Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.
Liittynyt
27.07.2018
Viestejä
8
Toivottavasti Boris Johnson ei pyydä anteeksi ja lähde cuck-linjalle. Nämä ovat oikeasti tärkeitä tapauksia.

Nimenomaan korkeassa asemassa olevien/olleiden on tärkeää esimerkillään puolustaa länsimaista sananvapautta, mikä oikeuttaa lausumaan julkisesti myös toisia loukkaavat näkemykset ja mielipiteet.

Henkilötasolla mahdolliset kunnialoukkaukset käsittelee tarvittaessa oikeuslaitos, mutta ennakkoon ei pidä näkemyksiä sensuroida, kunhan ei uhkailla väkivallalla tai levitetä tietoisesti valheita.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 168
Convicted Somalian rapist overturned deportation order then raped again | Daily Mail Online

Muistakaa ettei raiskaus ole raiskaavan sompun vika koska heidän kulttuurissaan moinen on aivan normaalia :)

The Rape of Somali Women by AMISOM Peacekeepers

Jopa Afrikan Unionin sotilaat pitävät pientä raiskailua aivan normaalina :)

Somali refugee who raped women at knifepoint in Utah given probation

Somalipakolaiset levittävät rikasta kulttuuriaan Amerikkaan asti!

Onneksi Amerikka on oikeusvaltio:

Suomessa ei 14-vuotias pakolainen taitais saada minkäänlaista rangaistusta?
Jotain sosiaalitoimia korkeintaan vaikka tappaisikin, koska on lain edessä lapsi.

Toivottavasti Boris Johnson ei pyydä anteeksi ja lähde cuck-linjalle. Nämä ovat oikeasti tärkeitä tapauksia.

Nimenomaan korkeassa asemassa olevien/olleiden on tärkeää esimerkillään puolustaa länsimaista sananvapautta, mikä oikeuttaa lausumaan julkisesti myös toisia loukkaavat näkemykset ja mielipiteet.

Henkilötasolla mahdolliset kunnialoukkaukset käsittelee tarvittaessa oikeuslaitos, mutta ennakkoon ei pidä näkemyksiä sensuroida, kunhan ei uhkailla väkivallalla tai levitetä tietoisesti valheita.
Kun burka ja niqab kerran ovat yksilön oma valinta, niin eikö niitten julkinen kommentointi silloin pitäisi olla vapaata? Miksi toisia kulttuureja edustavista vaatekappaleista pitää tehdä pyhiä, eikö vaatteita ja niiden käyttäjää sovi erottaa toisistaan kun kyseessä on etninen henkilö? Tämähän tarkoittaa käytännössä että jopa kritiikki etnisen henkilön vaatekappaleita kohtaan nähdään henkilöön itseensä kohdistuvana, ja on kiellettävä koska se on rasismia. Rasisti on nykyajan kommunisti, ja oikeat kommarit ovat vallassa. :kahvi:
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Convicted Somalian rapist overturned deportation order then raped again | Daily Mail Online

Muistakaa ettei raiskaus ole raiskaavan sompun vika koska heidän kulttuurissaan moinen on aivan normaalia :)

The Rape of Somali Women by AMISOM Peacekeepers

Jopa Afrikan Unionin sotilaat pitävät pientä raiskailua aivan normaalina :)

Somali refugee who raped women at knifepoint in Utah given probation

Somalipakolaiset levittävät rikasta kulttuuriaan Amerikkaan asti!

Onneksi Amerikka on oikeusvaltio:

Suomessa ei 14-vuotias pakolainen taitais saada minkäänlaista rangaistusta?
Noille tänne tulo on kunnon win-win,voivat antaa väärän iän,nimen ja jos tekevät jotain niin eivät saa rangaistusta koska alaikäisiä eikä vaikuta päätöksiin jos nyt sattuisi saamaan sen "turvapaikan" sen 10 valituksen jälkeen.Paras on kun joku kyselee että vaikuttaako maksamaton parkkisakko tohon turvapaikka päätöksen saamiseen.Kunnon "pakolaisia" afrikasta ja lähi-idästä jotka ovat menettäneet kaikki omaisuutensa sodassa sekä osa perheestä ammuttu ja tulevat rahattomina,likaisina,nälkäisinä ja ryysyissä tänne hattu kourassa hakemaan sitä "turvapaikkaa".:rofl::kahvi:
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
230

Eikai ne loputtomia kertoja voi hakea turvapaikkaa?
Yks haku ois ehdoton maksimi. Tällä tarkoitan sitä, että yhden kerran haetaan sitä kelagoldia ja jos sitä ei saa niin sitten ei. Päättäjät on päättänyt ja thats it.

Tämä nopeuttaisi tätä rallia varsinkin jos sieltä on tulossa hitokseen uutta populaa. Mutta taas nämä pitäisi palauttaa sinne maahan mihin ensimmäisenä on tullut, eikös ne tästä säätänyt kesällä?

Ja mihin ihmeeseen ne meinaa sijoittaa 100k linnunpöntön kasaajaa?
 
Viimeksi muokattu:

Fribo-71

Team Mo-Ra3
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 910
Toivottavasti arkadiamäen porukan koteihin,huviloihin,mökeille sukulaisten luo jne... ehkä sitten silmät aukeaa ?????
Eikai ne loputtomia kertoja voi hakea turvapaikkaa?
Yks haku ois ehdoton maksimi. Tällä tarkoitan sitä, että yhden kerran haetaan sitä kelagoldia ja jos sitä ei saa niin sitten ei. Päättäjät on päättänyt ja thats it.

Tämä nopeuttaisi tätä rallia varsinkin jos sieltä on tulossa hitokseen uutta populaa. Mutta taas nämä pitäisi palauttaa sinne maahan mihin ensimmäisenä on tullut, eikös ne tästä säätänyt kesällä?

Ja mihin ihmeeseen ne meinaa sijoittaa 100k linnunpöntön kasaajaa?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
941
Eikai ne loputtomia kertoja voi hakea turvapaikkaa?
Käytännössä voi. Uusintahakemukset käsitellään nopeutetusti jos ei ole uusia hakuperusteita, mutta niitä ei ole vaikea keksiä ("muistin juuri että olen homo", pika-avioliitto jonkun eläkeläiseukon kanssa, kristityksi kastaminen, joku jengi vainoaa kotimaassa ym.).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 312

Noita on varmaan kiva käsitellä siellä mamuvirastossa. Tässä on Mohammadin uusi hakemus, tietoihin on lisätty nyt homous sekä kristityksi kääntyminen. Näistä tantoista monet on varmaan aloittaneet työuransa idealistisena vihervasemmistosuvakkina, mutta onkohan jotain kyynistymistä tapahtunut itse kullekin ainakin viime vuosina? Joskushan nämä avautuvat jossain nimettömästi, mutta nimettömien juttujen luotettavuus on kyseenalainen.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 172
Eikai ne loputtomia kertoja voi hakea turvapaikkaa?
Yks haku ois ehdoton maksimi. Tällä tarkoitan sitä, että yhden kerran haetaan sitä kelagoldia ja jos sitä ei saa niin sitten ei. Päättäjät on päättänyt ja thats it.

Tämä nopeuttaisi tätä rallia varsinkin jos sieltä on tulossa hitokseen uutta populaa. Mutta taas nämä pitäisi palauttaa sinne maahan mihin ensimmäisenä on tullut, eikös ne tästä säätänyt kesällä?

Ja mihin ihmeeseen ne meinaa sijoittaa 100k linnunpöntön kasaajaa?
Ensiksi haetaan esim 5 kertaa:
Sama prosessi jopa 5 kertaa – Toistuva turvapaikanhaku halutaan kieltää
Sitten mennään ulkomaille esim vuodeksi hakemaan.
Sitten hukataan paperit ja tullaan hakemaan uudestaan.
TAI rötöstellään ja kun päästään linnasta, niin haetaan, "koska tilanne on muuttunut" ym.

Melkoinen ruljanssi tuo:
Yle: Suomessa 9000 kielteisen päätöksen saanutta turvapaikanhakijaa
Sanoisin, että homma on karannut täysin käsistä.

No, jos seuraava, huomattavasti isompi 100000 satsi on tulossa, eikä niitä haluta käännyttää rajalla, niin sitten voikin unohtaa koko pelleilyn.. Halukkuutta pysäyttämiseen löytyisi, kun vain kansalaisilta löytyisi myös.
Jussi Halla-aho: Seuraava siirtolaisaalto pitää pysäyttää, ei majoittaa

Oikeastihan noiden sisäänottaminen pitäisi lopettaa täysin, kunnes edelliset tapaukset on saatu käsiteltyä perusteellisesti loppuun.
Eli hakemukset käsitelty lopulliseen päätökseen ja mahdolliset poistettavat on poistettu ja heidän biotunnisteensa ovat loppuvarastoitu tietokantaan, jonka avulla torpataan uudestaan tuleminen.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Noita on varmaan kiva käsitellä siellä mamuvirastossa. Tässä on Mohammadin uusi hakemus, tietoihin on lisätty nyt homous sekä kristityksi kääntyminen. Näistä tantoista monet on varmaan aloittaneet työuransa idealistisena vihervasemmistosuvakkina, mutta onkohan jotain kyynistymistä tapahtunut itse kullekin ainakin viime vuosina? Joskushan nämä avautuvat jossain nimettömästi, mutta nimettömien juttujen luotettavuus on kyseenalainen.
Eikös ekaksi kannata hakea normaalisti,sitten homona,vainottuna,kääntyneenä,avioliitolla ja lopuksi niputtaa kaikki yhteen sekä tehdä joku pentu jonkun akan kanssa?.Kyllä tossa pitäisi parisen vuotta mennä?.:D:kahvi:
 
Viimeksi muokattu:

Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Ensimmäisen hakemuksen perusteena avioliitto suomalaisnaisen kanssa ja seuraavassa homoksi kääntyminen. :think:

Tässä voisi olla ainakin rehelliset perusteet.
heh,käänty katolliseksi ja muuttu homoksi jolla on vielä kaksi tai useampi lapsi suomalaisnaisten kanssa.:D:kahvi:
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Yksi poliiseista oli valmistunut poliisikoulusta viime marraskuussa, toinen puolestaan vasta kesäkuussa. Hän oli työskennellyt poliisina vain muutaman viikon.

Kahden miespoliisin kanssa partioissa oli myös muutaman vuoden kokeneempi naispoliisi, joka työskentelee poliisina osa-aikaisesti.

20-vuotias Eric Torell sai surmansa neljän aikaan torstaiaamuna viime viikolla Tukholmassa Vasastanin kaupunginosassa. Downin syndroomaa sairastava Eric oli karannut kotoaan keskellä yötä muovisen leikkiaseen kanssa.

Ainakin kaksi poliisia käytti asettaan tilanteessa. Laukaukset asuivat ikkunaan, puihin, pyöriin ja talon julkisivuun.

- Se ei ollut yksi laukaus, niitä oli useita. Näin kahden poliisin ampuvan, toinen ampui nopeaan tahtiin ja toinen hitaasti, tapauksen ikkunasta nähnyt Moohialdin Ali Al Surmi kertoi Expressenille.
Vammaisen miehen kuoliaaksi ampuneet ruotsalaispoliisit olivat vastavalmistuneita - yksi poliiseista aloitti työn vasta pari viikkoa sitten

Kuulostaa tuommoinen räiskiminen rikkaamman kulttuurin tekosilta :think: Ei taida poliiseista sen parempaa tietoa olla missään.
 
Liittynyt
05.06.2018
Viestejä
411
Kun burka ja niqab kerran ovat yksilön oma valinta, niin eikö niitten julkinen kommentointi silloin pitäisi olla vapaata? Miksi toisia kulttuureja edustavista vaatekappaleista pitää tehdä pyhiä, eikö vaatteita ja niiden käyttäjää sovi erottaa toisistaan kun kyseessä on etninen henkilö?
Paavin hassulle hatulle saa kuka tahansa nauraa mutta jätesäkkivaatetta kielteisesti kommentoiva on kansanmurhaa suunnitteleva rasistinatsi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 312
"Ainakin kaksi poliisia käytti asettaan tilanteessa. Laukaukset asuivat ikkunaan, puihin, pyöriin ja talon julkisivuun."

:D Siellä on Ruotsin poliisi vetänyt ihan sarjatulella joka suuntaan. Ihan hyvin olisivat voineet teloittaa siinä ohessa sivullisiakin.

Kahden viikon mittainen työura on toki mainoa saavutus jopa ruotsalaiselle poliisille. Tai sitten voi siirtää sen kenttätehtävistä tutkimaan Palmen murhaa.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Onneksi tuontapaiset poliisit eivät osuneet paikalle pysäyttämään sitä Turun terroristia. Olisivat saaneet lahdattua enemmän jengiä kuin tero itse.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 312
Onneksi tuontapaiset poliisit eivät osuneet paikalle pysäyttämään sitä Turun terroristia. Olisivat saaneet lahdattua enemmän jengiä kuin tero itse.
Siinähän oli muslimimiehiä yrittämässä pysäyttää sitä marokkolaista, joten ruotsalainen poliisi olisi siinä tilanteessa säheltänyt oikein kunnolla.
 
zZzz

lasciate ogni speranza, voi ch'entrate
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
525
jurooppa on jälleen kerran rikastunut kekseliäitten konnien keppostelulla! :kippis:

PS. vähemmän yllättäen nämä Suomessa napatut rikastuttajat vastaavat tekosistaan vapaalla jalalla.. :facepalm:

Poliisi paljasti valtavan nettipetosjutun – korkealaatuisia tuotteita tilattiin verkkokaupoista 18 miljoonalla eurolla

Poliisi paljasti valtavan nettipetosjutun – korkealaatuisia tuotteita tilattiin verkkokaupoista 18 miljoonalla eurolla

Kaakkois-Suomen poliisi on mukana tutkimassa mittavaa, kansainvälistä luottokorttipetosta. Tekijöitä asuu ympäri Eurooppaa. Suomessa epäiltyjä asuu Lappeenrannassa ja Itä-Uudenmaan alueella.

Varastetuilla luottokorttitiedoilla oli tilattu Saksassa verkkokaupoista huomattavia määriä korkealaatuisia tuotteita.

Kyse oli organisoidun rikollisryhmän toiminnasta, jossa tavara kulkeutui eri henkilöiden kautta eri puolille Eurooppaa, muun muassa Suomeen.

Kyseessä on saksalaiskaupungin Dresdenin syyttäjäviraston ja Saksin osavaltion rikospoliisin tutkima juttukokonaisuus, jossa tutkittavana on ollut 35 000 eri nettipetosta vuodesta 2012 alkaen.

Vuonna 2017 Saksan poliisilta tuli epävirallinen pyyntö Kaakkois-Suomen talousrikosyksikölle osallistua valtioiden rajat ylittävään laajaan esitutkintaan.

Yhtäaikaiset kotietsinnät ympäri Eurooppaa

Europolin ja Eurojustin koordinoima tutkintaryhmä on ollut mukana tutkinnan alkuvaiheesta lähtien.

Kesäkuussa eri puolilla Eurooppaa tehtiin samanaikaisesti 31 kotietsintää ja 15 henkilöä otettiin kiinni Kyproksella, Virossa, Liettuassa, Sveitsissä, Ukrainassa, Iso-Britanniassa ja Suomessa. Europol ja Eurojust avustivat sekä koordinoivat rajat ylittävää operaatiota.

Suomessa toteutettuun operaatioon osallistui Kaakkois-Suomen ja Itä-Uudenmaan poliiseja. Heidän lisäkseen operaatioon osallistui viisi henkilöä Saksan poliisista.

Laaja, useiden valtioiden alueella toteutettu operaatio vaati tarkkaa ja pitkäkestoista suunnittelua. Iskut tuli ajoittaa jokaisessa kohdemaassa tapahtuvaksi samaan aikaan.

(^ btw on muuten ihanan kalliita nämä tällaiset operaatiot, me veronmaksajat kiitämme tästäkin! <3)

Juttukokonaisuudessa on kyse mittavasta rajat ylittävästä rikollisuudesta. Alustavan arvion mukaan rikoksella aiheutettu vahinko oli noin 18 miljoonaa euroa.

Tilatut tuotteet pääosin viihde-elektroniikkaa

Suomessa epäiltyjä on viisi henkilöä. Neljä heistä asuu Lappeenrannassa ja yksi Itä-Uudellamaalla.

Epäillyt ovat ulkomaalaisia, jotka asuvat Suomessa. Rikoskomisario Lasse Hakala ei halua tässä vaiheessa kertoa epäiltyjen kansalaisuutta.

– Osa tekijöistä on asunut pidemmän ja osa lyhyemmän aikaa Suomessa, sanoo rikoskomisario Lasse Hakala Kaakkois-Suomen poliisista.

Epäillyt eivät ole ennestään poliisin tuttuja.

Suomessa rikoksesta epäillyt ovat vastaanottaneet tavaraa, jota on tilattu saksalaisista verkkokaupoista.

– Viihde-elektroniikkaa lähinnä tilattiin, muuan muassa televisioita ja tietokoneita.

Suomen epäillyt vapaalla jalalla

Rikoskomisario Lasse Hakalan mukaan kyse on erittäin mittavasta rikosvyyhdistä. Rikollisliiga oli erittäin järjestäytynyt, kaikilla organisaatioon kuuluvalla oli selvät tehtävät.

– Minun urallani vastaanvanlaista keikkaa ei ole tullut. Kyseessä oli mittava kansainvälinen yhteistyö. Loppupeleissä kaikki meni oikein mainiosti, sanoo Hakala.

Saksan viranomaiset pääsivät Suomen tekijöiden jäljille ja pyysivät apua Kaakkois-Suomen poliisilta. Kaakkoissuomalaiset poliisit vierailivat kaksi kertaa Europolissa operatiivisessa kokouksessa, jossa selvisi tarkemmat tiedot Suomessa asuvista epäillyistä.

Epäillyt on päästetty kesäkuussa vapaalle jalalle esitutkinnan jälkeen.

– Ei ollu tarvetta pitää heitä pidempää poliisin suojissa. Kun asiat saatiin selvitettyä, henkilöt päästettiin pois, kertoo Hakala.

Rikosasian tutkinta jatkuu Saksassa. Kaakkois-Suomen poliisin on nyt hoitanut oman osuutensa rikosvyyhdin parissa.

– Meillä on hallussa takavarikoitua tavaraa kotietsinnöistä. Se riittää tässä vaiheessa, ynnää rikoskomisario Hakala Kaakkois-Suomen poliisista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Kesähelteiden keppostelut taas menossa..

Poliisiaseman työmaalle hyökättiin Tukholman lähiössä

Poliisiaseman työmaalle hyökättiin Tukholman lähiössä
Antti Kirkkala | 08.08.2018 | 15:57

Naamioituneet henkilöt sytyttivät ajoneuvon tuleen rakenteilla olevan poliisiaseman vieressä.

Ruotsin poliisia vastaan on hyökätty useita kertoja alkuviikon aikana. Naamioituneet miehet ajoivat tiistain vastaisena yönä portin läpi rakenteilla olevan poliisiaseman työmaalle Rinkebyn lähiössä Tukholmassa.

Hyökkääjät heittivät kiviä ja ilotulitteita vartijoita kohtaan, minkä jälkeen he sytyttivät autonsa tuleen. SVT:n mukaan ajoneuvo oli lastattu ilotulitteilla. Vartijoiden kerrotaan selvinneen tapauksesta ilman vammoja.

Dagens Nyheter -lehden haastattelema poliisipäällikkö Christoffer Bohman toteaa, että iskun taustalla on viranomaisten lisääntynyt läsnäolo Rinkebyssä.

Jengiväkivalta on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana maahanmuuttajavaltaisessa ja levottomassa lähiössä. Poliisiaseman rakennusprojektia on jouduttu lykkäämään, sillä rakennusyhtiöt eivät ole innostuneet turvattomalla alueella työskentelystä.

Poliiseja vastaan suunnattu väkivalta jatkui keskiviikon vastaisena yönä Göteborgissa, jossa poliisiaseman edessä poltettiin pakettiauto. Maan hallitus on myöntänyt poliisille lisärahoitusta muun muassa luotiliivien hankkimiseen.

Turvattomuuden tunteen lisääntyminen on noussut syyskuussa pidettävien vaalien keskeiseksi teemaksi. Pahoinpitelyt ja seksuaalirikokset ovat tilastojen mukaan olleet tasaisessa kasvussa viimeisen vuosikymmenen aikana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
https://www.hs.sfi/kaupunki/art-2000005784192.html
Rasistinen etnisesti profiloiva poliisi ja vielä tekijän vajakkiudesta (r-vika) maininta.
Linkki pissii, joten tässä vielä tuo uutinen:

Tuntematon mies ryösti asunnon väkivallalla uhaten Helsingin Pihlajamäessä
Poliisi pyytää yleisön apua törkeän ryöstön tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi.

HELSINGIN poliisi tutkii Pihlajamäessä tapahtunutta törkeää ryöstöä. Tuntematon mies oli tunkeutunut yksityisasuntoon viime viikon lauantaina aamuyöllä kello kahden aikoihin ja vienyt asukkaalta omaisuutta väkivallalla uhaten.

Ryöstö tapahtui Rapakiventiellä. Uhrille entuudestaan tuntematon mies oli pakottanut asukkaan hankkimaan omaisuutta myös asunnon ulkopuolelta.

POLIISI etsii ryöstön tekijää ja pyytää yleisöltä apua tekijän henkilöllisyyden selvittämiseksi.

Tekijä on poliisin mukaan noin 20–30-vuotias tummaihoinen mies. Mies on noin 175–180 senttimetriä pitkä ja ruumiinrakenteeltaan ja kasvoiltaan hoikka. Miehellä on kiharat hiukset. Hän oli pukeutunut tapahtumayönä harmaaseen collegehuppariin ja tummiin collegehousuihin. Mies puhuu suomea ja hänellä on ärrävika.

Poliisin tutkinnassa on selvinnyt, että tekijä asuu todennäköisesti Pihlajamäessä tai oleskelee alueella muutoin usein.

TIETOJA miehen henkilöllisyyden selvittämiseksi voi ilmoittaa päivisin virka-aikana Helsingin poliisin numeroon 0295 477 151 ja sähköpostilla osoitteeseen ryosto.helsinki@poliisi.fi.

Nyt tuli niin hyvät tuntomerkit, että saattaa neekeli jäädä kiinni.

Sori oli pakko :vihellys:
 
Liittynyt
09.04.2018
Viestejä
1 989
Pitäisikö elinsiirtopotilaille antaa turvapaikka Ruotsista?

Dagens Nyheter kirjoittaa Ahmadista, jota uhkaa kuolema sairauteen, jos sitä ei hoideta. Ja jotta hoitoa saisi Ruotsista, tarvittaisiin elinikäinen oleskelulupa. Sitä Ahmadlilla taas ei ole, eikä luultavasti tule.

Ahmad asui Libanonissa normaalia ja tavallista libanonilaiselämää, kunnes vuonna 2012 sai sydänkohtauksen. Ahmad selvisi kuitenkin hengissä sillä kertaa. Tutkimuksissa ilmeni, että hänellä oli sydämen vajaatoiminta. Pian selvisi, että Libanonissa ei ollut mahdollista saada sellaista hoitoa, jota olisi tarvittu. Sairaus paheni muutaman vuoden aikana.

Tässä tilanteessa ei ole paljon vaihtoehtoja… paitsi yksi. Tietenkin hakeutua Ruotsiin sotapakolaiseksi. Koska Ahmadin sukulaisia asui ennestään Ruotsissa alkoi järjestely. Lopulta homma saatiin siihen pisteeseen, että Ahmad saapui Ruotsiin vuosi sitten elokuussa turvapaikkaa hakien. Ahmad toimitettiin sairaalaan heti kohta maahantulonsa jälkeen ja on ollut Malmön sairaalassa koko Ruotsissa olonsa ajan.

Ruotsalaisten sydänlääkärien mukaan Ahmad kärsii ”pitkälle edenneestä sydämen vajaatoiminnasta, joka on diagnosoitu pahemmaksi kuin jotkut syöpätapaukset”. Lääkäri kirjoittaa Maahanmuuttovirastolle todistuksen, jonka mukaan Ahmad kuolee pian, jos sydämensiirtoleikkausta ei tehdä nopeasti.

Samaan aikaan lääkärit kertovat, että sydämensiirtoleikkausta ei taas tehdä ennenkuin Ahmadilla on pysyvä okeskelulupa. Lääkärit perustelevat tätä sillä, että operaatio on niin vaativa, että se vaatii pitkäaikaista säännöllistä jälkiseurantaa. Lääkärit pyysivät Maahanmuuttovirastolle osoitetussa todistuksessa pikaista päätöstä asiassa.

Maahanmuuttovirasto antoi keväällä vastauksen, että nykyisen lainsäädännön puitteissa Ahmadille on mahdotonta antaa ikuinen oleskelulupa. Virastosta kysellään, että voidaanko sydämensiirto tehdä mahdollisesti väliaikaisella oleskeluluvalla ja mahdollisella jatkoluvalla. Lääkärit taas toteavata, että pitää olla ikuinen oleskelulupa, muuten koko operaatiota ei tehdä.

Kesäkuussa Ahmad sai sydämenpysähdyksen, mutta hänet saatin elvytettyä sähköshokilla.

DN:n mukaan tilanne on nyt elokuussa edelleen auki.

Yksi lääkäreistä kertoo DN:lle, että tilanne on surullinen, jollaisessa lääkärit elävät joka päivä.

– Tuntuu surulliselta nähdä varsinkin nuorten henkilöiden olevan kuolemaisillaan. Mutta meillä on myös ruotsalaisia potilaita, jotka voivat joutua samankaltaisiin tilanteisiin, joissa syystä tai toisesta elinsiirtoa ei voida tehdä. Sellaisessa arjesa me elämme.

Pitäisikö Ahmadille antaa ikuinen oleskelulupa ja paikka elinsiirto-operaatiossa ennen ruotsalaista?
Pitäisikö elinsiirtopotilaille antaa turvapaikka Ruotsista?

Paljonkohan tuonkin loiseksi saapuneen sairaalahoitojen lasku jo mahtaa olla :facepalm:
 
HiekkaP

Influensseri
Liittynyt
30.07.2017
Viestejä
443
Tuli mieleen tuosta musta mies uutisesta, niin onko Suomen media keksinyt jo jonkun nimityksen näille arabi rikollisille, ruskea ulkomaalainen?
 
Fribo-71

Team Mo-Ra3
Liittynyt
27.01.2017
Viestejä
1 910
Aika onneton aparaatti tuo Casa.
Nythän voisi jenkeiltä kysellä jos saisi F-35:n kylkijäisinä muutaman ylijäämä B-52:n kaupantekijäisiksi.
Rupeaisi palautuslennot luonnistumaan ihan eri volyymeissa.
Olisi komea näky kun Suomen ilmavoiminen väreissä oleva B-52-laivue jyrisi Irakin ilmatilaan.
Ai että ihan mattopommituksena palautettaisiin suoraan isänmaansa kamaralle? Säästyisihän siinä löpöä ja aikaa kun ei tarvitsisi laskeutua ja nousta[emoji15].
Näin se suuren osan mielestä pitäisi toteuttaa.
 
Erkki_erikeepperi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 469
Laskuvarjot ei ole ihan ilmaisia, joten saattaisi kuitenkin olla halvempaa laskeutua kentälle...

Ellei sitten tiputeta niitä sinne ilman Irakin lupaa. Tehdään kuten ryssät ja vahingossa eksytään niiden ilmatilaan... Ja pudotetaan painoa hieman siinä samalla.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Miksi näitä edes raijataan lentokoneella mihinkään? Unkarin mallin tyyliin, kielteisen päätöksen saaneet suljetulle alueelle jossa vain minimiylläpito ja josta pääsee vain yhteen suuntaan: maasta pois. Ei ne ruotsinlaivan liput paljoa maksa, jatkakoot siitä eteenpäin ihan sillä tyylillä kuin tulivatkin.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287

Ahvenanmaa toimisi tässä tarkoituksessa mainiosti.
 
rehunmasiina

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
549
Täällähän kovasti vihapuhetta ja rasissmia! Eit kait noit 'kultamunia' ja insinöörejä nyt pois lähettämän, kun meillä on tarvetta heille.
Tyävoimapula nääs.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
2 168
Aika onneton aparaatti tuo Casa.
Nythän voisi jenkeiltä kysellä jos saisi F-35:n kylkijäisinä muutaman ylijäämä B-52:n kaupantekijäisiksi.
Rupeaisi palautuslennot luonnistumaan ihan eri volyymeissa.
Olisi komea näky kun Suomen ilmavoiminen väreissä oleva B-52-laivue jyrisi Irakin ilmatilaan.
Laskeutuessa voitaisiin laittaa kovaäänisistä soimaan Finlandia-hymni...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 535
Pauli Vahteran viimeisin kirjoitus on varmaan jo tässäkin keskustelussä näkynyt, mutta ansaitsee kyllä noston.

100000000.00 EUR – mitä saadaan sadalla miljoonalla eurolla

"100 miljoonaa euroa uuteen maahanmuuttajien koulutushankkeeseen kahdessa vuodessa. Aloitetaan opettelemalla latinalaiset kirjaimet – siis ne kirjaimet, joita Suomessa käytetään.

Paljonko on 100 miljoonaa euroa? Kokoaikatyötä tekevien suomalaisten palkansaajien yleisin kokonaisansio oli 2500 euroa kuukaudessa vuonna 2016 (eli 30.000 euroa vuodessa). 40.000 euroa vuodessa ansaitseva maksaa tuloveroja 7441 euroa, josta kunnalle (Helsingissä) 5923 euroa. Jos kaikki loput verot (valtionvero, YLE-vero ja päivärahamaksu) sijoitetaan tähän 100 miljoonan hankkeeseen, tarvitaan 65.847 iloista veronmaksajaa, joiden veroja ei käytetä mihinkään muuhun."

Tätä kannattaa ihan pysähtyä miettimään. Ja huomatkaa että tuo nyt on vaan yksi hanke. Kun sosiaaliperäisen maahanmuuton ja turvapaikkaturismin kokonaishinta lasketaan, voi jokainen miettiä tykönään kuinka monta "iloista veronmaksajaa" suomessa tekee töitä jotta tämä touhu kustannetaan. Määrä ei ole vähäinen.

Kysy itseltäsi maksatko sinä veroja vain sen takia että Irakin veijarit voisivat täällä viettää ilmaisen leppoisan elämän.
 
Wippajei. Ja tuo on siis pelkän PK-seudun hanke.
Melkein pistää vituttamaan, mutta onneksi nyt sentään kirjoitan tämänkin viestin etä-"töistä". Mutta ei Suomen työelämästä ole paljoa jäljellä parin vuosikymmenen päästä kun puolet porukasta pummaa valtiota ja loput teeskentelee työntekoa kun ei kiinnosta maksaa veroja tulonsiirtona irakilaisille.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 526
Pauli Vahteran viimeisin kirjoitus on varmaan jo tässäkin keskustelussä näkynyt, mutta ansaitsee kyllä noston.

100000000.00 EUR – mitä saadaan sadalla miljoonalla eurolla

"100 miljoonaa euroa uuteen maahanmuuttajien koulutushankkeeseen kahdessa vuodessa. Aloitetaan opettelemalla latinalaiset kirjaimet – siis ne kirjaimet, joita Suomessa käytetään.

Paljonko on 100 miljoonaa euroa? Kokoaikatyötä tekevien suomalaisten palkansaajien yleisin kokonaisansio oli 2500 euroa kuukaudessa vuonna 2016 (eli 30.000 euroa vuodessa). 40.000 euroa vuodessa ansaitseva maksaa tuloveroja 7441 euroa, josta kunnalle (Helsingissä) 5923 euroa. Jos kaikki loput verot (valtionvero, YLE-vero ja päivärahamaksu) sijoitetaan tähän 100 miljoonan hankkeeseen, tarvitaan 65.847 iloista veronmaksajaa, joiden veroja ei käytetä mihinkään muuhun."

Tätä kannattaa ihan pysähtyä miettimään. Ja huomatkaa että tuo nyt on vaan yksi hanke. Kun sosiaaliperäisen maahanmuuton ja turvapaikkaturismin kokonaishinta lasketaan, voi jokainen miettiä tykönään kuinka monta "iloista veronmaksajaa" suomessa tekee töitä jotta tämä touhu kustannetaan. Määrä ei ole vähäinen.

Kysy itseltäsi maksatko sinä veroja vain sen takia että Irakin veijarit voisivat täällä viettää ilmaisen leppoisan elämän.
Eikö näistä pitänyt saada hyvää työvoimaa, ja nyt eivät osaa edes lukea?
 
Sceppe

Team Tokmanni - on kahisevaa
Tukijäsen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
2 171
Halpaa tyävoimaa ainakin, kun eivät osaa lukea työehtoja.
Musta tuntuu, että tämä on juurikin Kokoomuksen märkä uni. Saadaan pudotettua palkat mahdollisimman alas, jotta voitot kasvaa. Valtio pistetään sitten maksamaan tukia kun palkat ei riitä elämiseen ja näin valtion rahaa siirretään osakkeiden omistajien taskuun.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 312
Viro ei ole mikään sosiaalitoimisto kuten Suomi, siellä on hyvin vähän matuja. Niillä on roskaväkeä ihan omastakin takaa, absurdein esimerkki kun katsoin yhtä Estonia-dokumenttia niin siinä hengissä selvinneet kertoivat miten jotkut virolaiset ryösti porukalta kultakoruja ja kelloja suoraan päältä, ennen uppoamista kun tilanne oli päällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 535
Haiskahtaa vähän tämän threadin meiningiltä.
Virossa on kyllä oikeasti pahaa porukkaa ihan omastakin takaa (osa ihan Virolaisia). Tuon lisäksi maasta löytyy Viron venäläisiä, joilla asiat ei ole kovinkaan hyvin (näkyy mm. kovina rikollisuuslukuina tuossa joukossa). Noin 90 000 myös ilman minkään maan kansalaisuutta. Nyt en tiedä onko tässä tapauksessa kyse Viron venäläisistä, mutta osa tuntemistani Virolaisista (työn puolesta tuolla tulee välillä pyörittyä), suhtautuu noihin kyllä kovin vieroksuvasti.

Käytännön esimerkki: Oltiin iltaa istumassa työporukalla, kaupungilla kävellessä meinattiin poiketa ihan ok näköiseen baariin, mutta Virolaiset kollegat kielsivät menemästä. Syykin oli selvä: sanoivat että ko. baarissa on Venäläisiä.
 
Viimeksi muokattu:
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 604
Viestejä
4 265 333
Jäsenet
71 538
Uusin jäsen
juho9000

Hinta.fi

Ylös Bottom