• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Keskustelua Putinin Venäjästä

Liittynyt
19.07.2017
Viestejä
728
Itse taas veikkaisin sitä ilmeisintä - statistiikkaa on kusetettu siinä missä muitakin lukemia niin itse venäjällä, kuin etenkin sen köyhemmillä alueilla. Seuranta ei liene muutenkaan järin tarkkaa, joten en kyllä näe mitään syytä miksi lukemat pitäisivät paikkaansa tarkemmin kuin "hieman sinne päin". Eiköhän siellä myös harrasteta klassista henkilö aikaa sitten kuollut, mutta joku perheenjäsen jättää ilmoittelematta ja keräilee onnellisena eläkeroposet talteen. Koko väkimäärä ei varmaan edes ole järin tarkka, koska kyseessä vähän niinkuin kehitysmaa kehitysmaan sisällä.
 
Liittynyt
05.03.2023
Viestejä
705

Jotain mätää tossa tilastossa on, koska jos terveydenhuolto tai lääkkeiden saatavuus on huonoa, niin vaikea kuvitella että kuoliniän keskiarvo olisi silloin 75+ ikävuoden hujakoilla.

Vanhaksi ei elä lääkkeillä tai terveydenhuollolla, mutta jossain vaiheessa kaikilla ihmisillä tulee tilanne että tarvitsee jotain terveydenhoitoa että elämä saa jatkua. Niitä sairauksia on satoja jotka hoitamatta johtaa eliniänodotteen laskuun.
 
Viimeksi muokattu:

cman

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 815
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 574

Airbusin ja Boeingin tappaja ei ihan ole vielä korvaamassa edes Venäjän sisäisessä lentoliikenteessä koneita
Tuossakin on varmaan runsaasti länsimaisia osia, joten huolto voi olla yhä nihkeämpää... Tosin se nyt ei muutenkaan ole mikään ihme, jos r*ssät r*ssii.

Neuvostoliitolla oli aika järkyttävät onnettomuustilastot ilmailussa, joten tässäkin suhteessa palataan pikku hiljaa Neuvostoliittoon.

Beatlesin vanha biisi saa ihan uuden merkityksen...

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 352
Tuossakin on varmaan runsaasti länsimaisia osia, joten huolto voi olla yhä nihkeämpää... Tosin se nyt ei muutenkaan ole mikään ihme, jos r*ssät r*ssii.
Moottorin tärkeimmät osat (suuren paineen kompressorivaihe, polttokammio ja turbiini) on ranskalaisia, ryssän omaa on lähinnä kompressorin matalapainevaihe.

Ja ilmeisesti Ranskasta ei ole niitä osia oikein viime aikoina saatu, minkä takia koneiden huolto on ollut mitä sattuu.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 574
Moottorin tärkeimmät osat (suuren paineen kompressorivaihe, polttokammio ja turbiini) on ranskalaisia, ryssän omaa on lähinnä kompressorin matalapainevaihe.

Ja ilmeisesti Ranskasta ei ole niitä osia oikein viime aikoina saatu, minkä takia koneiden huolto on ollut mitä sattuu.
Kiinalaisillahan on sama pulma oman C919 -koneensa kanssa, eli jos välit lännen kanssa kiristyy niin huonosti käy sillekin projektille. Taitaa tosin aika huonosti olla käymässä muutenkin. Kuten Sukhoillekin olisi ehkä käynyt..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 795
Tuossakin on varmaan runsaasti länsimaisia osia
Eivät osaa itse valmistaa juuri mitään. Liioitellusti voi sanoa, että nykyaikainen venäläinen tuote on lähes kokonaan länsimainen. Ilman liioitteluakin se ei toteutuisi ilman aktiivista apua lännestä.
r*ssät r*ssii.
Nykyään vissiin saa yhä sanoa, että ryssät ryssivät, vaikka viime aikoina on ollut viitteita siihen ettei enää saisi.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
17 586
Kotimaan politiikka keskustelussa alkoi lipsua venäjä juttuihin, eli rajan avaamista ja itäsuomeen piristystä kaipaillaan

Se "Itä-Suomi menee konkurssiin"-juna meni jo 2-3 vuotta sitten. Ei rajan avaaminen tässä vaiheessa muuta asiaa mihinkään suuntaan eikä muutenkaan ole oikein länsimaalaiselle kehittyneelle 1. maailman valtiolle sopivaa että meillä banaavaltiomaisesti nojauduttaisiin johonkin shoppailuturismiin. Itä-Suomessa voidaan ihan samallalailla rakentaa ja kehittää omaa teollisuutta ja palvelualoja kuten kaikkialla muuallakin Suomessa.
Nyt tosiaan räsähti korvaan tuo itärajan avaaminen, sen ymmärrän että rajaeripuolilla oleville perheille, läheisille jne se on isojuttu.
Talous, niin tavara liikkuu, se mitä nyt liikkuu, ja nyt alkoi kuullostaan että aihe pitäisi siirtää putin ja tai ukrainan sotaketjuun. Venäjän kauppa, niin se ei nyt ole kiinni siitä onko raja-asemat auki, vaan se on kiinni putinista, Ukrainan sodasta. pakotteista, koske niitä voi alkaa purkaan, Siihen voi mennä viisivuotta, tai viisikymmentä vuotta.

Turistiliikenteen avaaminen sitä ennen, niin se on niitä busseja missä nuoret nais opettajat käyvät myyntikeikoilla , joku vanhempi voi kaivata, mutta ei sillä taloutta nosteta. Muutakin toimeliaisuutta, mutta se ero 90 lukuun, että ne armejan "ylijäämää" kamat on jo käytetty. mutta ehkä jotain rintamaterveisiä voisi tännekkin kulkeutua.

Tienistit sitten käyttäisivät autovaraosiin ehkä paikallinen jimi myisi drooneja.

Edit, lainaan tuolta vielä ihan hyvän kommentin

Ei tuo oikeastaan pelkistä venäläisistä ole kiinni. Idässä (ja lisäksi Etelä-Savossa) on ysärin lamasta lähtien totuttu rakentamaan venäläisen rahan (ei pelkästään turistien) ja EU-tukien päälle. About 70 pinnaa rakennerahaston tuista mm. on ohjattu Pohjois- ja Itä-Suomeen vuosikausia. Metsä- ja puunjalostusteollisuus on tuonut valtavasti puuta naapurista. Jopa sellaiset toimijat kuin Osuuskauppa on rakentaneet ja mitoittaneet prismojaan venäläisten varaan, saati sitten pienet yrittäjät, joille osalle he on olleet pääasiakaskuntaa (no ne on jo nurin).

Tätä idän reaalitodellisuutta ei ole helppo vaikkapa länteen tai etelään avata niin, että sitä ymmärtäisi arjen konkreettisella tasolla. Mutta karu se tilanne on.

Ja kuten kirjoitin, meidän toimet (rajan avaus tai sulkeminen) ei sitä tule muuttamaan, koska Venäjä toimii kuten toimii. Ja sota ja ellei sota, niin pakotteet varmaan jatkuu vuosikymmenen tai enemmän. Jonkinlainen uudelleensyntyminen täällä tarvitaan ja samaan aikaan on varauduttava siihen, että metsä- ja puunjalostusteollisuudessa tullaan puun saatavuuden vuoksi joku tai joitain yksikköjä ajamaan alas. Lähtökohdat vaan on karut juuri tuosta historiasta eli lähes 30 vuotisen venäläisen rahan ja EU-tukien varaan rakentamisesta.

Ja juu, tekstistä varmaan näkyy, että en alun perin ole idästä eikä ole sellaista optimistista itäiseen tulevaisuuteen uskovaa eetosta. Kurjistumisen näkee. Sen, että uudessa tilanteessa on vaikeaa, näkee. Mutta yksi hyvä puoli täällä on. Karjalaiset ei lamaannu, vaan sopeutuu ja toimii. Sen päälle täällä pitäisi kyetä rakentamaan.
Ongelma vaan on, että monessa kunnassa syntyy nykyään enemmän kuutteja kuin lapsia ja näin on saattanut olla vuosikymmenen tai kauemmin. Joten tekijätkin vähenee. Mutta kulurakenteet ei.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 574
Kotimaan politiikka keskustelussa alkoi lipsua venäjä juttuihin, eli rajan avaamista ja itäsuomeen piristystä kaipaillaan

Nyt tosiaan räsähti korvaan tuo itärajan avaaminen, sen ymmärrän että rajaeripuolilla oleville perheille, läheisille jne se on isojuttu.
Talous, niin tavara liikkuu, se mitä nyt liikkuu, ja nyt alkoi kuullostaan että aihe pitäisi siirtää putin ja tai ukrainan sotaketjuun. Venäjän kauppa, niin se ei nyt ole kiinni siitä onko raja-asemat auki, vaan se on kiinni putinista, Ukrainan sodasta. pakotteista, koske niitä voi alkaa purkaan, Siihen voi mennä viisivuotta, tai viisikymmentä vuotta.

Turistiliikenteen avaaminen sitä ennen, niin se on niitä busseja missä nuoret nais opettajat käyvät myyntikeikoilla , joku vanhempi voi kaivata, mutta ei sillä taloutta nosteta. Muutakin toimeliaisuutta, mutta se ero 90 lukuun, että ne armejan "ylijäämää" kamat on jo käytetty. mutta ehkä jotain rintamaterveisiä voisi tännekkin kulkeutua.

Tienistit sitten käyttäisivät autovaraosiin ehkä paikallinen jimi myisi drooneja.

Edit, lainaan tuolta vielä ihan hyvän kommentin
Ei rajojen avaaminen sitä tarkoita, että venäläisille myönnettäisiin avokätisesti jotain turistiviisumeja kuten ei ole myönnettykään pitkään aikaan.

Rajojen avaaminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi kaksoiskansalaiset ja laillinen rahtiliikenne, posti, kuriirit jne. pääsee liikkumaan.

En sano, että rajat pitäisi avata. Mieluummin ei. Mutta ei sieltä mitään turistilaumoja ole tulossa missään tapauksessa.

Viimeeksi turisteja tuli Suomeen hetkellisesti kaksi vuotta sitten heinäkuussa 2022. Sitä ennen oli vielä koronaestot päällä. Sen jälkeen perus turismille pantiin stoppi (sodan takia). Venäläiset turistit pääsi siis liikkumaan vapaasti koronan ja sodan taittovaiheessa kirjaimellisesti noin muutaman viikon ajan... (Kikkailemalla on yksittäisiä turisteja saattanut senkin jälkeen Suomeen päästä, mutta ei missään tapauksessa massoittain.)

Nythän venäläisrekkarissa olevia autojakaan ei suvaita täällä käytännössä ollenkaan. Ehkä diplomaateilla tms. saa olla, who knows.
 
Viimeksi muokattu:
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
246 907
Viestejä
4 318 075
Jäsenet
71 913
Uusin jäsen
Iiror

Hinta.fi

Ylös Bottom