En nyt osannut päättää, kirjoitanko tähän vai Ukrainan Krim - ketjuun. Laitoin sitten tänne.
Nyt kun tuntuu kovasti työn alla olevan nuo Mainilan laukaukset, toivon todella, että EU:lta tulee aivan jäätävät pakotteet Venäjän diktatuurin ja eliitin ympärille, viimeistään sitten mikäli täysmittainen konflikti tuosta syntyy. Eiköhän Putin jääkiekon ystävänä katsele kuitenkin huomisen finaalin Olympialaisissa, ennen kun löytyy lopullinen syy tunkeutua (entistä syvemmälle) Ukrainan maaperälle.
Menee tämän ketjun aiheen ohi, mutta tilanteeseen liittyen: toivon todella että EU ja Nato seisovat Ukrainan rinnalla yhtenä rintamana. Vaikka Ukraina ei varmaan suoraan Natoon kelpaava olekaan tällä hetkellä, toivon että Naton suunnalta myös arvostetaan koko Euroopan turvallisuutta sen verran, jotta Ukraina saa kaiken mahdollisen tuen, jota se tulee tarvitsemaan.
Samaan hengenvetoon totean, että toivottavasti eduskunnassa hakemus Natoon on vireillä meillä pohjolassakin. Suomettumisen aika on ohi, eikä kansanäänestys tule Venäjän mielipidevaikuttamisen vuoksi kyseeseen. Joku valitettavasti täälläkin uskoo noita Putinin puudeleita ja trollitehtaan tuotoksia, kun some- tai medialukutaitoa ei yksinkertaisesti ole. Putin on arvaamaton ja kaikenlisäksi aggressiivinen.