- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 1 352
Kun Rouva Nurminen sai selville, että hänen miehensä on steriili, he päättivät palkata sijaisisän, joka laittaisi lapsen alulle.
Sovittuna päivänä kun sijaisisän oli määrä saapua, herra Nurminen suuteli vaimoaan ja sanoi, "Lähden töihin, miehen pitäisi saapua kohta"
Kuinka ollakaan, ovelta-ovelle valokuvaaja saapui puoli tuntia myöhemmin soittaen ovikelloa, toivoen tietysti onnistunutta myyntikeikkaa. Rouva Nurminen avasi oven.
"Huomenta rouva, ette ehkä tunne minua, mutta olen täällä kosk...", -"Voi kyllä, tiedän kyllä miksi olette täällä. Olin varma, että saavutte pian", -"Ai... niinkö? Mutt.." -"Kuulkaas. Ei haaskata aikaa tässä eteisessä, tulkaa vaan rohkeasti sisään", -"Okei, selvä sitten".
Valokuvaaja otti salkkunsa, astui sisään ja istui alas sohvalle. "Kuten varmaan ehkä tiedätte, olen erikoistunut vauvoihin, -"Mahtavaa, hienoa kuulla" sanoi Rouva Nurminen, "Olette juuri sitä mitä olemme mieheni kanssa hakeneetkin"
"Parhaan lopputuloksen saamiseksi, kokeilen yleensä pari kertaa kylpyammeessa, sohvalla ja aika usein myös sängyllä" sanoi valokuvaaja. "Olohuoneen lattialla voi olla myös todella hauskaa, kun on tilaa reilusti ja voi levittää kunnolla".
"Kylpyamme? Olohuoneen lattialla? Hmm, no ei ihme ettei olla mieheni kanssa oikein onnistuttu...", "Kuulkaas rouva, kukaan meistä ei voi taata täydellistä lopputulosta ensimmäisellä laukauksella, mutta jos rohkeasti kokeilemme eri asentoja, huoneita ja laukaisen eri kulmista ainakin viisi, kuusi tai seitsemän kertaa niin olen varma, että pidätte lopputuloksesta"
"Noh minä todellakin toivoin, että tämä olisi pikaisesti ohi!", sanoi Rouva Nurminen. -"Kuulkas, tällä alalla laadukas työ ottaa aikansa. Vaikka moni meistä toivoisi että saavun, viivyn sisällä viisi minuuttia ja poistun, olisitte varmasti pettynyt lopputuloksesta", -"No juu, niin varmasti jos vain viisi minuuttia viipyisitte..." sanoi rouva hieman punastellen.
Valokuvaaja kaivoi salkustaan portfolion kuvistaan. "Tämä veijari on viimeistelty bussin katolla keskellä kesää", -"Voi herran jestas..." rouva Nurminen toteaa.
"Ja näistä kaksosista tulikin loppupeleissä aivan mahtavat, vaikkakin heidän äidin kanssa oli vaikea tehdä yhteistyötä".
-"Hän oli hankala?", kysyi rouva Nurminen.
"Erittäin hankala", valokuvaaja jatkoi. "Loppupeleissä jouduin viemään hänet kaivopuistoon jotta sain homman suoritettua loppuun. Ihmisiä vaan hurrasi ympärillä, kauhea tunku katsomaan jotta näkisivät mitä olen tekemässä", -"Ohhoh, ihmiset oikein tunkivat katsomaan?!" rouva hämmästeli.
-"Kyllä vain, koko homma kesti varmaan kolme tuntia. Äiti huusi ja kiljui, itselläkin oli todella vaikea keskittyä. Sitten alkoi jo tulla pimeää, piti saada muutamat laukaisut vielä loppuun. Loppupeleissä kun oravat alkoivat syömään varustustani oli pakko lopettaa. Sitten pakkasin kaiken ja lähdimme pois". -"Oravat söivät... teidän varustusta?", rouva kysyi nojaten eteenpäin. -"Näin pääsi käymään, onneksi pysyvää vahinkoa ei jäänyt".
-"No niin, voimme käydä hommiin kunhan haen ensin kolmijalkani"
"Kolmijalan?" kysyi rouva hieman huolestuneena.
"Tietysti. Tarvitsee joku tuki olla, minun vehkeet ovat aivan liian isot vain käsin tuettavavaksi ja... hei, rouva! Voi ei, hän pyörtyi!"
Sovittuna päivänä kun sijaisisän oli määrä saapua, herra Nurminen suuteli vaimoaan ja sanoi, "Lähden töihin, miehen pitäisi saapua kohta"
Kuinka ollakaan, ovelta-ovelle valokuvaaja saapui puoli tuntia myöhemmin soittaen ovikelloa, toivoen tietysti onnistunutta myyntikeikkaa. Rouva Nurminen avasi oven.
"Huomenta rouva, ette ehkä tunne minua, mutta olen täällä kosk...", -"Voi kyllä, tiedän kyllä miksi olette täällä. Olin varma, että saavutte pian", -"Ai... niinkö? Mutt.." -"Kuulkaas. Ei haaskata aikaa tässä eteisessä, tulkaa vaan rohkeasti sisään", -"Okei, selvä sitten".
Valokuvaaja otti salkkunsa, astui sisään ja istui alas sohvalle. "Kuten varmaan ehkä tiedätte, olen erikoistunut vauvoihin, -"Mahtavaa, hienoa kuulla" sanoi Rouva Nurminen, "Olette juuri sitä mitä olemme mieheni kanssa hakeneetkin"
"Parhaan lopputuloksen saamiseksi, kokeilen yleensä pari kertaa kylpyammeessa, sohvalla ja aika usein myös sängyllä" sanoi valokuvaaja. "Olohuoneen lattialla voi olla myös todella hauskaa, kun on tilaa reilusti ja voi levittää kunnolla".
"Kylpyamme? Olohuoneen lattialla? Hmm, no ei ihme ettei olla mieheni kanssa oikein onnistuttu...", "Kuulkaas rouva, kukaan meistä ei voi taata täydellistä lopputulosta ensimmäisellä laukauksella, mutta jos rohkeasti kokeilemme eri asentoja, huoneita ja laukaisen eri kulmista ainakin viisi, kuusi tai seitsemän kertaa niin olen varma, että pidätte lopputuloksesta"
"Noh minä todellakin toivoin, että tämä olisi pikaisesti ohi!", sanoi Rouva Nurminen. -"Kuulkas, tällä alalla laadukas työ ottaa aikansa. Vaikka moni meistä toivoisi että saavun, viivyn sisällä viisi minuuttia ja poistun, olisitte varmasti pettynyt lopputuloksesta", -"No juu, niin varmasti jos vain viisi minuuttia viipyisitte..." sanoi rouva hieman punastellen.
Valokuvaaja kaivoi salkustaan portfolion kuvistaan. "Tämä veijari on viimeistelty bussin katolla keskellä kesää", -"Voi herran jestas..." rouva Nurminen toteaa.
"Ja näistä kaksosista tulikin loppupeleissä aivan mahtavat, vaikkakin heidän äidin kanssa oli vaikea tehdä yhteistyötä".
-"Hän oli hankala?", kysyi rouva Nurminen.
"Erittäin hankala", valokuvaaja jatkoi. "Loppupeleissä jouduin viemään hänet kaivopuistoon jotta sain homman suoritettua loppuun. Ihmisiä vaan hurrasi ympärillä, kauhea tunku katsomaan jotta näkisivät mitä olen tekemässä", -"Ohhoh, ihmiset oikein tunkivat katsomaan?!" rouva hämmästeli.
-"Kyllä vain, koko homma kesti varmaan kolme tuntia. Äiti huusi ja kiljui, itselläkin oli todella vaikea keskittyä. Sitten alkoi jo tulla pimeää, piti saada muutamat laukaisut vielä loppuun. Loppupeleissä kun oravat alkoivat syömään varustustani oli pakko lopettaa. Sitten pakkasin kaiken ja lähdimme pois". -"Oravat söivät... teidän varustusta?", rouva kysyi nojaten eteenpäin. -"Näin pääsi käymään, onneksi pysyvää vahinkoa ei jäänyt".
-"No niin, voimme käydä hommiin kunhan haen ensin kolmijalkani"
"Kolmijalan?" kysyi rouva hieman huolestuneena.
"Tietysti. Tarvitsee joku tuki olla, minun vehkeet ovat aivan liian isot vain käsin tuettavavaksi ja... hei, rouva! Voi ei, hän pyörtyi!"