Vituttaa koska: yksin yövuorossa, ehtii ajatella liikaa.. Ikää nyt 36, pari lasta , vaimo, varsin mieluinen työ.
Välillä vaan iskee raskas olo, tulee ajatuksia tyyliin : tässäkö tämä nyt oli, olenko jo vanha paska, eikö mitään jännää enää tapahdu ? jne.. Kai tää on jotain helvetin ikäkriisiä, baariin tekis mieli. Mut tiedä toisko se onnea, edellisestä kunnon reissusta yli vuosi.
Tuntuu välillä että olen ainut ihminen mailmassa joka murehtii ikääntymistä tai nuoruuden (?) loppumista..
Tiedän kyl että on muitakin, ei vaan nykyään ole oikein hirveästi kavereita kelle puhua asioista. Elämä ja työt vetäneet kaikki eri paikkakunnille. Samoin sitten kun muksuja tullu itselle niin ne muksuttomat tuttavat kaikonneet..eri harrastukset jne..
Lisätääs vielä että mielenterveys alalla töissä niin kaikkea skeidaa kuulee ja näkee. Elämäntarinoita monenlaisia ja sitten kun alkaa yöntunteina pohtia omaa...niin..
Onneksi on edes internet
Joo periksi ei tule annettua, sitkeyttä riittää yhä. Onneksi.
Eihän tuo ikä ole vielä mitään luultavasti
Eikä kait se nuoruuskaan ole vielä tuossa iässä mennyttä
Itsellä oli työ ja oli parisuhde ja lastakin yritettiin, mutta ne nyt sitten kaikki on mennyttä. Enkä niitä harmittele yhtään. Baareissa en ole käynyt koskaan. Tottahan tuo, että kaverit on muuttaneet muualle ja sitten kun itse on lapseton, niin kaikki ovat sitten suurin piirtein lapsellisia. Sille nyt ei oikein mitään mahda.
Itsellä vain haittaa että jalat on kipeät. Toki se työpaikkakin vielä olisi mutta en pysty menemään koska olen sairaseläkkeellä. Kuulemma masennusta, mutta voihan se jotain muutakin tietysti olla, vaikka neurologista. Tätä on sellaiset kaksi vuotta kestänyt, että pitää kovistella kait lääkäriä että tutkivat paremmin
Varmaan ne lapset tekee sen että tunnet itsesi vanhaksi? Itse taas tykkäsin niistä yövuoroista kun oli rauhallisempaa
Katohan. Sulle on tullu neljänkympin kriisi.
Itte olen vähän vanhempi kuin sinä, ja onneks itelle ei ole moista tullut. Varmasti johtuu siitä että ei ole koskaan ollu juuri mitään suuria tavoitteita mihin pyrkiä.
Tai no, olishan se kiva saada oma talo eikä asua näin lähempänä neljääkymppiä jossain kerrostalossa itsemurhakaksiossa.
Rahaa ei ole koskaan ollut liikaa joten ei tarvii paljon miettiä että voisko elämällä tehdä muutakiin kuin maksella asuntolainaa ja laskuja.
Lapsia ei ole enkä niitä halua joten ei ole suurta stressiä sinnekkään suuntaan.
Autot ei kiinnosta sen enempää kuin että se vie mut paikasta toiseen.
Kyllähän tää elämä aika paikallaan junnaamista tuntuu olevan kun arki koostuu lähinnä seuraavaa palkkapäivää vartoessa. Olishan se mukava vaikka matkustella sun muuta mukavaa mutta nyt kävi näin. Oma kämppä maksettu piirun ennen eläkkeelle sirtymistä joten ei helpostusta ole odotettavissa.
No, ehkä se sitten helpottaa ku uurnaan pääsee.
Ja eikö tää mun juttu ole juuri ikäkriisi? No ei ole koska samat ajatukset on ollu päällä siitä lähtien kun työelämän aloitin yli 20v sitte.
Itse oon saanut talon ostettua ja saanut ihan kivasti kaikkea muutakin, kun on suht säästeliäästi elellyt. Itse en kauheasti tykännyt itsemurhakuutiosta ja sitten tuli sekin, että en jaksanut lenkittää koiraa. Omakotitalossa taas voi päästää koiran pihalle ja muutenkin voi touhuta pihalla jos jaksaa. Kissakin on ollut vielä kolmisen vuotta sitten, mutta ei enää.
En halua enää minäkään lapsia, koska ei oma terveys jaksaisi yhtään sellaista. Kulkupelejä on kertynyt vähän liikaa, 4 kpl, mutta en ole sitä pahemmin harmitellut. Kallein oli joskus moottoripyörä.
Onhan tää eläkkeellä oleminenkin sellaista paikallaan junnaamista, mutta ei onneksi tarvitse tässä kunnossa mennä töihin. Itse en ole jaksanut matkustellakaan oikeastaan paljon koskaan.
Totta että onhan niitä ajatuksia kaikenlaisia ollut joskus ennenkin. Piti löytää seurustelu suhdetta ja muuta sellaista jonka on voinut kokonaan unohtaa, koska ei ole sellaiselle voimia ja ne jutut on onneksi jo ehtinyt nähdä. Itsellä on töiden aloituksesta vajaa 15 vuotta, eli vähän vähemmän toki. Ehdin kumminkin olla vuoden vuorotteluvapaalla.