• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

Liittynyt
21.01.2018
Viestejä
500
Ainakin Kalevan mukaan päissään surmaaminen on suomalaisten kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen erityispiirre.
No tätähän valitettavasti tukee ihan poliisin tilastot. Vuosina 2010-2015 62% kaikista henkirikoksista tapauksen kaikki osapuolet olivat alkoholin vaikutuksen alaisina ja 80% ainakin yksi osapuoli oli vaikutuksen alaisena.

Tämä tosin keskittyy vahvasti työelämän ulkopuolella oleviin keski-ikäisiin miehiin eli ns. syrjäytyneisiin. Yleisin uhri on tutun tai ystävän tappo ja sen jälkeen parisuhdekumppanin tappo.

Suomessa henkirikoksia tosiaan tehtaillaan nykyään ennätysvähän, joten oikeaan suuntaan ollaan menossa.
 
Melbac

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 544
Oliko se nuori prostituoitu vai olikohan kuitenkin niin että tämä oli huokutellut alaikäistä rahalla. Mielestäni tässä on ero. Miten noilla turviksilla muuten riittää rahat muotivaatteisiin, iphoneihin, röökiin, viinaan ja lasten lahjontaan? Samaan aikaan tuhansissa lapsiperheissä on rahat niin tiukalla, ettei lapsilla ole kunnollisia vaatteita. Näitähän on sitten helppo houkutella ja lahjoa - sossun rahoilla!
Noille käsittääkseni maksettiin kämpän takuuvuokra ja eka vuokra kun ne muutti helsinkiin jostain muualta suomesta olevasta vastaanottokeskuksesta eli sen tuttavan kämppä on voinut olla joku tollainen.Ei kiva juttu että noi lainailee noita kämppiään kaikille tutuilleen tollaista tarkoitusta varten.Ne kännykät/vaatteet yms kai on voitu saada sossusta ja/tai sitten ne on pöllineet ne.Osa rahoista on voinut tulla myös huumeiden myynnistä(noi kuulemma myy/myi jossain kaivopuistossa tms).Itseäni v*tuttaa että noi tuntuu saavan noita kämppiä paljon helpommin kuin suomalaiset nuoret eli niille oikein etitään ne kämpät.Hauskasti tyyppi totesi ettei ole koskenut alle 20v suomessa mutta ilmeisesti ulkomailla on.:D

/offtopic
Eikös toi joku >13v likka ja 20v jätkä ole siellä pohjoisessa aika normaalia?.Itse olen ainakin kuullut jotain tollaista.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 336
On todennäköistä, etten tule koskaan näkemään mitään niin vinoutunutta katukuvassamme, kuin naisen kantamassa itsensä kipeäksi miehen puolesta, vaan jos näenkin, on häkellykseni sitäkin suurempi. Ohjeistan jokaista tuolloin menemmään auttamaan tuota naista kantamuksien kanssa ja olemaan kohtelias. Mieskin varmasti on kiitollinen paikallisesta tapaopista.
Niin, tuo on vain yksi mahdollinen lopputulema.
Toisessa ääripäässä on sitten se, että, jos nainen menee minimaalisestikin kommunikoimaan tuntemattoman miehen kanssa, saa nainen sitten sitä parempaa tapaoppia kotona mieheltään. Tyypillinen tapaus lienee jossain näiden kahden esimerkin välimaastossa.
 
testudo80

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2018
Viestejä
1 157
Oliko se nuori prostituoitu vai olikohan kuitenkin niin että tämä oli huokutellut alaikäistä rahalla. Mielestäni tässä on ero. Miten noilla turviksilla muuten riittää rahat muotivaatteisiin, iphoneihin, röökiin, viinaan ja lasten lahjontaan? Samaan aikaan tuhansissa lapsiperheissä on rahat niin tiukalla, ettei lapsilla ole kunnollisia vaatteita. Näitähän on sitten helppo houkutella ja lahjoa - sossun rahoilla!
Niin no... jos siitä että lähtee Suomesta saa jo 5,000 euroa. En haluan syyllistää massoja, mutta onhan tämä koko prosessi yksi suuri farssi, jossa sitten yksityiset yritykset, kuten Luona Oy, ovat nähneet "hei näin teemme rahaa". Oliko kalleimmat vuorokausi tulot jopa 250 euroa per asiakas. Kyllä siinä voittoakin silloin tulee.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jos ei tartte maksaa asumista, autoa, ruokaa, sähköä yms. ei sitä fyrkkaa ihan hirveesti tarvitse, että voi vetää jotkut välimallin muotivaatteet niskaan. Alaikäiseltä seksin ostamisessa ei pitäisi olla mitään väliä sillä, möikö aktiivisesti vai ostettiinko aktiivisesti koska syy on aina ja täysin sen aikuisen.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 229
Nyt Mykkänenkin haluaa jotain koetta Sipilän tapaan. Hesari on taas piilottanut jutun maksumuurin taakse :tdown:

Ministeri Mykkänen ehdottaa turvapaikanhakijoille kokeita suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä

Tuossa Karjalaisen juttu aiheesta.

"Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) esittää, että vastaanottokeskuksissa järjestetään turvapaikanhakijoille kurssikoe suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksesta. Nykyisin jokaisen yli 16-vuotiaan turvapaikanhakijan on suoritettava peruskurssi, jolla hän perehtyy suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin.
Mykkäsen mielestä kurssille osallistuminen ei yksin riitä, vaan on tarpeen varmistaa, että opetukset on sisäistetty.

–  Tämä ei tietenkään ratkaise kaikkea, mutta varmistamalla, että opetukset on tosiaan ymmärretty, meillä on parempi perusta kohdentaa järeitä toimia niille henkilöille, jotka eivät noudata sääntöjä, Mykkänen sanoo tiedotteessa.

Mykkäsen ehdotus valtion vastaanottokeskuksissa järjestettävän tietokonepohjaisen kurssikokeen pilotoinnista sisältyy sisäministeriön lisätalousarvioesitykseen. Hallituksen on määrä kertoa lähiaikoina muistakin toimista seksuaalirikosten ja ulkomaalaistaustaisten tekemien rikosten ehkäisemiseksi."

Mykkänen ehdottaa vastaanottokeskuksiin kokeita suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
704
Huomautus: Pelkkien videoiden ja uutislinkkien postaaminen ei ole keskustelua. Käytä videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille.
Mitä sitä turhaan resursseja tuhlata tuollaisiin kokeisiin. Jokainen tulijahan tunnetaan, joten varmasti osaamistasokin on tiedossa.

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287

jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Juttu ei suoranaisesti liity suomen maahanmuuttoon mutta pidän silti positiivisena asiana ja kehityksenä, tällaista toimintaa toivoisi enemmänkin koska se parantaa lähtömaan oloja ja ehkä kannustaisi palaamaan takaisin kotiin. Suomen kehitysapuakin voisi painotuttaa enemmän tähän suuntaan eli sijoittaa/rahoittaa yritystoimintaa jotka lisäävät työllisyyttä ja elinoloja.

Kolmekymppiset suomensomalialaiset perustivat yrityksen levottomaan Somaliaan – koneiden saaminen satamasta kesti kolme kuukautta, ja turvamiehiä oli pakko palkata

Kolmekymppiset suomensomalialaiset perustivat yrityksen levottomaan Somaliaan – koneiden saaminen satamasta kesti kolme kuukautta, ja turvamiehiä oli pakko palkata
Suomalaisia yrityksiä kiinnostaa yhteistyö Somaliassa, jossa korruptio ja terrorismi ovat edelleen arkea.
Ahmed Ibrahimin yritys rakentaa porakaivoja Somaliaan. Ensimmäinen kaivo valmistui Mogadishuun. (KUVA: FEISAL OMAR / REUTERS & AHMED IBRAHIMIN KOTIALBUMI)
Minttu Mikkonen HS
Julkaistu: 10.2. 2:00 , Päivitetty: 10.2. 13:46

ALKU ei ollut helppo. Vasta perustetun yrityksen satojentuhansien eurojen maansiirtokoneet ja muu kalusto juuttuivat Mogadishun satamaan kolmeksi kuukaudeksi.

Kolmekymppiset helsinkiläiset Ahmed Ibrahim ja Xiish Abdi saivat ensimmäisen oppitunnin siitä, millaista on toimia yrittäjänä sisällissodan ja terrorismin repimässä Somaliassa, jossa hallinto on heikko ja korruptio rehottaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Molemmilla on vuosien kokemus yritystoiminnasta Suomessa, mutta Somaliassa kaikki on toisin. Yrittäjä joutuu ratkomaan monenlaisia pulmia.

”Joka asiaan pitää hakea lupa. Yhteen asiaan voi joutua hakemaan lupia kymmenestä eri paikasta, kun Suomessa olisi yksi toimisto ja yksi lupa. Ja kaikki maksaa”, Ibrahim sanoo.

Yksi ratkaistavista asioista on turvallisuus. Esimerkiksi Suomen ulkoministeriö kehottaa välttämään kaikkea matkustamista Somaliaan. Viimeksi maanantaina pääkaupunki Mogadishussa kuoli yli kymmenen ihmistä autopommi-iskussa.

AJATUS oli elänyt pitkään. Ahmed Ibrahim, 35, oli käynyt koulunsa, asunut Lahdessa, Lieksassa ja Helsingissä ja perustanut yrityksiä.

Tuntui kuitenkin siltä, että kun omat asiat olivat kunnossa, pitäisi tehdä jotain synnyinmaan hyväksi.

Ibrahim saapui Suomeen pakolaisena kahden sisaruksensa kanssa vuonna 1993, kun hän oli yhdeksänvuotias. Lapset asuivat ensimmäiset vuodet Lahdessa enonsa ja hänen suomalaisen vaimonsa kanssa, kunnes vanhemmat saapuivat Suomeen.

”Kasvattiperheellä on iso merkitys siinä, mitä olen saavuttanut. He ovat olleet tukena ja kasvattaneet minua pärjäämään”, Ibrahim sanoo.

Perheestä tarttui hänen mukaansa myös halu auttaa niitä, joita elämä on kohdellut huonommin.

”Minun ei olisi koskaan tarvinnut lähteä Somaliaan, koska minulla menee Suomessa hyvin.”

Ibrahimilla on Suomessa edelleen taksiyritys sekä tulkkaus- ja käännöspalveluita tarjoava yritys.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

VIIME vuonna Ibrahim ja Abdi perustivat PSG Afrika -nimisen yrityksen, sijoittivat 700 000 euroa kalustoon ja muuttivat syyskuussa Helsingistä Mogadishuun.

He olivat todenneet, että Somaliassa on pulaa puhtaasta vedestä, sähköstä ja työpaikoista. PSG Afrika tuottaa somalialaisille niitä kaikkia: se rakentaa porakaivoja ja aurinkoenergiaratkaisuja sekä työllistää jo 32 paikallista.

Kyse ei ole hyväntekeväisyydestä vaan liiketoiminnasta.

Ahmed Ibrahim muutti syyskuussa Suomesta Mogadishuun. (KUVA:AHMED IBRAHIMIN KOTIALBUMI)
”Halusimme tehdä bisnestä, joka auttaa kotimaata”, Ibrahim kertoo puhelimitse Mogadishusta.

Kun Helsingissä hytistään pakkasissa ja lumipyryssä, Mogadishussa on yli 30 astetta lämmintä. Se on Suomen säihin tottuneelle vähän liikaa, Ibrahim sanoo.

TOSITOIMIIN päästiin lopulta tammikuun alussa. Ibrahimin mukaan lainarahaa ja omia säästöjä on investoitu tähän mennessä yhteensä 1,5 miljoonaa euroa.

Ensimmäiset kaivot ovat jo valmistuneet Mogadishuun ja muihin kaupunkeihin, ja neuvottelut ovat kesken noin kymmenestä kaivosta, Ibrahim kertoo.

Mahdollisia asiakkaita ovat esimerkiksi kansainväliset järjestöt, Maailmanpankki ja kylien asukkaat yhteisrahoituksella.

Suomensomalialaisten PSG Afrika on palkannut Somaliassa jo yli 30 paikallista työntekijää.(KUVA: AHMED IBRAHIMIN KOTIALBUMI)
Lieksan somaliperheyhdistys, jonka jäseniä yrittäjätkin ovat, aikoo hankkia rahoituksen kahden porakaivon rakentamiseen Hiiraanin maakuntaan. Mukana hankkeessa ovat koulu Beledweynen kaupungista ja Lieksan keskuskoulun kahdeksas luokka, kertoo Anja Sarasojayhdistyksestä.

SOMALIA on monessa kansainvälisessä listauksessa maailman kurjimpien maiden joukossa. Se on ollut esimerkiksi Transparency Internationalin listauksessa vuosikausia maailman korruptoitunein valtio. Naisille Somalia on maailman neljänneksi vaarallisinmaa.

Ilmastonmuutos näkyy Somaliassa kuivuutena, jonka takia sadot ovat tuhoutuneet ja maassa on koettu nälänhätää. YK:n mukaan noin puolet Somalian asukkaista elää hätäavun varassa.

Lisäksi Somalia on ääri-islamilaisen terroristijärjestön al-Shabaabin kotimaa. Järjestö kontrolloi merkittävää osaa maaseudusta maan etelä- ja keskiosissa. Itsemurhaiskuja on ollut Mogadishussa myös alueilla, joilla Ibrahim on liikkunut.

Al-Shabaab yrittää kaataa nykyhallinnon ja perustaa islamilaisen valtion. Se iskee poliittisiin vastustajiinsa mutta myös siviilikohteisiin, salamurhaa ja teloittaa. Järjestö on pystyttänyt isoihin kaupunkeihin vieville teille tarkastuspisteitä, joilla se vaatii rahaa humanitaarisilta kuljetuksilta, todetaan Maahanmuuttoviraston maaraportissa.

Yhdysvallat on presidentti Donald Trumpin aikana kiihdyttänyt ilmaiskujaan al-Shabaabia vastaan, mutta ne eivät ole lopettaneet järjestön toimintaa.

Ibrahim ei pidä itseään terroristien kohteena, koska hän ei ole mukana politiikassa. Yrityksen on kuitenkin ollut pakko palkata turvamiehiä suojaamaan yrittäjiä ja laitteita. Turvamiehet ovat mukana, kun mennään vaarallisille alueille.

”Somalia ei ole täysturvallinen maa, mutta eteenpäin on menty. Puhutaan korruptiosta, mutta uusi hallitus on ottanut ykkösstrategiaksi korruptionvastaisen toiminnan.”

Ensimmäinen porakaivo valmistui Mogadishuun tammikuussa. (KUVA: AHMED IBRAHIMIN KOTIALBUMI)
IBRAHIM ja Abdi eivät ole saaneet PSG Afrikalle yhteiskunnan tukea. Moni yrittäjä tarvitsee kuitenkin sellaista uskaltautuakseen hauraaseen ja hankalaan maahan.

Vaikeista olosuhteista huolimatta muillakin suomalaisyrityksillä olisi kiinnostusta yritystoimintaan Somaliassa. Se kävi ilmi, kun ulkoministeriön rahoittama kumppanuusohjelma Finnpartnership toteutti viime vuonna pilottiprojektin Somaliassa.

Tarkoitus oli löytää suomalaisyrityksille kumppaneita jostain hauraasta maasta, ja kohdemaaksi valikoitui Somalia. Yksi syy oli aktiivinen suomensomalialaisten yhteisö, johon kuuluu paljon yrittäjiä, kertoo Finnpartnershipin ohjelmajohtaja Birgit Nevala.

”Somalialaiset tuntuvat olevan hyviä kauppamiehiä. He asuvat ympäri Afrikkaa, ja heillä on hyviä kontakteja ympäri maailmankin.”

Finnpartnership rahoitti yritysten alkuvaiheen selvitystyötä ja etsi Somaliasta kumppaniyrityksiä. Tavoitteena oli kahdeksan suomalaisyritystä, mutta tukea hakeneita yrityksiä oli lopulta kuusitoista.

Joukossa oli Nevalan mukaan suuria ja pieniä yrityksiä, joiden alat vaihtelevat energiasta terveyteen, turvallisuuteen, digitaalisuuteen ja logistiikkaan. Osa yrityksistä on kantasuomalaisten ja osa suomensomalialaisten omistuksessa.

Monella yrityksellä oli jo ennestään toimintaa jossain toisessa Afrikan maassa.

SOMALIASSA yritysten suurin ongelma on Nevalan mukaan lainsäädännön puutteellisuus. Monissa asioissa ei ole lainkaan sääntelyä. Hänen mukaansa Somalian viranomaiset pyrkivät kuitenkin parantamaan tilannetta.

Nevala pitää tärkeimpänä paikallisten kumppanien löytämistä. Ne voivat auttaa esimerkiksi selvittämään, mitä turvajärjestelyjä yritys tarvitsee.

Tammikuussa Mogadishussa järjestettiin yritystapahtuma, jossa oli suomalaisten ja somalialaisten yrittäjien lisäksi edustajia muun muassa Suomen Kenian-suurlähetystöstä, Suomalais-somalialaisesta kauppayhdistyksestä, Business Finlandista, Somalian ministeriöistä ja suurista kehityspankeista.

Nevalan mukaan suomalaisdelegaatio oli ensimmäisiä suuria eurooppalaisia yritysdelegaatioita Mogadishussa ja ensimmäinen laatuaan Pohjoismaista.

PAIKALLA olivat myös Ibrahim ja Abdi.

Ahmed Ibrahim.
Ibrahimin mukaan hänen tärkein tavoitteensa on, ettei Somaliasta tarvitsisi paeta ilmastonmuutoksen tai työttömyyden takia. Hän toivoo, että muutkin eri puolilla maailmaa diasporassa eli hajaannuksessa elävät somalialaiset perustaisivat yrityksiä Somaliaan.

”En ole menettänyt uskoa, että jonain päivänä Somalia seisoo omilla jaloillaan. Somalia tarvitsee paljon niitä, jotka ovat diasporassa.”

HS:n toimittaja Sami Sillanpää ja kuvaaja Jukka Gröndahl vierailivat Mogadishussa keväällä 2017. Video näyttää kaupungin, jossa paikalliset elävät arkeaan ja ulkomaalaisella pitää olla aseelliset turvamiehet:

Kulje HS:n journalistien mukana Mogadishun kaduilla

Fakta
Epävakaa Somalia

Somalia itsenäistyi vuonna 1960, kun Italian Somalimaa ja Brittiläinen Somalimaa yhdistyivät itsenäiseksi liittovaltioksi.

Vuoden 1969 sotilasvallankaappauksen jälkeen maata johti Mohamed Siad Barre, jonka hallinto vangitsi ja kidutti vastustajiaan ja yritti väkisin hajottaa vanhan klaanijärjestelmän.

Barren hallinto kukistui vuonna 1991, ja maa suistui sisällissotaan ja sekasortoon. Sadattuhannet pakenivat, ja diaspora alkoi.

Entinen Brittiläinen Somalimaa julistautui vuonna 1993 itsenäiseksi Somalimaaksi, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sitä. Puntmaalla on itsehallinto, eikä se pyri itsenäistymään.

Yleiset vaalit, joissa kansalaisilla on äänioikeus, on pidetty viimeksi vuonna 1969. Vuonna 2016 oli ensimmäiset parlamenttivaalit kahteen vuosikymmeneen. Parlamentin valitsi noin 14 000 klaanien edustajaa.

Parlamentti valitsi vuonna 2017 presidentiksi entisen pääministerin Mohamed Abdullahi Mohamedin. Poliittinen tilanne on edelleen epävakaa ja riitaisa.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 963
Poliisin tai lääkärin vastaanotolla on yhä useammin vastassa tulkki puhelimessa - Tampere ylistää syntyneitä säästöjä

Tässäkin on yksi toimiala, joka tienaa suoraan maahanmuutolla, kuten vokit yms.

Mobiilitulkkaus yleistyy kovalla vauhdilla Suomessa. Suurin palvelun tarjoaja Tulka Oy tekee jo 1000 mobiilitulkkausta viikossa. Niistä noin 500 tehdään Uudellamaalla.
Firma hoitaa mobiilitulkkauksia 70 eri paikkakunnalla Helsingistä Muonioon, tulkkauskieliä on yli 20. Mobiilitulkkauksia tarjoaa Suomessa viisi eri yritystä, joiden palvelut poliisi ja terveydenhuolto kilpailuttavat ennen palvelusopimuksia. Läsnäolotulkkauksia tarvitaan mobiilitulkkausten ohella edelleen, muun muassa käräjäoikeuksissa, poliisin kuulusteluissa, pankeissa, maahanmuuttoasioissa ja eri terveydenhuollon tilanteissa.
Hänen mukaansa tulkkien tarve kasvaa vuosittain, kun mobiilitulkkaus tulee yhä suositummaksi.
Joku tuolla uutisen kommenteissa sanoi osuvasti, että toivottavasti tulkkauslasku menisi asiakkaan, eikä valtion maksettavaksi.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Nyt Mykkänenkin haluaa jotain koetta Sipilän tapaan. Hesari on taas piilottanut jutun maksumuurin taakse :tdown:

Ministeri Mykkänen ehdottaa turvapaikanhakijoille kokeita suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä

Tuossa Karjalaisen juttu aiheesta.

"Sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) esittää, että vastaanottokeskuksissa järjestetään turvapaikanhakijoille kurssikoe suomalaisen yhteiskunnan tuntemuksesta. Nykyisin jokaisen yli 16-vuotiaan turvapaikanhakijan on suoritettava peruskurssi, jolla hän perehtyy suomalaisen yhteiskunnan pelisääntöihin.
Mykkäsen mielestä kurssille osallistuminen ei yksin riitä, vaan on tarpeen varmistaa, että opetukset on sisäistetty.

–  Tämä ei tietenkään ratkaise kaikkea, mutta varmistamalla, että opetukset on tosiaan ymmärretty, meillä on parempi perusta kohdentaa järeitä toimia niille henkilöille, jotka eivät noudata sääntöjä, Mykkänen sanoo tiedotteessa.

Mykkäsen ehdotus valtion vastaanottokeskuksissa järjestettävän tietokonepohjaisen kurssikokeen pilotoinnista sisältyy sisäministeriön lisätalousarvioesitykseen. Hallituksen on määrä kertoa lähiaikoina muistakin toimista seksuaalirikosten ja ulkomaalaistaustaisten tekemien rikosten ehkäisemiseksi."

Mykkänen ehdottaa vastaanottokeskuksiin kokeita suomalaisen yhteiskunnan pelisäännöistä
Ja kokeen epäonnistumisesta tai tekemättä jättämisestä seuraa mitä? Sormen heristelyä vai paijausta? Kokeilla on merkitystä vain, jos sen suorittaminen on vaatimus maahan jäämisen oikeudelle.
 
kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909

Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Uskon ettei täällä monikaan siitä ihon väristä todellakaan välitä. Kyllä perseily, mitä me "rasistit" vihataan, tulee ihan muutoin ilmi.
Ei moni silti halua nähdä ruskeaa Suomea.

Olikos tää jo?: 17-vuotiaalle syytteet kahdesta törkeästä raiskauksesta – molemmat epäillyt rikokset tapahtuivat samana päivänä Porissa

Kelatkaa montako tapausta olisi tiedossa jos kaikki menisi julkiseen exceliin kuten sivistysmaissa :kahvi:
Poliisin tai lääkärin vastaanotolla on yhä useammin vastassa tulkki puhelimessa - Tampere ylistää syntyneitä säästöjä

Tässäkin on yksi toimiala, joka tienaa suoraan maahanmuutolla, kuten vokit yms.

Joku tuolla uutisen kommenteissa sanoi osuvasti, että toivottavasti tulkkauslasku menisi asiakkaan, eikä valtion maksettavaksi.
Kuvottavaa että Suomessa maksetaan jotain vitun tulkkeja.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 044
Poliisin tai lääkärin vastaanotolla on yhä useammin vastassa tulkki puhelimessa - Tampere ylistää syntyneitä säästöjä

Tässäkin on yksi toimiala, joka tienaa suoraan maahanmuutolla, kuten vokit yms.

Joku tuolla uutisen kommenteissa sanoi osuvasti, että toivottavasti tulkkauslasku menisi asiakkaan, eikä valtion maksettavaksi.
Näyttää olevan Baronan (mm. vokkibisnes Luona) vaikuttajia tämänkin rahastuksen takana. Kokoomuskööri käärii rahat, mutta eihän se kiellettyä ole.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 095
Poliisin tai lääkärin vastaanotolla on yhä useammin vastassa tulkki puhelimessa - Tampere ylistää syntyneitä säästöjä

"Mobiilitulkkaus yleistyy kovalla vauhdilla Suomessa. Suurin palvelun tarjoaja Tulka Oy tekee jo 1000 mobiilitulkkausta viikossa. Niistä noin 500 tehdään Uudellamaalla."

"Se on tätä päivää ja yleistyy yhä. Ykköskieliä mobiilitulkkauksessa ovat arabia, somalia ja venäjä."

Onkohan kukaan laskenut hintalappuja tälle hommalle? Tulkkaus kun ei ole mitään halpaa touhua vaikka mobiilitulkkaukseen siirrytäänkin. Koko juttu on kirjoitettu siitä kulmasta että tässä jotenkin säästettäisiin menoja.
 
gb1

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
208

Oletko siis sitä mieltä, että tuo on-demand saatava tulkkaus toteutuneen keston mukaan hinnoiteltuna mobiilin yli olisi kalliimpaa verrattuna siihen, että palkataan paikalle fyysisesti saapuvaksi tulkki, joka laskuttaa varmaan täyden tunnin mukaan vaikka tulkkausta tarvitseva tekisi vaikkapa oharit?
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

En vaan sitä että tulkkaus aiheuttaa isoja kustannuksia ihan riippumatta siitä toteutetaanko se paikan päällä vai mobiilina.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Oletko siis sitä mieltä, että tuo on-demand saatava tulkkaus toteutuneen keston mukaan hinnoiteltuna mobiilin yli olisi kalliimpaa verrattuna siihen, että palkataan paikalle fyysisesti saapuvaksi tulkki, joka laskuttaa varmaan täyden tunnin mukaan vaikka tulkkausta tarvitseva tekisi vaikkapa oharit?
Joku raja maassaolovuosille pitäisi asettaa että valtio kustantaa mitään tulkkauksia, ehkä 3v voisi olla ok ja sitten saa maksaa itse.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 312
Helpotan mykän työtä tekemällä valmiin kaavakkeen. Saa lainata.

Vastaa kuhunkin kysymykseen rastittamalla vain yksi vaihtoehto:

Suomessa saa rikastaa vääräuskoisen [ ] kyllä [ ] ei
Suomessa saa raiskata lapsia [ ] kyllä [ ] ei
Suomessa saa astua eläimiä [ ] kyllä [ ] ei
Vuonna 1971 eläimien astuminen tehtiin Suomessa lailliseksi tosin, voi olla että tämmöiseen ei ole muualla totuttu niin tulisi paljon vääriä vastauksia ennenkuin tulijat koulutetaan tavoille.
Eläimiin sekaantuminen on kiellettyä Suomessa vain, jos eläin kärsii: "Tätä voi olla hankala osoittaa, jos sika yhtyi mieheen"

muoks: korjattu linkki tässäkin nyt
 
Viimeksi muokattu:

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 963
Kuinka kauan kestää, että kamelin selkä katkeaa ja saataisiin tähän hommaan laitettua piste?

Keinojahan olisi esim. 20 vuotta linnaa ja sen jälkeen maasta karkoitus.

Poliisi epäilee: kaksi nuorta oululaistyttöä raiskattiin viikonloppuna

Rikosepäilyn mukaan kaksi nuorta tyttöä olisi kuluneen viikonlopun aikana joutunut raiskatuiksi yksityisasunnossa. Toinen uhreista on alle 16-vuotias, toinen alle 18-vuotias.
–Yksi on kiinni otettuna ja esitutkinta on sen verran alussa, että lukumäärää selvitellään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 316
Oletko siis sitä mieltä, että tuo on-demand saatava tulkkaus toteutuneen keston mukaan hinnoiteltuna mobiilin yli olisi kalliimpaa verrattuna siihen, että palkataan paikalle fyysisesti saapuvaksi tulkki, joka laskuttaa varmaan täyden tunnin mukaan vaikka tulkkausta tarvitseva tekisi vaikkapa oharit?
Onko tämä taas olevinaan joku ihmisoikeus että voi muuttaa minne tahansa asumaan sosiaaliturvalla ja hankkia ko. maan verorahoilla minkä tahansa kielen tulkin hoitamaan kaikki juoksevat asiat? Kannattaisi joskus ihan vaan pysähtyä miettimään miten typeriä jotkut asiat on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 941

Kyllä ne veloittaa täyden tietenkin vaikka todella usein se turvis ei saavu. Todella iso kulu nuo.
 
  • Tykkää
Reactions: gb1

gb1

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
208
Onko tämä taas olevinaan joku ihmisoikeus että voi muuttaa minne tahansa asumaan sosiaaliturvalla ja hankkia ko. maan verorahoilla minkä tahansa kielen tulkin hoitamaan kaikki juoksevat asiat? Kannattaisi joskus ihan vaan pysähtyä miettimään miten typeriä jotkut asiat on.
Ei, enkä ole niin mielestäni väittänytkään eikä onneksi ihan noin pahasti asiat olekaan. Edit: eikä se tarkoita että nykytilannekaan olisi hyvä
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
15.12.2016
Viestejä
555
Kuinka kauan kestää, että kamelin selkä katkeaa ja saataisiin tähän hommaan laitettua piste?

Keinojahan olisi esim. 20 vuotta linnaa ja sen jälkeen maasta karkoitus.

Poliisi epäilee: kaksi nuorta oululaistyttöä raiskattiin viikonloppuna
Soldiers of Odin julkaisi maahanmuuttajia uhkailevan videon, heiluvat nuijien ja ketjujen kanssa - ”Hälyttävää”

Jotkut on jo liikkeellä ilmeisesti. Kumman hiljaista ollutkin viime aikoina...

Kyllä rankasti vituttaa tällainen, kun näin pitää kärjistyä asioiden. Niin helvetin väärällä puolivillaisella asenteella hoidettu tätä ongelmaa, että koko paska räjähtää silmille.

Äärioikeistolainen Soldiers of Odin -joukko on julkaissut internetissä videon, jonka voi tulkita yllyttävän väkivaltaan ulkomaalaistaustaisia vastaan.

  • Soldiers of Odin -ryhmän uhkaava video on joutunut poliisitoimenpiteiden kohteeksi.

  • Poliisihallitus tuomitsee väkivallalla uhkailun kaikissa muodoissaan ja selvittää, onko joukkion jäseniä syytä epäillä rikoksista.

  • Esiselvitystä johtava rikoskomisario kertoo, että Soldiers of Odin -porukoiden toiminta on ollut viime aikoina aktivoitumaan päin
    Poliisi on julkaissut tiedotteen maahanmuuttovastaisen, äärioikeistolaisen Soldiers of Odin -ryhmän toiminnasta
  • Ulostulo liittyy joukkion julkaisemaan nettivideoon, jossa kehotetaan ryhtymään pedofiilien metsästykseen. Video lienee saanut sytykkeensä julkisuuteen tulleista seksuaalirikostapauksista erityisesti Pohjois-Pohjanmaan alueella.

    Video alkaa tekstiplanssilla, joka ilmoittaa, että ”raiskaajien ja pedofiilien metsästys on alkanut”. Kuvaan kävelee viisi naamareihin ja huppuihin piiloutunutta henkilöä. Kahdella on käsissään puunuija tai muu astalo ja yhdellä jonkinlainen ketju.

    Miesääni sanoo videolla, että Soldiers of Odinit alkavat metsästää pedofiileja, koska he metsästävät suomalaisia lapsia. Videolla on englannin- ja arabiankielinen tekstitys. Joukkio väittää tehneensä valeprofiileja sosiaaliseen mediaan esiintyen alaikäisinä tyttöinä ja sanoo suunnittelevansa treffejä miesten kanssa.

    – Älä huoli, me emme soita poliisia, mies kertoo pesäpallomailan kanssa.

    Poliisi: ”Hälyttävää”
    Puheen ja tekstityksen perusteella video on suunnattu ulkomaalaistaustaisille.Lopussa puhuja lisää, että ”tämä koskee myös teitä kotimaisia sekopäitä”.

    Poliisi on aloittanut esiselvityksen julkaistusta videosta. Esiselvitys kartoittaa, onko henkilöitä syytä epäillä rikoksesta. Mahdollisia nimikkeitä jutussa ovat esimerkiksi kiihottaminen kansanryhmää vastaan tai yllyttäminen rikokseen.

    Esiselvityksestä vastaa Helsingin poliisissa rikoskomisario Pekka Hätönen.Poliisin mukaan väkivallalla uhkailuun on suhtauduttava vakavasti, ja mahdolliset poliisitoimet kohdistuvat sekä ”katupartiointiin” että netissä tapahtuvaan uhkaavaan toimintaan.

    – Selvitämme tilannetta. On hälyttävää, että pyritään tekoihin suunnitelmallisesti vastaamaan vakavilla rikoksilla, Hätönen sanoo.

    Soldiers of Odin nimittää itseään kansallismieliseksi liikkeeksi. Joukkoon kuuluvat henkilöt ovat viime vuosina herättäneet huomiota ”katupartioinnilla” ja kokoontumisilla. Viime itsenäisyyspäivänä joukko liikkui yhdessä uusnatsien kanssa näiden marssilla itsenäisyyspäivänä Helsingissä.

    Kävelyä ja koputtelua
    Hätösen arvion mukaan toiminta oli jonkin aikaa alkuvaiheita hiljaisempaa.Sittemmin joukkio on taas aktivoitunut.

    – Heillä on jonkin verran ollut tällaisia jalkautumisia. Ovat porukalla kävelleet erilaisissa ostoskeskuksissa. Ymmärtääkseni eivät ole siellä juuri mitään tehneet.

    – Poliisi saa aina paljon ilmoituksia, kun heidät havaitaan. Nyt olivat jonkin vallatun talon ovella käyneet kolkuttamassa. Motiivi jäi hämärän peittoon ainakin minulle, Hätönen arvioi.

    Oulun epäillyt seksuaalirikokset ovat saaneet kuluvana talvena suurta julkisuutta. Poliisin tiedottaminen johti suureen mediahuomioon ja sitä kautta voimakkaaseen poliitikkojen reaktioon. Hätönen pitää todennäköisenä, että julkisuus lisää maahanmuuttovastaisten liikehdintää.

    – Elonmerkkejä on ollut enemmän jo ennen Oulu-uutisointia. Tuore video sattuu kuitenkin osumaan siihen ajankohtaan. Uutisointi on varmasti omiaan ruokkimaan tällaista toimintaa, Hätönen sanoo.
 
Bladekill

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 708

Siinä ko. pätkä. Ei sinänsä haittaa jos muutama näistä hyeenoista löytyisi sillan kaiteelta roikkumasta, mutta olisi ihan kiva jos poliitikot ja poliisi voisivat pitää huolen yhteiskunnasta niin ettei tähän tarvitsisi mennä. Koht antifa yms kommunistinuoret ovat kaduilla omilla jengeillänsä ”suojelemassa ihmisiä äärioikeistolta” yms paskaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 613

Odotan jännityksellä kuitataanko video somediassa yksittäistapauksena, vai nouseeko muutaman päivän paskamyrsky äärioikeiston noususta. Mitä sanoo Mykkänen ja Oulun kaupunginjohtaja?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Nyt on virkavallalla vaikeuksia varmaankin päättää, mihin sitä pienet resurssit laittaa. Tutkitaanko epidemian asteella olevaa raiskauskeissiä vai suunnataanko voimavarat SoO:n metsästykseen :confused:
No kai nyt tohon tartutaan kuin Halla-ahon täkyyn kun avoimesti ja julkisesti tuodaan esille aikomus oman käden oikeuden käyttöön. Jos poliisi ei näihin tarttuisi niin sitten saataisiin juuri tuota yllämainitun mukaista aktiviteettia ihmetellä joka laidalla.

ps. SOO voisi edes tunniksi palkata jonkun oikolukemaan nuo sivunsa ellei takoitus ole antaa nimenomaan sellaista vaikutelmaa, joka suurella osalla heistä muutenkin on :facepalm:
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Joku raja maassaolovuosille pitäisi asettaa että valtio kustantaa mitään tulkkauksia, ehkä 3v voisi olla ok ja sitten saa maksaa itse.
Ei mitään tulkkauksia. Ei missään oikeissakaan maissa paapota kielitaidottomia mamuja veronmaksajan piikkiin. Sen verran voidaan joustaa että asiat saa hoitaa englanniksi kuten Espoossa
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 963
Kela on myös kunnostautunut palvelemaan eri kielillä, eli helpottamaan rahan syytämistä ikkunoista ja ovista ei kantasuomalaisille.

Tähän lasketaan vielä päälle tulkkipalvelut, kun aika harva suomalainenkaan ymmärtää mitä kaikkia tukia sieltä voi hakea, ja mitä asiakirjoja niiden hakemiseksi tarvitaan.

Other languages

Other languages
Kela's website is in three languages: Finnish, Swedish and English. Selected information is also available in Finnish Sign Language, Swedish Sign Language, Sami, Russian, Estonian, Kurdish (Sorani), Arabic, Farsi and Somali. Links to the information can be found in the menu to the left and on this page.

Information about Kela and social security benefits at InfoFinland.fi
Information about Kela and the benefits provided by Kela is also available at InfoFinland, a web portal designed for immigrants in Finland.

InfoFinland offers information in Finnish, Swedish, English, Russian, Estonian, French, Somali, Spanish, Turkish, Chinese, Persian and Arabic.

The language versions are identical. You can move from a specific place in the text directly to the corresponding passage in another language.

Finnish social security at InfoFinland.fi
The page at InfoFinland contains information about the residence-based social security provided by Kela. The information is available in 12 languages.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
410
Ei mitään tulkkauksia. Ei missään oikeissakaan maissa paapota kielitaidottomia mamuja veronmaksajan piikkiin. Sen verran voidaan joustaa että asiat saa hoitaa englanniksi kuten Espoossa
Ei tarvi onnistua englanniksikaan, se kun ei ole Suomen kansalliskieli. Mikäli asiointi Kelassa ei onnistu suomeksi tai ruotsiksi, voi paikalle tuoda omilla rahoillaan tulkin yksityiseltä sektorilta.

Mutta minulla on parempi idea: lopetetaan kaiken rahan jakaminen ulkomaalaisille. Loppuu tehokkaasti tämä Kelan Tulck-sirkus ja rahat voidaan käyttää johonkin järkevään. Somalit, afgaanit ym eivät tarvitse muuta kuin paikan viihtymisleiriltä.
 
zet

Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
2 389
Äläpä kiirehdi asioiden edelle, zombie. Tekijä(t) saattaa hyvinkin olla Lasse, Seppo, Tommi tai vaikka kaikki kolme yhdessä.Kyllä suomalaisetkin raiskaa.
Poliisi epäilee: kaksi nuorta oululaistyttöä raiskattiin viikonloppuna

"Poliisi tiedotti myöhemmin maanantaina, että kiinniotetulla, ulkomaalaistaustaisella henkilöllä on oleskelulupa Suomeen ja hän on ollut Suomessa jo useita vuosia."

IL tiedottaa ja IS on hiljaa. Tai no olihan siellä isolla varokaa Odineita uutinen
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 963
Äläpä kiirehdi asioiden edelle, zombie. Tekijä(t) saattaa hyvinkin olla Lasse, Seppo, Tommi tai vaikka kaikki kolme yhdessä.Kyllä suomalaisetkin raiskaa.
Joudun tuottamaan sinulle pettymyksen.

Poliisi epäilee: kaksi nuorta oululaistyttöä raiskattiin viikonloppuna
Juttua päivitetty 11.2. klo 16.34: Lisätty poliisin antamia tietoja kiinniotetun taustasta.
Poliisi tiedotti myöhemmin maanantaina, että kiinniotetulla, ulkomaalaistaustaisella henkilöllä on oleskelulupa Suomeen ja hän on ollut Suomessa jo useita vuosia.
 
H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 183
Tjaa, odinien video katos tuosta ylläolevasta linkistä.. oisko jollakulla jakaa vielä vaikka YVllä?
 
Kaiser Soze

Johtaja
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 963
Ei tarvi onnistua englanniksikaan, se kun ei ole Suomen kansalliskieli. Mikäli asiointi Kelassa ei onnistu suomeksi tai ruotsiksi, voi paikalle tuoda omilla rahoillaan tulkin yksityiseltä sektorilta.

Mutta minulla on parempi idea: lopetetaan kaiken rahan jakaminen ulkomaalaisille. Loppuu tehokkaasti tämä Kelan Tulck-sirkus ja rahat voidaan käyttää johonkin järkevään. Somalit, afgaanit ym eivät tarvitse muuta kuin paikan viihtymisleiriltä.
Pitäisi olla Suomen kansalliskieli. Maailmankielen osaaminen ja käyttäminen on elinehto minimaille.

Joo paras ois jos Kela ei antais senttiäkään ilman Suomen passia.
 
ATE

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 095
Oulun kaupunginjohtaja järkyttyi uusista raiskausepäilyistä: ”Todella ikävä asia taas”

Oulun Kaupunginjohtajalta tiukat sanat:

– On todella järkyttävää, että näin on käynyt, ja uhrien osalta otamme kovasti osaa, että näin ikäviä tapahtumia on. Kaupunkina emme missään nimessä hyväksy näitä, se on lähtökohta.

– Kyllä me olemme totta kai järkyttyneitä ja surullisia siitä, että tällaista on. On tietysti hyvä, että näitä ilmiantoja tulee ja tästä käydään avointa keskustelua, jos tämmöisiä ikäviä tapahtumia on.
 
Elon Musk

Kunnon Luumu
BANNED
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
66
On tietysti hyvä, että - tästä käydään avointa keskustelua

Mielestäni tuollainen rasistien retoriikkaa myötäilevä mielipide on yleisesti haitalliseksi katsottavaa ilmaisua, joten vihapuheen nojalla vankilaan koko ukko. :kahvi:

Bonuksena:

jos tämmöisiä ikäviä tapahtumia on

jos tämmöisiä ikäviä tapahtumia on

jos tämmöisiä ikäviä tapahtumia on

jos tämmöisiä ikäviä tapahtumia on

jos
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 963
Oulun kaupunginjohtajalla on samanlaisia piirteitä järkyttyä yhä uudestaan samoista asioista kuin virkaa toimittavalla pääministerillämme.

Olisi kiva tietää, että onko hän tulossa ehdolle huhtikuun vaaleissa kun niin kovasti järkyttää.

Päivi Laajala – Wikipedia

Kaupunginjohtaja Päivi Laajala: Olen järkyttynyt uusista alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä – Toimenpiteitä ryhdytään suunnittelemaan heti maanantaina

Seksuaalirikosvyyhdin varjostama Oulu miettii selviytymiskeinoja – kaupungin viranomaiset pohtivat mitä valtiolta pyydetään
Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala kertoo, että kokouksessa pohditaan pääministeri Juha Sipilän pyynnöstä esimerkiksi sitä, millaisia uusia keinoja Oulun kaupunki voi toteuttaa ja järjestää.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 951
Mitähän tuolta oulun taustalta vielä paljastuu,ei voi olla sattumaa että lasten hyväksikäyttö on keskittynyt juuri sinne.
Veikkaan että jotain naiveja ja sinisilmäisiä kukkahattutätejä sieltä vielä paljastuu.
 
Ainakin Esikoto -hanke sieltä on paljastunut jossa pakolaisia vietiin tutustumaan päiväkoteihin ja kouluihin. Tiedä sitten onko vastaavia hankkeita paljonkin käynnissä muualla Suomessa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
244 908
Viestejä
4 272 804
Jäsenet
71 580
Uusin jäsen
Sabelli

Hinta.fi

Ylös Bottom