Keskustelua io-techin Youtube-kanavasta ja videoista

Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
io-techin sisältö rakentuu nykyään io-tech.fi-sivuston uutisista ja testiartikkeleista sekä TechBBS-keskustelufoorumista. Youtuben puolella tekniikka-aiheista sisältöä julkaistaan videoformaatissa.

Sisällöntuotannon näkökulmasta pyrimme tuottamaan sisältöä mahdollisimman kattavasti eri ikäisille tekniikasta kiinnostuneille kohderyhmille. Kattavammat testit esimerkiksi prosessoreista, näytönohjaimista ja lippulaivaälypuhelimista julkaistaan ensisijaisesti kirjoitettuina testiartikkeleina, kun taas joihinkin toisiin aiheisiin videoformaatti soveltuu paremmin.

Tarkoituksena on tuottaa kirjoitettua ja videosisältöä rinnakkain tukemaan toisiaan, ei korvaamaan toinen toistaan.

io-techin Youtube-kanava on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana Suomen ja itseasiassa myös Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa yli 60 000 tilaajalla. Videoita on katsottu yhteensä n. 10 miljoonaa kertaa.

Youtubessa videoiden katsominen ja kanavan tilaaminen (subscribe) on ilmaista. Jos pidät videoistamme, olemme kiitollisia jos tilaat kanavamme.

Jatkossa Youtube-kanavalla julkaistujen uutisten kommenttiketjut löytyvät keskitetysti tältä uudelta alueelta.
 
Viimeksi muokattu:

shakal

RGB ON
Liittynyt
09.09.2017
Viestejä
1 420
Itse olen molempien medioiden kannattaja tasapuolisesti, joka on helppoa koska ylläpidolla on selkeästi hyvää pelisilmää mikä tehdä videoksi ja mikä kirjoitettuun muotoon.

Kommenteista usein kuitenkin löytyy muiden kuin omaa mielipidettä asiaa koskien puolta ja vastaan, sekä omaa julkaisujen seurantaa helpottaa selkeä erottelu näiden mediamuotojen välillä. Vaikka koneella istunkin päivät pitkät sattuneesta syystä, niin en ole koskaan omannut esimerkiksi youtubesurffausta elämäntyylikseni, vaikka sieltä minua kiinnostavia videoita katsonkin ehkä korkeintaan muutaman päivässä: Teidänkin videot katson täältä käsin klikkaamalla, vaikka olenkin youtubessa teidän subi, en silti youtuben etusivua käytännössä ikinä huomioi/käytä/seuraa. Teillä on volyymi kasvanut merkittävästi (kiitos), joten tähän osioon oli mielestäni selkeä tarve. :tup:

tldr; Hyvä parannus forumille!

ps. Oskari enemmän kameran linssin eteen, oli hyvä sen ITX debyytti!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 257
Täysin samaa mieltä edellisen kanssa, hyvä lisäys tämä oma alue foorumille. Aiemmin oli vähän sekavampaa mistä foorumilta löysi uusimmat videot.
Uskon vilpittömästi, että teillä riittää kyllä asiakaskuntaa kuluttamaan molempia alustoja.
 
Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
70
io-techin sisältö rakentuu nykyään io-tech.fi-sivuston uutisista ja testiartikkeleista sekä TechBBS-keskustelufoorumista. Youtuben puolella tekniikka-aiheista sisältöä julkaistaan videoformaatissa.

Sisällöntuotannon näkökulmasta pyrimme tuottamaan sisältöä mahdollisimman kattavasti eri ikäisille tekniikasta kiinnostuneille kohderyhmille. Kattavammat testit esimerkiksi prosessoreista, näytönohjaimista ja lippulaivaälypuhelimista julkaistaan ensisijaisesti kirjoitettuina testiartikkeleina, kun taas joihinkin toisiin aiheisiin videoformaatti soveltuu paremmin.

Tarkoituksena on tuottaa kirjoitettua ja videosisältöä rinnakkain tukemaan toisiaan, ei korvaamaan toinen toistaan.

io-techin Youtube-kanava on kasvanut viimeisen parin vuoden aikana Suomen ja itseasiassa myös Pohjoismaiden suurimmaksi tekniikkamediaksi Youtubessa yli 60 000 tilaajalla. Videoita on katsottu yhteensä n. 10 miljoonaa kertaa.

Youtubessa videoiden katsominen ja kanavan tilaaminen (subscribe) on ilmaista. Jos pidät videoistamme, olemme kiitollisia jos tilaat kanavamme.

Jatkossa Youtube-kanavalla julkaistujen uutisten kommenttiketjut löytyvät keskitetysti tältä uudelta alueelta.
SuurKiitos youtube-videoista! Viime vuosina on jäänyt foorumeiden seuranta vähemmälle ja sen seurauksena pudonnut kelkasta, nyt pääsee vaivattomasti uudelleen kiinni kehityksen kärkeen ja monta yllätystä tullutkin. Koneiden kokoamiset on parasta viihdettä ja aina oppii uutta vaikka 20v. Olen harrastellut ja sen seurauksena luultavasti rokkikampauskin ohentunut. Ja erittäin hyvää myös kaiken uuden esittely ja testaus. Ja vielä Suomeksi. Iso Kiitos!!!
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 837
Se kyseisen videon lopun blooperi oli myöskin hyvä, leikkaat tän sit pois! :lol:
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 528
Olisi kova, jos tänne youtubevideoalueelle saisi nuo videoihin liittyvät keskustelut samoihin aikoihin kuin nuo videot tulee. Ei jaksa antaa tuonne Youtubeen palautetta kun siellä se saattaa helposti upota kaikkeen "kohinaan".

Nämä Headset ja Mikrofonivideot oli kovia. Lisää tällaista vaikka itselleni nuo olikin pääasiassa tiedossa olevia juttuja.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 690
@Diizzel tän kommentin voi siirtää videon ketjuun kun se ilmestyy. Mikrofonivideo oli erittäin mielenkiintoinen. Jäin vielä kaipaamaan eri tyylisten mikrofonien asettelua, olettaen että dynaamisessa mikrofonissa on enemmän vaihtoehtoja verrattuna kondensaattoriversioon. Lähinnä siis, että miten olisit asetellut mikrofonit pelatessasi itsesi ja näyttösi suhteessa ottaen huomioon mikrofonien ominaisuudet. Olen itselleni miettinyt paremman mikrofonin hankintaa, kun en välitä headset-kuulokkeista ja tuo asia on eniten mietityttänyt, että millaisella jalalla ja miten sen saisi sijoiteltua työpisteelle ettei häiritse pelaamista, mutta ääni kuuluisi hyvin.
 
Juffex

Kinostaja
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
779
Olisi kova, jos tänne youtubevideoalueelle saisi nuo videoihin liittyvät keskustelut samoihin aikoihin kuin nuo videot tulee.
Joo tuntuu olevan mallina "tehdään foorumille ketju sitten kun jaksetaan".
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Tänään meni 65000 tilaajaa kanavalla rikki eli ihan hyvin ollaan tämän vuoden tavoitteessa kohti 75 000 tilaajaa.

Kanavan statistiikka katsojien suhteen näyttää tällä hetkellä siltä, että kuukaudessa uniikkeja katsojia on noin 135 000 eli noin puolet ovat tilaajia. Potentiaalisia katsojia siis löytyy kohti lopullista tavoitetta eli 100 000 tilaajaa:

65k-analytics.png
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 343
Miten olis @Sampsa video noista teidän mittausmetodeista? Eli millä ohjelmilla/laitteilla teette benchmarkit ja melu-/ääni-/tehonkulutusmittaukset. Laitteet kyllä vilahtelee noissa videoissa, mutta kiinnostaisi ihan tarkemmin tietää.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Miten olis @Sampsa video noista teidän mittausmetodeista? Eli millä ohjelmilla/laitteilla teette benchmarkit ja melu-/ääni-/tehonkulutusmittaukset. Laitteet kyllä vilahtelee noissa videoissa, mutta kiinnostaisi ihan tarkemmin tietää.
Prosessorin kellotaajuus, lämpötila, jännite, tehonkulutus: HWiNFO64
Näytönohjaimen kellotaajuus, lämpötila, tuulettimien kierrosnopeudet, tehonkulutus: MSI Afterburner
Ruudunpäivitysnopeudet: OCAT
Melumittaukset: Velleman DVM805 (60 cm päästä kokoonpanosta)
Tehonkulutus: Cotech EMT707CTL (koko tietokoneen tehonkulutus)
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
"Ostin Wishistä 1€ mekaanisen pelinäppäimistön!"

Nyt oli videossa ja videon kuvassa jo vähän turha klikkihuoraamisen maku. :shifty:

Miksi "1€ näppäimistö" paljastuu videossa 13 € näppäimistöksi + 3€ toimistuskulut? Pystyisin ymmärtämään, että title on typotettu, mutta kun se vielä siinä Youtube title cardissakin isolla ja videon alussakin sanottiin että euron. Euron videona ihan hauska kuriositeetti, kun Wishillä on niin älytön maine ettei pysty ymmärtämään miksi ihmiset sieltä mitään tilaa, mutta tommosia 13€ rimpuloita nyt voi uskoa saavan jo muualtakin.

Ja kyllähän tuo videon alussa selitettiin, mutta nää alkaa silti mennä tollasilla otsikoilla hassutteluinakin mtv-iltapaskaksi, jota ei io-techilta toivoisi.
 
Err

Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
698

Olisihan tuon voinut tuoda esille kuinka muista kaupoista saa vastaavan näppäimistön halvemmalla, ja ilman valehtelua 1€ hinnasta tai mekaanisuudesta.
 
Tämä tuote ostettiin, aika selvästi lukee mekaaninen ja 1€:

screenshot_20210529-003246.jpg
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 466
Tämä tuote ostettiin, aika selvästi lukee mekaaninen ja 1€:
Mutta et maksanut siitä 1€. Maksoit 1600% väitetyn hinnan. Voin minäkin sanoa ostaneeni MSRP hinnan näytönohjaimen, mutta eihän se pidä paikkaansa, jos sitten checkoutissa maksan siitä 2-3x hinnan.

Jo sanavalinta "väitetysti mekaanisen ja 1 euron hintaisen", tai "myytiin 1 euron hintalapulla ja mekaanisena, totuus muuta" auttaisi kummasti.

Toistan: klikkihuorausta, vaikka hassutteluvideo onkin.
 
Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Saisikohan jonkun softan/lisäosan tms generoimaan automaattisesti tänne ketjun, kun uusi video julkaistaan youtubessa? Monesti haluaisi kommentoida uusia videoita, mutta youtuben oman kommentti osion kaatopaikalle ei oikein jaksamista olisi kirjoitella.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Saisikohan jonkun softan/lisäosan tms generoimaan automaattisesti tänne ketjun, kun uusi video julkaistaan youtubessa? Monesti haluaisi kommentoida uusia videoita, mutta youtuben oman kommentti osion kaatopaikalle ei oikein jaksamista olisi kirjoitella.
Suurimmasta osasta videoista kirjoitetaan uutinen ja siitä tulee tänne kommentointiketju.
 
Liittynyt
26.02.2019
Viestejä
2 443
Io-Tech kun tekee tekniikka aiheisia tube videoita, niin oletteko miettineet (olette varmasti), että laajentuisiko katselijakunta, jos olisi enkku tekstit videoissa? Onko todettu, että hyöty ei ole vaivan väärti?
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Io-Tech kun tekee tekniikka aiheisia tube videoita, niin oletteko miettineet (olette varmasti), että laajentuisiko katselijakunta, jos olisi enkku tekstit videoissa? Onko todettu, että hyöty ei ole vaivan väärti?
Toistaiseksi strategiana on keskittyä Suomeen.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
3 150
Video oli kyllä hyvä, erityiskehu tuosta näppärästä kuvaajasta jossa kortit järjestyksessä. Jos jotain nipotettavaa haluaa antaa, niin tahti oli jopa hieman nopea noissa käppyröissä ja piti videota oikein pysäyttää että ehtii informaation ruudulta ymmärrettävästi lukemaan. Ehkä viitisen sekuntia/graafi lisää niin olisi noin monta korttia ehtinyt sisäistämään. Toinen joka näitä videoita audion kanssa usein kuluttavana tulee mieleen, niin tämähän ei ollut oikein audion perusteella pelkästään nautittava video. En tosin tiedä olisiko video parantunut noihin graafien päälle löpisemällä (todennäköisesti suurimman osan mielestä ei) ja toisaalta video oli sen verran napakka että pelkästään kuuntelemalla voi sitten kuluttaa jotain muuta videota ja keskittyä tässä kuvaan.
 
Ne kaaviot oli oikeastaan tarkoitettukin pysäytettäväksi jos niitä haluaa tarkemmin tutkia eli 10 ja 15 sekunnin välillä mietittiin per taulukko ja päädyttiin 10 sekuntiin.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Otsikossa on kysymysmerkki, kyseessä ei ole toteamus.
No kieliopillisesti se on sit ainakin väärin. Kysymysmerkki laitetaan yleensä kysymyksen perään, esim. "Onko uusi PS5 HUONOMPI?". Toteamukseksi muotoillun virkkeen perään kysymysmerkin laittaminen on vähän kyseenalaista toimintaa, sillä siinä sekottuu kaksi asiaa keskenään, eikä lukija voi videota katsomatta tietää kummasta on kyse.

Jos pelkkä otsikko pistää noin paljon hanttiin, niin sitten ei kannata katsoa sitä sisältöä.
Eli toiminnalle ei saa antaa kritiikkiä, jos kokee sen aiheelliseksi?
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 269
No kieliopillisesti se on sit ainakin väärin. Kysymysmerkki laitetaan yleensä kysymyksen perään, esim. "Onko uusi PS5 HUONOMPI?". Toteamukseksi muotoillun virkkeen perään kysymysmerkin laittaminen on vähän kyseenalaista toimintaa, sillä siinä sekottuu kaksi asiaa keskenään, eikä lukija voi videota katsomatta tietää kummasta on kyse.
YouTuben otsikoinnissa nyt ei yleisestikään aina noudateta niin tarkkaan kieliopillisia sääntöjä - kuten jo sanottua, alustalla alustan tapaan. Videon katsomalla selviää mistä on kyse.
Eli toiminnalle ei saa antaa kritiikkiä, jos kokee sen aiheelliseksi?
Saa antaa, mutta yksi kerta riittää ja mieluusti oikeassa sille tarkoitetussa paikassa. Lisäksi tästä otsikointiaiheesta on puhuttu eri paikoissa jo useampaan otteeseen.
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Myöskään itse videolla ei näin todeta.
Piti vielä uudestaan katsoa video, mutta siellä Sampsa sanoo seuraavan lauseen: "Jos nyt mietitään ihan fysiikan lakien mukaan, niin jäähdytyssiilissä 300 grammaa vähemmän massaa ja pinta-alaa, hiljaisemmin pyörivä tuuletin, niin lopputulos on aivan varmasti hieman korkeammat lämmöt."

Vaikka kyse on siitä että Sampsa selvästi itse tuossa pohtii asiaa, ja painottaa että kyse ei ole tiedosta, niin kyllä tuosta tulee mulle sellainen olo että Sampsa on sitä mieltä tuossa että uusi on huonompi. Heti tuon jälkeen kyllä mainitsee että sillä ei ole mitään merkitystä loppukäyttäjälle. Paljon parempi IMO olisi ollut sanoa vain että sellaisia testejä ei olla vielä tehty joiden perusteella voisi muuta kuin arvuutella että kumpi konsoleista on jäähdytysjärjestelmänsä osalta parempi.

Edelleen, eniten mua tossa videossa triggeröi noiden Evanssin lämpökamerakuvista katsottujen lämpötilojen kritiikitön referoiminen ilman lämpötilana. Tietysti on mahdollista että siellä on käytetty myös jotain parempaa menetelmää poistoilman lämpötilan mittaamiseksi, ja kaikki maininnat siitä jätetty videolta veke, sen lisäksi että Evans olisi jättänyt paskamyrskyn saavuttua edelleen kertomatta että tuo yksittäinen mittaus tehtiin oikein.
 
Ihan yleisellä tasollakin videoista ja sisällöstä puhuttaessa aina välillä tulee ihan varmasti ilmaistua asioita ei-parhaalla mahdollisella tavalla, joten en epäile etteikö tässäkin tapauksessa asioiden muotoilu olisi voinut olla parempikin. Lisäksi tämä videokonsepti ajankohtaisista uutisaiheista on kokeilu/kehitysvaiheessa, joten monia asioita voi varmasti vielä kehittää ja ottaa huomioon tulevia saman konseptin videoita tehdessä. Ja kuten jo mainittua, toinen video aiheesta on ollut jo alunperin suunnitteilla, kunhan lisätietoa aiheesta ilmenee. Sampsan puolesta en nyt osaa ottaa asiaan sen spesifimmin kantaa.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Piti vielä uudestaan katsoa video, mutta siellä Sampsa sanoo seuraavan lauseen: "Jos nyt mietitään ihan fysiikan lakien mukaan, niin jäähdytyssiilissä 300 grammaa vähemmän massaa ja pinta-alaa, hiljaisemmin pyörivä tuuletin, niin lopputulos on aivan varmasti hieman korkeammat lämmöt."
300g viilaus jäähdytyssiilistä vaikuttaa lämpötiloihin, eri asioista riippuen joku osa saattaa toimia viileämpänä, joku toinen osa lämpimämpänä. Ariksen ensimmäisten testien perusteella virransyötön ja SSD:n lämmöt oli nousseet samoin ulostulevan ilman lämpötila kuten Austinin videolla todettiin. Sitten CPU:n joka todellisuudessa siis oli Arisin testeissä metallisen EMI-suojan lämpötila todella todella kaukana varsinaisesti prosessorista niin lämpötila oli 11 alhaisempi.

Oliko siis lämmöt nousseet, vai yhtäkkiä kyse olikin pelkästään CPU-lämpötilasta, jota todellisuudessa ei lähellekään mitattu.

Screenshot_20210909-011737.jpg
 
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
300g viilaus jäähdytyssiilistä vaikuttaa lämpötiloihin, eri asioista riippuen joku osa saattaa toimia viileämpänä, joku toinen osa lämpimämpänä.
Tämä olisi ollut paljon parempi lause siihen tubevideoosi, sen sijaan että esittäisit että se on aivan varmasti heikompi.
Ariksen ensimmäisten testien perusteella virransyötön ja SSD:n lämmöt oli nousseet samoin ulostulevan ilman lämpötila kuten Austinin videolla todettiin. Sitten CPU:n joka todellisuudessa siis oli Arisin testeissä metallisen EMI-suojan lämpötila todella todella kaukana varsinaisesti prosessorista niin lämpötila oli 11 alhaisempi.

Se SSD:n muistipiirien korkeampi toimintalämpötila on laitteen eliniän kannalta eksplisiittisesti hyvä asia. - kyse on siis käyttöönsä nähden paremmasta jäähdytysjärjestelmästä.
Virtalähteen 1 asteen ero on tukevasti käytettyjen K tyypin termoparin mittatarkkuuden (+- 1,5 C) sisällä, siksi en tekisi noin pienen eron pohjalta mitään johtopäätöksiä, toivottavasti et sinäkään.

Toi APU:n mittapiste on joo valitettavan kaukana, mutta toisaalta jäähdytyselementtien avaaminen invalidoi testit, ellei siitä syntyviä muutoksia pystytä kontrolloimaan. Kokonaisuuden hallitseminen on paljon vaikeampaa jos konsolit päätetään purkaa, ja ne pitää kasata pahimmassa tapauksessa hyvin monta kertaa, jotta voidaan kontrolloida purkamisesta seuraavat muutokset lämpötiloihin. Ymmärrän, että HW Busterssin kokoinen operaatio ei ala tekemään testejä tuolla tasolla. GN luultavasti testaa ensin avaamatta, että sen jälkeen avattuna nuo, sillä olivat ainakin hankkineet uuden vanhanmallisenkin konsolin tätä tarkoitusta varten.

Ulostulevan ilman lämpötilan perusteella on vaikea tehdä mitään kovin kattavaa arviota mistään, ellei tiedetä konsolin läpi kulkevaa massavirtaa. Koska molemmat konsolit kuluttavat saman verran sähköä, niin korkeampi ulostuloilma viittaa lähinnä siihen että kyseisen konsolin tuuletin puskee pikkasen vähemmän ilmaa kokonaisuudessaan konsolin läpi. Ulostuloilman lämpötilan tarkka mittaaminen on muutenkin todella vaikeaa ilman erikoiskalustoa (ilma on eri lämpöistä eri kohdissa ulostuloa, joten ulostuloilma pitäisi kanavoida ilmasekoittimeen ja sitten sen jälkeen vasta mitata keskiarvoitettu lämpötila. En usko että edes GN:n Stevellä on tämmöistä viritystä rakennettuna, ainakaan vielä :) ).
Oliko siis lämmöt nousseet, vai yhtäkkiä kyse olikin pelkästään CPU-lämpötilasta, jota todellisuudessa ei lähellekään mitattu.
Jaa-a, sanoisin että lämmöt on saatavilla olevien tietojen mukaan paremmin hallinnassa kuin ennen, ja uusi jäähdytysjärjestelmä vaikuttaisi olevan siten parempi. Tilanne näyttäisi vielä kuitenkin kehittyvän laitteen testaamisen osalta ja mitään varmaa ei voida vielä sanoa.
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
Tämä olisi ollut paljon parempi lause siihen tubevideoosi, sen sijaan että esittäisit että se on aivan varmasti heikompi.

..

Tilanne näyttäisi vielä kuitenkin kehittyvän laitteen testaamisen osalta ja mitään varmaa ei voida vielä sanoa.
Kun kerran mitään varmaa ei voida vielä sanoa niin eikös sitten sun pitäisi aika voimakkain sanankääntein kritisoida myös näitä videoita joissa ilman kysymysmerkkiä julistetaan otsikossa päinvastaista, vaikka osa tuloksista puhuu sen puolesta että lämmöt onkin noussut?

Screenshot_20210912-175541__01.jpg

Screenshot_20210912-142511__01.jpg

Screenshot_20210912-175604__01.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2018
Viestejä
9 544
Kun kerran mitään varmaa ei voida vielä sanoa niin eikös sitten sun pitäisi aika voimakkain sanankääntein kritisoida myös näitä videoita joissa ilman kysymysmerkkiä julistetaan päinvastaista, vaikka osa tuloksista puhuu sen puolesta että lämmöt onkin noussut?
Noi reaktiovideot on perus tubepaskaa kauheilla otsikoilla (”runs 11C cooler” ei pidä paikkaansa, sillä kyse ei ole suorasta mittauksesta ja ”runs better” on kanssa huuhaata, sillä ei noilla ole suorituskykyeroa), mutta hw busterssin omissa mittauksissa (jotka on tällä hetkellä ne kattavimmat) se uusi on kyllä eksplisiittisesti parempi ja sinänsä otsikko on ihan validi. Lämmöt on noussu siellä missä siitä on hyötyä ja (mitä ilmeisimmin) laskenu siellä mistä siitä on hyötyä ja täten tuote on parempi ainakin kestävyyden ja luonnonvarojen kulutuksen näkökulmista.

Tilanne toki voi muuttua jatkossa kun lisää tietoa kerätään, tämä on normaalia ja uuden tiedon jälkeen on hyvä julkaista korjauksia aiempiin virheellisiin tulkintoihin.

Edes GN:n testien jälkeen ei voida täysin aukottomasti sanoa mitään APU:n lämpötilasta, sillä esim. junction temppiä ei tiedetä ja uuden jäähyn cold plate voi olla vaikka pikkasen kierompi kuin vanha tjsp. Kyse on aina puutteellisen tiedon perusteella tehdyistä valistuneista arvauksista.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
:lol::lol: Roizuvlogzin roastaus oli kyllä äärihupaisaa katsottavaa, oot just sopivan tyly, lisää tälläsiä kiitos. Nauroin kippurassa niin että nykyinen isäntä katteli vissiin aika huolestuneena jo että tarviiko soittaa psykan päivystykseen et ny tää muija tarvii osastohoitoa....
 
Sampsa

Sysop
Ylläpidon jäsen
Team Tesla
Liittynyt
13.10.2016
Viestejä
12 529
:lol::lol: Roizuvlogzin roastaus oli kyllä äärihupaisaa katsottavaa, oot just sopivan tyly, lisää tälläsiä kiitos. Nauroin kippurassa niin että nykyinen isäntä katteli vissiin aika huolestuneena jo että tarviiko soittaa psykan päivystykseen et ny tää muija tarvii osastohoitoa....
Hetkinen, eikö tuo 1,4% olekaan tilastovääristymä o_O

Screenshot_20210913-230431__01.jpg
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
Ööööö ei, kyllä me naisetkin ollaan tietotekiinkasta kiinnostuneita

Me katotaan vaan sun sun komeaa habitusta, kuunnellaan silkinpehmeää ääntäs ja kuolataan sun uskomatonta makuukamarikatsettas
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 545
Kuukauden päästä io-tech juhlii viisivuotissynttäreitä. Oisko @Sampsa @Juha Kokkonen sopiva tilaisuus tehdä Youtube videolla vähän yhteenvetoa miten taival tähän saakka on mennyt, tehdä katsaus tulevaan sisältöön ja pohtia alaa kokonaisuutena sekä vastata lukijoilta ennakkoon kerättyihin kysymyksiin Q&A muodossa.
 
FlyingAntero

ɑ n d r o i d
Premium-jäsen
S Y N T H W A V E
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 071
Yksi keskustelunaihe voisi olla, joko mobiililaitteiden testauskuorma on hellittänyt @Juha Kokkonen harteilta ja paistaako aurinko viimein myös RGB-valottomaan prosessoricooleritestikokoonpanoon?

2018:

2019:

2020:

2021:
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
Ööööö ei, kyllä me naisetkin ollaan tietotekiinkasta kiinnostuneita

Me katotaan vaan sun sun komeaa habitusta, kuunnellaan silkinpehmeää ääntäs ja kuolataan sun uskomatonta makuukamarikatsettas
Anonyymihän voi netissä uskotella olevansa kuka vain.
 
Liittynyt
27.09.2021
Viestejä
9
Piti ihan tehdä käyttäjätunnus tänne, että pääsen kertomaan asiani.
Olin 15v ilman tietokonetta ja nyt vähä reilu 30v ikäisenä ajattelin hommata koneen. Tietokoneen hankinnassa auttoi teidän YouTube videot merkittävästi ja tästä olen kiitollinen etten lyönyt kättäni P*****n.
Videot auttoivat koneeni hankinnassa ja osien priorisoinnissa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 467
Viestejä
4 163 047
Jäsenet
70 412
Uusin jäsen
O&G

Hinta.fi

Ylös Bottom