Kuinka SER-jäte prossuilla pärjää nykyään ?

Sattui tämä threadi silmään etusivulta niin jaetaanpa viime viikonlopun kokemus, joka ainakin itseni pääsi yllättämään.
Vanhempien kotona kone vuodelta 2006 tai 2007. Tai no, ainut mikä siinä on noin vanhaa on emolevy (Asus M2N-E AM2-kannalla) ja kotelo, kaikki muu lienee ajan saatossa päivitelty. Tärkeimmät osat on Athlon II X4 prossu (joku e-sarjalainen eli energiatehokas 45W TDP), maksimit 8 GB DDR2-800 muistia ja näyttiksenä Asuksen GTX 960 4 GB DirectCU II. Tuolla on tullut satunnaisetsi pelattua mm. Fallout 4 vielä ihan mukavasti (lähinnä kokeilumielessä osoituksena, että vanha konekin vielä selviää uudemman näyttiksen turvin).

Joka tapauksessa, se yllätys: Viikonloppuna oli kummipoika siellä kylässä ja halusi pelata Robloxia PC:llä kun kotona ei pöytäkonetta ole ja se on kuulemma niin paljon parempi kuin kännykkä. No, eipä ollutkaan tällä PC:llä parempi kokemus vaan aivan täyttä diashow:ta (sanoisin alle 10 fps). Task Manager näytti selvästi prossun olevan pullonkaulana 100 prosentin kuormituksella ja kuormittajana juuri Roblox.
En jaksa uskoa että prossun raa'asta tehosta olisi moinen kiinni, Roblox nyt ei kuitenkaan vaikuttanut kovin ihmeelliseltä peliltä. Viisaammat tiennee, mutta vaikuttaa itselle siltä että jotkin pelimoottorin ominaisuudet edellyttää jotain tukea prossulta tms. Tai sitten Roblox on vaan aivan karmea tekele. Tuntuu vähän muutenkin kyllä, että tarjolla olevan tehon kasvaessa samanveroiset kokemukset uusilla uusilla tavoilla toteutettuna vaativat aina vaan enemmän sitä tehoa.

Kone ei ole poistumassa käytöstä. Windows 10 pyörii ja sillä edelleen surffaa ja käyttää Officea aivan hyvin :)

(edit: Tulipa nyt mieleen etten tsekannut throttlaako prossu, jos olisikin jäähdytyspuolelle tullut ongelmaa. Ehkä ensi käynnillä.)
(edit2: Internet kertoo, että Roblox on raskas CPU:lle ja kunkin Roblox-pelin koodarin taidoissakin voi olla tähän iso vaikutus - silti sama peli toimi puhelimella ja omalla teho-PC:lläni mukavasti)
 
Viimeksi muokattu:

Wikipedia tiesi kertoa tämmöistä:
Processor: Any processor released after 2005 with a clock speed of 1.6 GHz or higher
Some AMD processors have reported compatibility issues.

Onhan tuo prossu tolkuttoman hidas, eikä tuohon kantaan ole merkittävästi nopeampia saatavilla. Mikäli jaksaa alkaa vaihtelemaan osia, niin tuoreemman ser-jäte prossu, emo, ram setin saa muutamalla kympillä.
 
Mikäli jaksaa alkaa vaihtelemaan osia, niin tuoreemman ser-jäte prossu, emo, ram setin saa muutamalla kympillä.
Juu, saisihan noita mutta katsotaan sitten jos vanhemmat itse alkaa valitella puutteita. Männävuosina tuota jaksoi päivitellä omaksi iloksi ja siksi se onkin nyt käytännössä maksimissaan ellei sitten vielä jotain 95W prossua isommilla kelloilla laita. Toinen toimistokone siellä on juuri semmoinen parilla kympillä torista ostettu toimisto-HP, jonka päivittelin kanssa järkevyyden rajoissa tappiinsa (500 GB SSD, 8 GB DDR2, Q9550, GT210 - näyttis vain youtubea varten)

Edit: Vanhempien iloksi noita on turha päivitellä, nimim. faija käyttää edelleen mieluummin W7:aa kuin 10:ä (mieluiten olisi pysynyt XP:ssä) ja ihmettelee miksi Officeen pitää välillä kirjautua jollain tunnuksilla. Ja totta puhuen olen samaa mieltä monestakin asiasta, selviän vaan niiden kanssa paremmin :D
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ois ensimmäinen ylikellotus opas ulkona :)

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ja kuten näette koskee Zen Ryzeneita. Tai jos tarkkoja ollaan 1000-sarjan Ryzneita koska poikkeavat 2000G-sarjasta hiukan. Joten 2000G-sarjasta teen oman oppaansa.
 
Osaatko sanoa kuinka nämä ohjeet sopivat R3 1200AF:n kohdalla? Sehän poikkeaa alkuperäisestä R3 1200:sta valmistustekniikan (AF:ssä 12 nm vs vanha 14 nm) ja arkkitehtuurin osalta (Zen+ vs Zen). On kai sitä epäilty myös hitaammilla kelloilla ajettavaksi 2300X:ksi, mutten tiedä onko totta. Eli olisko parempi katsoa 2000-sarjan ohjeilla?

Perjaatteessa voit käyttää mutta 2000-sarjan opas on tulossa tässä lähiviikkoina. Nyt työn alla on 2000G-sarjan kellotus opas.
Ja siksi perjaatteessa kun Zen+ joudut itse säätämään IF:n, vcore voltit ovat eri, muistit kulkee erilailla ja prossun ytimetkin hiukan paremmin kellottuvat.
Eli aika paljon eroja :)

Siksi jo 2000G hommat erotin 1000-sarjasta vaikka sama Zen onkin kyseessä kun ovat rakenteeltaan aivan eri ja se vaikuttaa voltti hommiin.

Mutta hyvä että toit esille tuon 1200AF, kun en olisi varmaan muuten muistanut 1200AF ja 1600AF laittaa tulevalle 2000-sarjan kellotus oppaan listalle.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt ois 2000G-sarjan Ryzeneiden ylikellotus opas katsottavissa :)

Hiukan 1000-sarjan oppaan formaattia hioin ja näin noin 4min sain nipistettyä videon pituudesta pois.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
EDIT: 21.2.2022

Tullut tässä testailtua vanhoja prossuja eli SER-kamaa jo monen vuoden ajan ja jo pelkästään video formaattini testien suhteen on muuttunut aika paljon vuosien varrella.
Ideana ollut hupi pohjalta testailla kuinka vanhoilla prossuilla onnistuu uusien pelejen pelaaminen.
Ja suurin osa peleistä on ollutkin yllättävänkin vanhalla sekä hitaalla raudalla "pelattavia" enemmän tai vähemmän.
Kun ainahan joukkoon mahtuu pelejä jotka ovat huonosti optimoituja, että kyykyttävät vähän uudemmankin ja tehokkaammankin prossun. Ja yksi tämmöinen peli on Serious Sam 4 sekä sen "lisälevy" Siperian Mayhem.

Mutta hyvin ollaan nähty että esim. AMD FX:t prossut ovat paljon mainettaan parempia prossuja ja ovatkin vanhentuneet kuin viini konsanaan. Eli nykypeleissä 8-ydin FX:t ovat jo nopeampia kuin paljon uudemmat Intelin prossut... paitsi jos puhutaan CS:GO suorituskyvystä niin sitten FX:stä ei kannata puhua ollenkaan :)

Ja niinkin vanhalla prossulla pystyi vielä pelaamaan uusia pelejä kuin socket 939 kantaisella tupla ydin AMD Opeteron 165:lla:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toki pelejen määrä joilla tuo toimi oli aikasta suppea käskylaajennus ym. rajoitusten takia, mutta esim. Crash Badicoot N. Sane Trilogy ja System Shock Remastered toimivat oikein komeasti.

Se on tässä tullut huomattua että täällä techbbs:ssä joillekkin nämä SER testit ovat kuin punainen vaate. Tullaan ilkkumaan milloin mistäkin sekä tullaan vaatimaan että näitä pitäisi testailla markkinoiden tehokkaimmalla ja kalleimmalla näytönohjaimella.
Että vituttaako näitä kyseisiä ilkkujia jonkun takia että vanhalla raudalla pelaaminen onnistuukin, ettei tarvikkaan ostaa viimeisintä rautaa pelaamiseen mitä kenties itselle on juuri ostettu isolla rahalla ?
No mene ja tiedä mutta outoa käyttäytymistä kumminkin.

Ja toki voin testailla prossuja tehokkaimmalla ja kalleimmalla näytönohjaimella mutta ensin nämä asiasta valittavat voivat laittaa semmoista korttia tulemaan tännepäin tai rahoja semmoisen ostamiseen ;)
Kun tämä on enemmän ja vähemmän harrastukseni ei työni. Ja on vähän muutakin rahan menoa näin perheen isänä että en todellakaan tähän voi panostaa kuin kymppejä silloin tällöin.
Youtuben tulot ovat luokkaa 10€/kk (siitä kanava jäsen tulot 7,50€/kk) joten noilla tuloilla ei pahemmin ostella... no mitään.

Siksi prossusen benchmark hommat ovatkin maksumuurin takana kun jotenkin on tätä toimintaa yritettävä rahoittaa.
Eli jokaisesta prossusta teen kaksi videota, joista ensimmäinen on päävideo jossa käydään lävitse ylikellotus tulokset, virrankulutukset, lämmöt, kuinka ylikellottaa kyseistä prossua (bios säädöt siis) ja tietenkin kuinka se suoriutuu uusista peleistä ja lopuksi loppu yhteenveto. Toinen video menee nimellä Testien Jatkot jossa sitten ajetaan eri benchmarkkeja kyseilellä prossulla kuten CS:GO fps benchmarkki.

Testien Jatkot videoita pääsee katsomaan youtuben puolella maksamalla 1,99€/kk jäsen maksun tai Odyseen puolella 6 LBRY coinia (noin 0,13€) per video. Ja näillä maksuilla hommailen uusia pelejä joilla testailla noita SER prossuja ja tietenkin Radeon RX 5700 ja RX 570 testi näytönohjaimetkin tarvitsi jo pikkuhiljaa päivittää uudempiin.

Mutta tässä olisi linkit eri soittolistoihin Youtuben puolelle, mutta videot löytynyt siis myös Odyseestäkin: Santerin Tekki Nurkkaus

CPU testit 2022:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

CPU testit 2021:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

CPU testit 2020:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

SERien SER prossu testit:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Testien Jatkot (huom. vain youtube kanava jäsenille)

Luin kiinnostuneena ja huomasin, että tämä onkin vanha ketju. Mutta noh.. en täällä usein enää hengaile, mutta vastaukseni on silti ajaton.

Mie olen kanssa oppinut arvostamaan enemmän sitä, että miten vähällä jokin homma saadaan tehtyä. Se että ratkaiset jonkun ongelman heittämällä siihen resursseja monikerroin ylimääräisesti on vain halpa kierto.

Se että joku tekee ovilaskurin, laskemaan asiakkaiden määrän.. täällä techbbs:llä eka vastaus olisi varmasti "laita raspberry pii ja tekoälykamera" .. ou mai.. mitä tuhlausta. Sama kuin ajasit ferrarilla liikennepuistossa.
Seuraava olisi että "laita esp32:nen ja PIR sensori, siinä on kaikki" .. joo, saadaanhan siinä langattomuus ja tieto siirtymään. Mutta heitä siihen attiny85 ja mieti, että tarviitko langattomuutta oikeasti johonkin?
Seuraava askel olisi omasta mielestäni, että heitä siihen shift rekisteri laskemaan ja näyttämään ne näytöllä/ledeillä binäärisenä. Voit toki tallettaa ne vaikka SD kortille ja siirtää aina joka kuukausi tietokoneelle. Ellet sitten tarvii livedataa?
Vaihda vielä PIR sensori mikrokytkimeen ovenpieleen ja jaat jokaisen luvun kahdella. Toki joskus saattaa 2 asiakasta mennä yhdellä ovenavauksella, mutta samaalla tavalla niitä tulee välillä kaksi samalla oven avauksella ja se luku tasoittuu ja keskiarvottuu.

Oloenkin alkanut arvostaa kiinalaisia. Ne keksii välillä mitä ihmeellisiä säästöjä ja mie olen aivan äimen käkenä "miten nerokasta".

Kyllä.. todellisen asiantuntijan löytää kun keksit saada jonkun tehtyä aivan ultimaattisen minimaalisella resursseilla. Kaikki "uusin ja tehokkain kone pasianssia varten" on vaan nyyppiä :)
 
Tästä vähän viimeaikaisia videoitani.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nappasin täältä TechBBS:stä lahjoitetaan osastolta kaksi AM3+ emolevyä, joista toinen piti olla kuollut ja toinen sammuillut joskus...
Joten niitä testailin ja yritin saada kuntoon.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Toinen PITI olla korkkaus OPAS video pääkanavalleni jossa korkataa 9700K (en vaan tajunnut että tämähän on juotettu malli jo....) ja Extra kanavan piti saada korkkaus video i3-8350K:sta.
Eri hommien takia OPAS videon kuoppasin toistaiseksi ja tämä video tuli niiden kahden videon raunioista.
Kun en heitä tehtyjä benchmarkkeja tai äänitettyjä videoita "roskiin".
 
Luin kiinnostuneena ja huomasin, että tämä onkin vanha ketju. Mutta noh.. en täällä usein enää hengaile, mutta vastaukseni on silti ajaton.

Mie olen kanssa oppinut arvostamaan enemmän sitä, että miten vähällä jokin homma saadaan tehtyä. Se että ratkaiset jonkun ongelman heittämällä siihen resursseja monikerroin ylimääräisesti on vain halpa kierto.

Se että joku tekee ovilaskurin, laskemaan asiakkaiden määrän.. täällä techbbs:llä eka vastaus olisi varmasti "laita raspberry pii ja tekoälykamera" .. ou mai.. mitä tuhlausta. Sama kuin ajasit ferrarilla liikennepuistossa.
Seuraava olisi että "laita esp32:nen ja PIR sensori, siinä on kaikki" .. joo, saadaanhan siinä langattomuus ja tieto siirtymään. Mutta heitä siihen attiny85 ja mieti, että tarviitko langattomuutta oikeasti johonkin?
Seuraava askel olisi omasta mielestäni, että heitä siihen shift rekisteri laskemaan ja näyttämään ne näytöllä/ledeillä binäärisenä. Voit toki tallettaa ne vaikka SD kortille ja siirtää aina joka kuukausi tietokoneelle. Ellet sitten tarvii livedataa?
Vaihda vielä PIR sensori mikrokytkimeen ovenpieleen ja jaat jokaisen luvun kahdella. Toki joskus saattaa 2 asiakasta mennä yhdellä ovenavauksella, mutta samaalla tavalla niitä tulee välillä kaksi samalla oven avauksella ja se luku tasoittuu ja keskiarvottuu.

Oloenkin alkanut arvostaa kiinalaisia. Ne keksii välillä mitä ihmeellisiä säästöjä ja mie olen aivan äimen käkenä "miten nerokasta".

Kyllä.. todellisen asiantuntijan löytää kun keksit saada jonkun tehtyä aivan ultimaattisen minimaalisella resursseilla. Kaikki "uusin ja tehokkain kone pasianssia varten" on vaan nyyppiä :)
Ovilaskuri, EMP-resistentti:
1694422077231.png
 
Toinen PITI olla korkkaus OPAS video pääkanavalleni jossa korkataa 9700K (en vaan tajunnut että tämähän on juotettu malli jo....)
Mä taisin tätä hieman epäillä discordin puolella, mutta unohdin sit kuitenki varmistaa asian. Kyllähän se on mahdollista juotettuki prossu korkata, pitää "väsyttää" se juotos ensiksi, kiristämällä korkkaus välineessä yhteen suuntaan ja sen jälkeen toiseen, toistetaan muutaman kerran ja näin, lopulta hyvin pitkälti vain se silikoni pitää IHS:n paikallaan.
 
Nyt ois katseltavissa 2000-sarjan Ryzeneiden ylikellotus opas.
Video sisältää benchmarkit vakio vs PBO vs ylikellotus.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Nyt tulen pitämään taukoa näistä oppaista, kun ovat puuduttavia tehdä. Joten seuraavaksi keskityn muutaman näytönohjaimen testailuun... jos tarkkoja ollaan niin Titan V, Titan X ja Titanin.
Niiden jälkeen alan sitten työstämään 3000- ja 5000-sarjan Ryzen ylikellotus oppaita.
Sitten vähän lisää näytönohjain testailuja ennen kuin lopuksi teen Ryzen 3000G-, 4000G ja 5000G-sarjojen kellotus oppaat.

Mutta noiden jälkeen sitten keskityn enimmäkseen näytönohjain testeihin jollei noista oppaista joku menesty älyttömän hyvin ja/tai tulee paljon pyyntöjä jonkun alustan / prosessori sukupolven kellotus oppaasta.
 
Taisin luvata joskus etten enää kirjoita tähän ketjuun, mutta tehdään nyt poikkeus kun liittyy aiheeseen.

Kaivoin jälleen naftaliinista vanhan i7-990X:n, Rampage III Black Editionin ja hommasin siihen eBaysta 3x4GB ADATA Gaming Series DDR3-2000 CL9 muistit.

Kaikki toimii kuin junan vessa, patteri pitäisi vaihtaa emosta. Kellottelin setin 4.45 GHz 1.39 V ja CB15 single core antoi 131 pts. Vähän hidas ehkä nykypäivänä, mutta muistilatenssi AIDA:n mukaan 53ns ilman mitään säätöjä Windows 10:ssä ja tuntuu mukavan sutjakalta vanhalla SSD:llä.

Suurin yllätys että Asus Strix RTX 3060 toimi suorilta ilman mitään säätöjä. Cyberpunk 2077 uusimmalla pätseillä ei mitään ongelmaa, ei mitään stutteringia benchmarkissa eikä mitään, näyttis taitaa jopa jäädä pullonkaulaksi. Witcheriä tuli nopeasti myös kokeiltua mutta ei tainnut olla vielä uusimmalla pätsillä. Tässähän pitää alkaa metsästämään eBaysta Samsung 950 pro M.2 asemaa, jonka pitäisi toimia myös heittämällä tämän kanssa. Suurin miinus on viime aikojen AVX-vaatimukset, joiden takia uusimmat pelit eivät käynnisty ilman hidasta emulaatiota. Täytynee jossain vaiheessa rakentaa tästä ihan kunnon näyttävä retro-kone, tässä on vähän sekin ongelma että X299:kin alkaa olemaan pääkoneessa kohta retroa. Näiden kanssa vielä on mukava säätää toisin kuin näiden uusien kun kaikki mehut on jo otettu irti ja liiankin kanssa. Tiiseri näköjään 9 vuoden takaa, valitettavasti nuo näyttävät Dominator-GT muistit on suurin osa lahonneet vuosien mittaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
valitettavasti nuo näyttävät Dominator-GT muistit on suurin osa lahonneet vuosien mittaan:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Olikohan hyper muistit? Ne tykkäävät kuolla itsekseen. Ainahan sitä voi noi heatspreaderit siirtää toisiin kampoihin
 
Kaikki toimii kuin junan vessa, patteri pitäisi vaihtaa emosta. Kellottelin setin 4.45 GHz 1.39 V ja CB15 single core antoi 131 pts. Vähän hidas ehkä nykypäivänä, mutta muistilatenssi AIDA:n mukaan 53ns ilman mitään säätöjä Windows 10:ssä ja tuntuu mukavan sutjakalta vanhalla SSD:llä.
Oletko saanut prosessoria kulkemaan vielä kovempaa? Sain X5670 kulkemaan 4,9 GHz ja X5690 5,0 GHz. Lämmöntuotto on noiden todellinen ongelma sekä saada täysin vakaaksi. i7-990X olisi ollut kiva peli leikkiä, ei tullut silloin vastaan kun näiden kanssa säätelin. Jotkut Gigabyten LGA1366 lankut ovat helkutin kovia, eräskin ylsi sinne 200 MHz BCLK.
 
Ei järkevillä volteilla. Pitänyt tuota 1.4 V tai karvan yli järkevänä rajana niin kamat kestää vuosia. :) Kyllä tuota joskus tuli pakkasella kokeiltua (viemällä kone parvekkeelle kylmällä) 5 GHz 25x200 ja ajettua joku markki ehkä läpi, mutta aikoinaan XtremeSystemsissä varoittelivat ajamasta noita benchmarkkeja Gulftownilla kovilla jännitteillä niin ei sitä ole tullut oikein tehtyä. Tuli tuosta prossusta aikoinaan maksettua noin tonni, QS-versio eBaysta pari kuukautta ennen virallista julkaisua. Prosessorin päällä kuitenkin merkinnät samat kuin retailissa, mutta CPU-Z sanoo "ES".
 
Joo, olen itsekin todennut tuon 1,4V olevan aika järkevä jännite aktiivisessa käytössä ylikellotetulla prossulla. Viimeinen melko turvallinen (aktiiviseen käyttöön) taitaa olla 1,45V, jonka jälkeen riskit kasvaa melkoisesti. Nuo tuottaa pirusti lämpöä jo siinä 1,4V kohdallakin, hyvä ettei joku Harvian sähkökiuas jää kakkoseksi.

Aika kova prossu sulla kyllä jos kerta tonnin maksanut uutena. En varmaan itsekään moisesta luopuisi, kyllähän tuo on ihan kelpo peli edelleenkin kun kerran nuo 6-ydin Xeonitkin ovat ylikellotettuina. Nuohan vastaa parhaimmillaan jotain 6-ytimistä 1000- tai 2000-sarjalaista Ryzeniä.

Tietokoneita on muuten tosiaan hauska ylikellotella tuollakin tavalla, että pistää koneen sinne ulos pyörimään ja itse istuu sisällä lämpimässä. Tosin itse vain kunnon SER-romua tuolla tavalla ylikellotellut kun ei viitsi mitään vähänkään parempaa uhrata. :D Eräänlainen talviharrastus sekin.
 
Hyvin kellottui i5-2500K 5.2ghz enemmän ehkä olisi saanut, ei ainakaan lämmöt vielä tapissa mutta jännite jo lähellä 1.5v

Cinebench R23 ei ainakaan uusille prossuille pärjää niinkuin voi tietenkin olettaa, onko tuo nyt 11-vuotta vanha prosessori.
IMG_20231123_223315_HDR.jpgIMG_20231123_223300_HDR.jpgIMG_20231123_223243_HDR.jpg
Pakko kysäsyä, että onko tää se multa tullut 2500k?
 
Joo, olen itsekin todennut tuon 1,4V olevan aika järkevä jännite aktiivisessa käytössä ylikellotetulla prossulla. Viimeinen melko turvallinen (aktiiviseen käyttöön) taitaa olla 1,45V, jonka jälkeen riskit kasvaa melkoisesti. Nuo tuottaa pirusti lämpöä jo siinä 1,4V kohdallakin, hyvä ettei joku Harvian sähkökiuas jää kakkoseksi.

Aika kova prossu sulla kyllä jos kerta tonnin maksanut uutena. En varmaan itsekään moisesta luopuisi, kyllähän tuo on ihan kelpo peli edelleenkin kun kerran nuo 6-ydin Xeonitkin ovat ylikellotettuina. Nuohan vastaa parhaimmillaan jotain 6-ytimistä 1000- tai 2000-sarjalaista Ryzeniä.

Tietokoneita on muuten tosiaan hauska ylikellotella tuollakin tavalla, että pistää koneen sinne ulos pyörimään ja itse istuu sisällä lämpimässä. Tosin itse vain kunnon SER-romua tuolla tavalla ylikellotellut kun ei viitsi mitään vähänkään parempaa uhrata. :D Eräänlainen talviharrastus sekin.

Joo, kyllä tuolla näköjään pääsi parempaan kuin sisällä vedellä ;) Tässä taisi olla H100 vesijäähy tosin kyseessä kun löytyi kokoonpanosta kuvakin arkistoista. Toisella kerralla muistaakseni toisessa kokoonpanossa koitin samaa mutta vesijäähyn neste kai ehti jäätymään ja prosessorin lämmöt karkasi käsistä.

1700836814343.png

1700836858280.png

1700836930973.png

1700837005635.png
 
Liitteet

  • 1700836929467.png
    1700836929467.png
    3,6 MB · Luettu: 76
No siinä on kyllä aika hurja masiina kuvassa. Mitkä Nvidian näytönohjaimet tuolla on paikoillaan?
 
Kerrotaas vähän kuulumisia, kun tullut vieteltyä hiljaiseloa tässä jokunen kuukausi.
Mutta joo, meni tube videoitten tekoon motivaatio täysin, kun miksi tehdä niitä ja varsinkin sijoittaa niihin rahaa jos suurinta osaa ei kiinnosta asetukset... tai no oikeastaan yhtään mikään muu paitsi paljon FPS:siä.
Silloin vilkaistiin yhden pelin, eli sen ensimmäisen testijonossa olleen FPS:t ja se oli siinä.

Mutta sitten tuli pieni käänne taas asioihin. Kun dumppasin Windowssit ja siirryin Linux käyttäjäksi. Alkoi nimittäin niin paljon Windows 11 pokäle kirjaimellisesti vituttamaan.
Tämän asian tiimoilta sitten Discordin puolle heräsi keskustelu kun porukka ei meinaa uskoa että Linuxilla pelaaminen sujuu ihan yhtähyvin kuin Windowsissa. Tai jossain tapauksissa jopa paremminkin.
No tuossa sitten äänittelin parit pikku testi pätkät i7-2600K + RX 5700 XT setillä kuinka ne suoriutuu linuxissa.

Ja siitä nyt lähti tämä uusi juttuni eli teen Odyseen, TikTokkiin ja Santerin Tekki Nurkkaus - Extra kanavalle 10 - 30s pätkiä eri prossuilla eri peleissä.
Eli nyt saa porukka sitä mitä tuntuvat haluavan eli FPS:iä ilman mitään infoa asetuksista ym. tärkeästä.
Ja ovatkin TikTokissa yllättävän suosittuja.

Mutta en tiedä mitä tuben ja odyseen puolella teen tuolle pääkavalle eli Santerin Tekki Nurkkaus 2.0, että tulenko joskus vielä jatkaan kunnon videoitten tekoa vai en. Mutta nyt ainakaan ei riitä siihen mielenkiinto.
Kaikesta huolimatta tulen jatkamaan ylikellottelun parissa.
 
Joka tapauksessa, se yllätys: Viikonloppuna oli kummipoika siellä kylässä ja halusi pelata Robloxia PC:llä kun kotona ei pöytäkonetta ole ja se on kuulemma niin paljon parempi kuin kännykkä. No, eipä ollutkaan tällä PC:llä parempi kokemus vaan aivan täyttä diashow:ta (sanoisin alle 10 fps). Task Manager näytti selvästi prossun olevan pullonkaulana 100 prosentin kuormituksella ja kuormittajana juuri Roblox.
En jaksa uskoa että prossun raa'asta tehosta olisi moinen kiinni, Roblox nyt ei kuitenkaan vaikuttanut kovin ihmeelliseltä peliltä. Viisaammat tiennee, mutta vaikuttaa itselle siltä että jotkin pelimoottorin ominaisuudet edellyttää jotain tukea prossulta tms. Tai sitten Roblox on vaan aivan karmea tekele. Tuntuu vähän muutenkin kyllä, että tarjolla olevan tehon kasvaessa samanveroiset kokemukset uusilla uusilla tavoilla toteutettuna vaativat aina vaan enemmän sitä tehoa.

Kone ei ole poistumassa käytöstä. Windows 10 pyörii ja sillä edelleen surffaa ja käyttää Officea aivan hyvin :)

(edit: Tulipa nyt mieleen etten tsekannut throttlaako prossu, jos olisikin jäähdytyspuolelle tullut ongelmaa. Ehkä ensi käynnillä.)
(edit2: Internet kertoo, että Roblox on raskas CPU:lle ja kunkin Roblox-pelin koodarin taidoissakin voi olla tähän iso vaikutus - silti sama peli toimi puhelimella ja omalla teho-PC:lläni mukavasti)

Itselläni aivan sama kokemus Robloxista. Katselin kun tytär pelasi jotain CS:GO:n oloista Roblox-peliä ja mielestäni selkeästi tökki ja kaukana sulavasta pelikokemuksesta. Prossuna i3-7100 ja näyttis RX 460. Seurasin task managerillä prossun käyttöä ja 100% huiteli koko ajan. Suorastaan hämmentävää. Mietin että saako tässä alkaa taas parantelemaan ja kierrättämään perheen kesken koneita, että Roblox pyörisi. :)
 
Ei kai nuo i5 6000/7000-sarjan prossut maksa paria kymppiä enempää käytettynä?
 
Itselläni aivan sama kokemus Robloxista. Katselin kun tytär pelasi jotain CS:GO:n oloista Roblox-peliä ja mielestäni selkeästi tökki ja kaukana sulavasta pelikokemuksesta. Prossuna i3-7100 ja näyttis RX 460. Seurasin task managerillä prossun käyttöä ja 100% huiteli koko ajan. Suorastaan hämmentävää. Mietin että saako tässä alkaa taas parantelemaan ja kierrättämään perheen kesken koneita, että Roblox pyörisi. :)

Tuo Robloxia joskus puol vuotta sitten pelasin pojan kanssa kun se pyys samaan peliin joten annoin sille mahdollisuuden (siis pelille).
Niin se pyöri helvetin huonosti jopa silloin koneessa olleella Ryzen 7 3700X:llä.
Nyt Ryzen 7 5700X:llä en ole sitä jaksanut kokeilla että kuinka paljon se auttais asiaan. Mutta kuitenkin hemmetin huonosti optimoitu peli, että ei ole hajuakaan millä se pyörisi jouhevasti.
 
Viimeksi muokattu:
Tuo Robloxia joskus vuol vuotta sitten pelasin pojan kanssa kun se pyys samaan peliin joten annoin sille mahdollisuuden (siis pelille).
Niin se pyöri helvetin huonosti jopa silloin koneessa olleella Ryzen 7 3700X:llä.
Nyt Ryzen 7 5700X:llä en ole sitä jaksanut kokeilla että kuinka paljon se auttais asiaan. Mutta kuitenkin hemmetin huonosti optimoitu peli, että ei ole hajuakaan millä se pyörisi jouhevasti.

Kiitos tästä, en lähde kaupoille siis tämän takia. Ellen nyt löydä jotain @Niko ehdottamaa i5 tai i7:aa käytettynä.

Tosin mietin että onkohan 6000- tai 7000-sarjan i5 paljonkin parempi peleissä kuin i3:n että kannattaisi sen takia alkaa metsästämään järkihintaan sellaista?
 
Äkkiseltään vois kuvitella että jotain eroa tulis, jos päivittäis esim. i7 7700. Tuplasti enemmän ytimiä ja säikeitä, isompi välimuisti ja kovempi kellotaajuus. Ja tuo 7700 ilman K:ta tuskin montaa kymppiä maksaa.

Noita 6000-7000 sarjan i7 malleja on todella vähän käytettynä, kun ovat kantansa parhaita prossuja. Niissä kysyntä ylittää tarjonnan. Hinnat taitavat pyöriä n. 60€-80€ tienoilla. Non-K mallistakin saa maksaa yli 50€, jos semmoisen sattuu löytämään. Yritin jonkun aikaa etsiä kyseistä prossua kaverille ja tehtävä osoittautui sen verran hankalaksi, että annoin asian olla.

Huuto.netistä saa i5-6500 prossun 18€ sis. pk. Intel Core i5 6500 3,2GHz Socket 1151
 
Juuri ostin 30€ muijan pojan koneeseen 6700k:n torista mutta juu, poskettomia hintoja pyytelevät noista 6xxx ja 7xxx prossuista kun ajattelee vaikka että R5 3600 hinnat pyörii siinä 50-60€ nurkilla.
 
Tässä tullaankin siihen, että kannattaako mieluummin ostaa suoraan uutena tai käytettynä halpis-AM4-emolevy ja siihen käytetty R5 2600 yhteensä noin satasella, kuin tekohengittää vanhaa Z170-alustaa viidellä kympillä, varsinkin kun saatavuus on mitä on. Z170-emo taas menee täällä varmaan myyntipuolella aika äkkiä sopuhintaan.
 
Koronaa potiessa oli aikaa vähän räplätä serriä, niin otin projektiksi vanhan X99-masiinan. Ihan testimielessä kokeilin 4 kpl E5-1660v3 prossuja jotka kaikki osoittautuivat melko tuhnuiksi. Paras meni 4.4GHz corelle ja 4.2GHz cachelle, mutta nuokin vaativat jo niin älyttömiä jännitteitä (1.45v/1.37v) että lämmöt tulivat vastaan ennen aikojaan. Muut kolme olivat enemmän tai vähemmän huonompia. Muisteja en myöskään saanut vakaaksi 3200MHz yhdelläkään. Windowsiin kyllä pääsi, mutta kaatui samantien löysilläkin latensseilla. SA-voltteja en viitsinyt 1.35v kokeilla koska lämmöt.

Kalustohan oli siis seuraava:
Rampage V E
4x8GB g.skill 3600MHz 16-16-16-36 (samsung b)
Arctic Liquid Freezer II 360
Corsair RMx 850W
Radeon RX 5700 XT
Samsung 980 m.2
Fractal Design Pop Air XL

Luin aikanaan jostain, että nämä Xeonit olisivat parempaa binniä kuin vastaavat i7:t, mutta ei ainakaan nyt omalle kohdalle sellaista sattunut. Onneksi eivät olleet kalliita. Kaikki oli MALAY ja L-batch. Tietääpähän vältellä moisia, jos joskus vielä innostuu enemmän testailemaan. Jos en väärin muista, niin zetterikin taisi saman suuntaista todeta jollain videollaan.. Että tuhnuja ovat.

Mutta jotain positiivistakin sentään. Laatikossa oli tallessa yksi i7 6850K:n, joka tuli jonkun käytetyn emolevyn mukana. Kokeilin sitä tässä samaan juoksuun ja sehän osoittautui varsin pirteäksi tapaukseksi!

Tuo menee 4.5GHz@1.4v corelle AVX-vakaana ja perus 3.8GHz@1.27v cache. 39x cache olisi vaatinut jo ~1.4v jännitteen ja 40x ~1.55v. Mutta noille main nämä Broadwellit taitavat yleisesti jäädäkkin. Ainakin kaikki mitä minä olen omistanut.
Muistit sain tällä vakaaksi 3400MHz 13-14-13-27-1T.

Fläshäsin myös emolevyyn modatun bioksen, jolla sai Resizable BARin tomimaan tällä vanhuksella. Ja TimeSpy-pisteet nousivat kohisten:cool2:

ReBAR off:
Graphics Score 9976
CPU Score 7596

ReBar on:
Graphics Score 10022
CPU Score 7623

AIDAn bechmarkki näyttää tältä
cachemem_6850K_4.5GHz.png

Kaiken kaikkiaan ihan soiva peli tästä tuli muutaman päivän säätämisen jälkeen! Tuntuu ehkä jossain määrin responsiivisemmalta kun tuo oma R9 5900X -kone. Voi toki olla placeboa tämä...
Täytyy nakittaa poitsu pelaamaan tällä jotakin niin näkee vieläkö tästä on pelimyllyksi!
 
Omat kokemukset myös noista Xeoneista että eivät todellakaan ole parempia kuin i7 mallit.
Mitä tulee noiden v3 sirujen muistien kulkuun niin kun ovat Hasswellejä niin oma paras tulos niillä ollut 2933MHz. Normaalisti jäädään sinne 2800MHz.
Broadwellit sitten muistien osalta kulkevat kovempaa.

Jos en väärin muista niin broadwell Xeonit eli ne v4:t ovat kaikki sitten lukittuja jopa nämä 16xx mallit. Joten ne ovat sarjassa hemmetin tylsiä.
Mutta joo nuo 5000- ja 6000-sarjan X99 i7:t ovat edelleen kovia kiviä peleissä. Tai no ovat hyötyohjelmissakin, mutta Ryzenit... jopa ne ensimmäiset ovat kovempia pienemmällä virrankulutuksella.
Tosin kaikki Ryzenit ovat niin hemmetin tylsiä leikkikaluja verrattuna vanhoihin kunnon Inteleihin nähden.

Tai kivoja ne AMD:nkin vanhemmat prossut ovat, mutta nykyään sen verran hitaita että eipä niistä kannata mitään enää rakennella.
 
Viimeksi muokattu:
Tässä vasta hiukan kiusasin socket 478 Prescott Pentium 4 3.0GHz:stä liittyen tähän juttuun: Saako uudella käyttöjärjestelmällä 20 vuotiaasta Pena 4 koneesta vielä käytettävän ?

Mutta eipä ollut paljoa tuossa 800FSB mallissa varoja nostaa kelloja. Eli väylän sai nostettua 200 -> 230Mhz ja sen jälkeen OpenSusen startissa alkoi tulla erroria että se ja se on korruptoitunut.

Kuvakaappaus_2024-02-22_08-49-57.png

Vcore on säädetty 1.48v, mutta siis kokeilin ihan 1.62v saakka ja ei vaan kulkenut kovempaa. Kun PCI ja AGP oli laitettu 33 ja 66MHz mutta eiköhän nuokin nouse väylän mukana kuitenkin, joten eiköhän sen takia kulku tössää.
 
Omat kokemukset myös noista Xeoneista että eivät todellakaan ole parempia kuin i7 mallit.
Mitä tulee noiden v3 sirujen muistien kulkuun niin kun ovat Hasswellejä niin oma paras tulos niillä ollut 2933MHz. Normaalisti jäädään sinne 2800MHz.
Broadwellit sitten muistien osalta kulkevat kovempaa.

Jos en väärin muista niin broadwell Xeonit eli ne v4:t ovat kaikki sitten lukittuja jopa nämä 16xx mallit. Joten ne ovat sarjassa hemmetin tylsiä.
Mutta joo nuo 5000- ja 6000-sarjan X99 i7:t ovat edelleen kovia kiviä peleissä. Tai no ovat hyötyohjelmissakin, mutta Ryzenit... jopa ne ensimmäiset ovat kovempia pienemmällä virrankulutuksella.
Tosin kaikki Ryzenit ovat niin hemmetin tylsiä leikkikaluja verrattuna vanhoihin kunnon Inteleihin nähden.

Tai kivoja ne AMD:nkin vanhemmat prossut ovat, mutta nykyään sen verran hitaita että eipä niistä kannata mitään enää rakennella.
Juu hyvin tuolla tuntuu pelit pyörivän! Tuossa se iltapäivän pelasi Fortniteä ja Valoranttia ilman mitään ongelmia. Tosin vaihdoin näytönohjaimen 2080-korttiin ennenkuin luovutin koneen loppukäyttäjälle. Syystä että:

Se Radeon 5700 XT olikin melko jännä tapaus sinällään. Ensinnäkään emolevyn bios ei tunnista koko korttia
20240219_194327.jpg

Mutta windowsissa se näkyy ihan normaalisti ja ajurit asentuu mukisematta
20240219_194210.jpg

Lisäksi tuo täytyy alivoltittaa ihan minimi volteille, jotta se jaksaa edes nuo tehtaan boostikellot pitää. Pitäisi leiskauttaa tuohon sellainen bios, missä ne olisi valmiiksi asetettu. Ei tarvitsisi sitten ajureista niitä käydä aina säätämässä kun eivät jostain syystä pysy bootin jälkeen..

Tämä korttihan on niitä alkupään TUF-gaming ritsoja, missä oli se onneton jäähy. Vaihdoin siihen jo pari vuotta sitten Morpheuksen alkuperäisen tilalle ja lämmöt on olleet ok. Nyt vielä vaihdoin uudet tahnatkin. Mutta siitä huolimatta power limittiä ja kelloja ei passaa yhtään säätää tai kippaa justiinsa. Lämmöistä se ei ole kiinni. Jotakin muuta tuossa on pakko olla pielessä.

Varmuudeksi sitten laitoin tilalle GeForcen jonka tiesin toimivaksi.
 
RX 5700 XT:sta tai yleisesti noista RX 5000 sarjan korteista että eivät tunnu toimivan tahnoilla.
Jos vaihtaa tahnat niin alle 6kk päästää saa vaihtaa uudestaan.

Nestemetallilla sitten nuo toimivat hemmetin hyvin.
Lämmöt tippuivat Powercolorin Red Devil RX 5700 XT:llä 98 -> 65C:n ja samalla kortti muuttui lähes äänettömäksi.

Blower vakiojäähyllä oleva RX 5700:llä lämmöt eivät tippuneet mutta kortti muuttui todella hiljaiseksi.

Gigabyten RX 5600 XT:llä myös lämmöt tippuivat sinne 60C:n.

Powercolorin RX 5500 XT:n tuota ei sitten voinut tehdä koska coolerin pohja on alumiiniä jota nestemetalli syövyttää.
 
Aivan! Minulla taitaa olla vielä nestemetallia jossain jemmassa, niin samahan tuo on kokeilla kun kortti nyt tuossa hyllyllä lotkottaa. Samaa kryonauttia minä tuohon laitoin kun 2080 Strixiin ja 2080 ti Phoenixiin, ja niissä tippu hotspotit sen parikymmentä astetta saman tien. Entiset tahnat noissa oli kyllä melkein savea.. Kiitoksia vinkistä! Kokeillaan tuohon sitä nestemetallia vielä.

Mutta ei tuo syynä varmaan ole siihen, että se ei biosissa näy ja muuten toimii suht normaalisti lukuunottamatta sen kellottamista?!
 
Juu hyvin tuolla tuntuu pelit pyörivän! Tuossa se iltapäivän pelasi Fortniteä ja Valoranttia ilman mitään ongelmia. Tosin vaihdoin näytönohjaimen 2080-korttiin ennenkuin luovutin koneen loppukäyttäjälle. Syystä että:

Se Radeon 5700 XT olikin melko jännä tapaus sinällään. Ensinnäkään emolevyn bios ei tunnista koko korttia
20240219_194327.jpg

Mutta windowsissa se näkyy ihan normaalisti ja ajurit asentuu mukisematta
20240219_194210.jpg

Lisäksi tuo täytyy alivoltittaa ihan minimi volteille, jotta se jaksaa edes nuo tehtaan boostikellot pitää. Pitäisi leiskauttaa tuohon sellainen bios, missä ne olisi valmiiksi asetettu. Ei tarvitsisi sitten ajureista niitä käydä aina säätämässä kun eivät jostain syystä pysy bootin jälkeen..

Tämä korttihan on niitä alkupään TUF-gaming ritsoja, missä oli se onneton jäähy. Vaihdoin siihen jo pari vuotta sitten Morpheuksen alkuperäisen tilalle ja lämmöt on olleet ok. Nyt vielä vaihdoin uudet tahnatkin. Mutta siitä huolimatta power limittiä ja kelloja ei passaa yhtään säätää tai kippaa justiinsa. Lämmöistä se ei ole kiinni. Jotakin muuta tuossa on pakko olla pielessä.

Varmuudeksi sitten laitoin tilalle GeForcen jonka tiesin toimivaksi.

Niissä TUFfeissa oli se muistien jäähdytys se Akilleen kantapää. Auttaako se Morpheus siihen? Kannattaa niille asentaa vaikka sellaiset erilliset siilit jos sen jäähyn kanssa pystyy. Siihen bios näkymättömyyteen en osaa sanoa mitään onko ominaisuus vai normaalia.
 
Niinpä muuten taisi ollakkin! Morpheushan ei tosiaan ota kontaktia kun corelle. Minulla on kyllä siihen asennettu erikseen siilit jokaiselle muistipiirille sekä vrm:lle tällä hetkellä. Pitää käydä nuo samalla läpi kun alkaa purkamaan tuota jäähyä, että ovat kunnolla paikallaan. Muistien slaideriin en koskenut ollenkaan tuota korttia kokeillessa; ainoastaan coren säätöihin.

Kokeilin sillon heti perään vanhalla HD 7850 -kortilla kun huomasin tuon että bios ei tunnista. Mutta se näkyi samantien. Kuin myös tuo 2080, mikä siinä nyt on paikallaan. Epäilin ekaks vian olevan emolevyssä, mutta tutkitaampa tässä vielä lisää..
 
Missäs prossuissa nyt kulkeekaan sitten rajat, windows 11 uusien käskykantavaatimusten suhteen (Intel /amd)? Nehän ovat sitten ilmeisesti käskyt käytössä, joten sitten ei toimi, jos prossu ei tue bittienlaskemiskäskyä (vai mikä se nyt oli)..
 
Supporting CPUs

Kannattaa toki huomata, että Windows 11:n vaatimus TPM:lle sulkee osan nuista POPCNT:ia tukevista prosessoreista pois tuettujen listalta. Toki TPM:n voi lisätä erillisellä lisäkortillakin vanhammalle raudalle, mutta se on käytännössä 8000-sarjan Core-prosessoreista ja Zen+:sta lähtien ollut sisäänrakennettuna.
 
Missäs prossuissa nyt kulkeekaan sitten rajat, windows 11 uusien käskykantavaatimusten suhteen (Intel /amd)? Nehän ovat sitten ilmeisesti käskyt käytössä, joten sitten ei toimi, jos prossu ei tue bittienlaskemiskäskyä (vai mikä se nyt oli)..

Tuohon tuo lista jo postattiin.
Mutta kuinka tyhmä pitää olla että haluaa vapaaehtoisesti jotain bloatware oksennus windows 11 käyttää ?
Maailma on täynnä parempia vaihtoehtoja joten miksi tyytyä järjestelmään joka A. Loukkaa yksityisyyttä B. Käyttöliittymä kustu vielä enemmän mitä 10:ssä oli C. Yrittää pakottaa uusimaan täysin riittävää ja toimivaa rautaa, kuitenkaan tarjoamatta mitä uutta ja mahtavaa.

Että jos on PAKKO olla Windows niin kannattaa jäädä 10:n ja muussa tapauksessa siirtyä Linux maailmaan. Nauttia sen hyvistä ja huonoistakin puolista.
 
Odotinkin jo miten pitkään kestää kunnes joku postaa "2024 Linuxin vuosi" tms. :smoke:
Oikeasti uskon että voidaan odottaa todella pitkään kunnes M$ (sekä Androidin matkapuhelinten saralla) monopoli murtuu toki Mac OS on kohtuu tunnettu ja levinnyt mutta kuitenkin... Linux niin kännyköiden kuin tietokoneidenkin saralla on käsittääkseni kohtuu pienissä määrissä.
 
Itse rakentelen aika paljon erilaisia koneita tuttaville ja tuttavien tuttaville.Tähän mennessä kukaan ei ole huolinut koneeseensa Linuxia, eikä oikeastaan muitakaan vaihtoehtoisia ohjelmia.
 
Tuossa yllä olevassahan se tulikin. Mutta jos itse innostuisi omaan koneeseen jonkun linuxin ropaamaan, niin mikä olisi se paras vaihtoehto? Ryzen/Radeon -mylly kyseessä, vai onko sillä enää nykyään väliä? Ja toimiiko battle.net Linuxilla? Jos ei toimi Diablo, niin turha kokeilla..
 
Jos ei ole aiempaa kokemusta Linuxista niin varmaan Ubuntulla on kohtalaisen helppo ainakin lähteä testaamaan. Ei ole battle.netistä Linuxissa itsellä kokemusta mutta olen käsityksessä, että jos jokin sovellus/peli toimii Steam Deckissä niin se melko todennäköisesti pitäisi toimia myös Linux+PC -käytössä aika hyvin. Tuota voisi silleenkin kokeilla, että asentaa Battle.netin Steamin kautta, kuten täällä on kerrottu. Reddit - Dive into anything

Itekin oon aika kyllästynyt Windowsiin ja etenkin Windows 11:een, mutta sovellus- ja pelitarpeet edellä joutuu menemään. Windows 10 tosin edelleen ajossa pelikoneessa. Joskus parikymmentä vuotta sitten oli jo Ubuntu työkäytössä, muistaakseni silloin oli vielä haasteita saada kahta näyttöä kytkettyä toimintaan ja joidenkin postilappujen tulostelu ei onnistunut. Nykyään enimmäkseen tulee indie-puolelta pelejä pelailtua, niin varmaan suurin osa niistä toimisi aivan hyvin Linuxissa.
 
Odotinkin jo miten pitkään kestää kunnes joku postaa "2024 Linuxin vuosi" tms. :smoke:
Oikeasti uskon että voidaan odottaa todella pitkään kunnes M$ (sekä Androidin matkapuhelinten saralla) monopoli murtuu toki Mac OS on kohtuu tunnettu ja levinnyt mutta kuitenkin... Linux niin kännyköiden kuin tietokoneidenkin saralla on käsittääkseni kohtuu pienissä määrissä.

Markkina osuudet eivät määrää mikä on hyvä ja mikä huono käyttis.

Itse rakentelen aika paljon erilaisia koneita tuttaville ja tuttavien tuttaville.Tähän mennessä kukaan ei ole huolinut koneeseensa Linuxia, eikä oikeastaan muitakaan vaihtoehtoisia ohjelmia.

Ja varmaan näytit ja opastit ensin minkälainen vaihtoehto linux on ?
Itse olen tehnyt noin ja hyvin on otettu linux vastaan.

Ja eipä ole tarvinut enää vähän väliä auttaa eri ATK ongelmissa on Win10 tai WIn11 kanssa ollut ihme ongelmia. Kun ne järjestelmät ovat vaan toimineet.

Rouvakaan ei menetä enää hermoja sen Ryzen 5 3500U läppärin kanssa, kun sillä meni hermot Windows 11:sta ja sen tapaan jatkuvasti päivittää sekä muutenkin hidastella.
MS Office 365 paketti korvattiin OnlyOfficella (löytyy myös windows versio) ja Onedriverillä (onedrive linuxille).

Tuossa yllä olevassahan se tulikin. Mutta jos itse innostuisi omaan koneeseen jonkun linuxin ropaamaan, niin mikä olisi se paras vaihtoehto? Ryzen/Radeon -mylly kyseessä, vai onko sillä enää nykyään väliä? Ja toimiiko battle.net Linuxilla? Jos ei toimi Diablo, niin turha kokeilla..

Diablosta en tiedä, mutta ainakin saman storen Overwatch 2 toimii hienosti...

Tässä lista mitä pelejä olen löytänyt mitä en ole saanut vielä ainakaan toimimaan linuxin puolella. Ja siis normaalisti toimivat ilman mitään hienosäätöjä:
-PUBG sisältää monia anticheat hommia ja yksi niistä estää pelin starttaamisen
-Valoran riotin kernel tason anticheatin takia peli ei toimi linuxissa
-Fortnite tämä välillä toimii ja välillä ei. Nyt vasta peli hajosi kun peliin tullut näemmä uusi antiheat ja siksi nyt peli ei ole pelattava
-Tunnel B1 ysäri pelejä GoG kokoelmistani ja tämä ei vaan starttaa mutta en ole vielä tutkinut saisko toimimaan, enkä tiedä toimiiko tämä edes win10/win11:ssa.
-Dark Reing toisen ysäri peli mikä kaatuu heti kättelyyn, mutta en ole tätäkään vielä tutkinut saisko toimimaan. Mutta tämä ei toimi kunnolla Win10/win11:llakaan.
-8-bit Armi kaatuu heti kättelyyn myös, mutta en ole vielä tätäkään kerennyt tutkimaan.

Suorituskyky ongelmia ollut yhdessä pelissä eli Quake 2 Remastered. Eli jos fps limit oli 240 tai unlimited niin peli selvästi välillä hyytyi, mutta 120fps capillä ei ongelmia.
Mutta muuten en ole nähnyt peleissä suorituskyky eroa windows vs linux.

Täältä löytyy benchmarkkeja WIndows 11 vs pari eri linux distroa: Linux-Gaming: Distributionen im Vergleich: Testergebnisse und Fazit

Olen testannut siis laidasta laitaa eri pelejä niin EA, Ubisoftinkin ja MS:n kokelmista eli esim Crysis 1 ja 3 Remateredit, Far Cry 6, AC Valhalla, Forza Horizon 5 ja Gear 5:n.
Vasta pelasin läpi Wolfenstein pelit ja nyt peluussa juuri Rage.

GoG ja Epic pelejen peluuseen suosittelen Heroic laucheria ( joka löytyy myös windowsille Heroic Games Launcher )
Tällä voit pakottaa peliin kuin peliin FSR ja vissiin DLSS:nkin (tätä en ole kokeillut kun ei semmoista korttia kiinni millä testata).

Heroic.png

Mitä muuten tulee linuxin käytettävyyteen niin porukka luulee että kauhean hankala ja pitää konsolissa antaa käskyjä ja tämä ei pidän yhtään paikkaansa.
Itseasiassa helpompi tämä on kuin Windows.
Ei tarvitse metsästellä epämääräistä paikoista ajureita tai ohjelmien .msi tai .exe tiedostoja.

Kaikki asennetaan nimittäin Discoverista:

Screenshot_20240226_142643.png

Toki jotkin ajurit eivät tule mukana eri lisenssi hommien takia tai että ovat suljettuja.
Joten Nvidia korttejen ajurit pitää asentaa käsin (ottamalla käyttöön Discoverystä Nvidia repot) ja broadcomin wifi ajurit saa asentamalla repon ja lataamalla ne sitten sieltä.
Epsonin printereihin ajurit pitää käydä lataamassa ihan Epsonin sivuilta.

Distroista omat suosikki ovat nämä:

Fedora 39 KDE Fedora KDE Plasma Desktop
ja
openSUSE Tumbleweed ja siihen KDE Plasma työpöytä (valitaan asennus vaiheessa).

Mutta nää ketkä vähettelee ja väittää milloin mitäkin ovat tätä sakkia ketkä eivät ole edes kokeilleet linuxin lähiaikoina ainankaan. Steam Deck eli Valve teki ihmeitä linux maailmalle mitä tulee pelaamiseen.
Itse vaihdoin kaikki (paitsi kotiserverin joka vaihtuu kyllä lähiaikoina myös) tämän talouden koneen linux aikaan kaksi kuukautta sitten kun meni hermot Windows 11:n ja sen paskuuteen.
Talouden koneissa jyllää tuo Fedora 39 KDE ja parille tuttavalle laittanut myös tätä Fedoraa ja sitä OpenSusea.

EDIT: Ai niin Intel Arc näytönohjain ajurit ovat vielä enemmän kesken linux puolella kuin Windows puolella missä ne ovat myös pahasti vielä kesken. Eli kaikki muut toimii hyvin, mutta ei nuo Arc kortit.
Ja sen todettuani omalla A750:llä, niin se meni hyllyyn ja koneeseen tuli Vega 64:n.

EDIT2: Tässä kuva mistä Nvidian suljetut ajurit asennetaan.
Screenshot_20240226_160205.png
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
295 937
Viestejä
5 057 346
Jäsenet
81 008
Uusin jäsen
karvaranne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom