Eiköhän suurinta osaa vaivaa se, onko hän sopiva edustamaan Suomea, ei seksuaalisuus ynm.
Laajennetaanpa nyt tätä kuvaa, kun niin monella on tämä "musta on coolia että meillä on tällainen pääministeri". Etenkin pääministeriydessä tuolla oikessa elämässä. painaa ihan muut asiat kuin liberaaleimmat arvot.
Pääministeri on näkyvimpiä ellei näkyvin edustajamme maailmalla. Hän tapailee ja neuvottelee Suomen kannalta tärkeitä asioita, hyvin erilaisten kulttuurien ja valtioiden edustajien kanssa. Keskeistä näillä edustajilla on se, että se on edelleen suhteellisen konservatiivinen ilmapiiri. Näillä uutisilla ei ainakaan annetta kaikkein kypsintä kuvaa tulevaisuutta ajatellen siihen, mitä tulevaisuudessa ulkomailla neuvotteluissa tapahtuu. Moni asia etenee politiikassa siksi, että edustajien kesken on kunnioitusta ja uskoa siihen, että toisen sanaan voi luottaa. Haluaisin siis, että meillä pääministeri joka osaa pitää sen grooveimman vaiheen syrjässä, virkansa aikana. Suomen kansan edustajana, ja valtio palkanmaksajana, eikai tämä voi olla hänellekään liian konservatiivinen lähtökohta?
Ei poliitikot muissakaan maissa, ja heidän edustansa mitään pyhimyksiä ole, mutta ulospäin sentään pyritään antamaan edustavaa ja vakuuttavaa kuvaa. En sano ettei Marin sitä olisi, mutta pintaliitokokkari-bileistä sitä ei ainakaan parannella, mikäli nämä on niitä ulkomaillekin välittyviä kuvia tärkeimmistä poliitikoistamme.
Marin tuskin veti huumeita tai petti miestään, mutta mielikuvilla media rakastaa pelaa tätä vielä pitkään. Niin raadollista kuin se onkin. Saatan tietysti olla kaikessa pohdinnassani täysin väärässä, ja tätä ei muistella vuoden päästä missään. Ei tämä kuitenkaan mielestäni "maailmanloppu" ole, toivottavasti hän hoitaa tulevat työnsä hyvin ja oppi tästä jotain, sillähän tämä möykkä katoaa parhaiten.