@Kullervo
Harvassa taitaa olla suljetut kuulokkeet, joissa ei olisi jonkin verran bassokorostusta. Suurimmassa osassa dynaamisella elementeillä varustetuissa kuulokkeista etenkin on kuuluva keskibassokorostuma, joka sua varmasti DT770:ssakin häiritsi. Ja diskanttiahan siinä tosiaan on paljon!
Suljetut planaarikuulokkeet on basson osalta hieman parempia, kun niissä ei ole niin voimakasta "thump"-ääntä tai äänenpainetta. Esim. Audezen Mobius tai Penrose voisi olla vaihtoehtoja, jos vaikka Verkkokaupan outletissa edullisesti olisi listattuna. En tosin ole kumpaakaan kuullut, joten en osaa muutoin sanoa äänestä mitään. Suljettuja planaareita on muutenkin olemassa todella vähän.
Kuten
@rmanty totesi, EQ:lla pystyy tekemään ihmeitä edullisille kuulokkeille (miksei toki kalliimmillekin).
******
EQ:sta tulikin mieleen mainita, että pienellä Qudelix-palikalla sai Sennheiser HD600:sta kivan kuuloisen, kun laittoi hieman crossfeediä ja alabassoa. Laitteen crossfeed on kuulostanut hieman oudolta kaikkien muiden kuulokkeiden kanssa, mutta HD600:ssa se täyttää erinomaisesti äänikuvassa olevat aukot etuviistossa. Nyt tuntuu siltä, että ääntä on sopivasta koko näkökentässä. Rajoittunut äänikuvan leveyskään ei enää haittaa, kun toisto on kuitenkin oletuksenakin avointa ja ilmavaa.

Vielä kun putkivahvistimen laittaisi väliin, olisi rentoon kuunteluun tosi hyvä setti.
Mulle tulee jossakin vaiheessa Sennheisereille ZMF:n rei'itetyt nahkapehmusteet, joten mielenkiintoista nähdä, mitä ne tekee äänelle.