Kodin rempat(DIY)

Liittynyt
12.03.2019
Viestejä
120
Yhdessä kämpän makuuhuoneessa on tehty klassiset kiinteän kaapin kanssa ja alle ei ole asennettu parkettia. Tuon kaapin kuitenkin haluaisin purkaa, koska se on huoneen layouttiin nähden typerässä paikassa. Puuttuva aukko on n. 1m x 0,5m kokoinen.

Onkohan tuon parketin aukon tilkitseminen tekemätön paikka ammattilaisellekkin? Tai kannattaako tuota purkamista ja tilkitsemistä edes harkita? Suurin haaste varmaan saada edes suurinpiirtein samaa sävyä tilkitystä aukosta. Kaapin takana tuskin on myöskään tasoitteita, mutta se on aika pieni huoli.

Vaihtoehto tottakai purkaa koko lattia, mutta tällä hetkellä ei oo kyllä mitään mahdollisuutta tuohon lattiaremppaan alkaa.
Parketista ei kokemusta, mutta laminaatista kylläkin

Tuleeko mihinkään nurkkaan uutta kaappia tms? Itse tein niin että kun vaihdoin pienemmät irralliskaapit koko seinän mittaiseen liukuovikaapistoon, niin purin laminaatit ja täytin tuon tyhjän kolon sillä. Sattui riittämään juuri ja juuri.

Kaapin sisälle / alle sitten lähelle saman sävyistä, jossa se ei sävyero haitannut. Aika rujoksi olisi jäänyt jos olisi sitä vanhaa kaapin alustaa vaan käynyt tilkitsemään, saman sävyistä ei löytynyt mistään. Eikä edes ollut vanhoja paloja nurkissa tai pakettia josta olisi voinut vakoilla edellisen.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
1 412
Mahdollisesti tyhmä kysymys väliovien ja karmien vaihdosta: kyseessä 70-luvun alun neukkukuutio, jossa alkuperäiset ovet/karmit. Löytyy kokoja 60-90cm leveydellä.

Jos nuo haluaisi kokonaisuudessaan uusia meneekö prosessi käytännössä niin, että vanhat karmit irti (tässä varmaan puukkosaha apuna kun luultavasti naulattu kiinni betoniin). Sitten vaan sovittaa uudet mahdollisimman saman kokoiset tilalle ja levyttää/laastittaa seinät riippuen miten hienosti saa irti / miten hyvin sopivat?

Mutta, itsellä tulee mieleen että miten eri kokoisia nuo karmimallit ovat nykyisin tms? Nykykämpässä on laminaattilattia, joka on jälkiasennettu eli laminaattia ei varmasti ole nykyisen karmin alla ihan koko matkalta. Miten varmistan, että uudet karmit peittävät myös nuo aukot? Vai onko tämä hoidettavissa listoittamisella vai onko nämä vähän näitä tee ja ihmety hommia? Nykyisinhän karmit ovat pääsääntöisin täysin "suoria" ja näissä vanhoissa on karmissa ns. "ura" ovelle.
Tekemiseksi ja ihmettelyksi varmasti menee. Iso kasa smyygi- ja peitelistaa sekä akryylimassaa niin hyvä siitä tulee.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Yhdessä kämpän makuuhuoneessa on tehty klassiset kiinteän kaapin kanssa ja alle ei ole asennettu parkettia. Tuon kaapin kuitenkin haluaisin purkaa, koska se on huoneen layouttiin nähden typerässä paikassa. Puuttuva aukko on n. 1m x 0,5m kokoinen.

Onkohan tuon parketin aukon tilkitseminen tekemätön paikka ammattilaisellekkin? Tai kannattaako tuota purkamista ja tilkitsemistä edes harkita? Suurin haaste varmaan saada edes suurinpiirtein samaa sävyä tilkitystä aukosta. Kaapin takana tuskin on myöskään tasoitteita, mutta se on aika pieni huoli.

Vaihtoehto tottakai purkaa koko lattia, mutta tällä hetkellä ei oo kyllä mitään mahdollisuutta tuohon lattiaremppaan alkaa.
Meillä ihan vasta tehtiin tuo operaatio, tosin parketin hionnan ja sävylakkauksen yhteydessä. Hintaa tuli parkettiliikkeen tekemänä 840 euroa kun poistettavia kaappeja oli kaksi, molemmat eri huoneissa. Toisessa taisi olla kaksi ja toisessa kolme sellaista perus vaatekaappia. Parkettina sellainen perus kolmesauvainen. En käynyt välillä katsomassa miltä tuo paikkaus näytti ennen hiontaa, mutta jo hionnan jälkeen ennen lakkausta paikkaus oli täysin näkymätön, ei mitään mahdollisuutta syynätä että missä vanha lattia loppuu ja missä uusi alkaa.

Tuossa ne oli, seinästä näkee hyvin mikä kohta on uusittu:

20210330_191055.jpg

Kuva on siis juuri siitä vaiheesta jolloin lattia on jo hiottu mutta siinä ei ole vielä lakkausta.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
53
Teknisen tilan lattia on edellisen omistajan toimesta laatoitettu kiiltäväpintaisilla laatoilla. Meinasin tuon tasoittaa yli ja laittaa vaikka maalia pintaan. Laattojen irti piikkaaminen ei oikein houkuttele.

Pari säkkiä Kiilto Tasoflexiä löytyy entuudestaan, ja sille sopivaa primeriä.

Kysymys kuuluu: tarttuuko tuo tasoite tuollaiseen kiiltävään kaakeliin ollenkaan, ja onko primeriä parempi laittaa vai jättää laittamatta?
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
980

Mitään hajua miten tarttuu, mutta mutulla vetäisin itse noi rälläkän timanttilaikalla himmeeksi, kun ei vissiin kovin iso tila ole.
 
Tilipitappitippitappi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 310
Teknisen tilan lattia on edellisen omistajan toimesta laatoitettu kiiltäväpintaisilla laatoilla. Meinasin tuon tasoittaa yli ja laittaa vaikka maalia pintaan. Laattojen irti piikkaaminen ei oikein houkuttele.

Pari säkkiä Kiilto Tasoflexiä löytyy entuudestaan, ja sille sopivaa primeriä.

Kysymys kuuluu: tarttuuko tuo tasoite tuollaiseen kiiltävään kaakeliin ollenkaan, ja onko primeriä parempi laittaa vai jättää laittamatta?
Joskus kaakelimaalilla maalailin WC:ssä ihan lattialaatatkin. Pysyi kyllä mitä siinä tuli 2-3 vuotta asuttua. Joten miksei teknisessä tilassakin...
Ihmettelen toisaalta mitä väliä minkälainen lattia siellä tekn.tilassa on? Itse nykymökissä vierailen siellä ehkä 3krt vuodessa, joten melkein sama vaikka olisi betonilla... Saattaa se kyllä ollakin, pitäisi melkein käydä tarkistamassa kun ei muista mikä lattiamateriaali siellä on ;)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
53
Jonkinlainen hionta voisi tosiaan olla aiheellista. Taidan kokeilla johonkin nurkkaan että miten tarttuu.

Laatoitus on epätasainen ja muutenkin ruman näköinen, todella tiukassa kyllä lattiassa kiinni... Pelkällä maalilla ei oikein onnistu tässä tapauksessa vaan tarvii tasoittaa.

Tilan läpi kuljetaan päivittäin asunnosta autotalliin, lisäksi sinne on laitettu maalämpöpumppua ja muuta uutta talotekniikkaa, joten tykkäisin että lattiakin olisi siistimpi.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
6 190
Teknisen tilan lattia on edellisen omistajan toimesta laatoitettu kiiltäväpintaisilla laatoilla. Meinasin tuon tasoittaa yli ja laittaa vaikka maalia pintaan. Laattojen irti piikkaaminen ei oikein houkuttele.

Pari säkkiä Kiilto Tasoflexiä löytyy entuudestaan, ja sille sopivaa primeriä.

Kysymys kuuluu: tarttuuko tuo tasoite tuollaiseen kiiltävään kaakeliin ollenkaan, ja onko primeriä parempi laittaa vai jättää laittamatta?
Kiiltävään pintaan yleensä kaikki tarttuu huonommin. Pinnan karhentaminen parantaa tilannetta. Toisaalta minuakin kiinnostaa ihan vaan uteliaisuuttani :) , miksi teknisestä tilasta pitää poistaa helppohoitoinen laatta?
Edit: Vastasitkin jo, olet energinen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Uus talotekniikka on kohta vanhaa, kun kuppilaikalla pistät paikat pölyyn :D En kyllä maalaamista lukuun ottamatta muuta lähtis tekemään. Eiköhän se tasavärinen mattapinta muutenkin "tasoittele" pahimpia kupruja.

e: Jos olet just muuttanut, niin odota puol vuotta - Et enää huomaa sen jälkeen niitä laattoja mitenkään.
 
Tai ainakin "kiva" siivousurakka" tiedossa. Pölyimuri esierottelijalla siihen viereen saattas pahvikotelo suojauksen kanssa auttaa. Maalausta en kauneeteen herkistyneille silmille suosittele, ellei tykkää että vaihtelu virkistää muutaman vuoden välein.
Toi lisäys oli sen verran hyvä, että joutui tykkäämään :)
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Talossa on kiinni lämmittämätön varasto jonne käynti ulko-oven vierestä omasta ovesta. Tuo ovi on mallia vanha, eli ihan 2x5 runkoinen jossa kahdet poikittain olevat 2x5:t tukena ja ulkopinnassa panelointi. Ajattelin tuon eristää noista väleistä, jos tosta nyt mitään hyötyä saa. Onko tuossa muuta kun finnfoami tai villa vaan ja sisäpuolellekkin panelointi? Tarviiko tommoseen oveen johonkin väliin laittaa jotain kosteussulkua vai meneekö semmosenaan? Ulkoa tuo ovi on maalattu unica akvalla jos sillä mitään merkitystä on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Siis meinaat eristää lämmittämättömän varaston oven ja vain oven? En nyt ymmärrä mitä iloa tuosta olisi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Nyt kun miettii niin eihän tossa tosiaan mitään järkeä ole :btooth: ton varaston seinät on kuitenkin eristetty sisäseiniltään jotka on asuintiloihin päin. Ei tuo pakkaselle talvellakaan mene, mutta pitää kattoa jos sinne tarvii lämmitys joskus pistää, niin sitten kattoo tuota ovea samalla.
 
Liittynyt
12.06.2018
Viestejä
342
Yhdessä kämpän makuuhuoneessa on tehty klassiset kiinteän kaapin kanssa ja alle ei ole asennettu parkettia. Tuon kaapin kuitenkin haluaisin purkaa, koska se on huoneen layouttiin nähden typerässä paikassa. Puuttuva aukko on n. 1m x 0,5m kokoinen.

Onkohan tuon parketin aukon tilkitseminen tekemätön paikka ammattilaisellekkin? Tai kannattaako tuota purkamista ja tilkitsemistä edes harkita? Suurin haaste varmaan saada edes suurinpiirtein samaa sävyä tilkitystä aukosta. Kaapin takana tuskin on myöskään tasoitteita, mutta se on aika pieni huoli.

Vaihtoehto tottakai purkaa koko lattia, mutta tällä hetkellä ei oo kyllä mitään mahdollisuutta tuohon lattiaremppaan alkaa.
Sopivan sävyn löytäminen tuossa voi olla tosiaan se suurin ongelma, ellet ole samalla ehostamassa muiltakin osin parkettia. Ammattilaisilta varmaan onnistuu kyllä monenlainen homma. Itsekin saa kaikenlaista tehtyä jos haluaa.

Itse hioin joskus yhden pikkuhuoneen tammiparketn biliksen nauhakoneella, petsasin ja lakkasin ... ja vasta sitten kuulin että vaimon suunnitelmassa lattia piti jatkaa vanhojen purettujen komeroiden allekin. Ostin uutta tammiparkettia, ja lainasin appi-ukolta yläsorvin jolla tein vanhaan ja uuteen puolipontin. Liimaa väliin ja paino päälle. Sitten petsiä ja lakkaa paikon päälle. Kyllä siihen jonkinmoinen raja jäi näkyviin - vähemmän olisi jäänyt, jos olisi toi petsi ja lakkaus tullut koko pinnan yli kerralla. Kohta on tietty huoneen reunalla, niin eipä sitä sieltä juuri huomaa. Ja poika kun muutti huoneeseen rempan valmistuttia, niin hyppäsi ovella lelulaatikon päälle ja kaveri työnsi laatikon huoneen poikki. Semmosen sievän pienen jäljen teki, mutta niitähän nyt tulee ennemmin tai myöhemmin.
 
Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Aika tarkkaan tulee 6 kuukautta. Marraskuun puolivälissä muutettiin pois.

Rakkaudella rakennettu :kahvi:

Ei vaan, tähän siis varauduttiin. Ukot ei oo tosiaan ollu 40h/vk, vaan tätä on tehty tuntitöinä (vaativat ja luvanvaraiset työt), talkootöinä sekä itse opetellen. On saanu ihmetellä rakenteita, suunnitella matkalla ja vaihtaa täysin jopa suuntaa.

Tulevaisuudessa olisi tarkoitus rakennuttaa talo, niin hyvää pohjaa saa tästä siihen projektiin.
Onko remontti on edennyt?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
560
Reilu pari kuukautta ollaan nyt asuttu kohteessa. Ensi viikolla lopputarkastus.

Pirullinen homma vielä sisutamisessa, niin siksi ei ole tullut kuvia hetkeen laitettua. Lisäksi vielä kaikki sähköpöytien, valaisimien yms kasailu ja asentelu :dead:
 
Liittynyt
16.05.2018
Viestejä
1 762

Toivottavasti saadaan kuvia. Masentavaa kun aina kauheet keskustelut ja sit keltään ei ikinä tuu lopputuloksesta mitään kuvii...
 
Liittynyt
16.06.2019
Viestejä
350
Periaatteessa riittää, mutta kyllähän paras on se "oikea" lämmityskaapeli upotettuna lattiaan. Jos saneeraa kylppäriä, niin roilottamalla onnistuu kivasti (onhan se toki vähän likaista hommaa) jos on betonilaatta ja kannattaahan se tehdä kerralla kunnolla. Joku talosähkön kanssa enemmän tekemisissä ollut voi korjata jos olen väärässä.
Vastaan tähän sen verran että miksi ei vaan tommosta mattoa pintaan? Tulee joku 5mm paksuutta lisää ja on aikas helppo homma.IMG_20210706_190141.jpg
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
142
Mulla ois kysymys harmaaveden ja paskaputken sulanapidosta.

Eli wanha rintamamies talo, jossa rossipohja/kaivettua "kellaria" ja siellä roikkuu ilmassa talosta lähtevät harmaa-, & paskaputket. Perus harmaata muoviputkea ilman eristystä tai mitään. Ongelmana (T:ent omistaja) että menee talvella umpijäähän ja siihen loppuu veden käyttö.

Mietin että asettaisin sulanapiti kaapelit (joka on tulevassa vedessä kyllä).

Mitä pitää huomioida? Pituutta olisi ~8m minkä pääsee helposti asentaa ja lähellä taloon nousevaa kohtaa.
Olisiko sit putken ympärille joku eristys idea? En hae tonneja maksavia ratkaisuja :lol:

Kaikki vinkit tervetulleita ennen ku talvi yllättää!!
 
Onhan noita, eristettä vaan ympärille. Kai sinne vois myös laittaa sulanapitokaapelin sekaan, jos nuo eivät riitä.

e: Starkista ostin omani alimman linkin kaltaiset pontatut eristeet. Jesarilla kasaan putken ympärille ja maata pistin päälle. Heitin yläpuolelle vielä stryrox-levyt, kun oli turhanpanttina edelliseltä isännältä jäänyt nurkkiin.
 
Kiitoksia vastauksesta.
Noita vastaavia katselinkin ja helpoin näyttää olevan INORA ja Ukorex mut saatavuus onkin toinen juttu :rolleyes:
Paksuudesta, että onkohan 30mm riittävä vai muu ku ovat ilmassa?

Tuota sulanapitokaapelia ajattelin tunkea sinne putkeen ettei jäädy sieltä mihin en pääse ny käsiksi eli maanaltakohtaan ennen säiliöö ~3m. (on kuulemma eristeet vuodelta erkki ja nakki.) Onko eroja/parempi vaihtoehto tuo itsesäätyvä vaiko termostaatilla? Etten vahingottaisi putkea, mut ymmärsin et kaapelit lämpiää n.40c max??
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Nuo 3 EPS-kourua on lähes samaa, UK-muovinhan on K-raudaudasta saatavilla heti.
Työmailla tuolla normaalisti eristetään parakkien viemärit mitkä on ihan taivasalla.
Jesari on kyllä paskin teippi mitä voi käyttää tuulettuvassa alapohjassa. Joko sinkkilanka tai paksu nippuside millä kourut yhteen.
Kulmat ja haarat jne on tuolla aika haasteellista tehdä (mutta menee ainakin uretaanilla)

Sulanapitokaapelit menee 65c asti jonka nuo viemärit kestää hyvin. Tarvitset väliin ihan oikean muhvihaaran johon paineläpivienti, ei poralla reikä kylkeen ja sikaflexiä.
Samalla kannattaa tarkistaa että kannakkeet ovat oikeita, korroosion kestäviä kannakkeita (muovi tai hst/rst) eikä saisi olla patenttivanteella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Juu, ei jesari tuon pinnassa pysy kuin sen aikaa, että sain metrin maata päälle. Nippusiteet hapertuu ajan myötä myös.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
72
2000-luvun asunnon kylppärissä suihkun alla lähtenyt laattojen välisestä saumasta 1,5cm pitkä pala irti. Onnistuisko korjaaminen ihan vaan silikoonilla tai täyttämällä jollain sauma-aineella se irronnut pala? Voiko tuosta päästä laatan alle vettä ja aiheuttaa tuhoja? Kyselty useammasta liikkeestä tarjousta korjaukselle, mutta vastauksia ei vain saa :D
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
966

Sopivan väristä saumauslaastia kaupasta ja uutta saumaa youtube-videoiden avulla. Kustannukset itse tehden muutaman kympin.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 331

Joku fiksumpi voi korjata jos olen väärässä mutta tietääkseni saumalaastit eivät ole vedenpitäviä juuri millään tasolla muutenkaan eli mitään tuhoja nyt tuskin on tiedossa ainakaan. Haet vain saumalaastia ja korjaat tuon irronneen kohdan
 
Kiitos tiedoista! Eiköhän saumalaasti pysy käsissä ja en tuosta varmaan poista vanhaa saumaa pois, niin ei tule vaaraa vesieristeen rikkoutumisesta. Jos ei pysy, niin tehdään uusiksi :)
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
2000-luvun asunnon kylppärissä suihkun alla lähtenyt laattojen välisestä saumasta 1,5cm pitkä pala irti. Onnistuisko korjaaminen ihan vaan silikoonilla tai täyttämällä jollain sauma-aineella se irronnut pala? Voiko tuosta päästä laatan alle vettä ja aiheuttaa tuhoja? Kyselty useammasta liikkeestä tarjousta korjaukselle, mutta vastauksia ei vain saa :D
Omakotitalo vai osake?
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 345
Ok, mietin vaan että onko tuosta syytä ilmoittaa taloyhtiölle jotenkin vaikka itse kustantaisikin?
Isännöitsijä vastaa, että "Kiitos ilmoituksesta ja mukavaa päivän jatkoa". Eli ottanee as oy:n vastuunjakotaulukon esiin ja kertoo saman asian minkä kysyjä oli jo selvittänyt.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 682
Kai se hyvä isännöitsijälle kuitenkin tiedoksi on kertoa, jos vaikka pukkaa jotain isompaa ongelmaa yhtiössä jossain vaiheessa. Saumalaastin pikkupätkän irtoaminen tai muu vastaava ”aina joskus näitä sattuu” ei tietysti ole mikään juttu sisänsä, mutta jos isolla osalla on ongelmia jonkun tietyn asian kanssa, niin taloyhtiötasolla on ehkä syytä keskustella ja pohtia onko jotain isompaa jäänyt huomaamatta. Isännöitsijä on aika luontainen taho jolle kertoa.
 
Sitä minkin että luulis että taloyhtiön olis hyvä tietää tuosta.
Tuommoinen kun sattuu ja osakas korjaa sen purkalla ja jesarilla ja aikaa myöten tulee kosteusvaurioita ja vaikka edellinen osakas on muuttanut pois niin kuka maksaa? Uusi osakas? Luulis että taloyhtiö kertoo osakkaalle kuinka tulee toimia ja tekee siitä talonkirjoihin merkinnän. Ja mahdollisesti vielä lopputarkastaa korjauksen. Näin ainakin mun mielestä.. Tai sitten osakas tosiaan hoitaa itse kuten näkee ja rukoilee että korjaus on oikein.
 
Aiemmin oli samaa ongelmaa laajemmalla alueella, jonka ammattilainen kävi korjaamassa. Isännöitsijälle ilmoitettu silloin. Ilmeisesti koko taloyhtiön kaikissa kylpyhuoneissa on ollut tätä ongelmaa ja joillekin tehty koko laatoitus uusiksi.

Onko tuossa kyse laasti- vai silikonisaumoista? Veikkaisin jälkimmäistä.
Kyseessä on laastisauma.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
394
Molemmat kuuluu kumminkin osakkaalle (Seinä- ja katto- ja lattiapinnoitteet )
Onkohan tää jossain vaiheessa muuttunut? Tiedän muutaman tapauksen, missä 80/90-luvun taloyhtiö on rempannut kaakeloidun kylppärin osakkaalle kuntoon, kun saumalaastit rapisseet ja laattaa ollut irtoamassa. Sitä en tiedä onko kyseessä ollut alkuperäinen asennus vai ei, mutta remppa on ollut yhtiössä yksittäistapaus. Aikaa viimeisestä on viitisen vuotta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Onkohan tää jossain vaiheessa muuttunut? Tiedän muutaman tapauksen, missä 80/90-luvun taloyhtiö on rempannut kaakeloidun kylppärin osakkaalle kuntoon, kun
Noissahan menee käytännössä niin että vaikka laatoitus / saumoitus kuuluu osakkaalle, niin yhtiö on kuitenkin vastuussa alla olevasta vedeneristyksestä; voi olla että yhtiössä on epäilty että eristys ei ole ihan kosher (minkä takia laatat tippuu seinistä), ja siinä samalla kun on vedetty eristykset kuntoon niin on laatoitettu kylppäri uusiksi. Yhtiöhän joutuu tuollaisessa tilanteessa fiksaamaan omien korjaustensa takia hajoitettavat osakkaan vastuualueet "perustasoon".
 
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
1 345
Onkohan tää jossain vaiheessa muuttunut? Tiedän muutaman tapauksen, missä 80/90-luvun taloyhtiö on rempannut kaakeloidun kylppärin osakkaalle kuntoon, kun saumalaastit rapisseet ja laattaa ollut irtoamassa. Sitä en tiedä onko kyseessä ollut alkuperäinen asennus vai ei, mutta remppa on ollut yhtiössä yksittäistapaus. Aikaa viimeisestä on viitisen vuotta.
Nämä on aikailailla semmoisia asioita mitkä yhtiöjärjestys määrää niin ei voi oikein suoraan vertailla toisia asoy keskenään. Uudet talothan varmaan ottaa vastuunjakotaulukot kiinteistöliiton sen hetkisten suosituksien mukaisesti.
 
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
2 302
Saattaapi olla että jos alkuperäinen asennus niin tuskin siellä mitään vesieristeitä edes on, kosteussulku ehkä. Toki jos on rakenteet kastuneneet niin silloinhan taloyhtiön pitää toimia ja rempata se kylpyhuone (normaalisti tarkoittaa että laitetaan tietenkin huokeat peruslaatat) mutta silloinkin taitaa jäädä noi lattia-/seinäpinnoitteet osakkaan vastuulle (takuuajan jälkeen)
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
36
Taloyhtiön vastuulla oleva kosteusvahinko jonka takia puretaan ja kuivataan kylppäri. Taloyhtiö korjaa vain perustasoon, joka on tässä tapauksessa alkuperäinen taso, koska yhtiö ei ole teettänyt yhtään kylppäriremppaa. Yhtiö ei uusi 10v sitten omistajan teettämässä kylppärirempassa asennuttamaa toista suihkua, tämän olen ymmärtänyt. Mutta korjaako yhtiö perustasoon joka sisälsi allaskaapin, jos tasoa on edellinen omistaja joiltakin osin laskenut, esim poistamalla alkuperäisen allaskaapin?
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182

Kyllä mielestäni korjaa jos perustaso on sisältänyt allaskaapin, toki tämä riippuu paljon taloyhtiön hallituksesta. Jos siellä on joku mulqvisti niin voi alkaa vääntämään aiheesta mutta siinä kohtaa voi olla tiukkana ja sanoa että korjatkaa perustasoon joka oli tämä ja tämä.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
535

Hallituksen mulqvistina sanon sen, että perustason määrittää yhtiön hallitus, sekä yhtiön tekemät remontit (ei osakkaiden). Jos siellä on alunperin ollut allaskaappi niin se kuuluu perustasoon. Mitä iäkkäämpi yhtiö sen kiharaisempaa tuo "perustason" määrittäminen on, kun osakkaat ovat ehtineet tehdä remontteja vuosikymmenten aikana ja on hankalempi erottaa mikä on perustasoa. Meillä yhtiössä esim. piirustuksista lähtien on eroa oikeasti paikalla oleviin rakennuksiin, että sitä paperijälkeä saa usein etsiä. Usein nämä hallituksen mulqvistit ovat kyllä ihan järki porukkaa ja sopimalla saadaan varmasti 99% asioista hoidettua ilman ongelmia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
655
Ja perustason voi laajojen remonttien yhteydessä määrittää jossakin määrin myös uudelleen. Esim. Lattiamateriaaliksi ei kylppäreihin enää muovimattoa laiteta, vaikka se olisi ollut perustaso aiemmin tai rakennusvaiheessa. Sama perustaso tulee sitten toki olla jatkossa kaikille käytössä.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
4 182
Mitenkäs säädökset nykyään menee vesieristyksen kanssa, onko se pakollinen kaikissa tiloissa joissa on lattiakaivo vai ainoastaan ns. märkätiloissa (sauna, suihku). Eli jos on vessa/kodinhoitohuone jossa ei ole suihkua niin vaatiiko se vesieristyksen jos tilassa on lattiakaivo?
 
Liittynyt
12.05.2017
Viestejä
36
Hallituksen mulqvistina sanon sen, että perustason määrittää yhtiön hallitus, sekä yhtiön tekemät remontit (ei osakkaiden). Jos siellä on alunperin ollut allaskaappi niin se kuuluu perustasoon. Mitä iäkkäämpi yhtiö sen kiharaisempaa tuo "perustason" määrittäminen on, kun osakkaat ovat ehtineet tehdä remontteja vuosikymmenten aikana ja on hankalempi erottaa mikä on perustasoa. Meillä yhtiössä esim. piirustuksista lähtien on eroa oikeasti paikalla oleviin rakennuksiin, että sitä paperijälkeä saa usein etsiä. Usein nämä hallituksen mulqvistit ovat kyllä ihan järki porukkaa ja sopimalla saadaan varmasti 99% asioista hoidettua ilman ongelmia.
Tässä siis yhtiö haluaa ymmärrettävästi säästää missä voi. Ajatus oli jopa että vanhat kalusteet (yli 20v vanhat jos olisi alkuperäiset) laitetaan takaisin kun pinnat on korjattu, esim juurikin tuo alkuperäinen allaskaappi olisi otettu nätisti irti ja laitettu laatoituksen jälkeen takaisin yhtiön toimesta, mutta kun ei ole mitään mitä laittaa takaisin, niin uuttakaan ei kuulemma aleta hankkimaan. En tiedä kuinka hullulta tuo kuulostaa vai onko ihan normaalia. Tietenkin minä ottaisin uuden allaskaapin jos sellainen minulle sääntöjen mukaan kuuluisi. Yhtiössä on toki rempattu kylppäreitä, mutta kaikki on tehty osakkaan aloitteesta, eikä tätäkään kylppäriä olisi tarvinnut remontoida ellei vesivahinkoa olisi. Perustaso on aika yksiselitteinen eikä se ole muuttunut kun yhtiö ei ole remontteja tehnyt.
 
Vanha asukas on poistanut yhtiön omaisuutta (allaskaapin) ja olet sen ostaessasi tiennyt/ epäsuorasti hyväksynyt.
" Kysyy itseltään "haluasinko osakkaana maksaa toisille vastaavassa tilanteessa?". Kalusteet säilyvät ihmisiän, kunhan niitä käyttää asiallisesti
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 495
Viestejä
4 164 268
Jäsenet
70 416
Uusin jäsen
giantaxe

Hinta.fi

Ylös Bottom