Kryptovaluuttojen louhintathreadi

On tää louhinta vaan hupaisaa touhua. Tässä nyt noin kuukauden harjoitelleena hymyilyttää tuo ETH nousu. Kaksi 1080 ti korttia jauhaa noin 90 mh/s. Emäntä oli aluksi skeptinen näihin hommiin, mutta kun näytin maksupuolen niin meinasi että pitäskö sijoittaa Asic maineriin

PS. Kiitokset aiemmista vinkeistä, sain kortitkin louhimaan eri kolikkoa T-rex minerissa ja löytyi samalla muutakin hyödyllistä.
 
Onko täällä Ravencoinin louhijoita? Mikähän walletti tuolla kannattais valita mainausta varten?
 
Joku osaava ja viitseliäs voisi kirjoittaa HiveOs:sta jonkunlaisen asennusoppaan. Koittanut siitä päästä jyvälle, mutta aika sekavalta vaikuttaa näin alkuun. Eikä nyt tee mieli rigejä seisottaa opetellessa :)
Tässä videossa on aika selkeät ohjeet:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Onko täällä Ravencoinin louhijoita? Mikähän walletti tuolla kannattais valita mainausta varten?
Kairalin sata röveniä joku aika sitten lähinnä huvikseni. Asensin ravencoinin oman lompakon koneelle ja kairasin sinne. Kyllästyin sitten sen päivittelyyn ja varsinkin siihen ajatukseen, että hukkaan ne avaimet kuitenkin niin siirsin binanceen. Olkoot siellä.

e: niin siis binancen lompakkoonkin voi ihan hyvin kaivuroida. Tai mihin vaan. Ei lompakon "sijainnilla" ole mitään merkitystä. Nehä on vaan osotteita mihin maksetaan.
 
Viimeksi muokattu:
Aloitin ETH:n louhinnan muutama päivä sitten. Haluaisin vaihtaa nykyisen lompakon erääseen toiseen. Aloittelijana kävin pohtimaan sitä, että miten käy jo kertyneille maksamattomille tuotoille, jos nyt vaihdan lompakon tarjoajan toiseen palveluntarjoajaan? Eli silloin vaihtaisin minerin asetustiedostoon uuden maksuosoitteen. Ensimmäiseen maksuun olisi noin 16 päivää aikaa. Menisikö siis nuo tähän asti louhitut tuotot ensimmäisenä syöttämääni lompakon osoitteeseen ja kun vaihtaisin osoitteen niin siitä eteenpäin uuteen lompakkoon?
 
Menisikö siis nuo tähän asti louhitut tuotot ensimmäisenä syöttämääni lompakon osoitteeseen ja kun vaihtaisin osoitteen niin siitä eteenpäin uuteen lompakkoon?

Jep. Toki vaatii sen että olet ylittänyt maksurajan palvelussa mihin louhit, Etherminessä pienin maksettava summa on 0.01ETH.
 
Kai matti myöhäisenä täytyy lähteä tähän touhuun. Coinbasesta kopsasin ethereum krypton osoitteen teamredminerin start_eth filuun ja lisäilin samalla tänne vinkatun stratum+ssl//blaablaa:5555 pätkän. Näyttiksenä rx 580 8gb ja näyttää ~23Mh/s. Onko tuo nyt alakanttiin vai hyvä lukema? Mitenkäs antaako näytönohjaimen huutaa stock asetuksilla vai mitenkä näyttistä kannattaa ropata tätä varten? Jonkun googletuksen perusteella kannattaisi core alikellottaa ja alivoltittaa ja muistin taajuutta nostaa... Tein jonkun ohjeen mukaan jolla numeronmurskaus tippui johonkin 7Mh/s ja sain koneenkin kippaamaan...
 
Vähän on kyllä hashrate alakanttiin. Noin 30mh/s about tolla pitäis irrota. Ja joo sun pitää osata tunettaa se näyttis oikein. YouTubesta/googlesta löytyy kyllä ohjetta. Joku varmasti myös täällä vois kertoa hyvät tunet
 
Kai matti myöhäisenä täytyy lähteä tähän touhuun. Coinbasesta kopsasin ethereum krypton osoitteen teamredminerin start_eth filuun ja lisäilin samalla tänne vinkatun stratum+ssl//blaablaa:5555 pätkän. Näyttiksenä rx 580 8gb ja näyttää ~23Mh/s. Onko tuo nyt alakanttiin vai hyvä lukema? Mitenkäs antaako näytönohjaimen huutaa stock asetuksilla vai mitenkä näyttistä kannattaa ropata tätä varten? Jonkun googletuksen perusteella kannattaisi core alikellottaa ja alivoltittaa ja muistin taajuutta nostaa... Tein jonkun ohjeen mukaan jolla numeronmurskaus tippui johonkin 7Mh/s ja sain koneenkin kippaamaan...
Mainausta ei koskaan tehdä vakioasetuksilla.
Ihan jo sen takia että sinä rikot sillä tavalla korttisi muistit, koska ETH mainaus ei kuormita ydintä vaan muisteja jonka takia normaalit tuuletinprofiilit ei mainauksessa toimi.

Tuolta voi katsoa millä nopeudella ja kelloilla voi omalla kortilla mainata:
Tiivistettynä AMD korteilla: Nosta muistikelloja että hashrate kasvaa, laske ytimen kelloja ja voltteja tiettyyn rajaan asti ettei kaikki tuotto kulu sähköön ja hashrate pysyy silti korkealla.
 
Viimeksi muokattu:
ihan paska. On niin epävakaa yhteys, että stalee tulee niin så satan.
Kun noita Wlan-lisätukareita hankitaan kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, etenkin ensimmäiseen 2:
  1. Onko 2.4Ghz vai 5Ghz vai molemmat?
    • 2.4Ghz kantaa paremmin, 5Ghz nopeutta ei louhinnassa tarvita pl. Plottien myynti Chiassa.
  2. Mikä on teho, noissa TP-linkin halvemmissa on aika heikot db't.
  3. Montako RJ-45 porttia?
    • Käytän sellaista halvemman pään käikälettä missä on 1 rj-ulostulo ja sen päässä kytkin mistä rigeille RJ45:lla.
  4. Kävelee lähimmän gigsun, powerin, tms ison elektroniikka liikkeen outlettiin ja ostaa. Ainakin Joensuussa oli outleteissa melkein kattavampi tarjonta kuin itse hyllyssä :giggle:
  5. Jos tuntuu että ei teho riitä voi myös päivittää "oikeaa" wlan tukaria, louhijat ovat jatkuvasti hyökkäysten kohteena joten oma suositus on yritystason rautaa:
    • Sisääntulevalle Ubiquiti Edgerouter X, joka conffattu helpon youtube ohjeen mukaan.
    • Wifi jaolle Ubiquiti AC tai muu oman verkon tarpeen mukaan (LR=200m range, muut lyhyempiä ja todella nopeita).
    • Ainoastaan olemassa 1 merkki: Ubiquiti, muu on ladaa tietoturvassa ja tämä on makuasia!
 
Viimeksi muokattu:
Binancen käyttö aiheuttaa edelleen harmaita hiuksia. Mites siellä olevat ETH:t kannattaisi vaihtaa toiseen kryptoon? Muunnos BNB:n tai fiatin kautta? Onko kuluissa jotain eroja?
 
Kai matti myöhäisenä täytyy lähteä tähän touhuun. Coinbasesta kopsasin ethereum krypton osoitteen teamredminerin start_eth filuun ja lisäilin samalla tänne vinkatun stratum+ssl//blaablaa:5555 pätkän. Näyttiksenä rx 580 8gb ja näyttää ~23Mh/s. Onko tuo nyt alakanttiin vai hyvä lukema? Mitenkäs antaako näytönohjaimen huutaa stock asetuksilla vai mitenkä näyttistä kannattaa ropata tätä varten? Jonkun googletuksen perusteella kannattaisi core alikellottaa ja alivoltittaa ja muistin taajuutta nostaa... Tein jonkun ohjeen mukaan jolla numeronmurskaus tippui johonkin 7Mh/s ja sain koneenkin kippaamaan...

stratum+ssl//blaablaa:5555, onko tämä se pätkä jos haluaa noi molemmat suojat käyttöön, ja kirjoitetaan noin?
 
stratum+ssl//blaablaa:5555, onko tämä se pätkä jos haluaa noi molemmat suojat käyttöön, ja kirjoitetaan noin?
Itse aloitin tämän touhun tänään eli mitään en varmuudella voi sanoa mutta itse sen näin ymmärsin, eli stratum+ssl://eu1.ethermine.org:5555
tcp vaihtui ssl ja 4444 vaihtui 5555. Joku muu saa vahvistaa jos viitsii ja tietää asiasta enemmän.
 
Kai matti myöhäisenä täytyy lähteä tähän touhuun. Coinbasesta kopsasin ethereum krypton osoitteen teamredminerin start_eth filuun ja lisäilin samalla tänne vinkatun stratum+ssl//blaablaa:5555 pätkän. Näyttiksenä rx 580 8gb ja näyttää ~23Mh/s. Onko tuo nyt alakanttiin vai hyvä lukema? Mitenkäs antaako näytönohjaimen huutaa stock asetuksilla vai mitenkä näyttistä kannattaa ropata tätä varten? Jonkun googletuksen perusteella kannattaisi core alikellottaa ja alivoltittaa ja muistin taajuutta nostaa... Tein jonkun ohjeen mukaan jolla numeronmurskaus tippui johonkin 7Mh/s ja sain koneenkin kippaamaan...
Tämmöiseen törmäsin netissä ja tuosta voisi katsella sopivia kellotusasetuksia.

184396971_1974027049413240_5366125860074571259_n.jpg
 
Kannattaa ottaa huomioon että kortti voi vaatia BIOS muokkausta että sillä voi saavuttaa maksimaaliset hashratet.
Eli älkää pystymetsästä tulleet mainarit ihmetelkö miksi ylikellotus-ohjelma ei anna sinun syöttää korttiin ohjeiden mukaisia kelloja/voltteja.
 
Kun noita Wlan-lisätukareita hankitaan kannattaa kiinnittää huomiota muutamaan asiaan, etenkin ensimmäiseen 2:
  1. Onko 2.4Ghz vai 5Ghz vai molemmat?
    • 2.4Ghz kantaa paremmin, 5Ghz nopeutta ei louhinnassa tarvita pl. Plottien myynti Chiassa.
  2. Mikä on teho, noissa TP-linkin halvemmissa on aika heikot db't.
  3. Montako RJ-45 porttia?
    • Käytän sellaista halvemman pään käikälettä missä on 1 rj-ulostulo ja sen päässä kytkin mistä rigeille RJ45:lla.
  4. Kävelee lähimmän gigsun, powerin, tms ison elektroniikka liikkeen outlettiin ja ostaa. Ainakin Joensuussa oli outleteissa melkein kattavampi tarjonta kuin itse hyllyssä :giggle:
  5. Jos tuntuu että ei teho riitä voi myös päivittää "oikeaa" wlan tukaria, louhijat ovat jatkuvasti hyökkäysten kohteena joten oma suositus on yritystason rautaa:
    • Sisääntulevalle Ubiquiti Edgerouter X, joka conffattu helpon youtube ohjeen mukaan.
    • Wifi jaolle Ubiquiti AC tai muu oman verkon tarpeen mukaan (LR=200m range, muut lyhyempiä ja todella nopeita).
    • Ainoastaan olemassa 1 merkki: Ubiquiti, muu on ladaa tietoturvassa ja tämä on makuasia!
Oisko linkittää joku hyvä. Kantavuus on tärkeämpi kriteeri ja hinta tietenkin.
 
Itsellä on käytössä tuollainen melko vanha mutta hyvin toimiva reititin, olisikohan syytä nyt mainauksen aloitettuani, päivittää uudempaan tietoturvan parantamiseksi? ja lisää wlan portteja ei olisi haitaksi.

En käytä wifi yheyksiä olleskaan.
 
Oisko linkittää joku hyvä. Kantavuus on tärkeämpi kriteeri ja hinta tietenkin.
Pahoittelut mutta tähän pitää jonkun muun avittaa, on aivan olematon näkemys että mikä nykyään on hyvä ja mikä ei, kun omassa toimii melkein mikä vaan (tosiaan Wifi-tukarina tuollainen Ubiquiti AC LR jonka mainostetaan kantavan 200m ja kantaa todellisuudessa 100m päähän talosta, siinä hieman heikompikin purkki riittää vastaanottamaan). Oleellisinta mielestäni että sen vastaanottimen vahvistuteho on mahdollisimman hyvä ja nopeasti googlaamalla ei saa netissä tyrmäystä.
 
Itsellä on käytössä tuollainen melko vanha mutta hyvin toimiva reititin, olisikohan syytä nyt mainauksen aloitettuani, päivittää uudempaan tietoturvan parantamiseksi? ja lisää wlan portteja ei olisi haitaksi.

En käytä wifi yheyksiä olleskaan.
Jos ei tule ongelmia eli stalet on luokkaa 1-2/tunti yms niin ei ressiä
 
Jahas. Tais olla siinä huipputuotot., Nyt takas tuoll 2-3e/päivä. Noh. Sekin on yli tuplat koko talon sähköön, niin mikäs siinä mainatessa :D
 
Mitä on stalet? :D
Stale on share mitä pooli ei ole hyväksynyt koska se on vanhentunut korkeiden latenssin takia tai koska sinun kortin muistien ylikellotukset ovat sotkeneet DAG-tiedoston generoinnin mainauksen aloittaessaan.

Valid share: kaikki OK
Stale share: jokin meni pieleen, mutta alle 1% stale share määrät on kuitenkin vielä ok.
Invalid share: jokin meni pahasti pieleen.
 
Shareja tulee samallalailla kun ennen, mutta tuotot pudonneet. Eli takaisin normaalissa, Elon vois taas twiitata jostain kolikosta, niin saataisiin gas fee pilviin.

Kannattaisiko foorumille luoda "miten aloitan mainauksen" tms ketju? Aika paljon uusia tänne pukkailee, ja tieto rupeaa pirstaloitumaan.
 
Ylläpito kävi jo lisäämässä pyynnöstäni tämän ketjun ensimmäiseen viestiin perusasioita mainauksen aloittamisesta.
 
Ai että kun sais laittaa myllyn katolle, ei kannata muutenkaan hiilikuormista välittää koska jokainen meidän mainaama on kiinalaisilta, iranilaisilta ym. hiilivoimalla ajavilta pois. Vaikka sitä varmasti poliittiset moraalikilvet tanassa vastustetaan on matemaattinen fakta se että jokainen Suomessa louhittu ETH on ekoteko koska se suoraviivaisesti vähentää globaalia hiilikuormaa. Sitten kun pistät vielä talvella talon lämpeämään louhinnalla alkaa olla kohdillaan :)

Edit. Ketjusta löytyy hyvät ohjeet sekä windows että linux louhintaan, Minerstat oli suosituin mutta nyt paras on HiveOS paremman RTX virranhallinnan johdosta ja amd väki on sitten eri sakkia, täälläkin vihreässä tallissa (jälleenmyyntiarvo).

Itsellä pelkkää 30x0 sarjalaista louhimassa ja minerstat. En muista ennen lukeneeni, että HiveOS:ssä olisi jotain parempaa. Mitä tuo parempi virranhallinta käytännössä tarkoittaa?

Samoin kysytään nyt perään kun sun nimimerkistä päätellen aurinkopaneeleita löytyy. Olen tässä itse arponut samaa hommaa tovin. Ootko sä jakanut kuormaa kaikille kolmelle vaiheelle tarkkaan? Vai löytyykö alueesi sähköyhtiöltä vaihenetotus vai mikä tuo termi nyt oli, että saat hyödyn vaikka kuorma ei olisi tasaista. Farmaatko kotosalla paneelien kera vai joku erillinen farmi paneeleilla?
 
Jahas. Tais olla siinä huipputuotot., Nyt takas tuoll 2-3e/päivä. Noh. Sekin on yli tuplat koko talon sähköön, niin mikäs siinä mainatessa :D

Meinasin toiselle kommentoijalle sanoa eilen, että eiköhän se alkuviikosta ole taas ETH $4000, mutta näemmä menee rikki näillä sekunneilla.
 
Meinasin toiselle kommentoijalle sanoa eilen, että eiköhän se alkuviikosta ole taas ETH $4000, mutta näemmä menee rikki näillä sekunneilla.

Itsellä nicehash aloituksen takia pienensumman suurin osa BTC:ssä.. Tässä jo pari viikkoa seurattu sivusta ETH ja muiden rallia... eilisestä notkahduksesta piti jo vaihtaa kaikki ETH, mutta jäi tekemättä ja ETH jo toipuu hyvää kyytia BTC:n nitkutellessa...
 
Päivittelin tuonne aloitus-ohjeisiin FAQ-osiota ettei samat kysymykset toistu. Voi heittää lisäehdotuksia mitä tuonne pitäisi vielä lisätä.
 
Itsellä pelkkää 30x0 sarjalaista louhimassa ja minerstat. En muista ennen lukeneeni, että HiveOS:ssä olisi jotain parempaa. Mitä tuo parempi virranhallinta käytännössä tarkoittaa?

Hive Os sästä löytyy ainaskin tuo Absolute core clock. En tiedä löytyykö minerstatista(?). Eli sen sijaan että core olis vaikka -400 sen voi lukita vaikkapa 1100Mhz. 3070 korteilla hyöty oli vain 1-2w, mutta 2060s tippu 120->107. Alkaa olla 2060s kortilla säädöt kohdillaan, 107w ja 46,5Mh/s näyttäs rouskuttavan:giggle: 1660s korteilla pitää kokeilla illalla, pitäs muutaman watti pudota niistäkin.
 
Ehkä muistelen väärin, mutta itse sain 2060s menemään windowsissa 97watilla ja kaveri hiveos:lla alle 80w. Sen puolesta vielä olisi hierottavaa. Noi oli toki 1 fanin mallilla, joten tuulettimet ei vie paljoa virtaa
 
Ei ainankaan ilman bios modia mitään palaa noihin wattimääriin...Toki tuosta muutaman watin saisi pois, mutta hasrate tippuisi samlla. Windowssissa afterburnurilla ei saanu powerlimittiä edes alle 125w, jollain paremmalla softalla toki.
 
HiveOS Absolute Core Clock pelittää, Minerstat ei (tai en osaa).
=> laskee hyvinkin 5-20W per kortti Mhs satuttamatta.
 
Ei ainankaan ilman bios modia mitään palaa noihin wattimääriin...Toki tuosta muutaman watin saisi pois, mutta hasrate tippuisi samlla. Windowssissa afterburnurilla ei saanu powerlimittiä edes alle 125w, jollain paremmalla softalla toki.

Mulla ei 2000 sarjaa, mutta luulisi sen melko samalla tavalla toimivan 3000 sarjan kanssa. Tarkempi säätö on vähän hankalaa selittää ja voidaan tehdä useammalla eri tavalla. Mutta alimmaksi ainakaan noi 3070 ja 3060 eivät säädy power limitillä vaan kellotaajuudella ja jännitteellä.

Mene siihen voltage käyrä editoriin. (löytyy core clock tekstin vasemmalta puolelta pieni palkki-symboli) Siinä on pystysuora viiva näyttää mikä on core voltage sillä hetkellä. Klikkaa sen vasemalla puolella olevaa pistettä ja paina L, jolloin se tiputtaa voltteja. Apply. Sitten katsot jos hashrate pysyi samana. Teet niin kauan kunnes hashrate romahtaa.

Mä olen säätänyt viivan siihen 3070 siihen enkä käytä tuota voltin lukitsemista kuin 3060:lla joka kaatuu jos sille antaa vaakasuoran volttikäyrän. 3070 ottaa tuolloin alhaisimman jännitteen millä se pystyy mainaamaan täydellä teholla. Oletettavasti tuo ero johtuu siitä ettei 3060 suuremmalla muistimäärällä jaksa alhaisella jännitteellä täyttä muistikuormitusta.

Yritin etsiä eroja nicehashin ja esim. etherminerin välillä, mutta mielipiteet vaihtelee ja se kumpi on parempi/tuottavampi, riippuu varmaan enimmäkseen kulloisestakin btc ja eth arvosta. Nicehash varmaan helpompi ottaa käyttöön ja hallita. Tässä nyt oletuksena, että eth on se tuottoisin mainauskohde tällä hetkellä.

Pääsääntöisesti Nicehash on luokkaa 10% vähemmän. Harvoin, hyvin harvoin, voi se olla jopa tuottoisampi. Puhutaan siis jotain ehkä päivä tai pari kuukaudessa. Mutta yleensä tuolla whattomine.com se ero on tuota 10% luokkaa. Tuossa esimerkkinä yhden 3070:n tuotto.

Sellasta kysymystä vielä että miten vaikuttaa noihin kertymiin payoutteihin jos välillä käyttää mineria pois päältä/tai käynnistää ton ohjelman vaikka uudestaan?

Ei mitenkään. Jotkut poolit maksavat ulos normaalia payouttia pienemmät summat jos on mainaamatta tarpeeksi pitkään, mutta se tarpeeksi pitkään voi olla kaksi viikkoa tai kuukausi riippuen poolista. Eikä kaikki tee tuota laisinkaan, ne lopulta luultavasti vetävät tilin nollille.

Sulla oli myös tuo yksi kysymys johon kyllä mielestäni epäsuoraan vastattiin, eli katsot sen etherminen payout policyn. Sulla on väkisin niin pieni hashrate että sä luultavasti saat sieltä 2 viikon välein sen mitä on kertynyt.

Niiden kolikkojen murto-osien kertymisen poolin taas sä näet sieltä poolista sun mainausosoitteella.

Esimerkiksi 0x6ff85749ffac2d3a36efa2bc916305433fa93731 osoitteen

Jaa tuo payout policy on Etherminessa hieman muuttumassa. Tuosta oikealta löytyy myös se nykyinen kertaukseksi. Eli nykyisellään jos et saa 0.05 viikossa kasaan, niin saat joka toinen viikonloppu mikäli sait edes 0.01 ETH. Ja arvelisin että sulla se tuotto on tuota luokkaa.

Toi layer 2 siirto varmaan tarvii sitten sen että käytetty wallet tukee tuota Polygonia.

Mjaa pistää sitten eth-se.flexpool.io

Huom maksu 0.2ETH että siellä sitten ollaan jos ei ole wallettia jolla säätää tiukempi väli, mutta toi on "ihan ok" :)

Toi on vaan vakio payout. Flexpoolista saa pienimmillään (MIN: 0.01) ulos. Niitä muutetaan sieltä mainausosoitteesta, eikä noihin muihin asetuksiin tarvitse hallittua wallettia. Beta versiosta (lisää sen osoiteen alkuun beta.(flexpool.io) jne) saa tuon pienemmän rajan, vanhassa on suurempi raja.

Mainitusti siis Flexpoolissa jokainen maksaa omat siirtonsa eli se ei ole suositeltava pienille mainaajille.

Mikähän mattaa mättää kun rupesin ekaa raiseria testaa. usb-johto kuumuu ihan hulluna. Oli pakko kone sammutella ku ei kärsinyt käyttää käyttä siinä. Ver 006c oli käytössä. Ja siihen oli 6-pin virransyöttö. Sekä kortille myös omansa. 1660ti.

Eiköhän se ole viallinen. Tai heikkolaatuinen. Sen USB:n yli pitäisi kulkea vain data signaali. Ei sen pitäisi watteina olla niin paljon, enemmän noiden johtojen pitäisi ulkoisista syistä lämmetä(ne vieressä olevat näyttikset). Kai sulla riseri ja näyttis oli samassa virtalähteessä kiinni. Lähinnä että jos on kaksi virtalähdettä väärin kytketty, että jos siellä kulkee sähköä väärään suuntaan. Tai että emolla lisävirta kiinni.

Tommonen isohko ATX-kotelo imuroi arvioni mukaan ainakin 3 x GPU väljästi, joten katsotaan nyt mitä sinne saa hankittua. Sitä myöten menee PSU:kin vaihtoon, koska kuten todettua, 850 W ei kestä kuin 3 asentaa turvallisesti. Hommataan nyt ensin ne GPU:t, virtalähteitäkin aika hyvin nykyisin saa. Nyt olikin tullut muuten joku 2021 malli noista Corsairin x-malleista, Multitronic esim. myy RM1000x 2021.

Kyllä mulla 850W riittää täysin hyvin 4:lle näyttikselle, jotka on noin 120W mainatessa. Luulen että riittäisi hyvin 5:llekin. 6 voi tehdä tiukkaa eikä välttämättä sallisi juuri mitään samanaikaista pelaamista.
Yleensä taidan käynnistää noi ensin ja sitten laittaa säädöt. (noi näyttikset eivät ilman säätöjä vakiona vedä niiden maksimipelitehoja eli 220W- 270W mainauksessa, jotain 170W ne useimmat ottaisi mitä joskus kauan sitten testasin)

Toki ne siinä dag alustusvaiheessa eivät välttämättä ota täysiä tehoja, ja varsinkin redteamminer testaa näyttikset ensin kun se arpoo niille jonkun profiilin tms. en muista.

Tuossa hyvät tarjoukset ketjussa oli hiljattain joku suht edullinen 650W malli Amazonissa, pari sellaista maksoi jotain 90 euroa, katso jos se tarjous on vielä voimassa, jokunen päivä sitten se muistaakseni oli. Katsoin, on se vielä voimassa, mutta se oli 50+. Myös browse, mutta jos pelkästään watteja haluaa niin satasella plus alvi-erotus irtoaa 1300W. Se on Seasonicin joku vanhempi halpamalli koska tosiaan vuonna 2021 browse.

Tämmöiseen törmäsin netissä ja tuosta voisi katsella sopivia kellotusasetuksia.
184396971_1974027049413240_5366125860074571259_n.jpg

Ainakin 6000 sarja toimii alhaisemmilla jännitteellä ja siten kulutuksella, kuin mitä tuossa. Radeoneiden säätäminen on kyllä vähän hankalempaa kuin 3070:jen, se on tullut huomattua. Jos yrittää tiputtaa kulutusta liikaa, voi kortti sitten joskus parin tunnin päästä tiputtaa tehoa. Kellot, jännite jne mikään ei tipu paitsi teho, ja sitä myöten sitten hashrate.
 
2021-05-14%2018.04.56.jpg

Siinähän ne 3060:t jauhaa onnellisena. 1-2 kortin välistä sai vielä yhden ei3060 kortin riserillä ja hyvin pelittää. Lankkuna P9X79.

Kyllä tossa varmaan sais olla 16x riserejä, jotta saa loputkin pikkuportit vapaaksi tai vähintään 1, että saa tuon keskimmäisen kortin pois paistumasta. Pitänee jossain välissä viritellä jotain rigin tapasta. Peruskotelo olis muuten jees testata, mutta alimmaisen kortin alla on harvassa kopassa tilaa sen verran, että mahtuisi.
 
Tässä videossa on aika selkeät ohjeet:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Kiitos, tässä tosiaan aika tarkkaan käydään prosessi läpi.
Näkeeköhän HiveOs:ssa muistien lämmöt jossain? Tai vastaavasti Minerstatissa? Kun ei ole sitten HWinfoa käytössä, jolla niitä on tähän asti valvottu...
 
Hiveossista näkee amd:n korttien muistien lämmöt, mutta nvidian leiristä ainostaan 3080 ja 3090 näkee muistien lämmöt.

Hive Os sästä löytyy ainaskin tuo Absolute core clock. En tiedä löytyykö minerstatista(?). Eli sen sijaan että core olis vaikka -400 sen voi lukita vaikkapa 1100Mhz. 3070 korteilla hyöty oli vain 1-2w, mutta 2060s tippu 120->107. Alkaa olla 2060s kortilla säädöt kohdillaan, 107w ja 46,5Mh/s näyttäs rouskuttavan:giggle: 1660s korteilla pitää kokeilla illalla, pitäs muutaman watti pudota niistäkin.
Tuo absolute core clock ei ilmeisesti pelitä 3060 ti korttien kanssa? Ite en ainakaan saanut sillä mitään hyötyä (-500 vs 1300)..
 
Tämmöiseen törmäsin netissä ja tuosta voisi katsella sopivia kellotusasetuksia.

184396971_1974027049413240_5366125860074571259_n.jpg
Kiitos! Pari päivää louhinut vakioasetuksilla ja nyt iskin Vega 56:seen Radeon softwarella kuvan asetukset. Tulokset n. vartin jälkeen:

- Lämmöt laski 70 -> 52
- Kulutus 175W -> 99W.
- Nicehashin näyttämä hashrate ennen JA jälkeen noin 41mh/s, joten eiköhän tuo ihan hyvä viritys ollut :cool:
 
Nyt on 500 MH/s rajapyykki täälläkin rikottu. Ihan kivat tuotot tulee päivässä kun ollaan vielä sen Shiba Inu sekoilun jälkimainingeissa ja ETH hinta on noussut takaisin $4000 paremmalle puolelle.
 
Nyt on 500 MH/s rajapyykki täälläkin rikottu. Ihan kivat tuotot tulee päivässä kun ollaan vielä sen Shiba Inu sekoilun jälkimainingeissa ja ETH hinta on noussut takaisin $4000 paremmalle puolelle.
No kyllä, kun tällä 185 MH/s tahdillakin ihan mukavasti tienaa parhaillaan. Pitäisi itse vaan saada GPU:ta hommattua järkevään hintaan, infrastruktuuria on nyt hommattu.

Mikä tuo Shiba Inu sekoilu nyt sitten olikaan? Yritin siitä googletella, muttei ihan täysin löytynyt vastausta...

Mikä teillä on "louhintasalin" lämpötila? Tossa kun oli 27 °C pihalla ja aurinko tahtoo vielä paistaa varaston ikkunasta sisään, niin aika lailla 30 huitteilla oli. Ja tuulettimet sitten jo huusivat maksimiasetuksilla 75 %, mutta GPU-lämmöt pysyi vielä reilussa 46 °C (tavoite 45 °C). Sitä vain mietin, että rupeeko olemaan liian kuuma, jos pari tähän vielä lisää lyö...
 
Mikä lämpötila on suositeltava 24/7 näyttikselle? Ittellä pysyy tossa 70:issä, kun tuulettimet on silleen, että niitä ei pahemmin kuule, et onko toi liia paljo (1070ti)
 
Mikä lämpötila on suositeltava 24/7 näyttikselle? Ittellä pysyy tossa 70:issä, kun tuulettimet on silleen, että niitä ei pahemmin kuule, et onko toi liia paljo (1070ti)
Oletan että tämä ei ole vitsi, mutta 70 °C on totaalisesti liikaa. Sanoisin, että alle 50 °C, itse yritän pitää 45 °C. Pitää huomioida, että tuo on keskimääräinen mittaus. Esim. itselläni hot spot temperaturet ovat reilut 10 °C kovemmat kuin GPU:n lämpötila.
 
Höpsis, 70 astetta on ihan ok.
 
Oletan että tämä ei ole vitsi, mutta 70 °C on totaalisesti liikaa. Sanoisin, että alle 50 °C, itse yritän pitää 45 °C. Pitää huomioida, että tuo on keskimääräinen mittaus. Esim. itselläni hot spot temperaturet ovat reilut 10 °C kovemmat kuin GPU:n lämpötila.
No jaa. Esimerkisi 1080ti kortin maxT=91C ja pelatessa ihan normaalia että se on 80C, en nyt siis pitäisi 70 astetta mitenkään katastrofaalisena 1070ti kortille. Tokihan se viileämpi parempi, mutta ei 70C vielä paha ole.

Taidat sotkea virtalähteisiin, joissa 70C on kypsää tavaraa(?)
 
Oletan että tämä ei ole vitsi, mutta 70 °C on totaalisesti liikaa. Sanoisin, että alle 50 °C, itse yritän pitää 45 °C. Pitää huomioida, että tuo on keskimääräinen mittaus. Esim. itselläni hot spot temperaturet ovat reilut 10 °C kovemmat kuin GPU:n lämpötila.

Minusta taas tuo alle 50 °C tuntuu mahdottomalta saavuttaa näin kolmen mainaavan kortin kokemuksella, ainoa joka pääsee edes etäisesti lähelle on RTX 3070, joka onkin custom loopissa ja keskiarvolämpötila sillä on 54 °C. Oma 1070Ti louhii 65 asteisena.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
299 992
Viestejä
5 113 275
Jäsenet
81 724
Uusin jäsen
Leivotech

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom