Kysymyksiä & Vastauksia

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja w!rd
  • Aloitettu Aloitettu
Paljonko vettä pieni, puolitoistalitrainen moottori kestää bensan seassa? Oli yksi perämoottori jäänyt viime vuonna kokonaan käyttämättä ja tankissa olleen bensan joukossa oli reilummin vettä. Nuukana/laiskana miehenä ajattelin kaataa ne pari-kolme litraa epäkurrantia tavaraa auton tankkiin. Onko tämä toteutuskelpoinen idea?
Muutaman euron säästö. Eipä taida kannattaa.
 
Muutaman euron säästö. Eipä taida kannattaa.
Suurempana innoittajana olikin ehkä se laiskuus, lähin jäteasema on auki kaksi päivää viikossa, muutaman tunnin päivässä, eikä edes ole varsinaisesti lähellä. Mutta voihan sen unohtaa varaston nurkkaan odottamaan josko vaikka joskus olisi muutakin vietävää.
 
Moottorista ja/tai ilmastointi/sisätilanpuhaltimesta joskus kuuluu koputtavaa ääntä. Koska ei ole vikakoodeja eikä oireet pysyviä niin korjaamolle ei kannatane varailla aikoja vielä. Osaatteko sanoa mistä kaikista syistä voisi johtua toi koputtavaa äänet? Jos moottorissa jokin osa antautumassa niin eikös auto osaa ilmoittaa siitä vikakoodeilla/vikavalolla?
 
Moottorista ja/tai ilmastointi/sisätilanpuhaltimesta joskus kuuluu koputtavaa ääntä. Koska ei ole vikakoodeja eikä oireet pysyviä niin korjaamolle ei kannatane varailla aikoja vielä. Osaatteko sanoa mistä kaikista syistä voisi johtua toi koputtavaa äänet? Jos moottorissa jokin osa antautumassa niin eikös auto osaa ilmoittaa siitä vikakoodeilla/vikavalolla
Harvemmin koneesta kuuluu välillä vaan koputtava ääni. Yleensä kun kone alkaa koputtamaan, on se siinä vaiheessa koneen aukaisu edessä. Ja ei tule nakutuksista/koputuksista välttämättä vikakoodeja.
 
Moottorista ja/tai ilmastointi/sisätilanpuhaltimesta joskus kuuluu koputtavaa ääntä. Koska ei ole vikakoodeja eikä oireet pysyviä niin korjaamolle ei kannatane varailla aikoja vielä. Osaatteko sanoa mistä kaikista syistä voisi johtua toi koputtavaa äänet? Jos moottorissa jokin osa antautumassa niin eikös auto osaa ilmoittaa siitä vikakoodeilla/vikavalolla?
Eipä se auto välttämättä mitään ilmoittele moottoriviasta, ehkäpä päästöihin vaikuttaviin vikoihin liittyen auto alkaa herkemmin ilmoittelemaan, kun Lambda huomaa että jotain on pielessä. Mitä uudempi auto niin sen herkemmin varmasti alkaa huomattelemaan mahdollisista vioista.
Aikoinaan Nissanissa oli kiertokangenlaakerit öljypohjassa palasina, eikä siltikään mikään vikavalo palanut. Öljynpaineet olivat ~0.25 Bar ja korjausohjekirjassa taisi lukea, että öljynpainevalo syttyy kun paine putoaa alle 0.2 Bar.
 
Moottorista ja/tai ilmastointi/sisätilanpuhaltimesta joskus kuuluu koputtavaa ääntä. Koska ei ole vikakoodeja eikä oireet pysyviä niin korjaamolle ei kannatane varailla aikoja vielä. Osaatteko sanoa mistä kaikista syistä voisi johtua toi koputtavaa äänet? Jos moottorissa jokin osa antautumassa niin eikös auto osaa ilmoittaa siitä vikakoodeilla/vikavalolla?
Veikkaisin että koputtava ääni lähtee ilmakanavien naksunnoista, kun ne aukeaa/sulkeutuu/säätyy haluttuihin asentoihin.
Moottori jos koputtaisi, se olisi jo entinen. Marmorikuulien vierintä ääni taas olisi enemmän nakuttamista eli moottori olisi pian entinen sytytyshäiriöiden takia.
 
Näitä ääniä etsittäessä usein kannattaa yrittää miettiä mikä ilmiö saa aikaan jonkinlaisen muutoksen äänessä.
Muuttuuko koputuksen taajuus tai voimakkuus moottorin kierrosluvun, valitun vaihteen, auton ajonopeuden, ilmastointipuhaltimen nopeuden tai jonkun muun asian seurauksena. Kuuluuko ääni enemmän kuskin vai repsikan puolella tai vain sisälle ja ajossa vai paikallaan ollessa konepellin ollessa auki moottoritilasta.
Koputtava ääni voi tulla ihan mistä tahansa osasta joka on vähän löysällä ja pääsee liikkumaan eli voi olla vaikea etsiä. Voi myös yrittää käpistellä kaikkia osasia konehuoneessa onko jotakin löysällä.
Jos koputuksen taajuus ei muutu moottorin kierrosluvun mukana niin se ehkä ei tule moottorista.
Löysällä oleva osa voi resonoida jollakin tietyllä moottorin kierrosluvulla ja jos ei olla näillä kierroksilla niin sitten ei koputusta kuulu.
 
Veikkaisin että koputtava ääni lähtee ilmakanavien naksunnoista, kun ne aukeaa/sulkeutuu/säätyy haluttuihin asentoihin.
Moottori jos koputtaisi, se olisi jo entinen. Marmorikuulien vierintä ääni taas olisi enemmän nakuttamista eli moottori olisi pian entinen sytytyshäiriöiden takia.
Mitä tarkoitit ilmakanavilla? Voisin yrittää seurata kyseistä kohtaa tarkemmalla kuulolla sitten
 
Mitä tarkoitit ilmakanavilla? Voisin yrittää seurata kyseistä kohtaa tarkemmalla kuulolla sitten
Autoa tietämättä, mut oletan että useammassa autossa on läppiä kanavissa jotka ohjaavat ilmaa haluttuihin kanaviin. Esim focuksessa kuuluu narina n. 2min sammuttamisen jälkeen, kun ilmakanava sulkeutuu = kosteus ei pääse sitä kautta auton sisään kun parkissa.
 
Moottorista ja/tai ilmastointi/sisätilanpuhaltimesta joskus kuuluu koputtavaa ääntä. Koska ei ole vikakoodeja eikä oireet pysyviä niin korjaamolle ei kannatane varailla aikoja vielä. Osaatteko sanoa mistä kaikista syistä voisi johtua toi koputtavaa äänet? Jos moottorissa jokin osa antautumassa niin eikös auto osaa ilmoittaa siitä vikakoodeilla/vikavalolla?

Veikkaisin että koputtava ääni lähtee ilmakanavien naksunnoista, kun ne aukeaa/sulkeutuu/säätyy haluttuihin asentoihin.
Moottori jos koputtaisi, se olisi jo entinen. Marmorikuulien vierintä ääni taas olisi enemmän nakuttamista eli moottori olisi pian entinen sytytyshäiriöiden takia.

Minulla oli viime keväänä Golf mk7:ssa semmoinen automaatti-ilmastoinnin ilmakanavien säätömoottori tai tarkemmin ottaen sen moottorin muovinen hammasratas paskana, jolloin siitä kuului jatkuvampi naputus. Toimivana kuuluu vain se lyhyt napsaus kun sielä jotain säätyy kiinni tai auki. Noita moottoreita ainakin ko. autossa on useampia kun ainakin sisäilmakierto on/off, kylmä/kuuma ja ilman suuntaus ylös/alas (konsolin eri puolilla). Säätämällä lämmöt ääriasentoon kylmä/lämmin ja puhalluksen suuntauksia vaihtamalla voi kuunnella napsuuko jossain pidempään ja tietysti samalla kokeilla toimiiko puhalluksen suuntaus ja lämpötila oikein.
 
Autoa tietämättä, mut oletan että useammassa autossa on läppiä kanavissa jotka ohjaavat ilmaa haluttuihin kanaviin. Esim focuksessa kuuluu narina n. 2min sammuttamisen jälkeen, kun ilmakanava sulkeutuu = kosteus ei pääse sitä kautta auton sisään kun parkissa.

Ai siitäkö se ääni johtuu..? Ihmetellyt että mitä toi auto oikein säätää kun sammutan sen. En nyt narinaks sanoisi mutta jotain tapahtuu kun pistän auton parkkiin, no ei huono ominaisuus ollenkaan.
 
Löytyykö jostain räjäytyskuvia Ford-autoista, erityisesti Tourneo Connectista (vm. 2017)? Tarttis varaosanumeroita katsella. 7zap ei tunne ainakaan VIN-koodilla autoa ja vuosimallit päättyvät 2016 paikkeille.
 
Lisäpitkä led-baria tulee käytettyä vuosittain suht harvoin. Viime käyttökerran jälkeen ledbar jäi käytön jälkeen hehkumaan kevyesti (parkkitoimintoa ei ole). Sammutin repimällä sulakkeen irti. Happaneeko noista kontaktorit vuodessa jos ei käytä :hmm:
 
Luot tilin tänne:

FDRS Products-valikon alta voi ostaa käyttöaikaa, tunti maksaa ~18€. Selaamaan pääset Subscriptions-kohdasta. Jos VIN tiedossa, tuolla näkee autosta kaikki huollettavat kohteet (moottori, kori, sisusta jne., ohjeet purkuun ja kasaamiseen), sähkökaaviot, takaisinkutsukampanjat, mahdolliset huomiot korjaamoille autosta (omasta Tourneosta oli ilmoitus mahdollisesta akun kennon hajoamisesta). Näkyy olevan myös nuo sivustolla:
  • Mechanical Repairs (Repair procedures, Diagnostics, Specifications etc; including body mechanicals)
  • Labour Times
  • Body & Paint
  • Wiring Diagrams (including full auxiliary data).
  • Technical and General Service Bulletins
Eli kaikki mitä tarvii, jos autoa meinaa rassata tai pitää etsiä joku sähköjohto. Vinkkinä, kannattaa tulostaa PDFnä kaikki mitä luulet tarvitsevasi ja sitten vielä mitä et luule. Tunnin käyttöaika ei omalla kohdalla pätenyt, sivu pysyi käytössä niin kauan kuin selain oli auki, pari päivää pidin konetta päällä ja tulostelin auton sähkökaavioita ja purkuohjeita.
 
Lisäpitkä led-baria tulee käytettyä vuosittain suht harvoin. Viime käyttökerran jälkeen ledbar jäi käytön jälkeen hehkumaan kevyesti (parkkitoimintoa ei ole). Sammutin repimällä sulakkeen irti. Happaneeko noista kontaktorit vuodessa jos ei käytä :hmm:
Todnäk heräte yms on ryöstetty niin niissä on kosteutta päässyt ja aiheuttaa tuota. Voi olla myös rele. Muutama-kymmenen vuosi lisää niin ei enää toimi. Yhdessä autossa käy tuolleen jos painepesurilla huuhtelee konehuoneen, mut ei vielä muuten ole ilmaantunut. Silloin se jäi hehkumaan kun auton sammutti parkkiin.

Toki tarkista se ledbarin oma liitäntä eka jos houkuttaa. Itsellä ne on aika hyvin pysynyt kunnossa sen 6v mitä ollut keuloissa, eli ei muuta ongelmia ilmaantunut.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
278 472
Viestejä
4 787 864
Jäsenet
77 771
Uusin jäsen
Tunarit

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom