Korvaako älypuhelin nykyään tietokoneen?

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja dask
  • Aloitettu Aloitettu
Ei korvaa ittellä ja tuskin tulee korvaamaan. Kivempi kattella isoa ruutua ja neppailla kunnon näppäimistöllä. Luurilla sitten selaillaan nettiä ku ollaan tuola maailmalla, jos sattuu olemaan aikaa siihen.

Luurilla on kyllä kätevä hoitaa pankki juttuja, kun laskut tulee suoraan pankkiin ja tarvii kun pari namikkaa klikkailla että saa maksuun laitettua.

Sanoisin sittenkin että ei korvaa, mutta täydentää toisiaan omassa käytössä. :hmm:
 
Minkäikäisenä tämä tapahtuu?
Taitaa koskea heitä jotka pitkälle aikuisikään pärjänneet ilman laseja ja alkaa jossain 40 pintaan ikänäkö ongelmat, ja yritetään ilman lasejapärjätä.

Siitä jokunen kymmenenvuotta kun alkaa silmät rappeutuu, kaihileikkaukset, ja ei voi enään laseilla paikata. No osalla se puhelin on siinäkin nimenomaan apu niihin haasteisiin . Oikeastaan he joilla aikanaan oli näkökyvynkanssa haasteita (en tässä tarkoita ikänäköä) olivat yksi älypuhelinta aikaisin käyttöön ottaneiden ryhmä.
 
Puhelimen:
1. Näyttö on aivan liian pieni. (Kyse ei ole tarkkuudesta tai näkökyvystä)
2. "Näppäimistö" on kelvoton.
3. Useamman sovellutuksen yhtäaikainen käyttö on erittäin hankalaa.
4. Monet sovellutukset vain yleisestikin toimivat paljon helpommin erillisellä hiirellä, näppiksellä ja näytöllä, johon mahtuu asioita.
5. Puhelimessa prosessorin suorituskyky on onneton.
6. Puhelimen tallennustila on pieni.
7. Puhelimen liitettävyys on onneton.
8. Tuki ulkoisille laitteille on huono.
----------------------
Kyllä se on käytännössä työhommissa AINA oltava (windows) läppäri mukana tai muuten tulee olo, jotta mieluummin löisi vaikka kirveellä jalkaan, kun yrittää puhelimella mitään tehdä.

Puhelimessa on puolensa, esim :
- Puhelut.
- Navigaattori (ääniohjauksella ok).
- Kalenterin katselu (HUOM! ei muokkaus)
- Muutamat muut softat, esim AJAXin murtohälyttimen käyttö (Toiimii riittävän hyvin, jotta tietokonetta ei yleensä tarvitse kaivaa esille).
- Kamera (soveltuu "muistiinpanojen" tekoon ja kevyeeseen tarkasteluun, tosin kuvien enempi katselu ja hallinta kannaattaa tehdä tietokoneella.)
- Hyvin lyhyen tekstiviestin kirjoitus, esim "soita heti".
- Hätätilassa soveltuu jotenkuten myös esim monien (yksi kerrallaan) PDF tiedostojen tarkasteluun, tosin voi aiheuttaa hermoromahduksen..

Tietokone on yleistyökalu, jota puhelin ei nykyisillä I/O menetelmillä ainankaan kykene edes semi osaavissa käsissä ikinä korvaamaan, vaikka tietokoneohjelmia on nykyään monasti rampautettu huonoilla käyttöliittymillä.

Myös pöytäkoneet pitävät pintansa, koska mm. suorituskykyvaatimukset, huollettavuus ja kyllähän täysikokoinen näppis ja hiiri aina läppärin voittaa ja useampi näyttö tms on kanssa hyvä olla töitä tehdessä..
 
Viimeksi muokattu:
Puhelimen:
1. Näyttö on aivan liian pieni. (Kyse ei ole tarkkuudesta tai näkökyvystä)
2. "Näppäimistö" on kelvoton.
3. Useamman sovellutuksen yhtäaikainen käyttö on erittäin hankalaa.
4. Monet sovellutukset vain yleisestikin toimivat paljon helpommin erillisellä hiirellä, näppiksellä ja näytöllä, johon mahtuu asioita.
5. Puhelimessa prosessorin suorituskyky on onneton.
6. Puhelimen tallennustila on pieni.
7. Puhelimen liitettävyys on onneton.
8. Tuki ulkoisille laitteille on huono.
----------------------
Kyllä se on käytännössä työhommissa AINA oltava (windows) läppäri mukana tai muuten tulee olo, jotta mieluummin löisi vaikka kirveellä jalkaan, kun yrittää puhelimella mitään tehdä.

Puhelimessa on puolensa, esim :
- Puhelut.
- Navigaattori (ääniohjauksella ok).
- Kalenterin katselu (HUOM! ei muokkaus)
- Muutamat muut softat, esim AJAXin murtohälyttimen käyttö (Toiimii riittävän hyvin, jotta tietokonetta ei yleensä tarvitse kaivaa esille).
- Kamera (soveltuu "muistiinpanojen" tekoon ja kevyeeseen tarkasteluun, tosin kuvien enempi katselu ja hallinta kannaattaa tehdä tietokoneella.)
- Hyvin lyhyen tekstiviestin kirjoitus, esim "soita heti".
- Hätätilassa soveltuu jotenkuten myös esim monien PDF tiedostojen tarkasteluun, tosin voi aiheuttaa hermoromahduksen..
Puhelimissa on eroja, vaikka osa "heikouksista" on käytännössä kattaa koko kirjoin.

Näppiskritiikki ihan ymmärettävä, vaikka puhelimiin voi kytkeä laajankirjon erilaisia PC näppiksiä, ja jotkut ihan oikeasti käyttää erillistä näppistä puhelimissa. nähnyt myös hiiren käyttöä. Näyttökoko on enemmän tai vähemmän valinta kysymys. Mutta jos tarkoitus käyttää tiettyjä softia, palveluita, niin ihan riippumatta miten isot ruudut, näppiksen jne niin softat voi olla erilaisia.

Ja jos tarve on se että joutuu kantamaan näppistä, hiirtä, mukana, niin osalla niitä vaativat tarpeet niin erillisiä että samalla vaivalla kantaa sitä läppäriä. ja voi nimenomaan haluta että puhelin on erillään ja usein sitä puhelinta käytetään rinnalla.

Puhelimien suorityskykyä onnettomaksi en enään aikoihin sanoisi, samoin niin tallannustilaa en sanoisi pieneksi. Tarkoitan että ei mitenkään tavatonta että puhelimen muistia ei voi varmuuskopioida PClle, koska ei mahdu, tarkoitan että ei kaikilla ole mikään tuore teholäppäri, tai että läppärin tehoja tarvii lähinnä selain käyttöön.

Tässä en nyt kumoa kritiikkiäsi, monella se PC on pitkälti sitä varten että hänellä on jokin laite missä tuki vain jollekkin winkkarille, ehkä jopa tietylle versiolle. ja toisin päin se PC ei tue kaikkia laitteita mitä puhelin.

Kustannuskin, kohtuu hintainen läppäri ei paljoa enempää maksa kuin puhelimeen tehdä joku työpöytäpiste
 
MS:hän yritti valtavin ponnistuksin yhdistää typöytätietokoneen ja puhelimen windows 8:llaan..
Lopputulos oli surkea, sekä tietokone, että puhelin puolella.. Maailmat vain ovat niin erilaiset, jotta tulee pahoja ongelmia heti, kun kumartaa toiseen suuntaan, olipa suunta kumpi tahansa..
 
Puhelimella tulee perus netti selailut yms, jos jotain isompaa tarvii tehdä tästä hakemuksia kirjoitella niin tietokone ehdoton siihen hommaan.
 
Jos älypuhelimesta saisi HDMI:n ja pari USB:ia, niin useimmille korvaisi. Älypuhelimessa on riittävästi tehoa peruskäyttöön.

En ole kokeillut, mutta voi olla, että USB OTG ja jokin Chromecast olisivat riittäviä myös vanhemmille puhelimille.
 
Jos älypuhelimesta saisi HDMI:n ja pari USB:ia, niin useimmille korvaisi. Älypuhelimessa on riittävästi tehoa peruskäyttöön.
Joskus on ollut HDMI, mutta sen jälkeen se yksi USB portti, jos haluaa pari USBia ja HDMIn , RJ45 ethernet portin jne, niin tarvii taskuun mukaan sen palikan. Jos tarve vain kiinteässä käyttöpaikaissa, niin sopiva telakka. Jos pitää narullisesta näppiksestä ja hiirestä, niin siihen sitten kiinni.
Lankoja tyypillisempaa taitaa olla langattomat, näyttöä myöten, tosin näyttö piuhalla ehkä kiinteässä käyttöpaikassa pohdittava vaihtoehto.

Mutta jos kiinteä oma piste, niin se läppäri voi olla aika houkutteleva.
 
Langattoman huono puoli on yleensä suuri latenssi.
Viittaatko tällä langattomaan näyttöön, jos erityisen viivekriittistä niin joo totta ja vähemmän kriittisessä kipuilua tulee ihan jo tekniikoideen kirjavuudesta ja siitä että vähän jäänyt kehitys/optimointi kesken, mistä voi seurata isompiakin haasteita, jopa palikoitumista, todella pitkiä hetkellisiä viiveitä. jos ja kun käytetään ns lupa vapaita taajuksia, niin käyttöpaikallakkin iso merkitys.
 
Kiitos vastauksista, tuli monta näkökulmaa. Mulla luurin käytöstä on tullut vaan helpompaa kuin avata läppäriä ja sillä pystyy pelata vaikka etänä xbox onea kun liittää usb kaapelilla ohjaimen, xboxin pilvipelaamisella.
Mun luurina oneplus 10 pro 5G jossa: Qualcomm Snapdragon 8 Gen 1
Octa-core (1x3.00 GHz Cortex-X2 & 3x2.50 GHz Cortex-A710 & 4x1.80 GHz Cortex-A510)
6,7"näyttö 60-120Hz
8Gb Ram
256Gb tallennustilaa josta nyt noin 150gb vapaana
30min pikalataus ominaisuus helpottaa ettei akku lopu autossakaan esim. ja akku on hyvin kestäny vaikka puhelin 2v ollut.

Ainoa mihin läppäriä käytän on jos Abletonilla koittaa saaha jotain musaa aikaan ja toinen käyttötarkoitus puhelimen tiedostojen ja kuvien backuppina.
Mut kännykällä hoidan laskut, viestimisen, soitot, sähköpostit, some, nettiselailu, tää foorumi nytkin, discordissa(serverin luonnista viestittelyyn eli kaiken)
Kaikki trafi ja vakuutus asiat myös työhakemuksia kirjottanu docsilla.
Videoiden editointia sekä kuvien. Joskus siirrän puhelimelta usb tikulle ja siitä koneelle tiedostoja ja toisin päin.
yms. lähes kaiken ja tosiaan kun koneella en pelaa vaa xboxilla niin se varmaan isoin syy miksei ole käytössä tehomyllyä tai on vanha mutta se pitäisi rakentaa uusiksi. Mulla työt on tienpäällä sekin luultavasti vaikuttaa että oppinu käyttää puhelinta kaikkeen js nykyään ei nää tehokkaammat ja kalliimmat luurit juurikaan kaadu tehon puutteesta. Sitä on tottunu jo pieneen näyttöön.
 
Lisään vielä että mahdollisesti seuraava luuri jonka hankin vois olla samsungin Z Fold 6 koska isompi näyttö, mutta hinnat on vielä aika kovat kyseisessä laitteessa. 😬
 
Omassa käytössäni ei todellakaan korvaa, perus lääpintänäytöllä viestien kirjoittaminen on jo niin vittumaista puuhaa, että eipä tuohon tule ryhdyttyä, toki nyt käytössä oleva fyysinen qwertymalli helpottaa paljon. Katsotaan sitten uudelleen, kun saan pyöritettyä aitoa linuxia tuollaisella. Lisäksi kevyt linuxläppäri kulkee käytännössä aina mukana, niin miksi tehdä asiat, oli se sitten ssh:lla konffaamista, meilin kirjoittamista jne pienemmällä näytöllä ja näppäimistöllä.
 
Aivan, nyt ollaan asian ytimessä, eli puhelin on hyvä siihen asti, kunnes tarvitsee lukea, kirjoittaa, tai katsella. Siinä kohtaa otetaan läppäri (tietokone) esille.
Silloin jos ei ole tarvetta tehdä sillä juuri mitään, ei voi oikein sanoa, että kännykkä on yhtä hyvä ja korvannut pc:n kokonaan, kun se itse tarve vaan on jo poistunut tai vähentynyt omalta kohdalta. Koko aihe oikeastaan on silloin irrelevantti.
Jep, sanoisinkin, että mobiililaitteet ovat kiva ikkuna mailmaan, jonka kautta voi katsella muiden tekemisiä, kun pitää tehdä oikeasti jotain kaivetaan hommaan oikeat työkalut esille.
 
Kännykällä on kyllä sen verran suvereeni käyttöliittymä nettipankkikäytössä verrattuna pc-läppäriin, että vaikea kuvitella…

2FA toimii välittömästi samalla laitteella, laskut voi skannata kännykän kameralla hitaan näpyttelyn sijaan ja notifikaatiot jne. toimivat paljon paremmin kuin tietokoneella jossa niitä ei saa kuin silloin harvoin kun koneella istuu.

Ainoa milloin tulee edes harkittua vaivalloisen nettiselainpankin käyttöä on se, kun keräilee veroilmoituksiin jotain exportointeja tjsp. erikoisempia juttuja.
Laskusta kopioi virtuaaliviivakoodin niin mitä naputeltavaa siinä on?
 
Totta se ei kovin monelle enää paperilaskuja tule ainakaan säännöllisesti?
 
Totta se ei kovin monelle enää paperilaskuja tule ainakaan säännöllisesti?
Mistä sä sellaisen keksit? On ihmisiä jotka ovat halunneet järjestää asiansa niin, että ei tule paperilaskuja, mutta hyvin suuri määrä on tietoisesti halunnut järjestää juuri toisinpäin.
 
Mistä sä sellaisen keksit? On ihmisiä jotka ovat halunneet järjestää asiansa niin, että ei tule paperilaskuja, mutta hyvin suuri määrä on tietoisesti halunnut järjestää juuri toisinpäin.
Olen vissiin sosiaalisesti rajoittunut kun en tunne ketään tällaista vaikka heitä suuressa määärin pitäisi olla. Tiedän, että yksittäisiä laskuja paperisena voi tulla, mutta että kaikki tai edes suurin osa tulisi paperisena niin taitaa olla aika harvassa jos ei eläkeläisistä puhuta.
 
Olen vissiin sosiaalisesti rajoittunut kun en tunne ketään tällaista vaikka heitä suuressa määärin pitäisi olla. Tiedän, että yksittäisiä laskuja paperisena voi tulla, mutta että kaikki tai edes suurin osa tulisi paperisena niin taitaa olla aika harvassa jos ei eläkeläisistä puhuta.
Jokainen elää aina omassa kuplassaan milloin missäkin aihepiirissä, jos itsensä ympärillä ei jotakin tapahdu, kuvitellaan että se sama juttu koskee samalla tavalla silloin kaikkia, tämä on yksi esimerkki siitä.
Jokainen voi itse etsiä oikeat tilastot (en itse löytänyt nopeasti ihan tuoretta tilastoa), mutta todellisuus paperilaskujen määrästä kokonaislaskutuksesta kuluttajille lienee tällä hetkellä jossakin 25-60% välissä. Ihan merkittävä osa joka tapauksessa haluaa laskunsa paperisena.
Tästä on myös ollut muualla puhetta, on suuri ero asioilla "suuri osa" ja "suurin osa", suurin osa voi käyttää sähköistä laskutusta ja suuri osa käyttää paperilaskutusta suuren osan ollessa edelleen ihan merkittävä määrä.
Voit lisätä mut nyt sille listalle, mä en ota vastaan sähköisiä laskuja lainkaan, useampi satanen varmasti tulee lisämaksuja vuodessa, mutta haluan silti hoitaa laskut näin.
 
Jokainen elää aina omassa kuplassaan milloin missäkin aihepiirissä, jos itsensä ympärillä ei jotakin tapahdu, kuvitellaan että se sama juttu koskee samalla tavalla silloin kaikkia, tämä on yksi esimerkki siitä.
Jokainen voi itse etsiä oikeat tilastot (en itse löytänyt nopeasti ihan tuoretta tilastoa), mutta todellisuus paperilaskujen määrästä kokonaislaskutuksesta kuluttajille lienee tällä hetkellä jossakin 25-60% välissä. Ihan merkittävä osa joka tapauksessa haluaa laskunsa paperisena.
Tästä on myös ollut muualla puhetta, on suuri ero asioilla "suuri osa" ja "suurin osa", suurin osa voi käyttää sähköistä laskutusta ja suuri osa käyttää paperilaskutusta suuren osan ollessa edelleen ihan merkittävä määrä.
Voit lisätä mut nyt sille listalle, mä en ota vastaan sähköisiä laskuja lainkaan, useampi satanen varmasti tulee lisämaksuja vuodessa, mutta haluan silti hoitaa laskut näin.
Kupla voi toimia myös toiseen suuntaankin. 25-60% on aika iso hajonta. Sitten kun tästä vielä vähennetään ne eläkeläiset jotka ovat varmasti se suurin paperilaskujen vastaanottaja sekä yksittäiset, kertaluonteiset laskut.
 
Viimeksi muokattu:
Puhelimella kätevä maksaa paperilaskut kun voi skannata viivakoodin(jos vain on). Uutiset ja somet tulee puhelimella seurattua ja viestintä 99%. PC sitten kouluhommiin ja pelaamiseen kahdella näytöllä. Läppäri jos tarvitsee konetta mukaan johonkin. 14" näytöltä ei ihmeitä pysty tehdä mutta ajaa asiansa ihan.
 
Kupla voi toimia myös toiseen suuntaankin. 25-60% on aika iso hajonta. Sitten kun tästä vielä vähennetään ne eläkeläiset jotka ovat varmasti se suurin paperilaskujen vastaanottaja sekä yksittäiset, kertaluonteiset laskut.
Varmasti mulla on itsellänikin useitakin kuplia, mutta tämä asia ei ole sellainen, tiedän että molempiin ryhmiin kuuluvia on merkittävä määrä, oli prosenttiosuus sitten mikä tahansa. Jos teoretisoidaan, että paperilaskuja käyttäisi vaikkapa "vain" 20% yksityishenkilöistä, se on määrällisesti siltikin erittäin suuri joukko ihmisiä, eikä mikään marginaali-ilmiö.
 
Jokainen elää aina omassa kuplassaan milloin missäkin aihepiirissä, jos itsensä ympärillä ei jotakin tapahdu, ...
"Hyvin suuri määrä ...", -> jokin vähemmistö. Jossain ketjussa paperilaskusta keskusteltu ja joissain tilanteissa, tai joissain tietyissä laskuissa paperilasku voi olla haluttu , sille kysyntää ja siitä maksetaan. Osa näitä laskuja maksavia on ahkeria mobiilipankin käyttäjiä, (se lukija lisäarvo) osa saajista ei taasen käytä mobiilipankkia lainkaan, väliin sitten niitä PCllä maksavia, voi olla se vanha tassu joka lukee perinteisiä viivakoodeja, mutta ei lainkaan QR koodeja.

Tänäpäivänä tyypillisempi ongelma melkein se että tulee jotain sähköisiä laskuja joissa on QR tai viivakoodi, ja se pitäisi lukea suoraan tai näytöltä, vanha viivakoodi tassu on siinä huono, joku sitten jollainsovellukselle, kolmas sitten aukaiseen sen laskun PCllä ja käyttää mobiilipankkia lukemiseen ja maksamiseen. Neljäs varmaan printtaa. En tätä kuviota kutsu "hyvin suuri määrä", vaikka varmaan suurempi määrä kuin pelkkiä paperiaskuja haluavat.
 
Puhelin on aika pitkälti korvannut tietokoneen käyttäjillä, joilla tietokoneen pääasiallinen käyttö on ollut laskujen maksamista ja iltapäivälehden lukemista.
 
Puhelin on kuin monitoimityökalu. Helppo pitää mukana, pelastaa pulasta siihen saakka että pääsee oikeiden työkalujen luo.
 
Symbioosissa mennään, luuri on luuri ja viestintäväline mutta vain pääosissa töissä, kotona tietokone ja läppäri sitten kaikkeen muuhun jopa se whatsappi toimii läppäriltä kivemmin. Joskus jopa niin hullusti että luuri jakaa netin läppärille jolloin viestin alotukseen päästään :) .
 
Itsellä ei ole korvannut. Huvittavasti tosin puhelimen huonoin puoli on puhelin, vihaan nimittäin puhelimia ja vetelänhöpöttäjiä, myyjiä ja myönnetään: monia puhelinappejakin. Lähipiirissä tosin valtaosalla on pöytäkoneet vaihtuneet läppäreihin ja sittemmin eivät käytä niitä läppäreitään. Eli tosiaan aika sama kuin kameroissa. Ensin oli suuret kamerat, sitten vaihdettiin pokkariin ja sittemmin kuvataan vain puhelimella. Että kyllä non laajassa kuvassa kotitietsikat on aika dinosauruksia.

Ja samalla varmaan aika monen tarve sille netillekin kotona on katoamassa. Oli valokuitu tai mikä tahansa tarjolla nin huomaava etteivät tarvitse. Kännyssähän se jo on. Myöskään mitään varmuuskopiointeja tai nasseja ei tarvita, känny kun hajoo niin aloitetaan aina alusta, uusi elämä! Jollei taivaalta pilvestä tule yllätyksenä jotain wanhasta...

Että sinänsä elämme kiinnostavia muutamia vaihtumisen vuosia juuri nyt.
 
Ei tietenkään korvaa. Minulta löytyy useampia monitoreja, äänentoistolaitteita ja ulkoiset nmäppäimistöt ja hiirulaiset. Ei ole mitään toivoa korvata matkapuhelimella kaikkia toimintoja. Vaikka minä saisi rakennettua hienon tee-se-itse telakkahirviön matkapuhelimeen, voisin olettaa akun heittävän ilmaveiviä pidemmässä käytössä tai viimekädessä puhelin ylikuumenee ja game over. Kunnon jäähdytystä ja virranantokykyä ei noihin saippualaatikoihin yksinkertaisesti saa!
 
Mä kääntäisin kysymyksen muotoon: "Pärjäisitkö pelkällä kännykällä?". Se olisikin mielenkiintoinen kysymys. Nytkin kirjoitan vastausta läppärillä, koska kännykkä on siihen aika kehno vempele. Mutta se riittäisi, jos ei olisi muuta. Reissuissa kännykkä hoitaakin kaiken sen, mihin kotona käyttäisi läppäriä. Mutta, kännykällä en pystyisi tekemään kaikkea sitä, mihin yhä käytän läppäriä. Kuvankäsittely ehkä saattaisi olla mahdollisuuksien rajoissa, mutta en oikein keksi, miten siirtäisin e-kirjat lukulaitteeseen ilman tietokonetta. Calibre on yksi niitä sovelluksia, mikä on mulle edelleen aika tärkeä. Lisäksi mun puoliantiikkiset urheilukellot edelleen vaativat sen usb-kaverin piuhan toiseen päähän.

Lähellä, mutta oikeasti niin kaukana.
 
Itse en tykkää edes nettii selaa puhelimella. Rupee ahistaa ja ärsyttää ku niin vähän näkee kerralla. Näppäimistö typotan kauheasti jos täytyy kirjoittaa jotain, käytänkin mahdollisimman paljon sitä mikki ominaisuutta tai siriä jos mahdollista.

Tietokonetta taas oisi vaikea kantaa mukana kun kun iskee inspis ottaa kuvia :D . Komppaan täysin tuota. Puhelin korvaa täysin tietokonee, kuten tietokone korvaa älypuhelimen.

Niin käyttäjästä kiinni, kelle riittää mikäkin
 
Taidan olla vähän boomer mutta kaiken yhä haluaa tehdä pöytäkoneella isolla näytöllä, näppiksellä ja hiirellä. Töissä se on ehdoton muutenkin ja vapaa-ajalla ilman esim. pelaaminen ei ole vaihtoehto millään tasolla. Kaikki pakotetut mobiiliapit puhelimen ruudulta vain vituttaa maksimit 180 vitutusta/sek. Käytössä iphone 14 plus niin näytön kokokaan ei ole rajoittavin tekijä.

Eniten ihmetyttää että miten rajoittunutta elämää viettävät ne henkilöt, joille joku paska puhelimen ruutu muka riittä kaikkeen.
 
Viimeksi muokattu:
Ei tietenkään korvaa. Minulta löytyy useampia monitoreja, äänentoistolaitteita ja ulkoiset nmäppäimistöt ja hiirulaiset. Ei ole mitään toivoa korvata matkapuhelimella kaikkia toimintoja.

Joo, itselläkin on ollut stereot kiinni telkkarissa ja tietsikassa 90-luvun puolivälistä. Mutta me ollaankin se erikoistapaus, jo saitistakin sen arvaa.
Yleisellä tasolla tietokoneet katoavat. Ja jos ajatellaan koneiden tehoja, niin harvassa on ne tarpeet mihin tietokoneiden tehoja kodeissa tarvitaan -paitsi pelaaminen, se maailman tärkein tietotekniikan sovellus!
 
Joo, itselläkin on ollut stereot kiinni telkkarissa ja tietsikassa 90-luvun puolivälistä. Mutta me ollaankin se erikoistapaus, jo saitistakin sen arvaa.
Yleisellä tasolla tietokoneet katoavat. Ja jos ajatellaan koneiden tehoja, niin harvassa on ne tarpeet mihin tietokoneiden tehoja kodeissa tarvitaan -paitsi pelaaminen, se maailman tärkein tietotekniikan sovellus!

Köh köh mites olisi ohjelmointi, videoeditointi, 3D-mallinnus, dokumenttien kirjoitus, taulukkolaskenta ja niin edelleen.
Tyklkään myös edelleen pyörittää musiikkia, liikkuvaa kuvaa ja multimediaa optiselta asemalta. Varsinainen kiintolevy tai USB-tikku ei kykene samaan ellei murreta kopiosuojauksia tai Wareteta (ja saastuta tietziggaa samalla).
 
Meinaat että tarvitset tehokkaamman koneen ja suuremman näytönohjaimen ohjelmointiin ja taulukkolaskentaan? Tuota voisi jo sanoa itselleenvalehtelemisen jaloksi taidoksi! Milloinkohan saat koneet joka exceliin piisaisi? ;-D
 
Ei korvaa itsellä, puhelimella voi tehdä monia samoja asioita, mutta paremmin ne onnistuu koneella.

Tuossa yllä oli vertaus monitoimityökaluun, komppaan täysin. Kyllä sen makkaratikun vuolee metässä Leathermanilla, mutta puukko siihen parempi on.

Laskun maksu ehkä helpompaa puhelimella kun voi avata suoraan mobiiliapin ja naputella sinne, mutta jos maksan useamman kerralla niin koneelta sekin tulee tehtyä ja puhelimesta 2FA.
 
Itsellä ei ole korvannut. Huvittavasti tosin puhelimen huonoin puoli on puhelin, vihaan nimittäin puhelimia ja vetelänhöpöttäjiä, myyjiä ja myönnetään: monia puhelinappejakin. Lähipiirissä tosin valtaosalla on pöytäkoneet vaihtuneet läppäreihin ja sittemmin eivät käytä niitä läppäreitään. Eli tosiaan aika sama kuin kameroissa. Ensin oli suuret kamerat, sitten vaihdettiin pokkariin ja sittemmin kuvataan vain puhelimella. Että kyllä non laajassa kuvassa kotitietsikat on aika dinosauruksia.

Ja samalla varmaan aika monen tarve sille netillekin kotona on katoamassa. Oli valokuitu tai mikä tahansa tarjolla nin huomaava etteivät tarvitse. Kännyssähän se jo on. Myöskään mitään varmuuskopiointeja tai nasseja ei tarvita, känny kun hajoo niin aloitetaan aina alusta, uusi elämä! Jollei taivaalta pilvestä tule yllätyksenä jotain wanhasta...

Että sinänsä elämme kiinnostavia muutamia vaihtumisen vuosia juuri nyt.
Olen havainnut myös tämän itse, varmuuskopioinnista ei tiedetä tai olla kiinnostuneita, ai mitä mun data, mihis ne mun kuvat nyt meni kun puhelin vaihtui, elleivät löydy valmistajan xyz pilvestä niin ollaan kusessa.
 
Meinaat että tarvitset tehokkaamman koneen ja suuremman näytönohjaimen ohjelmointiin ja taulukkolaskentaan? Tuota voisi jo sanoa itselleenvalehtelemisen jaloksi taidoksi! Milloinkohan saat koneet joka exceliin piisaisi? ;-D

En tietenkään, oma kokoonpanoni on melko lompakkoystävällinen vaihtoehto. Siitä huolimatta oikeastaan mistään ei ole tarvinnut luopua. Crysis ei välttämättä pyöri 240 Hz ruudunpäivityksellä ja säteenseurannalla mutta samapa se.
Saat olla melkoinen fakiiri, jos meinaat ammattitasoista taulukkolaskentaa tai ohjelmointikoodia tuottaa ja debugata Aifounilla kissanpaskan kokoisesta näytöstä ;)

Minä vaadin isoa ruutua, käyttäjäystävällisyyttä ja sulavuutta. Hakuna Matala. Olet saattanuit kuulla tuon sanonnan kenties pahkasian ja mankustin suusta. Miksi koettaa leikkiä mäkgaiveria matkapuhelimella, sen sijaan että hankkisi sopivat laitteet käyttötarkoituksen mukaan. En minä suostuisi kaivamaan tunnelia teelusikalla tai kiipeämään Mount Everestille ilman Sherpoja.
 
Kuinka suuri joukko kaikista suomalaisista on se joka vääntää ammattitason taulukkolaskentaa, 3D rendetöintiä, CADiä tai ohjelmointia omakustanteisella raudalla muutenkaan ilman että se liittyy työhommiin? Kuten joku jo aikaisemmin huomautti niin täällä varmasti saadaan vähän eri vastauksia kuin jossain suomi24:ssa.
 
Enpä ole asiaa ennen miettinyt mutta pc tulee käynnistettyä aikalailla pelkästään pelaamista varten nykyään. Kaiken muun saan hoidettua ipadillä ja puhelimella. Jos on jotain isompaa tekemässä missä tarvitsee paljon välilehtiä ja isosta ruudusta plussaa niin silloin kyllä, mutta pystyisin kyllä kaikkeen jos olisi käytössä vain ipad/puhelin
 
Eli kertokaa mielipiteenne ja mitä käytätte.
Itse olin noin 8vuotta sitten vielä aktiivinen tietokoneen käyttäjä mutta nykyään en avaa konetta kun max 10kertaa vuodessa. Älypuhelimella hoitaa lähes kaiken ja onhan sen hintakin keksiverto läppärin kanssa sama. Älypuhelinta on niin paljon helpompi ja nopeampi käyttää kun tietokonetta. Tietokone vie myös tilaa asunnossa. Pelaamiseen on sitten xbox erikseen.
Joissakin yksittäisissä asioissa puhelin on hyvä ja nopea, esim. jos haluan tarkastaa paljonko pörssisähkö tänään tai huomenna maksaa (Fingrid Tuntihinta äppi; jos puolestaan olen tietokoneella, sitten tarkastan sen osoitteesta Spot-hinnat sähköpörssissä - sähkön hinta nyt), tai pikaisesti joku pankkimaksu, tai tarkistus onko palkka tullut tilille.

Melkein kaikki muu on sata kertaa helpompaa tietokoneella. Esim. tähän viestiisi vastaaminen, ei tulisi mieleenikään yrittää sitä puhelimella (en ole kokeillut millaista se olisi tässä foorumissa, mutta ainakin yhdellä toisella pelifoorumilla, viestien lukeminen ja varsinkin niihin vastaaminen on täyttä tuskaa puhelimella tai edes tabletilla).

Kaverit ja sukulaiset aina kysyvät miksen ole Whatsapissa ja vastaa siellä viesteihin; sama juttu, vihaan tekstin kirjoittamista pienellä puhelimen näytöllä. Jatkuvasti näppivirheitä, Androidin typerä autokorjaus muuttaa sanoja vääriksi kesken kirjoittamisen jne., aaargh! Jos mulle tulee tarve jotain ilmoittaa tai kirjoittaa Whatsappiin, teen senkin mieluummin tietokoneella selaimesta.

Lisäksi, alkaa jo tuota ikänäköäkin vähän olla joten senkään takia en tykkää yrittää tiirailla pientä ruutua lukeakseni jotain. Toki voin käyttää lukulaseja mutta on tämänkin tekstin lukeminen ja kirjoittaminen niin paljon helpompaa tältä 27" monitorilta johon läppärini on nyt yhdistetty.

Sitten on tietty pelaaminen, jota teen edelleen paljon. Puhelimelle ja tabletille saa vain paskoja pelejä jotka yrittävät rokottaa sinua mikromaksuin ja on tehty paskoiksi pelata jos yrität pelata niitä ilman mikromaksuja. Konsolitkaan eivät innosta koska tietokoneet ovat The Ultimate-pelikone: voin samalla koneella pelata aivan uusimpia pelejä tai vaikka 1990 luvun alun MS-DOS peliä, tai emulaattoreilla jopa vanhempien konsolien pelejä. Eli tietokoneen pelivalikoima on paaaaaljon isompi kuin minkään konsolin, ja kun ostan uuden tietokoneen ja/tai vanha kone menee rikki, minun ei tarvitse heittää hyvästejä vanhoille peleilleni, voin jatkaa niiden pelaamista uudella koneella.


Vaimoni on eri maata, hän käyttää puhelinta lähes jatkuvasti, sekä ystävien kanssa sometteluun että jopa katsoo jotain hemmetin TV-sarjoja pientä ruutua tiiraten ja puhelimen surkeista "kaiuttimista" kuunnellen. En jaksa ymmärtää, mutta kukin tavallaan.

Kaksi alakouluikäistä poikaani ovat vähän fifty-sixty. Molemmilla on oma läppäri ja tabletti, ja sanoisin että 60% ajasta menee heillä tietokoneella (lähinnä Robloxia) pelaten ja 40% tabletilla (jotain pelaavat silläkin mutta ilmeisesti eniten katsovat Youtubea ja TikTokkia sillä, tms.). Vaihtelua on paljon, jotkut päivät menevät melkein yksinomaan tietokoneella, joskus tabletti vie suurimman osan ruutuajasta.

Jos olen jossain muualla ja joutuu odottelemaan jotain, otan puhelimen esille ja alan miettiä mitä mielenkiintoista voin tällä edes tehdä. Avaan vaikka hs.fi Firefox-selaimella ja lueskelen sillä jotain uutisia, mutta jos haluaisin esim. kirjoittaa jonkun uutisen kommenttiosioon, unohdan koko jutun, en hemmetti ala siinä yrittää kirjoittaa jotain jopa useita satoja merkkejä pitkää tarinaa puhelimen näytöllä, yöks.
 
Eli kertokaa mielipiteenne ja mitä käytätte.
Itse olin noin 8vuotta sitten vielä aktiivinen tietokoneen käyttäjä mutta nykyään en avaa konetta kun max 10kertaa vuodessa. Älypuhelimella hoitaa lähes kaiken ja onhan sen hintakin keksiverto läppärin kanssa sama. Älypuhelinta on niin paljon helpompi ja nopeampi käyttää kun tietokonetta. Tietokone vie myös tilaa asunnossa. Pelaamiseen on sitten xbox erikseen.
Niin unohdin kysyä: kirjoititko tuon viestisikin puhelimellasi, et tietokoneella?

Tosi iso käsi jos tosiaan niin olet jaksanut tehdä. Näyttäähän tämä foorumisofta uudistuneen, liekö sitten kovin käyttökelpoinen jo kosketusnäytölläkin ja puhelimella?

Jos minä olisin kirjoittanut tämän viestin puhelimella, nöytäsi sw varmaan hjoltan tölläuseltä.
 
Onhan monet asiat kokoajan vaan siirtynyt tietokoneita älypuhelimiin. Näin on myös käynyt itsellä vaikka olenkin aktiivinen tietokoneen käyttäjä. Pankkijutut ja tunnistautuminen tekee myös älypuhelimesta kokoajan enemmän "pakollisen" laitteen. Voin helposti kuvitella, että moni pärjää hyvin ilman tietokonetta tänä päivänä.
Moni asia on yhtä kätevää tai jopa kätevämpää puhelimella, varsinkin jos ei ole tietokoneen äärellä eikä se ole valmiiksi auki. Esim. tarkistaa tuntisähkön hinta, siirtää vaimon tilille satanen pikaisesti kun ilmoitti käyvänsä kaupassa ja tilillä rahat loppu, tms. Ja tietty jossain asioissa tietokone ei ole edes vaihtoehto, esim. jos olen autossa tai pyörällä ja pitäisi Google Mapsilla tai MapFactorilla suunnistaa johonkin tuntemattomaan osoitteeseen tai löytää pikaisesti lähin Prisma tai Lidl.

Mutta että pystyisin siirtämään suurimman osan tietokonekäytöstäni pieneen puhelimeen... ei tule kevättä. Sinullekin kysymys: kirjoititko tuon viestisi tosiaan puhelimella? Kauanko meni aikaa, merkkiä sekunnissa, varsinkin lainausmerkkien ja sellaisten kirjoittaminen?

Tietty käyttökin voi erota, edelleen aika iso tietokoneen käytöstäni on myös pelaamista, ja mobiilipelit ovat vaan liian paskoja (ja konsolipelit liian kalliita ja niiden pelivalikoima liian rajoittunut kun en voi pelata esim. 90-luvun alun legendaarisia PC-pelejä niillä).

Sanoisin että puhelin on itselläni tietokoneen käyttöä täydentävä laite, mutta suht vähän sen korvaava laite.
 
Aika monilla varmasti korvaa.
Itsekin ajattelen että olisi kivaa että puhelimet kehittyisi niin, että ne voisi kytkeä oheislaitteisiin ja käyttää sellaisenaan keskusyksikkönä turhanpäiväiseen nettiselailuun.

Omakohtaisesti en näe miten lopettaisin tietokoneella pelaamista niin en juurikaan pääse glorifioimaan älypuhelinta laitteena. Käytän kännykän selainta vain tarvittaessa. Älypuhelimissa tympii vähän se että ne on niin tehty viihdekäytön eli videoiden ehdoilla, eli erityisesti mittasuhteet. Seuraavaksi puhelimeksi yritän katsoa jotain selvästi pienempää. En tätä puhelinta edes käyttänyt pariin ensimmäiseen vuoteen, koska en tykännyt mittasuhteista ja vanhassa tavallisessa puhelimessa oli tuolloin vielä OK akku. Vasta sen liiaksi hiivuttua, kun jouduin lähes joka päivä akkua lataamaan, otin älypuhelimen käyttöön. En tiedä, tuota sitten joutuu joka päivä lataamaan, ja toisin kuin yksikään aikaisempi kännykkä, tuohan on muutamassa vuodessa turvonnut.


Toisaalta, on mielenkiintoista mihin puhelimet ja älylaitteet menee. Jos on vaikeaa kuvitella että älypuhelimet tulee olemaan juttu 50 vuoden päästä, niin muutosta alkaa näkymään jo 20-30 vuoden päästä. Meinaan aina välillä tulee Youtubesta vastaan vanhoja videoita uutisista sun muista, joissa niin pidettiin hienoita erinäisiä 80- ja erityisesti 90-luvun juttuja. Kaikki tekniikka on määritelmällisesti jossain vaiheessa vanhentunutta.



Jos minä olisin kirjoittanut tämän viestin puhelimella, nöytäsi sw varmaan hjoltan tölläuseltä.

Onhan noissa edelleen oikoluku ja sanakirja. Älypuhelimella kyllä taivutus tuntuu hankalemmalta kuin perinteisellä T9 systeemillä, tai sitten en ole opiskellut miten sen saisi toimivaan yhtä hyvin. T9 syötössä pystyi katkaisemaan sanan ennen taivutusta, ja kirjoittamaan taivutuksen vaikka kirjain kerrallaan.
 
Odota kun saat vähän ikää, niin sen kännykän pieni näyttö alkaa lähinnä vituttaa.
Joo, silmät väsyvät ja sormista tulee paksut nakit jotka painavat viittä virtuaalinäppäintä samanaikaisesti kirjoittaessa.

Tosin on mulla selvästi edelleen hakusessa se "oikea" kirjoitustekniikka puhelimella. Yritän edelleen käyttää etusormia, mutta nuorempia katsellessa huomaan että he tuntuvat kaikki tekevän sen peukaloilla? Olen sitä yrittänyt opetella jos se lisäisi osumatarkkuutta tms...

Toinen mitä pitää ilmeisesti opetella on että kun puhutaan puhelimella, sitä jostain syystä täytyy pitää suun edessä vaakasuorassa, ikäänkuin söisi näkkileipää? Sen sijaan että puhelin lepää korvaa ja poskea vasten? Tuon tavan merkitystä en ole vielä ymmärtänyt mutta kai se nopeuttaa puhetta tms.


Kaikkea oppii kun ikää tulee... tai siis ei opi.
 
Sinullekin kysymys: kirjoititko tuon viestisi tosiaan puhelimella? Kauanko meni aikaa, merkkiä sekunnissa, varsinkin lainausmerkkien ja sellaisten kirjoittaminen?
Kirjoitin viestin koneella, mutta tämän nyt näpyttelin puhelimella. En ole nopea kirjoittamaan edes koneella, joten mulle on aika sama kirjoittaa näitä viestejä myös puhelimella. Sanelun käyttöäkin voisi jo pikkuhiljaa alkaa opettelemaan, kun vuosia ollut jo puhelimissa.

Mäkin siis tarviin ja käytän edelleen paljon tietokonetta, enkä pystyisi tekemään kaikkia juttuja pelkästään puhelimella. Uskon kuitenkin että omakin tietokoneen käyttö vähentyy tulevaisuudessa ja siirtyy enemmän mobiiliin.
 
Olen vissiin sosiaalisesti rajoittunut kun en tunne ketään tällaista vaikka heitä suuressa määärin pitäisi olla. Tiedän, että yksittäisiä laskuja paperisena voi tulla, mutta että kaikki tai edes suurin osa tulisi paperisena niin taitaa olla aika harvassa jos ei eläkeläisistä puhuta.
Kaikki juoksevat laskut pyrin laittamaan e-laskuiksi tai edes toistuvaksi maksuksi ettei tarvitse muistaa erikseen maksaa niitä, mutta ainakin esim. terveysasemalla ja lääkärissä käynnit tuntuvat aina tulevan paperilaskuina. kuten myös vaikkapa kun poika oli aiemmin koulun jälkeen iltapäiväkerhossa, en muista oliko siinä mahdollisuutta e-laskutukseen, mielestäni ei, paperilasku tuli joka kk eikä edes ollut viivakoodia vaan piti käsin näpytellä.

Mutta ne paperilaskut joissa on viivakoodi on mullakin helpompi ja nopeampi maksaa puhelimella, semminkin kun ei ole tietokoneeseen hankittu mitään viivakoodinlukijaa (vai voiko siihen nykyisin käyttää tietokoneen webbikameraa?).

Tuleepahan itseasiassa välillä käytettyä näiden yhdistelmääkin, eli sähköpostiini (tietokoneeseen) tulee meilissä lasku PDF jossa on viivakoodi, jonka luen monitorilta puhelimen kameralla mobiilipankkiin. Kätevää, nopeaa ja ennenkaikkea erityisen hauskaa.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
262 235
Viestejä
4 549 460
Jäsenet
74 947
Uusin jäsen
Wilmeri

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom