• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Minusta siellä on hyvänä puolena se ettei Viheruskonto ole saanut liian voimasta otetta. Tulotaso on jäänyt matalaksi, mutta kulutus on halvempaa. Thaimaakin on vertauksena kuningaskunta jota hallitsee sotilasjuntta ja arvostelusta voi saada kovan sakon tai vankilatuomion mutta mitäs väliä sillä on.
Thaimaa ei kuulu Putinin venäjälle. Muutenkin täysin eri kulttuuri ja vapaus. Paska vertailukohde.
 
Vai niin, minusta se on aika laiha "lohtu" ettei vihervasemmisto hypi silmille. Vaikka siis suomalaista oikeistoa kannatankin. Onhan se varmasti suomalaiselle halpa maa. Venäläiset itse sen sijaan ovat ostovoimansa kanssa yhä suuremmissa vaikeuksissa, suunta on ollut huono vuodesta 2014 lähtien.

Whatabout Thaimaa... Aha. En ole sinnekään menossa. Toivottavasti maassa järjestetään pian vaalit ja sotilasjuntta luopuu vallasta.

Ei Suomessa ole tavallaan oikeistoa sillä kaikki kannattaa jossain määrin hyvinvointivaltiota. Paikallishallinto olisi paras ja Venäjänkin ongelma että maa on liian suuri. Liittovaltio tavallaan mutta kansallisvaltio.

Thaimaa ei kuulu Putinin venäjälle. Muutenkin täysin eri kulttuuri ja vapaus. Paska vertailukohde.

Ei kuulu, mutta vertasin kun kyseessä oli matkustuspelko maihin jossa ei saa lausua mitä sattuu ja tuo oli vertailuna hyvä jossa ravataan paljon mahdollisista seuraamuksista huolimatta.
 
Ei Suomessa ole tavallaan oikeistoa sillä kaikki kannattaa jossain määrin hyvinvointivaltiota. Paikallishallinto olisi paras ja Venäjänkin ongelma että maa on liian suuri. Liittovaltio tavallaan mutta kansallisvaltio.

Ei kuulu, mutta vertasin kun kyseessä oli matkustuspelko maihin jossa ei saa lausua mitä sattuu ja tuo oli vertailuna hyvä jossa ravataan paljon mahdollisista seuraamuksista huolimatta.
Tämä ketju menee jo niin ohiraiteille. Turha keskustella enempää.
 
Neuvostoliitto oli täysin suljettu suunnitelmatalous, jossa valtio omisti kaiken valmistuksen ja vähittäisjakelun, ja se nyt tunnetusti toimii "aika" huonosti. Venäjällä talous on korruptoitunut, mutta siellä sentään touhussa on markkinatalouden elementtejä mukana.

Suunnitelamatalous, siinä ehkä se ero, tai no kaippa viläkin jotain sellaisia piirteitä.

Mutta yritin sanoa, että ihan sama johtaako jotain valmistusta puolueen/valtion virkamies, jolla valtaa, etuoikeuksia ja joka jemmaa sukavarteen, vai "omistaja" se loppuu sillä hetkellä ko kremlissä päätetään.

Nevostoaikaankin oli osuuskuntia ,vai mitä ne oli, ei kaikkia muka ihan suoraan puolueen.

En komenttiani oli vähän kärjistävä ja mutkia oikova , ja tarkoitus herätellä että onko siinä nyt isoa eroa, jos puolueen nimi olisi säilynyt samana ja ainoana, maa virallisesti sama mikä aiemmin. Olisi uudistunut ajan mukaan.

Edit:

Jos kommusnimi, puhutaan että monenlaisia merkityksiä, mutta toteutyksissa yhteistä se että vapaudet rajoitettu , ei demokratiaa, omaisuus sosialisoitu ja jaettu uudestaan puoleen miehille/naisille.
Jotta homma pysyy kasassa, niin antikommunismi tukahdutetaan.

Kärjistäen siellä on vain tapahtunut uusivallankumous, eikä edes yritetä höpöttää marx, lenin aatehömppää, vaan kaapista kaivettu stallin.
 
Pahin aika on ollut ensimmäiset 10 vuotta jolloin maata on hallinnut lähes tulkoon rikolliset. Putinin aikana on tapahtunut jopa ihan hyviäkin uudistuksia ja valtaa on otettu oligarkeilta takaisin valtiolle.
 
Putin ON suurin oligarkki, itse asiassa maailman suurin oligarkki...

Valtaa on tosiaan otettu. Kenelle sitä on otettu, on tosiaan eri asia... Onko parempi, että oligarkit toimivat enemmän itsenäisesti valtionjohdosta riippumatta vai Putinin juoksupoikina, saattaa olla makuasia.

Joka tapauksessa vuosituhannen vaihteen jälkeen Venäjän taloutta pönkitti erityisesti öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu. Toissijaisesti mitkään Putinin taikatemput. Lisäksi suunta on ollut ihan väärä vuodesta 2014 lähtien, jälleen sekä öljyn hinnanlaskun mutta myös talouspakotteiden vuoksi.
 
Juu rikolliset hallitsi maata, mutta ei valtiota. Putinin aikana ns. Venäjän mafia monopolisoitiin valtiolliseksi.
 
Putin ON suurin oligarkki, itse asiassa maailman suurin oligarkki...

Valtaa on tosiaan otettu. Kenelle sitä on otettu, on tosiaan eri asia... Onko parempi, että oligarkit toimivat enemmän itsenäisesti valtionjohdosta riippumatta vai Putinin juoksupoikina, saattaa olla makuasia.

Joka tapauksessa vuosituhannen vaihteen jälkeen Venäjän taloutta pönkitti erityisesti öljyn maailmanmarkkinahinnan nousu. Toissijaisesti mitkään Putinin taikatemput. Lisäksi suunta on ollut ihan väärä vuodesta 2014 lähtien, jälleen sekä öljyn hinnanlaskun mutta myös talouspakotteiden vuoksi.

Niistä pitäisi päästä eroon, mutta saa nähdä luovutaanko niistä ja jatkuuko ego tappiin asti. Jännä seurata jos Valko-Venäjä oikeasti liittyisi Venäjään.
 
Valko-Venäläiset eivät halua liittyä venäjään. Venäjä haluaa liittää Valko-Venäjän kylläkin ryssiin.
 
Pahin aika on ollut ensimmäiset 10 vuotta jolloin maata on hallinnut lähes tulkoon rikolliset. Putinin aikana on tapahtunut jopa ihan hyviäkin uudistuksia ja valtaa on otettu oligarkeilta takaisin valtiolle.

Kommunismissa, diktatureissa yms. aika usein on alkuun tapahtunut jotain hyviä uudistuksia ja otetta omaisuutta suuromistajilta ("roistoilta") takaisin valtiolle (*. No nyt ei edes taidetta jauhaa jotain otettu takaisin kansalle, tai no en varma. Eikä taidettu viitsiä ihan kaikkea valtionkautta kierrättää.

Kommunisti nimittely tuulee toki Nevostoliitto kytköksestä, jos se ei olisi ollut kommunistinen, niin tuskinpa putinin venäjää sillä nimiteltäisiin yhtäahkeraa.

Pahin aika on ollut ensimmäiset 10 vuotta jolloin maata on hallinnut lähes tulkoon rikolliset.
Tämä osu silmään.

Tässä nyt rajataan jotain pois, tai puhutaan jostain ajasta mistä lukia ei ole ihan varma, tai sitten kaikkuu Leninn ääni.
 
Kommunismissa, diktatureissa yms. aika usein on alkuun tapahtunut jotain hyviä uudistuksia ja otetta omaisuutta suuromistajilta ("roistoilta") takaisin valtiolle (*. No nyt ei edes taidetta jauhaa jotain otettu takaisin kansalle, tai no en varma. Eikä taidettu viitsiä ihan kaikkea valtionkautta kierrättää.

Kommunisti nimittely tuulee toki Nevostoliitto kytköksestä, jos se ei olisi ollut kommunistinen, niin tuskinpa putinin venäjää sillä nimiteltäisiin yhtäahkeraa.

Tämä osu silmään.

Tässä nyt rajataan jotain pois, tai puhutaan jostain ajasta mistä lukia ei ole ihan varma, tai sitten kaikkuu Leninn ääni.

Joo mun mielestä nuokin väittelyt menee välillä ylikierroksille. Toi Venäjän urheilijoiden taso on kyllä harmillisessa paikassa, koska niiden pitäisi saada kisata. Muutaman dopingperseilyn vuoksi jää monilla kisamahdollisuudet sivuun.
 
Muutaman dopingperseilyn vuoksi jää monilla kisamahdollisuudet sivuun.
Venäjän tapauksessa se douppaamisen peittely oli kyllä ihan rehdisti valtiovetoista, joten ihan oikeutetusti on bannattu koko valtio, koska heidän tekemiin testeihin ei voitu enää mitenkään luottaa.

Mitä nyt myös tuossa sotkussa vähän tapettiin antidoping RUSADA:n pomoja, kun tutkintaa alkoi puskea päälle. Kuullostaa toki ihan normaalilta Venäjä menettelyltä.
 
Joo, mutta epäilen että valtaosa ihan urheilijoista haluaisi kisata.
 
No varmaa haluais, mutta kun Venäläisten tekemiin testeihin ei voi luottaa. Arkistoja tuhottiin yms. ja pomoja tapettiin. WADA yritti Venäläisiä urheilijoita haastatella mutta 90% kieltäytyi. Tämäkin oli tietysti länsimaiden salaliitto, vaikka pilliinviheltäjät tulivat alunperin systeemin sisältä.
 
Kansanuutisissa on joskus ihan hyviäkin raapustuksia. Minusta tuo artikkeli Venäjäajattelusta voi pitää paikkaansakin. Perinteinen meikäläinen salonkieliitti karsastaa Putinin Venäjää. Mieliset taas voivat käyttää sitä esimerkkinä jolla oikeasti arvostelevat omaa systeemiä, eivätkä niinkään aidosti ihaile itänaapurin mallia. Tänäpäivänä Venäjän tuki taitaa kohdistua pitkälti Euroopan oikeistopopulisteihin kuten Ranskan Le Peniin, Italian Lega-puolueseen ym. Kuulostaisi hajoita ja hallitse -taktiikalta. @Erkki_erikeepperi

Kuulostaisi hajoita ja hallitse -taktiikalta.

Sepä se. Mitä epävakaampia Venäjän naapurivaltiot ja EU ovat niin sen helpompi Putinin on käyttää niitä hyväksi eri tavoilla. Venäjähän ei nykyään käsittääkseni juurikaan neuvottele EU-tasolla mitään yhteisesti, vaan koittaa aina painostaa yksittäisiä valtioita erikseen.
 
Venäjän oikeusvaltioperiaatteet jatkavat samaa kulkuaan, ilman muutoksia.

Mies tuomittiin ensin miliisin kuristamisesta. Valitettavasti hänellä ei ole käsiä.
Oikeus kuitenkin toteutui ja syytettä muutettiin kuristamisesta puskemiseen.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Venäjän raakapuun vientikielto astuu voimaan 1.1.2022, olen uumoillut että voi nostaa merkittävästi suomalaisen alkutuotannon arvoa metsätaloudessa. Jos näin niin Putin ajaa alkutuottajan asiaa paremmin kuin MTK. 35v sitten kuidun ja tukin välinen ero oli hyvin pieni, sitten kuitu on painettu alas isolta osin Venäjän tuontipuulla. Tosin pääsyy kiellossa on kiinalaisten ryöstöhakkuut Siperiassa, joten aivan oikein Putinin hallinto tekee tällä kiellolla ja toinen on investointien halu sinne. Jos joku omistaa 10 000 kuutiota kuitua ja sen hinta nousee 10 euroa alkuvuonna niin 100 000 euroa lyhyessä ajassa lisää.

Kun Venäjä "vetäytyi" Ukrainan rajalta niin kalustoa jätettiin alueelle ja miehistö palasi kasarmeihin. Tässä twiitissä mainitussa tapauksessa on ilmeisesti ollut ongelma logistiikassa.
Luotto kaluston säilymiselle vandalisoinnilta/varastamiselta on sotilasjohdolla kova.

Vartioimatta jätettiin:
10 kpl 2S19 MSTA-S telahaupitsia
3 kpl 1V13 tulenjohtoajoneuvoa
3 kpl 1V14 komento ja tiedusteluajoneuvoa

Paikkakunta on Pochep, joka on noin 60 km Ukrainan rajalta.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Arvelisin että tuohon
prochep.png
 
Viimeksi muokattu:
Eihän siinä mitään, jos rautaa parkkeerataan rajalle. Tuokoot vain Suomenkin rajalle vaikka mitä aseita, kun on kerran kasvavalla innolla kehitetty ja ostettu. Ongelma tulee sitten jos erehtyvät rajan väärälle puolelle, niin kuin Ukrainassa pääsi käymään. Sitten tulee talouspakotteita ja puolueettomat sotilastarkkailijat pääsevät laskemaan montako kuormaa hengettömiksi lyötyjä Sotilaiden Äidit -järjestön (mikäli sellaista ei vielä mukamas ulkomaisena agenttina olla vallan lakkautettu) poikia ajetaan rajan yli siihen oikeaan suuntaan.
 
Erikoisia harhautustaktiikoita käytössä oppositiopoliitikkojen tappioksi venäläisissä vaaleissa

Jotenkin naurettavaa, että Putin joutuu turvautumaan noin räikeän läpinäkyviin jekkuihin, jotka ei jätä mitään arvailujen varaan...

Jos tuolle linjalle lähdetään, niin miksi ihmeessä järjestää edes koko vaaleja? Putin voisi vaan julistaa että voittajat on päätetty, ja sillä siisti.
 
Ei näistä asioista Venäjän medioissa keskustella. Venäjällä täytyy nähdä vähän vaivaa jos haluaa nähdä muutakin kuin Putlerin propagandaa. Suurin osa ihmisistä on (älyllisesti) laiskoja ja he tyytyvät näihin Putlerin satuihin demokratiasta.
 
Jos tuolle linjalle lähdetään, niin miksi ihmeessä järjestää edes koko vaaleja? Putin voisi vaan julistaa että voittajat on päätetty, ja sillä siisti.
Jos ei tuolle, noin, ei arvailla juttua kommentoida, niin vaalit on tärkeitä, ne kuuluu myös ei demokraattisiin järjestelmiin.
Jotkut huijaa pasianssissa, jotkut huijaa vaaleissa. Voitto vaaleissa oikeuttaa jatkaan ja jää tilastoihin ja uutisiin.

Edit:
Erikoisia harhautustaktiikoita käytössä oppositiopoliitikkojen tappioksi venäläisissä vaaleissa

Siis Venäjällä ehdokaslistoilla ehdokkaita joilla samantapainen nimi ja ulkonäkö kuin pahimmilla oppositioehdokkailla.

Nämä hämy ehdokkaat eiväto ole aiemmin olleet politiikassa aktiivisia ja taustalla voi olla nimen vaihdoksia jotta nimi olisi mahdollisimman sama kuin pää vastustajalla, lisäksi ulkonä samankaltainen ja vaali kuvista yritetty tehdä mahdollisimman samannäköisiä kuin kohteella.

Aiheesta käsittääkseni kirjoitettu suomalaisessessakin mediassa.
 
Viimeksi muokattu:
Kansa tietää että putler on putler, mutta tuolla kansakunta on ehdollistettu pitkän aikaa tuntemaan että näin asioiden kuuluu olla. Eli tunne on se että tämänkaltainen tyyppi pitää olla johdossa että ollaan isoja. Sitten tunnepuoli ohjaa sitä miten asiaan kannattaa suhtautua, vaikka järjellä tietäisi että maata hallitsee murhaava psykopaatti.

Nuori väki poislukien lasten natsileirit ei enää ehdollistu niin vaan internetin jälkeen.
 
Onkohan Venäjän hätätilaministerillä mennyt sukset ristiin Putinin kanssa, vai onkohan kyseessä aito onnettomyystilanne?
Venäjän nykymenolla on vähän vaikeaa uskoa aitoon onnettomuuteen...
...
Venäjän hätätilaministeri Jevgeni Zinitšev on kuollut Norilskissa meneillään olleiden pelastusharjoitusten aikana, Venäjän media kertoo.

Uutistoimistojen mukaan ministeri kuoli yrittäessään pelastaa ihmistä.
RBK-lehti kertoo nettisivullaan, että onnettomuus tapahtui, kun kuvausryhmä oli tekemässä koulutusvideota. Ministeri yritti ottaa kiinni kuvausryhmän jäsentä, joka putosi jyrkänteeltä. RBK:n lähteen mukaan myös kuvausryhmän jäsen kuoli.
Valtiollisen RT-uutismedian päätoimittajan Margarita Simonjanin Telegram-viestin mukaan ministeri ja kuvaaja seisoivat kielekkeen reunalla. Kuvaaja liukastui ja putosi veteen. Zinitšev syöksyi veteen pudonneen perään ja loukkasi itsensä kiveen.

...
 
Eihän siinä mitään, jos rautaa parkkeerataan rajalle. Tuokoot vain Suomenkin rajalle vaikka mitä aseita, kun on kerran kasvavalla innolla kehitetty ja ostettu. Ongelma tulee sitten jos erehtyvät rajan väärälle puolelle, niin kuin Ukrainassa pääsi käymään. Sitten tulee talouspakotteita ja puolueettomat sotilastarkkailijat pääsevät laskemaan montako kuormaa hengettömiksi lyötyjä Sotilaiden Äidit -järjestön (mikäli sellaista ei vielä mukamas ulkomaisena agenttina olla vallan lakkautettu) poikia ajetaan rajan yli siihen oikeaan suuntaan.

Todellisuudessa puolueettomat tarkkailijat saavat vierailla vain tiettyinä ennakkoon määrättyinä päivinä tarkistamassa kaluston määrät. Välipäivinä joukkoja/kalustoa voi mennä itään ja länteen kenenkään tietämättä ties kuinka karmeita määriä.
Lisäksi "varuskuntien" kalustotarkastukset koskevat pääasiassa ulkotiloja. Jos sanovat,että "hallien sisälle ei saa mennä", niin sinne ei muuten mennä.
 
Noh kalusto liikuttelu saadaan ilmi satelliittikuvista ja ahkerat somen käyttäjät antavat myös panoksensa. Lähinnä tarkoitan ei sitä salassa voi tehdä suurissa määrin.
 
Nyt puhuttiin puolueettomista tarkkailijoista ja heidän käytössä olevista resursseistaan. Siellä ei todellakaan ole mitään satelliitteja käytössä.Korkeintaan Heli-Recce tyyliset lennot. Toinen mahdollisuus on siipimalliset lennokit joilla tehdään kuvausta tietylle etäisyydelle.
Tarkistukset tehdään ajoneuvo/jalkapelillä paikanpäällä.Tämä on tilanne juuri Ukrainan itäosissakin.

Valtiojohtoiset tiedusteluorganisaatiot ovat asia erikseen ja siellä satelliitteja kyllä riittää. UN organisaatiorakennetta tarkemmin tietämättä voisin veikata,että sieltä resurssit eivät ole samaa luokkaa.

Olen kanssasi 100% samaa mieltä,että siviilit ja sosiaalinen media paljastavat liikehdintää avoimeen mediaan.Tämä tietolähde on helpoiten meidän tavallisten "pulliaisten" saavutettavissa.
Vähän OT tämä viesti,joten pahoittelut siitä.Pieni linkitys Venäjään tuon Ukrainan kautta.
 
Jotenkin naurettavaa, että Putin joutuu turvautumaan noin räikeän läpinäkyviin jekkuihin, jotka ei jätä mitään arvailujen varaan...

Jos tuolle linjalle lähdetään, niin miksi ihmeessä järjestää edes koko vaaleja? Putin voisi vaan julistaa että voittajat on päätetty, ja sillä siisti.

Kai Venäjä on tietynlainen näennäisdemokratia, jossa täytyy pitää kiinni demokratian muodollisista elementeistä. Ja onhan Putinin joukoilla huumorintajua kun tekevät näin eikä opposition ehdokas esim. putoa ikkunasta tuntemattomasta syystä.
 
Pahimpien oppositioehdokkaiden ei anneta edes osallistua vaaleihin, vaan ne on hylätty whatever verukkeilla.
 
Onkohan Venäjän hätätilaministerillä mennyt sukset ristiin Putinin kanssa, vai onkohan kyseessä aito onnettomyystilanne?
Venäjän nykymenolla on vähän vaikeaa uskoa aitoon onnettomuuteen...
...
Venäjän hätätilaministeri Jevgeni Zinitšev on kuollut Norilskissa meneillään olleiden pelastusharjoitusten aikana, Venäjän media kertoo.

Uutistoimistojen mukaan ministeri kuoli yrittäessään pelastaa ihmistä.
RBK-lehti kertoo nettisivullaan, että onnettomuus tapahtui, kun kuvausryhmä oli tekemässä koulutusvideota. Ministeri yritti ottaa kiinni kuvausryhmän jäsentä, joka putosi jyrkänteeltä. RBK:n lähteen mukaan myös kuvausryhmän jäsen kuoli.
Valtiollisen RT-uutismedian päätoimittajan Margarita Simonjanin Telegram-viestin mukaan ministeri ja kuvaaja seisoivat kielekkeen reunalla. Kuvaaja liukastui ja putosi veteen. Zinitšev syöksyi veteen pudonneen perään ja loukkasi itsensä kiveen.

...
Virallinen silminnäkijä näki onnettomuuden.

Vasen on Nemtsovin kuoleman silminnäkijä ja oikealla Zinitsevin.
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Sattumaako?

Kyllä se on rankkaa tuolla Venäjällä, ensin väistellään Pollonium-teetä sekä myrkkykalsareita ja sitten pitää vielä maskeerauskurssit käydä jos tulee käsky valeh.. toimia silminnäkijänä. :( Onkohan työllistävä vaikutus? :hmm:
 
Kyllä nuo varmaan ovat aitoja silminnäkijöitä. Usein venäläisissä "poliittisissa onnettomuuksissa" se silminnäkijä vain osallistuu varsin aktiivisesti siihen tapahtumaan...
 
"Venäjällä alkaa perjantaina äänestys parlamenttivaaleissa, joissa valitaan edustajat 450-paikkaiseen duumaan.

Putinin puolue Yhtenäinen Venäjä on tällä hetkellä erittäin epäsuosittu, mutta sen odotetaan silti voittavan vaalit helposti. Asiasta kertoo AFP.
Todelliset oppositioehdokkaat on pitkälti suljettu ulos vaaleista. Vangitun oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin tiimi suosittelee vaihtoehtojen puuttuessa äänestämään kommunisteja.

Tällä hetkellä Yhtenäistä Venäjää kannattaa kyselyissä alle 30 prosenttia venäläisistä."

No niin, "jännityksellä" nyt odotetaankin kuinka murskavoiton Putinin puolue saa nyt viikonloppuna. Kovasti ainakin töitä ja kikkailua on tehty sen eteen
 
Ylen uutisessa nuori (17v) venäläinen Darja Heikinen uhmaa Putinia.
"Olen syntynyt Putinin kaudella, enkä halua kuolla Putinin kaudella"
(Isoisoisoisoisä on Suomesta)
Nyt on FSB puhutellut vanhempia, ja neiti on jo kaksi kertaa pidätetty ynnä muuta miellytävää yhteydenpitoa.

Mikähän on tytön kohtalo?
a) Katoaa mystisesti
b) Kuolee tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa, tipahtaa ikkunasta, Benji-hyppyköyden katkettua tai laskuvarjon aukeamattomuuden vuoksi
c) Saa myrkytyksen teestä, maidosta, hajuvesipullosta tai sateenvarjon kärjestä
d) Tuomitaan vankilaan 10 vuodeksi esim. alaikäisten lasten hyväksikäytöstä
e) Määritellään ulkomaiseksi agentiksi ja karkoitetaan
f) Joku muu enemmän tai vähemmän epämiellyttävä kohtalo
 
b) Kuolee tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa, tipahtaa ikkunasta, Benji-pyppyköyden katkettua tai laskuvarjon aukeamattomuuden vuoksi

Tai sitten todetaan hulluksi ja laitetaan suljetulle hyvän lääkityksen kanssa
 
Ylen uutisessa nuori (17v) venäläinen Darja Heikinen uhmaa Putinia.
"Olen syntynyt Putinin kaudella, enkä halua kuolla Putinin kaudella"
(Isoisoisoisoisä on Suomesta)
Nyt on FSB puhutellut vanhempia, ja neiti on jo kaksi kertaa pidätetty ynnä muuta miellytävää yhteydenpitoa.

Mikähän on tytön kohtalo?
a) Katoaa mystisesti
b) Kuolee tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa, tipahtaa ikkunasta, Benji-pyppyköyden katkettua tai laskuvarjon aukeamattomuuden vuoksi
c) Saa myrkytyksen teestä, maidosta, hajuvesipullosta tai sateenvarjon kärjestä
d) Tuomitaan vankilaan 10 vuodeksi esim. alaikäisten lasten hyväksikäytöstä
e) Määritellään ulkomaiseksi agentiksi ja karkoitetaan
f) Joku muu enemmän tai vähemmän epämiellyttävä kohtalo
On kyllä hellyttävän naivia tämä nuorison uho. Hattua täytyy tällekin tytölle nostaa, mutta valitettavasti hänen touhotuksensa ei tule auttamaan yhtään mitään. Se mikä oikeasti auttaisi olisi opetella käyttämään asetta ja miettiä, miten saisi järjestettyä itsensä ja aseensa Vladimir Putinin läheisyyteen.

Tai jos henkilökohtainen menestys elämässä on tärkeää, niin kannattaa muuttaa ulkomaille, kuten monet venäläiset tekeekin. Putinillakaan ei ole mitään sitä vastaan, että hankalat ihmiset lähtee, päinvastoin hän suorastaan yllyttää siihen...

Ja kuka on yllättynyt, että Sputnikin tuotannossa on epäselvyyksiä? Tätä minä mietin jo viime vuonna, että vaikka rokote paperilla olisikin tehokas, niin miten kehitysmaalainen rokotetehdas käytännössä suoriutuu rokotteen valmistamisesta on sitten vielä eri asia... (Ja myös rokotteen tehoon liittyy epäselvyyksiä eikä Venäjä ei halua toimittaa kaikkea raakadataa asiaan liittyen.)

PS. Ja vielä koronaan liittyen, mua ärsyttää joka kerta kun Suomenkin lehdistössä puhutaan Venäjän koronakuolemista virallisiin tilastoihin perustuen, vaikka näiden tiedetään olevan täyttä puutaheinää ja jopa Venäjä on itse myöntänyt tämän jo viime syksynä. Virallisten tilastojen mukaan siellä on kuollut nyt vajaat 200.000 henkeä koronaan, mutta todellinen luku on ylittänyt puoli miljoonaa jo aikaa sitten ja voi huidella nyt esimerkiksi 600-700 tuhannessa.
 
Viimeksi muokattu:
"Olen syntynyt Putinin kaudella, enkä halua kuolla Putinin kaudella"
Tuo haluttomuus kuolla ei tosiaan käy yksiin tekojen kanssa.

Mikähän on tytön kohtalo?
a) Katoaa mystisesti
b) Kuolee tapaturmaisesti liikenneonnettomuudessa, tipahtaa ikkunasta, Benji-hyppyköyden katkettua tai laskuvarjon aukeamattomuuden vuoksi
c) Saa myrkytyksen teestä, maidosta, hajuvesipullosta tai sateenvarjon kärjestä
d) Tuomitaan vankilaan 10 vuodeksi esim. alaikäisten lasten hyväksikäytöstä
e) Määritellään ulkomaiseksi agentiksi ja karkoitetaan
f) Joku muu enemmän tai vähemmän epämiellyttävä kohtalo

Mutta taisi vitsi olla siinä että nimenomaan pelkää sitä kuolemaa , kun vanhuuteen tuskin kuolee Putinen kaudella (paljon nuorempi kuin Putin).

Kovia kansalaisia tuolta löytyy, ja uusia löytyy, niin ehkä pientä mahdollisuutta.
 
PS. Ja vielä koronaan liittyen, mua ärsyttää joka kerta kun Suomenkin lehdistössä puhutaan Venäjän koronakuolemista virallisiin tilastoihin perustuen, vaikka näiden tiedetään olevan täyttä puutaheinää ja jopa Venäjä on itse myöntänyt tämän jo viime syksynä. Virallisten tilastojen mukaan siellä on kuollut nyt vajaat 200.000 henkeä koronaan, mutta todellinen luku on ylittänyt puoli miljoonaa jo aikaa sitten ja voi huidella nyt esimerkiksi 600-700 tuhannessa.
No mihin perustuviin lukuihin siinä pitäisi sitten puhua? Vai ei puhua ollenkaan? Ei se toimittaja hatustakaan niitä lukuja voi vetää.
 
Ihan voisi kuule sanoa kuten asia on, eli että viralliset tilastot kertoo tarinaa X, mutta näihin liittyy huomattavia epäselvyyksiä, epäjohdonmukaisuuksia ja jopa Venäjän varapääministeri Tatiana Golikova myönsi jo viime vuoden lopussa, että totuus on karumpi kuin viralliset tilastot.

Venäjällä kuoli jo viime vuonna sen verran ihmisiä koronaan kuin virallisten tilastojen mukaan tähän mennessä...

Jos virallisten tilastojen tiedetään olevan täyttä puutaheinää, on erittäin huonoa ja vastuutonta journalismia levittää näitä tilastoja sellaisenaan ilman mitään lisähuomioita.

"Russia's deputy prime minister has revealed more than 80% of excess deaths this year are linked to Covid-19, which would mean its death toll is three times higher than previously reported."

Viimeksi muokattu:
On kyllä hellyttävän naivia tämä nuorison uho. Hattua täytyy tällekin tytölle nostaa, mutta valitettavasti hänen touhotuksensa ei tule auttamaan yhtään mitään. Se mikä oikeasti auttaisi olisi opetella käyttämään asetta ja miettiä, miten saisi järjestettyä itsensä ja aseensa Vladimir Putinin läheisyyteen.

Tai jos henkilökohtainen menestys elämässä on tärkeää, niin kannattaa muuttaa ulkomaille, kuten monet venäläiset tekeekin. Putinillakaan ei ole mitään sitä vastaan, että hankalat ihmiset lähtee, päinvastoin hän suorastaan yllyttää siihen...

Jos pysyvää muutosta haluaa, niin ne vaihtoehdot nimenomaan pitää tuoda esiin mahdollisimman monen toimesta. Muuten siellä on sitten vallassa Putin 2, joka voi edellisen listimisen vuoksi vain kiristää toimia.

Mielestäni aika kehnot vaihtoehdot esität tuossa: "tapa Putin tai tee kuten Putin haluaa ja lähde pois".
 
Kyllähän pois lähteminen on kiistatta paras henkilökohtainen ratkaisu useimmille nuorille venäläisille, jos oleskelulupa länsimaahan järjestyy, mikä ei toki ole itsestäänselvää.

Toisaalta, nyt kun tämä tyttö hankkii hankaluuksia Venäjällä, niin sitä helpommin saa sitten poliittisen turvapaikan myöhemmin, eli ihan fiksua toimintaa siinä mielessä. ;)

Mä olen joka tapauksessa hyvin kyyninen sen suhteen, että Putinin juntalle mitään mahdetaan poliittisin keinoin. Venezuelassakin on vielä Maduro vallassa, vaikka maan talous on romahtanut kymmenesosaan huippuvuosistaan!

Toki jos Venäjän kansa yhtenä rintamana vyöryisi kaduille, ja tarvittaessa käyttäisi väkivaltaa viranomaisia vastaan, niin se voisi auttaa jotain, mutta tosiaan siihen vaaditaan sitten aika laajaa yhteistä tahtotilaa.
 
Juuri tuollaista skenaariota (tai oikeastaan värivallankumousta) varten perustettiin joitakin vuosia sitten kansalliskaarti, jonka virallinen tehtävä on torjua terrorismia sekä yhteiskunnan järjestyksen ja turvallisuuden varmistaminen. Sen miesvahvuutta ei tiedetä tarkasti mutta joidenkin arvioiden mukaan se on jopa suurempi kuin armeijan maavoimilla. Tätä rinnakkaisarmeijaa komennetaan Kremlistä, ja lain mukaan Venäjän armeija on sille alisteinen.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
297 394
Viestejä
5 069 933
Jäsenet
81 312
Uusin jäsen
JoseKK1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom