Kulttuurin rikastuminen

Tila
Keskustelu on suljettu.

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Alma Media vääntää taas mamutusta kuin käärmettä pyssyyn, tavallisilla valheilla:

"Yksi merkittävä haaste Suomen talouden kasvulle viime vuosina on ollut työikäisen väestöikäisen supistuminen, kirjoittaa ekonomisti Roger Wessman blogissaan.

Huipuistaan työikäisten osuus kokonaisväestöstä on supistunut yli 5 prosenttia. Vähäisen maahanmuuton takia tämä on Suomelle erityinen ongelma, Wessman jatkaa.

"Toki Suomen talouden kasvu on ollut viime vuosina niin surkea, että työvoiman saanti tuskin on kuulunut tärkeimpiin kasvua rajoittaviin tekijöihin, mutta työikäisten määrän kasvulla on selkeästi kuitenkin merkitystä talouden kasvumahdollisuuksiin."

Hänen mukaansa maksimaalinen saavutettavissa oleva talouskasvu on alhaisempi, jos työvoima supistuu. On tosin vähemmän selvää, onko tällä merkitystä kansalaisten hyvinvoinnille."

Loppuhorinat tuolta, jos kasetti kestää: Ekonomisti Wessman: Suomi jää työikäisessä väestössä jälkeen – "Merkittävä haaste"

Kyseinen ekonomisti ei jutussa kuitenkaan kerro mistä ne puuttuvat työpaikat meille löydettäisiin, saati että huomioisi sen että todellisessa työvoimapulassa tänne saataisiin varmasti ilman turhiksiakin niille tekijöitä. Tai siis, turhikset eivät mitään osaisi tehdä, vaikka niitä työpaikkoja jostain ilmestyisikin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 317
Irakilaisista saa valtion tukemaa näennäistä työvoimaa parturi-skeneen, mutta siinäpä se lista olikin.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Ylenantokin on näemmä jeesustellut samalla asialla:

"Syntyvyys on laskenut huomattavasti alkuvuoden aikana. Syntyneiden lasten määrä laski Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan tammikuun ja toukokuun välillä seitsemän prosenttia verrattuna edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Terveyden- ja hyvinvoinninlaitoksen tutkimusprofessori Mika Gissler pitää näin suurta muutosta poikkeuksellisena. Alkuvuoden lasku syntyvyydessä oli niin raju, että jopa tutkijat epäilivät lukuja.
.
Gisslerin mukaan emme voi tietää, onko syntyvyyden laskussa kyse pysyvästä ilmiöstä vai onko se tilapäinen seuraus pitkästä talouden laskukaudesta.

Uhkakuvana on se, että Suomi jää muista Pohjoismaista poiketen tällaisille matalan syntyvyyden vuosikymmenille, Gissler sanoo.

Syksyllä julkaistava Väestöliiton perhebarometri pureutuu juuri laskevan syntyvyyden syihin. Rotkirch kertoo, että jo nyt tiedetään, että syntyvyyteen näyttäisi vaikuttavan kaksi prosessia.

– Toisaalta tämä pitkittynyt taloudellinen epävarmuus Suomessa johtaa siihen, että ihmiset lykkäävät parisuhteiden muodostamista, avioliittoon menoa ja ensimmäisen lapsen hankintaa. Perheellistyminen viivästyy, jos on taloudellista epävarmuutta, Rotkirch kertoo.

– Samaan aikaan on käynnissä kulttuurinen muutos. Ajatellaan, että kaiken pitää olla valmiina ja kaikki pitää olla koettu ennen kuin perheellistytään, Rotkirch jatkaa.

Rotkirch kertoo, että Väestöliiton vuoden 2015 perhebarometrissä ilmeni ensimmäistä kertaa, että niiden suomalaisten määrä, jotka eivät halua lasta lainkaan tai korkeintaan yhden lapsen, on noussut.

– Tämä koskee eniten miehiä, vähätuloisia ja kaupungissa asuvia.
.
Monet kuitenkin pohtivat keinoja lisätä syntyvyyttä. Gisslerin mukaan paras keino lisätä syntyvyyttä on tehdä yhteiskunnasta sellainen, että siihen halutaan tehdä lapsia. Gisslerin mukaan muissa Pohjoismaissa hyvinvointivaltio on paremmalla tolalla – perheiden tukiin ja palveluihin on panostettu enemmän."
Tutkijat eivät olleet uskoa lukuja – lapsia syntynyt alkuvuonna ennätysvähän

Mitä jos kannustettaisiin vain suomalaisten syntyvyyttä, muiden pohjoismaiden mallin vastaisesti. Heidän mallinsa kun kannustaa ulkopuolisten, toisesta kulttuurista tulijoiden syntyvyyttä. Taloudellista epävarmuutta ei todellakaan vähennä se, että haalitaan vieraista kulttureista sopeutumatonta sakkia lisääntymään suomalaisten verovaroilla.
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
86
Tästä tulee kyllä melkosen paha mieli. Täytyy sen verran sanoa, että lähipiirissäni on eräs vanhempi ihminen joka on roikkunut irakilaisen miehen kanssa vuosia on/off suhteessa. Ikää miehellä on noin 60v. Hän on asunut suomessa 30v. Mies ei ole tehnyt päivääkään palkallista työtä, ei maksanut euroakaan veroja ja hädin tuskin osaa suomea ymmärrettävästi. Kaveri on asunut koko ikänsä rivitalossa, mihin monella suomalaisellakaan ei olisi varaa yksin mennä asustelemaan. Ainoa lohtu tuossa on, että sillä on kaksi mukulaa jotka molemmat ovat ihan työelämässä (ihme ja kumma). Tässä asetelmassa on jotain vialla.
 
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
166
Ratkaisu on luoda työntekoa varten oma erillinen varjoyhteiskunta, joka sisältää itsenäisen ja valtiokoneistosta riippumattoman talousjärjestelmän. Siinä vaiheessa kun ruokaa voi ostaa itsenäisiltä tuottajilta kryptorahoilla (miel. kultavarmistetuilla), alkaa muu rakentua ympärille.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 010
Mistähän johtuu, että tunne ei ole molemminpuolinen? Niin rehellistä porukkaa kun ovat.

Turvapaikkaa hakeneet muslimit luottavat kristittyihin mutta eivät usko tunteen olevan molemminpuolinen, kertoo tutkimus
Turvapaikkaa hakeneet muslimit luottavat kristittyihin mutta eivät usko tunteen olevan molemminpuolinen, kertoo tutkimus
  • STT
Alustavien tutkimustulosten mukaan Suomesta turvapaikkaa hakeneet muslimit luottavat kristittyihin, mutta eivät usko kristittyjen luottavan heihin.

Tämä käy ilmi Helsingin yliopiston tutkimuksesta, johon on haastateltu 147:ä vastaajaa kahdesta itäsuomalaisesta vastaanottokeskuksesta.

Kyselytutkimuksessa selvitettiin, millaisia stereotypioita Suomen muslimeilla on kristityistä.

Viime talvena alkaneesta tutkimuksesta uutisoi aiemmin Kotimaa24.
Tuossahan on se perustavanlaatuinen ongelma että haastateltujen ei kannata antaa kyselyyn todenmukaisia vastauksia vaan suoltaa taqiyaa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 010
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 793
Tämmöinen juttu tuli huomattua jokin aika sitten, kun töiden takia joudun Applen vehkeillä pelailemaan.
Ruotsin, Norjan ja Tanskan Applen verkkokauppaan on tullut pohjoismaisten ja englantilaisten näppäimistöjen lisäksi nyt myös arabian kieliset näppäimistöt valittaviksi. Suomessa ei vielä ole tullut saataville, mutta eiköhän ne meillekin pian rantaudu.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 793
Lähinnä voisi ihmetellä, että onko applen paskineet niin surkeita, ettei kaikkia asetteluita ole automaattisesti joka mantereella saatavilla?
Onhan ne saatavilla, mutta jostain syystä eivät laita verkkokauppaan listaa kaikista maailman kielistä, vaan pari yleisintä maakohtaisesti.
 

Terevis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
333
Kouvolassa mamut yrittänyt ryöstää kepeillä liikkuvaa ihmistä maanantaina. Pari kertaa aluksi lyöty selkään puukolla ja sen jälkee kylkeen muutama pisto. Potkittu maassa kylkiluu mutkalle ja vielä koitettu lopettaa lyömällä kaulaa puukolla tosin onneksi sai kyseinen henkilö käden väliin niin meni vaan poski ja korva halki. Paikallinen lehti ei asiasta uutisoi koska lietsoo vihaa mamuja kohtaan. Tällästä tänää tutkitaan tapon yrityksenä.
 

Alias Hoboimp

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 032
Kouvolassa mamut yrittänyt ryöstää kepeillä liikkuvaa ihmistä maanantaina. Pari kertaa aluksi lyöty selkään puukolla ja sen jälkee kylkeen muutama pisto. Potkittu maassa kylkiluu mutkalle ja vielä koitettu lopettaa lyömällä kaulaa puukolla tosin onneksi sai kyseinen henkilö käden väliin niin meni vaan poski ja korva halki. Paikallinen lehti ei asiasta uutisoi koska lietsoo vihaa mamuja kohtaan. Tällästä tänää tutkitaan tapon yrityksenä.
Eiköhän tuokin saada vielä törkeällä pahoinpitelyllä sovittua. Tekijöille vähän ehdollista ja käsky olla nätimmin jatkossa. Problem solved eikä viharikoksia tehtailevia rasisteja ole tosiaan syytä tähän sekoittaa. :smoke:
 

zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 389
Kouvolassa mamut yrittänyt ryöstää kepeillä liikkuvaa ihmistä maanantaina. Pari kertaa aluksi lyöty selkään puukolla ja sen jälkee kylkeen muutama pisto. Potkittu maassa kylkiluu mutkalle ja vielä koitettu lopettaa lyömällä kaulaa puukolla tosin onneksi sai kyseinen henkilö käden väliin niin meni vaan poski ja korva halki. Paikallinen lehti ei asiasta uutisoi koska lietsoo vihaa mamuja kohtaan. Tällästä tänää tutkitaan tapon yrityksenä.
Luulisi mvlehden julkistavan jos pitää paikkansa? Kuulostaa vakavalta rikokselta
 

Terevis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
333
Kyllähän toi kaveri aika reikiä täynnä näytti olevan... Ja ei ole mv paskaan ilmoitettu.
 
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
249
Milloin ollaan siinä pisteessä, että kannattaa alkaa pitään paidan alla jotain "haarniskaa"? Jotain siis sellaista mistä ei mene puukko lävitse ja saattaa olla mahku päästä pakoon.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 802
Mulla on vaitiolovelvollisuus jota mä en enempää voi rikkoa. Henkilökohtaisesti uhrin kanssa olen ollut tekemisissä.
Asia selvä, ja noista turhaan enempää kertomaan. Vaitiolovelvollisuus on ihan tuttu juttu. Lehdistö kertoo sitten jos viranomaiset antaa tietoa. Eikä sitä kaikkea julkisuuteen taida tulla muutenkaan. Tälläistä se meno on nykyään.
 

blurris

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
2 217
Huhutaan, että massimies ja filmitähti George Clooney olis lähdössä perheineen karkuun Los Angelesiin asumaan nyt kun Eurooppa saatiin paskottua matuilla.

Miksi postaan tämän huhun tänne? No tämä Clooney on ollut kovat "rajat auki" fanittelija. Se on rahamiehen helppo fanittaa vaikka mitä päätöntä. Seuraukset ei osu sitten omalle kohdalle vaan rahojen kanssa painellaan karkuun. Tavallinen kansa jää sitten rypemään paskan keskelle.

www.westmonster.com/pro-open-border-clooneys-leaving-uk-amid-terror-fears/
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Huhutaan, että massimies ja filmitähti George Clooney olis lähdössä perheineen karkuun Los Angelesiin asumaan nyt kun Eurooppa saatiin paskottua matuilla.

Miksi postaan tämän huhun tänne? No tämä Clooney on ollut kovat "rajat auki" fanittelija. Se on rahamiehen helppo fanittaa vaikka mitä päätöntä. Seuraukset ei osu sitten omalle kohdalle vaan rahojen kanssa painellaan karkuun. Tavallinen kansa jää sitten rypemään paskan keskelle.

www.westmonster.com/pro-open-border-clooneys-leaving-uk-amid-terror-fears/
Clooney on tyypillinen teennäinen valehteleva suvakki, joka ei ole itse valmis sietämään "pakolaisia"
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Jotenkin sellainen kutina, että kaikki epäillyt puhuvat täydellistä suomea. Ei siinä mitään, varmaan *köh* tärkeä tehtävä.

Verkon vihapuhetta vastaan iskevällä poliisiryhmällä vauhdikas alku: Kymmeniä juttuja, epäiltyjä ympäri Suomen
Helsingin poliisilaitoksella aloitti maaliskuussa verkon vihapuheeseen puuttuva valtakunnallinen poliisin tutkintaryhmä. Aika ei ole käynyt ryhmällä pitkäksi: esitutkintaan on otettu yhteensä jo viitisenkymmentä juttua ja suurimmassa osassa tutkinta on yhä kesken.

– Jutuista yli kymmenen on edennyt syyteharkintaan, kertoo rikosylikomisario Jonna Turunen Helsingin poliisilaitokselta.

Suurimmassa osassa tutkittavista jutuista on kyse epäillystä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Niissä solvataan ja uhataan ennen kaikkea etnisen alkuperän perusteella.

Joissakin on jopa kiihotettu muslimeihin ja maahanmuuttajiin kohdistuvaan väkivaltaan.
Verkon vihapuhetta vastaan iskevällä poliisiryhmällä vauhdikas alku: Kymmeniä juttuja, epäiltyjä ympäri Suomen
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
"Joissakin on jopa kiihotettu muslimeihin ja maahanmuuttajiin kohdistuvaan väkivaltaan"

Minulle kelpaisi ennemmin paneutuminen invaasion juurisyihin eli sipuliin, juudakseen ja kummiorpoon kohdistuva temperamenttinen kiihotus kepin avulla.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Mitä vitun huhu puheita just tunti sitten heitin kaverin laitokselta kotia.
No huhu siitä tulee jos se esitetään "tällaista tapahtui mutta en voi kertoa mitään eikä tästä ainakaan MV:lle ilmoitella". Se on ihan sama, mitä huhun alkulähde sanoo jos ei mitään voida kertoa.
 

Ryydike

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.11.2016
Viestejä
970
Jotenkin sellainen kutina, että kaikki epäillyt puhuvat täydellistä suomea. Ei siinä mitään, varmaan *köh* tärkeä tehtävä.

Verkon vihapuhetta vastaan iskevällä poliisiryhmällä vauhdikas alku: Kymmeniä juttuja, epäiltyjä ympäri Suomen

Verkon vihapuhetta vastaan iskevällä poliisiryhmällä vauhdikas alku: Kymmeniä juttuja, epäiltyjä ympäri Suomen
Jos nalli napsahtaa niin voi yrittää kaataa syytettä sillä että vihapuhetta ei ole kirjattu lakiin. Poislukien toki kunnianloukkaukset ynnä muut.
 

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Jos nalli napsahtaa niin voi yrittää kaataa syytettä sillä että vihapuhetta ei ole kirjattu lakiin. Poislukien toki kunnianloukkaukset ynnä muut.
Eihän ne sua vihapuheesta tule syyttämään, vaan kiihottamisesta kansanryhmää vastaan ja muusta mitä laista löytyy.
 
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
255
Onnea L&T, kun sai uusia ahkeria työntekijöitä.

Jospa vain samalla innolla tarjoaisivat Suomalaisillekin töitä, niin ei varmasti olisi pulaa siivoajista. Mahtaa iRakilaisten hanskat pudota kädestä heti, kun loisimislupa tippuu postilaatikosta.
Kyllä ne tarjosivat vielä ~ 7 vuotta sitten kun hain sieltä töitä. Silloin minä olin ainoa? kantasuomalainen hakijoiden joukossa ja sain työpaikan. Nyt vain työttömät suomalaiset hakemaan joukolla siivousfirmoista töitä niin ei tarvitse katsella mamuduunareita.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 175
Kannattaa ilmoittaa myös kaikki muslimien harrastama vihapuhe poliisille.
Sitten joutuisi ilmoittamaan aina, jos joku ottaa koraanin tai ne lisäosat esille.
The Quran's Verses of Violence
Islamin kritisointi ei ole vihapuhetta

Muhis oli ihminen, siinä missä muutkin ihmiset. Kysymys kuuluukin: Miksi Esim Suomessa kyseinen kirja ei ole bannattu, ennenkuin siitä on tehty Suomalainen, vihasäkeistä täysin siivottu versio.

Tuossa viimeisessä blogissa todettiin, että annetaan touhuta suhtkoht vapaasti. Käytännössä tämän on todettu useammassa maassa pistokokeissa johtaneen siihen,että moskeijoissa on saarnattu vihapuhetta. Näinhän kävi esimerkiksi Tanskassa:
Ulkolinja: Šarialakia Tanskassa.
Italiassa on jouduttu sulkemaan moskeijoita ko syystä.

Tarkoittaako tämä poliisin valvonta nyt sitä, että Suomassa oltaisiin viisastuttu ja otettu juurikin nuo paikat erikoisvalvontaan? (Hyvinpaljon epäilen valitettavasti, että ei.)
 

Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Onko Hampurissa kulttuurinrikastumista, vai vasemmistohörhötkö ne siellä riehuu? Muutamia kuvia nähnyt ja näyttää ihan sotatantereelta...
 

mitsune

Praetorian Prefect
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
319
Jep, Antifantit afrikkalaisvahvistuksin. Eiköhän siellä ole myös hyvä mälli lähi-idän poikia hommissa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 317
Jep, Antifantit afrikkalaisvahvistuksin. Eiköhän siellä ole myös hyvä mälli lähi-idän poikia hommissa.
Ihan tuollaisia perus suvakkeja näyttäisi olevan, esim. mustan munan perässä juoksevia naisia. Ja varmasti sitten toki siinä siivellä monenlaista hiihtäjää kun huomaavat että poliiseilla ei ole Saksassa mitään valtaa.

 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
"Poliisi etsii", mutta eipä toki ole Muha-Matin kuvaa pistetty esille, koska silloinhan epäilty saattaisi löytyä.
"Poliisilla on miehestä sellaiset tuntomerkit, jonka avulla pystymme todennäköisesti tunnistamaan hänet. Toistaiseksi häntä ei ole vielä saatu kiinni, mutta poliisi on aloittanut etsinnät, Sandberg kertoo."

Veikkaan etunimeksi ahmed tai muhammed.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
474
Joo, luulen, että jos ois perus janari Pohjanmaalta nii tuntomerkit ja kuva ois lehden kannessa. Mutta katsotaan nyt, tämähän on toki tyypillistä vaan pohjoismaalaisessa kulttuurissa eikä ikinä tapahdu tuolla etelämmäss.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
915
Onkohan ihmiset ihan oikeasti kiihottunut noista puheista? Mela pystyssä ja käsi heilaa. Hyvä että on poliisilla puuhasteltavaa, kun eivät nykyään normaaleiden ihmisten ilmoituksiinkaan reagoi mitenkään. Seuraava askel voisi olla ajatuspoliisi ja sen jälkeen ihmiset voitaisiin kouluttaa itse tunnistamaan ja ehkäisemään omia ajatusrikoksiaan.

Kunnon takapaljulaksi tämä maa vajoamassa. Naurettavinta tässä on se, että yhtään "rasistia" ei tässä maassa olisi, jos ei rajoja pidettäisi auki. Esimerkiksi Joensuun skinitkin 90-luvulla olivat ainoastaan reaktio aivan järjettömään pakolaispolitiikkaan. Mikään järkiperusteinen seikka ei puolla esim. afrikkalaisten roudaamista Suomeen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 802
Liittynyt
14.12.2016
Viestejä
255
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Hesarissa oli hyvä kuva tuosta Hampurin sota-alueesta.



Onko tuo joku power armorin esiaste? Tulee jo mieleen Fifth elementin poliisit.

 

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
”Nykyinen muuttoliike on vasta alkua” – Varoittava arvio Ylellä: Kymmenet miljoonat ihmiset katsovat Eurooppaan

Jaa artikkeli:


Teppo Ovaskainen
Luotu:
7.7.2017 11:58
Päivitetty:
7.7.2017 12:57
  • Kuva: EPA / All Over Press

    Välimeren turvapaikanhakijailmiö kohdistuu tällä hetkellä Italiaan. Kuva toukokuulta 2017.

KOTIMAA
|
TURVAPAIKANHAKIJAT
Italian jälleen voimistunut turvapaikanhakijavirtaherättää keskustelua Euroopassa. Vuodesta 2015 alkanut nykyinen muuttoliike on kuitenkin vain alkusoittoa tuleville kansanvaelluksille, muistuttivat ulkoministeriön tarkastaja Johanna Rasimus ja Kehys ry:n vaikuttamistyön koordinaattori Jussi KannerYlen Ykkösaamun keskustelussa perjantaina.

YK:n mukaan Italiaan on saapunut Libyasta tämän vuoden aikana noin 80 000 ihmistä hakemaan turvapaikkaa. Pelkästään toissa viikonloppuna tulijoita oli yli 12 000 ja Italia onkin pyytänyt muilta Euroopan mailta apua.

Eurooppaan on vuodesta 2015 lähtien tullut Välimeren reittiä yli 1,3 miljoonaa turvapaikanhakijaa, ja kaikkiaan uusia turvapaikanhakijoita rekisteröitiin Euroopassa noin 1,2 miljoonaa sekä vuonna 2015 että 2016. Tämän lisäksi noin kolme miljoonaa syyrialaista pakolaista asuu Turkissa.




Luvut ovat pieniä, jos niitä vertaa arvioihin tulevasta. Rasimus sanoo, että trendi on kasvava.

– Nämä muuttoliikkeet, mitä nyt olemme nähneet, ovat vasta alkusoittoa. Arvio on, että Afrikan väkiluku kaksinkertaistuu vuoteen 2050 mennessä ja tulee olemaan 2,4 miljardia, mistä suurin osa on nuorisoväestöä, ulkoministeriön kehityspolitiikan yksikössä työskentelevä Rasimus totesi Ykkösaamussa.

Tämä voi tulevaisuudessa tarkoittaa kymmeniä miljoonia tulijoita Afrikasta Eurooppaan etenkin, jos Afrikan nuorisotyöttömyys säilyy nykyisellään, Rasimus vahvisti toimittajan kysymyksen Ykkösaamussa. Hänen mukaansa kaikkein tärkeintä kehitysyhteistyötä olisi nyt nuorisotyöllisyyteen panostaminen, mikäli Eurooppa haluaa pyrkiä ehkäisemään muuttoliikettä.

– Yksityiselle sektorille pitäisi syntyä 18 miljoonaa uutta työpaikkaa vuosittain. Nyt syntyy kolme miljoonaa, hän kertoi Afrikan työtilanteesta.

Toinen olennainen seikka on ilmastonmuutoksen hidastaminen ja sen seurauksiin puuttuminen.

– Se, millaisina sykäyksinä ja virtauksina muuttoliike tapahtuu, riippuu monesta asiasta: miten konflikteja saadaan hallintaan ja miten ilmastonmuutos vaikuttaa eri osissa Afrikkaa, totesi Jussi Kanner lähetyksessä.

Kuivuus on Afrikassa laaja ongelma, joka koskee etenkin Sahelin aluetta, ja kasvava nuorisoväestö puolestaan on ongelma kaikissa Afrikan maissa, Rasimus totesi. Hän toivoo, että Afrikan valtioiden varautumiskykyä kyettäisiin parantamaan.

– Että valtioilla olisi sellaiset rakenteet, että pystyttäisiin varautumaan: olisi ruokaturvaa, viranomaiset osaisivat varautua väestön toimiin, hän sanoi.

Siirtolaisuusinstituutin entinen johtaja, muuttoliikkeen tutkija Ismo Söderling totesi taannoin Uuden Suomen haastattelussa, että syksyllä 2015 alkanut syyrialaisten ja irakilaisten muuttoliike on todennäköisesti vain väliaikainen konfliktien aiheuttama häiriötilanne. Hänen mukaansa ”todellinen muuttopaine” Eurooppaan tulee Välimeren alueen islamilaisista maista, joiden väestönkasvu ja -rakenne tarkoittaa väistämättä Eurooppaan kohdistuvaa kansanvaellusta tulevaisuudessa.

– Rajoja ei voi eikä ole tarkoituskaan sulkea – muuttopaineilta suojattu ”Eurooppa-linnoitus” on utopiaa, hän on kirjoittanut.
Kohta alkaa sitten vaellus Afrikasta. Pitäisiköhän jo muutta tuonna Amerikan "linnoitukseen" :kahvi: Erikoista miten muualla maailmassa rajat toimivat kuten ne ovat aina toimineet.
 
Tila
Keskustelu on suljettu.
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
245 045
Viestejä
4 276 832
Jäsenet
71 594
Uusin jäsen
Harrryyy

Hinta.fi

Ylös Bottom