Kauan kyllä levitetään harhaanjohtavaa tietoa Marinin hallituksen velkamäärästä. Oikeastaan melko uskomatonta, toisaalta populismin luonteen huomioiden, eipä sittenkään. Siis nimenomaan siinä, että nykyhallituksen ennätyksellinen velkaantuminen olisi jotekin Marinin syytä. Pöh pah ja puppua.
Tämä hallitus on velkaantunut ihan vain siksi että rikkaimmille on pitänyt saada massiiviset verohelpotukset. Juuri eilen uutisoitiin että nykyinen hallitus tekee velkarahalla sen, että yli 9000/kk tienaavat hyötyvät erittäin paljon. Kuvottavaa? Kyllä, mutta myös oksettavaa. Sivuprojektina sitten duunarin nekkuun lyömistä niin että veri tirisee, keinoilla jotka eivät auta työllistymisessä pätkän vertaa, saati tuo töitä Suomeen. Orpo on kuitenkin onnistunut jossain työmaailmaan littyvässä, nimittäin työpaikkojen kirjaimellisessa kadottamisessa.
Nyt Suomi on sitten joutumassa EU:n tarkkailuluokalle, ja tästä on kiitäminen vain ja ainoastaan Orpon sekä Purran osaamatonta hallitusta. Niin Orpo kuin Purrakin kilpaa lupailivat vaalipuheissansa että nyt on aika lopettaa velaksi eläminen, Ja lopputuloksena siis Suomen kaikkien aikojen eniten velkaa ottanut hallitus. Siis muut eivät pääse edes lähelle. Jos en tietäisi paremmin, luulisin eläväni 80- luvun jenkkilässä kuunnellen Reaganin vaalilupauksia. Mutta ei.
Nasima Razmyar vaatii veronkevennysten perumista.
www.is.fi
– Brysselin tarkkailuluokalle päätyminen olisi viimeinen sinetti hallituksen epäonnistumiselle. Se tarkoittaisi hallituspolitiikan ajautumista haaksirikkoon, Kaikkonen jyrähtää.
Kaikkonen vaatii hallitukselta ja pääministeri Petteri Orpolta (kok) toimia. Kaikkosen mukaan kaikki puolueet pitäisi koota yhteen, jotta voidaan keksiä keinot talouden ja työpaikkojen luomiseksi Suomeen.
– Suomi tarvitsee suunnanmuutoksen.