• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Onnittelihan Suomen lisäksi myös Saksa sekä muutama muu maa Euroopasta ja Israel.
"Mutku muutkin!" Enimmistö länsimaista ei ilmeisesti ole onnitellut, ja ne on oikeassa. Suomi on väärässä.

Hyväksyn Putinin onnittelemisen sillä hetkellä kun Niinistö alkaa onnitella myös Kim Jong-Unia uudelleenvalinnasta... Tai Donetskin kansantasavallan johtajia!

Mielestäni Niinistö voi noudattaa "hyviä tapoja" ja soittaa Putinille, mutta ei tarvitse varsinaisesti onnitella. Voi toivoa rakentavia naapuruussuhteita, mutta myös sanoa suoraan, että emme voi onnitella sinua, koska vaalit eivät olleet rehelliset. Tämä on mielestäni tärkeää siksikin, että Putin saattaa olla jo siinä määrin omien valheidensa uhri, ettei edes tajua mikä ero vaaleilla on demokratiassa ja Venäjällä. Ihan hyvä vähän herätellä välillä sitä.
 
Ensinnäkin Suomi ei ole Ukrainan eikä Pohjois-Korean rajanaapuri vaan Venäjän. Myös Etelä-Korea yrittää pitää yllä suhteita Pohjois-Koreaan.

Toisekseen, luulen, että herättelyä tarvisi nyt kipeämmin joku muu kuin Putin.
 
Ensinnäkin Suomi ei ole Ukrainan eikä Pohjois-Korean rajanaapuri vaan Venäjän. Myös Etelä-Korea yrittää pitää yllä suhteita Pohjois-Koreaan.
Ahaa, eli rikollisten mielistely on ok, kunhan ne asuu naapurissa! No nyt mä hokasin!

Etelä-Korea lämmittelee juuri nyt suhteita Pohjois-Koreaan, mutta tuskin on ihan heti kohta kuuna päivänä onnittelemassa Kimiä jostain vitun "vaalivoitosta"! Tai muutenkaan käy niiden persettä nuolemaan. COME ON!
 
Pohjois-Korean virkamiehistö saapui olympiapäättäjäisiin – joukkoa vetää kiistelty kenraali

Onneksi meillä on aikuiset hoitamassa valtion diplomatiaa eikä angstiset teinit tai muuten keskenkasvuiset räkänokat.

Mikäli ei ole valmis laittamaan naapurin rikollista kylmäksi, on parempi olla leikkimättä yksin sankaria.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tekemistä Trumpilla on Suomen valtiojohdon tai Suomen valtion kanssa?

Sillä tavalla että Trump demosi hyvin että PK:n kaltaisiin diktatuureihin tehoaa vain voima ja uhkailu, jotta he tulevat järkiinsä (lue suostuvat neuvotteluihin).

Venäjään toiminee myös. Eli Niinistö olisi onnittelujen sijasta voinut kutsua Putinia pieneksi rakettimieheksi (uhkaili ydinaseilla Floridaa).
 
Joo, eipä oltaisi kyllä Pohjois-Korean kanssa päästy puusta pitkään suomettuneen nöyristelyn avulla, eikä kyllä päästä Putininkaan kanssa!

Ja Putinin kanssahan suomettuneesti nöyristelee tällä hetkellä oikeastaan koko maailma! Toiset maat (kuten Suomi) vaan vähän enemmän kuin toiset...

Maailmassa on ehkä kaksi epä-suomettunutta maata, Viro ja Ukraina!
 
Hieman samaa ajatusta täälläkin, eli natoon pitäisi mennä ja äkkiä.

Mutta sitten taas, olisi hyvä miettiä että millä tavoillla kremlin informaatiovaikuttaminen vaikuttaa tuohon kansallisen yhtenäisyydentunteen puuttumiseen -> maanpuolustustahdon heikentämiseen. Aika kovalla volyymillä koitetaan tehdä eri maihin paljon vastakkainasettelua, yksi esimerkki tuo voimakas tuki rajakkiporukoille, EU-vastaisille, NATO-vastaisille, äärivasemmistolle jne. En muista että ennen venäjän infosodan alkuvaiheita olisi ollut tätä määrää suomenkielisiä foorumeilla haukkumassa muita suomenkielisiä kärjistäen kaikki asiat älyttömyyksiin. Tuntuu että ÄO olisi laskenut puoleen jos vertaa nettikeskusteluja kymmenen vuoden takaa tähän päivään.

Tuntuu siltä, että osa jengistä vaan kaipaa raudoitettua bootsia painamaan itsensä paikalleen ja jotenkin yleisesti vahvaa auktoriteettia johtamaan maata (sormet ristissä toivoen, että se auktoriteetti on samaa mieltä kuin itse). Ihan sama menohan se on englanninkielisilläkin foorumeilla, "patriooteiksi" itseään kutsuvat ja muutenkin kovan linjan alt-right jengi pitää yllättävän usein Venäjää ja Putinia hienoina juttuina ja kovimmat patriootit jopa omaa maataan parempina :facepalm:
 
Sillä tavalla että Trump demosi hyvin että PK:n kaltaisiin diktatuureihin tehoaa vain voima ja uhkailu, jotta he tulevat järkiinsä (lue suostuvat neuvotteluihin).

Venäjään toiminee myös. Eli Niinistö olisi onnittelujen sijasta voinut kutsua Putinia pieneksi rakettimieheksi (uhkaili ydinaseilla Floridaa).

Palataan mekin asiaan sitten kun Suomella on armeijassa palveluksessa miljoona miestä ja muutama lentotukialus.

Edes Venäjällä ei oikeastaan ole lentotukialuksia. Admiral Kuznetsov on enemmänkin lentotukialuksen karikatyyri kuin vakavasti otettava lentotukialus..

Toisaalta Suomella on täysin lentotukialus-kelpoiset hävittäjät, joten puolet asiasta on jo kunnossa siinä suhteessa. :)

Toisissa uutisissa: Suomalainen Hornet-lentäjä teki historiaa – ”Ori” laskeutui USS Abraham Lincolnin kannelle

Venäjä ei välttämättä lentotukialuksia niinkään edes tarvitse, sillähän ei ole tapana käydä tappelemassa milloin milläkin mantereella kuten Nato mailla.
 
Trump soitti Putinille ja onnitteli häntä uudelleen valinnastaan

Kremlin: Trump has called Russian President Vladimir Putin to congratulate him on re-election

Trump ei puhunut puhelun aikana myrkytystapauksesta tai vaalien rehellisyydestä. On kieltämättä hyvin outoa kun vertaa vaikkapa Kim Jong-unin kohteluun. Sopivat myös että tapaavat lähitulevaisuudessa keskustellaakseen kiihtyvästä asevarustelusta.

Miksei Putin saa samaa kohtelua kuin Kim?

Jos jotain positiivista täytyy hakea niin sentään keskustelivat Ukrainasta puhelun aikana...
 
Viimeksi muokattu:
Venäjä ei välttämättä lentotukialuksia niinkään edes tarvitse, sillähän ei ole tapana käydä tappelemassa milloin milläkin mantereella kuten Nato mailla.
Georgia, Abhasia, Transnistria, Etelä-Ossetia, Tadzikistan, Tsetsenia, Dagestan, Ukraina, Syyria... riittänyt ihan noita naapureitakin kiusattavaksi niin ei ole tarvinnut lähteä merille.
 
... Tadzikistan, ... , Dagestan, ..., Syyria... riittänyt ihan noita naapureitakin kiusattavaksi niin ei ole tarvinnut lähteä merille.

Miten Venäjä on kiusannu Tadzikistania ja Dagestania?

Ja Syyria ei ole Venäjän naapurimaa, ja siellä Venäjä meni maan virallisen hallituksen avuksi näiden pyynnöstä, eli kyse ei ollut mistään kiusaamisesta.

Syyriassa ainoa todellinen ulkomainen hyökkkääjä on Turkki.
 
Trump soitti Putinille ja onnitteli häntä uudelleen valinnastaan

Kremlin: Trump has called Russian President Vladimir Putin to congratulate him on re-election

Trump ei puhunut puhelun aikana myrkytystapauksesta tai vaalien rehellisyydestä. On kieltämättä hyvin outoa kun vertaa vaikkapa Kim Jong-unin kohteluun. Sopivat myös että tapaavat lähitulevaisuudessa keskustellaakseen kiihtyvästä asevarustelusta.

Miksei Putin saa samaa kohtelua kuin Kim?

Jos jotain positiivista täytyy hakea niin sentään keskustelivat Ukrainasta puhelun aikana...
Niin..
Vakavasti otettavalla diktaattorilla ja wannabe huru-ukolla on tiettyjä eroja. Mm se, miten näihin tulee suhtautua.
 
Georgia, Abhasia, Transnistria, Etelä-Ossetia, Tadzikistan, Tsetsenia, Dagestan, Ukraina, Syyria... riittänyt ihan noita naapureitakin kiusattavaksi niin ei ole tarvinnut lähteä merille.
Admiral Kuznetsov kävi kyllä Syyriassa, joten merillekin on lähdetty. Toihan olikin herttaisen hassu mediatapahtuma tuolloin. Taisi tarvita hinaajan apua...

Muutenkin Venäjä kyllä sotii useilla mantereilla, kuten Euroopassa ja Aasiassa, ja cybersotaa käy maailmanlaajuisesti.

Kunnollisia lentotukialuksia sillä ei ole, koska a) ei ole varaa, B) vähän hankala maantiede ja c) Ranskakaan ei suostunut valmista helikopteritukialusta lopulta myymään.

Pitää koko ajan muistaa, että Venäjä on noin Espanjan kokoinen talous. Ei sillä ole mahdollisuuksia kilpailla jenkkilaivaston kanssa, vaikka epäilemättä haluaisi kyllä.
 
Viimeksi muokattu:
Niin..
Vakavasti otettavalla diktaattorilla ja wannabe huru-ukolla on tiettyjä eroja. Mm se, miten näihin tulee suhtautua.

Njoo...ainahan näitä kuuluisia tekosyitä löytyy.

Tosiasia kuitenkin on se että jos kumpikaan osapuolista (länsimaat ja Venäjä) ei ole valmis antamaan periksi ajamissaan asioissaan, niin se johtaa lopulta sotaan. En näe länsimaita vetäytymässä ja antamalla Venäjälle sen haluamaa valtaa (=olla piittamatta kansainvälisistä säännöistä). Käytännössä länsimaiden pitäisi jättää Ukraina Venäjän syliin, hyväksyä Krimin valloitus, palauttaa NATO-raja Neuvostoliiton aikaiseksi, lopettaa ohjuskilpi Euroopassa, kaikki pakotteet täytyy lopettaa ja yleisestikin antaa Venäjän touhuta omiaan. Ei tule tapahtumaan.

Venäjän taas täytyisi suostua lännen vaatimiin ehtoihin enkä näe sitä tapahtuvan ainakaan Putinin aikana. Putinin jälkeen vuorossa taitanee olla Lavrov tai joku muu Putinin luottomies.

Koska kumpikaan osapuoli ei ole valmis antamaan periksi, on parempi että soditaan sota nyt, kun se on lännelle sopivinta. Kymmenen vuoden päästä voi olla että Venäjä on jo sotilasliitossa Kiinan kanssa ja teknologinen ( :D ) kehitys on mennyt länsimaiden ohi.

En pistäisi pahakseni jos Donald Trump antaisi ultimatumin Putinille kun tapaavat lähitulevaisuudessa: joko suostuvat länsimaiden ehtoihin tai sitten soditaan.

E: Ja ydinsodalla pelotteleville tiedoksi, se olisi tulossa joka tapauksessa, jos Putinin Venäjä jatkaa nykyisiään toimiaan. Se tapahtuisi tosin silloin Putinin ehdoilla. Eikä pidä unohtaa muita roistovaltioita...Mitä aikaisemmin se tapahtuu, sen parempi...lännen kannalta.

EE: Eikä unohdeta Putinin puheita: mikäli Venäjän olemassaolo on uhattuna, Putin pitää huolen että koko maailma tuhoutuu siinä samalla. Toisin sanoen kun Putin siirtyy syrjään (syystä tai toisesta), se riittänee että "Venäjän olemassaolo on uhattuna" täyttyy. Eli käytännössä Putin takasi sen että ydinsota tapahtuu elinaikanamme. Ei diktaattorit jätä asemaansa rauhanomaisesti...
 
Eli, kuten totesin. Meillä on oikea diktaattori, jolla on vaikutusvaltaa, sekä poliittisesti, että sotilaallisesti ja sitten on wannabe rakettimies, joka kannattaa yksikertaisesti tumpata, jos käy käryyttämään liikaa.

--------------
Venäjä ja USA tilanne taas..

Mitä Trump sitten tekeekään, niin Venäjän kanssa sotimaan ei lähde. Siinä mielessä mikään ei ole muuttunut. Jos NATO hyökkää Venäjälle, niin on täysin 100%:n selvää, että USAkin tulee tuhoutumaan täydellisesti. Kyseessä ei ole "ehkä", vaan ihan täysin varma tapaus.

USAssakin on monen presidentin virkakausi loppunut yllättäinkin ennen aikojaan. Jos Trump käy töräyttelemään ihan liikaa Venäjän suuntaa jolloin tavoin, niin tutkinnat muuttuu varmasti hutkinnaksi ja lopputulos on ex Trump.. USA ei kestä kunnolla edes ulkomailla sotimista, jos sille alkaa tulla oikeita sotilastappioita. Jos tiedossa on, että kikkailusta seuraa ydintuho, niin siihen ei tasan tarkkaan löydy poliittista halukkuutta.
---------------
EU:n pakotteet taas purevat kehnosti, koska EU ilmastokikkailee ja energiahölmöilee, niin Venäjältä tuodaan valtavat määrät energiaa eri muodossa ja tästä tuonnista ei kertakaikkisesti haluta näköjään luopua (Liekkö edes mitenkään mahdollista), joten Venäjällä on käsi EU:n palleissa noiden pakotteiden suhteen. Todennäköisesti EU unohtaa koko ukraina asian 10:ssä vuodessa.
LISÄKSI Venäjällä on aina Kiina, josta nykyisin miltei kaikki tuodaan muutenkin Eurooppaankin, joten ei siinä mitään jää sinänsä saamatta ja jos EU lopettaa energian oston, niin myynti siirtyy sinnepäin ja EU jää kärvistelemään sitten omien energialähteidensä kanssa..
 
Viimeksi muokattu:
Todennäköisesti EU unohtaa koko ukraina asian 10:ssä vuodessa.
LISÄKSI Venäjällä on aina Kiina, josta nykyisin miltei kaikki tuodaan muutenkin Eurooppaankin, joten ei siinä mitään jää sinänsä saamatta ja jos EU lopettaa energian oston, niin myynti siirtyy sinnepäin ja EU jää kärvistelemään sitten omien energialähteidensä kanssa..
Neljä vuotta on jo mennyt Krimin valtaamisesta, ja EU:n ja USA:n asettamien edelleen voimassaolevien pakotteiden perusteella Ukrainaa ei ole unohdettu. USA taisi jotain kalustoakin luvata äsken...

Kiinaan liittyen, niin onko Venäjälle nyt niin hyvä asia että öljynvientidiilin ansiosta Kiina omistaa myös 14% osuuden Rosneftistä eli Venäjän kansallisesta öljy-yhtiöstä? Ja että länsimaihin vietävän öljyn laatu putoaa välillä niin alas että siitä ei suostuta maksamaan täyttä hintaa koska Kiina vaatii premiumia?
 
Sopineet nuo asiat noin keskenään. Ilmeisesti Kiinaa pidetään sitten tärkeämpänä kauppakumppanina (Jota se voi hyvinkin ollakin), joten paskaa laatua voi tumpata Eurooppaan, kun sillä ei ole niin väliä.
Jos kaikki valmistus on Aasiassa, niin ei Venäjän ole mitään järkeä kierrätellä ko tuotteita EU:n kautta asioita, vaan kannattaa hankkia suoraan.
 
Toiki eurooppaan voi tyrkyttää vaikka mitä jämiä öljylähteiden pohjalta, mutta jos myyntiartikkeli ei kelpaa niin länsivaluuttakin jää saamatta ja ollaan vielä enemmän naimisissa Kiinan kanssa. Uutisessahan kerrottiin myös että jotkut jalostamot harkitsevat jo vaihtoehtoisia raakaöljyn toimittajia.
 
Jos ja kun Eurooppa pienentää toimillaan kokoajan omaa merkitystään, niin se lie avan sama, onko suorat kauppayhteydet Kiinaan yms vai Euroopan kanssa, josta saa rajoitetusti, hankalasti ja kalliilla.
Raakaöljykin on vain vähän ikäänkuin rajallinen saatavuudeltaan, joten jalostamojen on joko tingittävä katteistaan, nostettava hintoja tai tislattava jäteliemet vain paremmin..

Euroopan yksi todella paha ongelma on sen energia-alijäämäisyys ja varsinkin suuri raakaöljyn tuonti. Politiikka taas estää esim ydinvoiman järkevän käytön sekä kehityksen. Eurooppa hakkaa siis päätään seinään monella rintamalla, joka hyödyttää suuresti esim Kiinaa ja Venäjää.
 
...tai ostettava ölppä muualta kuin Venäjältä jos kerran hinta ja laatu ei kohtaa. Norskit ja arabit myynevät mielellään ja jättävät venäläiset nuolemaan näppejään ja kaveeraamaan entistä tiiviimmin uuden BFF:n Kiinan kanssa. Ja jos raakaöljyn hinta uhkaa nousta taivaisiin, niin jenkkilässä istutaan massiivisen liuskeöljyvarannon päällä joka vain odottaa tilaisuutta päästä markkinoille, tekniikkahan sen hyödyntämiseen on jo olemassa ja sen jatkuva kehitteleminen laskee tuotantokustannuksia koko ajan.

Tunnen muuten yhden kiinalaisen atk-inssin, ja hänen juttujensa perusteella sikäläiset eivät kauheasti arvosta venäläisiä. Tutun kuuloisesti rajalla tapahtuu kaikenlaista perseilyä.
 
Jos ja kun Eurooppa pienentää toimillaan kokoajan omaa merkitystään, niin se lie avan sama, onko suorat kauppayhteydet Kiinaan yms vai Euroopan kanssa, josta saa rajoitetusti, hankalasti ja kalliilla.
Raakaöljykin on vain vähän ikäänkuin rajallinen saatavuudeltaan, joten jalostamojen on joko tingittävä katteistaan, nostettava hintoja tai tislattava jäteliemet vain paremmin..

Euroopan yksi todella paha ongelma on sen energia-alijäämäisyys ja varsinkin suuri raakaöljyn tuonti. Politiikka taas estää esim ydinvoiman järkevän käytön sekä kehityksen. Eurooppa hakkaa siis päätään seinään monella rintamalla, joka hyödyttää suuresti esim Kiinaa ja Venäjää.
Et taida ymmärtää kuinka murskaavan suuri Eurooppa on taloudellisesti.

Pakko antaa tunnustusta RT:lle ja muulle propagandakoneistolle. Ovat onnistuneet vakuuttamaan monen täälläkin että pari kehitysmaata ovat edes vertailukelpoisia Euroopan kanssa.
 
Jos raakaöljyn hinta nousee, niin nousee myös Venäjän talous. EU:lla ei tällä osaamisella ja tarmolla tule olemaan omaa armeijaa vielä tällä vuosituhannella. Muuten meni kyllä ihan nappiin pari viimestä postausta.
Euroopalla on jo NATO. NATO on aika varmasti osaavin ja pystyvin sotavoima maailmassa. Eli tyhmäähän se ois jotain kaksinkertaista räpellystä alkaa rakentamaan. Ei noin tule käymään ikinä.
 
Et taida ymmärtää kuinka murskaavan suuri Eurooppa on taloudellisesti.

Pakko antaa tunnustusta RT:lle ja muulle propagandakoneistolle. Ovat onnistuneet vakuuttamaan monen täälläkin että pari kehitysmaata ovat edes vertailukelpoisia Euroopan kanssa.
Venäjä on noin Espanjan kokoinen talous. :) Ja pienempi kuin Italian.

Että onhan Venäjä koko Euroopan unioniin verrattuna ihan kääpiösarjan talous. Herttaisen söpö pikku Putinin kotitalous. Tai vaikka laitakaupungin ränsistynyt öljymyymälä.
 
Juuri näin. Ei voi kun hattua nostaa pojille jotka on saaneet täällä vapaudessa ja yltäkylläisyydessä elävät henkilöt ajattelemaan Venäjästä tai muista kehitysmaista tohon sävyyn. Tälläkin palstalla jatkuvasti kuulee juttuja kuinka lännessä ei osata mitään ja itä se vaan porskuttaa :D
 
No Euroopalla ei ole hullua diktaattoria, jolla sormi kokoajan liipasimella. Euroopalla ei ole kuin ehkä sanktiot ja niihin jäsenvaltiot aina näyttää suhtautuvan eripuraisesti, koska jokaisella jäsenvaltiolla on omat vispilänkaupat Venäjän kanssa. Euroopalla ole oikeastaan muuta kuin kourallinen Goldman Sachsin kassaneitejä ruorissa ja sosiaalinen romahdus edessä, johtuen toki vieraskulttuurien massiivisesta maahantuonnista.
Eipä Venäjän-vastaiset sanktiot mitään suurta eripuraa ole saanut aikaiseksi. Pieni eripura kuuluu asiaan, koska demokratiassa eletään!

Se jää nähtäväksi, millaisia "romahduksia" tässä kenelläkin on edessä, mutta tällä hetkellä Eurooppa on maailman paras manner. Eikä vähiten juuri sen demokratian vuoksi.

Ja jos kuvitellaan, että Eurooppa joskus tulevaisuudessa muuttuisi teoriassa joksikin "kalifaatiksi", niin se on hyvin kaukaisen tulevaisuuden juttu sitten. Paljon ehtii vielä vettä virrata ennen sitä ja kaikenlaista tapahtua. Enkä nyt ole mitenkään mamu-myönteinen, mutta jokin realismi ja suhteellisuudentaju olisi hyvä säilyttää kaiken Putinin ja MV-lehden propagandapaskeen keskellä. Ja esimerkiksi Suomessa on suhteessa kuusi kertaa vähemmän muslimeja kuin Venäjällä!
 
Eipä Venäjän-vastaiset sanktiot mitään suurta eripuraa ole saanut aikaiseksi. Pieni eripura kuuluu asiaan, koska demokratiassa eletään!
Näissä kannattaa muistaa että on Putlerin yleinen taktiikka yrittää hajottaa Eurooppaa tekemällä yksittäisten maiden kanssa diilejä.
Se jää nähtäväksi, millaisia "romahduksia" tässä kenelläkin on edessä, mutta tällä hetkellä Eurooppa on maailman paras manner. Eikä vähiten juuri sen demokratian vuoksi.
Tämä. Täysi rassukka(tai mahdollisesti hyödyllinen idiootti) pitää olla jos muuta kuvittelee.
 
Venäjä on noin Espanjan kokoinen talous. :) Ja pienempi kuin Italian.

Että onhan Venäjä koko Euroopan unioniin verrattuna ihan kääpiösarjan talous. Herttaisen söpö pikku Putinin kotitalous. Tai vaikka laitakaupungin ränsistynyt öljymyymälä.

Tuo talouden mahdollinen koko on loppupelissä melkoisen merkityksetön, jos käydään oikeasti sotimaan. Silloin katsotaan, paljonko on resursseja varastossa ja miten porukka saadaan liikkeelle ja Venäjällä molemmat asiat ovat kunnossa. Lisäksi on oikeasti ydinaseita, käytännössä ympäri maailmaa, s.e. mikä tahansa paikka on nuketettavissa, jos ja kun vain halutaan.

Eurooppa on ajamassa itseään alas, tuotteiden valmistusta ulkoistetaan kokoajan niin fyysisten, kuin esim ohjelmistojenkin ja energiankin kanssa hölmöillään jatkuvasti ja itäeurooppa on riippuvainen Venäjän fossiilisten polttoaineiden tuonnista..
Alueelle myöskin otetaan hurjaa vauhtia porukkaa, joiden kulttuuriin kuuluu muiden alistaminen kaikin tavoin ja oman kulttuurin muuttumattomana säilyttäminen, eikä näitä oikeasti edes yritetä kotouttaa vaan annetaan touhuta melkein, mitä mieleen juolahtaa. Euroopan huippuaika on ollut joskus n 20 vuotta sitten, nyt ollaan menossa kokoajan alamäkeä.
 
Venäjä on kokoaan suurempi sotilasmahti, koska kaikki liikenevä raha laitetaan pyssyihin. Ei sillä silti ole perinteisessä sodassa mitään palaa Natoa vastaan. Lähinnä pystyy liittoutumattomia pikkumaita kiusaamaan.

Mitä vittua sä taas mamuista itket täällä. Venäjällä on suhteessa enemmän muslimeja kuin Euroopan unionissa. Ja turha selittää, että ne on "parempia" muslimeja!

Ja by the way, Euroalueen talous kasvoi viime vuonna enemmän kuin Venäjän! Ja lähtötaso on tietenkin paljon korkeampi.
 
Venäjä on kokoaan suurempi sotilasmahti, koska kaikki liikenevä raha laitetaan pyssyihin. Ei sillä silti ole perinteisessä sodassa mitään palaa Natoa vastaan. Lähinnä pystyy liittoutumattomia pikkumaita kiusaamaan.

Mitä vittua sä taas mamuista itket täällä. Venäjällä on suhteessa enemmän muslimeja kuin Euroopan unionissa. Ja turha selittää, että ne on "parempia" muslimeja!

Päätellen tuosta, mitä Englannissa tapahtui, Venäjällä on varastossa myös muita asieta, ydinaseiden lisäksi, jotka ovat melko tehokkaita.

Melkoisen varmasti Venäjä saa väkeä tarvittaessa Natoa paremmin liikkeelle, mutta koko asia on sinällään merkityksetön, kun aseet noin yleensä ovat enemmän,. kuin riittävän tehokkaat.

Sanoisin, että Venäjällä musujen perseilyyn suhtaudutaan fiksummin, joten siellä jopa saattaa tapahtua kotoutumista jonkinverran.

Ja tottakai muslimit Euroopassa on syytä mainita, kun sotimisesta on puhe, koska eräänlainen sotahan on menossa Euroopan sivistyneitä kulttuureja vastaan ja eteneminen on ollut hyvinkin nopeaa...Yleensä sota on hävitty, jos tahto oman puolustamiseen puuttuu ja islamia vastaan ei tunnu olevan tahtoa, joten se on selkeästi Venäjää pahempi uhka.
 
Perinteisessä sodankäynnissä tavanomaisilla aseilla Venäjällä ei ole mitään saumaa Natoa vastaan. Ei yhtään mitään saumaa. Ihan sama missä määrin saa rynkkymiehiä liikkeelle ja ruosteisten panssarivaunujensa moottoreita käyntiin.

Venäjän aseet eivät siis todellakaan ole "riittävän tehokkaat". Ei tavanomaiset aseet ole kuin ydinaseet, että maapallo saadaan niin moneen kertaan tuhottua joka tapauksessa, ettei voimasuhteilla ole väliä. Tavanomaisista aseista ja asevoimista puhuttaessa voimasuhteet on selvät, ja Venäjä ottaa PATAAN. Vaikka kuinka se sinua harmittaa, niin ryssä-Venäjä ottaisi PATAAN. Pataan, pataan, nassuun, nyrkkiä ryssä-fasistin naamaan!

Sitä paitsi eihän edes Putin muuta väitäkään, kuin että Venäjä ottaisi pataan Natoa vastaan. Joten aika uskomatonta, että sinä sitten intät vastaan...
 
Päätellen tuosta, mitä Englannissa tapahtui, Venäjällä on varastossa myös muita asieta, ydinaseiden lisäksi, jotka ovat melko tehokkaita.

Melkoisen varmasti Venäjä saa väkeä tarvittaessa Natoa paremmin liikkeelle, mutta koko asia on sinällään merkityksetön, kun aseet noin yleensä ovat enemmän,. kuin riittävän tehokkaat.

Sanoisin, että Venäjällä musujen perseilyyn suhtaudutaan fiksummin, joten siellä jopa saattaa tapahtua kotoutumista jonkinverran.

Ja tottakai muslimit Euroopassa on syytä mainita, kun sotimisesta on puhe, koska eräänlainen sotahan on menossa Euroopan sivistyneitä kulttuureja vastaan ja eteneminen on ollut hyvinkin nopeaa...Yleensä sota on hävitty, jos tahto oman puolustamiseen puuttuu ja islamia vastaan ei tunnu olevan tahtoa, joten se on selkeästi Venäjää pahempi uhka.

Veikkaan, että ei saa, mutta olisi tietenkin kiva kuulla enemmän perusteita, miten Venäjä saa nopeammin enemmän väkeä liikkeelle? Euroopan nato-maat sattuvat olemaan aika paljon väkirikkaampia kuin Venäjä, ja heidän aktiivisotilaiden määräkin on sopivasti suurempi, saati sitten reservit. Toki tällaisessa tilanteessa aletaan aika nopeasti kutsumaan palvelukseen. Otetaan jenkit ja Turkki vaikka pois, niin Venäjä on pienempi sotilaiden määrässä, kuin väestössäkin.

Toki kalusto merkitsee paljon. Harvemmin kuitenkin se Venäläinen kalusto on loistanut hyvyydellään, massa on riittänyt, mutta nykyään se ei riitä. Myös logistinen kyky tuolla maalla on hirveä jarru edes Ranskan rajojen haastoon. Valitettavasti NATO-mailla ei tällaista ongelmaa ole. Yhdellä jäsenellä kun doktoriiniin kuuluu 2 täysimittaista sotaa missä päin palloa tahansa. Pitää olla logistiikka kunnossa, jos meinaa sotia muitakin kuin naapureita vastaan.

Todellisuudessa naapurilla ei ole kykyä haastaa yhtäkään isoa länsimaista armeijaa, ne on liian kaukana. Saati sitten NATO:a. Konventionaalinen ei tule Venäjälle kysymykseen ja jokainen tietää miten käy, jos isä aurinkoinen 2.0 haluaa käyttää isoja aseita. Ja hän on ainoa joka noita tulee tarvitsemaan aloituksessa.
 
Venäjän nykynen sotadoktriinihan on todistettu oikein toimivaksi ja heillä on mielenkiintonen ja rohkea tapa koetella sodankäynnin perinteisiä rajoja. Toistaiseksi Euroopan, Naton tai länsimaiden yleisestikään reaktio tähän on ollut lähinnä sekaannus, eturistiriita ja keskinäisten suhteidensa koettelu. Ei tuo minua vakuuta vielä. Aseita on kaikilla juu kauhiasti, mutta miten niitä käytellään ja näin, on shakkia. Putin pelaa sitä yhdesti panostettu revolveri ottallaan. Kaiketi.

Kun viisitoistavuotias räkänokka saa hädintuskin lyötyä 9 vuotiasta kehitysvammaista turpaan, tulkintasi on "kova tappelija"?
 
Tässä tuli ajateltaessa mieleen että mites EMP-isku toimisi ennen mahdollista ydinsotaa? Olettaen että sen avulla voi tuhota vaikkapa koko mantereen sähköverkoston. Ja tietenkin tarpeeksi vahva että tuhoaa myös suojatut sähköverkostot. Jos jokin valtio kehittää tuollaisen aseen tai on jo kehittänyt niin näkisin ettei ydinsota ole ongelma (ainakaan heille). Ydinohjuksia on hankala ohjata maaliin jos elektroniikka ei toimi, sama räjäytyksen suhteen jne...
 
Nyt esitetään arvioita että Bosnia & Hertzegovina ois seuraava maa, joka tulisi kokemaan Georgian, Ukrainan ja Transnistrian kohtalon.

Muokk: eli ryssifikaation.
 
[offtopic]

Euroopan huippuaika on ollut joskus n 20 vuotta sitten, nyt ollaan menossa kokoajan alamäkeä.

Italiassa "huippuaika" oli joskus 2000 vuotta sitten,

Espanjassa "huippuaika" oli joskus 1500-luvulla.

Ranskassa "huippuaika" oli joskus Napoleonin aikana.

Iso-Britanniassa "huippuaika" oli joskus ennen ensimmäistä maailmansotaa, ja ehkä vähän sen jälkeenkin.

Tuo "20 vuotta sitten" pätee ehkä suurinpiirtein Suomeen, Ruotsiin ja Saksaan.

[/offtopic]
 
Kuka ties briteillä voi alkaa kulta-aika taas?

Ei vaan, Eurooppa tarvis aimoannoksen perinteistä, tappavaa fasismia että se pelastuisi. Hui vittu hupsista.
Ei kyl pysty ymmärtää, miksi ihminen haluaa kurjistaa elämäänsä, jos siis selviää fasismin leviämisestä.

Sent from my ONEPLUS A3003 using Tapatalk
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 323
Viestejä
4 420 638
Jäsenet
73 345
Uusin jäsen
innocent_till_proven

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom