- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 13 252
En kyllä ymmärrä mitä haittaa tuosta on. Lähes kaikki laitteetkin vaihtavat itsestään kesä/talviajan, joskin täytyykin tästä PS2 ja kahvinkeitin pistää oikeaan aikaan..
Unohdit kysymyslauseestasi kysymysmerkin tai typotit sen emojiksi. Vastauksenhan jo annoinkin aika selkeästi. Sen voi päätellä siitä, että viittasin idän suuntaan, päivärytmin siirtymiseen valitun ajan perusteella ja siihen, että voisin myöntyä tyhmästi valitun aikavyöhykkeen käyttöönottoon vastineena kellonsiirron lopettamiselle.Ootko @Tonnin Seteli siis sitä mieltä, että isoin ongelma jonkun tietyn ajan valitsemisessa on se, osuuko kellon viisarit kahteentoista auringon ollessa lakipisteessään.
Sitten pitää jättää ne metsähommat sellasille jotka hoitavat sen otsalampun valossa.Lähdepä vaikka jonnekin metsähommiin otsalampun valossa. Ei tule mitään, niinkuin ei monesta muustakaan hommasta, mihin sitä valoa tarvitaan.
Jotkut ovat iltapäivällä töissä. Jotkut jopa illalla. Ihme hommaa.Mielummin sen valoisan tunnin ottaisi iltapäivälle töiden jälkeen. Aamulla siitä ei ole mitään iloa kun on töissä.
Suurin osa on kuitenkin töissä/koulussa about välillä 7-17. Tietysti jotkut ovat sitten joskus muuten, mutta keskimääräisellä ihmisellä on vapaa-aikaa arkena todennäköisimmin iltapäivällä. Ja itse tykkäisin että silloin kun on vapaa aikaa olisi myös valoisaa mahdollisimman paljon. Toki sitten on niitä jotka tykkäävät pimeästä.Jotkut ovat iltapäivällä töissä. Jotkut jopa illalla. Ihme hommaa.
Oma napahan se on se tärkein. Ymmärrän kyllä. Kaupatkin vois olla auki 8-16, niin ehtis nekin työntekijät harrastelemaan päivänvalossa.Suurin osa on kuitenkin töissä/koulussa about välillä 7-17. Tietysti jotkut ovat sitten joskus muuten, mutta keskimääräisellä ihmisellä on vapaa-aikaa arkena todennäköisimmin iltapäivällä. Ja itse tykkäisin että silloin kun on vapaa aikaa olisi myös valoisaa mahdollisimman paljon. Toki sitten on niitä jotka tykkäävät pimeästä.
Oma mielipiteeni on että omalle kohdalleni ylivoimaisesti paras olisi pysyvä kesäaika, sitten tämä kellon veivaaminen ja kaikkein ikävintä pysyvä talviaika. Joten voitto jo sinänsä että korona lykkäsi koko hommaa nyt ainakin eteenpäin eikä tule ainakaan vielä pysyvää talviaikaa.
Toki ja ymmärrän hyvin että myös sinulle oma napa on se kaikkein tärkein asia maailmassa kun haluat talviaikaa. Mutta näinhän se menee, että jokaiselle oma napa on se tärkein, joten siksi pitäisikin valita keskimäärin vähiten huonoin vaihtoehto kaikkien kannalta kun jokaista ei voi miellyttää.Oma napahan se on se tärkein. Ymmärrän kyllä. Kaupatkin vois olla auki 8-16, niin ehtis nekin työntekijät harrastelemaan päivänvalossa.![]()
Mulle ei itse asiassa ole yhtään mitään väliä mikä aika on käytössä. Kesäaika sopii, talviaika sopii. Joku muu aika sopii.Toki ja ymmärrän hyvin että myös sinulle oma napa on se kaikkein tärkein asia maailmassa kun haluat talviaikaa. Mutta näinhän se menee, että jokaiselle oma napa on se tärkein, joten siksi pitäisikin valita keskimäärin vähiten huonoin vaihtoehto kaikkien kannalta kun jokaista ei voi miellyttää.
Aika helvetin moni laite sitä aikaa ei muuta. Seinäkellot herätyskellot sää asemat jne. Meilläkin töissä on asiakkailla laitteita, joiden hälylistalta pitää aina katsoa ensin, että missäs ajassa kyseinen laite onkaan ollut, kun on häly tullut.En kyllä ymmärrä mitä haittaa tuosta on. Lähes kaikki laitteetkin vaihtavat itsestään kesä/talviajan, joskin täytyykin tästä PS2 ja kahvinkeitin pistää oikeaan aikaan..
Suurin osa on silti päivällä töissä. Ne iltaa tekevät ovat joskus myös aamussa/päivässä.Jotkut ovat iltapäivällä töissä. Jotkut jopa illalla. Ihme hommaa.
Ei kai täällä kukaan ole sanonut, että pitää valita se tai tämä. Mielestäni yleinen konsensus on, että mielummin kesä- tai talviaika syystä x, mutta kumpi tahansa kelpaa, pääasia että siirtely loppuu. Varmasti sinullakin joku mielipide asiaan olisi, jos pohtisit asiaa hiukan enemmän.Mulle ei itse asiassa ole yhtään mitään väliä mikä aika on käytössä. Kesäaika sopii, talviaika sopii. Joku muu aika sopii.
Itseä huvittaa vaan toi että se joku yksi rakas harrastus olisi niin tärkeä että kellonaikoja pitäis sen mukaan rukata. Eipä siinä, jokainen tyylillään.
Kykkä se Japanin aika tuo vielä enemmän valoa vapaa-aikaan, jos työssäkäynnin kellonajat pysyvät nykyisinä.Maksimaalisen paljon valoisaa aikaa kansalaisten keskimääräiseen hereilläoloaikaan saataisiin pysyvällä kesäajalla, joten näin yksinkertaisen matematiikan pohjalta olen ehdottomasti itsekin sen kannalla. Kyllä tänään jo vähän masensi kun neljän aikaan alkoi tulla pimeää.
Yllättäen. Oliko jotain lähdettä, IS ja Yle vilkaistu, tuoreimmat uutiset...Tämäkin hanke haihtui kuin kusi lumeen, tänks EU-byrokratia![]()
Muutos, joka vähentäisi byrokratiaa ja tekisi asioista yksinkertaisempia nyt on täysin mahdoton ajatus kunnon byrokratiakoneistolleTämäkin hanke haihtui kuin kusi lumeen, tänks EU-byrokratia![]()
Aikaa käytetään keväällä +1h ja syksyllä -1h. Rahaa nyt menee muutenkin turheaan hukkaan.Olisi ihan kiva tietää paljonko tähän kerettiin kuitenkin käyttämään aikaa ja sitä kautta rahaa.
Eipä sen eteen taidettu vielä tehdä mitään konkreettista. Samaa palaveeraamista ja jaarittelua kuin muidenkin asioiden kanssa.Olisi ihan kiva tietää paljonko tähän kerettiin kuitenkin käyttämään aikaa ja sitä kautta rahaa.
Toisesta perspektiivistä: montako kymmentä miljoonaa veronmaksajan rahaa ehdittiin kavaltaa lahjoittamalla jollekin saunakaverille urakka jostain hanketta edistämättömästä puppugeneraattorilla pyöräytetystä himasmuistiosta.Olisi ihan kiva tietää paljonko tähän kerettiin kuitenkin käyttämään aikaa ja sitä kautta rahaa.
Monet paikat hyppäis sillon kerralla vähä enemmän ku tunnin suuntaan tai toiseenAinoa looginen ratkaisu on kiinnittää kellonaika auringon asemaan siten että se on korkeimmillaan aina kello 12, eli kansankielellä keskipäivänä.
Aurinko nousee huomenna Vaasassa klo 6.56 ja Ilomantsin Naarvassa jo 6.18. Montako aikavyöhykettä olisi sopiva määrä Suomeen?Ainoa looginen ratkaisu on kiinnittää kellonaika auringon asemaan siten että se on korkeimmillaan aina kello 12, eli kansankielellä keskipäivänä.
Sehän se ongelma tavallaan on, kun suunnilleen puolet kansasta haluaa toista ja toinen puoli toista. Nykytilanteessa molemmat ovat lopulta samalla viivalla ja kaikkia vituttaa tasaisesti puolet vuodesta.Eipä tuo tunti sinne tänne hetkauta itseä mihinkään. Toki itse kannattaisin pysyvää kesäaikaa, koska valoisat illat. Aamut mulle ihan sama kun voi jäädä kotiin.
Nyt menee puoli tuntia pieleen.Suomen aikavyöhyke osuu aika tarkasti ysitiellä Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan rajalle. Kajaani taitaa olla ainut isompi paikka joka on oikeasti meidän aikavyöhykkeellä. Viipuri osuis aika tarkasti mutta se on nykyään väärällä puolen rajaa. Tämähän myös muuttuu tasausten ja seisausten välillä. Aurinko jätättää ja edistää tasaisesti ympäri vuoden. Ruotsin ja norjan aikavyöhyke on aika hyvä kompromissi kun on Vänernin kohilla Tukholman ja Oslon välissä
Valoisat aamut ovat sen abaut 3 viikkoa kellojen siirtelyn jälkeen. Tietty joidenkin aamu alkaa 9-10 niin silloin se tuntuu pidempään valoisalle. Virka-aikaan töissä olevalle se iltapäivän valoisuus on mielekkäämpää.Tää ketju osoittaa hyvin, miksei tästä päästä eroon. Osa haluaisi pysyvään kesäaikaan (koska saisi lisää valoisia tunteja iltaan) ja osa talviaikaan (koska saisi enemmän valoisia aamuja).
Sen saman 3 viikkoa siirron jälkeen ne valoisat iltapäivätkin on. Tälleen kuudelta aamulla heräävänä otan 10x mieluummin lisää valoisia aamuja kuin iltapäiviä. Makuasioita varmaan.Valoisat aamut ovat sen abaut 3 viikkoa kellojen siirtelyn jälkeen. Tietty joidenkin aamu alkaa 9-10 niin silloin se tuntuu pidempään valoisalle. Virka-aikaan töissä olevalle se iltapäivän valoisuus on mielekkäämpää.
Marras-joulukuussa kun heräät klo 6 niin on aivan yhtä pimeää kuin keskiyöllä. Siihen ei kellon siirrolla ole mitään vaikutusta.Sen saman 3 viikkoa siirron jälkeen ne valoisat iltapäivätkin on. Tälleen kuudelta aamulla heräävänä otan 10x mieluummin lisää valoisia aamuja kuin iltapäiviä. Makuasioita varmaan.
Tää oli vastausta sille vaatimukselle että aurinko on ylhäällä klo 12. Suomihan on onnellisessa asemassa kun ollaan pystysuuntainen maa ja täten osutaan edes auttavasti omalle aikavyöhykkeelle. Esimerkiksi Norjassa keskipäivä on kello 11.51 - 13.45Nyt menee puoli tuntia pieleen.
Aikavyöhykkeiden raja menee puolen tunnin päässä aikavyöhykkeen keskeltä.
Länsirannikolla on muutama kaupunki (vaasa, pori, rauma?) jotka osuu ruotsin aikavyöhykkeeseen(gmt+1), muuten suomi on talvella oikeassa aikavyöhykkeessä(gmt+2), mutta on sen oikean aikavyöhykkeen läntistä reunaa.
kesäajassa (gmt+3) se länsirannikon kapea kaistale on sitten kahden tunnin päästä "oikeasta" aikavyöhykkeestään.
Niin on neljältä töissä päästessäkin. Mikä tää sun pointtis nyt siis oikeastaan on? Se että keskitalvella on pimeää?Marras-joulukuussa kun heräät klo 6 niin on aivan yhtä pimeää kuin keskiyöllä. Siihen ei kellon siirrolla ole mitään vaikutusta.
Voisitko osoittaa viestin, jossa sanotaan että se on niin tärkeää ettei muuten tule toimeen.Kesäaika on ollu käytössä vasta 80-luvun alusta (pysyvästi). Ne kenestä tämä kellojen puljaaminen tai kesäajan vaatimimen on niin tärkeeää voisivat kysyä vaikkapa vanhemmiltaan että miten ihmeessä ennenmuinoin on tultu toimeen kun tämä systeemi ei ole ollu käytössä...
E: odottelen tässä ensimmäistä vertausta siihen että miten on tultukaan toimeen ilman sähköä/autoa/kännykkää/<lisää oma asiaan käymätön vertauksesi tähän>
Niin no, toisaalta nykytilanteeseen kuitenkin tutkimusten mukaan on suurin osa tyytymättömiä. Siirtymällä pysyvästi jompaan kumpaan aikaan edes n. puolet olisivat tyytyväisiäVoisitko osoittaa viestin, jossa sanotaan että se on niin tärkeää ettei muuten tule toimeen.
Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja että siksi toinen pitää enemmän valoisista aamuista ja toinen valoisista illoista. Päätös vaikuttaa selvästi tuohon ja ryöstää tavallaan tunnin per päivä toiselta osapuolelta. Nykytilanne on siihen nähden pienempi paha.
En oikein ymmärrä miten tuossa ryöstetään aikaa? Ihan yhtä pitkä vuorokausi on riippumatta siitä kummalla aikavyöhykkeellä ollaan.Voisitko osoittaa viestin, jossa sanotaan että se on niin tärkeää ettei muuten tule toimeen.
Ei pitäisi tulla yllätyksenä, että ihmisillä on erilaisia mieltymyksiä ja että siksi toinen pitää enemmän valoisista aamuista ja toinen valoisista illoista. Päätös vaikuttaa selvästi tuohon ja ryöstää tavallaan tunnin per päivä toiselta osapuolelta. Nykytilanne on siihen nähden pienempi paha.
Kuten sanoin, sitä odotellessa.Voisitko osoittaa viestin, jossa sanotaan että se on niin tärkeää ettei muuten tule toimeen.
Itse pidän kyllä huomattavasti mieluummin nykyisen kellojen siirtelyn kuin pysyvän talviajan.Niin no, toisaalta nykytilanteeseen kuitenkin tutkimusten mukaan on suurin osa tyytymättömiä. Siirtymällä pysyvästi jompaan kumpaan aikaan edes n. puolet olisivat tyytyväisiä
Ts. veikkaan, että jos pitäisi laittaa paremmusjärjestykseen pysyvä kesäaika, pysyvä talviaika ja kellojen siirtely niin suurimmalla osalla se kellojen siirtely olisi listan viimeisenä.
Tuntuu nykyihmiset olevan sellaisia että jos valittaisiin "väärä" aika lyötäväksi lukkoon niin siitäpä osa alkaisi kiukutella kuin pikkulapset.Kylläpähän minäkin veikkaan, että kun nyt joku aika lyötäs lukkoon, hetken päästä asia ei kiinnosta montaakaan ihmistä.
Sama.No tehdäänpä pikagalluppi? Laittakaa paremmuusjärjestykseen pysyvä kesäaika, pysyvä talviaika ja kellojen siirtely. Mä aloitan
1. pysyvä talviaika
2. pysyvä kesäaika
3. kellojen siirtely