• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Tarkoitus on keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista. Henkilökohtaiset loukkaukset ja hyökkäykset toista keskustelijaa kohtaan ovat ankarasti kielletty
Suomessa näyttää olevan paljon ihmisiä, joille ei ole merkitystä sillä, mitä se edustaja tekee tai ei tee, mitä se saa aikaan tai ei saa. Tekeekö se lakialoitteita vai ei tee. Merkitystä on sillä, että se edustaja aukoo mahdollisimman paljon päätään ja provosoi eri yhteyksissä ja suututtaa mahdoliisimman monen ihmisen. Eli kunhan päätyy iltapäivälehtien etusivulle kohu-uutiseen, on äänestäjä tyytyväinen. Ainakin yhden kauden verran. Teuvo Hakkarainen ja Teemu Keskisarja näyttävät kuuluvan tähän sarjaan. Ovat PS:lle ehdottomasti arvokkaita äänienkalastelijoita jotka jättävät valmistelun ja päätöksenteon puolueen muille edustajille kunhan heistä ei tule liian suosittuja, jolloin puolue ehkä halkeaisi (taas) kahtia.
Kerro oi kauppalehden paapaa. Miksi haluat mahdollisimman paljon haittamatuja Suomeen? Miksi fanitat islamia?
 
Oddlotsissa oli mielenkiintoinen episodi energiasta. Tän ketjun aiheeseen puhuivat myös euroopasta, venäjäriippuvuudesta yms. Haastateltava sanoi, että historia tulee näkemään angela merkelin tehneen kaksi suurta virhettä, toinen oli ydinvoimasta luopuminen etenkin tavalla millä voimalat tuhottiin ja toinen on merkelin maahanmuuttopolitiikka. Varmaan suomessakin nähdään valitun maahanmuuttopolitiikan lopputulokset objektiivisemmin tulevaisuudessa. Mikä rakentaa yhteiskuntaa, mikä on "vain" kulu, voiko toimia maailman sosiaalitoimistona(ei).

Haastateltava kertoi myös vanhan tarinan missä putin oli alkanut sille huutamaan kun puhui jenkkien kehittelevän liuskeöljyä...

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.youtube.com/watch?v=46eOQvwvDjE
 
Ehkä sun kannattaisi keskittyä tuohon varsinaiseen keskustelun aiheeseen, sen sijaan että lähdet vetämään jotain ad hominem olkiukkoilua.
No joo. Anteeksi. Olen aika humalassa. Olen myös niin turhautunut omasta mielestäni käsittämättömään meininkiin, mikä on jatkunut vuosikymmeniä. Mutta anteeksi. Pitää mennä lepäilemään
 
No joo. Anteeksi. Olen aika humalassa. Olen myös niin turhautunut omasta mielestäni käsittämättömään meininkiin, mikä on jatkunut vuosikymmeniä. Mutta anteeksi. Pitää mennä lepäilemään
Aina huikeeta kun hermannit, joilla oma elämänhallinta on hukassa, kritisoi muita. Kai se tunne omasta epäonnistumisesta pitää jotenkin purkaa.
 
Tämä keskustelu on jo kymmenet vuodet pyörinyt suvakkiosaston puolelta siinä samassa aiheessa, että otetaan perusteluksi, että Suomi tarvitsee maahanmuuttajia tänne tekemään töitä ja muutenkin parantamaan yhteiskuntaa, mutta sitten sitä käytetään perusteluksi myös sille, että otetaan niitä haitallisia maahanmuuttajia. Terve ihminen ei tuollaista tee. Yhteiskunnan kannalta paras maahanmuutto on rasistinen maahanmuutto, eli kylmästi rasistisin perustein valitaan ketä tulee maahan. Ja paskat veisataan siitä, mitä joku muu on siitä asiasta mieltä.
 
Yhteiskunnan kannalta paras maahanmuutto on rasistinen maahanmuutto, eli kylmästi rasistisin perustein valitaan ketä tulee maahan.
Höpö höpö.

Ei yhteiskuntaa pitäisi kiinnostaa tulijan ihon väri, vaan miten kykenee elättää itsensä ja miten sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jos somali sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja elättää itsensä, miksi torppaisit kyseisen somalin? Toki, jos ei noita ehtoja täytä, niin voi painua sinne mistä tulikin.
 
Höpö höpö.

Ei yhteiskuntaa pitäisi kiinnostaa tulijan ihon väri, vaan miten kykenee elättää itsensä ja miten sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan.

Jos somali sopeutuu suomalaiseen yhteiskuntaan ja elättää itsensä, miksi torppaisit kyseisen somalin? Toki, jos ei noita ehtoja täytä, niin voi painua sinne mistä tulikin.

Siksi, koska on täysin mahdotonta seuloa tulijoita yksilötasolla. Siksi täytyy toimia tilastojen valossa ja kategorisesti estää kaikkien ongelmaryhmien pääsy maahan. Fakta on kuitenkin se, että noin toimimalla Suomi ei jää paitsi yhdestäkään tulijasta, jota Suomi tarvitsisi.
 
Siksi, koska on täysin mahdotonta seuloa tulijoita yksilötasolla. Siksi täytyy toimia tilastojen valossa ja kategorisesti estää kaikkien ongelmaryhmien pääsy maahan. Fakta on kuitenkin se, että noin toimimalla Suomi ei jää paitsi yhdestäkään tulijasta, jota Suomi tarvitsisi.
Eiköhän riitä, että humanitäärisessä maahanmuuton osalta katellaan niitä sopeutumisen edellytyksiä (kielitaito, osaaminen, uskonto, yms) sekä leikataan sitä paljonko humanitäärisiä maahanmuuttajia otetaan.

Työperäisen osalta lopetetaan tukien makselu jokseenkin nopsaa. Omalla rahalla saat jäädä etsimään työpaikkaa tai lomailemaan edellyttäen että et tee rikoksia, yms.

Ja näin ei tarvita rotuja ja kansallisuuksia ja vain tuottavat ja yhteiskuntaan sopeutuvat pääsee sisään
 

Statistiikka

Viestiketjuista
290 828
Viestejä
4 977 415
Jäsenet
79 848
Uusin jäsen
Rise33

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom