Ei ole mitään järkevää mainattavaa nykyään, joten se piti lopettaa jo kesällä. Mutta kryptoista ei uskalla luopua, jos ne vielä joskus nousisi. En ole niitä rahaksi vaihtanut, eli ovat edelleen lompakoissa. Nyt arvo on sellainen ettei kannatakaan. Suunnilleen fifty-fifty on mainattuja ja ostettuja valuuttoja lompsassa, joten vielä ei olla tappiolla kun mainatut kattaa ostettujen tappioita. Coinmotion on näppärää, kun se näyttää prosentteina oman salkun arvon. Uniswap -70%, Aave -70%, ETH -65%, BTC -44%.... että jos nuo tuosta nousisivat joskus edes ostohintaan, niin tienaisi jo kolminkertaisesti niiden nykyarvoon nähden. Sitä päivää odotellessa.
Pitää vaan pitää mielessä missä paikoissa nuo on hajautettuina ja pitää tunnukset tallessa. Vasta tänään muistin että minullahan on tradeogressakin jotain jemmassa, olin unohtanut koko homman. Sitten kun tarpeeksi kauan menee aikaa, niin unohtaa kaiken ja käy kuten työkaverilla joka oli mainannut joskus vuonna 2014-15 ja oli nyt jo unohtanut koko homman, senkin missä hänen kolikkonsa edes ovat saati että muistaisi tunnuksia sinne. Lohdutti itseään sillä "ettei siellä paljon mitään ole", mutta muistutin että eihän siellä ole vuonna 2015 tarvinnut paljon mitään ollakaan, niin voit aivan hyvin olla tänään vaikka puolimiljonääri... Toivotaan ettei itselle käy samoin.