• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Nyt alkoi sitten sisäministeri Rantasen väestönvaihtosalaliittoteorioiden puiminen. Hienoa, kaikki örkit vaan tulilinjalle, maan johtoon ei sekopäitä kaivata.

Ja Purra ei myönnä, että Junnilan toimissa olisi mitään väärää. Tämä hallitus ei kestä elokuulle saakka.
Viime syksynä oli hallituksessa paljon pahempi tilanne, kun SDP ja Keskusta olivat ilmiriidoissa keskenään ja sekään ei hallitusta kaatanut niin ei hallitus tällaiseen 1-2 henkeä koskevaan debattiin kaadu.
 
Eikö kuitenkin kannattaisi vetää edes vähän happea välissä ennen kuin käydään seuraavan persun kimppuun? Saisi näyttämään edes vähemmän teennäiseltä savustusyritykseltä.
Ehkä Purra voisi pyytää rauhaa viikonlopuksi että saisi levätä?
 
Eikö kuitenkin kannattaisi vetää edes vähän happea välissä ennen kuin käydään seuraavan persun kimppuun? Saisi näyttämään edes vähemmän teennäiseltä.
Mähän varoitin kun ihmiset huomaa että miten helposti ministereitä saadaan tiputettua pallilta pois, niin homma vaan pahenee koska kiitos googlen helpon tavan etsiä luurankoja kaapeista.
 
Mähän varoitin kun ihmiset huomaa että miten helposti ministereitä saadaan tiputettua pallilta pois, niin homma vaan pahenee koska kiitos googlen helpon tavan etsiä luurankoja kaapeista.
Kysymys on siitä, että keltä niitä löytyy, kuten kirjoitin:
Oppositio ja sen kannattajat etsii aina hallituksen kulloisenkin hetken heikoimman lenkin. Media tietenkin uutisoi kaikesta, mikä myy ja pyrkii rakentamaan kohuja.

Jos heikoin lenkki löytyy PS:sta, niin silloin se menee juuri noin. Tai no, tämän hallituksen osalta se on kun, sillä muilta ei taida löytyä luurankoja kaapista. Tai no, taitaa siellä yksi ei-persu olla kaapissa, mutta se ei nykyaikana varmasti ole ongelma.
 
Ai suomessa on nykyään erillinen koodi kieli minkä mukaan pitää puhua.
No nyt on jo kummallista horinaa? Ei suomen kielessä ole väestönvaihto-sanalla ei ole ollut mitään toista merkitystä. Toisin sanoen, se sana on tullut suomen kieleen vasta tuon salaliittoteorian myötä.
 
Kyllä sillä on ollut ihan sama merkitys mitä saadaan kun nuo kaksi sanaa yhdistetään? Samasta aiheesta ihan samoilla sanoillakin on valitettu kyllä kauan ennen kuin jotkut keksivät että se on joku salaliittoteoria.
 
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Keksiikö joku jonkin paremman termin 1,4 mil maahanmuuttajan roudaamiselle Suomeen kuin väestönvaihto?
 
Viimeksi muokattu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Keksiikö joku jonkin paremman termin 1,4 maahanmuuttajan roudaamiselle Suomeen kuin väestönvaihto?

Uuh toi on kyllä paha jos on totta. Kuka 1.4miljoonaa on ehdottanut? Enpä tuollaista ole mistään lukenut.
 
Viimeksi kun persut oli hallituksessa niin heillä ei ollut mikään ongelma seisoa suoraselkäisesti heidän silloisten kenties epäsuosittujen mielipiteitten takana. Soini vastusti aborttia joka oli ja on varsin epäsuosittu mielipide mutta hän sanoi tämän mielipiteen täysin selkeästi aina kun kysyttiin.

Nyt näin ei ole. Junnila ei pysty suoraselkäisesti sanomaan miksi heittelee jatkuvasti natsisymboliikkaa. Samoin Rantanen ei varmaankaan pysty suoraselkäisesti sanomaan uskovansa väestönvaihto-salaliittoteoriaan ja siksi tällaiset lausunnot jotka on varsin vaarallisen kuuloisia osittain siksi että niitä ei kukaan ei pysty suoraselkäisesti tunnustamaan mitä he syvimmillään niillä tarkoittavat niin ne on seikkoja jotka ovat eroamisperusteita. Ei tällaisia vihjailevia kannanottoja joista ei saa selvää mitä ne oikeastaan tarkoittaa ei ne sovi ministereille.

On ihan hyvä jos persut eivät usko että viherasemmisto haluaa vaihtaa suomen väestön. Vastakkaistakin on jostakin kuulunut enemmän kuin puolittaisena väitteenä. Uskooko Rantanen tähän vai ei. Nyt näyttäisi että hän sanoo että hän ei usko väestönvaihtosalaliittoon, mutta heti seuraavassa lauseessa väittäisi että joku tällaista väenstönvaihtoa salassa haluaisi 1.4 miljoonan uuden kansalaisen verran. Eli hän sittenkin uskoo tähän salaliittoon. Vai miten?

Horisontti näyttää suoralta. #flatearth
 
Huomautus - olkiukkoilu, sanojen laittaminen suuhun
Kyllä sillä on ollut ihan sama merkitys mitä saadaan kun nuo kaksi sanaa yhdistetään? Samasta aiheesta ihan samoilla sanoillakin on valitettu kyllä kauan ennen kuin jotkut keksivät että se on joku salaliittoteoria.
Sori, en ensin tajunnut, että uskot tuohon salaliittoon. Pahoittelut.
 
Uuh toi on kyllä paha jos on totta. Kuka 1.4miljoonaa on ehdottanut? Enpä tuollaista ole mistään lukenut.
Tuskin kukaan.
Mutta suurin piirtein tuossa menee se raja, että putoaisimme Euroopan harvaanasutuimmasta maasta toiseksi harvaanasutuimmaksi Ruotsin jälkeen.
 
Nautin kyllä nyt täysin rinnoin tästä, kun aamupalasta ja bileistä kiihkolla eroa vaatineet ensin puolustelelivat että eihän tässä pesukarhussa mitään, naurettavia syytöksiä, ja sitten kun presidentti ja Purra alkoivat olla sitä mieltä että olisi varmaan järkevintä erota, ollaankin nyt sitä mieltä että hyvä että erosi, vaikka olikin tyhmän vihervasemmiston syy. On kyllä popcornia mennyt tätä persujen vituiksi vetämisen ja uhriutumisen spektaakkelia takavasemmalta seuratessa.
 
Huomasihan sen että sakemannitkin sanoi, että eivät hyväksy populisteja Suomeen hallitsemaan. Se on kyllä kovaa vaikuttamista Suomalaisten antamaan mandaattiin.
 
Nyt näin ei ole. Junnila ei pysty suoraselkäisesti sanomaan miksi heittelee jatkuvasti natsisymboliikkaa. Samoin Rantanen ei varmaankaan pysty suoraselkäisesti sanomaan uskovansa väestönvaihto-salaliittoteoriaan ja siksi tällaiset lausunnot jotka on varsin vaarallisen kuuloisia osittain siksi että niitä ei kukaan ei pysty suoraselkäisesti tunnustamaan mitä he syvimmillään niillä tarkoittavat niin ne on seikkoja jotka ovat eroamisperusteita. Ei tällaisia vihjailevia kannanottoja joista ei saa selvää mitä ne oikeastaan tarkoittaa ei ne sovi ministereille.
Mä pidän todennäköisenä ettei Rantanen oikeasti usko mihinkään juutalaisten ja globalistien salaliittoteoriaan asian suhteen. Ennemminkin veikkaisin että kyse on siitä, että salaliittoteoriatermistöön tukeudutaan siksi, että se on paljon seksikkäämpää ja poliittisia vastustajia räikeämmin mustamaalaavaa kuin käydä läpi tylsiä reaalimaailman tilastoja ja käytännöntason asioita ja keskustella nyanssieroista. Kyse on siis siitä millainen poliittinen retoriikka kannattajakuntaan toimii. Kun poliittinen vastustaja on hirviö, jollaisena se väestönvaihto-salaliittoteoriassa esitetään on helppoa esiintyä sankarina.

Vahvasti samaa mieltä kyllä tuosta, ettei taipumus vihjailevaan doublespeakkiin sovi ministerille. Rantasesta en riittävästi tiedä, että voisin sanoa että tuo on hänelle tavanomaista. Ehkäpä kyseessä vain yksittäinen poikkeus.
 
Viimeksi muokattu:
Nautin kyllä nyt täysin rinnoin tästä, kun aamupalasta ja bileistä kiihkolla eroa vaatineet ensin puolustelelivat että eihän tässä pesukarhussa mitään, naurettavia syytöksiä, ja sitten kun presidentti ja Purra alkoivat olla sitä mieltä että olisi varmaan järkevintä erota, ollaankin nyt sitä mieltä että hyvä että erosi, vaikka olikin tyhmän vihervasemmiston syy. On kyllä popcornia mennyt tätä persujen vituiksi vetämisen ja uhriutumisen spektaakkelia takavasemmalta seuratessa.
Kyllä minä puolustin Junnilaa niin kauan kuin löytyy todisteita tarpeeksi, että hänestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Pitää todellakin olla varauksellinen millä oppositio yrittää kampittaa.
 
Keksiikö joku jonkin paremman termin 1,4 maahanmuuttajan roudaamiselle Suomeen kuin väestönvaihto?
Roudaamiselle? Jos lähetän Saksaan työhakemuksen, saan soiton että mut on valittu halutaan palkata, ostan lentoliput, avaan pankkitilin ja vuokraan asunnon, niin ovatko saksalaiset sitten tulleet roudanneeksi minut sinne?

Miten ois tällainen erikoistermi: maahanmuutto. 1,4 miljoonan ihmisen maahanmuutto. Siirtolaisuus.
 
Mä pidän todennäköisenä ettei Rantanen oikeasti usko mihinkään juutalaisten ja globalistien salaliittoteoriaan asian suhteen. Ennemminkin veikkaisin että kyse on siitä, että salaliittoteoriatermistöön tukeudutaan siksi, että se on paljon seksikkäämpää ja poliittisia vastustajia räikeämmin mustamaalaavaa kuin käydä läpi tylsiä reaalimaailman tilastoja ja käytännöntason asioita ja keskustella nyanssieroista. Kyse on siis siitä millainen poliittinen retoriikka kannattajakuntaan toimii.

Ehkä kuitenkin siksi että se on myös faktisesti sanamuodoilla helposti nähtynä totta jos jotkut haluavat maahanmuuton voimakasta kiihdytystä käsittämättömiin lukemiin ja vastuu tästä halutaan sisällyttää sitä ehdottaneille.

Juutalaisia on ihan turha sotkea mukaan.
 
Roudaamiselle? Jos lähetän Saksaan työhakemuksen, saan soiton että mut on valittu halutaan palkata, ostan lentoliput, avaan pankkitilin ja vuokraan asunnon, niin ovatko saksalaiset sitten tulleet roudanneeksi minut sinne?

Miten ois tällainen erikoistermi: maahanmuutto. 1,4 miljoonan ihmisen maahanmuutto. Siirtolaisuus.
Tämä olisi jo tapahtunut Suomen päähän, jos Eurooppalaiset tänne haluaisi muuttaa.
 
Tässä on kyllä vaarana että jos Rantanen lähtee seuraavaksi, niin Purra laittaisi peliliikkeenä tilalle jonkun Huhtasaaren.

Kukapa uskaltaisi edes mainita enää sen jälkeen persuministereistä mitään pahaa, kun vaihtoaitiossa olisi jonossa Tynkkynen, Peltokangas ja vastaavat.. :D

Onko siellä muuten vaihtoaitiossa oikeasti vielä ministeriksi kelpaavia, jos kausi jatkuu samaan tahtiin?
Ei ministerin tarvitse olla kansanedustaja, ei välttämättä puoluekirjaa, mutta se varmaan eduksi.

No on puolueella ehdokkaita, ja ei joku vanha huono linkki/heitto estä, jos muuten käytös ja puheet ok, toki tämä Junnillan sarja vitsailu vaikeuttaa.

Ehkä tässä onkin nyt enemmän kyse siitä onko puoluejohdolla riittävä ote, vai oliko kyse vain harjaantumisen puutteesta, uskon siihen että Purra joukkoineen pitää linjat särmänä.
 
Olikohan salekin vihervasemmisto psykoosissa, kun meni tähän persukarhusoppaan kädet tunkemaan?

Woke-cancel-sauli perkele.
Annan tälle sekoilulle kyllä täydet 1288 pistettä.

Minäkun oletin, että ensimmäiset töyssyt tälle hallitukselle olisi tullut vasta syksyllä, kun duunarin selkänahkaa ruvetaan repimään ja ammattiliitot pistää soppatykit poriseen.
 
Ilmeisesti 1,4 maahanmuuttajaa perustuu siihen, että Hesari pyysi laskemaan kuinka paljon maahanmuuttajia tarvittaisiin, jotta eläkemaksuja ei tarvitsisi merkittävästi nostaa:

Ja toinen Teknologiateollisuuden pomo sanoo samaa, tarvitaan täyttämään työpaikkoja:

Siinä voi sitten miettiä, että onko Suomen hyvinvointivaltiolla muuta suuntaa kuin alaspäin.
 
Ei ainakaan ilman maahanmuuttajia.
 
Ilmeisesti 1,4 maahanmuuttajaa perustuu siihen, että Hesari pyysi laskemaan kuinka paljon maahanmuuttajia tarvittaisiin, jotta eläkemaksuja ei tarvitsisi merkittävästi nostaa
Kyllä ja niistä 0,4-0,5 miljoonaa on jo täällä, joten sisäministeri kannattajakuntineen joko ei oikein ymmärrä mistä puhuu, tai sitten ymmärtää, mutta ajattelee ettei jotkut faktat nyt ole niin justiinsa kun tunteella politiikkaa tehdään.
 
Ilmeisesti 1,4 maahanmuuttajaa perustuu siihen, että Hesari pyysi laskemaan kuinka paljon maahanmuuttajia tarvittaisiin, jotta eläkemaksuja ei tarvitsisi merkittävästi nostaa:

Ja toinen Teknologiateollisuuden pomo sanoo samaa, tarvitaan täyttämään työpaikkoja:

Siinä voi sitten miettiä, että onko Suomen hyvinvointivaltiolla muuta suuntaa kuin alaspäin.
Jos tuo maahanmuutto hoidetaan asiallisesti, niin ei mitään ongelmaa. Mutta 1.4miljoonaa elintaso pakolaisia nopeasti tänne ei kiitos.
 
Viimeksi muokattu:
En tiedä miten Junnilaa on tutkittu enkä missään nimessä puolusta häntä.
Täällä ja ainakin twitterissä on ollut ihmettelyä miten voi Junnilan perseily jäädä tutkimatta.

Ei kai yksittäisen ihmisen koko historiaa voi käydä läpi jatkuvasti. Pääasiat selvitetään poliittisen uran alussa.
Otan esimerkin vuodelta 2019. Tässä puhuu vihreä. Oletan, että tämä sama pätee kaikkiin puolueisiin. Palstan puoluetoimijat voivat korjata, jos olen väärässä.
Vihreiden puoluesihteerin Lasse Miettisen mukaan jokaisen vihreiden ehdokkuudesta kiinnostuneen kanssa käydään keskustelu, jossa käydään läpi muun muassa hänen taustaansa. Keskustelussa varmistetaan, että puolue on kartalla ehdokkaan taustoista ja siitä, ettei niissä ole mitään arveluttavaa. Kun ehdokas allekirjoittaa ehdokassopimuksen, hän vakuuttaa, että on kertonut taustoistaan rehellisesti, mukaan lukien mahdolliset aiemmat tuomiot tai käynnissä olevat tutkinnat. Ehdokkaan taustojen selvittäminen on siten viime kädessä luottamuksen ja julkisten tietojen varassa tapahtuvaa. Jos henkilö itse ja internet eivät kerro jotain, ei juuri enempää ole tehtävissä, Miettinen sanoo.

On hyvä, että tutkitaan edes jälkeen päin, jos on jäänyt jotakin selvittämättä. Tästä on oikein hyvänä esimerkkinä Hussein al-Taee. Hän toimi rauhanneuvottelijana ja SDP:n kansanedustajana. Ei enää valittu eduskuntaan, koska vanhat julmat nettikirjoitukset (ilkeitä kirjoituksia homoista, juutalaisista, somaleista, Israelista, USA:sta jne.) tulivat esille.

Myös Martti Ahtisaaren CMI on tuominnut al-Taeen kirjoitukset: "Kohun alussa CMI ilmoitti luottavansa al-Taeehen,[40] mutta myöhemmin CMI:n toiminnanjohtaja Tuija Talvitie ja hallituksen puheenjohtaja Alexander Stubb tuomitsivat al-Taeen kirjoitukset CMI:n arvojen vastaisina.[41] CMI ilmoitti myös, että se ei jatkossa pitänyt al-Taeen työsuhdetta mahdollisena.[42] "

Sen verran otan itse Junnila-tapaukseen osaa, että jos ja kun joku vetoaa Oula Silvennoiseen (vihreät) tai Panu Raatikaiseen (vasemmistoliitto) asiantuntijana tällaisessa asiassa, pidän vähintään metrien raon kirjoittajaan. Olen lukenut molempien twitter-viestintää vuosien ajan. Tiedän missä mennään. Jokainen saa tietysti vedota ihan mihin vaan.
 
Viimeksi muokattu:
Olen taas myöhässä, kun täällä politiikka puolella tulee vierailtua niin harvoin.
Täytyy sanoa että olen yllättynyt Junnilan erosta. Se eilinen pesukarhusekoilu oli niin kaukaa haettu, että mesimäyräkin oli vaihtunut pesukarhuun. Kukaan ei oikein edes tiennyt mistä nyt pitäisi syyttää ja maalikin taisi vaihtua pariin kertaan. Kaikista eniten uskossa olevat kykenivät jatkamaan vänkäystä ja lisäsivät erittäin pieniä kohun rippeitä joista ei yksinään olisi ollut mihinkään, mutta niitä tarpeeksi toistamalla saatiin muodostettua vahvistusharha. Meni uskottavuus monelta henkilöltä joiden työ on olla uskottava! Toivottavasti se Junnila nyt sitte on natsi ja paha sai palkkansa.

Heittokommentti STT:n "väestönvaihtosalaliittoteoriaan":
Väestö vaihtuu rankalla tahdilla, niin rankalla ettei yhteiskunta pysy perässä. Ongelma on ettei uusia ihmisiä kyetä integroimaan ympäröivään yhteiskuntaan sitä vauhtia mitä heitä tulee, ja yhteiskunta heikkenee. Uuden väestön tulo kovalla tahdilla voisi olla toimivaa, jos kotoutus olisi reilassa, mutta se on vielä surkeammassa kantimissa mitä olettaisi. Vuonna 2015 reilu 70v mummo opettaa suomalaisia lasten lauluja aikuisille miehille! Saatana että oli synkkää katsottavaa, mtv3:n uutisissa näkyi tuo pätkä kun ne +30v partaiset miehet siellä lasten seassa istuivat kirjat kädessä suutaan aukoen. Uutisankkurit vähän naurahtivat kieltämättä hassulle videolle, mutta jo silloin huomasin että tämä tulee olemaan katastrofi.

Miehet maskuliinisessa tai ihan normaaleissa kulttuureissa eivät arvosta tuollaista. Ei tarvi olla edes ns. maskuliininen mies että huomaa lumihiutaleiden saksimisen masentavaksi värkkäykseksi aikuisena! En tiedä sitten olivatko valehdelleet olevansa alle 18v... Siitä huolimatta pitää käyttää järkeä. He tarvitsevat miehekästä tekemistä, ja nopeastihan siellä löydettiin esim. jalkapallo selviytymiskeinoksi. Harmi vain se itse kotiutus ei onnistu ollenkaan. Edes työtä ei saa tehdä! (pakko lihavoida kun tuohan sehän se tärkein on motivoituneille jotka jo osaavat jotain)

Kohta täälläkin sitten Ranskan tapaan. Tuohainen jonkin tapahtuman laukaisema vakava mellakka tulee tapahtumaan, ja se tulee olemaan "täysi yllätys". Sama väestönvaihto tulee pyyhkäisemään Euroopan läpi, oli se salaliittoteoria tai ei.

Viimeksi muokattu:
Mä veikkan että jos tohon Rantaseen alkaa kohdistua enemmän painetta niin persut nostaa kädet pystyyn.

Tämä on aivan varma juttu. Rantanen on sen verran keskeinen ja pitkäaikainen vaikuttaja persuissa että Orphanin täytyy
miettiä muita keinoja jos haluaa hallituksen säilyvän.
 
Ollut mielenkiintoista seurata keskustelua täällä ja muualla. Mietin joskus nuorena miten Hitler onnistui nousemaan puolueensa kanssa valtaan ja tässä oli huomattavissa ehkä sama efekti.
(Vihaan natsikortin heittämistä keskusteluun ja en ole koskaan ennen tehnyt niin)

On jännä ilmiö miten ihmiset ovat valmiita puolustamaan henkilöä joka toimii ministerinä, jonka yksi käyttämä käyttäjätunnus on viittaus natseihin. Joka tekee sieg heil lumiukkoja. Joka on julkisesti flirttailut ja viitannut numeroon 88. Käynyt puhumassa uusnatsien tapahtumissa jne.

Silti ihmiset ovat valmiita puolustamaan tälläistä henkilöä Suomen ministerinä ja syytetään ajojahdista. Aika sakeaa touhua. Tosin ei siinä mielessä, jos nämä puolustelijat symppailevat natseja. Tosin silloin en pidä näitä henkilöitä hirveän järkevinä yksilöinä. Lähinnä ajattelen näiden henkilöiden olevan tasoa pilottijengi ja joilla on samat ratkaisut.

Onneksi Sauli Niinistöllä oli taas jäätävän kokoiset pallit ja laittoi Orpon ruotuun, mutta olisiko ehkä tästäkin voitu selviytyä ilman presidentin puuttumista?
 
Väärin. Lainasi toisen lumiukosta kuvaa
 
Mun mielestä oli aika selvää että jos palapelin nappula 1 kaatuu, niin vihervasemmisto voimiensa tunnossa lähtee maalittamaan seuraavaa ja niinhän näyttää käyvän...
 
Odottelen tutkittua tietoa yhteiskunnalle nettopositiivisesta maahanmuutosta kun kaikki indikaattorit osoittavat kyseessä olevan miljardien verran miinusmerkkistä toimintaa per vuosi.
Työperäinen maahanmuutto. Lähtömaa hoitanut syntymän, lapsuuden, nuoruuden ja koulutuksen. Ja koska tutkitusti valtaosa palaa kotimaahansa tai jatkaa matkaansa eteenpäin Suomesta, niin myös vanhuuden kallis terveydenhuolto menee muiden piikkiin.
 
Mä veikkan että jos tohon Rantaseen alkaa kohdistua enemmän painetta niin persut nostaa kädet pystyyn.

Silakoissa näyttää painostus jo alkaneen.
1688144762899.png
 
Ollut mielenkiintoista seurata keskustelua täällä ja muualla. Mietin joskus nuorena miten Hitler onnistui nousemaan puolueensa kanssa valtaan ja tässä oli huomattavissa ehkä sama efekti.
(Vihaan natsikortin heittämistä keskusteluun ja en ole koskaan ennen tehnyt niin)

On jännä ilmiö miten ihmiset ovat valmiita puolustamaan henkilöä joka toimii ministerinä, jonka yksi käyttämä käyttäjätunnus on viittaus natseihin. Joka tekee sieg heil lumiukkoja. Joka on julkisesti flirttailut ja viitannut numeroon 88. Käynyt puhumassa uusnatsien tapahtumissa jne.

Silti ihmiset ovat valmiita puolustamaan tälläistä henkilöä Suomen ministerinä ja syytetään ajojahdista. Aika sakeaa touhua. Tosin ei siinä mielessä, jos nämä puolustelijat symppailevat natseja. Tosin silloin en pidä näitä henkilöitä hirveän järkevinä yksilöinä. Lähinnä ajattelen näiden henkilöiden olevan tasoa pilottijengi ja joilla on samat ratkaisut.

Onneksi Sauli Niinistöllä oli taas jäätävän kokoiset pallit ja laittoi Orpon ruotuun, mutta olisiko ehkä tästäkin voitu selviytyä ilman presidentin puuttumista?
Itseäni harmittaa että natsi läpät alkaa olemaan kielettyjä kavereiden kesken. Mutta ymmärrän kyllä että ministeri tasoisten ei kannata läppää heittää missään koskaan.
 
vihervasemmiston jäsenkortti on kyllä helposti parhaalla ROIlla varustettu investointi.

niitä jaellaan tälläkin foorumilla about jokaiselle vastaantulijalle, eikä tarvitse tehdä mitään kun fasismilla ja rasismilla flirttailevat poliitikot kompastuvat omiin tyhmiin julkaisuihinsa nettisivuillaan, twitterissä ja facebookissa.

tänäänkin olemme toivottaneet joukkoomme mm. Sari Essayahin, Sauli Niinistön ja Päivi Räsäsen.
 
Työperäinen maahanmuutto. Lähtömaa hoitanut syntymän, lapsuuden, nuoruuden ja koulutuksen. Ja koska tutkitusti valtaosa palaa kotimaahansa tai jatkaa matkaansa eteenpäin Suomesta, niin myös vanhuuden kallis terveydenhuolto menee muiden piikkiin.

Ja kuinkas monta elintasoturistia/turvapaikkashoppailijaa/haittamamua saadaan vs 1 työperäinen it-asiantuntija?

Veikkaan että aika monta. Suomi kun ei ole mitenkään erityisen vetovoimainen työläisen onnela pienellä veroprosentilla ja hyvällä ostovoimalla ala Saksa.
 
Mun mielestä oli aika selvää että jos palapelin nappula 1 kaatuu, niin vihervasemmisto voimiensa tunnossa lähtee maalittamaan seuraavaa ja niinhän näyttää käyvän...
Siltähän se näyttää Rantanen ilmeisen seuraava kohde.

Twitteriä kun seurailee niin maalitolpat on taasen liikkeessä myöskin. Väestönvaihtoteoria kun kuulemma on salaliittoteoria koska siihen yhdistyy ”juutalaisten salaliittoväitteet”. Eli samaa Natsijuttua yritetään leipoa tähänkin, mutta hieman eri mausteella. Se, että kukaan vakavasti otettava henkilö ei ole moista sanonut ei taasenkaan menoa haittaa.
 
Ja kuinkas monta elintasoturistia/turvapaikkashoppailijaa/haittamamua saadaan vs 1 työperäinen it-asiantuntija?

Veikkaan että aika monta. Suomi kun ei ole mitenkään erityisen vetovoimainen työläisen onnela pienellä veroprosentilla ja hyvällä ostovoimalla ala Saksa.
Kyllä, tämän maan vetovoima on sosiaaliturva mutta ei kovat palkat.
 
Ja kuinkas monta elintasoturistia/turvapaikkashoppailijaa/haittamamua saadaan vs 1 työperäinen it-asiantuntija?

Veikkaan että aika monta. Suomi kun ei ole mitenkään erityisen vetovoimainen työläisen onnela pienellä veroprosentilla ja hyvällä ostovoimalla ala Saksa.
Työperäisen maahanmuuton kautta niitä ei saada, työllisyys on kantaväestöä korkeammalla. Koska suuren osan kohdalla on niin, että työt kun loppuu, oleskelulupa loppuu. Mutta vielä suuremman osan kohdalla on sitä ennen jo jatkettu toiseen maahan tai palattu kotimaahan.

Näitä kahta maahanmuuttoa ei pidä millään muotoa sekoittaa keskenään. Vaikka jotkut tarkoitushakuisesti niin tekevät. Näkevät varmaan uhkana omalle duuneilleen tajuamatta, että todellinen uhka on robotisaatio, automatisaatio ja tekoäly. Juuri kuuntelin viime viikolla radiosta, kun puutarha-alan yrittäjä kertoi, että n. kymmenessä vuodessa ala tulee robotisoitumaan. Koska robotti työskentelee lähes 24h/vrk eikä tarvitse vuorolisiä tai palkkaa, niin suurempikin investointi kannattaa.
 
Itse pidän enemmän uhkana että joudun opastamaan ihmisiä töihin joilla ei ole mitään ammattitaitoa kyseiseen hommaan ja vielä lisäksi on edessä, että en pysty kommunikoimaan henkilön kanssa kielimuurin takia. Robotisaatiota en pelkää ollenkaan.
 
Väestönvaihtoteoria kun kuulemma on salaliittoteoria koska siihen yhdistyy ”juutalaisten salaliittoväitteet”. Eli samaa Natsijuttua yritetään leipoa tähänkin, mutta hieman eri mausteella. Se, että kukaan vakavasti otettava henkilö ei ole moista sanonut ei taasenkaan menoa haittaa.

Väestönvaihto ON salaliittoteoria ja sitä ei tarvitse selittää koska se on selitetty Väestönvaihto – Wikipedia ja tuolla mainitaan kyllä juutalaiset. Jos ei halua liittää nimeään tällaiseen niin kannattaisi käyttää muita sanoja.

Ei minunkaan tarvitse selittää mitä tarkoitan #FlatEarth koska tämä sana ja salaliitto on selitetty muualla.
 
Itseäni harmittaa että natsi läpät alkaa olemaan kielettyjä kavereiden kesken. Mutta ymmärrän kyllä että ministeri tasoisten ei kannata läppää heittää missään koskaan.
Riippuu natsiläpästä. Jos vitsailee miten jiku joutaisi uuniin yms niin kannattaa käyttää suomalaista saunan takana ilmaisua. Jos taas sanot että joku on aikamoinen Hitler niin se on ok.

Pitäisi tajuta muutenkin natsien erikoisasema Euroopassa. Peleissä on ok olla punatähti mutta hakaristejä ei saa olla. Ne pitää hankkia modeina lentosimuihin.
 
Nämä salaliittoteoriasyytökset on ihan helposti väistettävissä siten kuten Rantanen teki että totesivat että eivät usko juutalaisten salaliittoihin vaan käyttivät sanaa muussa yhteydessä.

Kukaan ei ole kieltänyt eikä voikaan kieltää käyttämästä sanaa ja viittaamasta eri asioihin.
 
Väestönvaihto ON salaliittoteoria ja sitä ei tarvitse selittää koska se on selitetty Väestönvaihto – Wikipedia ja tuolla mainitaan kyllä juutalaiset. Jos ei halua liittää nimeään tällaiseen niin kannattaisi käyttää muita sanoja.

Ei minunkaan tarvitse selittää mitä tarkoitan #FlatEarth koska tämä sana ja salaliitto on selitetty muualla.
Höpö höpö. Wikipediaa voi editoida kuka haluaa. Suomessa väestönvaihtoteoriaan ei juutalaisia yhdistä kuin false-flag vassarit. Venäjän trollit ja ehkä joku kiljunatsi (jos noita oikeasti edes on).

Täällä tuolla on lähinnä tarkoitettu vihervasemmiston hinkua täyttää maa kehitysmaista peräisin olevilla henkilöillä, jotka päätyvät ikävän usein sossun eläteiksi. Kukaan järjissään oleva ei tuohon ole liittänyt mitään ”juutalaisten globaalia salaliittoa”.
 
Roudaamiselle? Jos lähetän Saksaan työhakemuksen, saan soiton että mut on valittu halutaan palkata, ostan lentoliput, avaan pankkitilin ja vuokraan asunnon, niin ovatko saksalaiset sitten tulleet roudanneeksi minut sinne?

Miten ois tällainen erikoistermi: maahanmuutto. 1,4 miljoonan ihmisen maahanmuutto. Siirtolaisuus.

Tai ytimekkäästi: typeryys.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
301 556
Viestejä
5 137 480
Jäsenet
82 000
Uusin jäsen
Nurm1ne

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom