Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Semisti tekisi mieli nyt ihan vitutuksesta tehdä paskaa työtä loppu sopimuksen ajan, mutta tiedän että se on vain pettymys ja hermostuneisuus joka puskee tuota, kun kommunikaatio ja käytännöt ovat melko huonoja yrityksessä jossa olen töissä.

Omalla kokemuksella ainakin isommissa työpaikoissa on aina huonoja tyyppejä. Ei sinun heidän mielipiteestään tarvitse välittää, yrität olla mahdollisimman vähän tekemisissä vaan. Tuollainen vähättely ei sekään ole tavallaan heidän asiansa, haet vaan niihin hommiin mihin haluat välittämättä muiden mielipiteistä. Kai nyt mieluummin tottelet omia toiveitasi kuin muiden vähättelyjä? Se on tietty fakta että osumaa tulee kun saa noin karua kohtelua, mutta jos on vahvatahtoinen niin ei niistä tarvitse erityisemmin ottaa itseensä. Taitaa mennä monesti puhtaasti naamakertoimella asiat.
 
Sain työnantajalta puhelun. Olin hakenut työpaikkaa sisäisessä haussa ja sain kieltävän vastauksen. Sanoivat että katsoivat yleistä olemusta, ammattitaitoa, sitä miten olen ottanut yrityksen arvot jne itselleni.

Yrityksen arvoja en nähtävästi ollut ottanut itselleni tarpeeksi hyvin ja käyttäytymisessä ollut vikaa. Tosi harmi kuulla toisen haastattelijan kun oman esimiehen kautta joka oli myös tässä mukana. Sen sijaan että keskusteltaisiin asiasta ja annettaisiin huomautus että jossain voisi mennä paremmin, niin ollaan hiljaa ja antavat nyt määräaikaisuuteni mennä loppuun vain. Ihan siis sallittuahan toi on, mutta harmittaa kyllä kun määräaikaisella sopparilla on tosi haastavaa mennä tekemään elämänmuutoksia.

En sinänsä iloinen ole yrityksessä, mutta ahkera olen ollut, ammattitaitoinen, positiivinen ja ottanut kaiken palautteen vastaan ja tehnyt kaiken jota minulle on kerrottu mahdollisimman hyvin sekä koittanut olla hyvän työntekijän kuva. Melko huono maku on kyllä nyt suussa. Puhelun aikana kysyin että mitä jos haen toiseen avoimeen tehtävään (Tämä oli toinen haku, ensimmäisestä tuli myös kieltävä vastaus) niin sain tämän tyylisen vastauksen. "Jos kahdesti olit jo hakenut ja et tullut valituksi, niin eikö siitä ihan selkeä kuvio ole tullut". Ymmärsin tuon siten "Älä edes haaskaa aikaa hakemalla, emme tule valitsemaan sinua".

Semisti tekisi mieli nyt ihan vitutuksesta tehdä paskaa työtä loppu sopimuksen ajan, mutta tiedän että se on vain pettymys ja hermostuneisuus joka puskee tuota, kun kommunikaatio ja käytännöt ovat melko huonoja yrityksessä jossa olen töissä.
Ei siis enää riitä että teet työsi asiallisesti ja hyvin vaan pitäisi huomiooida yrityksen artoja ja muuta paskanlätinää, vittu mikä meno. Itselleni jäänyt aina epäselväksi mitä tuollaisilla epämääräisillä lauseilla edes tarkoitetaan. Sanoisivat suoraan miksi eivät palkkaa.
 
Jos arvot saadaan käytäntöön niin voi olla ihan asiallisia juttujakin tyyliin "avoimuus" tai "rehellisyys" jossa yllytetään sanomaan mielipide suoraan ja ollaan myös valmiita kuuntelemaan se. Ongelmana yleensä on että valitaan kolme sanaa ja ilmoitetaan puolivuosittaispalaverissa että meidän arvot on nyt "Nopeus, laatu ja asiakaslähtöisyys", jonka jälkeen työt jatkuu kuten ennenkin :cigar2:
 
Itseä ketuttaa kun terveys on mennyt viimeiset 5v pikkuhiljaa alamäkeen ja käynyt lukemattomilla lääkäreillä ilman että on löytynyt syitä oireisiin. Olo on kuin olisi krapulassa (24/7), neurologia oireita, väsymystä/energian puutetta, aivosumua jne. En ole kyennyt tekemään täyttä työpäivää viimeiseen puoleen vuoteen. Ja vapaa aika menee lähinnä lepäämiseen.
 
Sain työnantajalta puhelun. Olin hakenut työpaikkaa sisäisessä haussa ja sain kieltävän vastauksen. Sanoivat että katsoivat yleistä olemusta, ammattitaitoa, sitä miten olen ottanut yrityksen arvot jne itselleni.

Yrityksen arvoja en nähtävästi ollut ottanut itselleni tarpeeksi hyvin ja käyttäytymisessä ollut vikaa. Tosi harmi kuulla toisen haastattelijan kun oman esimiehen kautta joka oli myös tässä mukana. Sen sijaan että keskusteltaisiin asiasta ja annettaisiin huomautus että jossain voisi mennä paremmin, niin ollaan hiljaa ja antavat nyt määräaikaisuuteni mennä loppuun vain. Ihan siis sallittuahan toi on, mutta harmittaa kyllä kun määräaikaisella sopparilla on tosi haastavaa mennä tekemään elämänmuutoksia.

En sinänsä iloinen ole yrityksessä, mutta ahkera olen ollut, ammattitaitoinen, positiivinen ja ottanut kaiken palautteen vastaan ja tehnyt kaiken jota minulle on kerrottu mahdollisimman hyvin sekä koittanut olla hyvän työntekijän kuva. Melko huono maku on kyllä nyt suussa. Puhelun aikana kysyin että mitä jos haen toiseen avoimeen tehtävään (Tämä oli toinen haku, ensimmäisestä tuli myös kieltävä vastaus) niin sain tämän tyylisen vastauksen. "Jos kahdesti olit jo hakenut ja et tullut valituksi, niin eikö siitä ihan selkeä kuvio ole tullut". Ymmärsin tuon siten "Älä edes haaskaa aikaa hakemalla, emme tule valitsemaan sinua".

Semisti tekisi mieli nyt ihan vitutuksesta tehdä paskaa työtä loppu sopimuksen ajan, mutta tiedän että se on vain pettymys ja hermostuneisuus joka puskee tuota, kun kommunikaatio ja käytännöt ovat melko huonoja yrityksessä jossa olen töissä.
Siellä oli jo valmiiksi henkilö valittu pestiin, mutta käytännön mukaan piti laittaa pesti "kaikkien saataville". On yrityksiä joihin osa pääsee jopa ilman koulutusta, mutta toisilta saatetaan vaatia jo useampaa koulutusta ja sekään ei välttämättä riitä.
 
Itseä ketuttaa kun terveys on mennyt viimeiset 5v pikkuhiljaa alamäkeen ja käynyt lukemattomilla lääkäreillä ilman että on löytynyt syitä oireisiin. Olo on kuin olisi krapulassa (24/7), neurologia oireita, väsymystä/energian puutetta, aivosumua jne. En ole kyennyt tekemään täyttä työpäivää viimeiseen puoleen vuoteen. Ja vapaa aika menee lähinnä lepäämiseen.

Onko uniapnean mahdollisuutta tutkittu?
 
Onko uniapnean mahdollisuutta tutkittu?
On tutkittu. Kohtalainen asentoriippuvainen uniapnea, mutta tähän on apuvälineet käytössä. Pitäisi olla hoidossa. Vaikeasteinen levottamat jalat todettu aikoinaan, mutta tähänkin on lääkitys. Itse epäilen jonkinlaista hormoni ja/tai aineenvaihduntahäiriötä, mutta lääkärit ovat eri mieltä. Mihinkään syöpään tms en itse usko, kun etenee hyvin hitaasti ja oireet vaihtelee. Välillä parempia ja välillä huonompia päiviä.
 
Itseä ketuttaa kun terveys on mennyt viimeiset 5v pikkuhiljaa alamäkeen ja käynyt lukemattomilla lääkäreillä ilman että on löytynyt syitä oireisiin. Olo on kuin olisi krapulassa (24/7), neurologia oireita, väsymystä/energian puutetta, aivosumua jne. En ole kyennyt tekemään täyttä työpäivää viimeiseen puoleen vuoteen. Ja vapaa aika menee lähinnä lepäämiseen.

Testosteronit mitattu ?

Niskat tutkittu? Itellä niskavika löyty 40v kohdalla, jos ovat jumissa niin huippaa hieman jo tokkura olo. Oli väljä meikän niska jotenkin niin helposti painaa jotain hermoja sun muuta, oli kädet aina turrat ja hirveitä kipuja. Hierojalla ny käyny tasaisesti ni ollu iso apu.
 
Ei siis enää riitä että teet työsi asiallisesti ja hyvin vaan pitäisi huomiooida yrityksen artoja ja muuta paskanlätinää, vittu mikä meno. Itselleni jäänyt aina epäselväksi mitä tuollaisilla epämääräisillä lauseilla edes tarkoitetaan. Sanoisivat suoraan miksi eivät palkkaa.

Joo tuo ei ole mikään todellinen syy ellei ole hakemassa johonkin tyyliiin viestinnän tai vastuullisuuden hommaan. Jos sieltä ei löydy tyyppejä sanomaan että mikä on haettavan profiili ja miksi ei siihen sovi, niin sitten varmaan kannattaakin keskittyä muihin työpaikkoihin.
 
Ei siis enää riitä että teet työsi asiallisesti ja hyvin vaan pitäisi huomiooida yrityksen artoja ja muuta paskanlätinää, vittu mikä meno. Itselleni jäänyt aina epäselväksi mitä tuollaisilla epämääräisillä lauseilla edes tarkoitetaan. Sanoisivat suoraan miksi eivät palkkaa.
Tämä nyt ei liity em. tapaukseen tai henkilöön, mutta noin yleisesti ottaen jos yrityksen arvoissa on vaikkapa yhdenvertaisuus ja monikulttuurisuus, niin vaikkapa joku oodinin soturi ei siihen mahdu, ei varsinkaan, jos vielä sattuisi olemaan puhetyyliltään toista sukupuolta loukkaava.
Tai vaikkapa ns. lestadiolaistaustainen rakennusliike tuskin palkkaisi vakituiseksi palavaa ateistia, jos tämä on sellainen, joka pitää asiaa puheissaan esillä.
Näissä tilanteissa ei tietenkään voi syytä sanoa suoraan, koska yrityksellä olisi riski olisi olla pian oikeudessa aiheesta.

Esimerkit ovat täysin kuvitteellisia, eikä liity em. tapaukseen tai henkilöön.
 
Ei siis enää riitä että teet työsi asiallisesti ja hyvin vaan pitäisi huomiooida yrityksen artoja ja muuta paskanlätinää, vittu mikä meno. Itselleni jäänyt aina epäselväksi mitä tuollaisilla epämääräisillä lauseilla edes tarkoitetaan. Sanoisivat suoraan miksi eivät palkkaa.

No eikös tuossa sanottu että ns. naama on alkanut vituttamaan niin suoraan kuin se on laillisesti mahdollista.
 
Testosteronit mitattu ?

Niskat tutkittu? Itellä niskavika löyty 40v kohdalla, jos ovat jumissa niin huippaa hieman jo tokkura olo. Oli väljä meikän niska jotenkin niin helposti painaa jotain hermoja sun muuta, oli kädet aina turrat ja hirveitä kipuja. Hierojalla ny käyny tasaisesti ni ollu iso apu.
Testot on mielestäni iän (50v) mukaiset; 10-15 ja vapaa 200-300. Neurologien mukaan huimaukseni johtuisi niskoista ja käynyt useamman jakson fysioterapiassa Ilman apua. Hieronnassa käyn säännöllisesti n. kerran kahdessa viikossa. Aivolisäkkeessä on todettu pieni poikkeama magneettikuvissa, osittainen empty sella, mutta endokrinologien mukaan ei pitäisi aiheuttaa oireitani.
Ainoa outous omasta mielestäni hormoneissa on että kasvuhormoni on ollut joka kerta 0. Mutta taasen IGF-1 joka pitäisi seurata kasvuhormonin tasoa on ollut 23-24 (iän mukainen viitealue 5-26). Ehkä oudoin ”oire” jonka huomasin pari vuotta sitten kun ihmettelin että paino nousi vaikka mitä teki. Vaikutti että lihakset olisi kasvaneet vaikka en ollut käynyt salilla vuosikausiin. Aloin käymään salilla uudestaan pari vuotta sitten ja olen sen jälkeen rikkonut kaikki salienkat vaikka nuorempana harrastin kuntosalia teini-iästä n. kolmikymppiseksi. Ja tämä salillaharrastus on ollut hyvin rikkonaista johtuen jatkuvista ja sitkeistä flunssista. Ehkä 3kk on ollut pisin jakso jonka olen voinut treenata. Nytkin pystyin aloittamaan treenin n. 3kk tauon jälkeen kun olin todella sitkeässä flunssassa. Osa oireista sopisi kasvuhormonin vajaatoimintaan ja osa liikatoimintaan; ehkä mulla on molemmat. Munuaisarvotkin hieman koholla, pahimmillaan 120 mutta lääkäreiden mukaan ei pitäisi aiheuttaa oireita. Aerobinen kunto on heikko, mutta johtunee jatkuvista flunssista. Muuten veriarvot on ihan hyvät.
 
Kahteen kertaan siirretystä keikasta taas viesti lippu.fi:ltä. Tällä kertaa se sitten peruttiin... VMP
 
Näin aktiivisenä lenkkeijänä vituttaa aina näin keväällä kun lumet alkaa sulaa niin kaikki paikat ovat täynnä haisevia koiran kakka kasoja. Vaikka ne pitäisi kerätä pois näkee aina keväällä, että ei suurin osa koiran omistajista niin tee. Vittuttaa kun omankin tontin edustalla on varmaan 10+ koiran paska kasaa ja tontin reuna haisee keväällä ihan kuselle ja paskalle. Noi paska kasat vielä levittää kaikkia viruksia ja bakteereja.

Muutaman kerran käynyt mielessä se, että mitähän koiran omistajat tykkäisi kun alkaisi itsekin jos lenkillä alkaa paskattaa vetää isot kyykkypaskat siihen koiran omistajan tontin viereen. Jos koiran omistaja tulee kysymään mitä teet niin toteaa vain tyhmänä eikun luulin, että tämä on yleinen paskomispaikka kun tässä on jo näin paljon tätä paskaa ennestään. :mad:
 
....ja jokakeväinen koirankakkakeskustelu on julistettu alkaneeksi.
 
Bluetooth nappi hajosi, ei voinut sitten vaikka hajota molemmat samalla?, saatana!. Ostanko Creativen napit seuraavaksi?, no en kun ei kestä 3 kuukautta pitempään. Ala tässä nyt lähettelemään ties mihin vinkuintiaan näitä takuuseen.
 
Mites onko maha kasvanut/palloontunut, ruokavalio lähinnä hiilareita? Kuulostaa vähän insuliiniresistenssin aiheuttamalta vitamiini/hivenaine puutoksilta.
On kyllä. Vatsanympärys n. 100cm, eikä millään pienene vaikka mitä tekisi. Lisäksi kun nämä oireet alkoi, niin aloin kärsimään turvotuksesta (ei ennen ongelmia). Eli iltaa kohden tulee useita senttejä, joskus jopa 10cm lisää vyötärön ympärykseen. Olut ja kaikki sokeripitoinen turvottaa todella pahoin :(. Ruokavalioon olen yrittänyt panostaa, ns. kevyt VHH, jossa proteiini - hiilari suhde on n. 1:1. Viljatuotteista en käytä muuta kuin kauraa. Muu kroppa on suht kuosissa, eli kaikki läski vatsassa. Itsekkin olen epäillyt alkavaa 2. tyypin diabetesta, mutta sokeriarvot ovat olleet kuitenkin aina raja-arvoissa tosin lähempänä ylärajaa. Hiljattain otettu pitkä sokeri oli 36 (viite 20-42). Hemoglobiini on ollut 140-160 ja B12 & Ferritiini hyviä. D-vitamiini kohtuullinen. Kolestroli on hieman yli raja-arvojen muttei pitäisi aiheuttaa oireita. Veriarvoista lähinnä Leukosyytit ja Trombosyytit ovat heiluneet ylärajan molemmilla puolilla. Uskon että kyseessä on jonkinlainen yhdistelmä hormoni epätasapainoa, aineenvaihdunta ja suolisto-ongelmia. Mutta kun ei ole mitään konkreettista diagnoosia, niin ei voi hoitaa.
 
Kannattaa testata mct-öljyä, jos virkeyttäisi mieltä näin alkuun. Mites päivittäinen rasvan saanti? Aika olennainen osa hormonitoimintaa ja insuliinin matalana pysymistä.
Lähtisin testaamaan suoraan keto ruokavaliota ja harvemmin syömistä esim. 2-6h aikana pari ateriaa päivittäin. Eli hiilarit pelkästään vihanneksia ja ravinteet noin. 80-120g rasvaa(oliiviöljy,voi,kookosöljy,ghee,eläinrasva), ~100g proteiinia ja ~25g hiilareita.
 
Saatanan saatana. Taas on lumiesteet katotta vääntyneet paskaks ja katossa reikiä. Vittu sentään kun niitä saa olla joka vuosi uusimassa ja kattoa paikkaamassa.
 
Gigantin asennuspalvelu. Tilasin astianpesukoneen asennuksen kanssa, niin ei tule vakuutusyhtiöltä sanomista mahdollisen vuodon sattuessa.

Gigantilta tuli sitten tilauksen jälkeen sähköpostilla lista erinäisistä asioista, jotka saavat heidän asentajansa sormen menemään suuhun. Ainakin pari kohtaa löytyy minua koskien. "Koneen paikan pitää olla lattian tasolla, pistorasia ei saa olla koneen takana" ja muuta roskaa. Jos keittiössä on tälläkin hetkellä astianpesukone, niin miten asennus ei voisi muka onnistua? Ja on vieläpä 2007 tehty keittiö eikä mikään ikivanha.
 
Määräys, että astianpesukoneen pistoke ei saa sijaita astianpesukoneen takana on sähköturvallisuusmääräyksistä riippuva asia, koska pistorasian johto tulee olla irroitettavissa ilman astianpesukoneen siirtämistä. Se ei ole mikään gigantin keksimä juttu vaan nykyään pistorasian pitää olla paikassa mihin on esteetön pääsy ja pistorasian pitää olla vähintään 1,2m etäisyydellä astianpesukoneesta.

Onkohan keittiösi sähkötyöt muutenkaan tehty ihan määräysten mukaisesti vai ovatko ne kenties muiltakin osin vaaralliset?
 
On kyllä. Vatsanympärys n. 100cm, eikä millään pienene vaikka mitä tekisi. Lisäksi kun nämä oireet alkoi, niin aloin kärsimään turvotuksesta (ei ennen ongelmia). Eli iltaa kohden tulee useita senttejä, joskus jopa 10cm lisää vyötärön ympärykseen. Olut ja kaikki sokeripitoinen turvottaa todella pahoin :(. Ruokavalioon olen yrittänyt panostaa, ns. kevyt VHH, jossa proteiini - hiilari suhde on n. 1:1. Viljatuotteista en käytä muuta kuin kauraa. Muu kroppa on suht kuosissa, eli kaikki läski vatsassa. Itsekkin olen epäillyt alkavaa 2. tyypin diabetesta, mutta sokeriarvot ovat olleet kuitenkin aina raja-arvoissa tosin lähempänä ylärajaa. Hiljattain otettu pitkä sokeri oli 36 (viite 20-42). Hemoglobiini on ollut 140-160 ja B12 & Ferritiini hyviä. D-vitamiini kohtuullinen. Kolestroli on hieman yli raja-arvojen muttei pitäisi aiheuttaa oireita. Veriarvoista lähinnä Leukosyytit ja Trombosyytit ovat heiluneet ylärajan molemmilla puolilla. Uskon että kyseessä on jonkinlainen yhdistelmä hormoni epätasapainoa, aineenvaihdunta ja suolisto-ongelmia. Mutta kun ei ole mitään konkreettista diagnoosia, niin ei voi hoitaa.

Mites kilpirauhanen ja sen mahdolliset toimintahäiriöt?

Dieettipuolelta niin eliminaatiodieetti on kova juttu, jos haluaa haarukoida onko ruokavaliossa mahdollisesti jotain epäsopivaa mukana.
 
Kilpirauhasarvot ovat olleet normaaleja. Tällä hetkellä meen ravintoterapeutin ohjeilla, muttei ole ollut apua. Täytyy yrittää jotakin radikaalimpaa ruokavaliota; keto tms. Ei ole mitään menetettävää.
 
Sanoisin, että selkeästi sokeri ja hiivapitoiset elintarvikkeet eivät sovi sinulle. Jos tulee 10cm turvotusta voi olla jotain ilmavaivoja, mutta jos kyse on nesteturvotuksesta varmaan jotain hormonaalista ongelmaa. Suola myös lisää nestettä kehoon varsinkin jos huomaamatta tulee syötöä paljon enemmän suolaa kuin suositukset. Ravintoterapeutut eivät aina ole se lopullinen totuus noissa ihmisissä on paljon ihmisiä, jotka palvovat jotain yliopistossa opittua teoriaa kuin jumalan sanaa ilman käyttännön kokemusta. Esimerkiksi tiedän ihmisiä, joilla nousee tulehdusarvot maitotuotteista ylös ja he ovat koko elämänsä ajan törmänneet lääkäreihin ja ravintoterapeutteihin, jotka pyörittelevät silmiä ja jopa vähättelevät kokemusta vaikka ihmiset olisivat eliminaatiodieetilla 10 kertaa peräkkäin todenneet, että kun jättää maitotuotteet pois kaikki tulehdusarvot tippuvat normaaleiksi. Eli jollain yliopistolla opitulla teorialla vähätellään ihmisen käytännön kokemuksia ja havaintoja.

Tottakai teoriakin on tärkeää kunhan sitä ei ala palvoa niin, että alkaa uskoa, että käytännön kokemuksilla ei enää ole merkitystä.
 
Määräys, että astianpesukoneen pistoke ei saa sijaita astianpesukoneen takana on sähköturvallisuusmääräyksistä riippuva asia, koska pistorasian johto tulee olla irroitettavissa ilman astianpesukoneen siirtämistä. Se ei ole mikään gigantin keksimä juttu vaan nykyään pistorasian pitää olla paikassa mihin on esteetön pääsy ja pistorasian pitää olla vähintään 1,2m etäisyydellä astianpesukoneesta.

Onkohan keittiösi sähkötyöt muutenkaan tehty ihan määräysten mukaisesti vai ovatko ne kenties muiltakin osin vaaralliset?
Mistä alkaen moinen on ollut voimassa? Voi olla väärin tehty tai sitten rakentamishetken mukaiset.

Tuota lattian tasolla olemisen vaatimusta en kyllä ymmärrä. Se ei varmaankaan pohjaudu muuhun kuin siihen, ettei asentaja vaan joudu nostohommiin.

Edit: Itse asiassa tässä tapauksessa astianpesukoneen saa jännitteettömäksi nopeammin sähkökaapista kuin jos pistorasia olisi esimerkiksi allaskaapissa. Melko lähellä tuo sähkökaappi.
 
Viimeksi muokattu:
....ja jokakeväinen koirankakkakeskustelu on julistettu alkaneeksi.
...Mistä tietää, että kevät on tullut? :)
Näinhän se on. En muista oliko tästä oma ketju mutta mun mielestä tää on jokakeväinen v*tutusaihe joten ihan hyvin voi kommentoida tähän ketjuun. Omassa lähiössä on nuo pyöräteiden reunat kuorrutettu koiranpaskoilla ja tuohan se ainakin väriä valkoiseen hankeen. Tuo ei sinänsä itseä haittaa jos ovat pois kulkuväylältä niin ei juurikaan haittaa...paitsi reilu vuosi sitten kun onnistuin aika runsaaseen paskaläjään astumaan. Osuma oli täysi napakymppi (tai uloste poikkeuksellisen iso? en tiedä) ja kenkiä sai hinkata ja puunata, en tajua miten sitä paskaa oli niin paljon ja miten se oli niin tiukassa.

Mut normisti koiran kakut ei itseä isommin ärsytä, elä ja anna toisten elää :cool: eikä mulla muutenkaan ole syvästi tähän ketjuun aihetta kun niin mukava maanantai :)
 
Määräys, että astianpesukoneen pistoke ei saa sijaita astianpesukoneen takana on sähköturvallisuusmääräyksistä riippuva asia, koska pistorasian johto tulee olla irroitettavissa ilman astianpesukoneen siirtämistä. Se ei ole mikään gigantin keksimä juttu vaan nykyään pistorasian pitää olla paikassa mihin on esteetön pääsy ja pistorasian pitää olla vähintään 1,2m etäisyydellä astianpesukoneesta.

Onkohan keittiösi sähkötyöt muutenkaan tehty ihan määräysten mukaisesti vai ovatko ne kenties muiltakin osin vaaralliset?
Jotain faktaa väitteen tueksi?
 
V@tun v@ttu, kuukausi sitten ostettu auto(yksityiseltä), ja takajarrut vaihtokunnossa jo..

Turha tuollaisen halvan Pikantin jarruista on stressata, eikun uutta palikkaa kiinni ja kovaa ajoa.

Vanhojen torahampaiden kanssa telutessa saa aina varautua siihen, että joutuu tilaamaan palikkaa ja vähän pajoittamaan.
Jos haluaa pajoitus vapaata ajoa, niin pitää ostaa uusi huolenpito sopparilla.
 
Vituttaa tämä yrittäjyys. Vituttaa nämä hevonpersekysymykset, joita satelee koko ajan sähköpostiin. Vituttaa kun ihmiset maksavat neuvoista voidakseen sitten vänkätä vastaan. Vituttaa kun ihmiset eivät osaa hoitaa asioitaan ja tämä on kaikkien muiden (kepun, kokoomuksen, Venäjän, koronan, hallituksen, opposition tai vaikka Brasilian maastopalojen) vika.

Tekisi mieli vaan laittaa koko asiakaslistalle viestiä että nyt meni pulju kiinni, ronklatkaa omat kirjanpitonne ja veronne kun kerran tunnutte osaavan, ja perustakaa vaikka se helvetin yritys sinne Portugaliin ja ihmetelkää miten hoidatte sen asiat täältä käsin.
 
Jotain faktaa väitteen tueksi?

Siitä vain ostamaan Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardi kirja SFS 6000 ja sieltä tutkimaan mitä sanotaan asiasta. Jos et osaa tulkita kirjaa maallikkona niin kannattaa samalla hankkia sähköalan tutkinto jostain oppilaitoksesta kun siellä on aika paljon sellaista ammattitermistöä mikä on aika vaikeaa ymmärtää koulutuksen ja sähköalan työkokemustakin omaavalle.
 
Usein se menee niin, että ihmiset, jotka vaativat neuvoja ilmaiseksi ovat niitä jotka vänkäävät eniten vastaan. Ihmiset, jotka ovat valmiita maksamaan hyvistä neuvoista ovat jo liikkeellä sillä asenteella, että ovat valmiita uhraamaan sen asian eteen mihin haluavat neuvoja ja paljon useammin noudattavat ohjeita. Tästä syystä eräs tuntemani valmentaja joka vetää kursseja liittyen yhteen urheilulajiin aina laittaa kurssille jonkun hinnan, jotta paikan päälle ei tule ketään vänkäämään vastaan vaikka valmentaja itse ei tarvitse hommastaan mitään rahaa oikeasti. Kun paikalla on vain niitä ketkä ovan jo maksaneet oppiakseen jotain homma toimii kaikkien kannalta paremmin.
 
Siitä vain ostamaan Sähkölaitteistojen turvallisuutta ja sähkötyöturvallisuutta koskevat standardi kirja SFS 6000 ja sieltä tutkimaan mitä sanotaan asiasta. Jos et osaa tulkita kirjaa maallikkona niin kannattaa samalla hankkia sähköalan tutkinto jostain oppilaitoksesta kun siellä on aika paljon sellaista ammattitermistöä mikä on aika vaikeaa ymmärtää koulutuksen ja sähköalan työkokemustakin omaavalle.
No mitä siellä sitten ko. asiasta sanotaan? Tuo on jokseenkin epämääräinen vastaus, joten saisiko vähän tarkemman viittauksen?
 
Se että kun jollekin huomauttaa jostain asiasta ilman huutamista ja meuhkaamista, ihan rauhallisella äänellä, niin vastaus on 80% tapauksista "että mitä?", henkilöstä, iästä tai sukupuolesta riippumatta.
 
No mitä siellä sitten ko. asiasta sanotaan? Tuo on jokseenkin epämääräinen vastaus, joten saisiko vähän tarkemman viittauksen?

Minua myös kiinnostaisi suora lainaus tai ainakin standardin kohta mistä löytyy, kun olen ennenkin samaan väitteeseen törmännyt mutta tukea sille en ole löytänyt.
 
Tällainen luki ohjekirjassa.

Screenshot_20220322-071017_Drive.jpg
 
Tällainen luki ohjekirjassa.
...
Noniin, tuossa olikin maininta "enintään 1,2m etäisyydellä" eikä "vähintään 1,2m päässä". Tuo vaikuttaisi fiksummalta monessakin mielessä, yleensä kun sähköjohto on joku alle 2m mittainen ja erittäin monessa paikassa yli 1,2m päähän olisi hankala saada järkevästi kytkettyä. Toki tuo ei ole standardista vaan ohjekirjasta mutta...
 
Telia: Puhelu meni viime keskiviikkoillalla kesken poikki ja (matkapuhelin)verkko katosi totaalisesti. Tältä alueelta. Menin Länsikeskukseen ja siellä se kyllä toimi. Tänne tuli vasta seuraavan päivän puolella takaisin. Telia ilmeisesti päätti "korjata" ongelmaa vielä lisää maanantaina. Taisivat vaan lähettää mestarin sijaan metsurin paikalle, kun verkko katosi totaalisesti taas. Vieläkin "kuuluvuus 0 palkkia" tasolla. Oi kiitos vaan.

Paitsi Telia:n kuuluvuuskartan mukaan kaikki (2G -> 5G) toimii ihan 100%. Tietysti. Eikä minkäänlaisista häiriöistä ole "tietoakaan"...

Edit: Testattu ja verkko (& liittymä) löytyy, kun menee tarpeeksi lähelle, lähintä tukiasemaa. Pysyy, kun tulee takaisin. Ja sitten katoaa johonkin ala-oven ja koti-oven välillä. Eikä tule takaisin, ennenkuin menee taas tarpeeksi lähelle, sitä lähintä tukiasemaa. Vau. Metsurit todellakin asialla.= Don't fix it, if it ain't broke.
 
Viimeksi muokattu:
Espoossa on tänään ollut todella kova tuuli. Lähdin salille ja ajoin auton reunimmaiseen parkkiruutuun jossa on kaide vieressä. Auton ovea avatessa tuuli tarrasi oveen niin lujaa kiinni että se paiskautui kaiteeseen ja oven reuna aivan solmussa. Vituttaa. Vakuutukset pitäisi olla hyvät, mutta eipä tuolta vakuutusyhtiöstä viikonloppuna ketään saa kiinni. Toivottavasti selviää omavastuulla.

Vitutusta pahensi rouvan jälkiviisastelu aiheesta.
 
Lidl yritti taas huijata, viimeks annoin olla, tällä kertaa otin kuvan hyllyn reunasta missä näkyy oikea hinta, ja kassalla eri. Oli heti todistusaineistoa saada hinta kohdalleen.

Siitä sitten kotiinpäin, ja kuinkas ollakaan, TAAS poliisi heitti ympäri ja pysäytti. Normaalia liikennevalvontaa mukamas kun kysyin että mitä tää jatkuva pysäyttely oikein on. Auto tai ajotapa ei herätä mitään epäilyksiä.
 
Vasta täysin rempattuun pikkuvessaan olin viimeisiä listoja laittelemassa ikkunan ympärille niin jiirit menin leikkaa väärinpäin eikä kauppa ole auki :itku:

Tehkäämme näistä taulu tms.
 
Tuosta nyt ei tarvitse hermostua. Noita mokia sattuu taatusti kaikille, joilla vasara pysyy kädessä. Minäkin olen onnistunut mokaamaan monesti. Kerran piti 2"x4" 5metrisistä sahata kymmenen kappaletta tiettyyn mittaan. Sahauksen jälkeen kaksi kpl oli liian lyhyitä. En tiedä missä moka kävi ja miksi.
 
Juu ei toki. Vähän muutenkin pinna kireällä. Lapsen syöpähoidot, vaimon kitinät yms. Lumiesteet repes viime viikolla tms. Sori.
 
Saatanan saatana. Taas on lumiesteet katotta vääntyneet paskaks ja katossa reikiä. Vittu sentään kun niitä saa olla joka vuosi uusimassa ja kattoa paikkaamassa.

Paljonko sitä lunta muuten oli katolla senteissä noin suunnilleen?

Kun itse mietin noita lumiesteitä, niin sillä vaan.
 
Olihan tota varmaan puolisen metriä. Tuntuu melkein että noista on enemmän haittaa kun hyötyä. Jo toiset esteet jotka tulee alas. Vesivek laittais kokosivulle esteet n.1100e hintaan joissa olis sitten takuu. Ite kun noita räpeltää niin ei voi koskaan olla varma onko ktarpeeks hyvin kiinnitetty ja onko laadukkaat vääntymättömät esteet.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
254 347
Viestejä
4 427 635
Jäsenet
73 322
Uusin jäsen
Saqux

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom