Laadukkaat kuulokkeet?

^ Mä harkittisin myös jotain JBL:iä, niillä on sopuhintaisia bluetooth kuulokkeita. Kaveri osti yhet tossa jokunen aika sitten, olikohan jotain satkun luokkaa Powerissa, ihan ok peleiltä vaikutti omaankin silmään.
Vähemmän arvostetuilla kuulokevalmistajilla vaan on se ongelma, että kuulokkeiden ergonomia on usein hirveän huono. Sama pätee toki perinteisten valmistajien ns. juniorimallistoihin, joissa haetaan enemmän poikkeavaa ulkonäköä kuin käyttömukavuutta. JBL:n tunnistan lähinnä niistä pyöreistä alimitoitetuista kupeista, jotka eivät istu korvan ympärille eivätkä päälle, vaan jäävät eriskummallisesti hieromaan korvalehtiä sieltä sun täältä.
 
Tätä en täysin ymmärrä. Et kuule yhtään mitä ympärillä tapahtuu. Tai riippuu kai vähän auton koostakin. Toisaalta isolla autolla ajaessa ei välttämättä edes tunne pieniä kolhuja tai jos osuu johonkin.

Kuurotkin saavat ajella... vastamelut ei myöskään blockaa esim hälytysajoneuvojen vaihtelevaa ääntä.

On se autolla ajaminen kieltämättä ainakin näin aluksi melko outoa, mutta ei nykyiset vastamelukuulokkeet sentään ihan kaikkea blokkaa. Ei kotona, töissä, ulkona tai liikenteessä.
Jos "hiljaisuuden" päälle et soita musiikkia tmv. niin kuulet ihmisen puheen. Saisivat mielestäni suodattaa enemmänkin ääntä, mutta tässä mennään nykytekniikalla.

Btw, olen nyt kokeillut noin viikon ajan Sonyn mdr 1000x ja parin päivän ajan Bosen quietcomfort 35.
Päädyin tilaamaan äsken espanjan amazonista Boset, hinta 314€ kuljetuksineen.
En ole noihin Bosen luureihinkaan täysin tyytyväinen, monella osa-alueella Sonyn kuulokkeet olivat paremmat. Mutta kun valinta täytyy tehdä kuitenkin niin mukavuus tällä kertaa voitti ja ajatus, että voi vaihtaa pehmusteet (en tiedä onko tämä kuinka olennaista mutta jotenkin pitää itselleen perustella valintaa).

Alla pikaisesti vertailua näiden kahden välillä. Eivät ole mitään faktoja ja varmasti unohdin mainita plussia ja miinuksia molemmista, koska ns. suorilta käsiltä naputin mietteitäni.

Vastamelukuulokkeet hankittu pääasiassa autoiluun ja koiran ulkoilutukseen

Sony mdr 1000x
+bluetooth kuuluvuus/kantavuus
+kosketustoiminto oikeassa korvassa
+NC off, musiikin hiljennys ja puheäänen voimistus kuulokkeen peittäessä
+mielestäni NC on parempi
+puhelintoiminto parempi

-istuvat huonommin päähäni
-tuntuvat enemmän silmälasien kanssa
-kärsivät tuulesta enemmän (vahvistaa puhureita enemmän)
-kalliimmat
-ei voi vaihtaa pehmokkeita

Bose Quietcomfort 35
+hiukan kevyemmät
+istuvat päähän hyvin (mukavuus)
+pienemmät
+vaihdettavat pehmusteet
+halvemmat
+voimistavat tuulen ääniä vähemmän

+-nappuloiden kanssa pärjää ihan hyvin vaikka ei ole niin kiva kuin sonyn kosketus

-eivät mielestäni hiljennä autoilun ääniä ihan niin hyvin kuin Sonyt
-bluetooth kantavuus
-puhelun aikana keräävät liikaa ääntä ympäristöstä (esim. jos rapistelet muovipussia tai tiskaat yms. niin puhelun vastapuolelta menee hermot. Nämä rapinat ja kolinat kuuluvat kyllä omaan korvaan myös)
-rimpulat
 
Viimeksi muokattu:
Autossa kuulokkeiden käyttö on aika riskaabelia, et kuule mm. hälytysajoneuvoja etukäteen. Mutta, kaiketi on joku hyvä syy siihen kuiteskin ?
Kännykän käyttöä ajon aikana ei suositella siitä syystä, että puhelimeen puhuminen vie huomion tiellä tapahtuvista asioista. Arvelen melua vaimentavilla kuulokkeilla eristäytymisen johtavan aivan samaan lopputulokseen. Stereoilla popitellessa musiikki sekoittuu ympäristön ääniin eikä synnytä samanlaista kuplaa kuljettajan ympärille. Henkilökohtaisesti en kuuntelisi musiikkia kuin jalankulkijana ja sitäkään en harrasta.
 
Btw, olen nyt kokeillut noin viikon ajan Sonyn mdr 1000x ja parin päivän ajan Bosen quietcomfort 35.
Päädyin tilaamaan äsken espanjan amazonista Boset, hinta 314€ kuljetuksineen.
En ole noihin Bosen luureihinkaan täysin tyytyväinen, monella osa-alueella Sonyn kuulokkeet olivat paremmat. Mutta kun valinta täytyy tehdä kuitenkin niin mukavuus tällä kertaa voitti ja ajatus, että voi vaihtaa pehmusteet (en tiedä onko tämä kuinka olennaista mutta jotenkin pitää itselleen perustella valintaa).
Minä kerkesin ostaa Boset jo ennen Sennheiserin ja Sonyn uusien mallien ilmestymistä, mutta olen toisaalta olen edelleen tyytyväinen valintaani. Boset ovat kaikista mukavimmat ja niiden vaimennustoiminto on muiden arvosteluiden perusteella edelleen paras. Niissä on kaikista vähiten lisäominaisuuksia (lue: ei varsinaisesti ole mitään), mutta toisaalta itse en tarvitse niitä lainkaan. Haluan ainoastaan kuunnella musiikkia rauhassa ja sillä sipuli.

Jossain mielessä ehkä harmittaa se, että vain Sennheiserin ja Sonyn luurit tukevat uutta AptX-pakkausstandardia, jonka pitäisi parantaa bluetooth-kuulokkeiden äänenlaatua selvästi. Senkkuja en ole vielä päässyt kuuntelemaan mutta Sonyt ovat ainakin piuhalla niin hirveän bassovoittoiset ja värittyneet, etten usko minkään pakkausteknologian pelastavan niitä. (Aikoinaan ostopäätöstä tehdessäni mietin sitä, että ovatko jo QC35:t liian bassokkaat verrattuna johdolliseen QC25-malliin.) Sitä paitsi oma puhelimenikaan ei tue AptX:ää, joten en pääsisi hyötymään siitä lähitulevaisuudessa.

Ehkä alitajuisesti suosin omaa ostostani, mutta väistämättä tulee sellainen mielikuva, että Sennheiser ja Sony lähtivät kilpailemaan Bosen kuulokkeita vastaan sillä periaatteella, että kopioidaan Bosen tuote ja sen jälkeen lisätään siihen jotain ja muutellaan yksityiskohtia hieman, jotta saadaan omaa identiteettiä aikaan. Mutta lopputulos ei ole enää yhtä hyvä kuin Bosen tuote.
 
Kännykän käyttöä ajon aikana ei suositella siitä syystä, että puhelimeen puhuminen vie huomion tiellä tapahtuvista asioista. Arvelen melua vaimentavilla kuulokkeilla eristäytymisen johtavan aivan samaan lopputulokseen. Stereoilla popitellessa musiikki sekoittuu ympäristön ääniin eikä synnytä samanlaista kuplaa kuljettajan ympärille. Henkilökohtaisesti en kuuntelisi musiikkia kuin jalankulkijana ja sitäkään en harrasta.

Olen samaa mieltä, mutta ihan sama vaikka olisit kuuro niin tulee autoilessa tarkkailla AINA peilejä. Oma autokoulun opettaja painotti aikoinaan ettei peileihin voi olla pälyilemättä liikaa. Olen oppinut sitä kautta vilkuilemaan peileihin ihan hemmetisti ja mielestäni välillä liikaakin, koska pitää eteenpäinkin joskus katsoa ;)
Tuntuu, että monet eivät juuri katsele sivuille/taakse/peileihin saatikka vilkkua käytä. Mutta tämä menee jo urpot autoilijat ketjuun.
 
Boset ovat kaikista mukavimmat ja niiden vaimennustoiminto on muiden arvosteluiden perusteella edelleen paras.
Mukavimmat joo, mutta arvosteluiden perusteella samoissa vaimennuksissa Sonyjen pitäisi olla.

Haluan ainoastaan kuunnella musiikkia rauhassa ja sillä sipuli.
Jos metelin keskellä haluua musiikkia kuunnella niin mikäs siinä. Sitten ei ole vaihtoehtoja, mutta hiljaisessa paikassa kuunnellessa tuohon hintaan löytyy parempiakin kuulokkeita. Tämän tosin varmasti jo tiesitkin.

Sennheiser ja Sony lähtivät kilpailemaan Bosen kuulokkeita vastaan sillä periaatteella, että kopioidaan Bosen tuote ja sen jälkeen lisätään siihen jotain ja muutellaan yksityiskohtia hieman, jotta saadaan omaa identiteettiä aikaan. Mutta lopputulos ei ole enää yhtä hyvä kuin Bosen tuote.

Sennheisereistä en osaa sanoa, mutta Boset voittavat Sonyt mukavuudessa. Siinä kaikki. En ymmärrä miksi se mukavuus on niin vaikeata ollut kopioida.
 
Ehkä alitajuisesti suosin omaa ostostani, mutta väistämättä tulee sellainen mielikuva, että Sennheiser ja Sony lähtivät kilpailemaan Bosen kuulokkeita vastaan sillä periaatteella, että kopioidaan Bosen tuote ja sen jälkeen lisätään siihen jotain ja muutellaan yksityiskohtia hieman, jotta saadaan omaa identiteettiä aikaan. Mutta lopputulos ei ole enää yhtä hyvä kuin Bosen tuote.

Ööö.. en kyllä sanoisi että Sennheiser olisi yrittänyt kopioida yhtään mitään. Senkuissa kun painopiste on äänenlaadussa ja vastamelu on vain extraa. Momentum sarja on ollut jo hetken olemassa, ilman vastamelua. Niin ja Sennheiser kopioimassa kuulokkeita Boselta, siinäpä hyvä vitsi. :D

Olen samaa mieltä, mutta ihan sama vaikka olisit kuuro niin tulee autoilessa tarkkailla AINA peilejä. Oma autokoulun opettaja painotti aikoinaan ettei peileihin voi olla pälyilemättä liikaa. Olen oppinut sitä kautta vilkuilemaan peileihin ihan hemmetisti ja mielestäni välillä liikaakin, koska pitää eteenpäinkin joskus katsoa ;)
Tuntuu, että monet eivät juuri katsele sivuille/taakse/peileihin saatikka vilkkua käytä. Mutta tämä menee jo urpot autoilijat ketjuun.

Tämä. Olen pari kertaa alkanut väistää takaa tulevaa hälytysajoneuvoa ja pitkällä turvavälillä oleva takanatulija meinannut lähteä ohittamaan... Taisi kerran ohittaakin kunnes tajusi että siellä takana on ambulanssi tulossa vauhdilla. :facepalm:
Itse olen ajellut qc25 ja momentum 2 kanssa, eikä yhtään ole hirvittänyt äänettömyys. Kai sitä tulee tarkkailtua eteen ja taakse niin paljon, ettei olla kuulon varassa. qc25 kanssa tosin oli huono kun komentojen lähetys luurille oli paljon vaikeampi kuin vain kuulokkeesta napauttamalla.

Niin ja jos haluatte kokeilla oikeasti tehokasta vastamelua niin suosittelen QuietOn vastamelukorvatulppia. Niiden kanssa oli hieman vaikea ajaa kun ei kuullut onko auto käynnissä vai ei. Edes kovaäänisellä moottoripyörällä ei kuullut että käykö se nyt tyhjäkäyntiä vai ei. :confused2:
 
Jos metelin keskellä haluua musiikkia kuunnella niin mikäs siinä. Sitten ei ole vaihtoehtoja, mutta hiljaisessa paikassa kuunnellessa tuohon hintaan löytyy parempiakin kuulokkeita. Tämän tosin varmasti jo tiesitkin.
Keskustelun kohteenahan oli kolmen valmistajan (tai ainakin Sonyn ja Bosen) lippulaivamallit anc-kuulokkeiden sarjassa.

Ööö.. en kyllä sanoisi että Sennheiser olisi yrittänyt kopioida yhtään mitään. Senkuissa kun painopiste on äänenlaadussa ja vastamelu on vain extraa. Momentum sarja on ollut jo hetken olemassa, ilman vastamelua. Niin ja Sennheiser kopioimassa kuulokkeita Boselta, siinäpä hyvä vitsi. :D
Momentumit ovat ihan oma juttunsa. (Jos minulta kysytään, niin ylihintaisia hipsteri-isukkien kuulokkeita, jotka tuntuvat huonoilta ja kuulostavat kauheilta, mutta se siitä.)

PXC-mallistossa oikeastaan 550 imitoi Boseja vähemmän kuin sukupolvea vanhempi malli eli PXC 450. Kuvien perusteella 450:n pehmusteet ja kuppi oli hyvin pitkälti sama kuin Boseissa, mutta 550:ssä pehmusteet ovat kapeammat, mikä on varmaankin syynä siihen, että kuulottimet saavat kritiikkiä juuri ergonomiasta. Tämä liittyy mainitsemaani identiteetin hakemiseen, koska kuulokkeiden yleisilme on hyvin samankaltainen näiden kolmen kesken. Sennheiser on eniten poikkeava.

Aktiivisia taustahälyn vaimentajia myydessä en usko, että edes Sennheiserin kuulokkeissa kyseinen ominaisuus olisi "vain extraa".
 
Momentumit ovat ihan oma juttunsa. (Jos minulta kysytään, niin ylihintaisia hipsteri-isukkien kuulokkeita, jotka tuntuvat huonoilta ja kuulostavat kauheilta, mutta se siitä.)
:D

Aktiivisia taustahälyn vaimentajia myydessä en usko, että edes Sennheiserin kuulokkeissa kyseinen ominaisuus olisi "vain extraa".
Eihän se "vain extraa" ole, mutta kaukana silti bosen tai sonyn anc tehosta. Jos siis päätavoite on tehokas anc niin silloin senkut on väärä valinta. Itse vaihdoin qc25 kuulokkeista selvästi "huonompaan" vastameluun, mutta olen silti tyytyväinen vaihtoon. Itsellä painopiste enemmän siinä äänenlaadussa ja se vastamelu on minulle mukava "extra" (tosin tuskin olisin ostanut kuulokkeita ilman vastamelua). :)
 
Minä kerkesin ostaa Boset jo ennen Sennheiserin ja Sonyn uusien mallien ilmestymistä, mutta olen toisaalta olen edelleen tyytyväinen valintaani. Boset ovat kaikista mukavimmat ja niiden vaimennustoiminto on muiden arvosteluiden perusteella edelleen paras. Niissä on kaikista vähiten lisäominaisuuksia (lue: ei varsinaisesti ole mitään), mutta toisaalta itse en tarvitse niitä lainkaan. Haluan ainoastaan kuunnella musiikkia rauhassa ja sillä sipuli.

Jossain mielessä ehkä harmittaa se, että vain Sennheiserin ja Sonyn luurit tukevat uutta AptX-pakkausstandardia, jonka pitäisi parantaa bluetooth-kuulokkeiden äänenlaatua selvästi. Senkkuja en ole vielä päässyt kuuntelemaan mutta Sonyt ovat ainakin piuhalla niin hirveän bassovoittoiset ja värittyneet, etten usko minkään pakkausteknologian pelastavan niitä. (Aikoinaan ostopäätöstä tehdessäni mietin sitä, että ovatko jo QC35:t liian bassokkaat verrattuna johdolliseen QC25-malliin.) Sitä paitsi oma puhelimenikaan ei tue AptX:ää, joten en pääsisi hyötymään siitä lähitulevaisuudessa.

Ehkä alitajuisesti suosin omaa ostostani, mutta väistämättä tulee sellainen mielikuva, että Sennheiser ja Sony lähtivät kilpailemaan Bosen kuulokkeita vastaan sillä periaatteella, että kopioidaan Bosen tuote ja sen jälkeen lisätään siihen jotain ja muutellaan yksityiskohtia hieman, jotta saadaan omaa identiteettiä aikaan. Mutta lopputulos ei ole enää yhtä hyvä kuin Bosen tuote.

Kerrotko millä tavalla esim. MDR-1000X ei ole "yhtä hyvä tuote kuin Bose"? Mielestäni aika monella suunnalla ollaan asiasta eri mieltä, lähinnä käyttömukavuus ja koko Bosen suurimpia etuja. ANC:ssa aikalailla tasoissa, molemmissa tuolla saralla hyvät ja huonot puolensa mutta pääsääntöisesti samalla tasalla. Äänenlaadun osalta en ole törmännyt yhteenkään arvosteluun, jossa Bose voittaisi arvostelijan mielestä Sonyt tai Sennheiserit.
 
Fidelio X2 omistajat: natiseeko teillä nuo kuulokkeet kun esim. kallistaa päätä vasemmalta oikealle tai nyökkää? Ajattelin alkuun, että olisi rakenteelle ominaista mutta törmäsin tälläiseen head-fi:ssä:

Elikkä samanlaista kuin tuossa "Pair 3" ja sattumoisin oma s/n alkaa vielä juuri tuolla pair 3:n koodilla. Millä serial numberilla olette nyt saaneet Gigantilta Fidelioita ja onko mitään "oireita", esim Quotessa mainittuja?

"Pair 3 (s/n starting with PY1A164) - not good! Creaking headband. If I move my head the slightest, the headband creaks and the metal construction amplifies it right into my ears. Didn't find any faults in the sound during the time I actually listened to them though. This was the first pair that got delivered to me and I would probably have kept them if it wasn't for pair 1 and 2 delivered later without the creaky headband."

Itellä juurikin tuolla sarjanrolla olevat Fideliot (gibson laaitkossa/woox pannassa, irrotettavilla padeilla) Gigantin black-friday alesta tuli haettua & mikään ei rätise/poksu/nitise vaikka kuinka päätä heiluttelee/kallistelee. :hammer:

Ainoa huono puoli näissä on se, että tuntuvat vähän löysähköiltä. Ei tipu tai valu, mutta vähän tiukemmat saisivat olla
 
Jos haluaa kuulokkeet, niin ei ole muita vaihtoehtoja kuin beyerdynamic.
Kaikissa hintaluokissa ylivoimainen. Useampia kuunnellut ja aina uskomattoman hyvä ääni.
Parempi kuin Bose tai sennheiser. Ja on mulla Sonytkin yhdet.
Kuulokkeita tosiaan mitä testannut, ja omistanut, niin minun korville ei ole enää vaihtoehtoja.
 
Eikö teitä akullisten kuulokkeiden omistajia pelota se akun kuoleentuminen koska sitä ei voi vaihtaa ? Kuulokkeet menisi useamman vuoden mutta akku ei kestä kuitenkaan kovin pitkään .
Kieltämättä en ollut tullut tätäkään toistaiseksi pohtineeksi. Varsinkin jos pulitan kuulokkeista yli 300 €, niin ajatus käytön loppumisesta akun kulahtamiseen ei houkuttele.
 
Kieltämättä en ollut tullut tätäkään toistaiseksi pohtineeksi. Varsinkin jos pulitan kuulokkeista yli 300 €, niin ajatus käytön loppumisesta akun kulahtamiseen ei houkuttele.
Bose "tarjoaa" mahdollisuuden ostaa puoleen hintaan uudet vastamelukuulokkeet kun palauttaa akun takia kuoleentuneet edelliset. Tästä ei nyt mitään takuita ole mutta näin väittävät aspassa. Onhan tuo tyhjää parempi ratkaisu mutta perseestä silti .

Sonylta asiaa myös tiedustelin mutta sain ohjauksen vain huoltopisteeseen josta asiaan ei koskaan palattu.
 
Eikö teitä akullisten kuulokkeiden omistajia pelota se akun kuoleentuminen koska sitä ei voi vaihtaa ? Kuulokkeet menisi useamman vuoden mutta akku ei kestä kuitenkaan kovin pitkään .
Akku kestää helposti pari vuotta päivittäistä käyttöä ja sen jälkeen lyhentyneillä latausväleillä ainakin toiset pari vuotta. Jos verrataan vaikka liki tonnin kännykkää, niin minä saan Boseilleni reilusti enemmän vastinetta. Akun kuoleminen ennenaikaisesti on myytti, jota ihmiset tykkäävät toistella. Siihen liittyy myös kulttuurillinen tekijä, sillä Jenkkilässä takuuajat ovat lyhyempiä ja ehdot paljon tiukempia. Suomessa ainakin Boseille on kahden vuoden takuu ja jos kuulokkeet pettävät mistä tahansa syystä sen aikana, niin ne huolletaan ilmaiseksi.
 
Viimeksi muokattu:
Tuli tänään napattua verkkokaupasta alesta AKG N60 NC vastamelukuulokkeet. Aikaisemmin tullut katseltua aina NC omaisuudella olevia Boseja 400e lentokenttähintaan ennen lentoa, mutta jäänyt joka kerta ostamatta. Tämä AKG:n tuote oli tarjolla järkevämpään hintaan, niin tarttui yhdet itselle ja toiset vaimolle.

Ääni vaikutti ainakin ilman nc-toimintoa olevan hyvä hintaisekseen (99e). Ajattelin käyttää lähinnä lentokoneessa äänen vaimentamiseen ja jos ottaisi arkikäyttöön töissä spotifyn kuunteluun.

Noh miltäs on kuulokkeet vaikuttaneet, eristääkö vastamelu hyvin noissa?

Itse etsiskelin tehdastyöhön kuulokkeita ja ajattelin pistää nuo nyt testiin kun maksoi vaan 99.
 
Ihan ok on ollut toimistokäytössä. Äänenlaatu ei nc ominaisuus päällä ole kyllä paras mahdollinen, mutta häiriöääniä saa pois jos pitää keskittyä johonkin hommaan. Hyvät hintaisekseen. En tiedä millaista tehdasta tarkoitat, mutta kuvittelisin tehdasympäristöön olevan paremmat jotkut kuulosuojainmalliset.
 
Tuusailen semmoisessa että lievä äänieristys riittää niin ajattelin että josko nuo ajaisi asian ja jos ei niin sitten ainakin matkailu ja muuhun vastaavaan käyttöön.

Peltoreissa ja muissa se hinta pompsahtaa moninkertaiseksi jos haluaa noita ominaisuuksia jonkinmoisella äänellä, napit pelkästään meinaa puuroutua etenkin audiokirjoja kuunnellessa taustaääniin ja napit+ perus peltorit painavat korvat kipeäksi.
 
Jos nappikuulokkeita halajaa hyvällä eristyksellä, niin kannattaa kokeilla nappeja noilla Complyn muistivaahtotipeillä. Parempi istuvuus ja äänieristys kuin silikonitulpilla. Itse en enää silikonitulpilla suostu kuulokkeita käyttämään. Joidenkin kuulokkeiden mukana tulee noita ja suurimpaan osaan saa ostettua erikseen, kunhan tsekkaa Complyn sivuilta sopivan mallin.
 
Noh miltäs on kuulokkeet vaikuttaneet, eristääkö vastamelu hyvin noissa?

Itse etsiskelin tehdastyöhön kuulokkeita ja ajattelin pistää nuo nyt testiin kun maksoi vaan 99.

Minuu ainakin painaa nuo AKG:t sen verran että ei ole etenkään pidempiä aikoja miellyttävä käyttää . Äänieristys hyvä, tosin joutuu oikean kohdan etsimään korvan päälle koska kuulokkeet ovat mallia pienet.
 
Minulla umpinaiset hiostaa kaikki niin nuo AKGn korvan päällä olevat on ensikokemuksilla mukavat. Pienenpieni suhina alla kyllä kun NC päällä. Liitin plugilla on kyllä varmaan kestävä mutta muuten takapuolelta kun on sen yhden latausjohdon varassa.
 
Testannut muutaman päivän AKG n60nc tehdashommissa ja täytyy sano että olen tyytyväinen, hyvin kun asettelee korvalle että vaimentaa valmiiksi + nappaa NC päälle niin whop kun humina ja jylinä häviää, sihisevät ja korkeat äänet jäävät, odotin huonompaa äänieristystä mutta yllätyin hitusen.

Lievästi puristavat korvia mutta vähemmän kuin peltorit + napit combo tai sitten Kossin Plugit survottuna korvakäytävään että eristävät edes jotain. Ääntä ei tarvitse huudattaa hulluna koska se ei enää huku taustameluun, äänenlaatuunkin olen tyytyväinen, ehkä ihmeellisenä juttuna kuulokkeista tuntuu katoavan diskantti ja basso jos NC ominaisuuden kytkee pois.

Huomiona täytyy antaa että itsellä on tullut kohtuullinen toleranssi tullut tuohon korvanpuristus sietämiseen näissä hommissa eli mukavuusaste voi olla toiselle eri.
 
Ultrasone 2900 pro:t tuli jokunen vuosi sitten tilattua, käytettynä tosin. Fiio E10:n perässä nuo. Kokeiltu myös nuforce udac2, mutta fiio oli parempi. Kuulokkeet kestää pitempääki kuuntelua ihan hyvin, kupit menee kokonaan korvien päälle, mutta joku näissä mättää. Ääni on neutraali ja helppo kuuneltava, mutta.. En oikeen tiedä. Ehkä se on se illuusio kun menee kauppakeskuksessa kuuntelemaan kuulokkeita niin ne kuulostaa paremmalta. (Japanissa siis mahdollista kuunnella niitä vähän kalliimpiakin kuulokkeita eikä 50€ sonyja).
 
Löytyykö kokemuksia k812 luureista. 712 tällähetkellä käytössä dacmagic plussan kanssa. Kannattaako maksaa ?
 
Haussa all-around kuulokkeet jotka toimivat ps4:ssa, mäkissä, pcssä, sekä kyllin laadukkaat musan teko hommissa, lähinnä skeban nauhotuksiin. Budjetti 300-400€ tai vähempikin riittää jos laatua on kylliksi, mielellään langattomat ja/tai hybridit. Jotakin Sannheisereitä katsellut mm. tuota Momentumia. Ehdotuksia?
 
Momentumit varmaan langattomien ryhmässä aikalailla parhaimmistoa. Samalla saisit kohtuullisen aktiivisen äänenvaimennuksen (näppärä reisussa/jos kotona on muuta mökää). Pakko tosin rehellisesti sanoa ettei tule langattomissa edes muuta mieleen kun mennään äänenlaatu edellä. Muutoin sitten tuolla hinnalla saa esim. DT990/DT770/HD650/Fidelio X2 riippuen nyt sitten haetko avoimia vai suljettuja (näissä "kunnon" langallisissa kuulokkeissa aletaan kyllä vaatia sitten kuulokevahvistimia). AKG:ltakin on varmasti jotain mutta itse en oikein muista tiedä kuin Senkuista ja Beyereistä. Eli sinänsä momentumit vaikuttaisivat melko turvalliselta kaiken ajavalta ratkaisulta jos miellyttävät tuntumaltaan ja ääneltään. Noitahan voi testailla esim. joissain Powereissa/Giganteissa/Verkkiksessä (ainakin langallisia). Heikkoutena ehkä se etteivät taida olla perus 3.5mm liitännällä kuulokkeiden päässä.(?)
 
Viimeksi muokattu:
Täällä tälläiset bluetooth kuulokkeet:
Plantronics BackBeat Pro

+ Isot overear kuulokkeet, ei paina korvia. Tosin pitkissä sessioissa hiostaa jonkin verran.
+ Tukevat
+ Akku kestää todella pitkään
+ Bluetooth kantaa pitkälle
+ Voi parittaa kahteen laitteeseen yhtäaikaa
+ 3.5mm plugi

- Painavat
- Mikki ottaa ympäristöstä hälyä mukaan
- ANC toimii vain bluetoothissa ja häivyttelee lähinnä taustahuminoita
 
Kysytääs täällä, kun en viitsi omaa topicia vääntää.

Osaisitteko suositella jotakin hyviä sovittimia in ear kuulokeille? Itsellä sonyn nappikuulokeet, jossa muutoin hyvät äänet, mutta tulpat eivät vaan pysy korvassa kunnolla. Etenkin vasen korva on ongelma, sillä tuo ei vaan pysy vaikka kuinka survoo ja vaihtaa kokoja. Mietin olisiko tuollaiset memory foam tulpat kiinalaisten tekemänä minkämoiset? Sitten vielä jos annatte vinkkiä mistä hankkia halvalla ja nopeasti tälläisiä. Kiinasta kestää kuitenkin se 2-4 viikkoa tilata. Nämä normaalit vakiotulpat tuppaavat vieläpä ärsyttämään omia korvakäytäviä.
 
Löytyykö kokemuksia k812 luureista. 712 tällähetkellä käytössä dacmagic plussan kanssa. Kannattaako maksaa ?
Sointi muistuttaa ehkä enemmän suljettua K550-mallia kuin 700-sarjaa. Äänessä on enemmän bassoa ja jonkin verran "tummuutta". Vastavuoroisesti ääni ei ole aivan yhtä terävä eikä analyyttinen. En tosin ole verrannut luureja rinnakkain, mutta omistin K701:t muutaman vuoden ajan ja käytin niitä ainoina kuulokkeinani ainakin vuoden verran. Luurit pyörivät aivan eri hintaluokissa mutta jos löysää rahaa on, niin ainahan ne saa myytyä eteenpäinkin.
 
Kysytääs täällä, kun en viitsi omaa topicia vääntää.

Osaisitteko suositella jotakin hyviä sovittimia in ear kuulokeille? Itsellä sonyn nappikuulokeet, jossa muutoin hyvät äänet, mutta tulpat eivät vaan pysy korvassa kunnolla. Etenkin vasen korva on ongelma, sillä tuo ei vaan pysy vaikka kuinka survoo ja vaihtaa kokoja. Mietin olisiko tuollaiset memory foam tulpat kiinalaisten tekemänä minkämoiset? Sitten vielä jos annatte vinkkiä mistä hankkia halvalla ja nopeasti tälläisiä. Kiinasta kestää kuitenkin se 2-4 viikkoa tilata. Nämä normaalit vakiotulpat tuppaavat vieläpä ärsyttämään omia korvakäytäviä.

Complyn sivuilta voit etsiä omiin kuulokkeisiisi sopivat mallit ja tosiaan ebaysta saa melko nopeasti. Jos käy säkä, niin nuokin saattais käydä Korvasovitteet : inEar.fi
 
Ratkesin sitten DT 990 Pro-kuulokkeisiin. Nyt alkaa vain kaivata parempaa kuulokevahvaria (DAC-03 nyt).... ja tämähän on loputon suo johon lompakkosi uppoaa kuten kaikki tietää.

NC AKG:t reissukuullokkeiksi.
 
Osta Schiit Stack tai O2+ODAC niin ei tarvitse kauheammin vaivata päätään enää tulevaisuudessa AMP/DAC -osastolla ellet ihan kunnolla hairahda hifistiksi.

E: Kannattaa toki noidenkin osalta miettiä kuitenkin gainit ja mahdolliset liitännät kerralla kuntoon. Etenkin O2+ODAC kombosta on useita variaatioita.
 
Katsellaan. Sai tuolla combollaki jo huonoimman korvan ("HÄ !! olin keikalla") statukseen moneksi paiväksi edes revittämättä täysiä.
 
Haussa all-around kuulokkeet jotka toimivat ps4:ssa, mäkissä, pcssä, sekä kyllin laadukkaat musan teko hommissa, lähinnä skeban nauhotuksiin. Budjetti 300-400€ tai vähempikin riittää jos laatua on kylliksi, mielellään langattomat ja/tai hybridit. Jotakin Sannheisereitä katsellut mm. tuota Momentumia. Ehdotuksia?
Momentum 2 wireless. Selvästi äänenlaatu edellä tehnyt kuulokkeet, joihin lisätty BT ja vastamelu. Toimii ainakin PC:llä myös USB yli (eli "usb äänikorttina").

Vastamelukuulokkeisiin verrattuna huomattavasti parempi ääni kuin esim qc25 tai qc35 (pääsin vihdoin testaamaan qc35:tä vastaan ja kyllä sen eron vain huomaa). Vastamelu paljon neutraalimpi ja jonkin verran heikompi.
 
Jep nämä itseasiassa tilasinkin jo. :)
 
Kokemuksia Jabra Move kuulokkeista? Paljon saa kehuja nuo. Lähinnä kiinnostaisi peittääkö yhtään taustamelua esim. verrattuna perus nappikuulokkeisiin. Tulisi lähes kokonaan bluetooth-käyttöön.
 
Mitkä olisi hyvät suljetut kuulokkeet O2/ODAC combon kaveriksi? Hintaluokka noin 100-150€. Beyerdynamicin DT 770 vaikuttaisi hyvältä, onko muita hyviä vaihtoehtoja? Plussaa tulisi jos olisi irrotettava johto, se ehkä eniten haittaisi noissa DT 770:ssä.
 
Beyerdynamicilla on myös kuulokkeet kiinteällä mikillä, tosin hinta on aika kova.

Beyerdynamic MMX 300

Sennheiseriltakin löytyy pelikäyttöön suunniteltuja kuulokkeita, mutta ainakaan sen halvimman mallin laatuvaikutelma ei ollut kovin hyvä.

Sennheiser G4ME ZERO
Sennheiser PC 373D

Jos lähtee rakentamaan omaa settiä kuulokkeista ja mikrofonista, niin Custom One Pro soveltunee tarkoitukseen vielä vähän paremmin kuin DT 770 Pro (varsinkin yllä linkattua 80 ohmin versiota paremmin).
 
Viimeksi muokattu:
Joo älä tosiaan ainakaan mitään lähes 300€ käytä pelikuulokkeisiin, kun sillä hinnalla saa jo laadukkaat kuulokkeet, laadukkaan mikin ja ehkä jopa AMP/DAC-kombon. Yllä mainittu COP lienee helpoin vaihtoehto jos haluaa ääntä ja laatua kun noihin saa Beyerdynamiciltakin suoraan mikrofonin: beyerdynamic Custom Headset GEAR. Ei tarvitsisi vääntää kaksia kaapeleita siististi kuulokkeista koneeseen. Jos ei ole pakko olla tuollainen kuulokkeissa oleva mikrofoni niin löytyyhän noita laadukkaita pöytämikrofonejakin jolloin voi valita sitten DT770:t. Noissa DT770 tyylisissä "normaalikuulokkeissa" ja erillisissä mikkiseteissä on paremman hintalaatusuhteen lisäksi yleensä parempi jälleenmyyntihinta ja ne on helpompi myös myydä pois kuin tuollaiset pelikuulokkeet. Lisäksi ovat tietysti monikäyttöisempiä, esim. kuulokkeet toimivat TV:ssä/puhelimessa jne., ja helpommin laajennettavissa kun voit vain korvata vaikka kuulokkeet halutessa paremmilla.

Tuossa kun oli ehdotettu jo noita modmiccejä, niin laitetaan setti ihan pöytämikilläkin.
DT770 80ohm: https://www.amazon.de/beyerdynamic-DT-770-80-Studiokopfhörer/dp/B0016MNAAI/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1486143542&sr=8-1&keywords=dt770
Fiio E10K AMP/DAC: https://www.amazon.de/FiiO-E10K-Olympus-Digital-Kopfhörerverstärker/dp/B00LP3AMC2/ref=sr_1_3?s=ce-de&ie=UTF8&qid=1486143546&sr=1-3&keywords=fiio
Samson Meteor Mic (USB): https://www.amazon.de/Samson-Meteor...TF8&qid=1486143560&sr=8-6&keywords=microphone
Yhteensä 278,90€ eli ~kympin halvempi kuin mainittu Siberia 800 ja varmasti selvästi parempi setti.
(Mutta tämä lähinnä havainnollistava setti, en sano että mikään näistä on hintaluokkansa parasta saatika ettei muualta löytyisi halvemmalla.)

Vai oliko tuo langattomuus tärkeäkin ominaisuus Siberioissa? Tuotahan ei ole tässä kukaan huomioinut. Jos oli niin en tiedä saisiko näistäkin vaikka rakennettua jotain: Sennheiser HD 4.40 BT -Bluetooth-kuulokkeet 149,90 €.
 
Viimeksi muokattu:
Jos haluaa vielä pykälän parempi äänisen niin Beyerdynamicin Custom Studio tuon COPin tilalle. Siihen käy tuo sama mikkisetti. Beyerit kannattaa ostaa St Paul Soundista hinta on kilpailukykyinen ja toimitus nopea.
 
Ratkesin sitten DT 990 Pro-kuulokkeisiin. Nyt alkaa vain kaivata parempaa kuulokevahvaria (DAC-03 nyt).... ja tämähän on loputon suo johon lompakkosi uppoaa kuten kaikki tietää.

NC AKG:t reissukuullokkeiksi.

Vinkkinä Schiit julkaisi pienimmästä amp/dacistaan uuden version nimellä Schiit Fulla 2. Siinä pitäisi olla arvostelujen mukaan erittäin hyvä dacci ja liitännätkin asialliset. Omani sain vasta joten en osaa vielä kummemmin kommentoida.
 
Sennheiseriltakin löytyy pelikäyttöön suunniteltuja kuulokkeita, mutta ainakaan sen halvimman mallin laatuvaikutelma ei ollut kovin hyvä.

Sennheiser G4ME ZERO
Sennheiser PC 373D

Itsellä on Sennheiser PC 350 SE:t jotka vastaa noita G4ME ZEROja. Hyvä mikki ja hyvät pelaamiseen, mutta ei hyvät musiikin kuunteluun, ääni jää purkkimaiseksi. G4ME ONE ja tuo PC 373D onkin ihan eri kuuloiset, tosin olen vain pikaisesti kuunnellut joten en osaa enempää sanoa.

AKG:n K550 / K701 / K712, ja varmaan monet muutkin, onkin sitten todella hyviä, mutta mikki pitää sitten repiä jostain muualta.
 
Joo älä tosiaan ainakaan mitään lähes 300€ käytä pelikuulokkeisiin, kun sillä hinnalla saa jo laadukkaat kuulokkeet, laadukkaan mikin ja ehkä jopa AMP/DAC-kombon. Yllä mainittu COP lienee helpoin vaihtoehto jos haluaa ääntä ja laatua kun noihin saa Beyerdynamiciltakin suoraan mikrofonin: beyerdynamic Custom Headset GEAR. Ei tarvitsisi vääntää kaksia kaapeleita siististi kuulokkeista koneeseen. Jos ei ole pakko olla tuollainen kuulokkeissa oleva mikrofoni niin löytyyhän noita laadukkaita pöytämikrofonejakin jolloin voi valita sitten DT770:t. Noissa DT770 tyylisissä "normaalikuulokkeissa" ja erillisissä mikkiseteissä on paremman hintalaatusuhteen lisäksi yleensä parempi jälleenmyyntihinta ja ne on helpompi myös myydä pois kuin tuollaiset pelikuulokkeet. Lisäksi ovat tietysti monikäyttöisempiä, esim. kuulokkeet toimivat TV:ssä/puhelimessa jne., ja helpommin laajennettavissa kun voit vain korvata vaikka kuulokkeet halutessa paremmilla.

Tuossa kun oli ehdotettu jo noita modmiccejä, niin laitetaan setti ihan pöytämikilläkin.
DT770 80ohm: https://www.amazon.de/beyerdynamic-DT-770-80-Studiokopfhörer/dp/B0016MNAAI/ref=sr_1_1?ie=UTF8&qid=1486143542&sr=8-1&keywords=dt770
Fiio E10K AMP/DAC: https://www.amazon.de/FiiO-E10K-Olympus-Digital-Kopfhörerverstärker/dp/B00LP3AMC2/ref=sr_1_3?s=ce-de&ie=UTF8&qid=1486143546&sr=1-3&keywords=fiio
Samson Meteor Mic (USB): https://www.amazon.de/Samson-Meteor...TF8&qid=1486143560&sr=8-6&keywords=microphone
Yhteensä 278,90€ eli ~kympin halvempi kuin mainittu Siberia 800 ja varmasti selvästi parempi setti.
(Mutta tämä lähinnä havainnollistava setti, en sano että mikään näistä on hintaluokkansa parasta saatika ettei muualta löytyisi halvemmalla.)

Vai oliko tuo langattomuus tärkeäkin ominaisuus Siberioissa? Tuotahan ei ole tässä kukaan huomioinut. Jos oli niin en tiedä saisiko näistäkin vaikka rakennettua jotain: Sennheiser HD 4.40 BT -Bluetooth-kuulokkeet 149,90 €.

No joo kyllä tuo langattomuus on ehdottomasti plussaa+ mutta, tämän takia tuo siberia 800 alko kiinnostaa SteelSeries Siberia P800 7.1 langaton Headset (musta) - Kuulokkeet pelaamiseen, kun ei enää tuolla hinnalla ihan järjetön ostos ehkä olisi :D . Toisaalta nuo Siperiat tuskin eristävät ulkopuolisia ääniä yhtä hyvin kuin esim. nuo beyerdynamic DT770 kun taitavat olla puoliavoimet ehkä? Pelaan siis läppärillä ja tuppaa nuo tuulettimen äänet nousemaan kohtalaiselle tasolla joka hiukka häiritsee ja noilla hyvillä suljetuilla luureilla ne saisi varmasti hävitettyä, koska jo vanhat surku hupaiset avoimet kuulokkeet jo hiukan vaimentavat tuulettimien hurinaa. Sanoisin kuitenkin näin että ehkä eniten painaa se että saa ne ulkopuoliset äänet eristettyä, sitten mahdollinen langattomuus ja tietenkin että ovat miellyttävät pitää päässä pidempiäkin aikoja =) Tietenkin myös sen äänenlaadun soisi olevan hyvä myös :D mutta nykyisiin kuulokkeisiin verrattuna varmaan kaikki uudet ovat parempia :)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 350
Viestejä
4 553 524
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom