• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Suomen maahanmuutosta, maahanmuuttopolitiikasta ja niihin liittyvistä ilmiöistä (KR 2.0)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Vähemmistöön kuuluvana oon joskus kannattanut näitä tiettyjä puolueita. Valitettavasti nämä puolueet eivät ole koskaan tehneet mitään oman vähemmistöni eteen, koska vähemmistöjen etujen ajaminen tuntuu olevan näille puolueille pelkkää politiikointia ja kannatuksen haalimista. Minun syrjityn ja sulkeutuneen vähemmistön etuja ajamalla ei voi poliittisesti saavuttaa juuri mitään. Sen vuoksi ketään ei kiinnosta.

Nämä puolueet ovat kuitenkin tuoneet maahan ihmisiä, jotka ymmärtää kaltaisiani vielä vähemmän kuin kantasuomalaiset. Heihin kohdistuvasta rasismista ollaan kovasti huolissaan, mutta minun kohteluni ei kiinnosta ketään.

Alla olevat kuvat ovat klippejä oikeista videoista ja kertovat, missä todellisuudessa elän. Vastaavaa materiaalia löytyy runsaasti.
Ottamatta kantaa sen enemmän...

Kannattaisi varmaan itseään arvottaa jollakin muulla tavalla kuin "vähemmistö"-statuksella.
 
Ottamatta kantaa sen enemmän...

Kannattaisi varmaan itseään arvottaa jollakin muulla tavalla kuin "vähemmistö"-statuksella.
Kiitos ohjeesta. Omassa reaalielämässäni joudun arvottamaan itseni aivan muilla tavoilla kuin "vähemmistö"-statuksella. Mutta jos otsikon aiheesta...

Vähemmistöpiirit ovat politisoituneita ja suuri osa vetovastuussa olevista henkilöistä omaa tiettyjen puolueiden jäsenyyden. Tästä sitte seuraa, ettei maahanmuuttoon liittyvistä asioista ole mahdollista keskustella negatiivisessa sävyssä. Ei edes uhrina, koska ulkomaalaiset ovat uhrihierarkiassa s-vähemmistöjen yläpuolella. Tämä on tuskallista niille, jotka joutuvat kokemaan astetta vakavampia asioita, joista ei voi kuitenkaan keskustella mikäli koko tuttavapiiri on saman poliittisen sateenkaaren alla.
 
Käsitän tämän seuraavasti: Vasemmistotärähtäneistö on ominut vähemmistöt(ihan sama mikä vähemmistö) jonkinlaisiksi lemmikeiksi tai pehmonalleiksi joita voi retuuttaa miten tykkää ja käyttää aseena. Kokevat ettei vähemmistöltä tarvitse kysyä vaan hehän toimivat vasemmiston toteemeina tai itkevät ja toimivat. Loogisesti tästä seuraa, että vaikkapa suuntautumisen tai identiteetin vuoksi vähemmistön edustajaksi kategorisoitu kokee mm. läheisten ja oletetun vertaisryhmän kautta välittyvää sosiaalista painetta tunnustaa äärivasemmistolaista oppia kuten myötäillä sellaisia vähemmistöjä, jotka vihaavat tämän omaa vähemmistöä. Näin ollen tervetuloa-maahanmuuttopolitiikan osalta mikä tahansa muu kuin papukaijamainen ylistys tulkitaan vihapuheeksi ja johtaa sosiaalisiin sanktioihin, vielä herkemmin kuin ei-vähemmistöihmisellä.
 
Ehkä hieman karrikoidusti kirjoitat, mutta vähän tuohon suuntaan...:) S-vähemmistöpiirit ovat mielestäni niin politisoituneita, etteivät ne enää palvele vähemmistöjen etua. Esimerkiksi Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kannattajista varmasti löytyy erilaisten s-vähemmistöjen edustajia, mutta he eivät voi oikein olla näiden piirien toiminnassa mukana. Ainakin joutuvat vaikenemaan poliittisesta ajatusmaailmastaan. Yleisesti ottaen väärillä mielipiteillä saa äärioikeistolaisen leiman helposti, ja sen jälkeen ei ole asiaa enää mihinkään. Tästä syntyy se sosiaalinen paine, joka pakottaa ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla jos aikoo olla mukana.

Mutta joo... tämä nyt oli vähän erilaista näkökulmaa otsikon aiheeseen.
 
Onhan Persuissa ainakin yksi julkihomo ja nauttii suurta suosiota, joten en sanoisi että Persut nyt mitenkään kovin s-vähemmistö kriittinen olisi.

Mutta tottahan tuo on, että s-vähemmistöt vain sahaavat omaa oksaansa äänestäen vihervasureita, koska vassareiden tärkein agenda on väestönvaihto ja islamisaatio, eli saada tänne niitä kulttureita jotka haluavat kaikki s-vähemmistöt hengiltä.

Olisiko homojen ja transujen lopultakin aika herätä, silmät auki ja ottaa pää pois puskasta ja tehdä jotain asialle? Jos ei halua Persuja äänestää, niin perustaa vaikka oman puolueen, joka on pro-homo, mutta äärimmäinen ei islamisaatiolle. Siinä toki sitten asettaa itsensä tulilinjalle näidä aika väkivaltaistenkin vasemmistolaisten kanssa, koska aika pieni osa vasureista on oikeasti s-vähemmistöjä, suurin osa kannattaa aivan muuta ideologiaa heidän politiikassaan, kuten itsekkin olet huomannut. Mutta hei, Suomessa meillä on vaalisalaisuus, jos aivan pakko, niin menkää vaan hengailemaan vasemmistohullujen kanssa toreille, mutta sitten siellä äänestyskopissa voi ihan salaa kirjoittaa sellaisen numeron kuin ihan itse haluaa. Muutamien vaalien jälkeen voi vasurien kannatus pudota riittävästi, ettei heillä ole enää niin paljon valtaa alistaa s-vähemmistöjä. Lähtee iso pyörä liikkeelle, s-vähemmistöt tajuavat tilanteen ja hyvä sauma puolueelle joka oikeasti ajaa heidän asiaa.
 
Vai että kansalaisuus pitäisi ansaita... Vaarana on ilmeisesti että jatkossa migrin tädin uhkailun, parin raiskausyrityksen ja huumeiden myynnin jälkeen niitä ei enää automaattisesti myönnetäkkään.

Otan sanani takaisin persuista. Kyllä ne vain on sydämettömiä hirviöitä. :tdown:
Pakko vielä kommentoida tähän että kiinnostaa kyllä tietää se idiootti joka on keksinyt että näitä passeja kannattaa jaella ihmisille joilla ei ole mitään työhistoriaa maassa ja ovat istuneet sosiaalituilla 5 vuotta, ja kielitaitokin on niin ja näin. Suhteessa siihen että kuinka paha moka tämä on ollut niin tästä ei ole puhuttu läheskään tarpeeksi, PS:n Sakari Puisto on muistaakseni ottanut tämän esille ja sanonut että on 1. prioriteetti lopettaa kansalaisuuksien ilmaisjakelu koska pitkänajan kustannukset tulevat olemaan aivan valtavat (sosiaaliset ja rahalliset kustannukset).

Omasta mielestä esim. pakolaistatukselta ei pitäisi koskaan olla pääsyä kansalaisuuteen, tosin en ottaisi pakolaisia muutenkaan. Tanskassa muistaakseni tehtiin niin että pakolaisstatukselta ei ole edes pääsyä pysyväänoleskelulupaan, ja eipä sieltä moni enää edes hae pakolaisasemaa kun edut alkavat olla niin huonot.

Usein myös puhutaan että jos tuota vaikeutetaan niin se laskee Suomen kilpailukykyä, mutta esim. UAE ei anna ikinä edes pysyvääoleskelulupaa tai saati sitten kansalaisuutta ulkomaalaisille, silti sinne virtaa porukkaa jotka työskentelevät ja ostavat asuntoja jne. Samoin myös Singapore, Hong Kong, Japani joissa on suhteellisen tiukat vaatimukset houkuttelevat porukkaa töihin ja perustamaan yrityksiä jne. Helppo kansalaisuus houkuttelee vain helppoheikkejä.

Muutenkin pitäisi ottaa takasin se laki joka vaatii ulkomaalaisia luopumaan edellisestä kansalaisuudesta koska siinä mitataan että haluaako rusinat pullasta vai haluaako oikeasti osaksi maata. Ja, tosiaan joku sanoi että ei voisi sitten ottaa kansalaisuuksia pois rötöstelijöiltä jos heillä on vain suomen kansalaisuus. Noh, Suomi ei niitä kuitenkaan tule ottamaan pois vaikka olisi 5 kansalaisuutta ja toiseksi ei niitä tarvitse jaella ihan jokaiselle jolla on pulssi niin tätä ongelmaa ei tule.

Länsimaat suhtautuvat jotenkin todella olankohautuksella kansalaisuuteen, jotenkin että se on vain joku lappu jolla pääsee matkustamaan ilman viisumia. Mutta se on aika fundamentaalinen asia esim. Suomessa jossa siihen kuuluu maanpuolustusvelvollisuus jne. Tämän vuoksi olisi hyvä myös oikeasti sitouttaa ihmiset maahan. Jos Aasiassa haet kansalaisuutta niin lähes poikkeuksetta siihen kuuluu edellisestä luopuminen: Taiwan, Hong Kong, Macau, Thaimaa, Singapore, Japani, Etelä-Korea, Vietnam jne. Lähes kaikki maat vaativat tuon. Jos ei ole valmis siihen niin voi olla pysyvälläoleskeluluvalla joka on jo aika lähellä kansalaisuutta jos vain haluaa asua pysyvästi.
 
Näissä maahanmuuttoon liittyvissä asioissa kannattaa myös muistaa aina, ettei sieltä ole tulossa pelkästään yksittäisiä henkilöitä, vaan henkilöitä, jotka yrittävät perheenyhdistämisien kautta saada myös perheenjäsenet sekä sukulaiset Suomeen, jolloin maahanmuuton henkilömäärät ja niistä aiheutuneet kustannukset kertautuvat moninkertaisiksi.

Lisäksi on turvapaikkaa hakevia alaikäisiä "akkurilapsia", joille tehdään luultavasti aina nopeutetut turvapaikkaprosessit ja perheenyhdistämiset.

Nostakaa kaikki käsi pystyyn, jotka lähettäisivät oman lapsensa alaikäisenä vieraaseen maahan yksin.
 
Nostakaa kaikki käsi pystyyn, jotka lähettäisivät oman lapsensa alaikäisenä vieraaseen maahan yksin.

Niinku näin?

1742467544942.jpeg
 
Kannattaa tutustua tarkemmin aiheeseen:

1. Suomalaisperheet eivät mielellään luopuneet lapsistaan. Sotalapsien siirtoja järjesteltiin monista, myös poliittisista syistä. Toimittamalla lapsia muihin Pohjoismaihin ajateltiin samalla vahvistaa suhteita näihin maihin. Lasta haluavia ruotsalaisperheitä oli myös paljon. Suurin osa suomalaisista politiikoista vastusti siirtoa, mutta korkeimmassa asemassa olevat taas katsoivat, että siirrosta on etua. Taustalla vaikutti myös epävarmuus, monessa suomalaisperheissä pelättiin esim. Neuvostoliiton miehitystä. Jatkosodan vuosina kotirintamalla kiersi SPR:n väkeä agitoimassa perheitä toimittamaan lapsiaan Ruotsiin turvaan. Joskus perheen lapsista arvottiin lähtijä. Moni sotalapsi koki myöhemmin katkeruutta, miksi juuri hänet lähetettiin.
2. Halukkaat perheet kyllä rekisteröitiin etukäteen, ja jonkinlainen alkuseulonta suoritettiin, muttei riittävä, eikä lasten etuja ajateltu tarpeeksi. Lasten saavuttua paikalle, nämä perheet saivat itse tulla valikoimaan haluamansa. Tytöt menivät huomattavasti paremmin ”kaupaksi” kuin pojat, ellei poika ollut tarpeeksi iso ollakseen avuksi tilalla.

Noh, alkaa mennä jo offtopiciksi.
 
Muutama ilmeisesti käsitti väärin lauseen "Nostakaa kaikki käsi pystyyn, jotka lähettäisivät oman lapsensa alaikäisenä vieraaseen maahan yksin."

Tarkoitin tällä muuta kuin jotain Suomessa lähes sata vuotta sitten käytyä sotaa, eli näitä Syyriasta ja Somaliasta yms. tulevia lapsia, joilla ei monestikaan olisi edes edellytyksiä turvapaikkaan, mutta varmasti kun on kyse lapsista, silloin hyysärimode menee päälle ja kaikki onnistuu.

Onneksi tähän on tulossa muutosta.

485032906_1081032780728711_5449974330587512496_n.jpg
 
...
On hyvä kysymys miksi ennen ei olla vaadittu että tulot riittävät jos tulee Suomeen jossa on siis kaiken kattava sosiaaliturva?
 
On hyvä kysymys miksi ennen ei olla vaadittu että tulot riittävät jos tulee Suomeen jossa on siis kaiken kattava sosiaaliturva?
Joskus aikanaan Unkariinki ku meni vaihto-opiskeleen, nii oleskelulupaan (ku maassaoleskelu oli yli 3kk, jos oikein muistan) piti todistella, että on tarpeeksi massia ja tuloja, että pärjää. Kai se meilläki sama on, mut noi vaa kaiketi väkisin tulevat ja eikä heitä karkoiteta tms..Sen sijaan heistä pidetään huoli ja tarjotaan sosiaaliturvaa maailman tappiin saakka. Suomalaisille se pitäis olla tarkoitettu..
 
On hyvä kysymys miksi ennen ei olla vaadittu että tulot riittävät jos tulee Suomeen jossa on siis kaiken kattava sosiaaliturva?
Sehän on poliittinen kysymys.

Voit tarkastella ketkä nykyistä hallitusta aikaisemmin olivat vallassa ja päätöksenteossa mukana ja mitkä heidän ideologiansa ovat olleet maahanmuuttoa kohtaan ja on vielä nykyäänkin.

Jätän tämän vaan tähän, enkä ala tästä sen enempää keskustelemaan.
 
Eikö näiden maahantulijoiden kanssa voisi tehdä sellaista ratkaisua että:

A) Kansalaisuuden myöntäminen ainoastaan nettomaksajille
B) Sosiaaliturvan katkaisu mikäli 6kk oleskelun jälkeen ei tule toimeen omillaan.
 
B) Sosiaaliturvan katkaisu mikäli 6kk oleskelun jälkeen ei tule toimeen omillaan.
Ei pitäis olla ees sosiaaliturvaa ekan 6kk oleskelun aikana, pitäis pärjätä itse. Mut noi ryssän masinoimatki "pakolaiset" sai heti katon päälleensä ja prepaid-kortin, jotta saa vähä kaupassa käyä(????). Samaan aikaan on pirusti suomalaisia, joiden on vaikee saada asuntoa. e: enkä tarkoita pelkästään narkkeja/juoppoja, vaa ihan työssäkäyviä ihmisiä, joilla syystä tai toisesta on vaikkapa luottotiedot joskus menneet. Merkinnät säilyy "puoli elämää", jos ei niitä saa maksettua.
 
Viimeksi muokattu:
Muutama ilmeisesti käsitti väärin lauseen "Nostakaa kaikki käsi pystyyn, jotka lähettäisivät oman lapsensa alaikäisenä vieraaseen maahan yksin."

Tarkoitin tällä muuta kuin jotain Suomessa lähes sata vuotta sitten käytyä sotaa, eli näitä Syyriasta ja Somaliasta yms. tulevia lapsia, joilla ei monestikaan olisi edes edellytyksiä turvapaikkaan, mutta varmasti kun on kyse lapsista, silloin hyysärimode menee päälle ja kaikki onnistuu.

Onneksi tähän on tulossa muutosta.

485032906_1081032780728711_5449974330587512496_n.jpg
Ei argumenttina vastaan, mutta vain huomiona ja muistona:
Musa (16 vuotta, ikätarkistus on rasismia) pilkkii tässä iloisena alaikäisenä turvapaikanhakijana vuonna 2013.
Alaikäisenä hän on saanut myös perheensä maahan perheenyhdistämisen kautta ilman tulorajoja. Eläköitymisen suhteen ei varmaankaan ole ongelmaa. Maksutapa vain muuttuu.

1742505061085.png

edit.
On ilo taas mennä huomenna aamusta töihin, kun on tätä paskaa jo katsellut jopa hesarin riemujuttujen mukana sen lähemmäs pari vuosikymmentä.
 
Ei argumenttina vastaan, mutta vain huomiona ja muistona:
Musa (16 vuotta, ikätarkistus on rasismia) pilkkii tässä iloisena alaikäisenä turvapaikanhakijana vuonna 2013.
Alaikäisenä hän on saanut myös perheensä maahan perheenyhdistämisen kautta ilman tulorajoja. Eläköitymisen suhteen ei varmaankaan ole ongelmaa. Maksutapa vain muuttuu.

1742505061085.png
Siis eihän tuota nyt voisi luulla tuhannen promillen kännissäkään 16-vuotiaaksi. :D:D:D
 
Siis eihän tuota nyt voisi luulla tuhannen promillen kännissäkään 16-vuotiaaksi. :D:D:D
Niin, silti maan ykköslehti on tehnyt herroista ylistävän uutisjutun jo 12 vuotta sitten, otsikko tosiaan on "Mato hämmästytti teinejä". (Joku lukuoikeudet omaava voisi ottaa tuosta jutusta kopsun (ja lähettää vaikka mulle) ennen kuin se kummallisesti häviää bittiavaruuteen.)

En ole toimittajan myöhempään tuotantoon tustustunut sillä tavoin, että olisi nimi jäänyt mieleen erityisemmin.

edit.
Googlen hausta on myös hävinnyt erilaisia sivustoja ja sen semmoista, jotka näihin maahanmuuttoasioihin on puuttuneet. Edes hakemalla "site:<osoite>" ei löydy mitään.
Ehkä se on nyt vain vaalien aikainen "häiriö" tai sitten osa laajempaa kampanjaa.

Ainahan on se fasistien X...
 
Viimeksi muokattu:
Ylempään viitaten, otin varmuuden varalle sen ilmaisen tilaukseni. Pitänee näitä helmiä onkia enemmäkin. Muistin Musan iän väärin. Hän olikin jo hyvin kotoutunut 17-vuotias ja pilkki kalaa ihan solkenaan!

Clarissa taas sen sijaan on ollut kotouttajien hoivassa ja hänen kanssaan on keskusteltu ranskaksi. Kuvatekstistä saa sen ajatuksen, että tämä on tapahtunut tulkin voimin, mutta voihan siellä olla kieliosaajiakin mukana tulkkaamassa! Hänen kalasaaliinsa jäi melko laihaksi, mutta ilmiselvästi on teini-ikäinen.
1742508853144.png
 
Mikael Viitanen Tampereelta kirjoittaa viime aikoina esiin nousseesta suhteellisen massiivisesta kampanjasta, jossa kerrotaan maahanmuutosta pelkästään positiivisessa valossa. Maahanmuutto on mukamas maanpuolustusta, maahanmuutosta on ainoastaan hyötyä jne. Tätä viestiä levitetään mm. mainostauluilla ja lehdissä. Viesti ei kuitenkaan kerro sanaakaan maahanmuuton negatiivisista puolista.

Kampanjan nimeksi on harhaanjohtavasti valittu "Maanpuolustajat" -niminen organisaatio, jolla ei kuitenkaan olee mitään tekemistä maanpuolustuksen tai reserviläistoiminnan kanssa. Organisaation takana on useita yhteistyökumppaneita, kuten:
  • Helsingin yliopisto
  • Palvelualojen ammattiliitto PAM
  • Keskuskauppakamari
  • Suomen yrittäjät
  • Diakonialaitos
  • Posti
Joukossa on monta julkisrahoitteista putiikkia, jotka ilmeisesti verorahoista rahoittavat tällaisen pasha-propagandan levittämistä. Kyllä taas työ ja veronmaksu maistuu maanantaina...

On myös tosi hienoa nähdä, miten Vasemmistoliitto-ja Demari -taustainen PAM tekee yhteistyötä Kokoomustaustaisten Keskuskauppakamarin ja Suomen yrittäjien kanssa. Tajuaakohan PAM:iin kuuluvat kaupanalan työntekijät, siivoojat, vartijat, kiinteistöhoitajat yms, että he jäsenmaksuissaan rahoittavat ulkomaisen polkutyövoiman tuottamista Suomeen?

On kyllä aina yhtä hämmentävää nähdä että maksimaalisenkin vastakkainasettelun aikana sekä kommarit että suuryritysten sikariportaat saa tuotua yhteisen pöydän ääreen kun tarkoitus on saada 100% maahanmuuttajista näyttämään siltä mitä ~10% edustaa. Kaikesta voidaan olla eri mieltä, mutta kun pitää R-kioskin ryöstäjä tai työtön räppäri saada näyttämään avaruuskirurgilta niin ei ole sellaista kiveä jonka läpi tämä valkopesuritarien joukko ei marssi.

Edit:
Aiheeseen liittyen tuli X:ssä vastaan tällainen Kokoomuksen kansanedustaja Martin Paasilta:
1742621885571.png

En tiedä keitä tutkijoita nämä ovat ja ottamatta mitenkään kantaa siihen kuinka realistisia/lennokkaita tällaiset visiot on, on mielenkiintoista miten missään muualla ei ole kuulunut tästä mitään vaikka Kokoomus on puolueena ensisijainen työperäisen maahanmuuton pakkosyöttäjä.
Päättäjät eivät ole asiantuntijoita vaan heidän tulee kuunnella asiantuntijoiden näkemyksiä ja sen perusteella toimia kansakunnan hyväksi. Jos Eduskuntaan on suoraan tultu kertomaan että työperäisen maahanmuuton tarve on ohi koska robotikkaa kehittyy nyt niin lujaa niin VÄHINTÄÄNKIN sen tulisi herättää itsekriittistä keskustelua Kokoomuksen sisällä siitä onko maahanmuuttolinjat nyt aivan ajantasalla ja pitäisikö Suomen tulevaisuuden tarpeiden arvioinnissa olla muukin kuin vuosikymmeniä vanha näkemys.
 
Viimeksi muokattu:
Missähän vaiheessa kukaan uskaltaa alkaa puhumaan maahanmuuttopolitiikan sijaan myös maastamuuttopolitiikasta, vai onko se liian rasistinen ja ihmisoikeuksia loukkaava lause, että sitä kukaan uskaltaisi käyttää?
Maastamuuttopolitiikasta puhutaan heti kun nettoveronmaksajat yrittävät paeta Suomesta ja vassarit yrittää estää sen.
 
viime aikoina esiin nousseesta suhteellisen massiivisesta kampanjasta, jossa kerrotaan maahanmuutosta pelkästään positiivisessa valossa. Maahanmuutto on mukamas maanpuolustusta, maahanmuutosta on ainoastaan hyötyä jne. Tätä viestiä levitetään mm. mainostauluilla ja lehdissä. Viesti ei kuitenkaan kerro sanaakaan maahanmuuton negatiivisista puolista.
Tällainen on ollut taukoamatta käynnissä ainakin 20 vuotta kattaen useimmat mediat, toimittajat ja poliitikot. Periaate on kirjattu jopa Ylen tehtäviin ja erääseen opetuksen ohjeeseen joka vähintään äänin piilotettiin. Onhan tulijoiden motiivien arviointi sentään rasismia.
 
Onhan Persuissa ainakin yksi julkihomo ja nauttii suurta suosiota, joten en sanoisi että Persut nyt mitenkään kovin s-vähemmistö kriittinen olisi.

Mutta tottahan tuo on, että s-vähemmistöt vain sahaavat omaa oksaansa äänestäen vihervasureita, koska vassareiden tärkein agenda on väestönvaihto ja islamisaatio, eli saada tänne niitä kulttureita jotka haluavat kaikki s-vähemmistöt hengiltä.

Olisiko homojen ja transujen lopultakin aika herätä, silmät auki ja ottaa pää pois puskasta ja tehdä jotain asialle? Jos ei halua Persuja äänestää, niin perustaa vaikka oman puolueen, joka on pro-homo, mutta äärimmäinen ei islamisaatiolle. Siinä toki sitten asettaa itsensä tulilinjalle näidä aika väkivaltaistenkin vasemmistolaisten kanssa, koska aika pieni osa vasureista on oikeasti s-vähemmistöjä, suurin osa kannattaa aivan muuta ideologiaa heidän politiikassaan, kuten itsekkin olet huomannut. Mutta hei, Suomessa meillä on vaalisalaisuus, jos aivan pakko, niin menkää vaan hengailemaan vasemmistohullujen kanssa toreille, mutta sitten siellä äänestyskopissa voi ihan salaa kirjoittaa sellaisen numeron kuin ihan itse haluaa. Muutamien vaalien jälkeen voi vasurien kannatus pudota riittävästi, ettei heillä ole enää niin paljon valtaa alistaa s-vähemmistöjä. Lähtee iso pyörä liikkeelle, s-vähemmistöt tajuavat tilanteen ja hyvä sauma puolueelle joka oikeasti ajaa heidän asiaa.
Perussuomalaisilla on itseäasiassa kaksi homoa kansanedustajaa, Vigelius ja Tynkkynen. Siltkin s-vähemmistöpiireissä valtaosa pitää Perussuomalaisia äärioikeistolaisena ja erittäin vähemmistövastaisena puolueena. Harvalukuisella joukolla tämä menee jopa psykoosin kaltaisen tilan tasolle.

Mun mielestä Perussuomalaisille olisi järkevää linjata uudestaan suhtautumistaan seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin. Uskoisin niin, että valtaosalla Perussuomalaisten kannattajista pääkriteeri Perussuomalaisten äänestämiseen ei ole sen nihkeä suhtautuminen s-vähemmistöihin vaan kannatuksen syyt on aivan muualla. Kuten esimerkiksi vääränlaisessa maahanmuutossa, jonka lieveilmiöitä olen itsekin jo päässyt maistamaan.

S-vähemmistöihin liittyvä vastakkainasettelu on aivan valtava voimavara ja polttoaine vasemmistolaisille ja vihreille puolueille. En tahdo oikein ymmärtää, miksi Perussuomalaiset haluavat vapaaehtoisesti luovuttaa tällaisen voimalähteen vastapuolen käyttöön.
 
Mun mielestä Perussuomalaisille olisi järkevää linjata uudestaan suhtautumistaan seksuaali-ja sukupuolivähemmistöihin.
Miksi? Tämä validoisi sen että jotain linjattavaa ylipäätään olisi. Ensin persujen piti olla naisvastainen puolue, sitten tuli Riikka Purra. Sitten seksuaalivähemmistöjen vastainen puolue, sitten tulikin seksuaalivähemmistöt. No entä maahanmuuttovastaisuus…todellisuudessa vastustetaan vain haittamaahanmuuttoa.

Jos ihmiset päättävät tietoisesti uskoa valeisiin tai ovat niin vajaälyisiä että ovat low effort propagandan vietävissä niin ei se persujen vastaanhuuto mitään auta. Tämä on samanlaista pelleilyä kuin ”irtisanoudutko asiasta X”-perseily.
 
Niinpä. Toki jokainen voi äänestää mitä haluaa ja sanoa toista, mutta tiedän useammankin maahanmuuttajan, ketkä kertoneet kannattavansa persuja. Vaikka heilläkin on tiheä pigmentti kerros, eli luulisi että suojaväri kunnossa, niin eivät ole sitä passia saanet käteen kuin Manulle illallinen, vaan ovat oman alansa ammattilaisia, tekniikan tohtoreita jne, ovat tulleet työviisumilla, oppineet kielen, ottaneet suomalaisen vaimon ja lopulta passi on tullut palkinnoksi tehdystä työstä. Jokaisen ahkerasti työtä tekevän ihmisen tulisi äänestää jotain muuta kuin sossua, koska vassaripolitiikassa ammutaan vain itseämme jalkaan.
 
Miksi? Tämä validoisi sen että jotain linjattavaa ylipäätään olisi. Ensin persujen piti olla naisvastainen puolue, sitten tuli Riikka Purra. Sitten seksuaalivähemmistöjen vastainen puolue, sitten tulikin seksuaalivähemmistöt. No entä maahanmuuttovastaisuus…todellisuudessa vastustetaan vain haittamaahanmuuttoa.

Jos ihmiset päättävät tietoisesti uskoa valeisiin tai ovat niin vajaälyisiä että ovat low effort propagandan vietävissä niin ei se persujen vastaanhuuto mitään auta. Tämä on samanlaista pelleilyä kuin ”irtisanoudutko asiasta X”-perseily.
Tie suurimmaksi puolueeksi on kivinen koska vastustajat käyttää kaikki kortit. Siksi omat kortit pitäisi pelata oikein. S-vähemmistöjen tapauksessa ei ole kyse vain heidän äänistä, vaan myös kaikkien heitä sympatiseeraavien ihmisten äänistä.

Perussuomaisilla on kaksi homoseksuaalia kansanedustajaa. Koska puolue ei ole kuitenkaan tehnyt mitään s-vähemmistöjen eteen ja vastustanutkin joitakin hankkeita, niin sitten Perussuomalaisia vastustavat tahot käyttävät aina jotakin tällaista retoriikkaa: "Ne kaksi toimii rahasta itseään ja omaa seksuaalivähemmistöä vastaan. Todellisuudessa ne Persut pakottaisi kaikki homot kaappiin." Ja niin edelleen...

Mun mielestä Perussuomalaisten ei tarvitsisi tehdä mitään suuria jotta asiat lähtisi eteenpäin. Esimerkiksi mainoskampanjoissa voisi tuoda julki, että Suomen pitää olla turvallinen kaikille suomalaisille, myös s-vähemmistöille. Purra voisi joskus poseerata sellaistenkin s-vähemmistöjen kanssa, joiden kanssa Sanna Marin ei olisi ikinä asettunut yhteiskuvaan. Marinhan poseerasi vain nuorten ja hyvännäköisten homomiesten kanssa, koska se tuki parhaiten hänen henkilökohtaisen imagon rakentamista. Se nainen ei välittänyt kuin itsestään.
 
Ihme kitinää taas näkyy vaikka persuilla on enemmän valtaa kuin koskaan ennen. Hallituksessa Purra vie ja Orpo vikisee. Jos tämä ei riitä niin kannattaa kääntyä sinimustan puoleen. Sitten voi sitä omaa puoluettaan täällä kehua ilman kompromisseja.
 
Aivan täyttä roskaa taas. Persut tekevät aivan bare minimum maahanmuuttokiristykset jotka monissa muissa maissa tehdään vasemmistopuolueidenkin siunauksella. Tämä toki on askel oikeaan suuntaan edellisestä linjasta jossa Suomea tietoisesti upotettiin, mutta silti mitään edes etäisesti vahvaa päätöstä ei Kokoomuksen, RKP:n ja Kristittyjen ansiosta voi tehdä. Sinimustista olisi hyvä saada kirittäjä persuille, mutta puolue on kauttaaltaan sekaisin kuin seinäkello eikä näillä näkymin koskaan tule saamaan merkittävää kannatusta.
 
Valitettavasti se on näin mutta Suomi on maahanmuutossa niin äärivasemmalla että jopa nämä pienet kiristykset nähdään ihan hirveänä asiana. Varteenotettavaa vaihtoehtoa persuille ei vain ole, eli itsellä ainakin menee ääni sinne niin kauan kun sellainen oikea vaihtoehto tulee. Rantanen on ainakin ministerinä tehnyt hyvää työtä.
 
Ehkä hieman karrikoidusti kirjoitat, mutta vähän tuohon suuntaan...:) S-vähemmistöpiirit ovat mielestäni niin politisoituneita, etteivät ne enää palvele vähemmistöjen etua. Esimerkiksi Perussuomalaisten ja Kokoomuksen kannattajista varmasti löytyy erilaisten s-vähemmistöjen edustajia, mutta he eivät voi oikein olla näiden piirien toiminnassa mukana. Ainakin joutuvat vaikenemaan poliittisesta ajatusmaailmastaan. Yleisesti ottaen väärillä mielipiteillä saa äärioikeistolaisen leiman helposti, ja sen jälkeen ei ole asiaa enää mihinkään. Tästä syntyy se sosiaalinen paine, joka pakottaa ajattelemaan ja toimimaan tietyllä tavalla jos aikoo olla mukana.

Mutta joo... tämä nyt oli vähän erilaista näkökulmaa otsikon aiheeseen.
Vähemmistöön kuuluvana oon joskus kannattanut näitä tiettyjä puolueita. Valitettavasti nämä puolueet eivät ole koskaan tehneet mitään oman vähemmistöni eteen, koska vähemmistöjen etujen ajaminen tuntuu olevan näille puolueille pelkkää politiikointia ja kannatuksen haalimista. Minun syrjityn ja sulkeutuneen vähemmistön etuja ajamalla ei voi poliittisesti saavuttaa juuri mitään. Sen vuoksi ketään ei kiinnosta.

Nämä puolueet ovat kuitenkin tuoneet maahan ihmisiä, jotka ymmärtää kaltaisiani vielä vähemmän kuin kantasuomalaiset. Heihin kohdistuvasta rasismista ollaan kovasti huolissaan, mutta minun kohteluni ei kiinnosta ketään.

Alla olevat kuvat ovat klippejä oikeista videoista ja kertovat, missä todellisuudessa elän. Vastaavaa materiaalia löytyy runsaasti.
Jos sinulla on hyvää kontenttia, niin miksi et mene johonkin #puheenaihe, #23 minuuttia, #Molaritube tai vastaavaan podcastiin kertomaan, että kvanttifyysikko-Wolt-kuskit nimittelevät ja ahdistelevat jatkuvasti, mutta siitä on vain pakko vaieta ryhmäpaineen vuoksi?

Myös se olisi mielenkiintoista settiä julkiseen keskusteluun, että homoseksuaali-Persut ja Kokkarit ajetaan pihalle Setan bakkanaaleista. Eikös tuo putiikki nimenomaan vaadi tasa-arvoa kaikille muille paitsi lihaa syöville valkoihoisille heteromiehille (?). Vuonna 2020 Setalle on myönnetty 762 472 euroa tukea. Ehkäpä Purra voisi saksia tämän takaisin paikkaamaan valtion vajeita.

Sen varoituksen annan, että mikäli päätät oikeasti mennä johonkin podcastiin avautumaan, niin suv.. sekopäistö ei tule jättämään mitään konstia käyttämättä sinun löytämiseksi ja rankaisemiseksi.
 
YLE kertoo ViherKokoomuksen kunniavieraan harjoittamasta taksibisneksestä. Taksikuljettajan ulkomaalaistaustainen nimi mainitaan luonnollisesti vasta aivan jutun lopussa, jotta lukijoiden maailmankuva ei häiriintyisi.

Kunniavieras oli ottanut Helsingin keskustasta naisia kyytiin, mutta kohdeosoitteen sijaan hän oli ajanut kaupungin ulkopuolelle syrjäiselle paikalle ja raiskannut asiakkaansa. Tämä oli toistunut vähintäänkin 12 kertaa vuosien 2018-2021 välillä.

On hyvin mielenkiintoista, että vaadittiin yli 3 vuotta ja 12 asianomistajaa, ennen kuin Helsingin poliisi kykeni ratkaisemaan tapauksen. Me kaikki tiedämme, että Helsingin keskusta, kehätiet yms ovat täynnä kameroita. 12 naisesta on varmastikin irronnut tietoa hakupaikasta, autosta ja sen väristä.

Tämäkin tapaus vain osaltaan todistaa sitä, että suvaitsevaisuuspolitiikan suojelu on Helsingin poliisille naisten turvallisuutta ja koskemattomuutta tärkeämpää. Katsoihan Helsingin poliisi läpi sormien sitäkin, kun mamujengi hakkasi ja ryösti kesällä 2015 yli 80 alaikäistä lasta. Vasta sen jälkeen kun somessa oli aiheesta tuhansia viestejä, oli poliisi pakotettu tekemään jotakin ongelmalle.

Viimeksi muokattu:
Kaikenlainen turvallisuus ja luotettavuus koettiin hiukan vanhanaikaiseksi kun laadukas taksijärjestelmä romutettiin. Tarvittiin lisää näennäisiä työpaikkoja kaikenlaisille haittamaahanmuuttajille. Toki ne työpaikat tulivat jostain, kun alalla oli aiemminkin jokunen ihminen työskennellyt. Vähät siitä. Ennen oli melkoinen omavalvonta, sittemmin paikan otti eräänlainen villi länsi. Tai no ei nyt länsi.

Tietysti tämä on helsinkikeskeisessä maailmankuvassa helppo hämärtää, koska siellä vallitsi melkoinen laittomuus jo ennen "uudistusta" eli järjestelmän alasajoa.
 
Valitettavasti se on näin mutta Suomi on maahanmuutossa niin äärivasemmalla että jopa nämä pienet kiristykset nähdään ihan hirveänä asiana. Varteenotettavaa vaihtoehtoa persuille ei vain ole, eli itsellä ainakin menee ääni sinne niin kauan kun sellainen oikea vaihtoehto tulee. Rantanen on ainakin ministerinä tehnyt hyvää työtä.
Ei persuille tarvita vaihtoehtoa sinänsä. Persujen maahanmuuttopolitiikka on ainakin toistaiseksi juuri oikeaa. Ei yliampuvaa, mutta ei vedellä laimennettua. Ongelma on siinä ettei persut saa suurimman puolueen asemaa ainakaan vielä puhumattakaan yli 50% enemmistöä eduskunnassa joten tätä maahanmuuttopolitiikkaa ei voida toimeenpanna kokonaisuudessaan.

Persut tekee hyviä kiristyksiä, mutta massakarkoitukset ja erityisesti etnisten jengien/häirikköporukoiden toimintaan puuttuminen on vielä lasten kengissä.

Niin uskomattomalta kuin se vaikuttaakin niin pelastus saattaa tulla EU:sta käsin. Komissio suunnittelee palautuskeskuksia unionin ulkopuolelle eli tod näk. Afrikkaan:
 
Oli kyllä hämmentävä kirjoitus Hesarissa Sixten Korkmanilta

Kirjoitus alkaa seuraavasti
HS sanoi:
...
Kansallismieliset populistit ovat menestyneet länsimaissa etenkin maahanmuuttoa vastustamalla tai sitä demonisoimalla. Yhden tulkinnan mukaan tämä on vain osa ennakkoluuloja hyödyntävää strategiaa, jossa tarjotaan syntipukkia kansalaisten vaikeuksille. Siihen rooliin ovat sopineet globalisaatio ja etenkin maahanmuutto.

Asiassa on toinenkin puolensa. Pienituloiset ovat joissakin maissa kärsineet siitä, että maahanmuutto heikentää palkkoja matalan tuottavuuden aloilla ja aiheuttaa paineita terveydenhuollossa, kouluissa ja asumiskustannuksissa. Hyvätuloiset voivat samalla hyötyä siitä, että työvoimaa on enemmän tarjolla siivous- ja ravintola-alojen palveluihin.

Tutkimusten mukaan vaikutukset eivät ole suuria, mutta ne ovat tuloluokittain vaikutuksiltaan erisuuntaisia. Siksi ne uhkaavat yhteiskunnan luottamusta ja koheesiota. Jotkin maahanmuuttajaryhmät ovat lisäksi eri syistä yliedustettuina sosiaalituen saajissa ja rikostilastoissa.

...

Tanska on pääministeri Mette Fredriksenin johdolla rajoittanut voimakkaasti maahanmuuttoa. Kotouttamispolitiikkaa on terävöitetty, ja laittomia maahantulijoita on palautettu Tanskan rajojen ulkopuolelle. Joitakin toimia on syystäkin moitittu epäinhimillisiksi. Samalla hyvinvointivaltion toimintaa on vahvistettu ja kehitysapua lisätty.

David Leonhardt totesi The New York Timesissa Tanskan olevan ainoa länsimaa, jossa äärioikeisto on viime vuosina lähes hävinnyt poliittiselta kartalta. Se saa miettimään.

Onpas järkevää pohdintaa.

... Mutta sitten lopussa

HS sanoi:
Suomen väestötilanne poikkeaa muista Pohjoismaista. Nykyisillä syntyvyysluvuilla väestömme kutistuu rajusti. Tarvitsemme merkittävää maahanmuuttoa. Siksikin hallituksen suhtautuminen maahanmuuttoon on liian nuivaa ja ristiriitaista.

Ongelmia on, mutta hyvin toteutettuna työperäinen maahanmuutto on korvaamaton keino vahvistaa ajan myötä työllisyyttä, yrittäjyyttä, kasvua ja julkista taloutta. Suomi tarvitsee valikoivaa maahanmuuton edistämistä ja parempaa kotouttamispolitiikkaa, kuten Jussi Pyykkösen ja Osmo Soininvaaran tuoreesta Akava Works -raportista käy ilmi. Osaajista on kyettävä kilpailemaan. Koko perhettä on tuettava, ja kaikki ulkomaalaistaustaiset lapset saatava varhaiskasvatuksen piiriin.

Samalla kiintiöpakolaisten määrää soisi humanitaarisista syistä lisättävän. On myös ylläpidettävä luottamusta hyvinvointipalveluihin ja vastustettava rasismia, joka on ihmisen arvokkuutta alentavaa ja kansantaloudellisesti kallista.

Eli Korkman aloitti ihan oikeilla päätelmillä ja asiolla mutta jostain syystä veti ihan väärät johtopäätökset ja alkoi ehdottaa maahanmuuton lisäämistä ja parempaa kotouttamispolitiikkaa koska tätähän ei ole ikinä ennen missään koitettu. Haluaa myös lisää kiintiöpakolaisia joiden ottamisen Tanska muuten lopetti kokonaan koska kiintiöt ovat kyllä tulleet moneksi kymmeneksi vuodeksi täyteen. Ei myös mainittu sitä että miten esim. Kanada muistuttaa yhä enemmän erästä Etelä-Aasian maata kuin länsimaata ja tämä siis lähes ns. työ ja opiskeluperäisen maahanmuuton seurauksena.

Mitään ei myös puhuttu Geneven sopimuksesta eroamisesta joka mahdollistaa turvapaikkahuijareille kaiken tämän, tosin kanssarikollisena on suomen vetelät päättäjät ja kuohitut äänestäjät jotka tykkäävät piiloutua erilaisten paperilappujen taakse kansalaisten turvallisuuden ja muun hyvinvoinnin kustannuksella. Eli jatkoa samalle 20+ vuotta kestäneelle lässytykselle.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
272 530
Viestejä
4 704 661
Jäsenet
76 916
Uusin jäsen
Sntnn

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom