Opittiinkohan koronasta mitään tulevaisuuden pandemioita ajatellen? Joka tapauksessa koronalaskua alettiin jo maksaa, eli nykyisestä inflaatiotahdista suuri osa on koronaelvytyksen aiheuttamaa ja vain osa Ukrainan sodan. Elvytystä tarvittiin, koska valtiot toisensa perään löivät talouden kiinni vuodeksi-kahdeksi, mielestäni täysin perusteettomasti.
Tällä hetkellä koronaan menehtyy väkeä Suomessa sellaista tahtia, että vuosi tai kaksi sitten oltaisiin oltu lockdownissa maailmanloppua povaamassa. Paniikki on ihmisten pään sisällä ja pandemia loppuu sitten kun ihmiset niin päättävät. Mikään ei sinänsä ole muuttunut, eli tauti leviää erittäin helposti ja aiheuttaa vakavia oireita erityisesti iäkkäille.