Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
12.03.2017
Viestejä
343
Sain kuulla että tilaamani kotelo saapuu vasta kolmen viikon päästä, hiiri meni rikki ja muija kiukuttelee kun en eilen soittanut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 760
Vissiin uskoo, vaikea sanoa kun ei oikein ole sellaisia yhteisiä kavereita, joiden kanssa näitä tulisi käytyä läpi.
Jeps, no sikäli että teillä on välimatkaa ja omat kämpät, ja kaveripiirikin eri, niin eihän se sun kavereihin pääse vaikuttamaan. Jos oikein ymmärsin.
Tämähän se on, vituttaa kun pientä oravaa ja kaikenlaista olisi juteltavaa. Omista kuvioista vaan muutamalle kertonut ja kaikki on että kyllä se siitä...
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Joo, ei vaikuta mun kavereihin, mutta tuntuu se paskalta kun toinen mustamaalaa eikä ite voi oikein mitenkään puolustaa itteään vaikuttamatta syylliseltä tai että yrittäisin väistellä omaa vastuuta.
 
Tuolle nyt ei minkään voi, joutuu sietämään ja sitten selittelemään muille, jos jotain eteen tulee asioiden tiimoilta, mitä ne sitten onkaan. Ootahan vaan kun alkaa huoltajuusneuvottelut, ja jos exälläs ei ole töitä niin sitten se yrittää sun lompakolle niin paljon kun pääsee ja kehtaa:beye: Ja vaikka duunia olisikin, niin se on nähty että kaiken yrittää viedä mitä irti saa.
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 321
1500€ mätkyjä viime vuoden verotuksesta. Verot on maksettava, tiedän. Mutta koska oli useampia epäsäännöllisiä tuloja, kävin verotoimistossa laskettamassa uuden verokortin puolivälissä vuotta. Loppuvuoden tulot oli täsmällisesti tiedossa ja kaikki jo saamani tulot yritin listata niin sentilleen kuin mahdollista. Olisi se pitänyt arvata miten käy.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Tuolle nyt ei minkään voi, joutuu sietämään ja sitten selittelemään muille, jos jotain eteen tulee asioiden tiimoilta, mitä ne sitten onkaan. Ootahan vaan kun alkaa huoltajuusneuvottelut, ja jos exälläs ei ole töitä niin sitten se yrittää sun lompakolle niin paljon kun pääsee ja kehtaa:beye: Ja vaikka duunia olisikin, niin se on nähty että kaiken yrittää viedä mitä irti saa.
No tässähän tää onkin, heti "tauon" alettua muutin jo pois, niin tässä maksellaan jo elareita. Nyt vasta käsitin, että se olikin oikeasti se ero, ja yks on roikottanut mua koko ajan. Maksan minimimäärän elareita, mutta likka joutuu toistaiseksi jäämään akan luo, koska mun tulevaisuus on hämärän peitossa. Ainoa asia mikä on varmaa on se, että milloin mun vuokrasopimus muuttuu toistaiseksi voimassaolevaksi.

Mulla ei käytännössä tällä hetkellä ole mahdollisuutta saada likkaa itselleni, ellei ex mokaa kunnolla.
 
Kaveripiirissä näitä on nähty muutamat tapaukset, muija pistää poikki, sitten se rahastus, lapsen tapaamiset, jopa niin pitkälle että tarvitaan lastensuojelua avuksi että on muksunsa saa nähdä. Ja suomen oikeuslaitoksen tietäen, huoltajuus menee yleensä äidille.
Sitten jos on ollut omistusasuntoja ilman avioehtoa (kuten yleensä), niin jätkät saanut maksaa oman kämppänsä toiseen kertaan pahimmillaan.

Jos exäs on yhtään päihteiden suuntaan, niin se on mahdollisuus saada tilanne korjattua omaan suuntaan. Vähän bilettämistä tai huumeita, niin alkaa olosuhteet muuttumaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
2 450
Vituttaa kun koneesta levisi joko pcie x16 portti tai sitten näytönohjain,normaalisti ei vituta juuri mikään kun on sen verran hyvä lääkitys.:wtf:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 630
Opiskelupaikassa rahoitus vedetty nii tiukalle, että opintojen laatu ihan olematonta ja aivan oleellisia kursseja ei ole saatavilla edes joka vuosi. Kuitenki kaiken maailman järjestelmämuutoksiin, uusiin aulasohviin ja seminaareihin yms. on varaa jatkuvasti. Opettajat vetää 50h viikkoa ynnä ne mitä tekevät kotona palkattomana, että ylipätäään saadaan opiskelijoille, etes joku merkintä opiskelusta. Parit YT:t vissii takana tähän 2v opiskeluun.

Ja ainiin, osa opinnoista on pakollisesti englanniksi, koska kiintiö pitää olla että osa kursseista on englanniksi. Tämä ei varsinaisesti itseä hidasta, mutta moni muu tuskastelee näiden kanssa ja varsinki tänä syksynä oleellisten kurssien kanssa joillaki tuottaa oppimisen kanssa vaikeuksia tämän vuoksi. Asiaa ei auta, että opettajien oma englanninkielentaito on keskimäärin aika kehnoa ja englanninkieliset materiaalit laadultaan paljon huonompia ja suppeampia kuin niiden suomenkieliset vastineet. Kuitenkin kaikki tentit yms. on englanniksi(ja suluissa suomeksi, jotta jokaisella on tsänssi päästä niistä läpi).

Ja kyseessä siis AMK tason hoitoalan tutkinto, eli on väliä, jos keskeiset asiat jää oppimatta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Unirytmin kääntö aiheuttaa jännästi vaikeutta välillä enemmän välillä ei lainkaan. Olin toissa yönä töissä 22-06, nukun 7:30-13:15, oon hereillä 6h, nukun 22-02 ja nyt oon ollu vähän yli 5h hereillä. Huomenna aamulla pitäis kuuteen mennä duuniin ja pää on kyllä jossain omassa galaksissaan tällä hetkellä. Ehkä tää tästä vaikka aamuvuorot ei oo mun juttu.
 
Liittynyt
23.12.2016
Viestejä
366
Tekemällä tehty kiire töissä ja toimarin täydellinen pelisilmän puute asioissa. No onneks alkaa viikonloppu tänään!
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Unirytmin kääntö aiheuttaa jännästi vaikeutta välillä enemmän välillä ei lainkaan. Olin toissa yönä töissä 22-06, nukun 7:30-13:15, oon hereillä 6h, nukun 22-02 ja nyt oon ollu vähän yli 5h hereillä. Huomenna aamulla pitäis kuuteen mennä duuniin ja pää on kyllä jossain omassa galaksissaan tällä hetkellä. Ehkä tää tästä vaikka aamuvuorot ei oo mun juttu.
Tuon takia itse vaihdoin pelkkään yöhön. Ei noin "nopeisiin" kääntelyihin totu ikinä.

Toki osasyynä oli myös se, etten enää jaksanut päivävuorossa katella työ"kavereiden" loputonta tyhmyyttä ja päin sitä ihtiään vetämistä.

Nykyään sitten teen päsääntöisesti 5 yötä 2 vapaata 5 yötä 6 vapaata rytmillä, tolle "viikon" vapaalle ehtii hyvim käännellä rytmit ja rahaakin tulee enemmän ku ennen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
143
Joo, yövuoro omakin suosikki. Rahantulon lisäksi aika kuluu aina nopeesti yön aikana.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 597
Joo, yövuoro omakin suosikki. Rahantulon lisäksi aika kuluu aina nopeesti yön aikana.
Rahan tulosta voinee olla toistakin mieltä. Omalla alalla yövuorossa saa yövuorolisää hieman päälle 2 euroa tunnissa. Jos jotakin hyvää yövuorosta pitää etsiä, niin toimistoporukka ei ole pätemässä ja keksimässä omia nakkejaan häiritsemään niitä omia töitä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 627
Itselläkin yölisä oli vain 2 €. Yö ei niinkään tökkinyt vaan aamuvuoro, eli tapasin herätä keskellä yötä. Vuorot meni AAAAA, 2 vapaata, YYYYY, 2 vapaata, IIIII, 2 vapaata ja taas alusta. Eli aina viikko samaa vuoroa ja viikonloppu lomaa. Yö alkoi sunnuntaina 22.00.

Eihän tuo ole ihmisen hommaa ollenkaan ja siksi olenkin sairaslomalla ja kuntoutustuella. Oon ollut jo parisen vuotta.

Neropatit vielä nostivat eläkeikää joskus :D Toki en siihen asti millään jaksanutkaan.

Itse suosittelen mahdollisuuksien mukaan ihan pelkkää päivävuoroa, jota en ole kyllä koskaan itse tehnyt.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 597
Itselläkin yölisä oli vain 2 €. Yö ei niinkään tökkinyt vaan aamuvuoro, eli tapasin herätä keskellä yötä. Vuorot meni AAAAA, 2 vapaata, YYYYY, 2 vapaata, IIIII, 2 vapaata ja taas alusta. Eli aina viikko samaa vuoroa ja viikonloppu lomaa. Yö alkoi sunnuntaina 22.00.
Näinhän se on, että tuo keskeytyvä kolmivuoro ei ole valkoisen miehen työaikamuoto. Joskus tuli tuotakin tehtyä, ja se kyllä ketutti. Nyt kun tekee keskeytymätöntä lyhyelläkierrolla niin näin vanhempanakin jaksaa eri tavalla.

Tuossa keskeytyvässä on sekin, että jää sunnuntait pois jotka tekevät vuositasolla ihan mukavan lisän ansioihin.

Jottei mene kokonaan asian ohitse niin valitetaan tästä flunssasta joka on ollut tulossa jo useamman päivän, yskää on ihan kiitettävästi. Ihan veto poissa. Jostakin syystä kuumetta ei vielä ole, mut eiköhän se huomenna tule kun on ensimmäinen aamu.
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 345
Ei saa kuvan näköisiä ruuveja täältä perämetsästä. :mad:

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
237
^Ei nykyään tunnu muutenkaan löytävän ristipäätä tai lattapäätä mistään. Kaikkialla vaan torxia ja muuta vastaavaa. Ei siinä pirun hyviähän ne on mutta kun ei ole noita kunnon työkaluja vielä niille.

Kukkakärpäset vituttaa. Mistä noita homoja sikiää ja eikö vois olla sikiämättä!?! :sangry:
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
1 106
Prsiman kassat nykyään kasaa ostokseni siihen liukuhihnan VIEREEN niin, että joko jään tukkeeksi siihen kassalle täyttämään ostoskassejani tai saan itse työnnellä ne sinne perälle. Miksi perkele! Ei ole ikinä tätä ongelmaa Citymarketissa.

JA

Runeberg pitsa kebab perheravintola(?) mainostaa katukyltillä päivän pizza ja kebab 5,9eur. Mutta onkin vain pitsa TAI kebab! que es esta mierda?!
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Nyt ollaan ytimessä :D

Ylempi vois kyllä vituttaa itseäkin, en ole vaan kyllä vastaavaan törmänny ellei siellä ole ollu edellisen romut vielä haitoilla..
 
outonaapuri

Pallienkaivelun Yli Apustaja
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Noilla vakiotunkeilla ei kyllä kannata mitään nostaa muutakuin suurimmassa hädässä. Toki ylläkirjoittaneella vissiin on ollu se hätä..

Itellä on autossa nykyään hallitunkki matkassa aina, eihän se kätevä ole mutta..
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 435
Pösö 307 muovitunkkia vilkaisin kertaalleen ja ei sitä uskaltanut auton alle pistää. Ostin biltemasta sitten sellaisen saksitunkin, joka on jo edes vähän luotettavampi. Noin 2 tonnia painavaan Lexukseen kyllä vaihtelin renkaita ihan sillä auton omalla tunkilla, mutta se oli jo ihan laadukkaan oloinen eikä 90 luvun lopussa ollut niin suurta säästöintoa (tunkeissa) kuin 2000 luvun puolella.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
237
No mitä? Juurihan sä sanoit että niitä on huonosti saatavilla? Totesin vaan, että saahan niitä nyt vähän joka paikasta. Samalla logiikalla phillipsikin on paska kun et jaksa ostaa ruuvaria sille.
Nii. Aina voi hakea uuden työkalusarjan (tai kolme) kun joku mulkku päättää ettei myydä enää noita vanhoja ruuveja. Ihme touhua mielestäni. Ei täältäkään löytynyt mitään ristipäätä kun joskus etsin. Siihen sinä huutelemaan että hae sarjaa motonetistä kynpillä. :facepalm: Kyllä mä torxien sun muiden edut nään mutta vituttaa vain tuommoinen ettei vanhoja laatuja enää myydä (mm. ristipääruuvi). Pitää varmaan ruuvitkin tilata netistä, kun suomessa harjoitetaan rautakaupassakin vittuilupalvelua. Saadaan kansantalous nousuun.

ja philipsi on paska, vaikka ruuvarit löytyykin :smoke:
 
Liittynyt
27.08.2017
Viestejä
187
Se tunne kun on perjantai ja odotat, että viikonloppuna pääsee testaamaan uutta Ryzen settiä jonka osat on just saapunut. Saat kotelon siivottua, komponentit koottua ja johdot johdotettua siististi. Enää virtalähteestä virrat päälle ja .... POKS!!?? *Elektroniikkasavun pistävä tuoksu valtaa huoneen*

Virtalähde meni. Toivottavasti ei muuta. Mutta uutta virtalähdettä ei saa kuin joskus ensiviikon puolella :(
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 345
Sen ymmärrän että alkuperäisen postaajan konekierteesen tarkoitettuja ruuveja voi olla haastava löytää just siihen kyseiseen reikään sopivana.
Joo, oli haussa M3x13 mutta lähes jokainen nettikauppa tarjoaa x12 tai x16. Ongelma tosin ratkesi sillä että muistin että tuli yksi vararuuvi joka korjasi tilanteen. Siitä huolimatta tosin vituttaa ettei kivijalkakaupoista saa noin pieniä. Ja M4 tai isommat ei vaan käy.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
237
No ei ne ruuvin kannat nyt joka vuosi vaihdu, että ei kannata ottaa stressiä. Torxit on olleet iät ja ajat jo käytössä ja myynnissä. Samoin myös ristipääruuveja saa edelleen kummallakin kannalla jos niitä haluaa ostaa. En oikeen nyt ymmärrä mikä tuossa on niin hankalaa.

Sen ymmärrän että alkuperäisen postaajan konekierteesen tarkoitettuja ruuveja voi olla haastava löytää just siihen kyseiseen reikään sopivana.

En nyt vaan kykene ymmärtämään että mikä hemmetin ongelma tuo esittämäsi asia on mutta jos se on ongelma niin anna mennä vaan.
No kun ei saa. Sehän tässä on ongelma. Pakotetaan torxeihin. En tiedä mistä noita pitäisi ostaa kun ei täältä kaupoista tai rautakaupoista löydy. Ei tässä mitään ressiä revitä. :)
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 153
Laitoin kupillisen eilistä kahvia mikroon, kaadoin maitoa kuppiin ja totesin että se on mennyt vanhaksi. Piti keittää uutta kahvia. Lähdin sitten kupposen kanssa vaihtamaan autoon pitkää valoa ja totesin myyjän myyneen minulle väärän polttimon.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Pitäis autoon käydä vaihatuttamassa öljyt kun ei jaksa pihalla ja tuo on niin matalakin ettei alle mahdu mutta ei kerpele saa itteänsä niskasta kiinni.
Varmasti jos ei ois tuota sosiaalista ahdistus häiriö pasketta niin oisin aikaa sitte "töitte" jälkee käyny vaihatuttamassa.
 
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
1 153
Rupesin imuroimaan, totesin pölypussin olevan täysi ja heitin sen roskiin. Eipä ollutkaan uutta pussia vaan joku vatipää jätti tyhjän pakkauksen siivouskomeroon. Kaivoin vanhan pussin roskiksesta ja "tyhjensin" sen. Siinä aikani suhasin ja nykäsin imuria vähän kovempaa sen jäätyä sohvan kulmaan jumiin, lähti koko saatanan kansi irti.
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Tilasin näköjään Kiinasta väärän komponentin, väärä johto omaan tarkoitukseen :facepalm::facepalm: Taas menee varmaan pari-kolme viikkoa oikeaa odotellessa. Suunnittelin jo kunnon laatuaikaa olusen ja koneen äärellä. Saatana.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
733
Sain likan taas viikonlopuksi, äsken herätessään aivan tulikuuma. Tekee kuulemma lisää hampaita, joten toisaalta voi johtua siitä. Lääkettä naamaan ja katsotaan josko auttaa.

Edit: ainiin, muistin semmoisen, että akka jätti sähköpostilla. Ei ollut selkärankaa jättää kasvotusten. :D

Sit ilmotin, että haluan virallisen sopimuksen tapaamisista, niin hän oli sitä mieltä että se on turhaa, koska eihän hän voi kieltää mua tapaamasta liikkaa, koska yhteishuoltajuus. Ja että saan nähdä häntä aina kun haluan. Ja kuinka hän on ollut tyytyväinen tähän meidän järjestelyyn, jossa likka mulla joka toinen viikonloppu ja sitten olen käynyt sen pari kertaa viikossa kattomassa likkoja. Mutsikin oli samaa mieltä, että pikimiten paperit kuntoon.
 
Paperit kuntoon asap, muuten voi tulla vaikeuksia jatkossa.

Vituttaapa tämä epätietoituus kaikesta, ja eilen luin yhden artikkelin miten hyväuskoisia manipuloidaan tekemään ties mitä päätöskiä, silloin kun olisi oikea ratkaisu puhua ammattilaisen kanssa, eikä minkään huuhaan kanssa, asiaan liittyen..:mad:
 
  • Tykkää
Reactions: Ed!

Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 273
Aamulla vitutti kun muistin tarvitsevani viikon kuluttua mustaa pukua ja parin kuukauden kortisonikuuri on turvottanut kehoa siihen malliin ettei puvunhousut enää istuneet. Kävin sitten kiertämässä Hennesit, Brothersin, Aaron'sin ja Mark & Spencerin uusien mustien ja 100's-villaisten housujen toivossa ja halvimmat housut olivat 90 euroa.

Tässä vaiheessa ajattelin jo luovuttaa, mutta päätin vielä käydä Sokoksella ja yllätykseksi löysin rekistä mustan ja harmaan Bossin täysivillainen puvun minun koossa. Molemmat olivat vielä 50 prosentin alennuksessa ja pakkohan niitä oli kokeilla. Molemmat istuivat täydellisesti. Ikinä ennen ei ole rekkipuku istunut kuin nakutettu, mutta tällä kertaa lahkeet, hihat, rinta, vyötärö ja kaikki istuivat yhtä hyvin kuin suoraan pukeutumisoppaasta. Sinne meni 600 euroa mutta eipä enää vituta.

Edit. Tai oikeastaan kyllä tuo kortisoni vituttaa. Turvottaa, hikoiluttaa ja vie yöunet.
 
Unohdit Dressmann! Sieltä ois löytyny halvat "kertakäyttöhousut" :D. Mutta hyvä, että liityit pomojen kerhoon :tup:

Tohon parin viestin takaiseen, että todellakin mustaa valkoiselle oli sitten kuinka hyvät välit tahansa.
 
Rantakemisti

Moderator
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 273
Unohdit Dressmann! Sieltä ois löytyny halvat "kertakäyttöhousut" :D. Mutta hyvä, että liityit pomojen kerhoon :tup:
Oho, unohdin sen listasta. Sieltä tosiaan löytyi nuo "halvat" melkein satasen housut. :D

Muut puvut ovatkin ihan italialaisia pukuja, mutta harvemmin vain on käyttöä mustalle puvulle niin siinä on Hennesin puku kelvannut ja en ole jaksanut panostaa. Pakko myös myöntää, että heidän villaiset puvut ovat ihan hyviä. Halpoja, hyvällä leikkauksella ja istuvat minun ruholle suoraan rekistä ihan OK.
 
Joo, ei itsekään ole kuin hautajaisissa käyttänyt mustaa pukua:think:
 
Waldo

Niin elämä kuin videopelitkin tunteella.
Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 345
Juu, olen nyt kehittänyt itselleni tällaisen videopeli riippuvuuden. Ehkä riippuvuus on väärä sana, enemmän kuitenkin pakkomielle, vai onko sama asia?
Tuhlannut tähänkin roskaan aikaa tuhansia tunteja, ja mitä olen siitä saanut? En mitään! Elänyt jossain ihme toivemaailmassa kuvittelemassa, että tässä lähdetään johonkin kisoihin kohta... not gonna happen.

Tai olisi väärin sanoa, etten saanut tästä mitään. Parit hyvät kaverit tavannut, ja on kyllä ajoittain ollut hauskaakin ;)

Heräsin vaan tuossa about viikko sitten tähän, että nyt tämä alkaa olla ongelma ja se haittaa sun muuta elämää.
Itse aikoinani pohdin pitkäänkin että olenko peliriippuvainen mutta totesin että en. Syy tähän on ehkä se että oletetaan että määrä x menee töissä/koulussa/armeijassa jne. ja sitten se loppuaika määrä y on sitten jotain muuta kuten juuri se pelaaminen, kavereiden kaa oleminen, muu vapaa-ajan viete. Jos hoidan asian x ja loppuaika y menee missä milloinkin (useimmiten koneella istuessa) niin en ole mielestäni riippuvainen koska omalla kohdalla on tilanne ettei oikein muuta mielenkiintoista tekemistä ole. Jos alan perumaan kavereiden tapaamisia tietokoneen takia sitten voidaan puhua riippuvuudesta.

Selvennyksenä jos joka sekuntti kun istun koneella muuttaisin vaikka piirtämiseksi niin mä vaan piirtäisin ja olisinko silloinkaan riippuvainen piirtämisestä? En, koska mitään muutakaan tekemistä ei vain ole.

(Kannattaa toki miettiä aina omalle kohdalle, mutta tämä ajattelutapa muutti omaa mieltäni aika rajusti)
 
CalEpitan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
1 702
vituttaa että kun on vaikkapa 300 euron näyttiksistä revikka niin pistetään täydet antialiasingit ja kaikki ultra asetukset päälle ja vertaillaan

ok ymmärrän pointin mutta kun niitä kortteja ei ole tarkoitettukaan siihen välttämättä, niin olisi ehkä järkevä laittaa testiin myös ne High-settings testitkin joita moni kuitenkin käyttää

mutta ei, pistetään ne helvetisti tehoja syövät Ultra asetukset päälle, ja kuvanlaadussa ei eroa huomaa edes screenshoteista mutta johonkin se teho menee

400+ euron korteista olisi mukava nähdä pääseekö 4K resoilla 60fps jollakin siedettävillä asetuksilla

ja paskat, ajetaan ultralla nekin, testatkoot jengi sitten itse, mitä sitä turhaan testailemaan, töitäkin tietäisi lisää paljon kun se kone ajaa niitä testejä ja hikihän siinä sitten jo lentäisi
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 014
Läppäreihin liimattavat tarrat. Minkä helvetin takia joka laitteessa pitää olla vähintään se kolme tarraa? Varmaan johonkin näytekappaleisiin nämä ovat ihan ok. Vituttaa repiä näitä irti, kun toiset valmistajat laittavat vielä tarroihin sellaiset liimat, että varmasti jää sotkua.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
688

En tiedä, mutta jotkut tykkää noihin vielä liimailla lisääkin. En ymmärrä kumpaakaan kantaa. Pari tarraa siellä tai täällä mitään merkitse.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 226
Läppäreihin liimattavat tarrat. Minkä helvetin takia joka laitteessa pitää olla vähintään se kolme tarraa? Varmaan johonkin näytekappaleisiin nämä ovat ihan ok. Vituttaa repiä näitä irti, kun toiset valmistajat laittavat vielä tarroihin sellaiset liimat, että varmasti jää sotkua.
MacBookissa ei ole. ;)
 
Liittynyt
19.09.2017
Viestejä
64
Kirjoitin eilen Vihreät nostaisi kiintiöpakolaisten määrän heti 2 500 ihmiseen ja keskeyttäisi pakkopalautukset väliaikaisesti koskien kommentin, joka saattoi olla hieman vihamielinen. Mutsi alkoi vänkäämään asiasta, kun hän ei ymmärrä omaa napaa pidemmälle eli hänen mielestään pitäisi mielummin olla hiljaa ja sietää kaiken mitä nää päättäjät tekee tälle maalle. Satun olemaan vähän sellanen suurisuu välillä, että pakko päästä ilmaisemaan asiasta kuin asiasta oman mielipiteen.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 196
Perus Måndag, kaivurista ensin luiskakauhan tapin kiinnitys paskaksi ja sitten vielä tela pois paikoiltaan (kun ei päässyt kauhalla avittamaan pois pahasta paikasta...) :sori: oma moka, olis pitänyt korjata se kauha siinä paikassa niin ei tarvitsisi nyt kelkkoa telaa takasin paikalleen :shifty:
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
242 983
Viestejä
4 242 004
Jäsenet
71 284
Uusin jäsen
Pedgux

Hinta.fi

Ylös Bottom