Kuntosali, urheilu ja painonpudotus

jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Varmaan aktivoituu ketjussa ihmiset jahka kevät tulee, usein silloin innostutaan laittaa itseään kesäkuntoon

nyt tiputtanut muutamassa viikossa ~1.5-2kg. tarkoitus vielä 2kg jouluun mennessä. Vähän taukoa ja sitten loppurutistus ja 4-5kg kesään mennessä

kuvassa painoa 70kg, rasvaprossaa en tiedä eikä kai sillä väliäkään ole. Rasvaa kuitenkin niin ettei 6-pack näy nätisti vaikka näkyy.
Nyt syön vähempi kuin aiemmin, makroista ei tietoa sen enempää kuin kaloreista. Syön silleen että tuntuu joskus nälkä ennen ruokaa (5 x vrk), muttei mikään tolkuton nälkä kuitenkaan. Protskua leikannut pois mutta hiilareita menee mukavasti vaikkakin vähemmän kuin aiemmin, ja se näkyy että salilla tuloksissa ei mitään muutosta oikeastaan, ehkä vähän treenin lopussa. Rasvaa mennyt aina kohtuudella koska tuntuu että helposti rasvanen ruoka ällöttää vaikkakin alkuun hyvälle maistuisi.
Enempi tulee kevyttä kävelyä päivässä kun aiemmin koska työntelen lapsen kotiin rattaissa. Toisaalta salia sitten 3x viikko kun aiemmin jopa 5x viikko.
taidat olla aika lyhyt ku noin pienissä painoissa oot?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593
taidat olla aika lyhyt ku noin pienissä painoissa oot?
~165cm eli joku voisi sanoa että aika lyhyt :grumpy:

Äsken koirien kanssa lenkillä, oli kylmä niin hölkkäsin pitkästä aikaa, teki melko hyvää. Taidan lisätä hölkkäyksen treeniohjelmaan keskelle viikkoa. Olo on vaan niin todella hyvä kun sopivasti hengästyy ja syke kasvaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
159
Varmaan aktivoituu ketjussa ihmiset jahka kevät tulee, usein silloin innostutaan laittaa itseään kesäkuntoon

nyt tiputtanut muutamassa viikossa ~1.5-2kg. tarkoitus vielä 2kg jouluun mennessä. Vähän taukoa ja sitten loppurutistus ja 4-5kg kesään mennessä

kuvassa painoa 70kg, rasvaprossaa en tiedä eikä kai sillä väliäkään ole. Rasvaa kuitenkin niin ettei 6-pack näy nätisti vaikka näkyy.
Nyt syön vähempi kuin aiemmin, makroista ei tietoa sen enempää kuin kaloreista. Syön silleen että tuntuu joskus nälkä ennen ruokaa (5 x vrk), muttei mikään tolkuton nälkä kuitenkaan. Protskua leikannut pois mutta hiilareita menee mukavasti vaikkakin vähemmän kuin aiemmin, ja se näkyy että salilla tuloksissa ei mitään muutosta oikeastaan, ehkä vähän treenin lopussa. Rasvaa mennyt aina kohtuudella koska tuntuu että helposti rasvanen ruoka ällöttää vaikkakin alkuun hyvälle maistuisi.
Enempi tulee kevyttä kävelyä päivässä kun aiemmin koska työntelen lapsen kotiin rattaissa. Toisaalta salia sitten 3x viikko kun aiemmin jopa 5x viikko.
Tässä kuvassa blurrattu myös puhelimen ruutu. :happy:

Otin tuossa muutama kuukausi sitten Layne Nortonin PHAT ohjelman (suoran kopion) testiin, kun oli motivaatiot vähän hukassa ylipäätänsä saleilusta. Suhteellisen rankka tuo vaikka on "vain" suoria sarjoja eikä mitään superhyperpudotusta ja uuvutuspaskaa. Asiaa höystää vielä se, että pari kertaa viikossa salibadyä salin lisäksi. Tulokset kyllä nousseet mukavasti pl. vipari / hauis / ojentaja, mutta noilta nyt odotuksetkaan eivät olleet kovin korkealla.

Esim. kyykyn aloitin 125kg 3x5 ja nyt mennään jo 140kg 3x5. Aloituspainot tässä oli hiukan ehkä alakanttiin, kun ei tiennyt juurikaan todellista tasoa. Syvyydestä voin sanoa sen verran, että niin alas kuin lonkat antaa myöten ja kyllähän ne antaa. Lopussa pientä buttwinkkiä havaittavissa, mutta ei liikaa.

Joutuu kyllä ottaa melkein 4-5vk välein totaalilepoa, kun ei meinaa jalat palautua juurikin tuon salibandyn takia, mutta ei se menoa ole haitannut. Viime totaalilevonkin jälkeen sai laittaa lisää sarjapainoja lähes jokaiseen liikkeeseen :kahvi:
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
403
Aloitin tuossa muutama viikko takaperin painon pudotuksen. Lähtöpaino oli 91 kg ja pituutta on 188 cm. Tavoite on jossain 80 kg tuntumassa. Olin jo herkkujen syönnin lopettanut ehkä kuukautta aiemmin ja varsinaisen painon pudotuksen aloittaessani tein melko pienet korjaukset ruokavalioon. Vaihdoin maidon veteen ja aamupalavoileivät puuroon heralla. Lisäksi olen vähän pienentänyt lounaan annoskokoja. Aamulla paino oli 87,2 kg eli melkein 4 kiloa on lähtenyt alle neljässä viikossa. Yllättävän helposti paino on tippunut, vaikka en ole päässyt kunnolla kuntoilemaan. BJJ-treeneissä on sattunut pieniä loukkaantumisia, mitkä ovat haitanneet sekä BJJ-treeneissä että salilla käymistä. Jos tahti vaan pysyy samana, niin tässähän on helmikuuhun mennessä tavoite saavutettu.

Ovatko muut muuten kuulleet kertoessaan laihduttamisen aloittamisesta kavereilleen/tuttavilleen kommentteja tyyliin "eihän sun tartte laihduttaa, miksi ihmeessä laihdutat"? Vaikka nuo kommentit eivät ole pahansuopaisia ja tarkoituksena on jonkinasteinen imartelu ("sähän näytät hyvältä jo nyt"), niin ne ovat kyllä ärsyttäviä. Mulla on kuitenkin omat syyni laihduttamiselle ja niiden kyseenalaistaminen (vaikkakin tahattomasti) on perseestä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Eikös ketju ole aika laaja, luulen, että sekä salista että painonpudotuksesta saisi aika helpolla omat ja laajat keskustelut aikaan?

Omasta voimahassuttelusta: en salilla ole käynyt aktiivisesti kevään jälkeen ja syksyn aikana ehkä 10 kertaa. Juuri eilen aloitin 100 pushups challengen, sillä kunto on _todella_ heikko juuri nyt, tohon punnerushaasteen alkutestiin sain 24 punnerrusta aikaan.

Aion samaan syssyyn tehdä jotakin saman tyyppistä viritelmää voimapyörälle, kun sellainenkin täällä taloudessa pyörii. Tuossa punnerrushaasteessa tehdään kolmena päivänä aluksi viisi sarjaa, toistojen riippuessa alkutestin tuloksesta. Saa nähdä mihin tuo voimapyörätöhöily johtaa. Voin kiinnostuneille kirjailla tuloksia/taulukkoa, jos vaan koen sen ensin itse toimivaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593
Nojaa, painonpudotus ja kuntosaleilu on aika sylikkäin tai käsikädessä kulkee vai miten se sanotaan, kaksi erillistä ketjua sekottaisi kun moni salilla kävijä pudottaa painoa. Lenkillä kävin äsken, oli mukava huomata että kunto oli kohtalaisen hyvä vaikka edellisestä hölkkä/juoksusta on vuoden verran. Vain 15min reipasta hölkkää jossa aika pitkä jyrkähkö mäki mukana, hädintuskin hengästy :happy:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 439
Nykyään ei tule juurikaan muuta liikuntaa harrastettua kuin kuntosalia, 4x vk. Yritin tuossa aikaisemmin syödä vähän enemmän ja treenitkin kulki hyvin, mutta nyt syöminen on taas vähentynyt. Paino huitelee tasaisesti 72kg-74kg tuntumassa (pituus 172cm) ja muutosta ei juurikaan ole ehtinyt tapahtua. Pitäisi yrittää enemmän..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Eikös ketju ole aika laaja, luulen, että sekä salista että painonpudotuksesta saisi aika helpolla omat ja laajat keskustelut aikaan?
Murossa oli vain tämä ketju ja siitä se on jäänyt. Itse tulkitsen otsikon niin, että yleiset salihommat ja salin avulla tapahtuva painonpudotus tänne. Muu painonhallinta muihin ketjuihin.

Kommentteja laihdutuksen aloittamisesta en ole saanut, kun en asiaa mitenkään ole mainostanut. Alunperin homma lähti itsellä vuonna 12 liikkeelle projektinimellä kesäkuntoon 2017 ja kohta alkaa sekin jo lähestyä. Pitäs kait oikeasti hankkiutua siihen kuntoon. :)

Ainoat ReliQ:n kysymien kommenttien kaltaiset oli työkaverilta: "Sähän kuihdut kokoon jos vielä jatkat!" Tilanteessa, jossa nykymassaan verrattuna oli vielä +5 läskiä tuo tosiaan oli hieman ärsyttävä. Ja kun nykyäänkin mennään 15% rasvoissa...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 791
Jossain tulee aina välillä vastaan puhetta ryssäohjelmasta. Onko se ihan vain linkin mukainen ohjelma sovellettuna haluttuun liikkeeseen?

http://www.exrx.net/WeightTraining/RussianSquatProgramGenerator.htm

Reilun vuoden olen nyt kuntosalilla harjoitullut lähinnä G6- ja starting strength -ohjelmilla ja jotain uutta tekisi mieli kokeilla.
Kyllä, juuri tuota linkin takaa löytyvää ohjelmaa olen käyttänyt nyt kyykyssä kohta täydet 6 viikkoa. Itse soveltaisin tuota vain ns. isoihin liikkeisiin, eli kyykky, mave tai penkki. Pidän viikon tauon ja alan tekemään mavea samalla ohjelmalla.

Itse ohjelma on toiminut minulla odotuksia paremmin. Nyt lauantaina olisi se 1RPM koitos ja uskallan jo sanoa, että menee enemmän kuin tuo laskurin antama arvo.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Venäläiseksi ohjelmaksi tuota itse poliittisesti korrektisti kutsun. Itse sain kuusiviikkoisella kyykkyyn ja penkkiin +5 kg ja ysiviikkoisella pystäriin melkein samat, eli epävarmaan ja vähän ehkä polvista joustettuun maksimiin +2,5, mutta nosto varmaksi ja ilman huijauksia. Mavessakin yritin, mutta jäi kesken vammailun takia.

Selkä jäänyt vähän vähemmälle näiden ohjelmien takia, ja nyt yritänkin siinä ottaa kiinni. Yleensä vetelen leukoja lähinnä penkkilämppärinä 3x5 ja välillä kokeilen 3x10 (joka on viime aikoina jäänyt 3x8:ksi). Päätin eilen vetää sata leukaa treenin aikana ja sen teinkin. Ihan tuntiin en saanut, vaan 1h10min ehti kulua. On muuten hiukan yläselkä ja kyljet hellänä nyt...

Toinen, mitä taas otin vaihteeksi mukaan on rive. Kakkosveto treenin alla, kun se multa kuulemma puuttuu kokonaan tai on ainakin uskomattoman huono. Olen nyt muutaman viikon ajan pari kertaa viikossa vedellyt riipusta rinnalle 20-40 kilolla ja joka treenissä tuntuisi menevän paremmin. Vielä pari viikkoa tätä, niin voisi taas uskaltaa kuvata ja laittaa nettiraadin haukuttavaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593
Tää viikko meni huonosti kun hammasoperaatio ei mennyt niinkuin piti, leuat kipeänä ja vertavuotavina oikestaan koko viikon, ensi viikon keskipuollela veikkaan että lähes täysin kunnossa. Tänään jo pystyi syömään normaalisti. Jännä miten nopeasti motivaatio laskee kun ei voi treenata ja ruokavalio kuraa viikon verran. Antauduin makean herkun himoihin ja jäätelöä meni + muuta. En usko että mitään negatiivista ehti edes tapahtua lihaksille tai että edes lihoin, mutta fiilis on kurja eikä jumppa tai dietti kiinnosta :grumpy:

Tuskin luovutan pienen alamäen vuoksi, mutta ymmärrän niitä jotka luovuttaa, varsinkin jos elämässä tapahtuu kaikkea muutakin negatiivista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Itsellä oli ärsyttävä vaiva tuossa joku vuosi sitten, että kun kävi juoksemassa niin alkoi hammasta tai hampaita vihlomaan. Toki vielä juoksemisen jälkeenkin oli vihlomista, että kun laittoi kylmää tai kuumaa suuhun niin tuntui. Enemmänkin kuuma oli pahempi. Sitten jotain kovaa juuresta kuten porkkanaa, kun rouskutti niin yltyi kipu aika pahaksi.

Lopulta päädyin hammaslääkäriin ja tulehdushan siellä oli. Ei ne osannut suorilta sanoa, että miksi oli näin, mutta kyllä se noiden hammaslääkärikäyntien jälkeen meni ohi lopullisesti. Itse veikkasin, että oli jokin bakteeripesäke, kun pääsi tuonne ikenen sisälle.

Oli tuossa pisin tauko juoksemisissa eli 3 viikkoa ja silti meni hyvin. Vedin niin tasaisesti kuin vain pystyin ja oli väylätkin yllättävän pitävät. Tokihan siinä sellainen pieni pistäminen tuntui.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
68
Mullakin dietit menossa tällä hetkellä. Nyt on joku pari kk vedetty "diettiä" (ei kuitenkaan mitään kovin kovaa vaan aika löysällä munalla menty) ja fätsöö kadonnu sellanen 7kg. 4-5 x kuntosalia viikossa ja 2 x sählyä paitsi että en oo 4 viikkoon päässy pelaamaan sählyä, koska jalka meni hajalle -.-

Pitäis tammikuun loppuun saada vielä 11kg rasvaa pois. Tällä hetkellä siis aamupaino n. 91kg ja lähdin liikkeelle 97-98kg:n väliltä. Tavote olisi päästä 80 kiloiseksi siis. Pituutta 177cm.

Kuvassa tämän hetkinen tilanne eli 91kg. Voi tosiaan tehdä tiukkaa tuo -11kg rasvaa tammikuun loppuun.. Perkele ku tuli lähdettyä vetoon mukaan :D:D

Ruokavaliona aloitin Leangains -nimisellä ohjelmalla, jossa siis lyhyesti sanottuna syödään 8 tuntia vuorokaudesta eli 16h paastotaan. Aluksi 8h ruoka-aikana pidin klo 12-20 ja tänä aikana vedin kaksi lämmintä ruokaa sekä välipalan, mutta muuttelin vähän tätä 8h syömisaikaa ajan kuluessa. Nyt kyllä jääny kokonaan tämäkin pois, mutta tulee kuitenkin syötyä ihan kohtuu terveellisesti sekä paljon proteiinia, jottei kaikki lihat katoa dietin aikana. Hiilarit jättäny aika vähille, koska oon huomannu, että salilla jaksaa vääntää vaikkei söiskään kauheasti niitä. Leivän oon jättänyt lähes kokonaan pois paitsi aamupalalla saatan vetästä yhen tai kaks mahdollisimman tummaa leipää jos on ihan kuolemanälkä.

Katsotaas sit miten loppuprojekti etenee ja kuinka lähelle 80 kiloa pääsen tammikuun loppuun :cool:

Ja jos jotain kiinostaa tulokset tämän hetkisestä tilanteesta:
Mave: maksimeista ei hajua, mutta parisataa oon rykässy ylös vähän aikaa sit. Normisarjat yleensä 170-180kg:lla 6-8 x 3
Penkki: maksimeista ei tietoa, joskus nostanu 150kg. Tällä hetkellä 125kg:lla 5 x 3 aika vakiona ja pienemmillä painoilla sit muuta pumppailua
Kyykky: maksimeista ei tietoa enkä oo jalkoja voinutkaan tehdä viimeseen 3-4vk, koska jalka on rikki. Kyykkyä tehny jollain 140-170kg:lla 10 x 3-4. En syväkyykkä vaan homokyykkyä, koska polvet ei kestä mennä niin ääriasentoon alas :(

asdasd.jpg

EDIT: en saa kuvaa jostain syystä pienemmäksi, mutta mennään tällä.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
^ luulis että tollasilla tuloksilla näyttäis ees joltain.. oma penkkimaksimi on 130 kg ja rinta paljon isompi sekä kädet paksummat.. harrastatatko enempi voima ryskäilyä kuin bodausta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
68
^ Itse asiassa joo on tullut aina reenailtua enempi voimanostoja. Oon mä oikeesti ehkä vähän isompi, oli vain huono kuva xD

Mutta oon kyllä nähny yllättävän pieniäkin kavereita, ketkä kiskoo isoja painoja vaikka ei tosiaan näytä siltä. Se on tietenkin jos maksimeja vaan nostelee niin on sitä räjähtävää voimaa, jolloin lihat ei välttämättä oo niin isot.

15502775_10211934095930307_1336252913_o.jpg
 
Myocyte

team omegga
Premium-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
371
Taner Sağır fysiikka parsa. 172.5 temppu ja päälle parin markan tuuppaus

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593

EDIT: en saa kuvaa jostain syystä pienemmäksi, mutta mennään tällä.
kuvan perusteella hyvä fysiikka, sporttinen pitkähkö keskivartalo, mutta jämäkkä rinta/hartiaseutu. Yläselkäkin näyttää enemmän paksummalta kuin leveältä. Kun saat painoa sen verran pois että vatsat alkaa kurkkia niin :tup:.
Itse sellainen pönäkkämallinen, mutta olenkin pirun lyhyt. Kävin muuten työterveydessä jossa pituudeksi mitattiin 161cm ! , eli mihin multa on ~4 senttiä kadonnut :grumpy: Kuulemma normaalia

Kuva hämää jonkin verran, varsinkin jos on karvoitusta ja kameran laatu hämärässä huono, varjot jää epäselviksi niin muodotkin samalla.
 
Jep ja kyllä multakin löytyy aika paljon rasvaa vielä, rasva% jotain 20 luokkaa. 11kg fätsöö pois niin se olis jotain 8-12%, joka ois jo aika ihanteellinen. Jos nyt ei tammikuun loppuun asti saa kaikkee rasvaa pois (en saa) niin kesään mennessä nyt viimeistään :D

Hiljalleen on mukava pudotella painoo kun saa jopa syödäkkin ihan hyvin, kunhan vain vähän urheilee ja edes pikkasen kattoo, mitä laittaa suuhun. Itsekkin olen tainnut lähes joka viikonloppu vetää jotain skebbee tai pitsaa sekä alkoholiakin on tullut nautittua. Silti ihan mukavaa tahtia saanu läskiä pois.

PS: maailman parrain välipala: tonnikalaa, raejuustoo ja srirachaa sekasin ja naamariin!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Innostuin tuosta sata leukaa tuntiin yrityksestäni niin, että muutamaa muutakin vastaavaa on tullut kokeiltua. Sata dippiä meni puolessa tunnissa. Toinen yritys sataan leukaan ei sekään ihan tuntiin mahtunut vaan meni 1h3min. Tänään sata toistoa penkissä oma kehonpaino tangossa ei sekään ihan tuntiin mennyt, vaan pari minuuttia yli.

Mitäs vielä? Sata kyykkyä tai mavea jollakin painolla. Joo kunhan vuodenvaihteen jälkeen otan ne takaisin ohjelmaan.

Eihän yhteen treeniin sitten pahemmin mitään muuta mahdukaan, mutta ihan mukavaa vaihtelua tämmöiset, kun yleensä tulee tehtyä vain ykkösiä, kolmosia ja vitosia ja sarjoja 3-5.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 791
Mitäs vielä? Sata kyykkyä tai mavea jollakin painolla. Joo kunhan vuodenvaihteen jälkeen otan ne takaisin ohjelmaan.
Laita tankoon oman painon verran rautaa ja tee takakyykkyjä 10x10. Sarjojen välissä palautus max. 2min. Vähän haastavampi kuin tuo "tee tuntiin". Tein itse tuon viime keväänä ja olisi ollut vielä paukkuja pariin lisäsarjaankin. Jalat oli tosin helvetin kipeänä melkein kokonaisen viikon. :D
 
Tuollaista tuli joskus kokeiltuakin. En muista, millä painoilla, mutta 10x10 puoleen tuntiin. Nyt on ollut takakyykky tauolla selän telomisen takia pari kuukautta. Kohta meinaan aloittaa varovaisesti uudestaan, mutta ei ehkä ihan heti tuollaista settiä.
 
Gale

GYM-psykoosi
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
200
Mitäs vielä? Sata kyykkyä tai mavea jollakin painolla. Joo kunhan vuodenvaihteen jälkeen otan ne takaisin ohjelmaan.
Sitten kun pystyy taas kyykkäämään niin pikku pyramidi 20kg x 20 -> 210kg x 1 kyykyssä voisi olla ihan hauska haaste. Eli painoa +10kg ja toistoja -1 edellisestä sarjasta.
Tai jos kyykyssä ei mene, niin mavella sama. Tai vaikka 5kg lisäyksillä kyykyssä tms.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 764

Eli tuohon malliin. Saa olla kyllä aika pirun vahvat jalat, kuten tuolla hepulla, jolla maksimi huitelee päälle 250kg:n.

5kg lisäyksillä saattais mennäkin itsellä. On vähän kyykkykunto ottanut takapakkia viimeaikoina lonkan ja alaselän kipuilujen takia. Nyt alkaa lonkat olla kunnossa ahkeran venyttelyn johdosta, alaselkä vielä vähän voimaton kyykyssä. Mavessa tuntuu pitoa olevan, mutta kyykyssä tuntuu kummalliselta ilman vyötä.

Ennen näitä kipuiluja 135kg stopilla ja 140kg ilman stoppia. 10x110 ilman stoppeja ja 8x100 stopeilla. Eilen 4x110 ilman stoppeja ja 4x100 stopeilla, joten aika selkeää takapakkia, mutta nyt on taas treenit nousujohteisia myös kyykyn osalta. PN-kyykyllä mennään, eli tanko korkealla niskassa ja ATG, kuten tuossa Milkon videossa.
 
Gale

GYM-psykoosi
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
200
Ei kyllä mene noilla Milkon lisäyksillä itsellänikään kyykkyinä. 7.5kg nostoilla, jolloin vika ykkönen oli 162.5kg meni aika helposti.
Kropan mittasuhteet vaan ovat aivan kauheat takakyykkyyn kiitos todella pitkien reisiluiden. Ei mitään jakoa tehdä high baria noin kauniisti edes 1" kantakorolla olevilla kengillä. Low bar menee ihan ok.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
Onko porukoilla antaa vinkkiä, kun tuntuu ettei mave seuraa mitenkään kyykkyä ja muuta yleiskehitystä? Itsellä sellainen lasikatto tulee jo melko vähäisen 90kg:n kohdalla vastaan. Siitä yli ei vaan mene, vaikka yrittäisi. Tekniikka on kunnossa, katsottu ihan ammattilaisen kanssa useasti, mutta ei vaan mene tuo 90kg enempiä. Kuitenkin kyykyssä kulkee hyvin puhtaat sarjat 100kg ja joskus ylikin kun pelkkää jalkapäivää tekee. Mavessa ikään kuin loppuu puhti. Ei ymmärrä.
 
Kokeile eri variaatioita, kuten mave korokkeelta (kts. deficit deadlift), räkkiveto (rack pull) tai romanialainen mave. Ensimmäinen hyvä, jos maven alkuvaihe takkuaa, tokalla voi hioa polven yläpuolen vetovaihetta ja romanialainen antaa enemmän runtua takareisille.
 
Vedätkö normi- vai sumotyylillä? Missä kohtaa nosto pysähtyy eli on sticking point? Kuulostaa hieman hassulta, kun 90kg on sellainen paino, mikä pitäisi mennä ihan miten päin vaan, jos kyykkysarjat ovat 100kg+, olettaen tietysti ettei kyseessä ole mikään 1/4 kyykky. Itselläni vaikka maksimi mave on ~220kg ja kyykkyä menee ehkä 170.

Video nostosta auttaisi määrittämään tarkemmin ongelmat. Jaloissa ongelma ei varmaankaan ole, joten jos veto on normityylillä niin hyvä ja tiukka alkuasento, räjähtävästi jaloilla ylös lattiasta ja selkäranka neutraalina (myös niska). Samalla kun polvet oikenevat niin jännitä + työnnä pakaroita eteen ja "soudat" tankoa latseilla mahdollisimman kiinni kroppaan, jotta lantio ei nouse ensin ylös ja sitten vasta tanko käy liikkumaan.

Yleisesti sitten tuon treenaukseen auttavat vaikkapa mavet boksien päältä (lyhyempi liikerata), mave korokkeelta (pidempi liikerata), coren vahvistaminen (esim. farmarikävely), hip thrustit ja kaikki mahdolliset soutuliikkeet, kuten kulmasoutu tangolla.
 
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
389
Onko porukoilla antaa vinkkiä, kun tuntuu ettei mave seuraa mitenkään kyykkyä ja muuta yleiskehitystä? Itsellä sellainen lasikatto tulee jo melko vähäisen 90kg:n kohdalla vastaan. Siitä yli ei vaan mene, vaikka yrittäisi. Tekniikka on kunnossa, katsottu ihan ammattilaisen kanssa useasti, mutta ei vaan mene tuo 90kg enempiä. Kuitenkin kyykyssä kulkee hyvin puhtaat sarjat 100kg ja joskus ylikin kun pelkkää jalkapäivää tekee. Mavessa ikään kuin loppuu puhti. Ei ymmärrä.
Pistähän video tulemaan niin katsotaan missä mättää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593
2kk niin pari kiloa tippu, 1vko niin kilon nousi :grumpy:

Noh tod.näköisesti vain hiilareiden ja runsaan suolan keräämää nestettä. Hyvin taas huomas miten pitkän tauon jälkeen syö paljon makeaa niin tuntuu jäävän päälle, kaikkia paskan makusia suklaitakin tuli syötyä vaikka tiesin ettei ne ole hyviä, mutta kun makeaa teki mieli :wtf:
 
On kyllä järkyttävä joulubulkki mullakin päällä. Mieletöntä mässytystä koko ajan. Kohta loppuu lahjasuklaat ja piparit, niin pitää vähän kiristellä. Sillä mennään, että joulun ja uudenvuoden välisillä syömisillä ei ole väliä vaan uudenvuoden ja joulun välisillä.
 
mabasa

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
511
^ luulis että tollasilla tuloksilla näyttäis ees joltain.. oma penkkimaksimi on 130 kg ja rinta paljon isompi sekä kädet paksummat.. harrastatatko enempi voima ryskäilyä kuin bodausta?
Mitä ihmettä? Minä puskisin tuon oloisilla lihaksilla 150-160 kiloa. Eihän 130 kuin vaadi vähän hermotusta pienen pavun lisäksi. Jos sinä olet tuosta isompi, niin tekisin 170+ ollessani sen kokoinen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
55
Kokeile eri variaatioita, kuten mave korokkeelta (kts. deficit deadlift), räkkiveto (rack pull) tai romanialainen mave. Ensimmäinen hyvä, jos maven alkuvaihe takkuaa, tokalla voi hioa polven yläpuolen vetovaihetta ja romanialainen antaa enemmän runtua takareisille.
Juurikin näin. Jos painot jää alle polvien, niin pari koroketta jalkoin alle ja treeniä syvältä vetoon. Jos taas alkaa polvien päällä ahistaa, niin miksei painojen alle koroketta ja treenataan loppurutistusta. Noilla painoilla toki hiosin vielä tekniikkaa. Kyllä ne sieltä nousee, kun on aika.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
Mitä ihmettä? Minä puskisin tuon oloisilla lihaksilla 150-160 kiloa. Eihän 130 kuin vaadi vähän hermotusta pienen pavun lisäksi. Jos sinä olet tuosta isompi, niin tekisin 170+ ollessani sen kokoinen.
Itse harrastan bodailu mielessä punttien nostelua.. en hae mitään maksimi voimaa vaan lihaksista ulkonäköä
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Tammikuu ei ole jostain syystä näkynyt salilla. Varauduin pahimpaan, mutta ihan rauhallista on ollut. Omissa treeneissä olen nyt ottanut kyykyn ja maven takaisin lokakuisen selkävammailun jälkeen ja varsinkin kyykyt tuntuvat menevän hyvin. Maksimeja en ole kokeillut, enkä kokeilekaan vielä hetkeen, mutta sarjapainoissa mennään samalla tasolla kuin ennen taukoa. Olen kyllä etukyykkyä senkin aikana tehnyt. Mave tuntuu raskaalta, mutta toisaalta sitä on vasta pari viikkoa kunnolla takana.

Riven olen myös pitänyt mukana. Kaksi kertaa viikossa. Kyykkypäivänä 2. vaiheen vetoa raakana ja mavepäivänä kokonaista raakariveä. Muutama suoritus kokonaistakin riveä pienillä painoilla siellä täällä. Itse olen tyytyväinen tekniikan kehitykseen. Pitänee kuvailla ja lähettää pakkikselle haukuttavaksi. Lähtökohta oli siis, ettei 2. vaiheen vetoa ollut ollenkaan, vaan nostin voimalla ja vauhdilla maasta rinnalle.

Dieetti ei etene ihan niinkuin ajattelin. Pari kiloa vielä enemmän kuin ajattelin, että tässä vaiheessa olisi...
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
40
Heitetään hieman offina, mutta minkälaista musaa jengi kuuntelee gymillä? Tuleeko kuulosteltua radiota kyseisen montun omista ämyreistä, vai onko jengillä beatsit päässä kun pumpataan? Käyn itse työpaikan salilla ja siellä harvemmin muuta porukkaa on samalla, niin saa halutessaan stereoista luukuttaa mitä mieli tekee. Heviä ja rockia tulee itsellä lähinnä kuunneltua kun treenaa :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 344

Radio Rock tuntuu toimivan salilla hyvin, vaikka sitä en muuten juuri kuuntele.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
846
Iltaisin on paljon teinejä, jotka vääntävät Loopin soimaan oli mikä vaan ennen sitä päällä. Muuten yleensä Radio Rock. Toisella salilla, missä käyn, ei kuulu radiosta kuin NRJ, joten sitä sitten. Kuulokkeista olen kokenut olevan enemmän vaivaa kuin iloa, niin en jaksa. Nostamaan sinne menen, enkä musiikkia kuuntelemaan, eli ihan sama kunhan ei häiritse. Iskelmä on välillä alkanut vituttaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 791
Mulle on ihan sama mitä siellä salilla luukutetaan tai luukutetaanko lainkaan. Ei vaikuta omaan tekemiseen mitenkään. Suljen ulkopuolisen maailman täysin keskittymällä painoihin. Ja en käytä omia musavehkeitä, eikä kännykään ole mukana. On vain minä ja painot.
 
Jrhh

<Raudanusuttaja>
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 705
Heitetään hieman offina, mutta minkälaista musaa jengi kuuntelee gymillä? Tuleeko kuulosteltua radiota kyseisen montun omista ämyreistä, vai onko jengillä beatsit päässä kun pumpataan? Käyn itse työpaikan salilla ja siellä harvemmin muuta porukkaa on samalla, niin saa halutessaan stereoista luukuttaa mitä mieli tekee. Heviä ja rockia tulee itsellä lähinnä kuunneltua kun treenaa :)
Just eilen puntilla:

Global Dedication - Episode 22 #GD22 This Is Coone 2016 Special

Menee hyvin kun ei tarvi kappaleita vaihtaa vaan mixattu musiikki yhteen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
147
Kuulokkeista pauhaa kunnon mättö. Saa hyvin energiaa toistoihin :jd:
 
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
40
Jossain tulee aina välillä vastaan puhetta ryssäohjelmasta. Onko se ihan vain linkin mukainen ohjelma sovellettuna haluttuun liikkeeseen?

Russian Squat Program Generator

Reilun vuoden olen nyt kuntosalilla harjoitullut lähinnä G6- ja starting strength -ohjelmilla ja jotain uutta tekisi mieli kokeilla.
Voisi itsekin tuota ryssäreeniä alkaa vetämään. Ajattelin tämän viikon ns. lämmitellä kyseistä reeniä ja lauantaina testata kyykyn, maven ja penan maksimit, joista sitten saan lähtöarvot kuuden viikon rääkille :)

Palataan astialle 6vk päästä ja katsotaan miten kävi..
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
945
Suosittelen kyllä tuota ryssäreeniä, itsekin olen sillä joskus saanut hyvää kehitystä juurikin kyykkyyn. Penkissäkin toimii.

Tein tällä viikolla kyykyssä uuden toistoennätyksen 180kg:lla, pääsin kaksnumeroisille, eli tuota painoa voi nyt kutsua pumppipainoksi. :D Seuraavaks pitää ottaa tavoitteeksi vääntää widowmakeri (eli 20 toistoa) tuolla painolla, siihen voi kyllä vierähtää taas jokunen vuosi.

Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 541
No nyt! Valittelin tuossa joku aika sitten tässä threadissa, ettei kulje mave. Arvon tekkiläiset oli sitä mieltä, että videota kehiin niin katsotaan mikä mättää. Ikinä en videon kera tänne päässyt, mutta videota otin ja näytin sen yhdelle cbb:tä harrastavalle tutulle. No niinpä niin, olihan se asento siinä väärä vaikka kuinka oli ollut "alan ammattilainen" neuvomassa. Nyt kulkee hyvin ettiäpäi ja tuo 90kg haamuraja meni helposti rikki.
 
neg0t

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
539
Muron puolella oli aikanaan tuo pötsiä pois ja rantakuntoon threadi. Tää on kait sille jatkoa, niin voisi kait pistää pientä edistyskuvaa. Hitaasti ja varmasti muuttamalla elintapoja ja oikein treenaamalla on tullut hyviä tuloksia lihasmassan sekä sarjapainojen kasvuun, ei loukkaantumisia ja rasvaakin on tainnut lähteä. Nykyisellään on kolmet kamppailulajitreenit ja kaksi salitreeniä viikossa. Viime ajat olen keskittynyt maksimivoiman sijasta volyymiin ja lähtenyt tekemään isoja liikkeitä 15-20 toiston sarjoina. Olin alkuvuodesta kehonkoostumusmittauksessa ja tuli lähdettyä sieltä hymyillen kun lihasmassaa oli mittauksen perusteella 84.6 kg, rasvamassaa on toki ikävästi vieläkin yli 40 kiloa, mutta suunta on oikea selvästi! Elämäntapamuutoksilla on ainakin jotain tullut tehtyä oikein :) Viimesen kolmen vuoden aikana tuli myös taistelua Kendosta 1.dan joten tekemistä on riittänyt. Ruokavaliossa on kans ollut fiksattavaa, mutta väkisin opettelemalla kaurapuuro ja beroccaa aamiaiseksi, ja kotona teen eväät kerralla 2-3 päiväksi rasioihin. Lounas, töiden jälkeen päivällinen ja treenien jälkeen ateriat + treenien jälkeen aminohapot+glutamiinisheikki hetulaan. Kesällä vedetään muuten rankkaa aerobista ja kuoritaan seuraava rasvakerros pois niin alkaa oleen ihan inhmillisessä kunnossa :)

jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
^ onk no kuvat ennen ja jälkeen? huonot kuvat mutta vissiin aika paljon lähteny? mutta miks ihminen päästää ittensä tommoseen kuntoon yleensäkkin?
 
neg0t

Tukijäsen
Team Ryzen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
539
Juu ennen ja jälkeen. Tohon kuntoon pääsee semmosella hyvällä yli 10 v istumisella koneella ja syömällä päin vittua+juomalla kokista, ja kait tohon aikaan oli suht vahva masennuskausikin. Oli aika iso työmaa lähteä täysin nollakunnosta rakentaan itseään uusiksi. Pois on lähteny jotain 30-35kg lähtöpainosta.
 
jermu1982

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
993
No on kyllä hyvää edistystä tullut :tup: varmasti vaikeaa lähteä nollakunnosta liikkeelle
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
593
Juu ennen ja jälkeen. Tohon kuntoon pääsee semmosella hyvällä yli 10 v istumisella koneella ja syömällä päin vittua+juomalla kokista, ja kait tohon aikaan oli suht vahva masennuskausikin. Oli aika iso työmaa lähteä täysin nollakunnosta rakentaan itseään uusiksi. Pois on lähteny jotain 30-35kg lähtöpainosta.
rasvaa lähtenyt enemmän, pakostakin tullut mukavasti lihasmassaa

Itsellä nyt 2vko flunssa päällä, alkaa helpottaa. Joku 5-7kg pitäisi tiputtaa kesäkuuhun mennessä, paino on nyt jotain 69kg. Jossain vaiheessa selkeästi näytti että rasvaa vähemmän koska vatsapalat alkoi näkymään, mutta vaaka ei liikkunut alaspäin. Nesteet seikkailee niin varmaan voi olla kilon parinkin heitto vaikka rasva olisikin palanut.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 647
Viestejä
4 197 273
Jäsenet
70 760
Uusin jäsen
Maakkkee

Hinta.fi

Ylös Bottom