Koira ihmisen paras ystävä

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Tuollaista corgia en suosittele kerrostaloon jos ei ole hissiä. Meillä 3 kerroksinen talo ja asutaan ylimmäisessä kerroksessa ja nyt saanut viimeisen vuoden kannella alas ja ylös. Toki koiralla on diabetes josta johtuen on myös näkö lähtenyt niin senkin vuoksi ei nuo rappuset suju. Joku 6v sitten takajalat halvaantui, mutta emäntä silloin vei leikkaukseen ja kuntoituikin hyvin siitä.

Nyt on vaan alkanut ikä tulla vastaan (14v.) ja mennyt sen verran heikkoon kuntoon, että ensi viikon keskiviikkona pitäisi piikille viedä.

Luonteeltaan ovat kyllä hemmetin hienoja, tuokin eka koira mikä on itsellä ollut, tuli siis kylkiäisenä emännän mukana. Uutta Corgia voisi sitten harkita jos asuis omakoti/rivitalossa tai tosiaan jos hissi olisi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Corgi
- Tästä mielikuva on ennemminkin sylikoira kuin aktiivinen harrastuskoira. Johtuu varmasti ulkonäöstä ja rakenteesta. Ilmeisesti kuitenkin alkujaan paimenkoira ja siksi varmaan ihan liikunnallinen.
Pembroke voi syliinkin tulla ja on muutenkin "kaikkien kaveri", Cardi sitten jästimpi, sellainen yhden ihmisen koira joka ei muista niin välitä. Paimenkoirahan nuo ovat olleet vuosisatoja, historia taitaa ulottua 1500 luvulle asti, wikipedia muistaa minua paremmin...

Corgit ovat myös kovin sairaita, vaikka luonne onkin hyvä.
Perusterveitä, ja tottakai joukkoon mahtuu sairaitakin yksilöitä. Katsoo vähän minkälaiselta kasvattajalta koiran hankkii, ja muutenkin perehtyy perimään yms. asioihin. Tässä kohtaa kilautan kaverille joka tietää noista itseä paremmin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 606
Sakemannit on vähän tuuripeliä, että sopiiko kerrostaloon.

Meillä vanhempi tykkäsi pitää ääntä (kolinat rapussa, kolinat ulkoa, naapurinkin ovikellot tai jos vain oli tylsää niin vähän piti haukahdella), nuorempi ei ole koskaan haukkunut kuin ovikellolle.
Tekemistähän sen kanssa kyllä keksii (ja sitä se vaatiikin) jos vain itsellä halua riittää (toko, metsäjälki, tottis, vesipelastus, suojelu jne.). Ja ne 5-10 km lenkitkään ei tunnu koiralla missään.
Ihmeen rauhassa tuo 9v Sakemanni on ollut nyt kerrostalossa. Ja oikeastaan vielä rauhallisemmin kuin rivitalossa. Ovikellon otin kyllä irti ja jos meen vaikka pihaan vastaan, niin ei sitten hauku turhaan.
Ei äkkisilteen tule ketään tuttuja mieleen kellä on kerrostalossa sakemanni. Tuskin se siinä mielessä on muita rotuja kummempi. Ei ainakaan ole räksyttävä hermoilija, tietty koulutus ja muut kuten minkä tahansa rodun kanssa.
Sakemanni/rotikka sekoitus taas on yhdellä kaverilla. Se todella komea koira painaa noin 50kg, talossa on hissi ja koira on tottunut siihen, eikä käytännössä suostu portaissa kävelemään, kun onhan ne liukkaat ja monesti näkee turhan hyvin alaspäin.
Hissittömään taloon en tuollaista suosittele, jos nuorena oppii portaat, niin vanhemmiten tuleekin se vastaan että liikuntakyky kun huononee, niin siinä sitten saa kantaa koiraa portaat ylös ja alas.

Autohullujahan nuo kaikki on mitä itsellä olleet :D
En oo itsekään kovin kauaa koiran kanssa asunut kerrostalossa. Aiemmin kyllä kanssa muutamia kuukausia. Hissiä kokeiltiin yhdessä toisessa kerrostalossa ja tohti Sakemanni siihenkin mennä, mutta mieluummin varmaan menee portaita. Tässä kerrostalossa ei hissiä ole ja 2.5 kerros, eli kolmet raput ylös tai alas. Alaspäin menee melkein liiankin vauhdikkaasti, kun pihalla on niin mukava haistella toisten koirien hajuja tai jos mennään autolle, niin vielä kivempaa. Oikeastaan saa olla tarkkana, että en itse kaadu portaissa, mutta onneksi koiran tassuissakin on aika heikko pito liukkaalla. Ja ylöspäin mennäänkin ihan rauhassa, koska sitten pääsee vain huilaamaan. Kovin nuorena tuo koira ei ole tainnut portaita kulkea, mutta hyvin se silti sujuu, tai on ollut sitten vain matalammat omakotitalon portaat.

Tuo 9v Sakemanni menee portaat ihan hyvin, mutta saa nähdä miten sitten käy vanhana. Tänään haisteltiin jälkiä 7800 askeleen verran ja nyt näyttää väsyttävän. Kaupasta autoon mennessä joku pikkupoika varmaan yllytti tuota koiraa haukkumaan auton peräkontissä. Ainakin sillä pojalla näytti olevan niin kivaa. En sattunut näkemään, että mitä siitä sitten oikeasti tapahtui. :) Vielä varmaan muutama vuosi menee täällä ilman hissiä, mutta saa nähdä että pitääkö sitten muuttaa jonnekin muualle. Omakotitalo olisi myös, mutta se on vuokralla. Niin ja koiralla ei saanut teettää pentuja selän takia, mutta ei se näytä muuta liikkumista silti haittaavan. Ilmeisesti kumminkin vain lievä vika selässä, että ei sen pahempi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Ihmeen rauhassa tuo 9v Sakemanni on ollut nyt kerrostalossa. Ja oikeastaan vielä rauhallisemmin kuin rivitalossa. Ovikellon otin kyllä irti ja jos meen vaikka pihaan vastaan, niin ei sitten hauku turhaan.

En oo itsekään kovin kauaa koiran kanssa asunut kerrostalossa. Aiemmin kyllä kanssa muutamia kuukausia. Hissiä kokeiltiin yhdessä toisessa kerrostalossa ja tohti Sakemanni siihenkin mennä, mutta mieluummin varmaan menee portaita. Tässä kerrostalossa ei hissiä ole ja 2.5 kerros, eli kolmet raput ylös tai alas. Alaspäin menee melkein liiankin vauhdikkaasti, kun pihalla on niin mukava haistella toisten koirien hajuja tai jos mennään autolle, niin vielä kivempaa. Oikeastaan saa olla tarkkana, että en itse kaadu portaissa, mutta onneksi koiran tassuissakin on aika heikko pito liukkaalla. Ja ylöspäin mennäänkin ihan rauhassa, koska sitten pääsee vain huilaamaan. Kovin nuorena tuo koira ei ole tainnut portaita kulkea, mutta hyvin se silti sujuu, tai on ollut sitten vain matalammat omakotitalon portaat.

Tuo 9v Sakemanni menee portaat ihan hyvin, mutta saa nähdä miten sitten käy vanhana. Tänään haisteltiin jälkiä 7800 askeleen verran ja nyt näyttää väsyttävän. Kaupasta autoon mennessä joku pikkupoika varmaan yllytti tuota koiraa haukkumaan auton peräkontissä. Ainakin sillä pojalla näytti olevan niin kivaa. En sattunut näkemään, että mitä siitä sitten oikeasti tapahtui. :) Vielä varmaan muutama vuosi menee täällä ilman hissiä, mutta saa nähdä että pitääkö sitten muuttaa jonnekin muualle. Omakotitalo olisi myös, mutta se on vuokralla. Niin ja koiralla ei saanut teettää pentuja selän takia, mutta ei se näytä muuta liikkumista silti haittaavan. Ilmeisesti kumminkin vain lievä vika selässä, että ei sen pahempi.
Jotkut koirat menee portaat, jotkut ei. Sanoisin että ihan tottumuskysymys. Itse huomannut että ilman hihnaa menee paremmin, niin koiralla on kulkemisessaa kontrolli itsellä. Tietty tälläinen ilman hihnaan kerrostalossa on vähän kyseenalaista ja vaatii itseltä sitä silmää että on valmiina ottamaan kiinni, jos nyt joku sattuu avaamaan oven väärällä hetkellä:vihellys:
Isäukko asuu kerrotalossa, ja sen eräs tuttu yritti koiraansa, sakemannia, saada siellä käymään, mutta ei tullut mitään kun koira ei mennyt ylös eikä siten myöskään alas. Siinä missä omat meni tuosta vaan.

Oman Corgin ikärajoitteet tuli ilmi kun menin isällä käymään, ja tämä cardi ei enää suostunut portaita menemään. Koppi syliin ja siitä toiseen kerrokseen ja takaisin. Olihan sitä ikääkin jo yli 10 vuotta, ja vauhti hidastunut.

Mutta noi yleisesti, niin vaikkapa jos koira ei enää hyppää autoon noin vaan, vaan tarvii vähän apua, niin sehän se on ikääntymisen merkki. Esimerkkinä naapurin nyt jo aikuinen poika", senkin saku tarvii vähän helppiä että pääsee auton kyytiin, etutassu kyllä nousee maasturin puskurille, mutta loput joutuu nostamaan. Ikää en niin tarkkaan muista, siinä lähemmäs kymmentä vuotta kuitenkin.
 
Tuo autoon hyppääminen ja pois tuleminen onkin tosiaan vähän korkeampia. Tosi sukkelaan hyppää vielä Opel Vectran takakonttiin. Jostain Saku on oppinut itse, että ei hyppää heti pihalle autosta, vaan annan luvan ja sitten vasta hypähtää alas. Maasturia ei taida kellään tutulla olla, niin ei pysty kokeilemaan, että pääseekö sinne.
Jotkut koirat menee portaat, jotkut ei. Sanoisin että ihan tottumuskysymys. Itse huomannut että ilman hihnaa menee paremmin, niin koiralla on kulkemisessaa kontrolli itsellä. Tietty tälläinen ilman hihnaan kerrostalossa on vähän kyseenalaista ja vaatii itseltä sitä silmää että on valmiina ottamaan kiinni, jos nyt joku sattuu avaamaan oven väärällä hetkellä:vihellys:
Isäukko asuu kerrotalossa, ja sen eräs tuttu yritti koiraansa, sakemannia, saada siellä käymään, mutta ei tullut mitään kun koira ei mennyt ylös eikä siten myöskään alas. Siinä missä omat meni tuosta vaan.

Oman Corgin ikärajoitteet tuli ilmi kun menin isällä käymään, ja tämä cardi ei enää suostunut portaita menemään. Koppi syliin ja siitä toiseen kerrokseen ja takaisin. Olihan sitä ikääkin jo yli 10 vuotta, ja vauhti hidastunut.
Sitä ajattelisi, että iso koira menisi vähän helpommin portaat ja hyppäisi autoon, kuin vähän pienempi koira. Jos siis koiralla ei ole mitään kipuja, jotka tulee ilmi portaissa. Niitä kipujahan voi toisaalta tulla sitten vanhempana, tai toisaalta selkäkipuja voi pahimmillaan olla myös nuorellakin (vähän sairaalla) koiralla.

Oon juoksuttanut/lenkittänyt koiraa vähän pyörälläkin, mutta en oo nyt lähiaikoina vienyt pyörällä, vaan ihan kävellen vaan. En saanut enää lupaa viedä pyörällä, niin se sitten jäi. :) Kumminkin 30kg koira, niin se voi pahimmillaan kiskaista aika kovaa ja välttämättä ei pysy aina pystyssä. Kerran kaaduinkin vanhempien alamäessä, kun kissa oli suoraan oikealla. Onneksi oli hanskat ja takki, mutta ei mitään kypärää ja onneksi ei tarvinnut. Ei siis käynyt kuinkaan. Kerran kaaduin moottoripyörällä mikroautoradalla ja en silloinkaan lyönyt kypärää maahan, oli siis tuuria.
 
Liittynyt
16.12.2016
Viestejä
600
Meillä 1,5v samojedi uros, voin rodusta vähän kertoa. Oppii hyvin jos on tarpeeksi motivoivaa palkkiota tarjolla. Voi myös sattua itsepäiselle tuulelle eikä tottele mitään. Turkinhoito vaativaa, karvaa lähtee ja paljon. Pentuna sitä ei juuri lähtenyt niin ajatteli ettei tämä niin paha ollutkaan. Tykkää liikkua, varsinkin vapaana ollessaan nauttii juoksemisesta ja leikeistä. Kova poika uimaan, kaikki samojedit eivät siitä kuitenkaan tykkää. Meille sattui jotenkin viallinen yksilö, ei syö kaikkea mahdollista ruokaa mitä saa. Ruoat voi olla kupissa puolikin päivää ennenkuin tyhjenee eikä syö ollenkaan meidän ollessa poissa kotoa. Herkkuja kuitenkin söisi loputtomiin :D
Haukkuu paljon, mutta koulutuksella mahdollista saada vähäisemmäksi. Meillä haukkupanta toiminut tehokkaasti. Tykkää myös jutella paljon, valitettavan usein yltyy haukkumiseksi.
Yksin oloon kannattaa totuttaa heti. On hyvin sosiaalinen koira, joka haluaa tutustua kaikkiin ja leikkiä. Jos samojedin itselleen hankkii niin kannattaa totuttaa lapsiin, meidän poika kun melko harvoin on lasten kanssa ollut tekemisissä niin pienimmät jäävät vähän jalkoihin kun ei ymmärrä ettei niillä ole ihan samanlaiset voimat vaikka samanpainoisia ovatkin.

Mutta upea rotu, jonka kanssa voi harrastaa ja paljon. Ensi talvena tarkoitus hieman vetohommia yrittää kouluttaa niin pääsisi oikein elementtiinsä :tup:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Tuo autoon hyppääminen ja pois tuleminen onkin tosiaan vähän korkeampia. Tosi sukkelaan hyppää vielä Opel Vectran takakonttiin. Jostain Saku on oppinut itse, että ei hyppää heti pihalle autosta, vaan annan luvan ja sitten vasta hypähtää alas. Maasturia ei taida kellään tutulla olla, niin ei pysty kokeilemaan, että pääseekö sinne.

Sitä ajattelisi, että iso koira menisi vähän helpommin portaat ja hyppäisi autoon, kuin vähän pienempi koira. Jos siis koiralla ei ole mitään kipuja, jotka tulee ilmi portaissa. Niitä kipujahan voi toisaalta tulla sitten vanhempana, tai toisaalta selkäkipuja voi pahimmillaan olla myös nuorellakin (vähän sairaalla) koiralla.

Oon juoksuttanut/lenkittänyt koiraa vähän pyörälläkin, mutta en oo nyt lähiaikoina vienyt pyörällä, vaan ihan kävellen vaan. En saanut enää lupaa viedä pyörällä, niin se sitten jäi. :) Kumminkin 30kg koira, niin se voi pahimmillaan kiskaista aika kovaa ja välttämättä ei pysy aina pystyssä. Kerran kaaduinkin vanhempien alamäessä, kun kissa oli suoraan oikealla. Onneksi oli hanskat ja takki, mutta ei mitään kypärää ja onneksi ei tarvinnut. Ei siis käynyt kuinkaan. Kerran kaaduin moottoripyörällä mikroautoradalla ja en silloinkaan lyönyt kypärää maahan, oli siis tuuria.
Omia, ja tai siis nykyistä en anna hypätä autoon tai autosta pois. Mennessä olisi puskuri naarmuilla, ja pois hypätessä taas vähän turhan kova laskeutuminen, joten nostan mennen tullen.

Toka sakemanni rikkoi toisen etujalan, tai siis röntgenissä joku luupiikki, mille ei oikein voinut tehdä mitään. Onnistui kiipeämään kalliolla olevaan polun tapaiseen. Vaikea selittää, mutta kapea umpikuja missä ei päässyt ympäri. Olihan siinä pudotusta useampi metri, katoin vaan että nyt se sitten oikeasti hyppää alas kun ei muutakaan voinut. Jonkinlaisen kopin sain siitä vaikka ajattelin että nyt käy itsellekin pahasti, ei käynyt. Sen jälkeen vähän rauhallisempaa lenkkeilyä, eikä se vaurio näyttänyt elämää haittaavan, kunhan katsoi ettei se spurttaile liikoja...
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
En anna meidän corginkaan hypätä itse autoon. Takapenkki on sen paikka ja lentämällä se sinne menisi. Ottaen ehkä vauhtia karmeista tjs..

Parempi kun nostaa.

Edit. Ja meillä on sellainen koko takapenkin peittävä suojus, ei välttämättä nuo kynnet ja musta nahka oikein toimi keskenään
 
Naisystävän corgit matkustaa takapenkillä. Nykyisessä autossa sillä on sentään suojapeite, sillä vaan ikävä tapa että todellakin lentäen menee ja tulee. Omassa autossa kuljetuskoppa erikseen. Sikäli näppärä että ei ole karvat ympäri autoa ja voi jättää paksin auki niin ei happi lopu tms, ja auto tietty varjossa silloin jos näin tulee tehtyä, eipä ainakaan karkaa mihinkään.
 
Rensu

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
741
Olipa raskas päivä. Kävin ottamassa kaverin koirasta viimeiset kuvat ja illalla käytiin peittämässä maan multiin. Meinas tulla (tuli) äijällä tippa linssiin kun kävin kuvat äsken läpi. Huh huh, ku joskus koittaa viimeinen päivä omalle luppakorvalle.:(

No pitää muistaa, että koirilla on etuoikeus päästä pois ennen kun joutuvat kärsimään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
No niin ja nyt meni hermot punkkien kanssa. En edes laskenut montako paskiaista napsin turkista pois tänään. Asiaa ei yhtään auttanut että käytiin lenkillä paikassa mikä oli kasvanut melkoiseksi leinikoksi ja suorastaan kuhisi kaikenlaista elämää.

Bravecto: ilmeisesti ell respalla ja jotain ongelmia voi olla, en lukenut noita pdf tiedotteita nyt.

Frontline: tuli esiin muutama sivu taaksepäin. Tämä koira ei viihdy sateessa tai ui, pesua tarvinut äärimmäisen harvoin silloin kun ollut liian kurainen.

Ja mitä muita vaihtoehtoja tulee mieleen tai muuta? Punkkipanta ei oikein kuulosta idealta, kun tuolla ei ole pantaa kaulassa muuta kun lenkillä, niin saattaapi kapsusella sitä tjn.

Ai niin ja kaiken huipuksi astuin äsken jo tippuneen punkin päälle keittiön matolla, jossa on nyt sitten verinen läntti:facepalm: Pitää vielä harjata tuo uudestaan ja käydä läpi jos vielä jotain löytyis:shifty:
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
322
Täällä on kahtena kesänä nyt annettu bravecto, voin suositella ja omalla koiralal ei ole tullut sivuvaikutuksia. Viimekesänä tuli hankittua lääke reseptillä ja hettua apteekista ja maksoi huomattavasti enempi kuin suoraan ell haettu bravecto. Tarkkaa hintaa en muista paljonko oli apteekissa, mutta muistelisin että oli useamman kympin kalliimpi kuin ell ostettu joka maksoi ~35e.

Ja sen verta pitää kyllä suomenettua ohjetta moittia, että siinnä sanotaan että ei saa pienentää tai hienontaa; kyseistä lausetta ei ole orginaalissa tai englanninkielisten maiden ohjeissa, siellä on vain maininta että pitää huolehtia jotta kaikki tulee annettua. Omalle koiralle ei kyseinen "nappi" maistunut sellaisenaan, ei ekalla kerralla - eikä tokalla, jolloin hienonsin ruuan joukkoon jossa upposi kuin väärä raha.

edit: en tosiaan tiedä minkäkokoisia noi "pienten koirien" bravectot on, mutta noille max 40kg tms. kyseessä on lähes samankokoinen kuin lihaliemikuutio, muoto on vain kartiomainen.
 
Pitää huomenna, eli tänään ottaa paremmin selvää tutulta jolla samaa rotua, ja tietää ihan vitusti kaikesta, notta mitä se omilleen antaa. Noista respahommista kun mainitsit, niin nyt kun viimeksi oli vanhuksella vaivaa, niin soitin vaan ell että tarvisin x- määrän nappeja ja vähän varalle taas vaiheeksi...

Onneksi tällä ei ole ongelmia lääkkeiden syömisen suhteen, se on selvä että ruokaa ei tipu ennenkun lääkkeet on otettu, osaa heittäytyä selälleen jo valmiiksi, ja näin on ihan varma että kaikki tulee nieltyä mitä suuhun pistän. Ruoan sekaan jos laittaisin, niin ei tasan varmasti söisi. Mutta tää on vähän tälläinen persoona :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690

Löyty arkiston kätköistä kuvakin tuosta bravectosta :D
Kaikkea sullakin on arkistoissa:D Sen verran tarkennan että tämä koiruus on max 14kg, kun olen saanut vähän painoa tiputettua, oli vähän läsässä kunnossa. Mutta kohtuullisesti liikuntaa ikään nähden, ja ruoka-annokset vähän pienemmäksi. No mutta pikapuolin jotain hankittava noita punkkeja vastaan. Edes takapiha ei ole turvallinen paikka kun muistuttaa viidakkoa. Jos huomenna edes näkyvimmät nurmikot ajais kelien salliessa.

Tyyli kun on että lähetääns autolla johonkin outoon paikkaan kokeilemaan onnea, lenkille:beye:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 180
No niin ja nyt meni hermot punkkien kanssa. En edes laskenut montako paskiaista napsin turkista pois tänään. Asiaa ei yhtään auttanut että käytiin lenkillä paikassa mikä oli kasvanut melkoiseksi leinikoksi ja suorastaan kuhisi kaikenlaista elämää.

Bravecto: ilmeisesti ell respalla ja jotain ongelmia voi olla, en lukenut noita pdf tiedotteita nyt.

Frontline: tuli esiin muutama sivu taaksepäin. Tämä koira ei viihdy sateessa tai ui, pesua tarvinut äärimmäisen harvoin silloin kun ollut liian kurainen.

Ja mitä muita vaihtoehtoja tulee mieleen tai muuta? Punkkipanta ei oikein kuulosta idealta, kun tuolla ei ole pantaa kaulassa muuta kun lenkillä, niin saattaapi kapsusella sitä tjn.

Ai niin ja kaiken huipuksi astuin äsken jo tippuneen punkin päälle keittiön matolla, jossa on nyt sitten verinen läntti:facepalm: Pitää vielä harjata tuo uudestaan ja käydä läpi jos vielä jotain löytyis:shifty:
Bravecto toimi ainakin pennulla ihan hyvin, mutta ongelmana on että se ei estä punkkien kulkeutumista sisälle: se ainoastaan tappaa kiinnittyvät punkit. Sama pätee Frontlineen. Exspot sen sijaan sisältää permetriiniä, joka myös torjuu turkissa olevia punkkeja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 101
Kolmeen vuoteen ei ole ollut omassa otuksessa ainuttakaan punkkia (onneksi.. *kop kop*). Täällä sen sijaan kärsitään verikorvasta. Eka oli toisessa korvassa ja nyt on toisessa. Jo on vittumainen vaiva. Nyt viimeistään hiffaa typpäyksen terveysvaikutteita.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Eipä ole meidän nelivuotiaallakaan koskaan punkkia ollut. Toisaalta, tuo ei kyllä missään heinikossa juuri viihdy.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 338
No niin ja nyt meni hermot punkkien kanssa. En edes laskenut montako paskiaista napsin turkista pois tänään. Asiaa ei yhtään auttanut että käytiin lenkillä paikassa mikä oli kasvanut melkoiseksi leinikoksi ja suorastaan kuhisi kaikenlaista elämää.

Bravecto: ilmeisesti ell respalla ja jotain ongelmia voi olla, en lukenut noita pdf tiedotteita nyt.

Frontline: tuli esiin muutama sivu taaksepäin. Tämä koira ei viihdy sateessa tai ui, pesua tarvinut äärimmäisen harvoin silloin kun ollut liian kurainen.

Ja mitä muita vaihtoehtoja tulee mieleen tai muuta? Punkkipanta ei oikein kuulosta idealta, kun tuolla ei ole pantaa kaulassa muuta kun lenkillä, niin saattaapi kapsusella sitä tjn.

Ai niin ja kaiken huipuksi astuin äsken jo tippuneen punkin päälle keittiön matolla, jossa on nyt sitten verinen läntti:facepalm: Pitää vielä harjata tuo uudestaan ja käydä läpi jos vielä jotain löytyis:shifty:
Meillä taisi mennä koiraan Fyperix, vain fiproniili eikä toista vaikuttavaa ainetta. En tiedä onko tehossa paljon eroa, mutta hinta jotain olla alle kympin. Eihän tuo punkkeja juurikaan estä, mutta kuolevat ja rapisevat pois itsestään.

Onneksi ei kotona tarvitse, mutta kun Itä-Suomessa piipahtaa niin tuon kanssa ei löydy niitä herneita koiraa rapsutellessa.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Meillä on laitettu pari kesää tuota niskaan valeltavaa liuosta Ei ole punkkeja näkynyt ja koira käyttäytyy aivan normisti .

Edit täällä itäisessä Suomessa siis .:)
 
Mikä se noista aineista nyt olikaan kauppanimeltään? Sen yhden punkinkeräyslenkin jälkeen tilanne tasoittunut 1-2 punkkiin päivässä, no nekin on liikaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774

Meillä oli käytössä Bayvantic-niminen liuos josta koira sai kolmantena vuotena järkyttävät iho-oireet. Kaksi vuotta oli käytössä ilman ongelmia.
 
Minkälaisia oireita tuli? Mulla tuo kymmenenvuotias kerran jostain syystä tiputtanut turkkinsa, niin että isoja laikkuja puuttui. Mitään selitystä ei löytynyt asialle, eikä lääkkeitä tai mitään oltu käytetty.
Nyt joku melko riskitön juttu pitäisi olla.
 
Täällä napapiirin tuntumassa olen käyttänyt Bayvanticiä koiralle lähinnä hyttysten ja mäkärien takia. Tosin onhan nuo punkin paskiaiset tännekin jo levittäytyneet.

Omalle koiralle olen reilua viikkoa ennen vaelluksia laittanut annoksen ja päivää ennen reissuun lähtöä toisen kerran. Tällä annostelulla vaikuttaa edes auttavasti mäkäriä vastaan. Kuus vuotta on tällä taktiikalla menty ja ei onneksi ole ollut ongelmaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Minkälaisia oireita tuli? Mulla tuo kymmenenvuotias kerran jostain syystä tiputtanut turkkinsa, niin että isoja laikkuja puuttui. Mitään selitystä ei löytynyt asialle, eikä lääkkeitä tai mitään oltu käytetty.
Nyt joku melko riskitön juttu pitäisi olla.
Tuli tosiaan kahden käyttövuoden jälkeen kolmantena vuotena kun keväällä ekaa kertaa laitettiin sellaisia oireita että koiran koko iho oli punoittava, kuuman tuntuinen ja tuntui koiraa kutittavan. Korvalehdet turposivat tuplapaksuisiksi ja kuumottivat myös kovin.

Nyt ei ole käytössä muuta kuin tarkistus illalla ennen nukkumaan käymistä. Aika nopea toimenpide kun koiralla on lyhyt turkki.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Se taisi olla tuo Bayvantic tjs. En nyt jaksa lähteä lääkekaappia penkomaan mutta tosiaan ei sitä kannata tietenkään jatkaa jos ongelmia tulee. Toivottavasti ei tule omalle ongelmia kun toiminut niin hyvin .
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Tuli tosiaan kahden käyttövuoden jälkeen kolmantena vuotena kun keväällä ekaa kertaa laitettiin sellaisia oireita että koiran koko iho oli punoittava, kuuman tuntuinen ja tuntui koiraa kutittavan. Korvalehdet turposivat tuplapaksuisiksi ja kuumottivat myös kovin.

Nyt ei ole käytössä muuta kuin tarkistus illalla ennen nukkumaan käymistä. Aika nopea toimenpide kun koiralla on lyhyt turkki.
Yhellä tutulla käväisin äsken kenellä on kaksi lapparia, toinen niistä sai sellaista kutinaa että suunnilleen juostessaankin raapi itseään. Se oli nopa kokeilu, toiselle koiralle ei aiheuttanut mitään. Tuota eläinlääkärin määräämää (mikä se nyt olikaan) voisin kysyä. Vähän kyllä hirvittää ottaa minkäänlaista riskiä tuon 10 vuotiaan kanssa, jolla ajoittain esiintyy jotain vaivaa mihin ei löydy syytä, mutta viikon tulehduskipulääkekuurilla menee ohi, ja uusii ehkä puolen vuoden päästä, tai sitten ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 180
Jos ei uskalla käyttää valeluliuosta, permetriinillä kyllästetty paita tai huivi on yksi vaihtoehto. Noita myydään eläinliikkeissä, mutta sellaisen voi itsekin valmistaa kastelemalla jonkin vaatteen permetriinillä ja antamalla kuivua.
 
Liittynyt
27.06.2017
Viestejä
316
Melkoisia myrkkyjä nämä, tutuilta kuullut kauhutarinoita hermovaurioita lääkkeistä saaneista koirista. Kotosalla ollut tähän mennessä muutama punkki koko kesänä. Reissu maalle triplasi saldon parissa päivässä...lyhyestä turkista onneks suht helppo havaita pienetkin paskiaiset.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 444
Yllä oli keskustelua noista koiraroduista, joissa corgikin tuli vastaan niin pitää vielä sen verran palata aiheeseen kun itellä noita tonttuja sattuu olemaan.

Corgi
- Tästä mielikuva on ennemminkin sylikoira kuin aktiivinen harrastuskoira. Johtuu varmasti ulkonäöstä ja rakenteesta. Ilmeisesti kuitenkin alkujaan paimenkoira ja siksi varmaan ihan liikunnallinen.
Tämä taitaa olla yleinen mielikuva, mutta sitten yllätytään kun nähdään lähempää mitä kaikkea näiden kanssa voi harrastaa. Metsästysviettiä nyt ei ole ollenkaan (kärpäsiä yrittävät ottaa kiinni, mutta ei sekään kyllä onnistu :D ), se on sama unohtaa mutta sitten kaikki muut harrastelut kyllä taitaa onnistua. Ovat älykkäitä koiria ja kaipaavat senkin puolesta virikkeitä, joten harrastelut olisi ihan suotavia, jos ei sitten itse jaksa jatkuvasti olla leikittämässä ja lenkittämässä. Meillä on riittänyt tuo lenkittäminen, vanhemman koiran kanssa vedettiin satunnaisesti 10km lenkkejä ja vitonen oli ihan perus, kun oli vielä nuoremmassa kunnossa. Ilman virikkeitä voinee varautua siihen, että on lattialistaa tai vaimon kenkiä syöty poissaollessa. (Meillä tosin eivät ole kumpikaan tuhonneet mitään edes pentuaikana, voi olla että ovat vähän normaalia "helpompia" tapauksia).

Corgit ovat myös kovin sairaita, vaikka luonne onkin hyvä.
En suoraan allekirjoittaisi tätä, vaikka omakin vanhempi koira sairastui nyt diabetekseen, joka taitaa olla geeneissä. Yleisesti ihan perusterveitä koiria nämä on, kun vaan ottaa huomioon pitkän selän ja lyhyiden jalkojen tuomat mahdolliset ongelmat - eli juuri ei päästä rappuihin tai hyppimään miten sattuu, koska saavat kyllä lonkat tai selän jossain vaiheessa rikki näin. Rappuja ei saisi antaa kävellä pentuaikana ollenkaan, mutta suositus taitaa olla ettei tosiaan päästetä rappuihin muutenkaan, joten hissittömän kerrostalon koiria nämä ei ole.

En ole ainakaan itse kuullut, että nämä tilastollisesti poikkeaisivat erityisesti sairauksien puolesta suuntaan taikka toiseen.

Osaavat olla luonteeltaan todella itsepäisiä ja itsetietoisia, joten koulutusta tämä rotu kyllä vaatii. Monet ei suosittele välttämättä ensimmäiseksi koiraksi, mutta hyvinhän tuo meillä on mennyt. Nuorempi koira on vaatinut selkeämpää koulutusta ja varsinkin pentuaikana oli kädet kyllä naarmuilla, ja koiraa sai selättää ja torua johdonmukaisesti pitemmän aikaa. Mutta älykkäitä kun ovat, niin onneksi myös oppivat aika nopeasti. Ilkeitähän nämä ei millään tasolla ole, jos nyt ei ole jotain luonnevikaa tai pentuna hakattu kepeillä, tai muuta vastaavaa älytöntä historiaa.

Ja joo. Herkkähaukkuisia ovat, joten ei senkään puolesta kerrostaloon. Vanhempi koira meillä ei hauku ollenkaan, mutta nuorempi taas senkin edestä. Tykkää istua ikkunan edessä ja "haukkua puoliääneen" (mitä lie möhmötystä) ohikulkijoille, landella kun asutaan. Vastaantuleville koirille ei kyllä hauku kun on koulutettu. Itseä tuo ei häiritse, mutta jos hiljaista koiraa haluaa niin corgi ei ole kyllä oikea vaihtoehto.
 
MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Meillä, tai siis naisella, oli kaksi näitä kun tutustuttiin. Vanhempi meni piikille vuosi sitten kun kasvain suussa. Se oli vajaa 14v. Tää mikä jäi on 7v ja erittäin pirteä, sekä hyvässä että pahassa.

Tykkää hälyttää haukkumalla mutta muuten oikein kiltti tyttö. Saa päivässä sen vajaa kaksi tuntia ulkoilua ja vähän leikkiä päälle jos itse jaksaa.

Tällei kuumalla kelillä ei kyllä tykkää ulkoilla yhtään. Lähinnä mulkoilee että pääsiskö kotia.

edit.

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Yllä oli keskustelua noista koiraroduista, joissa corgikin tuli vastaan niin pitää vielä sen verran palata aiheeseen kun itellä noita tonttuja sattuu olemaan.

Tämä taitaa olla yleinen mielikuva, mutta sitten yllätytään kun nähdään lähempää mitä kaikkea näiden kanssa voi harrastaa. Metsästysviettiä nyt ei ole ollenkaan (kärpäsiä yrittävät ottaa kiinni, mutta ei sekään kyllä onnistu :D ), se on sama unohtaa mutta sitten kaikki muut harrastelut kyllä taitaa onnistua. Ovat älykkäitä koiria ja kaipaavat senkin puolesta virikkeitä, joten harrastelut olisi ihan suotavia, jos ei sitten itse jaksa jatkuvasti olla leikittämässä ja lenkittämässä. Meillä on riittänyt tuo lenkittäminen, vanhemman koiran kanssa vedettiin satunnaisesti 10km lenkkejä ja vitonen oli ihan perus, kun oli vielä nuoremmassa kunnossa. Ilman virikkeitä voinee varautua siihen, että on lattialistaa tai vaimon kenkiä syöty poissaollessa. (Meillä tosin eivät ole kumpikaan tuhonneet mitään edes pentuaikana, voi olla että ovat vähän normaalia "helpompia" tapauksia).

En suoraan allekirjoittaisi tätä, vaikka omakin vanhempi koira sairastui nyt diabetekseen, joka taitaa olla geeneissä. Yleisesti ihan perusterveitä koiria nämä on, kun vaan ottaa huomioon pitkän selän ja lyhyiden jalkojen tuomat mahdolliset ongelmat - eli juuri ei päästä rappuihin tai hyppimään miten sattuu, koska saavat kyllä lonkat tai selän jossain vaiheessa rikki näin. Rappuja ei saisi antaa kävellä pentuaikana ollenkaan, mutta suositus taitaa olla ettei tosiaan päästetä rappuihin muutenkaan, joten hissittömän kerrostalon koiria nämä ei ole.

En ole ainakaan itse kuullut, että nämä tilastollisesti poikkeaisivat erityisesti sairauksien puolesta suuntaan taikka toiseen.

Osaavat olla luonteeltaan todella itsepäisiä ja itsetietoisia, joten koulutusta tämä rotu kyllä vaatii. Monet ei suosittele välttämättä ensimmäiseksi koiraksi, mutta hyvinhän tuo meillä on mennyt. Nuorempi koira on vaatinut selkeämpää koulutusta ja varsinkin pentuaikana oli kädet kyllä naarmuilla, ja koiraa sai selättää ja torua johdonmukaisesti pitemmän aikaa. Mutta älykkäitä kun ovat, niin onneksi myös oppivat aika nopeasti. Ilkeitähän nämä ei millään tasolla ole, jos nyt ei ole jotain luonnevikaa tai pentuna hakattu kepeillä, tai muuta vastaavaa älytöntä historiaa.

Ja joo. Herkkähaukkuisia ovat, joten ei senkään puolesta kerrostaloon. Vanhempi koira meillä ei hauku ollenkaan, mutta nuorempi taas senkin edestä. Tykkää istua ikkunan edessä ja "haukkua puoliääneen" (mitä lie möhmötystä) ohikulkijoille, landella kun asutaan. Vastaantuleville koirille ei kyllä hauku kun on koulutettu. Itseä tuo ei häiritse, mutta jos hiljaista koiraa haluaa niin corgi ei ole kyllä oikea vaihtoehto.
Omat corgit, siis nykyin ja edesmenneet eivät olleet mitenkään haukkuherkkiä. Tai no piipaa-auto aiheutti spontaania ulvontaa, mikä oli vähän laumajuttu, kun nyt mikä on jäljellä, niin ei jaksa niihin kiinnittää sen suurempaa huomiota. Tämä kaikki vain ja ainoastaa pihalla. Lenkilläkään ei rähjätä muille koirille

Pentuaikoina nyt jotain tuhoa on tullut. Aikuisena nää lähinnä nukkuu kun ei ole ketään kotona. (koko aika käytän monikkoa vaikka on vaan yksi, damn)

Unenlahjat on kyllä melkoiset, aamulla hyvä että ulos jaksaa vaivautua, ehdin hyvin käydä suihkussa ym. ja sitten vasta tuo herää.

Mitä kerrostaloon tulee, niin ty:n corgit haukkuvat ainoastaan silloin kun lenkille lähdön aika, muuten eivät metelöi. Hiljainen talo, toki aina jotain kuuluu jostain, mutta ei aiheuta reaktioita. Hissitalo muuten, niin ei tarvi portaissa kulkea.

Melkoisia pomoja osaavat olla, jos niin antaa tapahtua. Mitä aikaisemmin niin exä oli se lauman viimeinen jota sopi huijata ja pompottaa miten mieleen tuli:D Mulle ei mene läpi kaikenlaiset yritykset, kun tiedän ettei aamukolmelta tarvi mennä pihalle makaamaan vaan siksi että siellä on viileämpää kun sisällä, noin esimerkiksi.

Nyt on sitten ruokaepisodi, kun vain tämä yksi tällä hetkellä. Ei nappulat kelpaa, vaan pitää laittaa märkäruokaa sekaan, muuten jää syömättä. Kattoo vaan että mitä paskaa nyt taas. No siinä se saanut minut tuohon rulettiin mukaan. Annan sitten vanhukselle herkkua sekaan. Jos olisi kilpailua ruoasta, niin tätäkään juttua ei olisi.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
498
Osaisiko joku sanoa voiko rokotettuun ja punkki-suojattuun koiraan tarttua ketuista mitään tauteja?
Lähinnä huolettaa rabies, vaikka koiralla rokotus on.
Juttu menee niin että keväällä tuohon metsään missä käydään ilmestyi pari kesyä ketun poikasta ja olen antanut koiran leikkiä niiden kanssa ja ne leikit ovat välillä vähän rajuja. Purevat toisiaan jne. eli ihoa on varmaan mennyt jossain vaiheessa rikki ja sylki on ollut kosketuksissa koska ovat nuolleet toisiaan. Itse olen ajatellut että se rabies-rokotus suojaisi koiran mutta yksi tuttava väitti että koira voisi silti saada taudin?
 
Raivotaudin riski on aika minimaalinen kun koira on rokotettu. Ainahan on mahdollista ettei vasta-aineita ole muodostunut, mutta taas se että ketulla olisi raivotauti niin riski siitäkin Suomessa on aika pieni.

Kapi taitaa olla todennäköisin kiusalainen minkä ketuilta voi saada.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
498
Ok. Kiitos.
En usko että niillä mitään kapia on koska se olisi varmaan jo minulla ja koiralla. Ja googlettelemalla selvisi että ensimmäiset oireet saattavat alkaa jo 4 tunnin sisään.
 
Ekinokokki on mahdollinen, vaikkakin melko epätodennäköinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 245
Tuli mieleen tuosta Norjan epidemiasta ja hieman muutenkin kun alkaa oma koira olemaan seniori-iässä (vaikka onkin edelleen erittäin hyväkuntoinen):
mites se nyt menee että mitä "kannattaa" tehdä silloin jos on ns. tilanne päällä esim. keskellä yötä, tai päivällä siten että kokee että joku eläinlääkäriaika parin tunnin päähän on liian myöhäistä? Omalla kohdalla siis Helsingin kantakaupungista käsin...googletuksen perusteella Vantaalta (Tammiston Kauppatie 29) löytyy Evidensian 24/7 eläinsairaala, onko järkevintä roudata wuffe sinne tavalla tai toisella? Vai Viikin eläinsairaalaan? Onko jälkimmäinen jotenkin halvempi ja pitääkö maksaa 100% kuluista?
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
498
Minulla kustansi Viikissä 25 kiloisen koiran lopetus n. 250€ pari vuotta sitten. Plus toiset 250€ yksilötuhkaukseen, uurnaan ja kuljetuksiin.
Meillä oli kanssa lopetusaika seuraavalle päivälle mutta en viitsinyt pitää yön yli kun alkoi voimaan huonommin, niin roudasin sen yöllä tuonne.
Evidensian hinnastosta ei ole tietoa.
Espoossa toimii ainakin Petmobiili. Tulevat kotiin pistämään haukun hengiltä ja ovat hyvin kohtuu hintaisia, en tiedä toimivatko myös stadissa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
2 318
Olipas raskas viikonloppu. Ja tulee olemaan vielä pitkään raskasta. En voinut kuvitellakaan, miten pahalta tuntuu parhaan ystävän menettäminen. Vielä näin arvaamatta, tietämättä ja äkillisesti. Ei kerennyt pää mukaan prosessiin.

Todettiin perjantaina krooninen munuaisten vajaatoiminta. Lääkäri ehdotti eutanasiaa. Pyysin vielä erikoislääkärin mielipiteen, sama tuomio. Otin koiran viikonlopuksi kotiin, mutta pe-la yö oli hänellä lääkkeistä huolimatta niin kärsimistä, että lauantaina teimme raskaan päätöksen, joka oli kaikesta huolimatta oikea. Parantumaton sairaus, munuaisista 75% pois pelistä, crea, urea ja fosfaatti olivat 4-10x viitearvoja korkeammat. Kaksi viikkoa meni selkeiden oireiden alusta lopetukseen. Viikko ennen viime perjantaita ei tuttu eläinlääkäri pisti tavalliseksi vatsataudiksi. Koira oli 4,5 vuotias, joten ei osattu arvata mitään tällaista itsekään. Tuttu eläinlääkäri onneksi tutki kaiken. Oli parempi koiran (ja meidän) kannalta näin, kuin että olisi kuollut myrkytykseen kotona.

Käykää mittauttamassa veriarvot rakkaimmiltanne. Tämäkin olisi ollut hidastettavissa tämä tauti, mutta lopulta se olisi koiran vienyt. Sitä olisi kuitenkin ehtinyt prosessoida pidempään kuin alle 24 tuntia.
Onneksi oli tuhkauspalvelu paikkakunnallani olemassa, josta saadaan muistokorun lisäksi uurna kotiin.

Koti on niin hiljainen. Onneksi on muu perhe, niin en joudu yksin tätä käsittelemään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
259

Menettämisen tuska on aina iso. Etenkin suhteellisen nuoren koiran suhteen. Itse menetin peräkkäisinä kesinä 14 vuotiaan vanhuksen ja sen tilalle hankitun 10kk pennun. Vanhukselta oli munuaiset pettäneet täysin. Pennulla oli epämuodostuma ylemmässä niskanikamassa eli pikkuaivot tuli ulos kallosta. Ja todennäköisesti jokin muu kehityshäiriö. Iloisin pentu ikinä ja aina yhtä hymyä kunnes kivut alkoivat. Siinä romahtaa koko maailma ja etenkin pennun suhteen oli oikeasti vaikea hyväksyä.

Elämä jatkuu kaiken jälkeen ja aina jää muistot ja kuvat yhteisestä ajasta. Nyt uusi tulokas täyttää toukokuussa vuoden ja ainakin vielä ollaan terveitä. Pelkohan siitä on jäänyt ja koko ajan on tarkkana ja tarkkailee pentua. On ne niin rakkaita olentoja.
10kk:n ikäisenä lopetettu Onni:
20180726_201806.jpg
Ja 14 vuoden ikäinen Otto-Nalle:
20170208_160522.jpg
 
neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Tänään tulee MOTissa koiranruoka-asiaa.
Kannattaa kyllä katsoa. Sama jama kissan ruokien puolella.

Toivottavasti mm. tämä kotimainen ilmeisesti laadukkaita appeita valmistava firma pärjää jatkossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 180
Huomautus - nollapostaus, jätä tällaiset onelinerit kirjoittamatta
Kannattaa kyllä katsoa. Sama jama kissan ruokien puolella.

Toivottavasti mm. tämä kotimainen ilmeisesti laadukkaita appeita valmistava firma pärjää jatkossa.
Olipas taas informatiivinen MOT :facepalm:
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Siihen mä pyysin sen jäämään ja siinä se uskollisesti odotti kun vein roskat. Välillä tuntui ettei tuo rauhoitu koskaan mutta 5v jälkeen muuttui kummasti ja nyt 11v ei enää paljoa hötkytä, mutta iloa ja energiaa vielä löytyy! :love2:
 
Liitteet

MedHot

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 268
Itsekkin puoliväkisin joudun moikkaamaan noita. Koiran kanssa joutuu liian usein kulkemaan ja tuo vielä tuommoinen söpöliini eikä mikään tappaja. Eli corgi :cautious: :giggle: Kaikki haluaa tutustua häneen ja hän kaikkiin kun ihmisistä niin kovin tykkää. Yritä siinä sitten väistellä.
 
Corgit ihan parhaita:giggle:
 
Meillä taas kaikki tuon amstaffin kimpussa, johtuu varmaan noista korvista mutta ihan tuntemattomatkin tulee kysymään saako rapsuttaa ja tuo lyllerö kun rakastaa ihmisiä niin ei siitä meinaa välillä mitään tulla. :facepalm:
 
Liitteet

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 472
Viestejä
4 192 302
Jäsenet
70 745
Uusin jäsen
Rroy

Hinta.fi

Ylös Bottom