Täältä lähti myös tiistaina vajaa 12-vuotias wipukka paremmille rusakonjahtausapajille. Kasvaimet vei, ja vaikka tässä reilussa viikossa ehti pahimpaan varautua, ei ikinä voinut kuvitella miltä tyhjyyttään kaikuva koti, tutut lenkkihoodit ja kaikki vanhat rutiinit ilman karvakaveria tuntuu. Viimeisin romahdus oli nähdä neidin pesä, lelut ja vaatteet taloyhtiön roskiksessa...
Tiedän tunteen. Kyllä se siitä. Itsellä nyt tapahtuneets 2,5 viikkoa ja ei tässä enää isommin pahaa oloa tunne. Välillä muistelee ja sillä sipuli. On ne hienoja kavereita, ei siitä pääse mihinkään.
On se vaan tosi kurjaa, kun isompi mestari lähti tänään illalla. Pentukin otti oikein mukavasti vastaan tuon 13v saksanpaimenkoiran tuossa kahden päivän aikana.Osanottoni. Meillä oli pari vinttaria, kohta tulee neljä vuotta siitä, kun tehtiin se viimeinen raskas reissu. Kavereiden pehmolelut ovat edelleen olohuoneessa pöydän alla. Ei vaan raaski heittää pois.
Jotenkin epätodellista (melkein) että sitä ei enää ole. Ehkä jotenkin kivempi, että sai itse haudata, mutta eihän se silti oikein mitään auta.