Lontoon tulisi herättää myös Suomi
Lontoon poliisi ehti muutamassa minuutissa apuun, kun terroristit iskivät viime lauantaina London Bridgellä ja Borough Marketin alueella. Silti kuolonuhreja ehti syntyä ainakin kahdeksan.(KUVA: Hannah McKay / Reuters)
Julkaistu: 9.6. 15:04
KOMMENTTI
Suomi on maailman vakain maa. On paras lahja lapsillemme, että yritämme pitää sen sellaisena, kirjoittaa Ilta-Sanomien päätoimittaja Ulla Appelsin.
ON lauantain ja sunnuntain välinen yö. Terroristit ovat juuri ajaneet ihmisten päälle ja puukottaneet sivullisia Lontoossa. Lontoon poliisi twiittaa keskellä kaaosta ohjeet kansalaisille. Pakene, piiloudu ja soita poliisille! Ohjeissa on yksi oleellinen kohta: poliisi muistuttaa, että pakeneminen on parempi vaihtoehto kuin antautuminen tai neuvotteleminen. Eli antautua eikä neuvotella ei kannata. Se on pysäyttävä ajatus.
Sotien käymiseen on nykyisin omat kansainväliset sääntönsä. Geneven sopimusten mukaan sodassa antautuneeseen osapuoleen tulisi suhtautua asiallisesti, monella armeijalla on sotavankien kohteluun erittäin tarkat säännöt. Mutta tämä Euroopan sydämessä nyt käytävä sota on erilaista. Terroristien sodankäynnissä eivät mitkään säännöt ja sopimukset pidä. Olemme tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa, joille antautuminen tarkoittaa mitä todennäköisemmin varmaa kuolemaa.
Terrorismi ei ole Euroopassa uutta. Päinvastoin, sillä on pitkä ja verinen historia: uhreja on 1970-luvulta asti tuhansia. Meillä on ollut ns. ”omia”, eurooppalaisia terrorijärjestöjä, joiden väkivalta on ollut kammottavaa. Sitä ei voi millään lailla puolustella, mutta takavuosien terrorismissa on silti kolme eroa nykyiseen terrorismiin.
ENSINNÄKIN monella eurooppalaisella terrorijärjestöllä oli sekä selkeä johto että selkeä tavoite. Otetaan vaikkapa Eta ja IRA: Eta on halunnut itsenäisen Baskimaan ja Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA taas vaati Pohjois-Irlantia irti Britanniasta. Kaiken lisäksi monilla terroriryhmillä oli usein varsinaisen terroriryhmän lisäksi myös erillinen poliittinen siipi, joten oli ainakin teoriassa mahdollista yrittää neuvotteluteitse hakea rauhaa. Tie oli pitkä, vaikea ja kivulias, mutta tuotti silti tulosta. Esimerkiksi IRA ilmoitti pitkän rauhanprosessin jälkeen vuonna 2005 luopuvansa aseellisista iskuista.
Islamististen terroristien kanssa on toisin. Euroopassa nyt iskevillä jihadisteilla ei ole selkeää johtoa, eikä edes selvää tavoitetta – paitsi tuho. Ei ole olemassa mitään tahoa, jonka kanssa voisi yrittää neuvotella rauhaa. Eivätkä islamistiset terroristit sitä edes halua.
TOISEKSI: vaikka Etan, länsisaksalaisen Punaisen armeijakunnan RAF:n, Italian Punaisten prikaatien ja IRA:n iskuissa kuoli paljon siviilejä, fokus oli usein hallinnollisissa kohteissa, armeijassa, maan ja elinkeinoelämän johdossa. Usein oli jopa tapana, että terrori-iskuista varoitettiin puhelinsoitolla etukäteen. Tämä ei toki tee sen aikaisesta terrorismista yhtään hienompaa, mutta varoitusten puute kyllä merkittävästi vaikeuttaa henkien pelastamista.
Nyt kauhua ja kuolemaa kylvävät taistelijat eivät tosiaankaan soittele ennen iskua. Ja Isistä eivät Euroopassa näytä edes kiinnostavan hallinnolliset kohteet vaan lähinnä viattomat siviilit. On kylmäävää ajatella, että olemme tekemässä sellaisen ajatusmaailman kanssa, että uhreiksi nimenomaan halutaan valikoida konserttiin meneviä lapsia ja teinityttöjä tai että on täysin hyväksyttävää puukottaa kolmen miehen voimin naista kadulla.
KOLMANNEKSI: jihadistit eivät välitä omasta hengestään. Marttyyrikuolema on jopa tavoite, mikä on länsimaiselle ajattelulle vierasta.
Osama bin Ladenin sanoin: ”Rakastamme kuolemaa kuten te rakastatte elämää”.
Näiden syiden takia ääri-islamilaisia terroristeja vastaan on erittäin vaikea taistella avoimessa, länsimaisessa yhteiskunnassa.
Mitä sitten tulisi tehdä? Suomen osalta asiaan on helpompi vastata kuin monen muun maan, sillä Suomi on vielä lintukoto – mutta olisi lapsellista ajatella, että täällä ei voi tapahtua mitään pahaa. Kyllä voi. Terroristi / terroristit voivat iskeä myös Suomessa, vaikka osa poliitikoista hokeekin mantran lailla, että pelolle ei saa antaa valtaa.
On erikoinen ajatus, että kauloja viidakkoveitsellä keskellä katua katkovia terroristeja ei saisi pelätä. Pelko on ihan luonnollinen reaktio. Mutta ei pelko saa lamauttaa ja estää yhteiskuntaa toimimasta ja suojautumasta.
MITEN terrori-uhkaan sitten tulisi vastata? Lastenkasvatuksen tärkeänä ohjenuorana on pidetty rajoja ja rakkautta. Ei se ole huono ohje yhteiskunnallekaan. Koska yhteiskunnan tärkein tehtävä on taata kansalaistensa turvallisuus, meillä on sekä ulkoiset, fyysiset rajat että sisäiset lainsäädännölliset ja muut rajat siinä, mitä täällä saa tehdä. Terrorismin leviäminen pakottaa Suomenkin kaltaisen maan miettimään, millaisten rajojen ja rajoitusten avulla pyrimme kansalaisia suojelemaan.
On toki aina mahdollista, että terrori-isku tai iskut eivät edes olisi estettävissä, mutta olisi todella vastuutonta olla yrittämättä. Siksi mahdolliseen uhkaan on varauduttava etukäteen. Mutta miten?
Terroristin yksityisyydensuoja uhrin henkeä tärkeämpi?
ENSINNÄKIN uusi tiedustelulaki on saatava mahdollisimman pian voimaan Suomessa. Useissa muissa maissa vastaavat lait ovat jo voimassa. Uusi lainsäädäntö ei toki takaa, että jokainen isku pystytään estämään. Mutta ilman sitä Suomen viranomaisten työ on huomattavan vaikeaa. Kenen on vastuu, jos lain hyväksymistä tahallisesti eduskunnassa jarrutetaan ja sitten sattuukin jotain, joka olisi ollut suunnitellulla tiedustelulainsäädännöllä estettävissä?
Asian tiimoilta on esitetty aika erikoisia näkemyksiä. Tiedustelulakeja on vastustanut äänekkäästi esimerkiksi professori
Martin Scheinin,
joka on paheksunut, että maan rajat ylittävän viestinnän seuraaminen verkossa uhkaa yksityisyydensuojaa. Terroristien yksityisyydensuoja on siis mahdollisten uhrien henkeä tärkeämpi?
Mutta on professorilla terrorismin estämiseen ratkaisukin. Unohdetaan tiedustelu – keskitytään kuorma-autoihin! Kyllä: kuorma-autoihin. ”Jos terrori-iskut muuttuvat siihen suuntaan, että kuorma-auto ajetaan väkijoukkoon, pitää parantaa kuorma-autojen turvamekanismeja.” Eihän tässä ajattelussa ole kuin muutama perustavaa laatua oleva virhe. Terrorismi tuskin katoaa, vaikka kaikki kuorma-autot kiellettäisiin tänään. Lisäksi terroristit ovat olleet sangen taitavia keksimään yhä uusia iskutapoja: puuttumalla pelkkiin menetelmiin kuljettaisiin askel terroristien jäljessä. Ja sitä paitsi: aika pitkä matka taitaa olla siihen, että yhdelläkään autolla ei voisi ajaa kenenkään päälle.
TOISEKSI Suomessa on jätettävä naivismille hyvästit ja pystyttävä avoimesti pohtimaan sitä, mistä voi virrata Suomeen rahaa ääri-islamilaisuuden tukemiseen ja mitä hankkeita Suomi itse rahoittaa. On erikoista, että suurmoskeijahankkeella on yhä Suomessa omat tukijansa, vaikka jokaisen tulisi ymmärtää, että ilmaista rahaa ei ole. Jos suurmoskeijahankkeen 140 miljoonaa euroa tulisivat ulkomailta eli Bahrainista, kuten on suunniteltu, niiden rahojen mukana tulisi hyvin todennäköisesti myös ideologia. Ja siitä ideologiasta on eurooppalaisissa suurmoskeijoissa saatu erittäin huonoja esimerkkejä.
Julkisuudesta on voinut syntyä käsitys, että suurmoskeija on kaikkien Suomen muslimien hanke. Ei ole. Päinvastoin: se herättää osassa Suomen muslimeja suoranaista kauhua ja pelkoja sunnien ja shiiojen vastakkainasettelun kärjistymisestä. Erään
IS:n haastatteleman muslimin sanoin: ”Pahimmillaan Suomesta tulee uusi Ranska.”
PITÄISI olla myös päivänselvää, ettei Suomi itse rahoita tai tue mitään sellaista toimintaa, joka on suomalaisen yhteiskunnan arvojen ja lainsäädännön vastaista. Hiljattain
IS esimerkiksi paljasti, että opetus- ja kulttuuriministeriö on avustanut lähes puolella miljoonalla eurolla Suomen islamilaista neuvostoa (SINE), jolla on ollut oma lainopillinen lautakunta. Lautakunta on oman selvityksensä perusteella antanut päätöksiä ainakin yksittäisissä avioero- ja avioliittoasioissa; ei ole tiedossa, mistä muusta.
Suomessa on vain yksi laki, jota kaikkien tulee noudattaa. Tällaista, Suomen laista erillistä ja salaista laintulkintaa ei saa rahoittaa, eikä sitä tulisi viranomaisten myöskään katsoa sormien läpi. Se ei ole hyväksi suomalaiselle yhteiskunnalle – mutta ei myöskään esimerkiksi päätösten kohteeksi joutuneille muslimeille, eritoten naisille, joiden etu varmasti on, että vaikkapa avioeroasiat käsitellään normaalin oikeusprosessin kautta.
Avoin keskustelu ongelmista
KOLMANNEKSI ongelmista on syytä puhua avoimesti. Mitään radikalisoitumiseen liittyviä ongelmia Suomessa ei saa lakaista maton alle vaan niistä tulee keskustella. Ja alleviivattakoon, että kyse on siis keskustelusta. Rasistinen älämölö sosiaalisessa mediassa ei ole keskustelua ja vastaavasti asiallinen keskustelu ongelmista ei ole rasistista älämölöä.
NELJÄNNEKSI Suomesta Isisin joukkoihin lähteneet ja tänne mahdollisesti palaavat taistelijat eivät saa solahtaa huomaamatta järjestelmän läpi vaan viranomaisten tehtävä on tehdä kaikkensa, jotta he eivät muodostu uhaksi suomalaiselle yhteiskunnalle.
VIIDENNEKSI kaikkien Suomessa asuvien, niin kantasuomalaisten kuin muslimimaahanmuuttajienkin tulee ymmärtää, että tämä on yhteinen taistelu. Se tarkoittaa ääriajattelun kitkemistä kaikissa ryhmissä. Olisi ehdottoman toivottavaa, että terrorin varjolla ei leimattaisi kaikkia muslimeja terroristeiksi eikä varsinkaan kohdeltaisi ketään viatonta epäasiallisesti. Meillä ei ole jyrkkään vastakkainasetteluun varaa.
Olisi toivottavaa myös, että suomalaisten muslimivaikuttajien – imaameista poliitikkoihin – ääni kuuluisi vahvemmin terrorismin tuomitsemisessa. Heidän sanomallaan voi olla enemmän merkitystä kuin joidenkin toisten. Britannian muslimiyhteisöissä tähän on jo herätty. Esimerkiksi 130 imaamia ja uskonnollista johtajaa julkaisi Lontoon iskun jälkeen jyrkän kannanoton terroristeja vastaan. Imaamit kieltäytyivät muun muassa esittämästä hautajaisrukouksia Lontoon kolmelle terroristille, joita imaamit kutsuivat ”kylmäverisiksi murhaajiksi”. Päätös on erittäin poikkeuksellinen.
Suomi on tällä hetkellä maailman vakain maa. Me emme itse edes aina ymmärrä, miten suuri asia se on. Yritetään pitää Suomi yhtä vakaana myös tulevaisuudessa: se on paras lahja, jonka voimme lapsillemme antaa.
JA mitä siihen lastenkasvatusohjeeseen tulee: ei unohdeta sitä rakkauttakaan. Rakkaus on myös rohkea vastaus terrorismille. Se tuli mieleen, kun seurasi uutisointia Manchesterin pommi-iskun uhreille järjestetystä hienosta ja jättimäisestä muistotilaisuudesta. Manchesterissa itsekin syntynyt, libyalaistaustainen terroristi
Salman Abedi yritti vaientaa kotiseutunsa nuorten ja lasten äänen iskiessään aiempaan konserttiin. Mutta siinä hän epäonnistui. Sillä siellä ne taas lauloivat, käsi kädessä, huomiseen uskoen. Se oli voimakas viesti.
Niin kauan kuin onnelliset lapset laulavat ja nauravat, terroristit eivät ole voittaneet. Mutta yhteiskunnan, Suomessakin, tulee tehdä kaikkensa, jotta se laulu tulevaisuudessakin saa soida.
Ulla Appelsin
