Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 445
Tänään rupesin tutkimaan miksi netti tuntuu niin hitaalta läppärillä wifin yli. No, hetken ihmeteltyäni totesin että kaikki 2.4GHz wifi-kanavat on täynnä ja monilla kanavilla oli jo useampikin verkko. Sama juttu 5GHz puolella, kymmeniä verkkoja näkyi kun skannaili. Ja suurimmassa osassa tuntui SSID viittaavan jotenkin 5G-purkkeihin kun oli kaikenlaisia DNA-Mokkula, 5GCPE, Elisa-Mobi sun muita vastaavia nimiä verkoilla. Tässä taloyhtiössä tulisi kaapelimodeemin kauttakin gigainen yhteys ja luultavasti noista wifi-verkoista ainakin osa on ihan turhaan päällä tukkimassa kaistaa. Pitää siis ruveta vetelemään kaapelia yleisimpiin läppärin käyttöpaikkoihin. Hyvin on 5G-markkinointi ainakin onnistunut tällä alueella noiden verkkonimien perusteella.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 363
Kyllä itseänikin vituttaa Ikeassa tuo rahvaan löyhkä. Uskoisin, että monella parempituloisella on sama. Tämän takia käyn Vepsäläisellä.
Itse kävin äskettäin tilaamassa sohvan Vepsäläiseltä, toimitusaika 12 viikkoa ja sekin taisi olla koska lähtee tehtaalta liikkeelle. Ikeasta sentään olisi saanut heti.
 
Liittynyt
02.10.2020
Viestejä
218
Kyllä itseänikin vituttaa Ikeassa tuo rahvaan löyhkä. Uskoisin, että monella parempituloisella on sama. Tämän takia käyn Vepsäläisellä.
Joo itellä sama. Oksettaa esim kattoa ihmisiä, jotka ostaa pirkka tai rainbow tuotteita. Huomaa heti, että persaukista porukkaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 290
Ja suurimmassa osassa tuntui SSID viittaavan jotenkin 5G-purkkeihin kun oli kaikenlaisia DNA-Mokkula, 5GCPE, Elisa-Mobi sun muita vastaavia nimiä verkoilla.
Eikös näissä 5G:n sisältävissä verkkonimissä yleensä ole kysymys ihan minkä tahansa 4G- tai ADSL-boksin viiden gigahertsin verkon oletus-SSID:stä? Lukee mun ikivanhan ADSL-purkin pohjassakin oletusnimi, joka päättyy kirjaimiin "5G". Eri juttu tietysti jos tarkasti tunnistat tiettyjä tuotteita listalta.

Olivat ne mitä hyvänsä, niin ilman muuta on todellinen ilmiö, että tarpeettomia käynnissä olevia wifi-tukiasemia on ihan liikaa, ja se on eräänlaista roskaamista. Joskus on kysymys siitä, että tampion kotona on unohtuneena jokin purkki, parhaimmillaan joku kodinkone haluaa pitää omaa wifi-tukiasemaa kätevää pieruappsia varten. Joo, tällainenkin voi tulla kivasti esim. lämpöpumpun mukana. :mad:

Toisaalta järkevässäkin käytössä niitä on joka tapauksessa aina se ainakin yksi per normaalin ihmisen* asunto. Langattomastihan sitä kotiyhteyttä halutaan käyttää, oli se sitten millä tahansa uplinkillä. Ongelma tulee siis ilman perseilyäkin. :hmm:

*tämä rajaa pois sähköallergikot, naapurin lankapuhelinta käyttävän 93v rouvan ja "jaan netin puhelimesta kun kaivan läppärin vaatekomeron hyllyltä esiin kerran vuodessa" sun muut marginaalitapaukset
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.02.2018
Viestejä
806
Moni asia ei oikeasti vituta minua enempää kuin tuo että pöllitään pyöriä.
Kyllä se jos toisen omaisuutta varastetaan tai vahingoitetaan(edes vahingossa ilman yhteystietojen jättöä) pistää vihaksi.
No, kaikenlaisia selkärangattomia valtion elättejä täällä on. Pitää vaan, ikävä kyllä oppia heidän mukaan elää
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 713
Vituttaa kun lähti viime kesällä ostamani maastopyörä kävelemään taloyhtiön varastosta.
Itse säilytän fillaria sisällä, ei lähde vahingossa kenenkään matkaan.

Muuten vituttaakin sitten tää lumimyrsky taas. Kaverin traktori on sopivasti rikki ,liittyy edelliseen vahvasti. Takapiha on temppurata kun katolta tullut varmaan tonni lunta, ja jotenkin pitäs pitää siinä kunnossa että pystyy liikkumaan.
Ylimääräiset rahanmenot tässä kuussa. Muuten palkkaisin jonkun hoitamaan em. asiat.

Yhteen numeroon en saa mitenkään yhteyttä, taas ylimääräinen menoerä mikä ei liity lumeen tällä kertaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 290
Joo, meilläkin on Ikeaa. Nykyään ei enää osteta ikeaa, vituttaisi koota lähestulkoon paskaa joka on nykyään samaa hintatasoa kuin perus huonekaluliikkeessä. Sohvakalustoa myöten. Ainut mitä voisi kuvitella hankkivansa sieltä on keittiö.

Ikea on nykyään vain aikuisten puuhamaa.
Sohvakalustoista puheenollen vitutti ihan helvetisti. Muija halusi käydä Ikeassa katsomassa sohvia, kun hänellä on ilmeisesti liikaa rahaa(tai luulee että minulla on) ja sohvahan kuuluu ilmeisesti aina välillä vaihtaa. Ehjä ja virheetön siis. Onneksi oireet tältä erää näyttivät laantuneen, mutta pelko on edelleen perseessä.

Joo, tuokin varmaan jo itsessään vituttaisi monia, mutta se ei ollut tällä kertaa se juttu. Vaan ne vitun sohvat. Siellähän on vain yksi sohva. Siitä on vähän eri kokoisia, eri hintaisia, luultavasti eri laatuisia, versioita kaikissa vaaleahkon harmaan sävyissä. Kaikissa aina käytännöllinen perstuhnukangas, paitsi muutamassa "erikoisemmassa" jopa nahkaa. Joka ainoa vitun sohva on samaa "kangasverhoiltu laatikko" -mallia. No joo, on niitä lyhyttä, pitkää, korkeaa, matalaa, suoraa ja kulmallista. Minä kun luulin sohvakauppaan mennessäni, että siellä olisi erilaisia sohvia ja nojatuoleja. Joo, en minä odottanut että Ikeassa olisi viisi erilaista uusrokokoosohvaa, mutta kai ne pakistanilaiset lapset Ikean tukkuhintaan parit Chippendalet vääntäisivät. No ei. Kankaalla päällystettyjä kuormalavoja yksi toisensa perään. Harmaita, siniharmaita, paskanruskeita. Joo, taisi siellä joku pirttikalusto irtotyynyillä ja yksi punainen vähän pyöristetty sohva olla. Kaikki muut 534 sohvaa 536:sta samoja laatikoita.

Sama kuin kaikki maailman autot olisivat porrasperäinen tai viistoperäinen tojota, ja tietysti varis tai nauris, onhan siinä valikoimaa. Hopeanharmaa tai punainen. Harmailla kangaspenkeillä, paitsi tätä dieseliä ilman sähköikkunoita saa mustalla nahalla, jos ottaa myös kasettisoittimen.

Joudun varmaan osastolle M1-lähetteellä jos vielä erehdyn oikeasti huonekaluostoksille Ikeaan. Jos tarpeeksi pahasti sekoilen ja joudun hoitojaksolle ja lääkitsevät oikein tuhdisti, en voi enää olla varma, onko yhä Ikeassa, ikeakodissa vai mielisairaalan vessassa. Muotokieli ja värimaailma* on sama, ja hajukin jotenkin oudosti.

Täytynee jatkossakin käydä vain syömässä lihapullat, bongaamassa hassun näköisiä ihmisiä ja ostamassa paristoja. Tai eipä tule niitä pulliakaan enää syötyä, kun vegaanipakotus on mennyt sille tasolle, että oletusannos vaihdettiin kasvisbullareihin ja lihapulla-annos pieneni sekä kallistui. Olenkin jo kauan ihmetellyt, miten Ikea voi tiettyjä asiakasryhmiään niin loukata tarjoamalla sikajalosteita ruokalassaan. Nyt se sitten uusruotsalaistuu yhä mauttomammaksi.

*helvete, tajusin juuri maailmassa virheen. Ikean näyttelyssä on sentään ainakin niissä kiinteissä kalusteissa jotain värejäkin. Kaikki livelovelaugh-ikeakodit ovat kuitenkin valkoisia. Miten vitussa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 546

Itseä rupeaisi vituttamaan tuollainen huonekalujen turha vaihtaminen. Miksi vaihtaa täysin toimiva ja käyttötarkoitukseen soveltuva huonekalu toiseen, onko taas syynä nokun näyttää kivalta ja mut kun mä haluun. Itse pyrin ostamaan kestävää laatua jota voi huoletta käyttää sen 20-vuotta, vaikka maksaisikin hieman enemmän. Toivottavasti pistät muijan maksamaan itse sohvan jos hän sen haluaa vaihtaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 290
Itseä rupeaisi vituttamaan tuollainen huonekalujen turha vaihtaminen.
Jep.
Toivottavasti pistät muijan maksamaan itse sohvan jos hän sen haluaa vaihtaa.
Jep.

Tosin vituttaa se pelkkä järjestelytyökin. Sikäli onneksi tilanne on siirtynyt uinuvaan tilaan. Vieläpä jokin universumin oikku sai asiat näyttämään siltä, että järkipuheella oli kerrankin voimaa. Ilmainen nahkasohva taitaa kelvata. Roudausongelmaa lukuun ottamatta tämä on silkka voitto - samalla geneerinen kangaskuutio lähtee helvettiin. Toki siinäkin oma vaivansa laittaa kilon paloiksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 445
Eikös näissä 5G:n sisältävissä verkkonimissä yleensä ole kysymys ihan minkä tahansa 4G- tai ADSL-boksin viiden gigahertsin verkon oletus-SSID:stä? Lukee mun ikivanhan ADSL-purkin pohjassakin oletusnimi, joka päättyy kirjaimiin "5G". Eri juttu tietysti jos tarkasti tunnistat tiettyjä tuotteita listalta.

Olivat ne mitä hyvänsä, niin ilman muuta on todellinen ilmiö, että tarpeettomia käynnissä olevia wifi-tukiasemia on ihan liikaa, ja se on eräänlaista roskaamista. Joskus on kysymys siitä, että tampion kotona on unohtuneena jokin purkki, parhaimmillaan joku kodinkone haluaa pitää omaa wifi-tukiasemaa kätevää pieruappsia varten. Joo, tällainenkin voi tulla kivasti esim. lämpöpumpun mukana. :mad:

Toisaalta järkevässäkin käytössä niitä on joka tapauksessa aina se ainakin yksi per normaalin ihmisen* asunto. Langattomastihan sitä kotiyhteyttä halutaan käyttää, oli se sitten millä tahansa uplinkillä. Ongelma tulee siis ilman perseilyäkin. :hmm:

*tämä rajaa pois sähköallergikot, naapurin lankapuhelinta käyttävän 93v rouvan ja "jaan netin puhelimesta kun kaivan läppärin vaatekomeron hyllyltä esiin kerran vuodessa" sun muut marginaalitapaukset
Noita siis oli muotoa 5GCPE-ABCDEF ja 5GCPE-ABCDEF-5G eli oletan että tuo 5GCPE tarkoittaa jotain 5G-mobiilipurkkia, perässä oleva kirjain/numerosarja varmaankin sarjanumeroa tai MAC-osoitteen loppuosaa ja lopussa oleva 5G viittaa 5GHz Wifiin. Osa ilmeisesti oli jotain mesh-laitteita kun samalla SSID:llä saattoi olla 2 tai 3 eri kanavalla samaan aikaan.

Noita wifi-verkkoja näyttää tosiaan omaan asuntoon kuuluvan niin paljon että ilmeisesti kuuluu jokaisen tässä talossa asuvan ja puolet naapuritalossakin asuvienkin verkoista, tai sitten monilla on itse modeemin/5G-reitittimen/vastaavan wifi päällä ja perässä vielä yksi tai useampia eri verkkoja.

Vaikka osa noista olisikin ihan vaan turhaan päällä olevia niin silti noita verkkoja alkaa olla jo niin paljon että wifi ei enää kohta ole käyttökelpoinen teknologia kerrostalossa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
418
Täysin turha asia mutta:
Pirkkan ruokasoodan selosteessa on natriumbi-karbonaatti ainesosana. Häiritsee tuo typerä viiva, joka omasta mielestäni on vielä väärässä kohtaa. kyseessähän on natriumin ja bikarbonaatin yhdistelmä. natriumbi ei edes ole... Ja bonuksena suomenkielisessä tekstissä ei edes rivin vaihtoa tapahdu...
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16

Nyt on kyllä-isot murheet
 
Liittynyt
18.04.2021
Viestejä
447
Venäjähän se taas on.
Kyllähän se jännittää kun tommonen sekopää puikoissa ja naapurimaa eikä koskaan sen oikuista tiiä.
Saa nähdä koska rupee kasaamaan kalustoa suomen rajoille..
Pitää kyllä ihmetellä miten ei saada tuota ihmistä pihalle. Tosin esim. Hitler oli 'vuoden mies' Times magazinessä, vai oliko se New Yorker, jompikumpi.
 
Liittynyt
16.12.2020
Viestejä
207
Kyllä itseänikin vituttaa Ikeassa tuo rahvaan löyhkä. Uskoisin, että monella parempituloisella on sama. Tämän takia käyn Vepsäläisellä.
Kieltämättä rahvaan löyhkä on inhaa. Olen pyrkinyt pääsemään siitä eroon huonolla menestyksellä. Edes akateemisuus ja selkeä elintasoloikka omiin vanhempiini nähden ei ole tuonut minulle toivomaani ylevää tuoksua. Olen ajoittain eksistentiaalisesti ahdistunut tästä syystä. Tuossa ylempänä kerroin tavan, jolla voi myös pyrkiä peittämään köyhän(kin) hajua. Pitäydyn nyt siis Ikeassa, vaikka myös massiivipuuhun ropot voisvat riittää.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 546
Venäjähän se taas on.
Kyllähän se jännittää kun tommonen sekopää puikoissa ja naapurimaa eikä koskaan sen oikuista tiiä.
Saa nähdä koska rupee kasaamaan kalustoa suomen rajoille..
Ja sitten politiikka-alueelle jatkamaan kyseistä keskustelua, kiitos, eikai tuota aluetta turhaan ole luotu.
 
Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 088
Venäjähän se taas on.
Kyllähän se jännittää kun tommonen sekopää puikoissa ja naapurimaa eikä koskaan sen oikuista tiiä.
Saa nähdä koska rupee kasaamaan kalustoa suomen rajoille..
Tämäpä.

Vituttaa muiden kirjoitusvirheisiin tarttuminen, kun omatkin tuotokset ovat täynnä virheitä. Kannattaa aloittaa virheisiin puuttuminen niistä.
Ja tämä eritoten, mutta eipä jotkut ymmärrä näyttäväst..
 
Liittynyt
02.10.2020
Viestejä
218
Venäjähän se taas on.
Kyllähän se jännittää kun tommonen sekopää puikoissa ja naapurimaa eikä koskaan sen oikuista tiiä.
Saa nähdä koska rupee kasaamaan kalustoa suomen rajoille..
Itse tarjosin kanssa venäjää jo jokunen päivä ennen hyökkäystä, mutta forumilla tiukka linja - one liner, ei käy. Toivottavasti moderaattori on edes suomea puolustamassa tarvittaessa. Eli nillittäminen vituttaa venäjän lisäksi.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 012
Etätyö, herätys klo 8.45.

Eiköhän joku vtun runkkari soita mulle klo 7.40, "missähän nää meidän tavarat mahtaa".
Minä "Soita pääurakoitsijalle, emmä edes tiedä missä varasto on",
Runkkari: "Kun ne ei vastaa ennen klo 8"
Minä: "Päätit sitten soittaa suunnittelijalle 7.40, josko se tietäis"

Nyt meni kamelinselkä poikki. En vastaa enää yhteenkää tuntemattomaan numeroon. Voi olla parempi ettei vastaa edes kaikkiin tunnettuihin. Laittakoon emaililla vinkumiset, tai kyselkööt isommilta dirikoilta.
Sopii tietysti "tyhmät ihmiset"-ketjuunkin, miksi näin teen. Mutta joskus pitää elää 8-16 ulkopuolella, jos ei ihan duunari halua olla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 135
Miksi joidenkin lehtien, sovellusten yms. tilausten peruuttaminen tai muuttaminen on tehty ihan helvetin monimutkaiseksi, tai ainakin monimutkaisemmaksi kuin mtä sen pitäisi olla? Jos pystyn lukemaan vaikka lehteä X mobiilisovelluksesta niin miksi en pysty myös peruuttamaan tilausta sen kautta?!

Sen sijaan pyydetään kirjautumaan johonkin nettisivuille, no en minä nyt tietenkään mitään tunnuksia ja salasanoja muista kun en koskaan tarvitse niitä, ja siellä jossain kymmenen sivun taakse haudattuna on "peruuta tilaus" tai pahimmassa tapauksessa joutuu olemaan vielä yhteydessä johonkin asiakapalveluun joko puhelulla tai täyttämällä jonkun lomakkeen, jos soitat aletaan tuputtamaan tarjouksia jostain turhasta ja jos laitat vain viestiä ei tule välttämättä edes mitään vahvistusta siitä että viesti on huomioitu ja tilaus oikeasti peruutettu. :rolleyes::mad:

Onko tää ihan tarkoituksellista että homma tehdään näin vaikeaksi jotta ihmiset ei vaan jaksa vaivautua/osaa mennä pikaiseen peruuttamaan jotakin ja tilaus saadaan pidettyä yllä pidempään?
 
Kyllä, ihan tarkotuksellisesti tehdään asia niin vaikeaksi että ihmiset vaan jatkaisivat tilausta. Joku pari vuotta sitten taistelin jonkun firman kanssa yhteensä useamman tunnin kun ensin ei meinannut löytyä mitään irtisanoutumispaikkaa ja lopulta jossain oli tietoa että olisi pitänyt soittaa kalliiseen maksulliseen numeroon että olisi saanut irtisanottua. En soittanut ja lähettelin varmaan kaikkiin löytämiini firman sähköpostiosoitteisiin irtisanomisilmoituksia kunnes jotain kautta joku totesi että homma on ok. Tosin, taisi siinä silti olla jotain vääntöä vielä ja yrittivät viimeiseen asti estää irtisanomisen mutta lopulta kuitenkin onnistui.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 713
Vituttaa kun viikonloppu menee näköjään kattomatta telkkaria yhtään sattuneesta syystä. Tai no läppärillä tai kännykällä mitä nyt ilmaiseksi löytää. Maanantaina ylimääräinen haistapaska meno. Keskiviikkona rahanmenoa, torstaina taas haistapaska menoa, kuten myös perjantaina eri muodossa. Kun ei kestä yhtään että rutiinit muuttuu niin kasetti hajoaa totaalisesti.:grumpy:
 
Liittynyt
05.12.2018
Viestejä
2 382
Miksi joidenkin lehtien, sovellusten yms. tilausten peruuttaminen tai muuttaminen on tehty ihan helvetin monimutkaiseksi, tai ainakin monimutkaisemmaksi kuin mtä sen pitäisi olla? Jos pystyn lukemaan vaikka lehteä X mobiilisovelluksesta niin miksi en pysty myös peruuttamaan tilausta sen kautta?!

Sen sijaan pyydetään kirjautumaan johonkin nettisivuille, no en minä nyt tietenkään mitään tunnuksia ja salasanoja muista kun en koskaan tarvitse niitä, ja siellä jossain kymmenen sivun taakse haudattuna on "peruuta tilaus" tai pahimmassa tapauksessa joutuu olemaan vielä yhteydessä johonkin asiakapalveluun joko puhelulla tai täyttämällä jonkun lomakkeen, jos soitat aletaan tuputtamaan tarjouksia jostain turhasta ja jos laitat vain viestiä ei tule välttämättä edes mitään vahvistusta siitä että viesti on huomioitu ja tilaus oikeasti peruutettu. :rolleyes::mad:

Onko tää ihan tarkoituksellista että homma tehdään näin vaikeaksi jotta ihmiset ei vaan jaksa vaivautua/osaa mennä pikaiseen peruuttamaan jotakin ja tilaus saadaan pidettyä yllä pidempään?
Vastasit itse omaan kysymykseesi noin se menee. Firmat tienaavat sillä, että kestotilaus lähtee helposti voimaan, mutta tilauksen lopettamiseksi joutuu selvittelemään asioita ja soittelemaan ja jonottamaan. Moni on lammas, että ei jaksa sitä tehdä ja ennemmin pitää kestotilauksen ikuisesti kuin irtisanoo sen. Osa digitilauksen tehneistä ihmisistä on niin ujoja ja saamattomia, että ei uskalla soitella minnekään peruakseen tilauksen, joten he jäävät jumiin tilaamaan lehteä ikuisesti, koska tilausta ei voi irtisanoa diginä.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
2 408
Vituttaa kun jengi on omien sanojensa mukaan suunnilleen kyvyttömiä nukkumaan tai tekemään töitä Ukrainan tilanteen takia. Eikö ihmisillä ole enää mitään henkistä kestävyyttä?

Osa samoja äijiä jotka naureskelevat "lumihiutaleille". Samaa saatanan pullamössöä kaikki.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
418
Saamarin automaattiset parkkikiekot jotka eivät kestä normaaleita Suomen olosuhteita, ei sitten kiiressä taaskaan muistanut varmistaa että tuo paska ei ole resetoitunut ja nyt oli lasissa yksityisoikeudellinen sakko...
 
Se on hienoa, että rintamalle on tulossa sinun kaltaisia. Nähdään siellä
 
Galaxy

Team H2O
Liittynyt
09.11.2016
Viestejä
990
Pienten ongelmien tapahtuminen samaan aikaan. Seuraavat viikon sisällä:
- Vuokralainen muutti pois jättäen jälkeensä täyden verkkokellarin, likaisen kämpän rikkinäisen oven ja puuttuvan avaimen yms... Ei vastaa enää viesteihin.
- Autosta meni tuulilasi jo 40tkm jälkeen. Kivi ikkunaan ja samantien jäätävä hakeama näkökenttään
- Auton turbo vuotaa jotain. Pikagoogletuksella ehkä jäähdytinnestettä tiivisteen pettämisen seurauksena (102tkm mittarissa).
- Ohjelmaa suunniteltuna jokapäivälle to-su... ja tänä aamuna 1,5v lapsi herätessä aivan räkäinen. Se niistä suunnitelmista sitten

Yksittäisenä mikä vaan olisi sellainen että ihan sama, hoidan kohta mutta enempää näitä ei tarttisi.
 
Liittynyt
01.01.2019
Viestejä
627
Saamarin automaattiset parkkikiekot jotka eivät kestä normaaleita Suomen olosuhteita, ei sitten kiiressä taaskaan muistanut varmistaa että tuo paska ei ole resetoitunut ja nyt oli lasissa yksityisoikeudellinen sakko...
No voihan...just tätä olen pelännyt, kun nyt vasta ensimmäisen tällaisen menin hankkimaan sen normi muoviläpyskän tilalle, et mitenhän tuo toimii sit käytännössä. Onko mitään hajua miksi se ei ole nollaantunut?
 
Eetukoivv

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
27.11.2020
Viestejä
23
OLIN OSTAMASSA PÖYTÄÄ JA EI MYYNYT MULLE VAIKKA HYVIN TARJOSIN JA VÄHÄN SE KYLLÄ VITUTTAAAA
 
Liittynyt
24.08.2018
Viestejä
36
Työharkka menossa ja kipeeksi tulin. Ei tunneta saikkua Amk-opinnoissa, niin kaikki sairaspoissaolot korvataan tunnilleen. =/ Se vaan tarkottaa viikonloppu vuoroja ja huomenna hoonataan nenää uuteen uskoon. =)
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Jääkaappi päätti porsia, pakastin kyllä pelaa mutta jääkaappi on no go. Eikait siinä, mukavasti vain ruokaa jne menossa pilalle, ja enhän minä sitä huomannut kun jokunen tuntia sitten hain pikkulimukan sieltä. Tää kuukausi on ollu kyllä sieltä itsestään.
 
Kotivakuutus, muista omavastuu millä korvata hirvipaistit ja kaviaarit, jotain 200€ vähintään tms ja meni siis sekä pakastin että jääkaappi samaan aikaan.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
760
Pitäisi tehdä dippatyö, aihekin olisi, ei vaan yhtään kiinnosta. Kohta loppuu opiskeluoikeuskin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 022
Nyt vasta bongasin tämä langan. Tässähän on oiva keino purkaa tavallaan anonyymisti ahdistusta pois, koska sitä on riittänyt.

Just nyt vituttaa se, että samat kaksi lähipiiriin kuulunutta henkilöä,, joista toinen kuuluu vielä sukuunkin, ovat suoraansanottuna huijauksella ensin vieneet rahat joita säästin vuosia saadakseni kasaan pelikoneen vielä kerran elämässäni, kun terveys ja sitä kautta talous ovat pettäneet rankalla tavalla. Nyt vasta selvisi, että nämä kaksi ovat vuosien ajan tehneet oikein yhteistyötä, ja sotkivat nyt mukaan vielä kolmannen ihmisen lähipiiristä jolla on, no sanotaan se nyt ihan suoraan; uhkapeliriippuvuus. Lopputuloksena meikäläinen petettiin nyt uudelleen todella törkeällä tavalla, mutta tällä kertaa se sattuu vielä enemmän, koska en voi enää ikinä kunnolla luottaa tähän kolmanteen ihmiseen. Nuo kaksi muuta polttivat nyt sentään vihdoinkin kaikki sillat sukulaisiin ja lähipiireihin, niin eivät suvun toisen puolen ihmiset enää salaa välillä auta ja tue näitä ihmisperseitä.

Kaiken lisäksi nämä idiootit sotkivat lähestulkoon meikäläisen ja pari muuta tavallista ihmistä alamaailman velanperintä- ja ties mihin muuhun toimintaan oman tyhmyytensä ja ahneutensa vuoksi. Sitten vähitellen asioiden paljastuessa selvisi samalla pari muutakin tosi törkeää asiaa; kun vuosia p-voimissa loukkaantumisen jälkeen rakennettiin toinen olkapääni osittain uusiksi, niin meikäläisen voimakkaita kipulääkkeitä katosi mystisesti. Luulin pöllyissäni vain syöneeni niitä paljon enemmän kuin oikeasti, mikä tuntui oudolta, mutta eihän tuollaista tule ajatelleeksi, minkä takia kärsin sitten aivan helvetin kovista kivuista, jotka lopulta kroonistuivat, eli eivät parane ikinä. Lisäksi nyt heräsi epäilys, että niitä oikeaan kivunhoitoon tarkoitettuja huumaaviksi luokiteltuja kipulääkkeitä, sekä mitä tahansa ns kolmiolääkkeitä on varastettu ihan aina kun on ollut tilaisuus, ja useammalta ihmiseltä.

Selvisi myös miksi nimelläni oli aikoinaan tilattu ulkomailta jonkinlaisia päihdejauheita ja osoitettu ihan kummalliseen Postiin toiselle puolelle kaupunkia. Onneksi tullipoliisi ymmärsi, että siellä oli väärä kaveri, mutta kuulustelu kaikkineen oli kyllä aikamoisen pelottava kokemus. Oltiin siis jo silloin paljon nuorempina aloitettu toisten ihmisten hyväksikäyttö näiden mulkkujen toimesta. Jos miettii syytä tälle kaikelle, niin kyseessä on pahimman kaltaista huumeiden käyttöä, eli pää sekaisin keinolla millä hyvänsä joka päivä, sekä yksi alkoholisti & pilleripää, ja molemmat ovat vielä mielestäni peliriippuvaisia. Kuulemani mukaan kaverit ovat velkaa joka suuntaan ja ovat myös yrittäneet hankkia pikalainoja muiden ihmisten tiedoilla sun muuta kivaa. Toivottavasti tuloksena on tällä kertaa jo vankila, kun en väkivaltaa halua toivoa edes heille.

Älyttömin juttu joka vituttaa kuitenkin eniten on se, että eräs yhteinen vanhempi sukulainen puolusti näitä idiootteja, ja oikeutti näitä asioita sillä, että MINÄ "olen narkomaani" koska kaikkien vammojen ja sairausten takia olen joutunut syömään huumausaineeksi luokiteltavia kipulääkkeitä. Tuo on ehkä loukkaavinta mitä mulle voisi sanoa kaiken sen jälkeen, mitä myös jopa terveydenhuollon puolelta on kipukroonikkona saanut kestää - lähes jokaisen ensioletuksen voi tiivistää yhteen sanaan; "narkkari". Se on erityisen loukkaavaa erityisesti siksi, että olen parikymppisenä päättänyt lopettaa humalahakuisen juomisen, ja sitten nuorena aikuisena siirtynyt 100% tipattomaksi. Olen siitä lähtien siis elänyt täysin päihteetöntä elämää, ja tässä aletaan olla kohta keski-ikäinen. Moni ei myös tunnu tietävän sitä, että jos niitä voimakkaita kipulääkkeitä syö reseptin mukaan kovaan kipuun eikä helvetti soikoon piikitä niitä itseensä, niin ei niistä ainakaan meikäläiselle ole ikinä tullut minkäänlaista hyvää oloa. Kipu helpottaa ja alkaa vaan kutittaa todella vittumaisesti.

Kaiken tämän lisäksi lääkäriltä tuli eilen huonoja uutisia siinä mielessä, että vieläkään ei ymmärretä syytä käsien invalidisoitumiseen ja koviin kipuihin mikä on progressoitunut huonompaan suuntaan jo lähes 2v ajan. Onneksi tässä ollaan sentään päästy kivunhoidon spesialistien hoitoon, koska muuten jokaisella lääkäri- ja hoitajakäynnillä kohdeltaisiin kuin roskaa ja mm. etsittäisiin pistojälkiä käsistä ja jaloista, mikä tuntuu oikein erityisen typerältä kun satun olemaan päihteettömyyden lisäksi maailman piikkikammoisin ihminen. :rofl2: :facepalm:

Tästä tuli nyt unettoman aamuyön keskellä pitkä vuodatus, mutta tuntuupa hyvältä saada ihan kaikki ulos. Tuskin näitä kukaan lukee, mutta olo keveni huomattavasti!

Edit: Pari yhden kirjaimen typoa - näillä käsillä on vittumaisen vaikeaa ja kivuliasta kirjoittaa. ;)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 546
Nyt vasta bongasin tämä langan. Tässähän on oiva keino purkaa tavallaan anonyymisti ahdistusta pois, koska sitä on riittänyt.

Just nyt vituttaa se, että samat kaksi lähipiiriin kuulunutta henkilöä,, joista toinen kuuluu vielä sukuunkin, ovat suoraansanottuna huijauksella ensin vieneet rahat joita säästin vuosia saadakseni kasaan pelikoneen vielä kerran elämässäni, kun terveys ja sitä kautta talous ovat pettäneet rankalla tavalla. Nyt vasta selvisi, että nämä kaksi ovat vuosien ajan tehneet oikein yhteistyötä, ja sotkivat nyt mukaan vielä kolmannen ihmisen lähipiiristä jolla on, no sanotaan se nyt ihan suoraan; uhkapeliriippuvuus. Lopputuloksena meikäläinen petettiin nyt uudelleen todella törkeällä tavalla, mutta tällä kertaa se sattuu vielä enemmän, koska en voi enää ikinä kunnolla luottaa tähän kolmanteen ihmiseen. Nuo kaksi muuta polttivat nyt sentään vihdoinkin kaikki sillat sukulaisiin ja lähipiireihin, niin eivät suvun toisen puolen ihmiset enää salaa välillä auta ja tue näitä ihmisperseitä.

Kaiken lisäksi nämä idiootit sotkivat lähestulkoon meikäläisen ja pari muuta tavallista ihmistä alamaailman velanperintä- ja ties mihin muuhun toimintaan oman tyhmyytensä ja ahneutensa vuoksi. Sitten vähitellen asioiden paljastuessa selvisi samalla pari muutakin tosi törkeää asiaa; kun vuosia p-voimissa loukkaantumisen jälkeen rakennettiin toinen olkapääni osittain uusiksi, niin meikäläisen voimakkaita kipulääkkeitä katosi mystisesti. Luulin pöllyissäni vain syöneeni niitä palhon enemmän, mikä tuntui oudolta, mutta eihän tuollaista tule ajatelleeksi, minkä takia kärsin sitten aivan helvetin kovista kivuista, jotka lopulta kroonistuivat, eli eivät parane ikinä. Lisäksi nyt heräsi epäilys, että niitä oikeaan kivunhoitoon tarkoitettuja huumaaviksi luokiteltuja kipulääkkeitä, sekä mitä tahansa ns kolmiolääkkeitä on varastettu ihan aina kun on ollut tilaisuus, ja useammalta ihmiseltä.

Selvisi myös miksi nimelläni oli aikoinaan tilattu ulkomailta jonkinlaisia päihdejauheita ja osoitettu ihan kummalliseen Postiin toiselle puolelle kaupunkia. Onneksi tullipoliisi ymmärsi, että siellä oli väärä kaveri, mutta kuulustelu kaikkineen oli kyllä aikamoisen pelottava kokemus. Oltiin siis jo silloin paljon nuorempina aloitettu toisten ihmisten hyväksikäyttö näiden mulkkujen toimesta. Jos miettii syytä tälle kaikelle, niin kyseessä on pahimman kaltaista huumeiden käyttöä, eli pää sekaisin keinolla millä hyvänsä joka päivä, sekä yksi alkoholisti & pilleripää, ja molemmat ovat vielä mielestäni peliriippuvaisia. Kuulemani mukaan kaverit ovat velkaa joka suuntaan ja ovat myös yrittäneet hankkia pikalainoja muiden ihmisten tiedoilla sun muuta kivaa. Toivottavasti tuloksena on tällä kertaa jo vankila, kun en väkivaltaa halua toivoa edes heille.

Älyttömin juttu joka vituttaa kuitenkin eniten on se, että eräs yhteinen vanhempi sukulainen puolusti näitä idiootteja, ja oikeutti näitä asioita sillä, että MINÄ "olen narkomaani" koska kaikkien vammojen ja sairausten takia olen joutunut syömään huumausaineeksi luokiteltavia kipulääkkeitä. Tuo on ehkä loukkaavinta mitä mulle voisi sanoa kaiken sen jälkeen, mitä myös jopa terveydenhuollon puolelta on kipukroonikkona saanut kestää - lähes jokaisen ensioletuksen voi tiivistää yhteen sanaan; "narkkari". Se on erityisen loukkaavaa erityisesti siksi, että olen patikymppisenä päättänyt lopettaa humalahakuisen juomisen, ja sitten nuorena aikuisena siirtynyt 100% tipattomaksi. Olen siitä lähtien siis elänyt täysin päihteetöntä elämää, ja tässä aletaan olla kohta keski-ikäinen. Moni ei myös tunnu tietävän sitä, että jos niitä voimakkaita kipulääkkeitä syö reseptin mukaan kovaan kipuun eikä helvetti soikoon piikitä niitä itseensä, niin ei niistä ainakaan meikäläiselle ole ikinä tullut minkäänlaista hyvää oloa. Kipu helpottaa ja alkaa vaan kutittaa todella vittumaisesti.

Kaiken tämän lisäksi lääkäriltä tuli eilen huonoja uutisia siinä mielessä, että vieläkään ei ymmärretä syytä käsien invalidisoitumiseen ja koviin kipuihin mikä on progressoitunut huonompaan suuntaan jo lähes 2v ajan. Onneksi tässä ollaan sentään päästy kivunhoidon spesialistien hoitoon, koska muuten jokaisella lääkäri- ja hoitajakäynnillä kohdeltaisiin kuin roskaa ja mm. etsittäisiin pistojälkiä käsistä ja jaloista, mikä tuntuu oikein erityisen typerältä kun satun olemaan päihteettömyyden lisäksi maailman piikkikammoisin ihminen. :rofl2: :facepalm:

Tästä tuli nyt unettoman aamuyön keskellä pitkä vupdatus, mutta tuntuupa hyvältä saada ihan kaikki ulos. Tuskin näitä kukaan lukee, mutta olo keveni huomattavasti!
Ei jumalauta, kun rupesi jo tekstisi lukeminen vituttamaan. Itseltäni on myös lähisukulainen yrittänyt kusettaa rahaa ja onneksi itse pistin kovan kovaa vastaan ja henkilö maksoi joka sentin takaisin, joten tiedän kuinka perseestä tuollainen on. Ei jumalauta, epäillään narkkariksi jos käyttää reseptillä myönnettyjä kipulääkkeitä. Ei ole tietenkään pakko kertoa, mutta olisi mielenkiintoista kuulla miten onnistuivat kusettamaan sinulta rahat jotka oli tarkoitettu uuteen koneeseen. Kusettaminen ja valehtelu on kyllä saatana alhaisinta paskaa mitä tiedän. Voimia ja yritä pitää lippu korkealla kaikesta paskasta huolimatta. Sait ilmeisesti tuon olkapäävamman intissä, onko suomen valtio tullut mitenkään vastaan hoitokuluissa, tai korvannut sinulle rahallisesti mitään?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 144
Viestejä
4 209 685
Jäsenet
71 022
Uusin jäsen
Slerbbaliini

Hinta.fi

Ylös Bottom