Kysymyksiä&Vastauksia (Pieniä kysymyksiä aiheesta kuin aiheesta)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Mika!
  • Aloitettu Aloitettu
En löytänyt parempaakaan ketjua, niin heitän pienen kysymyksen tänne.

Eli jos rivitaloyhtiössä asukas on hukannut avaimen, niin kuuluuko se hallituksen puheenjohtajan vai isännöitsijän vastuulle hankkia uusi? Mitä tein netistä etsintää, niin valtaosa sanoo että osakas ilmoittaa isännöitsijälle ja sen jälkeen tämä tekee tilauksen Abloylle / lukkoliikkeelle ja jokusen viikon päästä avain tulee.

Meidän yhtiössä isännöitsijä ilmoittaa, että se kuuluu pj:lle. Tosin isännöitsijä on aikaisemminkin koittanut sysätä sille kuuluvia tehtäviä hallitukselle.

Vastuunjakotaulukossa ei ole kyseistä kohtaa määritelty. Mutta silti on ainakin omasta mielestäni loogista, että isännöitsijä hoitaa homman ja samalla he voivat korjata tiedon asunnon avainten määrään.
 
Meillä kun on avain hukattu, niin uusi on käyty kopioimassa suutarilla. Ei siihen tarvitse isännöitsijää tai taloyhtiön hallitusta. Vai onko teillä siellä uudet lukot johon ei asukas ei saa teetettyä itse? Isännöitsiä käsittääkseni hoitaa siinä tapauksessa.
 
Mikä verhokisko kyseessä?

Koitettu kahdellaista liukua, mutta kumpikaan ei sopiva.

7392463804930.jpg

123253_60805340_W.jpg
 
On sen verran hiljattain uusittu, että itse ei saa teetettyä. Kummaa vänkäämistä kyllä isännöitsijältä kun tämänkin koittaa ulkoistaa hallitukselle.
 
Mikä verhokisko kyseessä?

Koitettu kahdellaista liukua, mutta kumpikaan ei sopiva.

7392463804930.jpg

123253_60805340_W.jpg
Taitaa olla Ikean Kvadrant sillä meiltä löytyy samanlaista kiskoa. Ikean chatista kannattaa varmaan kysellä jos nykyään myynnissä olevat nipsut istuvat tuohon malliin.
 
Kiitos tästä. Soittelin Ikeaan ja joutaa näköjään kiskot roskiin. Ei ole saatavilla...
 
Jos parkkiekkopaikassa on vain yksi kellonaika, esim 06-18, eikö se tarkoita että lauantaina ja sunnuntaina pysäköinti on vapaa?
 
Tuon standardin jo tiesinkin, mutta kiinnostaisi tietää millaista tavaraa levyltä pukkaa ruudulle käytännössä. Tuskin mitään VHS tasoista SD-mössöä kuitenkaan :wtf:

No se nyt riippuu ihan täysin siitä että mitä sinne on laitettu, siksi linkkasin tuon mikä näyttää tuetut resoluutiot. Kiteistettynä siis 1080p/i, 720p, 576i tai 480i.
Jos puhutaan elokuvista niin useimmiten se on 1080p (23.976fps) mutta levyn spekseistä se varma tieto löytyy.
Esim Avengers: Infinity War Blu-ray
 
Maksimi on 1080p60
Blu-ray - Wikipedia

UHD BD sitten asia erikseen.

Pilkunnussintaa tulossa, mutta normaali Blu-ray-levy tukee 1080p:tä vain 24 tai 23,976 fps -nopeudella. Isommat frameratet 1080p:nä onnistuu vain UHD Blu-rayllä (perus-Blu-rayllä vain 1080i).

Ja alkuperäiseen kysymykseen yksinkertaistetusti: omalla arviolla >99% kaupoissa myytävistä Blu-rayistä on 1080p24, koska se sopii parhaiten mm. elokuville ja useimmille TV-sarjoille. Lisämatskut on tosin sitten millä formaatilla sattuu.
 
Viimeksi muokattu:

Niimpäs muuten olikin, kiitokset korjauksesta.
 
Tarvitaanko pakettia Matkahuollolla lähetettäessä vastaanottajan osoitetta, vai riittääkö vain paikkakunta?
 
nimi, puhnro ja paikkakunta pitäis riittää. Teoriassa ei tartte ees puhelinnumeroa. Wanhoin hyvinä aikoina veit bussipysäkiltä paketin kyytiin ja sanoit että tää pitäis saada Aslakille Inariin ja kuski sano et se on sit kolome kymppiä, varmaan ylihuomenna perillä.
 
Voiko laatu olla paskaa tällä kaapelilla? Jos data kulkee läpi niin voiko piuhan laatu huonontaa datan liikkuvuutta?

Cat6 RJ45 Ethernet Flat Patch Network LAN Shielded Internet Cable 1G 0.5M-2M US | eBay

Ei noin lyhyellä matkalla ehtine tulla hirveästi huononnusta datan laatuun. Ilmoituksessa Cat6a speksit MHz osalta (hiukan tosin yläkanttiin), Cat6 tukee vain 250MHz saakka. Ja jos kaapelia ei renkata useasti kiinni ja pois, niin ei noiden pinnoitteidenkaan kaapelin päistä pitäisi kulua pois. Laittaisin ostoskoriin.
 
Mihin olisi tarkoitus kytkeä pesukoneen poistovesiputki? En ole täysin varma mikä tuon seinästä tulevan putken tarkoitus on.
377a2408bf8bd6c7fadac5a0c0014cb1.jpg
 
Luultavasti tuohon kellertävään putkeen mikä menee seinän sisälle.
 
olisiko tuossa mikä lähtee suoraa ylös hajulukosta vapaa paikka?
minun mielestä se on paikka lähdölle mutta näyttää vielä sinetöidyltä. Siitä pitäis varmaan puukolla avata kansi pois.
tuo kaulus mistä kirkas putki lähtee jonnekin on juuri tuollaisia tuloja varten.
 
Tuohan saattaa olla joku ILP:n kondenssiveden poisto tai kuivausrummulta tuleva.

olisiko tuossa mikä lähtee suoraa ylös hajulukosta vapaa paikka?
Tuohon minä laittaisin. Puukolla vain hattu pois ja letku tilalle.

minun mielestä se on paikka lähdölle mutta näyttää vielä sinetöidyltä. Siitä pitäis varmaan puukolla avata kansi pois.
tuo kaulus mistä kirkas putki lähtee jonnekin on juuri tuollaisia tuloja varten.
Mitä lähtöjä viemäri putkesta voisi olla?
 
minun mielestä se on paikka lähdölle mutta näyttää vielä sinetöidyltä. Siitä pitäis varmaan puukolla avata kansi pois.
tuo kaulus mistä kirkas putki lähtee jonnekin on juuri tuollaisia tuloja varten.

se ylöstörröttövä tatti on pk liitäntä. pää auki siitä ja letku klemmarilla kiinni. lisäksi vesilukon yhteyteen on asennettu erillinen viemäröintirengas mihin tulee luultavasti iv koneen kondenssvesi. Muovi on sitten melko jämäkkää, niin puukolla sen nirhaaminen on yleensä ainakin paikoillaan vähän hankalaa, pexisaksilla/leikkurilla tms helpoin avata.

t: putkimies
 
Kiitos erittäin paljon!
 
Mistä saa ruuveja, muttereita ym. kilo/litra kaupalla? Ennen oli foorumissa K-rauta Express ja siellä oli eri kokoisia minigrip pusseja ja pussillinen mitä vaan maksoi aina tietyn kiinteän summan ja valikoima oli aika hyvä. Onko vastaavia paikkoja jossain? Mielellään siis Helsingissä. Tarve aina kaikelle pienelle ja sekalaiselle niin ei viitsi ostaa mitään isoa laatikkoa jotain tiettyä kokoa vaan halausin nimen omaan valita muutamia kappaleita keikkea tarvittavaa.

Nyt tarvitsisin muutamia eri pituisia m2 ruuveja esim.
 
K-raudasta Lanternasta saa ainakin.
Claes Ohlssonissa ei ole irtomyyntiä, mutta kävin sieltä itse hakemassa ruuveja ja oli todella pieniä pusseja tarjolla. Eli voisi ehkä riittää tarpeisiin? Liikkeitäkin on joka kulmalla.
 
Mistä saa ruuveja, muttereita ym. kilo/litra kaupalla? Ennen oli foorumissa K-rauta Express ja siellä oli eri kokoisia minigrip pusseja ja pussillinen mitä vaan maksoi aina tietyn kiinteän summan ja valikoima oli aika hyvä. Onko vastaavia paikkoja jossain? Mielellään siis Helsingissä. Tarve aina kaikelle pienelle ja sekalaiselle niin ei viitsi ostaa mitään isoa laatikkoa jotain tiettyä kokoa vaan halausin nimen omaan valita muutamia kappaleita keikkea tarvittavaa.

Nyt tarvitsisin muutamia eri pituisia m2 ruuveja esim.
Oliskohan K-Rauta Lanterna tai Ruoholahti. Yleensä K-Raudoissa on ollut noita hyllyjä. Samoiten löytyy Bauhausseista mutta niitä olisi Vantaalla ja Espoossa.
 
Eikö Honkkareissa ole irtoruuvihylly? Vai onko niin että joskus oli muttei enää, jossain krääsäkaupassa muistan sellaisen olleen.
 
Saattaa olla aika hiljaista löytää M2:sta kilotavaroista tai edes M3:sta.
M4 ylöspäin, niin ongelmaa ei enää ole.

Aliexpressistä/Amazonista lajitelmaa vain tulemaan.
 
M3 saa pienissä ja isoissa laatikoissa rautakaupoista, ei tarvi tilata kiinasta. M2 on vähän speciaalimpi, niitä saa ainakin ruuvi.netistä. Tuolta tuli tilattua M3 kuusiokantaruuveja kun tarvin pienoismalliin. Aika monta viikkoa piti ettiä ympäri maailmaa eikä löytynyt kuin pienoismalliliikkeistä, hinnat lähes euroja kappale. Lopulta löysin tuon ruuvi.netin, hinnat senttejä per kappale :kippis:
 
Ruuvi.netti taitaa olla vähän erikoisempi kuin perusrautakauppa(k-rauta ja muut tylsät ketjut). Aina ne alkaa M4:sta ylöspäin.
 
Nostetaan hatusta 24 numeron joukosta 12 numeroa. Mikä on todennäköisyys että nostat numerot 1-12 ja hattuun siis jäävät numerot 13-24.

Miten tuo lasketaan?
 
12/24*11/23*10/22*9/21*...*1/13, tuolle sai kikkailtua kertomilla hienommankin lausekkeen muistaakseni, mutta tuossa yksinkertaisimmillaan. Suotuisat vaihtoehdot jaetaan siis kaikkien määrällä. Tosin tilanne on eri, jos kaikki laput nostetaan kerralla, eikä yksi kerrallaan.
 
Ilmeisesti tarkoitat että laput pistettäisiin takaisin hattuun noston jälkeen, mutta ei tosiaan.

Sitten toisekseen tuostahan tulee aivan älyttömän pieni luku tietysti. Mutta mikä olisi kerroin jos pitäisi vetoa lyödä. Miten sen saa tuosta käänteisesti laskettua?
 
1/ tuo lukemasi eli 1:2704156
 
Ilmeisesti tarkoitat että laput pistettäisiin takaisin hattuun noston jälkeen, mutta ei tosiaan.

Sitten toisekseen tuostahan tulee aivan älyttömän pieni luku tietysti. Mutta mikä olisi kerroin jos pitäisi vetoa lyödä. Miten sen saa tuosta käänteisesti laskettua?
Ei, vaan tuossa laskutavassani nostetaan yksi lappu kerrallaan. Ensin lappuja on 24, joista suotuisia lappuja on 12 (numerot 1-12), sen jälkeen lappuja on 23, joista suotuisia lappuja on 11 (numerot 1-12 lukuunottamatta jo nostettua) jne, kunnes lopuksi lappuja on 13, joista suotuisia on vain yksi (numeroista 1-12 se jäljelle jäänyt).

Jos kaikki 12 lappua nostetaan kerralla, on todennäköisyys erilainen (ellen nyt sekoile), mutta en nyt muista, miten se laskettiin.
 
Itse en kyllä näe mitään syytä, miksi todennäköisyys jälkimmäisessä tapauksessa olisi eri.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 531
Viestejä
4 424 300
Jäsenet
73 377
Uusin jäsen
Kopander

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom