Laadukkaat kuulokkeet?

Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 417
Joku tässä APO:ss nyt meni Käteen ja ihan Vi*** käteen, täytyi heittää helvettiin. Sotkee ääniraitaa ei halutulla tavalla.

Edit:

No niin, uusi aamu ja uudet mahdollisuudet kädettää, mutta nyt onnistui. Olen vaikuttunut. Pois pahat puheeni EQ:sta :shy:
Ja näköjään istuu aika hyvin myös IFI:n oman Xbass ominaisuuden kanssa, melkein tulee jo liikaakin Pomppoa valituilla raidoilla.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Julkaisin tänään Kuulokenurkassa tarkempia kokemuksiani Hifimessuilla esillä olleista kuulokkeista. Kerron samassa jutussa myös vierailustani Hifitalon kuulokehuoneessa. Siellä olisi mahdollista koekuunnella ZMF:n Verite-malleja sekä Aeolusta ja Atticusta. Kaarina on hieman kaukana ainakin täältä Joensuusta katsottuna, mutta Turun seudulla asuville kuulokeharrastajille olisi tarjolla mukava valikoima muitakin kuulokkeita ja reilusti eri laitteita.
 
Hieno artikkeli, odotellaan että saat Hifiman XS:stä arvostelut ulos.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 375
Olen aika kaikkiruokainen mutta tykkään rikkaasta bassosta. Tässä on ollut monta viestiä keskustelua, mutta kun olen noviisi enkä termistöä ymmärrä niin riittäiskö tuo DX3 pro ampina tuomaan bassoa noihin? Kuulokkeet ainakin olisi 100€ alessa hifitalossa
Mitä tarkoitat tuolla rikkaalla bassolla?, onko esimerksi noissa omistamissasi DT880 pro kuulokkeissa omaan makuusi hyvä basso?. Tuolla DX3 pro vahvistimella saat neutraalin puhtaan äänen irti kuulokkeista ilman mitään korostuksia, suosittelen iFi Zen Dac V2, siinä on erittäin hyvä basson toisto sen analogisen basso korostuksen ansiosta, tarvitse kuin nappia painaa jos haluat saada enemmän bassoa ilman että ääni menee kaikilta osa-alueilta pilalle. Jos olet tykästynyt noihin Beyereihin, niin Sundarat ei ole kyllä vaihtoehto, suosittelisin ennemmin uudempia beyereitä tilalle kuten DT1990 pro.
 
Mstk

Aina pitää säätää...
Tukijäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
779
Oliko täällä jollain muulla Edition XS:t? Oletteko EQuttaneet? Millä profiililla?

Muistan että kokeilin Oratory1990:n profiilia mahtavat 5 minuuttia kunnes totesin että kuulostaa huonommalta kuin EQuttamattomana. Pitää varmaan tehdä uusi visiitti ja tarkistaa että meni bandit oikein...
 
Liittynyt
05.04.2021
Viestejä
133
Mitä tarkoitat tuolla rikkaalla bassolla?, onko esimerksi noissa omistamissasi DT880 pro kuulokkeissa omaan makuusi hyvä basso?. Tuolla DX3 pro vahvistimella saat neutraalin puhtaan äänen irti kuulokkeista ilman mitään korostuksia, suosittelen iFi Zen Dac V2, siinä on erittäin hyvä basson toisto sen analogisen basso korostuksen ansiosta, tarvitse kuin nappia painaa jos haluat saada enemmän bassoa ilman että ääni menee kaikilta osa-alueilta pilalle. Jos olet tykästynyt noihin Beyereihin, niin Sundarat ei ole kyllä vaihtoehto, suosittelisin ennemmin uudempia beyereitä tilalle kuten DT1990 pro.
Tossa Fiion ampissa on tollainen basson korostus -nappi myös, jota käytän ja se on ollut riittoisa itselle. Pitänee tutustua tuohon ehdottamaasi, kiitos
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Olen tässä harkitsemassa Sundaroita. Haluaisin selkeää ja neutraalia soundia ja mielellään avoimet kun muut kuulokkeet on suljetut (Beyer Custom Studio, ATH M50x ja vanhat denonit). Koekuuntelin Sundarat ja pidin niistä alustavasti mutta hälyisä ympäristö ei suonut parasta testiä.

Onko muita hyviä ehdokkaita? Tulis musan tekoon ja miksaukseenkin silloin jos/kun ei voi käyttää skobeja. Äänikortissa on ihan alright kuulokevahvistin joten ujommatkin käy. Hintakatto n.400€ ja käytetyt kelpaa myös.
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
95
Jos hakusessa on kohtuuhintaiset vastamelukuulokkeet, niin onko Sony WH-1000 vailla kilpailijoita, vai kannattaako muitakin harkita? Äänenlaatu etusijalla, mutta vastamelutoiminnonkin täytyy olla hyvä.
 
jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
1 532
Olen tässä harkitsemassa Sundaroita. Haluaisin selkeää ja neutraalia soundia ja mielellään avoimet kun muut kuulokkeet on suljetut (Beyer Custom Studio, ATH M50x ja vanhat denonit). Koekuuntelin Sundarat ja pidin niistä alustavasti mutta hälyisä ympäristö ei suonut parasta testiä.

Onko muita hyviä ehdokkaita? Tulis musan tekoon ja miksaukseenkin silloin jos/kun ei voi käyttää skobeja. Äänikortissa on ihan alright kuulokevahvistin joten ujommatkin käy. Hintakatto n.400€ ja käytetyt kelpaa myös.
Mielestäni Sundarat on tuohon hommaan varsin hyvät. Ne vaan oikeasti vaatii tehoreserviä vahvistimen puolelta vaikka jonnet huutelisi mitä vaan speksien perusteella.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442

Sundarat on noihin kriteereihin loistava valinta, DT1990 toinen hyvä vaihtoehto. Molemmat omistaneena Sundara on mun mielestä teknisesti parempi, erottelevampi, tarkempi ja parempi dynamiikka.

Tässä hyvinkin yksityiskohtainen arvostelu joka osuu yksiin omien kokemuksien kanssa

Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 417
Mielestäni Sundarat on tuohon hommaan varsin hyvät. Ne vaan oikeasti vaatii tehoreserviä vahvistimen puolelta vaikka jonnet huutelisi mitä vaan speksien perusteella.
Tähän voin samaistua, IFI:n Zen Can jaksaa, päästään alle puoleen väliin nuppia, Zen Dac V2:n kanssa en ehkä suosittelisi, edes balanssoituna.
Topping L30 vielä jaksaa Gain 0:lla, mutta 75-80% menee tehosta, mutta odottelen sitä V2:sta. Hifiman 400SE:t tuntuivat vielä ahneemmilta.
 
  • Tykkää
Reactions: jkm
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 504
Sundarat on noihin kriteereihin loistava valinta, DT1990 toinen hyvä vaihtoehto. Molemmat omistaneena Sundara on mun mielestä teknisesti parempi, erottelevampi, tarkempi ja parempi dynamiikka.

Tässä hyvinkin yksityiskohtainen arvostelu joka osuu yksiin omien kokemuksien kanssa

Kokeilin noita DT1990 pari vuotta sitten ja päädyin custom studioihin a-b vertailun tuloksena. Ei pystynyt sitä kihinää noissa. Itse asiassa DT250 oli myös parempi ja melkein päädyin siihen, loistavat luurit alle 200€ jos istuu korvaan.

En usko että vaffari loppuu kesken: esim custom studio herkkyys 96dB ja 80ohm eikä pysty kääntää kortista yli klo 11 normi poppi/rokkia. Sundara 94dB ja 32 ohm. Ei noita voi ihan 1:1 verrata noin kun en tiedä impedansseja taajuuskohtaisesti mutta olettaisin että kortin output riittää ihan ok.

Mulla oli pari vuotta sitten senkku HD700 hetken mutta jokin niissäkin hankasi (muistaakseni vähän semmoinen ylileveä ja imarteleva meininki) ja lähti eteenpäin.
 
jkm

Liittynyt
23.06.2017
Viestejä
1 532
Tähän voin samaistua, IFI:n Zen Can jaksaa, päästään alle puoleen väliin nuppia, Zen Dac V2:n kanssa en ehkä suosittelisi, edes balanssoituna.
Topping L30 vielä jaksaa Gain 0:lla, mutta 75-80% menee tehosta, mutta odottelen sitä V2:sta. Hifiman 400SE:t tuntuivat vielä ahneemmilta.
Itselläni on vielä kuulokkeita 'rikkova' malli L30:stä tallella ja aikoinaan myös kritisoin ASR-forumilla, että gainia saattaisi voida olla enemmän, jotta mahdolliset loputkin tehoreservit saataisiin irti. Tästähän kommentoitiin heti, että kuulossa on vikaa, koska speksien perusteella sitä ja tätä ja jopa 'suunnittelija' otti kantaa asiaan. Ei ainakaan parantanut suhtautumista tähän merkkiin. Tuolla jossain 80% volumeissa piti roikkua, että soi ns. jotenkin kovaa Sundaroilla.

Tokihan se on helppo huudella sivusta, jos ei ole varsinaista oman käden kokemusta.

Täytynee jossain välissä ottaa uudelleen testiin tuo L30.
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 417
No jos tuo Hifilato saisi taas ennakkotilauksensa matkaan, niin voisin vaikka sen lainata testiin, mutta en tiedä millä tunnistaa mikä versio on rikki ja mikä ei. Kaippa senkin kaivaa Internjetistä, kun jaksaisi.

Itse olen pitänyt tuossa Gain 0, alempaan ei teho riitä ja ylempi maistuu liian kirkkaalta.
 
Viimeksi muokattu:

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 072
@Atamon Hienoa että annoit mahdollisuuden :thumbsup:

Vielä kun saadaan @escalibur tuunamaan Sundaran bassovarannot esiin :cool:
Tuli tässä leikittyä EQ:lla muutaman päivän ja ei se vaan vakuuta Sundarojen kanssa. EQ:n tuoma lisäbasso lähinnä puurouttaa Sundarojen soundia ja osa yksityiskohdista jää kokonaan kuulematta, tai se kuuluu turhan hiljaa. Kyse voi olla makuasioista, tai sitten Sundarojen basson hallinta ei vaan toimi riittävän hyvin kun basso puurouttaa osan alakeskialueesta.

Hyvänä testikappaleena on esim Green Dayn - Working Class Hero (intro akustisella kitaralla ja loppua kohti sähkökitarat heräävät henkiin).

Testasin EQ:ta myös Meze 99 Classicillä, eikä sekään vakuuttanut. 99 Classicin erottelukyky ei ole riittävä ja kun liialinen basso otetaan pois, jää kuulokkeista melko "ontto" fiilis.

Ainoat omistamani kuulokkeet jossa EQ:ta voisi jopa harkita on DT 1990 Pro:t Dekoni Velour padeilla. Siinä soundi tasapainoutuu, johtuen ehkä siitä että Elite Velour padit hoitavat sen pahimman korjauksen ja EQ lähinnä hienosäätää loput. EQ Analytics-pädeillä oli vastaavasti iso pettymys.

Pitää joskus taas ottaa tämän testiin, mutta toistaiseksi sanoisin että metsästäkää mielummin ne oletuksena sopivat kuulokkeet kuin kikkailu EQ:n kanssa. Ei sillä etteikö EQ: voisi saada kuulokkeisiin uutta puhtia, mutta en pitäisi sitä minkälaisena pelastajana mitä tulee osittain kehnoihin kuulokkeisiin.
 
Eq:ssahan on vanha nyrkkisääntö: rather cut than boost. Buustaamalla ajautuu helpommin ongelmiin. Muuten samaa mieltä valmiiksi hyvin soivista luureista.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Tuli tässä leikittyä EQ:lla muutaman päivän ja ei se vaan vakuuta Sundarojen kanssa. EQ:n tuoma lisäbasso lähinnä puurouttaa Sundarojen soundia ja osa yksityiskohdista jää kokonaan kuulematta, tai se kuuluu turhan hiljaa. Kyse voi olla makuasioista, tai sitten Sundarojen basson hallinta ei vaan toimi riittävän hyvin kun basso puurouttaa osan alakeskialueesta.

Hyvänä testikappaleena on esim Green Dayn - Working Class Hero (intro akustisella kitaralla ja loppua kohti sähkökitarat heräävät henkiin).

Testasin EQ:ta myös Meze 99 Classicillä, eikä sekään vakuuttanut. 99 Classicin erottelukyky ei ole riittävä ja kun liialinen basso otetaan pois, jää kuulokkeista melko "ontto" fiilis.

Ainoat omistamani kuulokkeet jossa EQ:ta voisi jopa harkita on DT 1990 Pro:t Dekoni Velour padeilla. Siinä soundi tasapainoutuu, johtuen ehkä siitä että Elite Velour padit hoitavat sen pahimman korjauksen ja EQ lähinnä hienosäätää loput. EQ Analytics-pädeillä oli vastaavasti iso pettymys.

Pitää joskus taas ottaa tämän testiin, mutta toistaiseksi sanoisin että metsästäkää mielummin ne oletuksena sopivat kuulokkeet kuin kikkailu EQ:n kanssa. Ei sillä etteikö EQ: voisi saada kuulokkeisiin uutta puhtia, mutta en pitäisi sitä minkälaisena pelastajana mitä tulee osittain kehnoihin kuulokkeisiin.

Eq Sundaroille on myös Lose Some, Win Some vaihtoehto. Mun mielestä tuo yhden luurin omistajalle huimasti monipuolisuutta varsinkin Sundarojen kanssa. Tuli kuunneltua on/off riippuen fiiliksestä ja genrestä.

Siinä mielessä Sundarat on eq ystävälliset että alabassoa voi lisätä ilman suurempaa säröä tai puuroutumista. Tuossahan voi koittaa myös lisätä oman maun bassoa mukaan eikä laittaa heti sitä +5db, sekä jättää muut korjaukset tekemättä kuten @jkm

Eq:lla Sundarat saa myös sopimaan konemusiikille paremmin.

En tarkoittanutkaan että niistä tulee absoluuttisesti paremmat, lähinnä monipuolistaa.

@escalibur

Tämän kun kuuntelee Eq On vs Eq Off niin huomaa että sillä alarekisterin vajeella on myös toisinaan suuri vaikutus. Puolensa ja puolensa aina, parempi molemmat.

Viimeksi muokattu:

Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 417
Eq Sundaroille on myös Lose Some, Win Some vaihtoehto. Mun mielestä tuo yhden luurin omistajalle huimasti monipuolisuutta varsinkin Sundarojen kanssa. Tuli kuunneltua on/off riippuen fiiliksestä ja genrestä.

Siinä mielessä Sundarat on eq ystävälliset että alabassoa voi lisätä ilman suurempaa säröä tai puuroutumista. Tuossahan voi koittaa myös lisätä oman maun bassoa mukaan eikä laittaa heti sitä +5db, sekä jättää muut korjaukset tekemättä kuten @jkm

Eq:lla Sundarat saa myös sopimaan konemusiikille paremmin.

En tarkoittanutkaan että niistä tulee absoluuttisesti paremmat, lähinnä monipuolistaa.
Kompromissejähän nämä todellakin ovat kaikki ja kuulot/maut erilaisia, mutta hinta/laatu suhde on edukas ;).

Omille mieltymyksilleni nuo osoittautuivat hyviksi, siis musiikin osalta. Tiukka rokki/techno saattaa mennä hanskaan, jos napakkaa tarkkuutta halutaan ja pakotetaan kuulokkeet liian alas, eikä nämä Sundarat ole koskaan olleet mitkään Metronomit.

Pehmeämpi konemusiikki taas saa potkua tuosta jyhkeämmästä alapäästä ja jotenkin Sundaran yläpää "avautui" vähän nuhaisesta meiningistä.

TV-sarjojen osalta vähän ristiriitaiset kokemukset, mutta niissä oikeastaan kiinnostaa enemmän, että dialogi kuuluu hyvin. Ei todellakaan se, että pörinä ja pirinä on kohdallaan. Näissä vähän tuo EQ pilaa yhden Sundaran hyvän piirteen, eli rasittamattomuuden jolla jaksaa vetää koko illan TV:n ääressä. Elokuvia en ole kokeillut, mutta uusin TopGun saattaisi olla kova sana.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.12.2018
Viestejä
190
Tarkennuksena vielä sen verran että noudatin 1:1 Oratoryn EQ-ohjeistuksia: r/oratory1990 - oratory1990’s list of EQ Presets [update 19.07.2022]
Kannattaa muistaa se unit variation. Mun kuulokkeissa Oratoryn asetukset voi toimia, kun taas sun ei. Ja päinvastoin. Suosittelen tekemään sine sweeppiä. Ihan vaikka tästä. 0,5x nopeudella niin on helpompaa. Esimerkkinä voin antaa näiden mun M50xien tuloksen. Oratoryssa ja sun muualla kehottavat boostaamaan 330-350hz tienoilla olevaa ~5db:n kuoppaa. Kun taas teen sine sweepin, niin mun kuulokkeissa se kuoppa alkaa jo 280hz kohdalla. Jos boostaan sen 5db:tä tuonne 350hz kohdalle missä on jo neutraalia, niin totta helkutissa se menee puuroksi. Ei kannata katsoa numeroita ja copy pastee niitä sokkona.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
363
Kannattaa kokeilla hifiman kuulokkeilla boostata 20-80hz oman maun mukaan ja sitten pieni boosti 2k alueelle koska kaikissa on dippi siinä. Pienellä Q arvolla tietenkin. Sitten preamp pitää muistaa vähentää boostien verran ettei käy köpelösti. Vaatii tietenkin enemmän tehoa vahvistimelta.

Kokeilin myös oratoryn asetuksia, mutta en tykännyt.

Itse käytän HE400SE kanssa ASR amirin EQ eli 20hz +6db Q1, 37hz +2db Q1, 1950hz +4.5db Q3 ja preamp -6.5db.

Sundaralla näyttäisi olevan aika samanlainen taajusvaste eli voi varmaan kokeilla saman tyylistä.

Edit. Liitteenä kuva sundaraan verrattuna (smoothing päällä)

Screenshot_2022-09-21-00-00-24-993_com.brave.browser.jpg
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 375
Tuli ostettua nuo Hifiman HE-R9 kuulokkeet kun pitkään ollut etsinnässä Sony MDR-Z7 päivitykset ihan huvin vuoksi, melkein alkoi tuntua ettei sellasia oikein ole olemassa ja päätin nuo sokkona tilata (ei päässyt missään lähettyvillä testaamaan). Etsinnässä on siis ollut täydelliset basso jyrät edm/rap musiikkiin ja leffoihin, mutta äänenlaadun pitäisi olla muutenkin vielä hyvä, kun tulee muutakin musiikkia kuunneltua sekä pelattua, Sony tarjosi kaiken tämän, mutta jotain niistä silti puuttui diskantin osalta.

Nämä ovat juurikin päivitys noihin Sony MDR-Z7, samankaltainen ääni mutta diskantit ovat astetta puhtaammat ja "kirkkaammat", mutta ei revi kuten Beyereissä, sekä bassoa/iskua löytyy yllättäen jonkin verran enemmän (ei tarvitse kyllä enään tästä enempää). Basson laatu kuitenkin säilyi, eli toistuu todella matalalle ilman että kuulostaa joltain Skullcrusher kumppari pörinältä ja iskee tarvittaessa todella kovaa, iFi Zen Dac V2 vahvarista kun laittaa analogisen basso korostuksen päälle, niin lähtee viimeisetkin vaikut korvista, eli sietää vielä EQ:ta basson osalta kuten Sonytkin. Nämä kuulokkeet on kyllä oudot sinällään, että on yllättävän laaja äänikenttä suljetuiksi, varmaan johtuu noista kupeista?.

Ulkonäkö on kyllä upea ja erikoinen (Sony MDR-R10 kloonit), mutta ei nämä päässä kehtaisi kyllä minnekkään mennä, näyttää päässä erikoiselta. :D Rakennelaatu on ihan ok, ei tunnu niin premiumilta kun noi Sonyt, mutta ovat vähintääkin yhtä mukavat päässä ja todella kevyet.

Löytyi kyllä itselleni täydelliset kuulokkeet omiin tarpeisiin, ei tarvinnut kyllä sokko ostokseen pettyä, vahva suositus basson ystäville ketkä hakee myös hyvää äänenlaatua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2020
Viestejä
85

Näitä on kanssa tullut katsottua ja näillä puheilla taitaa mennä myös hankintaan. Ostitko tuon johdollisen version? Kiinnostaisi vähän myös tuo versio, missä tulee bluetooth palikka mukana. Mutta en tiedä viittiikö tuosta sitten lähes parisataa ekstraa maksaa... Erikseen ei näyttänyt myytävän missään tuota bluetooth moduulia.
 
Johdollinen versio, en tarvinnut tuota bluetooth palikkaa kun tulee puhtaasti koneella istumiseen ja paras mahdollinen ääni täytyy saada irti.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Tuli ostettua nuo Hifiman HE-R9 kuulokkeet kun pitkään ollut etsinnässä Sony MDR-Z7 päivitykset ihan huvin vuoksi, melkein alkoi tuntua ettei sellasia oikein ole olemassa ja päätin nuo sokkona tilata (ei päässyt missään lähettyvillä testaamaan). Etsinnässä on siis ollut täydelliset basso jyrät edm/rap musiikkiin ja leffoihin, mutta äänenlaadun pitäisi olla muutenkin vielä hyvä, kun tulee muutakin musiikkia kuunneltua sekä pelattua, Sony tarjosi kaiken tämän, mutta jotain niistä silti puuttui diskantin osalta.

Nämä ovat juurikin päivitys noihin Sony MDR-Z7, samankaltainen ääni mutta diskantit ovat astetta puhtaammat ja "kirkkaammat", mutta ei revi kuten Beyereissä, sekä bassoa/iskua löytyy yllättäen jonkin verran enemmän (ei tarvitse kyllä enään tästä enempää). Basson laatu kuitenkin säilyi, eli toistuu todella matalalle ilman että kuulostaa joltain Skullcrusher kumppari pörinältä ja iskee tarvittaessa todella kovaa, iFi Zen Dac V2 vahvarista kun laittaa analogisen basso korostuksen päälle, niin lähtee viimeisetkin vaikut korvista, eli sietää vielä EQ:ta basson osalta kuten Sonytkin. Nämä kuulokkeet on kyllä oudot sinällään, että on yllättävän laaja äänikenttä suljetuiksi, varmaan johtuu noista kupeista?.

Ulkonäkö on kyllä upea ja erikoinen (Sony MDR-R10 kloonit), mutta ei nämä päässä kehtaisi kyllä minnekkään mennä, näyttää päässä erikoiselta. :D Rakennelaatu on ihan ok, ei tunnu niin premiumilta kun noi Sonyt, mutta ovat vähintääkin yhtä mukavat päässä ja todella kevyet.

Löytyi kyllä itselleni täydelliset kuulokkeet omiin tarpeisiin, ei tarvinnut kyllä sokko ostokseen pettyä, vahva suositus basson ystäville ketkä hakee myös hyvää äänenlaatua.
Kiitos kokemuksistasi R9:stä. :thumbsup: Ne vaikuttaa kieltämättä erityisesti basson osalta hauskoilta kuulokkeilta, ja nyt kun huomasin hinnankin olevan olettamaani (ja maahantuojan ilmoittamaa) kohtuullisempi, kiinnostus kasvoi jonkin verran.

Laaja äänikuva on varmasti kuppien ja niistä syntyvän jälkikaiun ansiota. R10-mallissa kaiku oli vielä selvemmin kuultavissa ja sitä alkoi olla jo liikaakin.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
1 721

Olisi mielenkiintoista kuulla vertailua näiden ja denon/fostex kuulokkeiden välillä, ilmeisesti osa fostexeista oli melko bassoisia. Tai miten vertautuvat dropissa myytäviin hyvin edullisiin suljettuihin hifimaneihin.
Oma mielenkiinto myös heräili, kun kuulokkeet eivät näemmä ole ihan törkeän hintaiset, rumat kyllä. :D
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 465
Tuollainen vertailu olisi ihan paikallaan, koska onhan voimakas basso aina hauskaa, mikäli se ei ole pelkkää vastamelukuulokkeista tuttua keskibasson kuminaa. :D

Fostexin TR-X00 Purpleheart on tähän mennessä laadukkain kuulemani "edullinen" bassokuuloke. Alabasso on tosi selkeää ja voimakasta, ja ääni on muutoinkin varsin kohdallaan. Aiemmin diskantti vaikutti hieman terävältä, mutta nyt kun olen kuullut lisää erilaisia kuulokkeita, en enää havaitse samaa piirrettä juuri ollenkaan.
 
RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
594
DIY-kuulokeprojekti on edistynyt hitaasti ja epävarmasti, mutta on sentään edistynyt. Piirrustukset ovat menneet uusiksi ainakin kymmenisen kertaa, mutta nyt alkaisi olla kupin ensimmäinen* revisio hyvällä mallilla.
95d04e6a-a9bf-499e-895b-bb9f27cc01c0.PNG

fe569812-f2ac-43a2-8bad-c091ec5d19f1.PNG
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 375
Tuollainen vertailu olisi ihan paikallaan, koska onhan voimakas basso aina hauskaa, mikäli se ei ole pelkkää vastamelukuulokkeista tuttua keskibasson kuminaa. :D

Fostexin TR-X00 Purpleheart on tähän mennessä laadukkain kuulemani "edullinen" bassokuuloke. Alabasso on tosi selkeää ja voimakasta, ja ääni on muutoinkin varsin kohdallaan. Aiemmin diskantti vaikutti hieman terävältä, mutta nyt kun olen kuullut lisää erilaisia kuulokkeita, en enää havaitse samaa piirrettä juuri ollenkaan.
Tuo terävä diskantti on itselle ollut syy pysyä erossa Fostexeista, olen erittäin herkkä sille, mutta Fostex TH-900 bassontoisto on ilmeisesti yksi parhaita kuulokkeissa, pitäisi saada itselle testiin. Lukenut joitain kommentteja basso miehiltä nyt kun on nämä R9 tulleet, niin ovat aikalailla samalla tasolla basson laadussa ja määrässä, vaikka hinta ero on melkoinen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
DIY-kuulokeprojekti on edistynyt hitaasti ja epävarmasti, mutta on sentään edistynyt. Piirrustukset ovat menneet uusiksi ainakin kymmenisen kertaa, mutta nyt alkaisi olla kupin ensimmäinen* revisio hyvällä mallilla.

Hyvältä näyttää :thumbsup: Säätämisen tie on kyllä loputon noissa hommissa. Rakennan kanssa kuulokkeita noilla peerlesin elementeillä. Vaikka kotelo on hyllytavaraa niin erilaisia variaatioita on tullut testattua tusinoittain. Ainakin viidetkymmenet pehmusteet olen kokeillut ja pelkästä pääpannasta olen tehnyt tusinan erilaisia versioita. Aina kun jonkun jutun saa kohdalleen ei joku toinen asia toimikaan enää kunnolla. Joskus taas joku homma sattaa toimia mittaustulosten mukaan mutta subjektiivisesti arvioituna se ei kuulostakkaan siltä kuin pitäisi. Kohta pari vuotta on mennyt tässä säätäessä mutta nyt alkaa vaikuttaa siltä, että ehkä vielä tämän vuoden puolella tulee valmista :lol:
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Onko @Roderick antaa ensivaikutelmaa miltä Edition XS kuulostaa? Onko Sundaraan nähden selvä päivitys ja miten vertautuu Anandaan?
 
Liittynyt
24.01.2017
Viestejä
692
Steelseries Arctis NOVA Pro Wirelessit on kyl varsin huippu kuulokkeet pelaamiseen ja musiikinkuunteluun
 
Liittynyt
10.10.2018
Viestejä
533
Onko @Roderick antaa ensivaikutelmaa miltä Edition XS kuulostaa? Onko Sundaraan nähden selvä päivitys ja miten vertautuu Anandaan?
Aika vähän olen kerinnyt kuuntelemaan. Edition XS on kyllä mielenkiintoisempi kuunneltava kuin sundara. Bassoa on enemmän ja äänikuva laajempi. Ulkomuistista sanoisin että Ananda(non-stealth) on aavistuksen erottelukykyisempi mutta se voi toisaalta johtua korostuneemmasta diskantista.

Yleisfiilikseltä edition XS muistuttaa enemmän anandaa kuin sundaraa, koska soinnissa on rentoa pehmeyttä. Sundara on vähän kolkon kuuloinen mutta toisaalta se on mun mielestä edelleen keskialueen tuunaukseltaan paras kuulemani hifiman hinnasta riippumatta. Edition XS:n bassossa on vähän anandamaista velttoutta(slämmin puutetta) mutta edition XS:llä se ei häiritse yhtä paljon kuin anandalla. XS on ehkä enemmän sivuttaisliiike anandasta (parempaa bassoa aavistuksen heikommalla erottelukyvyllä) kuin suora päivitys sundarasta. Sundaralla ja HE6se:llä on mielestäni enemmän yhteistä keskenään."Teknisesti" edition XS toki lienee sundaraa parempi mutta se kuinka iso tuo ero on selviää vasta sitten tarkemmalla kuuntelulla.
 
RTR

Liittynyt
09.04.2021
Viestejä
594
Kuulokeprojektiin vielä pikkupäivitys, printteri hyrräsi iltapäivän ja pullautti tämän ulos:
Sisäpinta on supporttien päältä aika ruma, mutta onneksi se tulee metalliverkolla ainakin enimäkseen peittoon.
 
Liittynyt
20.08.2021
Viestejä
103
6XX:lle alustavasti miettinyt seuraavaa askelta esim. Sundaraa yms.
Mutta sitä ennen piti hoitaa yksi lähes pakkomielteinen sivu/taka(?)-askel ja hommata jotkut Gradot :p Sympaattisen oloinen firma, hauskan retron näköiset, mielipiteitä jakavat luurit ja ei tehdä Kiinassa, niin olihan sellaiset saatava.
SR kasikymppiset oli sattumoisin pienessä alessa, niin tilasin lonkalta ne.

Paketti postista ja todella hätäinen 10min testi ennen palaverin alkua: Soitin mitä kännykkä ehdotti (mm. Pink Floyd - Echoes ja joku Yes:n biisi) ja tunnelma oli ehkä pieni "meh". Sitten tuli Blur:n Tracy Jacks ja kulmakarvat nousi jo aivan selvästi.
Samaten Chronixx - Here comes the trouble:ssa torvisaundi sai ihan uutta puhtia.
Kevin Morby - Valley: Aiemmin kitara jäi ehkä hieman laulun taakse ja mutta nyt laulu otti askeleen eteenpäin ja kitara kaksi. Myhäilin typerän näköisenä ja ilmakitara meinasi varsinkin biisin loppuosiossa tulla esiin. Ehkä voisin kirjoittaa jotain kliseistä live-keikasta, mutta niin pitkälle en sentään mene.

Pitää tottakai testailla lisää, että kuinka hyvin nämä toimii yleisesti, vai pitääkö olla tietyt biisit ja artistit että kestää kuuntelua. Lähtökohtaisesti vaikuttaa siltä että sain sen "hauskuuden" mitä hainkin ja kiva pystyä soittamaan suoraan kännykästä.
Ns. hiomattomia reunoja toki löytyy kun jaksaa etsiä, mutta toistaiseksi huomio ei ollenkaan kääntynyt niihin.

Pahoittelut, typerä posti, paskoista kuulokkeista, mutta olkoon vaikka perjantain kevennyksenä.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Hakusessa langattomat kuulokkeet työkäyttöön (teams yms). Alkaa jabrat kyllästyttää johtoineen.
Vaatimukset:
-Langattomat
-ANC plussaa, ei pakollinen
-Mikissä hyvä taustamelun vaimennus (eli mikki täytyy tulla tuohon naaman eteen (tämän lisäksi vaimentaa taustamelua hyvin)
-akunkesto ainakin yhden työpäivän
-mikki mutelle jostain napista, ei mielellään ylös kääntämällä
-yhteensopiva PC:n kanssa bluetoothilla
-over ear ja mukavat päässä.

Hintaluokka 100€? Kertokaa jos ei riitä, niin voihan se enemmänkin maksaa, ei suoranaisesti rahasta kiinni. Bosen luurit löytyy lenkki/sali yms käyttöön. Nämä siis puhtaasti teams palavereihin.
 
Hessu

Tukijäsen
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
4 420

Ehdottaisin itse, että bosejen kaveriksi tälläinen: Antlion Audio ModMic Wireless, langaton mikrofoni, musta - 129,90€
Tuossa nyt toki on "ongelmana", että ei ole all in one ja joutuu kahta laitetta käynnistämään/sammuttamaan jne. Mutta toimii ainakin omassa käytössäni eri kuulokkeiden kanssa todella hyvin. Voit vaihtaa Boseista vaikka lankaluureihin jne. Tuo mikrofoni tulee kuulokkeisiin kiinni sellaisella pienellä magneettiankkurilla. Ankkuri itsessään on 2 -puoleisella teipillä kiinni kuulokkeissa.
 
Liittynyt
16.03.2017
Viestejä
1 375
Voisin suositella Corsair HS80 vaikka ovatkin ns. pelikuulokkeet (oli vähän aikaa sitten ainakin 99€ tarjouksessa, kova diilI), noiden mikki on langattomissa kuulokkeissa ihan parasta tasoa mitä olen kuullut, vastaa jo ihan erillistä pöytä mikkiä, erilaisilla softilla saa sitten poistettua kaikki taustamelut, esim nvidian broadcast.
 
En oo varma saanko asentaa firman koneeseen mitään erillistä softaa. Ihan ok muuten, mutta toi usb tikun kokoinen lähetin vähän tökkii. Eikö noita saa ihan bluetoothilla ilman erillistä usb liitännäistä toimimaan? Toki mulla on usb c:llä kiinni monitori ja siinä jo nyt näppis ja hs kiinni, mutta toimisko tuo palikka, niin en mene kyllä takuuseen.

Muuten ei ole väliä onko pelikuulokkeet. Eikö ne ”kaikki” nykyään ole ?
 
Liittynyt
16.01.2021
Viestejä
62
Tarvetta olisi langallisille studiomonitorikuulokkeille:

- hinta max parisen sataa
- kokoontaitettavat
- mielellään 3,5 mm plugi
- neutraali toisto

Käyttötarkoituksena harrastelijatasoinen musan tekeminen. Ehdotuksia?
 
Liittynyt
23.12.2019
Viestejä
125

En tiedä onko ihan mitä haet, mutta Austrian Audio X15 ainakin ite meinasin käydä kohta ostaa, minimaalisesti jo kerran testasin näitä liikkeessä. Hinta Suomessakin 100e ja sekä hifityypit että musantekijät tuntuu kehuvan.

Liittynyt
16.11.2020
Viestejä
2 565

Heitän sulle tovin päästä yv:tä yksistä suljetuista. Uuden veroiset.
 
Liittynyt
16.01.2021
Viestejä
62
En tiedä onko ihan mitä haet, mutta Austrian Audio X15 ainakin ite meinasin käydä kohta ostaa, minimaalisesti jo kerran testasin näitä liikkeessä. Hinta Suomessakin 100e ja sekä hifityypit että musantekijät tuntuu kehuvan.
Joo, en itsekään ole aivan varma mitä haen. Esim. V-marketissa näyttäisi olevan AKG:tä ja Audio-Techicaa liiankin paljon eri malleja, niin pitää jotenkin saada langanpäästä kiinni :D

Äänilähteenä tulee olemaan pääasiassa läppärin/kosketinsoittimen/efektilaitteen jne. kuulokelähtö joten high-endia en ole hakemassa. Lisäksi luurien pitäisi kulkea kätevästi repussa/läppärilaukussa.

X15 on kyllä näemmä saanut hyviä arvosteluja - tuolla hinnalla voisi ihan "sokkona" ne(kin) hommata.
 
Liittynyt
28.01.2020
Viestejä
190
Muuten ei ole väliä onko pelikuulokkeet. Eikö ne ”kaikki” nykyään ole ?
Pelikuulokkeissa erona että yhtäaikaa olisi hyvälaatuinen äänen kuuntelu ja puhe toiseen suuntaan. Perus-BT:ssä on vähän joko tai. Nykyisin pelatessa kuulemma pitää puhua, nuorison kotkotuksia :)
 
Atamon

Make ATK Great Again
Liittynyt
23.05.2018
Viestejä
2 417
Kylläpäs onkin Sundara parilla eroa :rolleyes:

Vanha paska, päältä kännissä kävelty :facepalm:, putkitongilla vakautettu ja Brainwavz:n Lampaan-nahka muffeilla korjattu kyllä nöyryyttää nuorempaa. No eipä tartte ihmetellä kumpi lähtee seuraavassa päivityksessä kiertoon :hmm:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2019
Viestejä
1 013
Kylläpäs onkin Sundara parilla eroa :rolleyes:

Vanha paska, päältä kännissä kävelty :facepalm:, putkitongilla vakautettu ja Brainwavz:n Lampaan-nahka muffeilla korjattu kyllä nöyryyttää nuorempaa. No eipä tartte ihmetellä kumpi lähtee seuraavassa päivityksessä kiertoon :hmm:
Kaatuilet pienessä pierussa uudempien päälle ni saat nekin tonttiin :)
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 317
Pelikuulokkeissa erona että yhtäaikaa olisi hyvälaatuinen äänen kuuntelu ja puhe toiseen suuntaan. Perus-BT:ssä on vähän joko tai. Nykyisin pelatessa kuulemma pitää puhua, nuorison kotkotuksia :)
Taidan kuulua tuohon nuorisoon kyllä itsekin vielä .:rofl: Pelit on vaan jäänyt sinne 10v taakse teini-ikään. Kaikki missä vaan lukee peli-sana nykyisin, sattuu olemaan ledihärpäkettä, niin se ei kauheasti nappaa. Pitäisi ostaa ne peltorin luurit, jolla pystyy sahata moottorisahalla ja puhua puhelimeen samalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 713
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom