Kerro miksi tänään vituttaa! :(

Liittynyt
10.08.2019
Viestejä
35
Tänään saapui uuden tietokoneeni kaksi viimeistä pakettia matkahuoltoon, lähtivät sieltä samaan aikaan kohti noutopaikkaa mikä lähellä kotia. Toisesta tuli ilmoitus että haettavissa, odotin tunnin että toisestakin tulisi mutta ei tullut. Lähdin sitten noutopaikkaan, sitä toista pakettia ei löytynyt. Myyjä soitti matkahuoltoon ja ei tietoa sielläkään, menee selvitykseen ensi viikolle. Eikä ollut pieni paketti vaan noin 8 kilon kotelo, olin niin valmistautunut koneen kasaamiseen mutta ei.. Perjantai 13.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään koiria vastaan, vaan pikemminkin päin vastoin tykkään siivosti käyttäytyvistä koirista, mutta sanonpa vaan että taluttajat on kyllä ihmisryhmistä yksi paskin mitä maa päällään kantaa. Ei saakeli juoksi sitten vastaan tai pyöräili takaa ohi niin koskaan ei tästä pohjasakasta tiedä, että kuinka vapaasti antavat sen ihanan tiikerin kokoisen koiransa mennä. Koirista kyllä saa kouluttamalla upeasti käyttäytyviä mutta kuinka ja kuka kouluttaisi nämä luupäät, se on se asia mihin pitäisi jonkun saatanan pätevän tutkijan perehtyä.

Toinen mikä on jo pitkään mietityttänyt niin helvetti nämä autoilijat jotka eivät jaksa oikeasti tehdä pienintäkään matkaa kävellen tai pyörällä, vaan kaikki pitää työmatkaa ja kauppamatkaa myöten sahailla autolla. Kyllä hitto saisi olla joku läski/paskakunto vero mitä maksetaan sillä perusteella, että minkälaisen matkan ihminen jaksaa kävellä/juosta/pyöräillä. Ei siinä ole mitään järkeä, että lähimarketin asiakkaista 95% on ajanut autolla pihaan tai että alle 5km työmatkatkin ajetaan autolla. Tulisi lisää verotuloja tai vaihtoehtoisesti kansanterveys kohenisi = pelkkää plussaa valtion kassaan. Itsekin joutuisin veroja tällaisessa skenaariossa maksamaan todennäköisesti mutta silti :btooth:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
505
Minulla ei henkilökohtaisesti ole mitään koiria vastaan, vaan pikemminkin päin vastoin tykkään siivosti käyttäytyvistä koirista, mutta sanonpa vaan että taluttajat on kyllä ihmisryhmistä yksi paskin mitä maa päällään kantaa. Ei saakeli juoksi sitten vastaan tai pyöräili takaa ohi niin koskaan ei tästä pohjasakasta tiedä, että kuinka vapaasti antavat sen ihanan tiikerin kokoisen koiransa mennä. Koirista kyllä saa kouluttamalla upeasti käyttäytyviä mutta kuinka ja kuka kouluttaisi nämä luupäät, se on se asia mihin pitäisi jonkun saatanan pätevän tutkijan perehtyä.
Tunnen tuskasi. Tänään kauppamatkalla keskellä tietä seisoskeli nainen puhelimeen höpöttämässä, tien molempia penkkoja oli koluamassa hihnan päässä ollut koira. Koeta siinä mennä ohitse kiertämättä metsästä ja saamatta pippurisumutteesta.
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Puhutaan 1990-2000 luvusta, jolloin jokoreitit oli pääkaupunkiseudulla kerrostaloalueilla 350-500 jätön kokoisia ja sai olla vuosia samalla reitillä, jolloin muisti kaikki asukkaat ja poismuuttaneet ulkoa.
Voi niitä aikoja. Noin ~12 vuotta tuli tehtyä ko. ammattia ja haikeat mielet niitä aikoja kohtaan, mutta enää en lähtisi.

Kaipaan tota vihkosta, siinä oli kaikkea kivaa tarjolla, nyyh, nykyaikaa.
Sitten fitutusta, kukaan ei juttele minun kanssani, pitää varmaankin mennä kadulle ostaa huora 20e:lla "lähdetkö mun kanssa kahville, jutellaan tunti maksan 20e sinulle" perkeleen tylsää, vaihteleva elämä, välillä niin kiire ettei paskalle kerkee, välillä ei mitään häppeninkii.

Sitten kaikki kyllä soittaa yms. kun HE tarvitsee jotain, minä kun tahdon jutella "en minä kerkeä, telkasta tulee salkkarit" :facepalm:
On tämä kanssa sitten sosiaalista elämää!

katsoin tänään hermonsa menettänyttä vanhaa kääkkä miestä, mikä vanha sekin on ittellä mittarissa 52v kohta jo pääsen koe-ajamaan ruumisarkkuja :btooth:
Niin siellä on "pakosti" kuorkki jalkakäytävällä kun oli muutto menossa, eikä tietysti voineet jättää vilkkaalle tielle 3-kaistainen, se paappa rääkyi että on tämä helvettiä kun ei ole muuta paikkaa kun jalkakäytävä, tuli vähäsen paha mutta kiva fiilis, että on toisilla sitten isot ja halvat huvit, toiset menettää kämppänsä kun tulee potkut, toiset sitten valittaa kun aurinko nousee joulukuussa vasta kello 12, huokaus...


Mikähän on lähetetyn paketin hinta tuolla muualla Euroopassa?

Rupeaa suoni vaan tykyttämään kun 6 Euroa pikkupaketista ja saa netissä tehdä puolet työstä itse.

Ensi vuonna 12 Euroa paketti ja saa itse ajaa Pieksämäelle koputtamaan vastaanottajan oveen?
Ei tuo mitään, auton turbo, paino n.10kg. ostin Autodoc:sta uuden, nooh tuli, mutta maksoi 90e extraa "lähettäkää vanha risa vaihdossa niin hyvitämme asiakastilillenne 60e seuraavaa ostosta varten"
Katsoin postin sivuja, paketin lähetys Saksaan 60e, arvaa lähetinkö paketin arvaa lähetinkö??
Saksasta tulee 30kg:n 1kuution paketti ovelle 13e:lla ja meillä tällaiset taksat, huokaus, ei mene nuo postimaksut ainakaan duunareiden taskuihin koska postin palkkoja leikataan :(
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Tunnen tuskasi. Tänään kauppamatkalla keskellä tietä seisoskeli nainen puhelimeen höpöttämässä, tien molempia penkkoja oli koluamassa hihnan päässä ollut koira. Koeta siinä mennä ohitse kiertämättä metsästä ja saamatta pippurisumutteesta.
Ja kun olisivat nämä tällaiset tapaukset edes poikkeuksia, vaan kun eivät ole :rage:
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
En tahdo yleistää, kun hieno bemari taikka katumaasturi ajaa hortoillen kaistojen välissä konttausvauhtia ja sitten tulee kohdalla niin 99%:sti sitä ajaa
a) nainen
b) vanha ihminen
c) vanha mies
d) ns. kääkkä jolla on liikaa rahaa että on ostanut liian ison auton itselleen eikä hallitse sitä

miksi näin?
voisinhan minäkin ostaa jumbojetin, en tosin osaa tehdä sillä mitään mutta se olisi kivaa kun on lottovoittokin tullut :facepalm:
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
569
Putkimiehet vaihteeksi vituttaa.
Alkaa jo helpottamaan, mutta ensimmäinen käytännössä odotutti turhaan reilun viikon luvaten tulla alkuviikosta, sitten loppuviikosta ja niin edelleen.
Nro2 sairastui, mutta osasi sentään ilmoittaa asiasta, niin ettei tuo varsinaisesti hommaa viivyttänyt kun ehkä päivän.
Kolmannen kanssa homma toimi mallikkaasti ja nyt on uudessa keittiössä vesikalusteet ja muut systeemit asennettuna.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Koira siirtyi parketilta matolle ja alkoi kakomaan siihen tuttuun tyyliin että tiesin että kohta on taas pesulareissu tiedossa. Vähän unen pöpperössä sainkin sitten seivattua tilanteen niin että nappasin lattialle jääneen paperikassin elukan naaman eteen ja kerkesin olla jo hetken tyytyväinen itseeni.
Oli vaan jäänyt se ostoskassi tyhjentämättä ja nyt on kassillinen koiran oksennuksella kuorutettuja vaatteita.
 
Liittynyt
20.03.2018
Viestejä
911
:mad: Koneeseen vaihtamassa emolevyä ja ei jumalauta ole todellista!!! Noi koroketapit tuntuu olevan 1-2 mm verran vinossa?!!! Molemmat ATX mutta valmistaja eri... Onko muka mahdollista ettei noi reiät ole samat Intel/AMD kanssa?!!!

.....Note to self... Tarkista että IO-shield on OIKEINPÄIN!!!!! (nyt nolottaa....)
 
Viimeksi muokattu:

H0rna

Oberste Führer
Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 174
:mad: Koneeseen vaihtamassa emolevyä ja ei jumalauta ole todellista!!! Noi koroketapit tuntuu olevan 1-2 mm verran vinossa?!!! Molemmat ATX mutta valmistaja eri... Onko muka mahdollista ettei noi reiät ole samat Intel/AMD kanssa?!!!

.....Note to self... Tarkista että IO-shield on OIKEINPÄIN!!!!! (nyt nolottaa....)
Mut ei vituta enää? :D
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Kiva kun vkl aikana sais nukkua niin eikö kumpanakin päivänä sähköt menneet joskus aamulla ja upsi lauloi, mikähän lie orava nussimassa sähkönjakajaa tjsp, eipä nuo maanalaiset johdotukset ihan virheettömiä tunnu olevan. Kaippa se pitää tuokin yöksi sammuttaa.
 
Liittynyt
08.11.2018
Viestejä
1 006
Elisan kaapelinetti meni jo toistamiseen pimeäksi ~8h sisällä. Onneksi sentään mobiili toimii ja on olutta. Ei vain jaksaisi säätää laitteiden kanssa + olis ollu mukava pelata kynäriä kavereiden kanssa.

Edit: Viimeksi katkos kesti yli tunnin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Elisan kaapelinetti meni jo toistamiseen pimeäksi ~8h sisällä. Onneksi sentään mobiili toimii ja on olutta. Ei vain jaksaisi säätää laitteiden kanssa + olis ollu mukava pelata kynäriä kavereiden kanssa.

Edit: Viimeksi katkos kesti yli tunnin.
Onko Ariksen kaapelimodeemi? Illalla pimahti ja vedin virtajohdon pois niin buuttaili pari kolme kertaa ja oli taas tulilla vartin päästä ehkä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Mahatauti vituttaa. Pitäisi vältellä karvakäden rullakebabia. Viimeksi aivan sama tilalle. Silloin vielä lensi oksennuskin.

Pitäisi tehdä ilmoitus Eviralle, että jos pesisivät karvakätensä paremmin.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 004
Se kun ei saa omia ajatuksiaan paperille tänään. Tässä on nyt ollut jo yli tunnin ihan selkeä ajatus päättötyön teoreettisen viitekehyksen ideasta, mutta ei vaan meinaa saada sitä ideaa nyt mitenkään järkevästi ilmaistua.
Kahvitauko varmaan paikallaan.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Mahatauti vituttaa. Pitäisi vältellä karvakäden rullakebabia. Viimeksi aivan sama tilalle. Silloin vielä lensi oksennuskin.

Pitäisi tehdä ilmoitus Eviralle, että jos pesisivät karvakätensä paremmin.

Mä olen katsellut tuon paikallisen kebulan toimintaa. Nämä käyttävät kyllä kumikäsineitä, mutta eivät vaihda niitä. Käyvät ne kumikäsineet päällä muunmuassa röökillä ja viereisessä lähikaupassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Laitas tuonne hakuun ja kerro tänne tulokset :smoke:
Etusivu - Oivahymy
Tuoreimmassa: Elintarvikehuoneiston tiloissa on siisteydessä pieniä epäkohtia. Siivousvälineiden säilytyksessä on pieniä epäkohtia. Henkilökunnan suojavaatetuksessa oli pieniä epäkohtia. v Elintarvikkeiden säilytyslämpötiloissa epäkohtia. v Aivan kaikkien kontaktimateriaalien soveltuvuudesta ei ole tietoa

Aika normaaleja hymiöitä, mutta on parin vuoden takaa viivasuu hymiötä.-->

Kalusteiden kunnossa on pieniä epäkohtia. Laitteissa on puutteita, jotka heikentävät elintarviketurvallisuuden. Keittiön tilojen siivouksessa on puutteita. Laitteiden likaisuus heikentää elintarviketurvallisuuden. Siivousvälineiden säilytyksessä on pieniä epäkohtia. v Elintarvikkeiden säilytyksessä pieniä epäkohtia. Omavalvonnan mukaisia lämpötilamittauksia ei ole tehty. v Elintarvikkeiden pakollisten lisätietojen ilmoittamisessa asiakkaille on pieniä puutteita.

Työkaverit haukkui tuon ihan paskaksi paikaksi eivätkä siellä käy ollenkaan. Kuulemma halvinta lihaa mitä voi löytyä.

Paitsi tarkistin paremmankin paikan tuloksia niin vieläkin huonommat. Ei tiedetä lihan alkuperää..o_O
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 931
Nyt alkaa flipata päässä. Käsittääkseni mutsi ja sisko jne on ollu lisänä että exän kanssa tuli ero ja vei skidin mennessään.

Edittiä tähän: osittain vielä sain asiaan myöntymyksen.
Siis vittu tämä asia ole kun 10v setin kaunan hakemista turhasta paskasta joka ei enää vaikuta mihinkään suuntaan, mutta vituttaa loppupeleissä se ihmisten välinpitämättömyys asioihin joihin ei mukamas heti vaikuta. Mitään mihinkään ei voi tehdä mutta vitutus ei muutu ainakaan hetkeen mihinkään edes kemiallsesti.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.01.2017
Viestejä
394
Lenssun kakkoskierrosta pukkaa ja panadoljauheeseen on joku perkeleen pääsiäiskäsi sotkenut mentholia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 674
Osat uuteen tietokoneeseen ostettu ja nyt huomaan että ostin sitten kotelon jossa on vain kaks usbtä keulassa ja kaks kiintolevypaikkaa :facepalm:
En sitten tajunnu noita asioita tarkistaa. Noh, pitää ostaa usb kortti ja onneks nykyään kaikki kiintikset alkaa olee SSD ni mahtuu vaikka sata niitä koteloon.
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Käpsyttelin tunnin verran kauppaan kun piti päästä tuulettamaan pääkoppaa. Ensimmäinen viikko uudessa duunissa takana ja siitä aivan helvetin hyvä olo meinaan on kyllä kaikin puolin upea paikka ollut!

Mutta sitten se itse asia mikä tällä hetkellä pistää päänupissa kiehumaan ja mikä koskettaa jopa "hauskan" sattuman kautta uutta duunipaikkaakin on se, että kuinka helvetin paska oma koulu olikaan mistä valmistuin keväällä :tdown::tdown:.

Koulua oli tämän vuoden keväällä neljä viikkoa jäljellä, kun eteen iskettiin suunnitelma, että millä saan viimeisen kurssin suoritetuksi. Eräälle firmalle käskettiin suunnitella piirilevy millä pystyisi ohjaamaan muutamaa jigeihin kiinnitettyä dc-moottoria. Eli piirilevyn ja softan suunnittelussa tuli ottaa huomioon ainakin seuraavat asiat: moottoriohjauspiiri komponentteineen, aivoiksi mikrokontrolleri, lcd-näyttö + valikko turvaominaisuuksien kera, painokytkimiä, rajakytkimiä, dc-moottorin encoderin pulssien tallennus/seuranta yms yms.

Eli aivan helvetin asiallinen projekti MUTTA huomioiden, että aikaa oli sen 4 viikkoa niin ei saatana. Ensimmäiset 1½ viikkoa meni kevyesti siihen kun koko projektia hahmotteli koekytkentälevylle ja muutenkin koko projektin hahmotteluun eri toimintoineen. Sen jälkeen piirilevysuunnittelu että saa simppelin ja toimivan v.1 levyn mihin meni pari päivää. Projektia ei koteloitaisi ohjeiden mukaan, eli koko projektin oli aivan aluksi tarkoitus olla vain prototyyppi mitä ei koskaan edes esiteltäisi firmalle ja joku jantteri mahdollisesti jatkaisi projektia tänä syksynä. No eiköhän koko homma tuon ensimmäisen piirilevyn jälkeen mennyt v*tuiksi ja opettajalta tuli päätös, että ei hitto teeppä uusi levy jollekin kotelolle (päätä itse, kädet ovat vapaat). Työtä käskettyä kasvavan vitutuksen ja valmistumisahdistuksen kera levy v.2 valmistui monen päivän työn jälkeen. No eiköhän tuo valitsemani kotelo ollut "liian pieni" opettajan makuun (vitut oli liian pieni) , eli ei muuta kuin levy v.3 työn alle ja taas aikaa hukkaan helvetisti. No kaiken tämän ribaleen jälkeen koodailuun jäi aikaa tyyliin viikko ja eipä noi koodissa vaadittavat asiat nyt tällaiselle suht aloittelija-aikkarikoodarille olleet maailman helpoimpia, eli koko projektista todistukseen 3/5 eli ihan jees loppujen lopuksi. Piirilevystä tuli kuitenkin imo aivan asiallinen, mutta oma luonne on sellainen että olisi ollut kiva ajaa maaliin koko projekti, eli niin että firma olisi saanut toimivan käyttöön kelpaavan vehkeen. Vähän tämä homma tuossa valmistumisen jälkeen pyöri mielessä...

No tästä päästään tämän viikon alkupuolen työhaastatteluun, jolloin kiersin tulevan johtajani kanssa tuotannon työpisteet. Välähdys kävi nupissa kun huomasin erään työntekijän työpisteessä todella tutun näköisen dc-moottorin ja kiskon mihin moottorit asennettiin (tännekö sen laitteen oli tarkoitus tulla :confused:). No tänään loppuviikosta se sitten lopulta varmistui kun päätin rohkeasti kysyä eräältä työntekijältä, että onko teillä tällaista laitetta millä tehdään tällaista työtä ja vastaus oli kyllä. Opettajani puhui keväällä aivan eri lafkasta, ja lafka mistä opettaja puhui ei kyllä todellakaan tee kyseistä työtä mitä suunnittelemallani laitteella oli tarkoitus tehdä :rofl:.

No eiköhän eräs jantteri vielä tänään kävellyt ovesta sisään hakemaan muutamaa kytkintä, millä hän todennäköisesti tekee projektin loppuun. Ei tässä muu ota kupoliin kuin se että alkuviikosta työhaastattelussa puhuttiin, että arvostavat kovasti henkilöitä jotka näkevät duunin eteen vaivaa ja ottavat mielellään vastaan parannusehdotuksia eri työvaiheisiin. Ovat kuulemma aikaisemminkin ottaneet työntekijöiden tekemiä laitteita (esim. yllämainittu jigi mihin moottorit tulivat kiinni) ihan käyttöön tuotannossa. Kannustavat siis todellakin itsensä kehittämiseen ja tykkäävät jos porukka näkee vaivaa työn eteen. Olisin erittäin mielelläni vääntänyt tuon projektin loppuun kun vain tämän olisi tiennyt. Vaikka sitten vapaa-ajalla ilman mitään palkintoa, kun kerrankin pääsi näin hyvään duunipaikkaan minkä eteen kiinnostaa edes nähdä vaivaa. Kaikkea ei voi ilmeisesti saada :lol:

ps. Kyseisessä koulussa on tällä hetkellä kuulemma enemmän "4-luokan oppilaita" kuin valmistuneita oli keväällä. Kertoo jo tasosta hieman jos kolmen vuoden koulutus venyy neljännelle vuodelle suurimmalla osalla oppilaita. Koskahan heräävät tuohon ongelmaan, kun kerta palaute ei mene perille :mad:. Pahoittelut todella pitkästä viestistä.
 
Liittynyt
15.08.2017
Viestejä
44
Se kun ei saa omia ajatuksiaan paperille tänään. Tässä on nyt ollut jo yli tunnin ihan selkeä ajatus päättötyön teoreettisen viitekehyksen ideasta, mutta ei vaan meinaa saada sitä ideaa nyt mitenkään järkevästi ilmaistua.
Kahvitauko varmaan paikallaan.
Kirjoita väkisin vaikka tulisi kuinka paskaa. Tekstin muokkaaminen on aina helpompaa kuin uuden luominen.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
Kirjoita väkisin vaikka tulisi kuinka paskaa. Tekstin muokkaaminen on aina helpompaa kuin uuden luominen.
Tää on helvetin hyvä neuvo. Itsekin puskin päättötyön ajatusvirran aina wordiin sitä mukaa kun ajatusta syntyi. Teksti muokkaantui vielä moneen kertaan ennen sitä lopullista versiota, mutta oli hellpompi työstää kun oli pohjia ja suuntaviivoja valmiina.

Itse tein muuten koko kirjallisen osuuden ensin ihan vaan ilman muotoiluja dokumenttiin josta copy-pastesin sitten plain textinä dokumenttipohjaan kun löin sen pakettiin. Koin helpommaksi taistella muotoilujen kanssa vain kerran kuin jatkuvasti :D
 

Memory

Tukijäsen
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
2 660
Ruotsin keskustelukurssi, fuck!
jäin nyt sieltä veke, se nuori jantteri pölisee ittekseen vain ruåttii, ei siinä mitään mutta se puhuu kuin papupata, kerran 15min:ssa kyselee mikä on tämä sana? siinä sen koko ideologia, sitten ne perkeleen monisteet :(
tehkää näitä kaksin taikka yksin :facepalm:

Eläkkeelle jäänyt täti oli super, JOKA ikinen kerta, ryhmät koolle ja puhutaan vain ruåttii pelataan vaikka aliasta suomex/ruottix jne.
tämä pappa 40v ei snaijaa mitään, fituttaa tollasen filosofin maisterit, menisi meijerille lypsää saksalaisia lidin lehmiä :shifty:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Vituttaa, kun annetaan väärät lääkkeet tai käytetään aineita väärin.

Eräskin entinen kaveri käytti väärin aineita eli viinaa ja rauhoittavia niin meni polttamaan rakennuksen. Sitten se siinä lähistöllä katseli sitä roihua.
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Pari kerrosta alaspäin juuri nyt selvitetään onko naapurin lapsi hengissä vielä yliannostuksen jälkeen. Vetää kyllä mielen matalaksi. Vaikka vitut minusta, kunhan selviäisi. :tdown:
 

kekkeruusi

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
6 909
Pari kerrosta alaspäin juuri nyt selvitetään onko naapurin lapsi hengissä vielä yliannostuksen jälkeen. Vetää kyllä mielen matalaksi. Vaikka vitut minusta, kunhan selviäisi. :tdown:
Poliisit veivät hänet juuri HENGISSÄ ja suht selvänä putkaan yöksi
:swhew:

Saatanan myrkyt, joita nuorille tuputetaan. Oikeasti aikuiset tehkööt mitä tykkää, mutta ei näin!
:spunch:
 

DarkkiFIN

Sosiaalisesti etääntynyt
Liittynyt
17.07.2017
Viestejä
1 592
Höh,alkaa vissiin Steelin Apex M800 näppis leviämään. Nyt pari viikkoa väläytelly valoja ihan randomisti ja tänään aamulla ei syttyny ollenkaan,muuten toimii kyllä normisti. Äsken tosin taas valot heräs ihan yllättäen.. :hmm: Nyt ei olis oikein varaa alkaa uutta näppistä investoimaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Vaimon sukulaiset ja minä. Ei sitten ainuttakaan yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Jotenkin väkinäistä tuo sosiaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Vaimon sukulaiset ja minä. Ei sitten ainuttakaan yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Jotenkin väkinäistä tuo sosiaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan.
Älä ota stressiä ja jos olet ihan normaali tyyppi niin ole vain oma itsesi vaikka se kuulostaa kliseiseltä. Yleensä nuo väkinäiset välit johtuu nimenomaan siitä että kumpikin jännittää sitä mitä ne toiset ajattelee itsestä. Kun itse vetää vapaalle niin ne muutkin rentoutuvat.
Minäkin olen tosi erilainen kun miehen perhe, ovat todella jäykkiä. Itse kun ekaa kertaa tapasin heidät niin olin käynyt poikapuolen kanssa vaatteet päällä järvessä uimassa ja oltiin oltu levä-sotaa. Tämä tietty oli etiketin vastaista.
Sain kuulla monta kertaa sanonnan " God made them, but the devil matched them".
Viime kesänä viskottiin anopin kanssa niitä valmiskerma purkkeja notskiin ja naurettiin.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 373
Vituttaa kun vaikka oli vain 2 tunnin työpäivä niin silti en ole jaksanu tehdä muuta kuin katella eläinvideoita youtubesta.
Pitäis varmaan ostaa elämä tjsp.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
119
Kesäloma on jo yli puolenvälin, ens viikon jälkeen pitäis taas mennä töihin...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 276
Vaimon sukulaiset ja minä. Ei sitten ainuttakaan yhteistä mielenkiinnon kohdetta. Jotenkin väkinäistä tuo sosiaalinen kanssakäyminen heidän kanssaan.
Puhu isännälle rengin kieltä niin jokohan juttu alkaa luistamaan?
Sähän voisit tehdä vaikka mitä ja ai niin sen suvun kaikkien urpojen tarpeetkin vielä, että muuttoapua ja ne halveksii sua siellä. :rofl:
Oikeesti parempi, kun et edes saa juttua kulkemaan, jos vaimollasi on siinä suvussa vielä joku prinsessa vaihe menossa niin jätä sinne kasvamaan kun olet nussinut tarpeeksi ja etsi kypsä nainen tilalle.
Jos normaali sosiaalinen kanssakäyminen sukulaisille on väkinäistä niin sitä se tulee olemaan aina, koska liian sukukeskeinen nokkimisjärjestys. Kuninkaan suku ja alaiset.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 339
Älä ota stressiä ja jos olet ihan normaali tyyppi niin ole vain oma itsesi vaikka se kuulostaa kliseiseltä. Yleensä nuo väkinäiset välit johtuu nimenomaan siitä että kumpikin jännittää sitä mitä ne toiset ajattelee itsestä. Kun itse vetää vapaalle niin ne muutkin rentoutuvat.
Minäkin olen tosi erilainen kun miehen perhe, ovat todella jäykkiä. Itse kun ekaa kertaa tapasin heidät niin olin käynyt poikapuolen kanssa vaatteet päällä järvessä uimassa ja oltiin oltu levä-sotaa. Tämä tietty oli etiketin vastaista.
Sain kuulla monta kertaa sanonnan " God made them, but the devil matched them".
Viime kesänä viskottiin anopin kanssa niitä valmiskerma purkkeja notskiin ja naurettiin.
Kysymys on siitä, että itse olen melko lailla keskiverto kaveri, mutta nämä vaimon sukulaiset ovat hyvin stereotyyppisiä old school maalaisduunareita.

Eipä niitä yhteisiä puheenaiheita juuri ole. Autoista voi ehkä jutella, kunhan keskustelu ei mene liian tekniseksi.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
112

neko

ᓚᘏᗢ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
3 751
Soittelen Postiin ja lähes 2 minuuttia tiedotteiden kuuntelua ennen kun pääsee edes valikkoon ja siitä jonoon.:grumpy:

10 min. takana... Enya - Orinoco Flow -odotusmusiikin sanoma alkaa tulla selväksi:
"Sail away, sail away, sail away". Niinpä taidan tehdä.:mad:
 
Liittynyt
14.03.2019
Viestejä
879
Korvassa, tai korvakäytävässä tai sen lähellä jokin elohiiri tjms jo neljättä päivää putkeen. Kuuluu koko ajan nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap, nap... Todella paskamaista etenkin kun menee nukkumaan, niin se ääni vielä voimistuu ja tietenkin korostuu hiljaisuuden myötä.
 

Eräilves

Turrien turri
Tukijäsen
Liittynyt
18.01.2019
Viestejä
2 068
Yällä rintakipua toisen kerran.. aamulla ivaloon terkkariin vaikka eilen kävi lihaskipuihi liittyen siellä. Nyt otettii sydämmestä testejä, tuli taksilla lähete rovaniemelle. Täällä ollaan monenlaisessa tipassa ja ihmepiikkejä saanut. Onpi sydänlihastulehdus näyttävästi..
 
Liittynyt
16.05.2017
Viestejä
514
Yällä rintakipua toisen kerran.. aamulla ivaloon terkkariin vaikka eilen kävi lihaskipuihi liittyen siellä. Nyt otettii sydämmestä testejä, tuli taksilla lähete rovaniemelle. Täällä ollaan monenlaisessa tipassa ja ihmepiikkejä saanut. Onpi sydänlihastulehdus näyttävästi..
Toivottavasti mies hoidetaan kuntoon!
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
494
Yällä rintakipua toisen kerran.. aamulla ivaloon terkkariin vaikka eilen kävi lihaskipuihi liittyen siellä. Nyt otettii sydämmestä testejä, tuli taksilla lähete rovaniemelle. Täällä ollaan monenlaisessa tipassa ja ihmepiikkejä saanut. Onpi sydänlihastulehdus näyttävästi..
Hyvä että löytyi. Itse olin yli kuukauden kipeänä ja pari kertaa lekurissa ja mitään ihmeempää vikaa ei kuulemma ollut ennen kun olin tulossa himaan duunista ja tuntui kuin joku olisi tuikannut minua puukolla rintaan ja taju pois. Myokardiittihan se sitten oli. Minulla tuo pitkittyi sen verran että tuosta jäi rytmihäiriöitä.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
943
Jyrki Katainen saa EU-komissiolta jopa 360 000 euron ”siirtymäkorvauksen” – ”Tulen lahjoittamaan hyvään tarkoitukseen”

Hyvävelijärjestelmä, joka ulottuu eurooppaan asti. Millä helvetin järjellä käteiselle maksetaan lähes 10 vuoden mediaanipalkka, kun hän itse lähtee muihin tehtäviin. Saisinpa itekin yli vuositulon edestä bonaria, kun vaihdan työpaikkaa.
Tätä itsekin ihmettelen. Siis näitä kaikenlaisia kultaisia kädenpuristuksia näkee ja voi olla ihan ymmärrettävä jos vaikka saat potkut? Mutta Käteinen nauttii taatusti todella kovaa liksaa niin miksi ihmeessä tuollainen boonus päälle? En ole tutustunut aiheeseen sen kummemmin, eli tuo voi olla joku EU-virkamieskäytäntö tai jotain.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108
En ole tutustunut aiheeseen sen kummemmin, eli tuo voi olla joku EU-virkamieskäytäntö tai jotain.
Niin siis se on ihan suora linjaus ja korvaus maksetaan tarvitsi, tai halusi, saaja sitä tai ei mikäli saamisen perusteet täyttyvät. Siksi muutama muukin suomalainen siirtymäkorvauksen saaja (Tuomioja, Vapaavuori) on lahjoittanut omansa eteenpäin kun eivät koe sitä tarvitsevansa.

Ei se suomalainen poliitikko aina ole läpeensä paha vaikka monet niin tahtovat ajatella. Nämäkin avokätiset korvaukset on päätetty "ylemmällä tasolla" eikä niiden saajilla ole niihin osaa eikä arpaa, muuta kuin vastaanottajan osa.

Mun mielestä aika suoraselkäistä toimintaa noilta kavereilta pistää nämä veronmaksajien kustantamat rahat eteenpäin muihin tarpeisiin jos ei itse kerran liksansa päälle sitä rahaa tarvitse. Tässä nimenomaisessa tapauksessa Kataista pitäisi kiittää toiminnastaan, ei todellakaan moittia.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 359
Soittelen Postiin ja lähes 2 minuuttia tiedotteiden kuuntelua ennen kun pääsee edes valikkoon ja siitä jonoon.:grumpy:

10 min. takana... Enya - Orinoco Flow -odotusmusiikin sanoma alkaa tulla selväksi:
"Sail away, sail away, sail away". Niinpä taidan tehdä.:mad:
Postin kanssa ainoa käyttökelpoinen väylä on se niiden chatti. Ja sielläkin pitää vain olla tiukkana. Vaatia ja vaatia.
 
Liittynyt
11.11.2017
Viestejä
616
Itse olen käyttänyt Postin Facebookia, kirjoittaa viestin ja sitten voi tarkistaa myöhemmin.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 576
Viestejä
4 166 813
Jäsenet
70 425
Uusin jäsen
Juhizi

Hinta.fi

Ylös Bottom