OLESKELULUVISTA MINIMIPITUISIA, TURVAPAIKKA PERUUTETTAVISSA, KANSALAISUUS ANSAITTAVA Sekä turvapaikan että toissijaista suojelua saaneille myönnetään neljän vuoden oleskeluluvat, jotka käytän-nössä automaattisesti uusitaan pysyviksi oleskeluluviksi. Tätä käytäntöä on perusteltu sillä, että lupien uudelleen-seulonta ulkomaalaislain kirjaimen mukaisesti lisäisi tar-peettomasti byrokratiaa ja kustannuksia – vaikka maa-hanmuuttajien elinkaarellaan aiheuttamat välittömät ja välilliset kustannukset ovat valtiontaloudelle huomatta-vasti suuremmat. Suomesta poiketen Norja, Tanska ja Ruotsi myöntävät vain väliaikaisia minimipituisia oleskelulupia (3 vuotta turvapaikka, 1 vuotta toissijainen suojelu), joiden päätyt-tyä suojelun jatkamisen tarve systemaattisesti arvioidaan. Mikäli nykyiseen ulkomaalaislainsäädäntöön ei tehdä muutoksia, on väistämätöntä, että lähivuosina kymmenet tuhannet humanitaariset maahanmuuttajat saavat pysy-vän oikeuden jäädä Suomeen. Suomeen tulon ja maahan asettumisen välinen linkki on purettava turvapaikanhakijoiden kohdalla, ja turva-paikan täytyy olla peruutettavissa. Turvapaikan tai toissi-jaisen suojelun perusteella myönnettävien oleskelulupien pitää olla vain minimipituisia. Lisäksi kansainvälisen suojelun nojalla annettua väliaikaista oleskelulupaa uusit-taessa tulee maahanmuuttoviraston aina selvittää, onko luvan jatkamiselle tarvetta. Turvapaikanhakijoiden ja muiden ulkomaalaisten pääsyä pysyvän oleskeluluvan piiriin tulee rajoittaa sel-västi. Nykyinen käytäntö, jossa ulkomaalainen saa py-syvän oleskeluluvan jo neljän vuoden maassa oleskelun jälkeen, on auttamattoman lyhyt. Suomen pitää Tanskan mallin mukaisesti pidentää pysyvään oleskelulupaan vaa-dittava asumisaika kahdeksaan vuoteen ja liittää luvan saantiin myös tulotasoon, kielitaitoon, kotoutumiseen, työhistoriaan, tulonsiirtojen nauttimiseen ja nuhteetto-muuteen liittyviä vaatimuksia.Lisäksi kansainvälinen suojelu tulee olla väliaikaista. Kun olosuhteet lähtömaassa paranevat riittävästi, muut-toliikkeen pitää suuntautua Suomesta takaisinpäin. Mi-kään kansainvälinen sopimus ei edellytä, että turvapaikan pitää tarkoittaa ikuista oikeutta elää maassa. Päinvastoin lainsäädäntömme jo nyt mahdollistaa suojeluaseman lak-kauttamisen. Mikäli suojeluaseman saanut lomailee entisessä koti-maassaan – kuten heistä hyvin monet tekevät – on täysin selvää, että suojelulle ei enää ole perusteita. Suurin osa etenkin vuonna 2015 Suomeen saapuneis-ta turvapaikanhakijoista on saanut kielteisen päätöksen. Tällä ei kuitenkaan ole mitään merkitystä, sillä oikeus-järjestelmämme sallii käytännössä loputtoman määrän uusintahakemuksia ja valituksia. Turvapaikkainstituutio asettuu naurunalaiseksi, kun sitä hyväksikäytetään ket-juttamalla hakemuksia, muuttamalla seksuaalista suun-tautumista tai uskontoa ja solmimalla pika- ja lumea-violiittoja. Koska pakkopalauttaminen on edelleen liian vaikeaa, mahdollistaa tällainen toiminta oleskelun Suo-messa, vaikka siihen ei ole todellista oikeutta tai edelly-tyksiä. Jokainen prosessin osa vie valtavasti taloudellisia ja muita voimavaroja. Turvapaikan toistuvaa hakemista on selvästi rajoitet-tava ja prosessia nopeutettava. Väärinkäytöksiä on tulkit-tava hakijaa vastaan. Toisaalta kielteistä päätöstä seuraava välitön säilöönotto – joka on vaatimuksemme – jo itses-sään vähentäisi järjestelmän hyväksikäyttöä ja prosessin pitkittämisen houkuttelevuutta. Kielteisen päätöksen saaneiden palauttaminen pitää ottaa esille kaikissa Suomen kehitystyö- ja muissa rahoi-tushankkeissa sekä EU-tasolla. Mikäli maa ei ota omia kansalaisiaan vastaan, se ei voi nauttia Suomen kustanta-masta avusta.
Ahvenanmaalaiset ovat taatusti suvaitsevaisia ihmisiä, sietäväthän he suomalaisia turistejakin, ainakin sen jälkeen kun heillä on oudot erityisoikeudet Suomelta. Kyllä he oppivat nauttimaan uudenlaisesta kulttuurista, on mukavaa kun ei tarvitse enää iltaisin liikkua ulkona, ei ole korvia huumaavan hiljaista. Ja väestö todella kasvaa... Mutta ennen kaikkea, eivät ole "niitä suomalaisia".
