• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Näin, paitsi että putin juuri teki lain, joka poistaa häneltä itseltään kaiken vastuun kaikista tekemisistä. Virallisien elimien tekemät tutkinnat on hieman hankalahkoja tässä tilanteessa. Mutta toki tuollaista "lakia" ei kuuluisikaan uuden hallinnon noudattaa, vaan kaikki putin pykälät pitäisi siivota heti pois sieltä.

Kauanko veikataan että putler pysyy vielä pallillaan? Oma kristallipallo sanoo että 4 vuotta ja sitten tulee lähtö. Nykyiset protestit pistetään matalaksi rumilla keinoin, mutta nuori väestö on se johon ote on menetetty pysyvästi ja näitä nuoria tulee kokoajan lisää.
Lähtökohtaisesti Putin on vallassa niin pitkään kuin henki pihisee tai terveys antaa myöten. Tosin jos Putinin terveys romahtaa niin sitten valta periytyy jollekin "edunvalvojalle" aivan varmasti. Vain kuolema antaa mahdollisuuden jonkinlaiseen aitoon muutokseen.
 
Kauanko veikataan että putler pysyy vielä pallillaan? Oma kristallipallo sanoo että 4 vuotta ja sitten tulee lähtö. Nykyiset protestit pistetään matalaksi rumilla keinoin, mutta nuori väestö on se johon ote on menetetty pysyvästi ja näitä nuoria tulee kokoajan lisää.
Viis siitä vaikka puolet venäjän nuorista olisi kadulla, sillä tarpeen vaatiessa, jos ei poliisivoimat riitä, putin lähettää armeijan kaduille. Ja armeija pysyy putinin puolella, sillä alepi arvoiset on aivopesty, ja ylemmät tahot pitää kiinni tiukasti vallasta.
 
Eiköstä Venäjällä ole kuitenkin asevelvollisuus armeija eli ne alempiarvoiset ovat samaa sakkia jotka ovat nyt kaduilla?
 
Riittä että pieni osa nuorista on riittävän hyvin aivopesty ja eiköhän armeijassa pidetä huoli, että vähänkään protestimieliset ei pääse mihinkään tärkeään tehtävään ja tämä yhdistetään siihen että venäjä irtaantuu internetistä, niin että jäljelle jää venäjän sisäinen intranet, jota vatio kontrolloi tarkasti.

Eli en näe venäjällä tapahtuvan mitään muutosta, ennenkuin saadaan valtatyhjiö.
 
Viis siitä vaikka puolet venäjän nuorista olisi kadulla, sillä tarpeen vaatiessa, jos ei poliisivoimat riitä, putin lähettää armeijan kaduille. Ja armeija pysyy putinin puolella, sillä alepi arvoiset on aivopesty, ja ylemmät tahot pitää kiinni tiukasti vallasta.

Riittä että pieni osa nuorista on riittävän hyvin aivopesty ja eiköhän armeijassa pidetä huoli, että vähänkään protestimieliset ei pääse mihinkään tärkeään tehtävään ja tämä yhdistetään siihen että venäjä irtaantuu internetistä, niin että jäljelle jää venäjän sisäinen intranet, jota vatio kontrolloi tarkasti.

Eli en näe venäjällä tapahtuvan mitään muutosta, ennenkuin saadaan valtatyhjiö.

Vieraalla armeijalla on helpompi pamputtaa kansaa, kuten Kiina tekee Hong Kongissa. Venäjällä on asevelvollisuusarmeija, jonka "äidit" on tunnettuja entuudestaan siitä, etteivät tykkää kaikista Putinin operaatioista saati koko asepalveluksesta.

Taas pitää todeta, että kaikki nämä suuret mullistukset ovat tapahtuneet "yllättäen". Siinä vaiheessa kun suomalainen nettikirjoittelija foorumilla sen näkee tapatuvaksi, tapahtuu se jo kovaa vauhtia.
 
Riittä että pieni osa nuorista on riittävän hyvin aivopesty ja eiköhän armeijassa pidetä huoli, että vähänkään protestimieliset ei pääse mihinkään tärkeään tehtävään ja tämä yhdistetään siihen että venäjä irtaantuu internetistä, niin että jäljelle jää venäjän sisäinen intranet, jota vatio kontrolloi tarkasti.

Eli en näe venäjällä tapahtuvan mitään muutosta, ennenkuin saadaan valtatyhjiö.
Venäläiset ovat jo tottuneet sen verran leveään elämään, että mikään Pohjois-Korea malli toimi. Jos tuollaista sisäistä sulkua yritetään sieltä loppuu hyvin nopeasti rahat mm. maksaa niille sotilaille palkkaa ja se on sitten viimeistään siinä.

Putinin suosio nousi aikanaan nimenomaan siksi, että valtio rupesi maksamaan palkkaa ja eläkkeitä.
 
Kyllä ne sotilaat palkkansa saavat. Tarpeen vaatiessa keskuspankin avulla.
 
Venäjän armeijan perusta on asevelvolliset, joille ei makseta palkkaa. Palkattuja on alle kolmasosa. Tää on taas Timo kahta parhaimmillaan. "Näin on koska minä sanon että näin on ja siksi niin ei voi käydä" :facepalm:
 
Venäjän armeijan perusta on asevelvolliset, joille ei makseta palkkaa. Tää on taas Timo kahta parhaimmillaan. "Näin on koska minä sanon että näin on ja siksi niin ei voi käydä" :facepalm:
Tuossa ylempänä epäiltiin, että loppuu rahat maksaa sotilaille palkka. Ja tuo mun kommentti oli vain tuohon. Yhtälailla olisit voinut laittaa naamapalmua vastineena tuohon ylempään viestiin.
 
Jos Putinin omaisuudeksi on arveltu 200 miljardia dollaria ja vauraimpien kaupunkien keskipalkka Venäjällä on luokkaa 600-700 euroa, niin mielestäni voidaan todeta taskulaskimella, että Putinilla on varaa maksella 400 000 miehen henkilökohtaiselle armeijalleen keskipalkan ylittävää korvausta vaikka elämänsä loppuun saakka ihan omasta pussistaan, vaikka (hänen yksin hallitsema) valtiontalous olisi konkurssikypsä.
 
Näin, paitsi että putin juuri teki lain, joka poistaa häneltä itseltään kaiken vastuun kaikista tekemisistä. Virallisien elimien tekemät tutkinnat on hieman hankalahkoja tässä tilanteessa. Mutta toki tuollaista "lakia" ei kuuluisikaan uuden hallinnon noudattaa, vaan kaikki putin pykälät pitäisi siivota heti pois sieltä.

Kauanko veikataan että putler pysyy vielä pallillaan? Oma kristallipallo sanoo että 4 vuotta ja sitten tulee lähtö. Nykyiset protestit pistetään matalaksi rumilla keinoin, mutta nuori väestö on se johon ote on menetetty pysyvästi ja näitä nuoria tulee kokoajan lisää.

Saddamilla, Gaddafilla molemmilla täysi immuniteetti lain edessä tästä huolimatta Saddam pääsi köyden jatkoksi ja Gaddafi sai luodista. Lähes aina syrjäytetyille diktaattoreille käy huonosti Idi Amin lienee ainut ketä selvisi hengissä menetettyään valtansa, koska sai turvapaikan saudi-arabiasta. Diktaattorien naamakin on yleensä niin hyvin tiedossa, että piilottelu ei oikein onnistu.
 
Hosni Mubarak istui muutaman vuoden vankilassa ja sen jälkeen kotiarestissa.
 
Diktatuuri ja vapaa tiedonvälitys eivät sovi yhteen:

The Russian government may fine individuals or companies for using Starlink internet developed by the American company SpaceX, according to local reports.

Ordinary users could be charged between 10,000 and 30,000 rubles ($135-$405), whereas legal entities might have to pay up to one million rubles ($6,750 to $13,500) if they use the western satellite service, according to Popular Mechanics.

Etenkin Kiinassa (tai hemmetti Pohjois-Koreassa!) tuon Starlinkin implikaatiot voisi olla aika mielenkiintoiset...

Toki ihmisten pitää ensin jostain hommata laitteet palvelun käyttöön.
 
Ehkäpä tekniikan kehittyessä tulee joku USB tikku vastaanotin, joita voi viedä rajojen läpi suolen täydeltä tai pudotella sinne tänne vaikka droneilla. Siinähän putlerjugend saisi käydä haravoimalla metsät läpi, ennenkuin uskaltaisi päästää marjastajamummoja paikalle löytämään reittejä vapaaseen tietoon.
 
"Venäjän oppositiojohtaja Aleksei Navalnyi sanoi tiistaina oikeudenkäynnissään, että syynä yritykseen vangita hänet vuosikausiksi on se, että hän on loukannut presidentti Vladimir Putinia verisesti jäämällä henkiin."

Kalsarimyrkyttäjän ego on yhtä pieni kuin on hänen pippelinsäkin. :lol:
 
Oletko Putinin toyboy vai mistä tuon tiedon omaat?
 
RT kertoi tuomiosta jo ennen tuomaria...

"Tuomion poliittisuudesta kielii, että Venäjän hallitusta kannattava RT-kanava ehti jopa julistaa Navalnyin tuomion ennen tuomaria."

Vähän sama kuin kesällä 2014, kun venäläismedia kertoi itä-ukrainan separatistien ampuneen alas "rahtikoneen" kun rojut vielä tippui maata kohti...

Oletko Putinin toyboy vai mistä tuon tiedon omaat?
Matti Vanhanen voisi tietää. Hän on saunonut Putinin kanssa...

Tuli muuten tuosta mieleen, että eipä ollut Niinistön puhelinsoitolla paljon vaikutusta Putiniin. Vähän kyllä mietityttää että millainen noiden miesten suhde oikeasti on ja mitä Niinistö siltä luulee.

Jos Niinistön "kaveeraamisesta" Putinin kanssa ei ole mitään hyötyä, niin olisikohan syytä lopettaa kaveeraus. Suhteet voisi olla kylmän pragmaattiset. Asialliset hommat hoidetaan ja muuten näytetään nyrpeää naamaa.
 
Viimeksi muokattu:

Vaikea keksiä mitä positiivista tällä saavutetaan Suomen kannalta.

Kyllä Niinistö tietää minkälainen kaveri on kyseessä. Halosen aikaan sen sijaan...
 
Onhan se tiedossa ettei venäjä juuri välitä siitä mitä pienessä suomessa heistä ajatellaan. Tuo Niinistön puhelinsoitto olikin ehkä paremminkin PR-stuntti länsimaiden suuntaan, jolla osoitetaan että kyllä me tässä ison karhun vieressä pärjätään ja uskalletaan jopa avata suutakin välillä.

Siitähän on sitten suomelle ihan konkreettistakin hyötyä, jos meitä pidetään yleisesti neutraalina ja turvallisena paikkana Venäjän rajan vieressä, eli tästä on hyvä kuljettaa kauppatavaraa läpi ja täällä voi pitää kokouksia yms.
 
Eipä Putin paljon välitä kenenkään mielipiteistä, ei pienen Suomen eikä minkään isommankaan maan.

Niinistö soittelee, koska haluaa näyttää tärkeältä ja olla tekevinään sentään jotain hommia. Eipä presidentillä tänä päivänä hirveästi virkaa enää ole, joten pitäähän se jotain olla tekevinään.

Mutta ei mulle kyllä oikein ole jäänyt hyvä maku suuhun siitä, että Niinistö on parhaimmillaan/pahimmillaan tapaillut Putinia jopa useamman kerran vuodessa. Kyllä tuollaisten fasistidiktaattorien tapailut olisi syytä pitää ihan minimissään, koska ei niillä käytännössä mitään kuitenkaan saavuteta eikä se myöskään näytä välttämättä kovin hyvältä ulospäinkään. Ei muiden maiden johtajat innoissaan Putinia tapaile. Trump tapasi ja paha maku siitäkin on jäänyt suuhun.
 
Siitähän on sitten suomelle ihan konkreettistakin hyötyä, jos meitä pidetään yleisesti neutraalina ja turvallisena paikkana Venäjän rajan vieressä, eli tästä on hyvä kuljettaa kauppatavaraa läpi ja täällä voi pitää kokouksia yms.
Tuo on pelkkää suomettuneisuuden ajan puolueettomuuspropagandaa. Konkreettista hyötyä Suomelle olisi Nato-jäsenyydestä. Silloin meitä pidettäisiin yleisesti länsimaisena ja turvallisena paikkana Venäjän vieressä - myös Venäjällä. Kaikenlainen "neutraalius" tarkoittaa vain sitä, että Suomi on Venäjälle osa etupiiriä, joka täytyy sotilaallisen kriisin sattuessa miehittää.
 
Neutraalilla hain nyt siis sitä ettei suoranaisesti kerjätä verta nenästä idän taikka lännen suunnalta. Pidetään yhteyskanavat auki joka suuntaan ja ollaan asiallisia. Nuo eteläisemmät venäjän rajanaapurit (esim. Turkki) laukovat välillä sen verran holtittomia ulostuloja että ei voi koskaan tietää mihin suuntaan siellä ammutaan tai ollaan rähmällään seuraavaksi. Suomi voisi kyllä jatkaa samanlaista toimintaa ihan hyvin NATO-maanakin, ei siinä mitään.
 
Useimmat Euroopan Nato-maat ovat ihan rauhallisia sivistysmaita, jotka eivät kerjää keneltäkään yhtään mitään. Turkki on Turkki, eikä liity tuohon edelliseen virkkeeseen sitten mitenkään.

Viestisi huokuvat tosiaan jotain paasikivi-kekkosen linjan "puolueettomuussuomettuneisuutta". Mutta sattuu sitä paremmissakin piireissä, ihan samoilla linjoilla on ikävä kyllä tasavallan presidenttikin ja moni muu. Niinistökin sentään joskus aiemmin tuntui kannattavan Nato-jäsenyyttä, mutta nyt on tullut jo sen verran hyvin Putinin aivopesemäksi ettei enää oikein tunnu kannattavan.

On kyllä ollut silmiinpistävää, kuinka helposti Putin saa aivopestyä kaikki jotka häntä tapailee. Ei pitäisi tapailla tuollaista äijää, jossei ole henkinen kantti kunnossa! Eikä sittenkään. Fasistidiktaattoreja ei pitäisi tapailla ollenkaan, piste.

Siitä tuli mieleen tämäkin nolo kohtaaminen...

ErcJ2ucXMAEtnBN
 
Neutraalilla hain nyt siis sitä ettei suoranaisesti kerjätä verta nenästä idän taikka lännen suunnalta. Pidetään yhteyskanavat auki joka suuntaan ja ollaan asiallisia.
Jos tämä on sarkasmia paljon huonompiakin suorituksia on nähty.
 
Mutta miksi tämä ainainen pidetään kanavat auki joka suuntaan olisi jotenkin toimiva ratkaisu? Jos välitunnilla vähän väliä luokan bully uhkaa lyödä pääsi jäähän ja välillä sen myös tekee niin mikä syy se on hyväksyä? Sehän tässä nykyajassa tuntuu olevan ongelmana, että ennen edes peiteltiin kaikki kakka joka voisi osua tuulettimeen. Nyt sille kiusaamiselle haetaan vain syitä ja pidetään sitä jopa oikeutettuna. Oli kyse sitten Navalnyista, Ukrainasta mistä vaan niin vahvemmalla on muka oikeus tehdä mitä haluaa. Maailma on sairas.
 
Jaahas. Navalnyitä Venäjällä hoitanut lääkäri kuoli yllättäen. Ilmeisesti sydänkohtaukseen.
Löytyyköhän kaulasta pientä pistosta...
Kuten jutussakin sanotaan, niin tuonikäiset miehet tuppaavat usein kuolemaan Venäjällä luonnollisestikin, mutta sen verran "kätevään ajankohtaan" toi sattui, että luonnollinen kuolema tuskin olisi ihan ensimmäinen tutkintalinja, jos tätä olisin tutkimassa... Kuvainnollisesti sanoen.

Veikkaan, että mies ei toiminut toivotulla tavalla kun Navalnyi oli hoidossa. Sairaalassahan oli FSB:n agenttejakin paikalla (jopa yrittämässä myrkytystä uudestaan) ja ehkä miehillä on ollut erimielisyyksiä.

Lisäksi voi olla, että lääkäri on muutenkin "tiennyt liikaa".

Jos minä olisin tuollaisen miehen asemassa, niin loppuelämän suunnitelmat menisi täysin uusiksi jos joutuisin tuollaiseen tilanteeseen. Heti kun silmä välttää, olisin yrittänyt paeta ulkomaille tai johonkin lähetystöön, ja hakenut turvapaikkaa.

Sitä muuten mietin, että vieläköhän se agentti on hengissä, jolta Navalnyi jekutti tunnustuksen puhelimessa!? Hänenkin asemassa olisi kannattanut pakata kamat kiireesti ja paeta...
 
Vieläköhän se hätälaskun tehneen koneen lentäjä on hengissä?
Vai onkohan tehnyt toisen hätälaskun johonkin Venäjän ulkopuoliselle kentälle - mahdollisuudet pakenemiseen kun ovat varmaan paremmat kuin jollakin siperialaisen sairaalan lääkärillä?
 
Mutta miksi tämä ainainen pidetään kanavat auki joka suuntaan olisi jotenkin toimiva ratkaisu? Jos välitunnilla vähän väliä luokan bully uhkaa lyödä pääsi jäähän ja välillä sen myös tekee niin mikä syy se on hyväksyä? Sehän tässä nykyajassa tuntuu olevan ongelmana, että ennen edes peiteltiin kaikki kakka joka voisi osua tuulettimeen. Nyt sille kiusaamiselle haetaan vain syitä ja pidetään sitä jopa oikeutettuna. Oli kyse sitten Navalnyista, Ukrainasta mistä vaan niin vahvemmalla on muka oikeus tehdä mitä haluaa. Maailma on sairas.

Meinaatko että siitä ei tulisi paskamyrsky jos Venäjään alettaisiin suhtautua samalla tavalla kuin esim. P-Koreaan? Siellä on vähän eri tavalla voimaa takana murtautua ulos saartorenkaasta jos sitä yritetään ajaa nurkkaan.
 
Saatiin Neuvostoliittokin aika hyvin kauppasaarrettua (korkean teknologian tuotteiden osalta), vaikka silläkin olisi ollut voimaa saartorenkaasta ulos.
Mutta vaikka muu maailma saartaisi Venäjä, joka sitten murtautuisi saartorenkaasta ulos, mitä Venäläiset sen jälkeen pääsisivät ostamaan tai myymään?
Mahdollisia kauppakumppaneita olisivat: Kuuba, Pohjois-Korea, Iran, muutama arabimaa ehkä, Turkki, mahdollisesti Kiina. Saksa tietenkin ostaisi edelleen kaasua, vaikka venäläiset tekisivät mitä hyvänsä, kunhan vaan Kruppin uunit kuumenisivat. Sveitsikin mahdollisesti toimisi ihan miten haluaa, kunhan saa siitä rahaa.

Tosin en usko enää täydellisiin kauppasaartoihin. Se tavallinen kansa siitä kärsisi, kun etuoikeutetuilla (PK Kim esimerkiksi) on aina keinonsa saada mitä haluaa.
Ennemminkin pitäisi painosta yrityksiä, jotka käyvät Venäjän kanssa kauppaa korkean teknologian tai strategisten raaka-aineiden kanssa (esim. kaasuputkiyritysten saartaminen).
Sitten voisi rajoittaa maahan saapumista, ylilentoja, kulttuuri- ja urheiluyhteistyötä (huippu-urheilijat boikotoisivat maassa järjestettyjä turnauksia)...

Mutta eiköhän se Venäjän nykyjohto ennen pitkää kaadu ihan omaan mahdottomuuteensa.
 
Venäjää on ilmeisesti arvosteltu mielenosoittajien epäsopivasta kohtelusta. Vastineeksi Venäjä on sitten laatinut videokoosteen siitä, miten länsimainen poliisi toimii mielenosoittajia kohtaan:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämä propagandavideoiden laatiminen onkin sitten sellainen taiteenlaji, jossa venäläiset tietävät mistä nk. kana pissii.

Screenshot at 2021-02-11 22-37-59.png

Näin Bidenin USA:ssa
Screenshot at 2021-02-11 22-40-27.png

:smoke:
 
Saahan Putin tehdä millaisia videoita haluaa, mutta kysymys kuuluukin, osaako Euroopan politiikot suhtautua ja vastata näihin provosointeihin oikealla tavalla, ja vähän kyllä siltähän se yleensäkin vaikuttaa, että Putin vie europoliitikkoja kuin litran mittaa.

Mä nyt kumminkin tiivistän koko ongelman ytimen tähän: Euroopassa on mahdollista järjestää laillisia ja rauhanomaisia mielenosoituksia ilman että poliisi häiritsee tilaisuutta mitenkään. Venäjällä ei ole mahdollista. End of story.

(Korona-aika tuo tietysti koko problematiikkaan omat kommervenkkinsä, mutta jos nyt unohdetaan se.)
 
Saahan Putin tehdä millaisia videoita haluaa, mutta kysymys kuuluukin, osaako Euroopan politiikot suhtautua ja vastata näihin provosointeihin oikealla tavalla, ja vähän kyllä siltähän se yleensäkin vaikuttaa, että Putin vie europoliitikkoja kuin litran mittaa.
Onhan se jo vähän koomista, miten helppoja syöttöjä europoliitikot antavat suoraan Putinin lapaan. Kyse on kumminkin sentään ex-KGB-upseerista. Europoliitikkojen julkinen nöyryyttäminen aiheuttanee lähinnä ikävystymistä.

Pikku kuitti äkäpussi-Sannan suuntaan tuli siinä, että Venäjällä Suomea ei edes noteerattu Sannan jyrähdyksen johdosta "länsimaana, joka tuomitsee Navalnyin pidätyksen". Niinistö sitten jutteli asiat halki Putinin kanssa ja päätyi diplomaattiselle näin-ei-olisi-toimittu-Suomessa -linjalle.

Mä nyt kumminkin tiivistän koko ongelman ytimen tähän: Euroopassa on mahdollista järjestää laillisia ja rauhanomaisia mielenosoituksia ilman että poliisi häiritsee tilaisuutta mitenkään. Venäjällä ei ole mahdollista. End of story.
Tähän tapaan:
Screenshot at 2021-02-11 23-24-19.png

Onhan se jo vähän koomista, miten helppoja syöttöjä europoliitikot antavat suoraan Putinin lapaan. Kyse on kumminkin sentään ex-KGB-upseerista. Europoliitikkojen julkinen nöyryyttäminen aiheuttanee lähinnä ikävystymistä.

Pikku kuitti äkäpussi-Sannan suuntaan tuli siinä, että Venäjällä Suomea ei edes noteerattu Sannan jyrähdyksen johdosta "länsimaana, joka tuomitsee Navalnyin pidätyksen". Niinistö sitten jutteli asiat halki Putinin kanssa ja päätyi diplomaattiselle näin-ei-olisi-toimittu-Suomessa -linjalle.

Tähän tapaan:
Screenshot at 2021-02-11 23-24-19.png

Kyllä toi on hyvin tiedossa ja mitä sä nyt yrität tuolla todistaa?

"Poliisin mukaan sovitusta poiketen mielenosoittajat tekivät tiesulun Unioninkadulle."

Kyseinen paikka ei ollut laillinen kyseiselle mielenosoitukselle. Eikä olisi tarvinnut edes montaa metriä siirtyä syrjään siitä ajoradalta.

Venäjällä oppositio ei käytännössä voi järjestää laillisia mielenosoituksia lainkaan, tai sitten se lupa annetaan jonnekin hornan kuuseen kauas pelipaikoilta.
 
Kyllä toi on hyvin tiedossa ja mitä sä nyt yrität tuolla todistaa?
No onhan tuo elokapinan kaasutus kansainvälisestikin aika jäykkää kuvamateriaalia. Miksi Venäjä ei siis käyttänyt sitä propagandavideollaan?

Oliko Venäjän pointti ehkä se, että laillisetkin mielenosoitukset saattavat joutua poliisiväkivallan kohteiksi myös länsimaissa?

Jos tälle ei voida sanoa uskottavasti, kategorisesti EI, niin silloin pudotaan laadulliseen keskusteluun siitä, joutuuko mielenosoittaja Venäjällä poliisiväkivallan kohteeksi ehkä helpommin kuin vaikka Ranskassa vaiko ei, ja millä edellyksillä ja missä oloissa ja millä ehdoilla ja kenen tulkitsemana ja... ja ... ja...
 
Länsimaissa on mahdollista järjestää laillisia mielenosoituksia ilman poliisin häirintää. Venäjällä ei ole, ainakaan käytännössä. Piste.

Mikä tässä on epäselvää? Ei kyllä edes kiinnosta.

Ja se, jossei Euroopan poliitikot osaa ampua tätä viestiä täysillä takaisin Putinin suuntaan, eipä kyllä yllättäisi, tosin tuskin Putinia kiinnostaa. Kyllähän se tietää mikä on homman nimi. Muille, kuten sinulle, tämä asia sen sijaan olisi syytä tehdä päivänselväksi.
 
Jos Venäjällä ei olisi Putinia siellä olisi Arvopohja minkä nimissä voi perustella mitä tahansa.
 
Jos Venäjällä ei olisi Putinia, siellä ei olisi Putinia, ja se olisi ihan avoin kirja mitä siellä olisi. Sitä ei kukaan voi tietää.

Asiat ei ainakaan juuri huonommin voisi olla, koska Putin on ryssinyt maan talouden, eikä se pärjää lähimainkaan edes Virolle. Itse asiassa Viro on yli kaksi kertaa rikkaampi maa. Säälittävää Venäjän kannalta, todella säälittävää. Lisäksi Virossa vauraus jakaantuu huomattavasti tasaisemmin kuin Venäjällä.
 
Viimeksi muokattu:
Jos Venäjällä ei olisi Putinia, siellä ei olisi Putinia, ja se olisi ihan avoin kirja mitä siellä olisi. Sitä ei kukaan voi tietää.
Putiniakin naurettavampi asia olisi Arvopohjalla jeesusteleva Putin. Ottaisi oppia hurskaammilta kuinka saadaan porukat nauramaan.
 
Kyllähän Putinilla arvopohja on, osan siitä hän pitää omana tietonaan ja osaa julistaa kovaan ääneen.

Se menee suurin piirtein näin: A) kaikki rahat kuuluu mulle, B) kaikki muut maat on paskoja, mutta Venäjä on hyvä ja kaikki naapurimaat kuuluu meille, C) homot, transut ja mun kanssa eri mieltä asioista olevat joutaa vittuun, tai tulevat saamaan poloniumia perseeseen tai novichokia nivuksiin, D) valehtelu on ihmisen paras hyve. Kuka valehtelee parhaiten on mestari, ja muut on runkkareita.

Enkä edes liioittele yhtään. Juuri tällainen sen miehen arvopohja on.
 
Voisin kuvitella tilanteen kuinka suomalainen poliitikko opettaisi ilman ironian häivää tätä muulle maailmalle.
Olen melko varma, että Suomessa on hyvin lähelle maailman rehellisimmät poliitikot. Ja se ei tarkoita että ne olisi rehellisiä, vaan että muualla ne valehtelee vielä enemmän ja erityisesti tietenkin Venäjän kaltaisissa fasistisissa kakkamaissa. Trump oli toki myös ihan oma lukunsa... Tuskin toistuu ihan vähään aikaan demokratioissa.

Mutta siis sä whatbouthismitat suomalaispoliitikoilla, kun kyse on Putinin valehtelusta? Asia selvä. Ihan sama asia. Ei mitään eroa. Sanna Marin valehtelee ihan yhtä paljon kuin Putin. Ja Biden on ainakin sata biljoonaa kertaa kovempi valehtelija kuin Putin. Trump taas puhui aina totta ja maa on litteäkin. Kyllä mä ymmärrän. Asia tuli selväksi.
 
Viimeksi muokattu:
Olen melko varma, että Suomessa on hyvin lähelle maailman rehellisimmät poliitikot. Ja se ei tarkoita että ne olisi rehellisiä, vaan että muualla ne valehtelee vielä enemmän ja erityisesti tietenkin Venäjän kaltaisissa fasistisissa kakkamaissa.
Haaviston Pekka järkeilee varmaan tähän malliin jutskat.
Mutta siis sä whatbouthismitat suomalaispoliitikoilla, kun kyse on Putinin valehtelusta? Asia selvä. Ihan sama asia. Ei mitään eroa. Sanna Marin valehtelee ihan yhtä paljon kuin Putin. Ja Biden on ainakin sata biljoonaa kertaa kovempi valehtelija kuin Putin. Trump taas puhui aina totta ja maa on litteäkin. Kyllä mä ymmärrän. Asia tuli selväksi.
Onko tämä sitä olkiukkoilua.
 
Haaviston Pekka järkeilee varmaan tähän malliin jutskat.
Onko tämä sitä olkiukkoilua.
Melkein toivoisin, että Haavisto olisi vielä Putiniakin kovempi paskanpuhuja, sillä miehet tapaa toisensa ensi maanantaina Pietarissa!!

Mutta kyllähän sen tietää miten tuossa käy. Haavisto nöyristelee ja käpertyy sisäänsä.

Olisipa kiva, että länsimaat joskus lähettäisi Venäjälle jonkun oikeasti kovan äijän tapaamaan Putinia ja näyttämään sille närhen pippelin!!

Jos itse pääsisin tapaamaan Putinia, niin arvatkaa mitä tekisin? Katsoisin sitä koko ajan suoraan silmiin ilmeenkään värähtämättä, enkä sanoisi yhtään mitään! Olisin ihan niin kuin että "mä tiedän, mikä sä olet miehiäsi, ja mulle sun on ihan turha selittää yhtään mitään". Toi olisi paljon voimakkaampi viesti sille kuin mikään mitä sille normaalisti yritetään höpötellä.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
295 654
Viestejä
5 047 395
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom