Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Näen asian niin, että jos lisääntyy niin pitää olla sellainen kuvio jossa kykenee antamaan sille lapselle konkreettiset edellytykset ja valmiudet muuttaa johonkin järjelliseen maahan (= ei Suomi) viimeistään aikuistumisen yhteydessä, mieluiten jo aiemmin. Jos sellaista ei ole tiedossa, niin turha tänne on lapsia tehdä suoraan pahimpiin "shit hits the fan"- vuosiin.
On maita joissa valkoisella ihmisellä on oikein hyvät oltavat 50 vuodenkin päästä kuten Australia, Uusi-Seelanti, Kanada (varauksella), USA (jos on rahaa), Singapore, Costa Rica, Chile, Itä-Aasia (jos on rahaa). Mutta ei niihin ihan noin vain mennä pitkäksi aikaa.
Kannattaa väistellä niitä munanmuotoisia metallimötiköitä, joita saattaa sielläpäin ilmassa lennellä silloin tällöin. Niistäkin lähtee kova pamaus.Ei muuta kuin monokulttuurimatkalle Malmöön kokeilemaan.
Ei se riitä, jos tuovat mukanaan tuberkkeliä, HIV:iä sun muuta kivaa. Poissa nuo pitää pitää.Seuraavaksi uutisia Göteborgin matkaa suunnitteleville:
Göteborgissa riehuu tuhkarokkoepidemia – tilannetta seurataan Suomessakin
Göteborgissa ainakin kahdeksan ihmistä on sairastunut tuhkarokkoon joulukuun aikana, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter. Ensimmäinen tartunta havaittiin joulukuun alkupuolella aikuisella miehellä, jonka epäillään saaneen taudin Etelä-Euroopasta. Uusimpien tartunnan saaneiden joukossa on myös lapsia.
Ensimmäinen kommentti:
Ensimmäinen asia, mikä rajan yli tuleville turvapaikanhakijoille pitäisi tehdä, olisi antaa kaikki rokotusohjelmassa olevat rokotteet. Ihan oman etumme vuoksi. Jos kieltäytyy, niin poistetaan maasta.
Maire voisi vaan käydä maksullisissa, tuon naimisiin menon sijaan.Mairella jo kolmas gambialainen mies kierrossa.
"Hänellä ei ole korkeakoulutusta, hän ei osaa kieltä ja monet vihaavat muslimeja."
Expressen: Neljä kertaa naimisissa ollut Maire, 72, nai gambialaisen Laminin, 34: ”Olen vanha, mutta haluan rakkautta”Expressen: Neljä kertaa naimisissa ollut Maire, 72, nai gambialaisen Laminin, 34: ”Olen vanha, mutta haluan rakkautta”
Julkaistu: 27.12. 18:54
Diabetesta ja munuaisten vajaatoimintaa sairastava Maire osti jo maata Gambiasta siltä varalta, ettei rakas mies pääse Ruotsiin.
Etelä-Ruotsissa Gamlebyssä asuva Maire Pehkonen, 72, meni naimisiin gambialaisen Lamin Sannehin, 34, kanssa reilu vuosi sitten. Siitä lähtien Pehkonen on taistellut saadakseen rakkaansa kotimaahansa.
– Menimme naimisiin Gambiassa Banjulissa viime vuonna. Sitten alkoivat vaikeudet. Paikallinen Maahanmuuttovirasto eli Migrationsverket kertoi meille, että joudun odottamaan mieheni pääsyä Ruotsiin ehkä jopa kaksi ja puoli vuotta. Useasti tällainen onnistuu vastaavissa tapauksissa jopa muutamassa kuukaudessa, Pehkonen kertoi Ilta-Sanomille helmikuussa.
Miehen muutto Ruotsiin vaikuttaa kaukaiselta
Ruotsalaislehti Expressen julkaisi nyt tuoreen reportaasin Pehkosen viimeisimmän, joulukuulle ajoittuneen Gambian-matkan käänteistä.
8. joulukuuta Pehkonen vietti miehensä kanssa ensimmäistä hääpäiväänsä. Vain kahta päivää aiemmin he olivat juhlineet yhdessä Suomen satavuotista itsenäisyyttä. Puoliso Lamin Sanneh ei antanut haastattelua toimittajalle tai halunnut esiintyä jutussa kotimaassaan saamansa huomion vuoksi. Gambialaislehdet olivat alkaneet kääntää ruotsinkielisiä artikkeleita paikallisiin uutisvälineisiin. Nyt julkaistuissa kuvissa miestä näytetään vain takaapäin.
Miehen muutto Ruotsiin vaikuttaa yhä kaukaiselta. Hän on jo käynyt Malissa Ruotsin suurlähetystössä haastattelussa, sillä Gambiassa on ainoastaan Ruotsin konsulaatti. Nyt pariskunta odottaa, että Pehkonen saisi yhteydenoton maahanmuuttovirastosta.
– Se on monimutkainen prosessi, joka voi viedä vuosia, mutta todella toivon heidän voivan kiirehtiä tämän kanssa. On kyse siitä, kauanko elän. Terveyteni huomioon ottaen, voin olla kuollut huomenna. Olen selittänyt tämän ja Ruotsiin muuton tarpeen miehelleni, mutta kaikki on vielä hämärän peitossa. Hänellä ei ole korkeakoulutusta, hän ei osaa kieltä ja monet vihaava muslimeja. Ehkä muutan sen sijaan Gambiaan, Pehkonen arvelee Expressenille.
Jos Sanneh ei tule Ruotsiin, Maire lähtee Gambiaan
Vaikka puoliso ei Expressenin mukaan erityisemmin innostu ajatuksesta, että vaimo muuttaisi etelään, Pehkonen on pistänyt jo tuulemaan. Edelliseltä Gambian-matkalta hän palasi maanomistajana. Lähitulevaisuudessa toisessa maanosassa sijaitsevalle tontille saattaa vielä nousta oma koti. Puolison mielestä esimerkiksi diabetesta ja munuaisten vajaatoimintaa sairastavan Pehkosen ei kannattaisi muuttaa pois Ruotsista, jossa on tarjolla hyvä terveydenhuolto ja lääkkeitä.
Aiemmin neljä kertaa naimisissa
Pehkonen on aiemmin ollut naimisissa neljä kertaa. Kaksi aiempaa avioliittoa on ollut gambialaisten miesten kanssa. Toinen näistä liitoista kariutui samana päivänä, kun mies sai pysyvän oleskeluluvan Ruotsista. Ruotsin lainsäädännön mukaan ulkomaalainen puoliso voi jäädä maahan eron jälkeen, jos avioliitto kestää yli kaksi vuotta. Sannehin Pehkonen tapasi Gambiassa vuonna 2014.
Kun Expressenin toimittaja kysyy Pehkoselta, miksi hän haluaa kertoa tarinansa, sanavalmis nainen ei kauaa mieti vastaustaan.
– Koska rohkenen sanoa asiat kuten ne ovat. Olen vanha, mutta haluan rakkautta. En halua istua vanhainkodissa, silitellä vierailukoiran turkkia ja olla kiitollinen siitä. Mieluummin silittelen aviomiestäni.
Pehkonen on lähtöisin Suomesta, mutta hän on asunut jo vuosikymmeniä Ruotsissa ja on maan kansalainen. Hän on eläkkeellä tehtyään pitkän työuran Arlandan lentokentällä.
Laura Pylvänäinen, Petri Turunen
Tulisi ainakin yhteiskunnalle halvemmaksi.Maire voisi vaan käydä maksullisissa, tuon naimisiin menon sijaan.
Näen asian niin, että jos lisääntyy niin pitää olla sellainen kuvio jossa kykenee antamaan sille lapselle konkreettiset edellytykset ja valmiudet muuttaa johonkin järjelliseen maahan (= ei Suomi) viimeistään aikuistumisen yhteydessä, mieluiten jo aiemmin. Jos sellaista ei ole tiedossa, niin turha tänne on lapsia tehdä suoraan pahimpiin "shit hits the fan"- vuosiin.
On maita joissa valkoisella ihmisellä on oikein hyvät oltavat 50 vuodenkin päästä kuten Australia, Uusi-Seelanti, Kanada (varauksella), USA (jos on rahaa), Singapore, Costa Rica, Chile, Itä-Aasia (jos on rahaa). Mutta ei niihin ihan noin vain mennä pitkäksi aikaa.
Kanadassa ei tosiaankaan ole hyvät oltavat. Maahan lappaa jatkuvasti muslimia ovista ja ikkunoista kiitos heidän uuden pääministerin Justin Trudeun. Mieshän on jo hakemassa isis taistelijatkin maahansa sekä tehnyt paljon lakeihin muutoksia jotka hyödyttävät muslimeja. Kannattaa käydä tutustumassa kanadalaisten tunnelmiin ja ajatuksiin miehestä.
En nyt väitä vastaan etteikö siellä lisäännyttäisi kuin kanit, mutta meneekö tuo ihan matemaattisesti uskottavalla tavalla että kolmesta prosentista yli 50 prosenttiin noin 30 vuodessa? Kivahan sitä on graafeja piirrellä, mutta jotain rajaa...
Exponentiaalinen kasvu on logaritmisella asteikolla plotattuna suora, joten tuollainen lineaarinen extrapolointi on perusteltavissa.
Itse olen ottanut tavaksi ryhtyä boikotoimaan kaikkia näitä liikkeitä jotka sensuroivat suomalaisia perinteitä joidenkin poikkeavien yksilöiden USA:sta kopioitujen mielipiteiden takia. Eipä siis tarvitse Stokkalla enää käydä.
Tässäkin tapauksessa ylitiösuvaitsevaisuus potki itseään nilkkaan. Stockman valitsi tien jossa loukataan suurinta osaa asiakkaistaan, eli Suomalaisia kuvitellessaan reagoivansa "oikein".
No vitut. Vajaassa 25 vuodessa (2025-2048) 9% -> 50%?
Kyllä ne asteikot oikein pitää valita vaikka miten olisi lineaarista extrapolointia logaritmisella asteikolla.
Mitä vittua sä selität? Mikä asteikossa on vikana?
Asteikot on minun silmään aivan oikein, eli y-akseli logaritminen. Populaation kasvu on exponenttifunktio joka log-lin plotissa suora, kuten kuvassa näkyy. Jos kasvuvauhti on tulevaisuudessa sama, niin noin se menee.
No virhe on silloin asteikkojen skaalauksessa sillä noin se ei mene.
Sanotaan, että Australiassa olisi 2025 se sama 25 miljoonaa asukasta kuin nyt ja näistä 2,25 miljoonaa muslimia. Oletetaan muiden uskontojen väestönkasvu nollaksi eli vuonna 2048 pitäisi olla 22,75 miljoonaa muuta ja 22,75 miljoonaa muslimia. Toisin sanoen katselet lukuja, joiden valossa alle sukupolven ajassa (23 vuotta) pitäisi populaation kymmenkertaistua. Kannattaa tietty muistaa, että osa muslimeistakin kuolee tuona aikana ja oletuksena tietty Australian tiukan maahanmuuttolinjan jatkuminen. Todellisuudessa Australiassa on myös yksi valkoisen populaation suurimpia kasvuvauhteja joten nollakasvu ei ole realistinen.
Joo ja sori, ajatuskatkon vuoksi käytin australian väkilukua. Kanadassa tietty matematiikka pysyy samana vaikka vielä isommat luvut.
Tiernapojat on nyt loukannut jotain sijaisloukkaantujaa.
Stockmann hyllytti tiernapojat – tummaksi maalattu naama videolla oli osalle liikaa
"Stockmann veti joulun alla sosiaalisesta mediasta pois videon, jossa muutamat Helsingin keskustan Stockmannin työntekijät esiintyivät tiernapoikina. Yhden henkilön kasvot oli värjätty tummiksi.
Tiernapoikaesityksen perinteen mukaisesti Murjaanien kuningas, yksi tiernapojista, esitetään tummaihoisena – usein kasvot tummaksi maalattuna."
Itse olen ottanut tavaksi ryhtyä boikotoimaan kaikkia näitä liikkeitä jotka sensuroivat suomalaisia perinteitä joidenkin poikkeavien yksilöiden USA:sta kopioitujen mielipiteiden takia. Eipä siis tarvitse Stokkalla enää käydä.
Tässäkin tapauksessa ylitiösuvaitsevaisuus potki itseään nilkkaan. Stockman valitsi tien jossa loukataan suurinta osaa asiakkaistaan, eli Suomalaisia kuvitellessaan reagoivansa "oikein".
Lisäys: Ja tuo "blackface" juttu juontaa siis USA:n Minstrel show kuvioihin. Jotka aikoinaan (noin sata vuotta sitten) olivat lähinnä "katso, katso tyhmä neekeri" tyyppisiä hölmöilyjä. Mitään tekemistä tuolla ei kuintenkaan ole Suomen tiernapoika- perinteen Muriaanien kuninkaan kanssa.
Lisäys2: Näköjään aihe on myös täällä näkynyt ennen kuin pääsi median artikkeleihin. Kulttuurin rikastuminen
Kati Härkönen Kiinnostavaa tämä puolustelu.
Itse näen että rasismin vastustaminen on eräänlainen trendijuttu nykyään. Se pitää tehdä mahdollisimman näyttävästi ja esiintuovasti, sillä saa hyvän tyypin kuvan silloin samanmielisten keskuudessa. Ja varmasti saavat henkilökohtaista tyydytystä, kun menee isokin kauppaketju polvilleen anelemaan anteeksi kun nämä sijaisloukkaantujat vaan asiasta metakan netissä nostavat. Tuntevat silloin itsensä tärkeäksi. Jos ei olisi somea/nettiä ei olisi myöskään nykyistä vahvaa (olemattomankin)rasismin vastustamista.Välillä kun noiden äärisuvakkien juttuja kuuntelee ei voi välttyä ajatukselta että ei noilla juurikaan omaa ajattelua ole kuvioissa mukana, saatika oman (jos nyt edes suomalaisia ovat) historiansa tuntemusta. Tätäkin blackface juttua kopioidaan jenkkilästä, ja yritetään väkisin runnoa tänne. Maahan, josta moinen sinänsä vastenmielinen historian ilmiö käytännössä puuttuu (kun ei olla me suomalaiset koskaan mustia orjuutettu saatika syrjitty). Ilmiö joka perustuu täysin USA:n rotusortohistoriaa, ja siitä vedetään täällä yhtäsuuruusmerkkejä tiernapoikien kanssa .
Jos oikeasti välittäisi ihmishengistä, niin lähtömaassa tai naapurissa näitä olisi voinut auttaa kymmenkertaisen määrän samalla rahalla. Mutta kun pitää kiillottaa sitä omaa sädekehää ja olla oma pikku lemmikki.Itse näen että rasismin vastustaminen on eräänlainen trendijuttu nykyään. Se pitää tehdä mahdollisimman näyttävästi ja esiintuovasti, sillä saa hyvän tyypin kuvan silloin samanmielisten keskuudessa. Ja varmasti saavat henkilökohtaista tyydytystä, kun menee isokin kauppaketju polvilleen anelemaan anteeksi kun nämä sijaisloukkaantujat vaan asiasta metakan netissä nostavat. Tuntevat silloin itsensä tärkeäksi. Jos ei olisi somea/nettiä ei olisi myöskään nykyistä vahvaa (olemattomankin)rasismin vastustamista.
Huvittavinta silti on että nämä tämmöiset naurettavan pienestä julkisuuteen nousseet kohut "rasismista" sataa suoraan ääninä asiasta sijaisloukkaantuvien pahimman vihollisen Huhtasaaren laariin.
Huoh, meni vissiin ohi että mitä enemmän näitä tulee niin sitä enemmän ohjautuu ääniä suvakkien pelkäämään suuntaan.Mää äänestämässä Huhtasaarta koska joku kauppaketju reagoi johonkin somekohuun jossain
Huoh, meni vissiin ohi että mitä enemmän näitä tulee niin sitä enemmän ohjautuu ääniä suvakkien pelkäämään suuntaan.
Mää äänestämässä Huhtasaarta koska joku kauppaketju reagoi johonkin somekohuun jossain
Näiden vässyköiden rinkirunkkauksen lukeminen saa voimaan pahoin. Ymmärrän hyvin, että työtön roskaväki ölisee tuollaista, mutta nämä ovat ilmeisesti keskimäärin ihan hyvin suojatyöpaikoissaan toimeen tulevia perheellisiä ihmisiä. Suomi on todellakin menetetty.Nimeomaan sijaisloukkaantujaa. Esim. Rasmuksessa käydään juuri keskustelua
Tietenkin ei-marxilaiset ihmiset, jotka eivät ole täysin tyytyväisiä tämänhetkiseen rikolliseen maailmanmenoon ovat alkoholisteja. Öhhöhö. Olipas älykäs kommentti.Koska tasavallan presidentti voi muuttaa asian? Tai vaikuttaa oikeastaan yhtään mihinkään? Tai että jollekin Huhtasaarelle annetulla äänellä olisi mitään väliä? Kas kun ei Väyryselle... joku ne vähemmän krapulassa sinä aamuna heräävien tollojen äänet kai kerää.
Suvakkien logiikka on samantapainen kuin natseilla, jotka syyttivät väärin ajattelevia arjalaisia henkisestä juutalaisuudesta.Onkohan rasmuslaisilla kuuppa nyt kuinka sekaisin kun kerta tummaihoinen nainen puolustelee naaman värjäystä eikä koe sitä rasistiseksi? Koskahan ne keksivät kivittää tuon Maria Mialan harhaoppisuudesta?
Arvojohtajuus on nykyisessä valtiosäännössä jotakuinkin presidentin tärkein tehtävä.Mää äänestämässä Huhtasaarta koska joku kauppaketju reagoi johonkin somekohuun jossain
Koska tasavallan presidentti voi muuttaa asian? Tai vaikuttaa oikeastaan yhtään mihinkään? Tai että jollekin Huhtasaarelle annetulla äänellä olisi mitään väliä? Kas kun ei Väyryselle... joku ne vähemmän krapulassa sinä aamuna heräävien tollojen äänet kai kerää.
Itse näen että rasismin vastustaminen on eräänlainen trendijuttu nykyään. Se pitää tehdä mahdollisimman näyttävästi ja esiintuovasti, sillä saa hyvän tyypin kuvan silloin samanmielisten keskuudessa. Ja varmasti saavat henkilökohtaista tyydytystä, kun menee isokin kauppaketju polvilleen anelemaan anteeksi kun nämä sijaisloukkaantujat vaan asiasta metakan netissä nostavat. Tuntevat silloin itsensä tärkeäksi. Jos ei olisi somea/nettiä ei olisi myöskään nykyistä vahvaa (olemattomankin)rasismin vastustamista.