Eikös tää ollu nimenomaan sipilän persuhallituksen mukaista toimintaa? Tuskin kukaan haluaa kissa-hiiri mallista edellisen hallituksen päätösten kumoamissekoilua tähän maahan.kunnianhimoinen jakeluvelvoitteen nosto
Tuo oli aika haastava tilanne. Ei tällä foorumillakaan mitään merkittävästi fiksumpaa kukaan keksinyt. Tekemättä olis tuokin pitänyt jättää, ja vaikka tukea sossun kautta apua tarvitsevia.sähkön hintojen kasvuunkaan ei oikein keksitty mitään muita keinoja kuin sähkötuki Teemu Selänteen kakkosasunnolle
Nimenomaan huudellut. Mitään toimia ei ole esitetty jotka olemassaolevasta työstä kannattavampaa tekisi. Ennemmin kepillä hakataan alkkarit luukulta toiselle ja kuvitellaan että ongelmat ratkeavat.Tämä hallitus vaan on huudellut nyt paljon työn kannattavuudesta joten innolla jään odottamaan.
Mutta eiköhän tuo kohta selviä että millasta jymäytystä sieltä on tulossa työntekijöille.


