpg

Kun elementit hajosi oli tarkoitus rakentaa noista jonkinlaiset suljetut kuulokkeet. Jotenkin jäi sitten kesken tuo homma. Tuo rakenne on hyvä. Se on kevyt kun se on magnesiumia vaikka äkkiseltään voisi luulla muoviksi. Nyky kuulokkeista Audio-Technica ADX5000 on rakenteeltaan saman tyyppinen.

Cd1700, cd2000, sa1000 ja s3000 malleja kannattaa kyttäillä. Ne on osa tuota Sonyn bioselluloosa sarjaa mutta eivät yhtä hintavia kuin cd3000 ja sa5000...r10:stä ja qualiasta puhumattakaan.

010 Qualia olis kyllä päheen näköinen. Lottovoittoa odotellessa...
comment_wiy5elHsvGsfTmxrzJCiAsH83h1Ke6po,wat.jpg
 
Noihin Qualia 010 on joskus tullut netissä törmättyä myöskin, meinasinkin lisätä sen tuohon listaukseeni... just sen luokan kuulokkeita, että joutuu vaan tyytymään lukaisemaan muiden arvosteluja (eikä niitäkään montaa ole). :D

Ihmettelen vaan kun jopa Sonyn studiokuulokkeetkin tuuppaa olemaan ihmeen harvinaisia, paitsi legendaariset MDR-7506 (aka MDR-V6), joita valmistetaan edelleenkin. MDR-7509 myytiin aikoinaan myöskin ja myös muita vastaavia parempia malleja, mutta niiden valmistus ei tainnut kannattaa kun ammattilaiset osti ennemmin vaan noita MDR-7506 kun olivat ne parhaat hinta-laatusuhteeltaan.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkä kuuluisi enemmän "ostetaan" lankaan, mutta täällä luultavasti kohtaa paremmin kohde yleisön. Olisiko kellään ylimääräsenä 2x3.5mm-4.4mm balanced (hifiman edition xs kaveriksi etsin) kaapelia josta olisi valmis luopumaan sopuhintaan?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 034
Viestejä
5 144 797
Jäsenet
81 928
Uusin jäsen
karvinator

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom