Koronavirus SARS-CoV-2 ja sen aiheuttama tauti COVID-19 (Yleinen keskustelu)

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
EU varmisti hiljattain parin miljardin annoksen diilin Pfizer/Biontechin kanssa vuoteen 2023 asti, eli tämä asia lienee lähivuosina kunnossa.

Itse olen koko ajan ollut sitä mieltä, että rajoitusten tehoa on yliarvioitu ja teho on hyvin teoreettinen, ts. rajoitukset tietysti toimivat, jos ihmiset vähentävät niiden vuoksi sosiaalisia kontakteja (eli teoriassa toimivat todella hyvin), mutta kuinka paljon näin todellisuudessa tapahtuu rajoitusten vuoksi, se on epävarmaa.
Empä ole tähän mennessä nähnyt paikkaa, jossa ei oleisi tapahtunut kuukauden sisään huomattavaa kasvua, jos rajoituksia on enemmälti poistettu ja pohjataso ei ole ollut hyvin matala, eli rajoitukset, jotka vähentävät ihmisten kanssakäymistä ja liikkumista ympäriinsä toimivat oikein hyvin.

Lisäksi rajoitukset toimivat kaikkiin kantoihin, sekä nykyisiin, että tuleviin koronavariantteihin. Rokotteista taas ei ole mitään varmuutta, toimivatko tähän asti käytetyt ensitalvena enää..

Rajoituksien ikävä puoli on se, jotta mitä korkeammalla pohjataso on, sitä tiukemmat jatkuvat rajoitukset on oltava, ettei karkaa lapasesta, niinkuin esim Intiassa kävi.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
...
Suomessa on rajoitukset olleet verrattain lievät koko pandemian ajan, ja nyt niitäkin on vähennetty viime viikkoina.

Jos tartuntamäärien lasku pysähtyy tai kääntyy nousuun, niin ei voi tyytyväinen olla tilanteeseen. Kyllä pyrkimys pitäisi olla, että nollaa kohti mennään.
Korona ei tule ikinä täältä häviämään, eli ei kannata hengitystä pidätellä
 
kibe

Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 885
...

Korona ei tule ikinä täältä häviämään, eli ei kannata hengitystä pidätellä
Mielenkiintoista vaan mikä saa viruksen kehittymään tällä tavoin. Eihän corona uusi juttu ole, mutta vasta 2000-luvulla alkanut tulemaan noita pandemioita sars/mers/covid ja mitälie tulevaisuudessa.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447

Tässä pieni lista infektoivista koronists lähihistoriassa ja miten niitä on listattu vakavuudeltaan:

HCoV-229E vuonna1965 vakavuus: lievä
HCoV-OC43 vuonna 1966 vakavuus: lievä
SARS-CoV vuonna 2002 vakavuus: hyvin vakava (kuolleisuus ~10%)
HCoV-NL63 vuonna 2004 vakavuus: lievä
HCoV-HKu1 vuonna 2005 vakavuus: lievä
MERS-CoV vuonna 2012 vakavuus: hyvin vakava (kuolleisuus ~34%)
SARS-CoV-2 vuonna 2019 vakavuus: vakava

Viidessä tapauksessa alkuperä on lähtöisin lepakoista ja kahdessa jyrsijöistä. Väli-isäntiä en nyt rupea tässä luettelemaan ennenkuin on päätynyt ihmiseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
656
Mielenkiintoista vaan mikä saa viruksen kehittymään tällä tavoin. Eihän corona uusi juttu ole, mutta vasta 2000-luvulla alkanut tulemaan noita pandemioita sars/mers/covid ja mitälie tulevaisuudessa.
Poliotartuntoja oli Suomessa -84 1 todettu tapaus ja -85 jo 9 todettua tapausta, silti koko kansa päätettiin rokottaa sokeripalojen avulla. Virus oli edellisen kerran tavattu Suomessa -60 luvulla.
Samalla tavalla virus oli mutatoitunut vuosien saatossa ja tyypin -3 epidemiaa pelättiin koska alkuperäinen rokote oli tehoton sitä vastaan.

Viidessä viikossa, 9.2.–15.3.1985 Suomen kansasta rokotettiin 95%
Polion hävitystilanne maailmalla - Infektiotaudit ja rokotukset - THL

Eli korona jää meille vieraaksi ja 1-20 vuoden välein joku kanta on tarpeeksi muuttunut ja dominantti jotta koko kansa rokotetaan.
Aika vahvaa mutua on, mutta tuskin eläintoreja kielletään tai valvotaan 2023 -> millään tavoin Aasiassa, poliitikot ei ainakaan muista tätä aikaa ja rokotteiden kustannuksista tulee murinaa jolloin Kiinalaiset "seuraavan sukupolven" rokotteet tulevat pyöräyttämään karuselliin vauhtia.

Poliostahan tehdään edelleen suunnitelmia epidemian torjumiseksi joka toinen vuosi vaikka edellisestä epidemiasta on kohta kulunut 40 vuotta
https://www.julkari.fi/bitstream/ha..._978-952-343-106-5.pdf?sequence=1&isAllowed=y
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
Jos tartunnat nyt tasaantuu tähän 300 niin se tarkoittaa sitä että RO luku ei ole vielä tarpeeksi alhainen. Saa nyt nähdä mitä käy, kyllä tämä pientä hermostuneusta luo, tartunnat pitäis saada kesään lähelle 0
 
Karppi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
15.10.2019
Viestejä
2 058
RO lukua voi painaa alas pelkästään toimilla, nyt se vaikuttaa siltä että nykyinen RO ei riitä, tuo on todella iso pettymys ja tarkoittaa ehkä lisää sulkuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Empä ole tähän mennessä nähnyt paikkaa, jossa ei oleisi tapahtunut kuukauden sisään huomattavaa kasvua, jos rajoituksia on enemmälti poistettu ja pohjataso ei ole ollut hyvin matala, eli rajoitukset, jotka vähentävät ihmisten kanssakäymistä ja liikkumista ympäriinsä toimivat oikein hyvin.

Lisäksi rajoitukset toimivat kaikkiin kantoihin, sekä nykyisiin, että tuleviin koronavariantteihin. Rokotteista taas ei ole mitään varmuutta, toimivatko tähän asti käytetyt ensitalvena enää..

Rajoituksien ikävä puoli on se, jotta mitä korkeammalla pohjataso on, sitä tiukemmat jatkuvat rajoitukset on oltava, ettei karkaa lapasesta, niinkuin esim Intiassa kävi.
Miten hyvin rajoitukset ovat toimineet saksassa?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 665
Jos tartunnat nyt tasaantuu tähän 300 niin se tarkoittaa sitä että RO luku ei ole vielä tarpeeksi alhainen. Saa nyt nähdä mitä käy, kyllä tämä pientä hermostuneusta luo, tartunnat pitäis saada kesään lähelle 0
Viime viikon keskiarvo oli alle 200 tapausta/pv. Tätä viikkoa emme vielä tiedä.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Kyllä se nyt siltä näyttää, että nousuun on kääntynyt. Tässä graafissa ei edes ole tämän päivän lukemaa vielä mukana, eikä se tule asiaa auttamaan kun kuva huomenna päivittyy. (Disclaimer: Jokainen piste edustaa edeltävän 7 päivän keski-arvoa.)

coronavirus-data-explorer(27).png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.11.2016
Viestejä
1 692
Kyllä se nyt siltä näyttää, että nousuun on kääntynyt. Tässä graafissa ei edes ole tämän päivän lukemaa vielä mukana, eikä se tule asiaa auttamaan kun kuva huomenna päivittyy.

En yllättyisi vaikka trendi olisi kääntynyt vaikka vapunvietosta johtuen, mutta rehellisesti sanottuna aika pienistä signaaleista teet päätelmät jos katsoo käyrän aiempia vaihteluja.

Koulut joka tapauksessa päättyvät kesäkuun alussa ja niin suuri prosentti ei-kouluikäisistä saanut siihen mennessä rokotuksen, etten ole valtavan huolissani.
 
Nuo kaksi taannoista selvää "vaihtelupiikkiä" johtuu siitä, että pari-kolme viikkoa sitten lauantaina THL ilmoitti tartunnoiksi 0 ja seuraavana päivänä kahden päivän yhteistartunnat. Tämä aiheuttaa käppyrässä kupruilua heti silloin ja viikkoa myöhemmin.

Eli oikeastaan näin selvää nousua ei ole näkynyt hyvin pitkään aikaan, voi olla että pitää mennä maaliskuun puoliväliin asti. Ja tosiaan huominenkaan ei tule asiassa auttamaan, koska tämän päivän tartunnat otetaan käppyrässä huomioon silloin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Kyllä se nyt siltä näyttää, että nousuun on kääntynyt. Tässä graafissa ei edes ole tämän päivän lukemaa vielä mukana, eikä se tule asiaa auttamaan kun kuva huomenna päivittyy. (Disclaimer: Jokainen piste edustaa edeltävän 7 päivän keski-arvoa.)

Joo, peli on menetetty, takaisin bunkkeriin. Sä sitten jaksat pitää tuota viikon käyrää "oikeana" tuloksena. Jos katsotaan viimeiset 14vrk ja verrataan edelliseen 14vrk niin laskua on 1190 tartuntaa vähemmän ( 4144-2954) ja ilmaantuvuus on pudonnut 74,8->53,3.

Nyt lasketaan vappuna saatuja tartuntoja. Pienen taantuman jälkeen käyrät jatkavat edelleen laskua.

Näyttökuva (66).png

14 päivän kiinteä tarkastelujakso ja 7 päivän liukuva tarkastelujakso ovat molemmat ihan pätevää tiedettä, eivätkä mitenkään ole toisiaan poissulkevia. Kuitenkin jos nyt ollaan älyllisesti rehellisiä, niin jälkimmäinen näistä tarjoaa tuoreempaa dataa, mikä oletettavasti näkyy sitten myöhemmin myös tuossa 14 päivän historiallisemmassakin tarkastelussa.

Oletat, että vapun vaikutus näkyy nyt. Niin. Voi olla. Mutta toi on sitten jo enemmän uskomustiedettä, että tartunnat pian vähenee kunhan vapun raadot on laskettu. Entäs, jos ne vapun raadot ovatkin tartuttaneet tautia eteenpäin kertoimella R=1,x? Ei voi tietää.
 
Tartuttavuusluku on alle 1. Ryppäitä tulee ja menee edelleen. Pitkällä ajanjaksolla (14vrk) ne eivät paljoa merkitse kokonaislluvussa.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378

Katastrofi luuraa aina nurkan takana. Sitä viitsii kuunnella aikansa kunnes jaksa kiinnostaa koko aihe sitäkään vähää mitä muuten.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Tartuttavuusluku on alle 1. Ryppäitä tulee ja menee edelleen. Pitkällä ajanjaksolla (14vrk) ne eivät paljoa merkitse kokonaislluvussa.
7 päivän liukuvan tarkastelujakson perusteella R on nyt yli 1. Voi olla, että se on vain tilapäistä ja johtuu vapusta. Tai voi olla olematta. Se nähdään sitten esimerkiksi niistä tulevaisuuden 14 päivän datoista.

Mä en hirveästi jaksa keskittyä noihin historiallisiin 14 päivän jaksojen vertailuihin, koska ne ovat auttamatta vanhentunutta tietoa, siis historiaa. 7 päivän liukuva keskiarvo kertoo paremmin siitä, että missä mennään juuri nyt. Ja esimerkiksi juuri vapun vaikutus voi jo näkyä näissä datoissa.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Jahas, eli LIDLiin jopa 99% tarkkoja COVID-19 pikatestejä... mitähän tähän sanoisi, muuta kuin aika "kaksiteräinen" asia tämäkin:

"Lidlissä myytävä koronakotitesti on valmistettu Kiinassa, ja tuotteella on CE-merkintä."

"Valmistajan teettämien tutkimusten mukaan Boson-kotitestituotteiden tarkkuus on lähes 99 prosenttia."

"Testin suorituskykyä on mitattu useammalla eri tavalla. Mittauksen kohteena ovat herkkyys, kohdentuneisuus ja tarkkuus. Yli 99 prosenttia käyttäjistä, jotka eivät olleet terveydenhuollon ammattilaisia, suorittivat testin onnistuneesti itse."

Mikähän se todellinen tarkkuus näissä pikatesteissä on... onko näissä tehty jokin läpimurto - jossain vaiheessa ne parhaimmista parhaimmat olivat jossain 70-80% hujakoilla ja ne piti aina varmentaa vielä PCR-testillä.

Hinta 29,90e / 5kpl - 6e/testi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 447
Jahas, eli LIDLiin jopa 99% tarkkoja COVID-19 pikatestejä... mitähän tähän sanoisi, muuta kuin aika "kaksiteräinen" asia tämäkin:

"Lidlissä myytävä koronakotitesti on valmistettu Kiinassa, ja tuotteella on CE-merkintä."

"Valmistajan teettämien tutkimusten mukaan Boson-kotitestituotteiden tarkkuus on lähes 99 prosenttia."

"Testin suorituskykyä on mitattu useammalla eri tavalla. Mittauksen kohteena ovat herkkyys, kohdentuneisuus ja tarkkuus. Yli 99 prosenttia käyttäjistä, jotka eivät olleet terveydenhuollon ammattilaisia, suorittivat testin onnistuneesti itse."

Testi suoritettu 99% onnistuneesti? Mutta sitten puhutaan 99% tarkkuudesta. Mikähän se todellinen tarkkuus näissä pikatesteissä on... onko näissä tehty jokin läpimurto - jossain vaiheessa ne parhaimmista parhaimmat olivat jossain 70-80% hujakoilla ja ne piti aina varmentaa vielä PCR-testillä.
Onko nämä näitä samoja kotitestejä mitä ruotsissa oli käytössä ja joista tuli tuhansia vääriä positiivisia?
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Onko nämä näitä samoja kotitestejä mitä ruotsissa oli käytössä ja joista tuli tuhansia vääriä positiivisia?
Ei ole mitään hajua, siksi tässä vähän ihmettelenkin asiaa ääneen jos joku olisi näihin pikatesteihin olisi perehtynyt enemmän. Ihmetyttää kovasti nämä 99% puheet ja luotettavuus... hieno juttu jos näin on.

edit: jos nyt oikeaa tuotetta lainaan niin:

"SARS-CoV-2-antigeenipikatesti on yksivaiheinen in vitro -testi, mikä perustuu immunokromatografiaan. Korona pikatesti on kehitetty nopeaan, kvalitatiiviseen SARS-CoV-2-viruksen antigeenimääritykseen COVID-19 epäiltyjen henkilöiden nenän etuosasta otettavista näytteistä seitsemän päivän aikana oireiden ilmaantumisesta. Tämä koronatesti on todella helppokäyttöinen. Koronatestin tulos valmistuu 15-20 minuutissa. "

Firman sivuilla puhutaan verinäytteestä eikä nenänäytteestä, joten tiedä sitten mistä on kysymys...
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 765
Firman sivuilla puhutaan verinäytteestä eikä nenänäytteestä, joten tiedä sitten mistä on kysymys...
Meinaatko, että verestä otettaisiin?

"1. Product Introduction

... It is designed for the rapid qualitative determination of SARS-CoV-2 virus antigen in nasopharyngeal swabs from individuals suspected of COVID-19 by their healthcare provider within the first seven days of symptom onset. Rapid SARS-CoV-2 Antigen Test Card can not be used as the basis to diagnose or exclude SARS-CoV-2 infection.

Using a nasal swab to get sample fluid, antigen tests can produce results in minutes..."

Tässä vielä verkkokaupan valikoimasta löytyy ja muualta:

Mediq Suomi:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Miten hyvin rajoitukset ovat toimineet saksassa?
Ihan tuo on ok toiminut (Tartuntamäärät on saatu käännettyä laskuun kerta toisensa jälkeen). Tosin rajoitukset on olleet lievähköt ja siellä majailee jonkinverran porukkaa, joka vain tunnetusti ei osaa, eikä kiinnosta, joten siellä on tartuntoja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Ihan tuo on ok toiminut (Tartuntamäärät on saatu käännettyä laskuun kerta toisensa jälkeen). Tosin rajoitukset on olleet lievähköt ja siellä majailee jonkinverran porukkaa, joka vain tunnetusti ei osaa, eikä kiinnosta, joten siellä on tartuntoja.
Melko monta lockdownia ja paikat suljettu kuukausia. Ei ole toiminut edes ok.
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Melko monta lockdownia ja paikat suljettu kuukausia. Ei ole toiminut edes ok.
Turha edes puhua Lockdownista, jos tartuntoja ei ajeta nollaan (hyvin pieneen määrään). Saksassa homma hoidettiin vuosi sitten keväällä.
Se on tietysti selvä, että tulee uudestaan, jos suojaa ei ole ja annetaan tuoda ulkomailta, niinkuin annettiin..
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Pikkaisen ketuttaa tämä Sputnik-kiima... Kyllä nyt pelataan Putinin peliä niin nätisti että.

Meillä on jo nyt AstraZenecan arveluttavia adenovirusvektorirokotteita yli oman tarpeen, kohta tulee J&J:ltä vastaavia, ja vielä nämä tunarit junailee jotain Sputnikia Suomeen. Mitä v*ttua nyt oikeasti...

  • Tykkää
Reactions: mti
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 320
Ihan tuo on ok toiminut (Tartuntamäärät on saatu käännettyä laskuun kerta toisensa jälkeen). Tosin rajoitukset on olleet lievähköt ja siellä majailee jonkinverran porukkaa, joka vain tunnetusti ei osaa, eikä kiinnosta, joten siellä on tartuntoja.
Ei todellakaan ole toiminut ok kun niitä lockdowneja ovat siellä vedelleen vähän väliä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
7 päivän liukuvan tarkastelujakson perusteella R on nyt yli 1. Voi olla, että se on vain tilapäistä ja johtuu vapusta. Tai voi olla olematta. Se nähdään sitten esimerkiksi niistä tulevaisuuden 14 päivän datoista.

Mä en hirveästi jaksa keskittyä noihin historiallisiin 14 päivän jaksojen vertailuihin, koska ne ovat auttamatta vanhentunutta tietoa, siis historiaa. 7 päivän liukuva keskiarvo kertoo paremmin siitä, että missä mennään juuri nyt. Ja esimerkiksi juuri vapun vaikutus voi jo näkyä näissä datoissa.
Tottakai tämän päivän luku kertoo juurikin viimeisen päivän tilanteen mutta paljoa muuta se ei sitten kerrokkaan. Eilen päivän luku oli 280 ja tänään 254. Voin siis sanoa että selkeässä laskussa ollaan.
Se, että et jaksa keskittyä 14vrk vertailuun kertoo paljon siitä että et näe todellista tilannetta koska sehän ei sovi sinun paniikki -agendaasi. Kokonaiskuva tilanteesta on kadoksissa.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 541

Tämän päivän lukuja nostaa Salon suuremmat seulonnat kouluissa ja päiväkodeissa jonka vuoksi pikkukaupungin luku on 37 tapausta (päivän toiseksi korkein koko maassa). Helsingissä on hakattu myös tapauksia ihan urakalla koneelle.. 20 tapauksen ylittäviä kaupunkeja ei tämän päivän listassa montaa loppupeleissä ole.

Asiantuntijoiden mukaan tämän hetken R0 luku on n. 0,85 (tai alempi) mutta joidenkin täällä hanakasti kirjoittajien tieto asiasta lienee paremmalla pohjalla..
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 153
Tottakai tämän päivän luku kertoo juurikin viimeisen päivän tilanteen mutta paljoa muuta se ei sitten kerrokkaan. Eilen päivän luku oli 280 ja tänään 254. Voin siis sanoa että selkeässä laskussa ollaan.
Se, että et jaksa keskittyä 14vrk vertailuun kertoo paljon siitä että et näe todellista tilannetta koska sehän ei sovi sinun paniikki -agendaasi. Kokonaiskuva tilanteesta on kadoksissa.
No huh huh. Kun puhe oli nimenomaan 7 päivän liukuvasta keski-arvosta, eikä tästä päivästä. Ehkä en nyt kuitenkaan jaksa käydä selittämään sulle tai rautalangasta vääntämään, mitä 7 päivän liukuva keski-arvo tarkoittaa.
 
Liittynyt
13.08.2018
Viestejä
302
Tottakai tämän päivän luku kertoo juurikin viimeisen päivän tilanteen mutta paljoa muuta se ei sitten kerrokkaan. Eilen päivän luku oli 280 ja tänään 254. Voin siis sanoa että selkeässä laskussa ollaan.
Se, että et jaksa keskittyä 14vrk vertailuun kertoo paljon siitä että et näe todellista tilannetta koska sehän ei sovi sinun paniikki -agendaasi. Kokonaiskuva tilanteesta on kadoksissa.
Kyllä liimamerkki tarkkailee myös 14 vuorokauden lukemaa, mutta ottaa sen esille ainoastaan silloin, kun 14vrk arvo edes hitusen sattuu nousemaan. :rofl:
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374
Tosin rajoitukset on olleet lievähköt ja siellä majailee jonkinverran porukkaa, joka vain tunnetusti ei osaa, eikä kiinnosta, joten siellä on tartuntoja.
Mistähän tää tieto on peräisin? Mulla on useampia hyviä Saksalaisia ystäviä joiden kanssa keskustelen päivittäin ja muutama kaveri käynyt Saksassa duunimatkalla ja siellä on varmaan Euroopan tiukimmat koronasäännöt ja kansaa pelotellaan jatkuvasti ties millä uudella lainsäädännöllä. Revitkö nyt ihan hatusta tämän tiedon vai valehteletko tietoisesti?

Düsseldorfissa kävi yksi tuttava muutama viikko sitten ja sanoi että on ihan aavemainen meininki kun kaikki hotellia ja kauppaa lukuunottamatta kaikki on kiinni eikä kaduilla kävele ketään. Pääsin ihan itsekin katselemaan näkymiä kun oltiin videoyhteydellä jutuissa, aivan tyhjät kadut muuten vilkkaalla alueella klo 11:00 aamulla.

Tossa ihan lähde pääsiäisen mega lockdownista Germany imposes strict lockdown over Easter | DW | 23.03.2021
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 040
Jos asiaa kiinnostaa vertailla niin ohessa on Irlannin lockdown säännöt COVID-19 restrictions in Ireland

Tällä hetkellä käytössä on kevennetyt Level 5 rajoitukset, eli kotoaan saa poistua nyt 20km päähän (kireimmillään oli 2km, sen jälkeen 5km).

Level 5 on ollut voimassa tammikuusta lähtien ja käytännössä sitä kevennettiin jouluksi joka oli käytännössä paha virhe mutta poliittinen paine pakotti ne sallimaan jouluostokset ja joulun vieton, tämä sitten johti tapausten määrän rajuun kasvuun heti tammikuun alussa.
 
Viimeksi muokattu:

Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Mistähän tää tieto on peräisin? Mulla on useampia hyviä Saksalaisia ystäviä joiden kanssa keskustelen päivittäin ja muutama kaveri käynyt Saksassa duunimatkalla ja siellä on varmaan Euroopan tiukimmat koronasäännöt ja kansaa pelotellaan jatkuvasti ties millä uudella lainsäädännöllä. Revitkö nyt ihan hatusta tämän tiedon vai valehteletko tietoisesti?

Düsseldorfissa kävi yksi tuttava muutama viikko sitten ja sanoi että on ihan aavemainen meininki kun kaikki hotellia ja kauppaa lukuunottamatta kaikki on kiinni eikä kaduilla kävele ketään. Pääsin ihan itsekin katselemaan näkymiä kun oltiin videoyhteydellä jutuissa, aivan tyhjät kadut muuten vilkkaalla alueella klo 11:00 aamulla.

Tossa ihan lähde pääsiäisen mega lockdownista Germany imposes strict lockdown over Easter | DW | 23.03.2021
Oikein 5 päivän "MEGA" lockdown!
Johtuen koronan hitaasta luonteesta tarvittava pituus olisi ollut n 3 viikkoa.
Katselin noita nykyrajoituksia Suomen matkustustiedotus sivuilta ym paikoista, enkä nähnyt nyt erityisen tiukkoja rajoituksia jyyri nyt Saksassa.
----------------------
Oli uutisissa tuosta Ruotsin vätystelyn seurauksista: Siellä korona on kolmanneksi yleisin kuolinsyy viimevuoden aikana ja kokonaiskuolleisuus on kasvanut, kun uutisten mukaan naapurimaissa on laskenut.
 
Niin, edelleen saksan rajoituksista ei ole ollut hyötyä. Siellä ei ole näköpiirissä "suurta helpoitusta" vielä lähiaikoina...
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Niin, edelleen saksan rajoituksista ei ole ollut hyötyä. Siellä ei ole näköpiirissä "suurta helpoitusta" vielä lähiaikoina...
Tottakait niistä on ollut paljonkin hyötyä. On saatu estettyä terveydenhuollon toimivuuden vaarantuminen ja saatu pidettyä kuolleisuus aisoissa. Mutta koska ajat ovat olleet liian lyhyitä, niin perustaso on pysynyt hankalan korkeana.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 126
Tottakait niistä on ollut paljonkin hyötyä. On saatu estettyä terveydenhuollon toimivuuden vaarantuminen ja saatu pidettyä kuolleisuus aisoissa. Mutta koska ajat ovat olleet liian lyhyitä, niin perustaso on pysynyt hankalan korkeana.
Siksi juuri ei ole ollut hyötyä. Turha tästäkään on enepää vääntää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 428
Tottakait niistä on ollut paljonkin hyötyä. On saatu estettyä terveydenhuollon toimivuuden vaarantuminen ja saatu pidettyä kuolleisuus aisoissa. Mutta koska ajat ovat olleet liian lyhyitä, niin perustaso on pysynyt hankalan korkeana.
Saksassahan oli pitkä tiukka lockdown?
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Saksassahan oli pitkä tiukka lockdown?
Mistä päivästä mihin päivään ja miten "tiukka" (mitkä olivat rajoitukset ja oliko koko maan laajuinen?

Täällä on puhuttu 5 päivän rykäisystä, joka oli ilmeisesti tiukkuudeltaan asiallinen.

Valitettavasti korona kerkeää 5:ssä päivässä vasta hyvin tartuttavaan vaiheeseen.
Jotta eristyksestä olisi hyötyä, niin ajan on oltava pidempi.
Ei niitä karanteenejäkään ole ihan vain huvikseen määrätty 14:sta päiväksi!
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 374
Oikein 5 päivän "MEGA" lockdown!
Johtuen koronan hitaasta luonteesta tarvittava pituus olisi ollut n 3 viikkoa.
Katselin noita nykyrajoituksia Suomen matkustustiedotus sivuilta ym paikoista, enkä nähnyt nyt erityisen tiukkoja rajoituksia jyyri nyt Saksassa.
----------------------
Oli uutisissa tuosta Ruotsin vätystelyn seurauksista: Siellä korona on kolmanneksi yleisin kuolinsyy viimevuoden aikana ja kokonaiskuolleisuus on kasvanut, kun uutisten mukaan naapurimaissa on laskenut.
Eli et viitsinyt katsoa esim. Saksan terveysministeriön sivuilta? No mä voin laittaa tähän sun puolesta mitä siellä normaalisti näiden emergency brake lockdownien ulkopuolella on ollut viime vuoden syksystä:

- Maskipakko (vähintään FFP2, muut ei kelpaa)
- Juhlapyhinä ei ole saanut edes perheen kesken tavata enemmän kuin 5 ihmistä
- Suurin osa kaikista liikkeistä kiinni
- Kaikki ravintolat, pubit ja kahvilat kiinni
- Lähes kaikki julkiset ja yleiset laitokset kiinni
- 5 hengen kokoontumisrajoitus, korkean riskin alueilla ei saa tavata kuin yhden henkilön päivässä
- Suurin osa työnantajista testaa työntekijät vähintään pari kertaa viikossa (laki vaatii että pitää olla testausmahdollisuudet) ja jos positiivinen niin karanteeniin
- Ison esiintyvyyden alueilla ulkonaliikkumiskiellot iltaisin ja öisin
- Erilaisista rikkomuksista 100 - 25 000€ sakot joita ihan oikeasti jaellaan

Sitten lainsäädännön puolella esim. poliisille on vähän aikaa sitten annettu kotietsintälupa ilman oikeuden päätöstä.

Saksa on käytännössä kiinni.

Onko tää taas sitä samaa jankutusta kuin sillon kun olit niin huolissaan tapahtumajärjestäjistä ja kävi ilmi että sulla ei ollut oikein mitää käsitystä koko alasta tai ko. yritystoiminnasta?

edit: Lisäyksenä vielä että ihan koronan alkuvaiheessa saksa laittoi ihan älyttömän vaihteen silmään, esim. Berliinissä ei saanut poistua "oman kodin läheisyydestä" ollenkaan. Mega lockdownit, jollainen oli muuten myös huhtikuun lopulla, taas on kaliiperilta sitä että oot suunnilleen vankina kotona.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
2 282
En muista että olisi täällä jo mainittu.

"EMA on vahvistanut myös, että Johnson&Johnson -yhtiön rokote saattaa aiheuttaa saman harvinaisen veren hyytymishäiriön kuin Astra Zenecan rokote."
"Euroopan lääkevirasto EMA kertoo tutkivansa haittailmoituksia, joissa Astra Zenecan koronarokote yhdistetään ääreishermostoon iskevään sairauteen."
"Kyseessä on niin sanottu Guillain-Barren syndrooma (GBS), jossa immuunijärjestelmä hyökkää kehon omia hermosäikeitä vastaan."
"Fimean ylilääkäri Maija Kaukosen mukaan oireyhtymä kehittyy useimmiten virusinfektioiden jälkeen, mutta se on harvoissa tapauksissa syndrooma on kehittynyt myös rokotuksen seurauksena."
 
Griffin

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 136
Eli et viitsinyt katsoa esim. Saksan terveysministeriön sivuilta? No mä voin laittaa tähän sun puolesta mitä siellä normaalisti näiden emergency brake lockdownien ulkopuolella on ollut viime vuoden syksystä:

- Maskipakko (vähintään FFP2, muut ei kelpaa)
- Juhlapyhinä ei ole saanut edes perheen kesken tavata enemmän kuin 5 ihmistä
- Suurin osa kaikista liikkeistä kiinni
- Kaikki ravintolat, pubit ja kahvilat kiinni
- Lähes kaikki julkiset ja yleiset laitokset kiinni
- 5 hengen kokoontumisrajoitus, korkean riskin alueilla ei saa tavata kuin yhden henkilön päivässä
- Suurin osa työnantajista testaa työntekijät vähintään pari kertaa viikossa (laki vaatii että pitää olla testausmahdollisuudet) ja jos positiivinen niin karanteeniin
- Ison esiintyvyyden alueilla ulkonaliikkumiskiellot iltaisin ja öisin
- Erilaisista rikkomuksista 100 - 25 000€ sakot joita ihan oikeasti jaellaan

Sitten lainsäädännön puolella esim. poliisille on vähän aikaa sitten annettu kotietsintälupa ilman oikeuden päätöstä.

Saksa on käytännössä kiinni.

Onko tää taas sitä samaa jankutusta kuin sillon kun olit niin huolissaan tapahtumajärjestäjistä ja kävi ilmi että sulla ei ollut oikein mitää käsitystä koko alasta tai ko. yritystoiminnasta?

edit: Lisäyksenä vielä että ihan koronan alkuvaiheessa saksa laittoi ihan älyttömän vaihteen silmään, esim. Berliinissä ei saanut poistua "oman kodin läheisyydestä" ollenkaan. Mega lockdownit, jollainen oli muuten myös huhtikuun lopulla, taas on kaliiperilta sitä että oot suunnilleen vankina kotona.
Onko esim koulut olleet täysin etäopetuksessa koko mainitsemasi ajan?
Jos sielläkin on ovet jätetty sepposen selälleen, niin on selvää, että muiden pinnistely on lähinnä turhaa..

Ja jos testejä olisi tehty noin kattavasti viimesyksystä, niin ei sillä mitään piikkejä tartunnoissa olisi ollut. Listaat nyt selkeästi jotain paikallisia toimia, tietyllä alueilla ja toimia, joita vain osa työnantajista tekee (esim nuo testaukset). Toimenpiteet vesittyvät helposti, kun taudille jätetään leviämisreittejä, milloin mistäkin syystä.

----------------------------------
Ja mitä tapahtumiin tulee, niin kävi, niinkuin pelkäsinkin:
Suomessa vätysteltiin koronan kanssa ja miltei kaikki vähänkin isommat tapahtumat peruttiin tältä kesältä. Pienempiä on sentään tulossa, tosin jos munataan ja saadaan korona hyvin kasvuun, niin nekin voivatvielä peruuntua.
 
En listaa mitään paikallisia toimia, koko Saksassa on ollut todella tiukat rajoitukset koko koronan ajan. Merkel on kaikkien osavaltioiden johtajien kanssa sanellut säännöt koskemaan koko Saksaa (joitain poikkeuksia on).

Kyllä suurin osa kouluista on ollut etäopetuksessa koronan ajan ja mitä nyt alkuvuodesta jonkun verran lähiopetus lisääntynyt niin siellä on ihan älyvapaita sääntöjä kuten että pidetään ikkunat auki opetuksen ajan ja totta kai maskit kaikilla päässä koko ajan. Lisäksi on selkeät kierrätykset ja pienet ryhmät joiden välillä kontakteja vältellään. Satun nyt tämänkin tietämään kun kaverin sisko on Saksassa peruskoulun opettajana.

Ja mitä väliä joillain leviämisreiteillä on kun nyt puhutaan siitä että väitit Saksassa olevan kevyet rajoitukset vaikka siellä on koko maailman mittapuulla ihan helvetin rajoitettua elämä. On aika selkeä että Saksan rajoituksia ei voi kuvata kevyiksi. Heitteletkö huvikseen täällä ilman parempaa tietoa väitteitä vai valehteletko ihan tarkoituksella?

Vai selittäisitkö rautalangasta miten Saksan rajoitukset on kevyet? Itse kun en oikein ymmärrä miten kevyt kuvaa sikäläistä tilannetta.
 
No näille lockdown faneille se ei uppoa päähän, että ne ei vaan ole niin tehokkaita mitä itse haluavat uskoa. Aina löytyy joku selitys miksi ei nyt sitten toiminutkaan.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

vipe

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 887
Ja mitä tapahtumiin tulee, niin kävi, niinkuin pelkäsinkin:
Suomessa vätysteltiin koronan kanssa ja miltei kaikki vähänkin isommat tapahtumat peruttiin tältä kesältä. Pienempiä on sentään tulossa, tosin jos munataan ja saadaan korona hyvin kasvuun, niin nekin voivatvielä peruuntua.
Etkö sä saatana lue mitä sulle on monesti vastattu? Kuka tapahtumantuottaja olis niin hullu, että ottais riskin tällaisina aikoina, koska epävarmuus on niin suuri. Ja isompiin tapahtumiin niitä artisteja pitäis saada muualtakin kuin kotimaasta, joten se epävarmuus moninkertaistuu, kun paha alkaa minkään muiden maiden säädöksiä ottaan huomioon kun täälläkin ne vaihtuu harva se viikko. Ihan fiksua todeta että parempi jättää vaan väliin, mielellään toki raha heillekin kelpaisi mutta riskit lippurahojen palauttamisesta on suuret ja todelliset. Mikä tässä on niin vaikea ymmärtää?

Varmaan jotain kotimaisvoimin toimivia tapahtumia nähdäänkin, tyyliin Jukka Poika joikaamassa jossain heinäpellolla. Niissä puhutaan kuitenkin aika eri skaalan tapahtumista sekä ihmismäärien osalta että taloudellisesti.

Jos nyt osaat paremmin hoitaa asiat niin ala toki järkkään jotain Iron Maidenia tänne, mielellään ne varmaan tulis ja varmasti porukkaakin riittäis. Otat sitten omaan piikkiis kaikki mainostuskulut yms. järjestelyt ja imagotappiot, mahdollisesti osan keikkaliksasta korvaat jos nyt ei natsannutkaan.

Tässä ei nyt mistään vätystelystä ole kysymys vaan niitä muuttujia on vaan liikaa että riski olis sen arvoista. Vaikka asiat rullais täällä ei se meinaa että siellä mistä esiintyjiä tulis se on mitenkään varmaa. Ja se on varmaa että porukka ei Jukka Poikaa ota ihan hyvällä sen Iron Maidenin korvaajaksi jos paska osuu tuulettimeen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 040
No näille lockdown faneille se ei uppoa päähän, että ne ei vaan ole niin tehokkaita mitä itse haluavat uskoa. Aina löytyy joku selitys miksi ei nyt sitten toiminutkaan.
Miten mittaat sitä tehokkuutta? Itse näen että kovistakin rajoituksista on ollut hyötyä koska aina kun niitä on hellitetty on tilanne alkanut pahentua ja rajoitusten aikana tilanne on parantunut.

1620425944060.png

Käytännössä jokaista piikkiä edeltävänä aikana on purettu rajoituksia koska "tilanne on parantunut" ja joka kerta se on johtanut tapausten nousuun erityisesti tuo joulun aiheuttama piikki oli varsin hurja.

1620425835172.png

Kuolleiden määrä näkyy hyvin viime joulun piikissä, ennen joulua kuolleita tuli 7-päivän keskiarvolla ~8/pv ja luku hyppäsi kahdessa viikossa 50-60 kuolleeseen/pv, tämän jälkeen ollaan oltu level 5 "lockdownissa" tähän päivään asti joka näkyy käppyrän laskuna.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Kuolleiden määrä näkyy hyvin viime joulun piikissä, ennen joulua kuolleita tuli 7-päivän keskiarvolla ~8/pv ja luku hyppäsi kahdessa viikossa 50-60 kuolleeseen/pv, tämän jälkeen ollaan oltu level 5 "lockdownissa" tähän päivään asti joka näkyy käppyrän laskuna.
Mitäs kun aletaan elämään taas kuin pellossa, ollaan heti kohta leviämisvaiheessa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 040
Mitäs kun aletaan elämään taas kuin pellossa, ollaan heti kohta leviämisvaiheessa?
Nyt menee ehkä pointti vähän ohitse, mutta jos ymmärrän oikein niin juu, aina kun rajoituksia on kevennetty niin porukka alkaa sosialisoida enemmän ja tapausten määrä on lähtenyt kasvuun. Viimeisessä piikissä todennäköisesti auttoi myös reippaammin tarttuva britti-variantti, mutta minulla ei ole mitään epäilystä että jos rajoitteita taas kevennetään ilman kunnollista rokotekattavuutta etteikö tapausten määrä lähtisi taas reippaaseen nousuun joka johtaa lisääntyneeseen kuolleiden määrään.

Mutta kesällä kun ne vähän kevensi rajoituksia niin kaikki baarit ei ihan kunnolla totelleet Covid ohjeistuksia ->
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 682
Viestejä
4 188 734
Jäsenet
70 778
Uusin jäsen
Heiniks

Hinta.fi

Ylös Bottom