Kerro miksi tänään vituttaa! :(

15:n Vuoden suhteella, yhdet Häät ja Viidet hautajaiset ja tällä viikolla tulee vielä yhdet monttubileet vielä lisää :sad:

Aina kivaa käydä kotona.
 
Kuoppajaisissa kandee pitää mielessä se että tällä kertaa se et ollu sä siel kuopassa tai ruukussa tai ojassa.
Vituttaahan se kelata sitä läheistä delanneena, mutta kaikki me kuollaan ja sille ei mitään voi.
 
Pikku hiljaahan tuota ymmärtää. Filosofisesti ajatellen jokainen meistä on kuollut, sinä hetkenä kun synnyit, mutta ei nämä tilaisuudet silti kivoja ole.

Toivottavasti ei enää arkunkantajaksi.
 
Joo ei todellakaan ole. Vaikka kuinka yrittää psyykata itseään näitä filosofisia settejä, niin jos vähänkään läheinen niin hajonnut fiilis vähintään siinä vaiheessa kun liinalla laskee alas.

Parina kertana itekkin joutunu kantamaan. Onneks sillä rullakolla saa lähemmäs ettei tarttee monttuun asti kantaa.
 
Vituttaa myös se että ostin Helsinki Long Drink kun oli halpaa... Ihan järkyttävän pahaa :D
Mutta joo vituttaa että on niin rikki että pitää juoda tiistaina että jaksaa...
 
Joo ei todellakaan ole. Vaikka kuinka yrittää psyykata itseään näitä filosofisia settejä, niin jos vähänkään läheinen niin hajonnut fiilis vähintään siinä vaiheessa kun liinalla laskee alas.

Parina kertana itekkin joutunu kantamaan. Onneks sillä rullakolla saa lähemmäs ettei tarttee monttuun asti kantaa.
Tästä hajonneesta fiiliksestä onkin kokemusta. Mummo kuoli ja minut nakitettiin arkkua kantamaan. Kaikki muut kantajat mua päätä lyhempiä, joten suurinosa painosta oli mun selän varassa. Koetin sen nauhan avulla kikkailla, että polte olkapäässä/selässä helpottaisi, mutta ei mikään auttanut.
 
Vituttaa kun katsoin tänään paljonko meni yhteensä tammikuussa rahaa laskuihin yms välttämättömyyksiin. Reippaasti alle mediaanipalkallisena extra vitutukset vielä päälle.
 
Pieni on harmituksen aihe taas mutta miksi helv.. joka toinen uutisotsikko on <joku> pöyristyi. Joka hemmetin paikassa vaan pöyristytään aivan kaikesta. Toimittajat hei, ostakaa nyt jo se sanakirja niin ei tartte hokea yhtä ja samaa.
 
Ei selvää yksittäistä syytä, vituttaa vaan. Töissä ei saa mitään aikaan kun kukaan ei oikein tiedä, ei ole dokumentaatiota. "Ai erikoistapaus, ei päde varmaan nää". "Devaaja X vois ehkä tietää" mut ne kiireiset kirkkaimmat tähdet ei oo sellasia joilta normi kuolevaiset kehtaa mennä kysymään ennenku on yrittäny viikon kaks.

Toisella lapsella naama räässä ja kuumetta. Just ku ite päässy vähä taas urheilun makuun ni kyl sen tietää et koht tulee taas parin viikon tauko ku tulee kipeeks. Sit on paha tapa tissutella kipeenä ku ei urheillakaan voi. "Desinfioi" kurkkua... ikäänkuin se jotain auttais :D

Ja ehkä pitäis yrittää nukkua enemmän. En oo tainnu neljään vuoteen nukkua yli kuutta tuntia yössä ku muutaman kerran. Ei vaan malta mennä nukkuu ku illal on hetki omaa aikaa mut aamul on kuitenkin aina aikanen herätys.
 
Tämä.

Kyllähän sitä aina on jotain töhöilyä koulussa tehty, mutta väittäisin silti, että ongelmat ratkottiin aika pian, eikä niillä menty iltapäivälehtiin. Melkoista perseilyä, jos koululaisilla varaa laittaa ruokaa systemaattisesti hukkaan.

Kiroilu ei myöskään tee kenestäkään "kovaa tyyppiä". Ennemminkin "B-kansalaisen".
 
Vituttaa oma tyhmyys. Kun ei tajua jotakin selkeitä merkkejä ihmissuhteissa. Toisaalta vitutusta lieventää se, että ehkä jatkossa huomaa helpommin. Kaikesta huolimatta vituttaa, ettei kommunikaatio koskaan onnistu riittävän selkeällä tavalla.
 
ChatGPT ja muut AIchatit. Alkaa vissiin keskustelupalstatkin olla menneisyyttä kun joka toinen vastaus johonkin on joku teokoäly copypaste.
Maailma muuttuu. Itsellä GPT on päivittäisessä käytössä, ja siitä on ollut suuresti hyötyä ja viihdettä laajassa skaalassa asioita, niin työ- kuin vapaa-ajan kontekstissa
 
Pointti tässä oli että vittuuntumisen sijaan olisi viisasta muuttaa suhtautumistaan. AI on tullut jäädäkseen.
Kyllä minuakin ajoittain vituttaa kun joka paikkaan työnnetään tekoalyvastauksia ja hakukoneiden hakujen tulokset täyttyvät niistä jne mutta toisaalta itse kyllä käytän tekoälyjä ja monessa hommassa ne ovat ihan käteviä. Juuri tuo asia AI:ssa eniten vituttaa kun hakutulokset ja keskustelupalstat täyttyvät tekoälyvastauksista ihan pyytämättä
 
Tuon aspektin kyllä ymmärrän ja allekirjoitan.
 
Kyllä minuakin ajoittain vituttaa kun joka paikkaan työnnetään tekoalyvastauksia ja hakukoneiden hakujen tulokset täyttyvät niistä jne mutta toisaalta itse kyllä käytän tekoälyjä ja monessa hommassa ne ovat ihan käteviä. Juuri tuo asia AI:ssa eniten vituttaa kun hakutulokset ja keskustelupalstat täyttyvät tekoälyvastauksista ihan pyytämättä
No juurikin tämä.
 
Tuli tilattua uusi paistinpannu Verkkokauppa comista ja oli tarjoukset päällä, niin kivaa kun säästää rahaa. Tänään hain kyseisen pannun postista ja tottakai siitä on reuna valmiiksi lytyssä. Ja tästä sitten palautusta tekemään. Ajattelin näin torstain kunniaksi tehdä erittäin pitkästä aikaa pannukakkua ja eihän sekään tietenkään paska uunissa onnistu, ei kypsy keskeltä riittävästi vaikka piti reilusti yli aikaa uunissa. Noh huomenna leuka rintaan ja kohti uusia pettymyksiä.
 
Ei kuule jää näihin, kohta on joka ikinen paikka käyttökelvoton, paitsi sille AI:lle toki.
Joo, tuli pelottava ajatus mieleen: jos AI:t vastailee asioihin ilman ihmisten suodatusta ja sitten seuraava kierros AI:sta vastailee edellisiin AI:den vastauksiin perustuen, niin saadaanko siinä kehitystä vai kiertoa?
 
jos AI:t vastailee asioihin ilman ihmisten suodatusta ja sitten seuraava kierros AI:sta vastailee edellisiin AI:den vastauksiin perustuen, niin saadaanko siinä kehitystä vai kiertoa?
Ei AIn näkökulmasta ole mitään kehitystä, se vaan seuraa koodia. Mutta ihmisen näkökulmasta käy samoin kuin käy jos tekstiä kääntää useamman kielen kautta kohdekieleksi. Meno muuttuu yhä abstraktimpaan suuntaan.
 
Tänään(kin) vituttaa mm. nämä:

- ikuinen talvi
- ikääntyminen
- terveydentila (tai pikemmin sen puute)
- auton potentiaalisesti melko kalliiksi tuleva hajoaminen
- ryssien, trumppien, muskien ym. perseilyt ympäri alati kaottisemmaksi muuttuvaa maailmaa
- melko täydellinen mielenkiinnon tai innostuksen puute suurinpiirtein ihan kaikkeen, oli se sitten aateekoo-pelaaminen, tekniikka, naiset (10 vuotta siitä kun exä lähti), vanhat harrastukset (valokuvaaminen, moottoripyörät, ilmakiväärit, lukeminen jne)

Jotenkin kai pitäisi päästä tästä pimeästä mielenmaisemasta eroon. Tai vaan totutella siihen että se vanha tuttu mörkö, ennenkin koettu vakava masennus, on taas realiteetti. Jokunen muumi taitaa puuttua laaksostani kun melkein toivon 2024 YR4:sen osuvan meihin 22.12.2032.

Onneksi on edes perjantai. Ja anteeksi turhanpäiväinen purkautumiseni.
 
Aseharrastus, masennus, syrjäytyminen, puheet asteroidin osumisesta maahan. Suosittelen hakemaan ammattiapua. Tämmöinen cocltail on yleensä juuri taustalla kun luetaan näistä koulusurmajutuista tai vastaavista, joissa omaa pahaa oloa aletaan purkamaan viattomiin, kun kuppi läikkyy yli.
 
Kyllä minuakin ajoittain vituttaa kun joka paikkaan työnnetään tekoalyvastauksia ja hakukoneiden hakujen tulokset täyttyvät niistä jne mutta toisaalta itse kyllä käytän tekoälyjä ja monessa hommassa ne ovat ihan käteviä. Juuri tuo asia AI:ssa eniten vituttaa kun hakutulokset ja keskustelupalstat täyttyvät tekoälyvastauksista ihan pyytämättä
No juurikin t
Aseharrastus, masennus, syrjäytyminen, puheet asteroidin osumisesta maahan. Suosittelen hakemaan ammattiapua. Tämmöinen cocltail on yleensä juuri taustalla kun luetaan näistä koulusurmajutuista tai vastaavista, joissa omaa pahaa oloa aletaan purkamaan viattomiin, kun kuppi läikkyy yli.
Höpöhöpö nyt taas.
 
No oikeita aseita minulla ei ole koskaan ollutkaan, eikä tulisi edes pimeimmillä hetkillä mieleen vahingoittaa ketään muuta, joten pelko pois siitä. Maailma on tarpeeksi väkivaltainen muutenkin, minun ei tarvitse sitä vielä enemmän pahentaa. Ja syrjäytynyt en ole, paljon ystäviä ja perhettä joiden kanssa voin puhua melkein mistä vaan. Mutta ei se omaa vitutusta lievennä.
 
Se ettei ole eikä koe itsesään syrjäytyneeksi on todella hyvä juttu. Mutta tietysti jos vituttaa/masentaa joka päivä, ja tätä kestänyt jo pitemmän aikaa, on erittäin järkevää kokeilla sitä ammattilaisen apua. Vaikka ystävien kanssa voi jutella asioista, he eivät kuitenkaan ole (eikä heidän pidäkään toima) teraoeuttina.
 
Tämä.

Kyllähän sitä aina on jotain töhöilyä koulussa tehty, mutta väittäisin silti, että ongelmat ratkottiin aika pian, eikä niillä menty iltapäivälehtiin. Melkoista perseilyä, jos koululaisilla varaa laittaa ruokaa systemaattisesti hukkaan.

Kiroilu ei myöskään tee kenestäkään "kovaa tyyppiä". Ennemminkin "B-kansalaisen".

Samoin.

Meillä sai ysärin loppupuolella yläasteen ruokalassa sikailusta viikon porttikiellon. Sitä valvoi liikunnanopettaja ja rehtori, molemmat aktiivi reserviläisiä (yliluutnantti ja kapteeni). Laittoivat tarvittaessa kyllä turpaan.
Eikä siitä kotona ainakaan menty itkemään. Olisi saanut selkäänsä uudestaan.
 
Vituttaa se pienikin vitutus: Aloin innoissani kattomaan uutta sarjaa nimeltä The Agency, 3min sisässä ja ihmettelen et tää tuntuu kovin tutulta kuin toinen sarja (The Bureau) jonka sain päätökseen eilen. 6min sisässä ja pakko lopettaa ja googlata miksi se on TÄYSIN samanlainen kuin The Bureau ja selviää syy: Se on englannin kielinen sovitus tuosta The Bureau-sarjasta :facepalm:.

Pitää taas etsiä jotain uutta katottavaa kun ei vaan pysty heti peräkkäin kattelemaan niitä...
 
Tipahti lasku tilauksesta, jonka olin ilmeisesti tehnyt 2,5 vuotta sitten. En nyt löytänyt enää alkuperäistä tilausvahvistusta taikka muuta viitettä, jolla pystyisin vertaamaan tilattua laskulle. Kyse ei ole mistään mahdottoman arvokkaista asioista ja laskuttajana on pienyrittäjä, mutta vähän on kyllä kenkkua, että laskutetaan jotain näin vanhaa asiaa. Näin pitkän ajan jälkeen ei ole mikään helpoin temppu selvittää, onko lasku ylipäätään aiheellinen (esim. etten sitä jo aikanaan maksanut). Pitää vielä kaivella, että löytäisin tilausvahvistuksen.
 
Onhan tuo jo aika älytöntä laskutella vuosia vanhoja asioita, kusetuksen mahdollisuushan tuossa on eli yrittäisi laskuttaa toiseen kertaan. Yleensähän verkkopankkien tiliotteita pystyy selailemaan kolmisen vuotta taaksepäin ilmaiseksi ainakin niillä pankeilla mitä itse käytän, joten sieltä ehkä saattaisi löytyä maksutapahtuma jos olet tuon jo maksanut. En tiedä onko jotain takarajaa jota vanhempia ei enää olisi soveliasta laskuttaa kuluttajalta, firmoissa ainakin suhtaudutaan aika nihkeästi yli vuoden vanhoihin laskuihin ihan jo kirjanpidon ja tilinpäätösten sun muiden takia.
 
Isossa, painavassa ja hankalasti liikuteltavassa tilauksessa, jonka tilausvahvistuksessa luki, että "tarkka toimitusajankohta sovitaan etukäteen tilaajan kanssa" tarkoitti nyt kuitenkin käytännössä sitä, että kuljettaja soittaa kesken työpäivän, että hän on ihan kohtapuoliin pihassa (15-30 min) ja kyselee vastaanottamisen perään. Aikataulua ei voinut siirtää, joten piti lähteä kesken työpäivän ottamaan toimitus vastaan.
 
Onhan tuo jo aika älytöntä laskutella vuosia vanhoja asioita, kusetuksen mahdollisuushan tuossa on eli yrittäisi laskuttaa toiseen kertaan. Yleensähän verkkopankkien tiliotteita pystyy selailemaan kolmisen vuotta taaksepäin ilmaiseksi ainakin niillä pankeilla mitä itse käytän, joten sieltä ehkä saattaisi löytyä maksutapahtuma jos olet tuon jo maksanut. En tiedä onko jotain takarajaa jota vanhempia ei enää olisi soveliasta laskuttaa kuluttajalta, firmoissa ainakin suhtaudutaan aika nihkeästi yli vuoden vanhoihin laskuihin ihan jo kirjanpidon ja tilinpäätösten sun muiden takia.
En tiiä onko laskuissa jotai sääntöä milloin pitää laskuttaa, mut velka vanhenee vasta, kun siitä ei ole muistutettu kolmeen vuoteen. Sen jälkee lähtee uus kolme vuotta.
 
Tällä periaatteella varmaan mennään. Mullekin tuli ekana mieleen kolme vuotta. Ja tosiaan siinä se raja on.

Sain itsekin aikoinaan vajaan kolmen vuoden sisään lakimiehen laskun. 11 000€. Maksoin soitettuani hänelle. En ruvennut lakiasiantuntijan kanssa riitelee tästä. Elämässäni oli muutenkin paljon menossa siihen aikaan. Ja 11000€ oli pikku juttu siinä vaiheessa. Toivottavasti oli iloinen. Hänen palveluitaan en kyllä sen jälkeen käyttänyt. Ihan muuta oli siis sovittu. Mitään vaan ei kirjallisena...
 
En tiiä onko laskuissa jotai sääntöä milloin pitää laskuttaa, mut velka vanhenee vasta, kun siitä ei ole muistutettu kolmeen vuoteen. Sen jälkee lähtee uus kolme vuotta.
Joo, tarkistin itsekin, että kolme vuotta on raja, minkä jälkeen on turha ryhtyä kyselemään saatavien perään, jos ei ole niistä aiemmin ollut yhteyksissä. Onhan tuo pitkä aika siihen nähden, että mahdolliset reklamaatio yms. asiat on ihan toinen juttu, kun asiat eivät välttämättä ole enää missään tuoreessa muistissa. Lisäksi herättää kyllä ihmetystä, että muutaman kympin takia on alettu noin vanhoja asioita kaivelemaan ja laskuttamaan jälkikäteen. Toki velvoitteeni hoidan pois, jos sellaisia on, mutta kuten sanottua, ei ole enää parhaiden käytäntöjen mukaista tällainen toiminta ja herää ainakin epäilys, että onko tämä vielä alkuperäisen "sopimuksen" mukaista ja täsmääkö esim. hinnat aikanaan sovittuun ja että onko oikeasti käynyt niin, että olisin tuotteen saanut maksamatta sitä ensiksi. Harvemmin tilaan mitään laskulla ja silloinkin ainoastaan klarnalla.
 
En tiiä onko laskuissa jotai sääntöä milloin pitää laskuttaa, mut velka vanhenee vasta, kun siitä ei ole muistutettu kolmeen vuoteen. Sen jälkee lähtee uus kolme vuotta.
Vanhin lasku, jonka olen maksanut, taisi olla 8 vuotta. Ihan oma moka. Ostin työn/palvelun, jota maksettiin edistymisen mukaan osissa. Kun homma oli valmis, jäin kuvitelmaan, että olin maksanut kaiken. Viimeinen lasku ei koskaan tullut perille. Laskuttaja ei karhunnut jostain syystä. Myöhemmin tarvitsin kirjallisen todisteen, että työ aikoinaan oli sovitusti tehty. Siinä yhteydessä kävi ilmi, että en ollut maksanut viimeistä erää - en ollut sopimustakaan katsonut enää allekirjoituksen jälkeen, niin maksupostit muistin väärin. Ei siinä mitään, maksoin alkup sovitun loppusumman ja sain kuitin, että homma ok. Lasku taisi olla noin 2000e. Hetken kyllä harmitti, kun oli jäänyt hoitamatta aikanaan. Laskuttaja oli hieman kiukkuinen, mutta en ymmärrä miksi ei ollut kaivanut ajantasaisia yhteystietoja ja ilmoitellut, että loppulasku on maksamatta. (vaihdoin noihin aikoihin duunia, niin vanha sähköpostiosoite, jonne laskut tulivat, ei enää ollut käytössä).
Kolme vuottahan kuluttajille taitaa normisti olla se aika, jonka jälkeen saatava vanhenee. Tässä tapauksessa maksoin kyllä kun ihan oma virhe oli.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
267 966
Viestejä
4 633 965
Jäsenet
76 135
Uusin jäsen
Mika.

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom