Kalastus

Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Ihan ei mennyt niinku strömsössä ahvenkauden avaus, mutta ompahan tehty.

maakunnan ainoa lumi löytyi ”hotspotille” johtavalta pikkutieltä,ja sitä oli sen verran että tuo parinkymmenen sentin maavara ei riittänyt. No sen verran lähellä oltiin että jätin pirssin siihen ja vedin viimeiset muutaman satametriä venettä ja pääsinkin rantaan ja vesille.

samantien alkoi tietysti satamaan ja sitähän tuli sitten reilu kolme tuntia kuin saavista.

kalaa löytyi mutt hirveän nihkeästi sai tarttumaan,tartutus prosentti varmaan10% luokkaa.

ei tullut juurikaan yli 300 grammaista, mutta kymmenkunta kalaa ylös sentäs.
Lähtiessä vedin veneen takaisin, otin kärryn irti ja peruutin noin kilometrin että sain auton käännettyä ja peruutin takaisin saman kilometrin :lol: ja sitten kärry ja vene mukaan ja kotiin . Ehkä tämä tästä vielä helpottaa.

511FE52F-E67E-4B19-B179-83C0B379A099.jpeg
0A8B9DBB-4871-4DC1-81E1-FE59D5BC3102.jpeg
AB8B9ADF-B01C-4894-8E6E-F5D8B9DD7EE0.jpeg
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Toinen kuhareissu heitetty, tämä tarjosikin enemmän tapahtumia. Samaa Banjoa soittaen heti kahdella ekalla heitolla kalat.

Banjo tullut yleensä kaivettua esiin kun muut vieheet ei toimi. Tulen kohta siihen lopputulokseen että ruokakalaa etsiessä ei muita vieheitä edes tarvi :D

Satakunnan Isojärvellä komeeta kuparikylkeä kyllä.
 
Liitteet

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Kalantulo ollut heikkoa. Toisaalta linnut myllyttää sen verta kovaa reviirien/lisääntymisen takia, että jotain "viihdettä" riittää puistossa. Videon myskisorsat ottaneet matsia kaksi päivää siitä, että kuka saa neidin ja katoksen(varjo). Reilun 2 minuuttia noi jaksaa näemmä painia ennen kuin toinen luovuttaa ja lähtee mäkeen. Tuli aika dynaamisen oloinen video loppuhuipennuksesta.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
188
Kalan vakumointiin laitetta etsimässä.
Patriot vac-1 ja OBH Nordica season pro laitteet ovat tällä hetkellä mietinnässä.
LAVAn vakuumikoneet ovat varmasti hyviä, mutta se näkyy myös hinnassa.

Onko suosituksia tai mielipiteitä?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Munat pataan heittovermeillä. Oli ällistyttävä määrä kalaa rannassa tyyliin 10cm vedessä. Haavilla olisi voinut nostaa repullisen monnia, blue gill:ia jne. Pikkukalalla tais olla kutu menossa, mutta se mitä ne monnit teki rannassa en osaa sanoa. Ei ne ainakaan syömässä olleet.

Kuvittelin, että tuossa lutakossa ei ole kuin pari kalaa, mutta tän aamun visiitin jälkeen täytyy uskoa, että on siellä pinnan alla vaan iso massa kalaa jemmassa mitä ei normaalisti näe/saa saaliiksi. Virallisesti tuossa lammikossa on vain istettua monnia, mutta paikalliset kalamiehet salaa istuttaneet karpit, crappiet, isobassit jne jne. Tietty osansa myös tullut akvaarioharrastajilta, kun ne kippaa kilpikonnia ja kaloja myös lammikoon.

Ei kelvannut päivän syötit
1653326892017.png

Crappie
1653326940062.png

Paras monnin syötti. Harmi ettei paikallisissa puistoissa saa näitä laittaa elävinä tai edes palasina koukkuun
1653327006653.png

Monnit rantautumassa?

1653327217316.png

Ravut on olleet kiusana... Vievät pohjasyötit aika äkäseen ja samalla saksivat peruketta huonoon kuntoon. Nyt eka näköhavainto ravusta. Monneja ei kiinnostanut

1653327610741.png
 
Viimeksi muokattu:

hrmh

Premium-jäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
319
Heittokalastus jigillä ja lipalla kiinnostaa, mutta mietityttää vähän, onko se pääkaupunkiseudulla ihan turhaa mikäli tahtoisi oikeasti jotain saalistakin saada.

Venettä ei ole itsellä käytössä. Eipä sillä, ei tämä nyt tietenkään ole kuin ajanvietettä, eli kalan saaminen olisi vain plussaa rentouttavan aktiviteetin kylkeen.

Ahven nyt lähinnä on mielessä. Jos jollakulla on lähiaikoina kokemusta rannalta heittokalastamalla saannista, niin kiinnostaa kuulla. Paikkoja toki ei tarvitse alkaa kertomaan jos siltä tuntuu. ;) Helsinki/Espoo/Vantaa ~lähiympäristö (miksei kehyskunnatkin)
 
Kalamaraton videoista mulle on jäänyt kuva, että helsingissä olisi sangen hyvät ranta ja kaupunkikalastusmahdollisuudet. Kaveri yritti yhteen väliin kuhaa arabianrannasta. Kai se jotain sieltä joskus saikin.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
113
Heittokalastus jigillä ja lipalla kiinnostaa, mutta mietityttää vähän, onko se pääkaupunkiseudulla ihan turhaa mikäli tahtoisi oikeasti jotain saalistakin saada.

Venettä ei ole itsellä käytössä. Eipä sillä, ei tämä nyt tietenkään ole kuin ajanvietettä, eli kalan saaminen olisi vain plussaa rentouttavan aktiviteetin kylkeen.

Ahven nyt lähinnä on mielessä. Jos jollakulla on lähiaikoina kokemusta rannalta heittokalastamalla saannista, niin kiinnostaa kuulla. Paikkoja toki ei tarvitse alkaa kertomaan jos siltä tuntuu. ;) Helsinki/Espoo/Vantaa ~lähiympäristö (miksei kehyskunnatkin)
Kyllä ainakin itse sain ihan syötävän kokoisia ahvenia viime kesänä helsingin rannoilta. Vähän tuo on tuurista kiinni ja aika paljon tulee heiteltyä tyhjää kun ei oikein aina kalat ole siinä rannalta tavoiteltavissa.

Herttoniemen kartanon edustalla ainakin useampikin paikka mistä voi kokeilla:
Kapea alue ja saa hyvin heiteltyä vastarannalle ja kaislikon edustalle
Paljon jalankulkijoita ja veneväylä menee siitä keskeltä ja ainakin kesemmällä on aika vilkas

Vuosaari/Uutela:
Suht rauhallista ja paljon rantakalliota mistä kiva heitellä tai pohjaonkia ja istuskella. Pari grillipaikkaa niin saa makkarat tehtyä, jos ei kalaa tule
Ei ole ehkä oikein sellasia selkeitä paikkoja missä voisi luulla olevan kalaa.

Vartiokylänlahti:
Montakin eri paikkaa missä voi kokeilla siinä lahden ympärillä.
Aika paljon liikennettä.
Huhun mukaan olis kuhaakin sillan alla mutta en ole itse koittanut tai nähnyt kenenkään saavan.

Itse myös käytin skipperin soutuveneitä ja niillä pääsi ihan kivasti vähän paremmille paikoille mutta en ole varma onko tota palvelua enää. Taisi maksaa 50e koko kausi eli halpaa oli.

Edit. Lisätään vielä vanhankaupunginkoski. Tämä taitaa olla suosituin paikka ja siellä on kyllä aina porukkaa kalastelemassa. Tänne tosin pitää ostaa erillinen lupa kalastonhoimaksun lisäksi että saa kalastaa.
 
Viimeksi muokattu:

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Jotain on pahasti pielessä puiston lammikossa. Eilen oli puolentusinaa 1.5-3kg monnia kuolleena rannassa ja tänään toinen samanlainen satsi kuolleita monneja. Samalla löytynyt kuolleita isobasseja + isompia pannukaloja kuollee na. Yhtään kuollutta karppia ei ole vielä tullut vastaan. Fish&Wildlife poppoo yrittää selvitellä, että onko vedessä jotain myrkkyä vai mikä tappaa kaloja? Kilpparit ja ravut on ainakin saaneet safkata mahat täyteen.

Todella harmittava juttu tuo kalakuolemat. Sen verta pieni paikka että ei taida ekosysteemi kovin isoja kuolemia kestää tai kohta on vain tyhjää jäljellä.

Lammikon koon + tilanteen huomioon ottaen suurkalaluokan kuollut isobassi morotti aamulla
1653411667342.png

Osa ravuistakin oli heikossa hapessa. Terveet ravut ihan sairaan nopeita. Kuolemankielissä olevan sai napattua kiinni käsillä ilman yrittämistäkin

1653411873472.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Löytyykös haaveihin irtohavaksia, joko kumi tai monofiili? Mulla on tommonen patriotin L tjsp punavartinen venehaavi, mutta siinä on tavallinen havas joka on aina tuskaa koukkujen kanssa. Ei tarvittis uutta haavia kokonaan ostaa jos tuohon löytyisi havas jonka vaihtaa tuon vakion tilalle. Suuaukko oli jotain 50-60cm halkaisijaltaan
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 336

Ikinä en ole nähnyt...mutta ei uusi kumihavashaavi kovin kallis ole.

Vielä kun heivaa nuo kolmihaarat suurimmalta osin mäkeen niin kala irtoaa haavista ja vauriot jää minimiin vapautettavien suhteen. Viime kesänä aloin testaamaan koukkujen vaihtoa yksihaaraisiin ja tästä oli pientä keskusteluakin.

Vaapuissa on käynyt nyt monenlaista koukkuversiota testiajossa ja nyt suoritin vielä koukkukoon optimoinnin (isompiin). Saa olla halkaisijaltaa about samaa luokkaa mitä kolmihaara. 90% uistimista on nyt konfiguraatiossa missä yksi kolmihaara edessä ja kaksi sinkulaa takana reiluhkon kokoisilla Mustad Kaiju koukuilla. Voi olla että on vielä parempiakin tapoja mutta nyt on jo sormet niin verillä tästä näpräämisestä että näillä mennään tämä kesä :D Olikohan tämä nyt neljäs koukkutestauskierros. Liitteenä oleva vaappukokoelma on uistelureissulle tuleva setti. Viime viikonloppuna kävin vetämässä kelkoilla ja takilalla testin vuoksi niinkin hiljaa kuin 2km/h ja haukia kaikki tarttui kiinni mukavasti. Isoin ~4kg mikä oli ihan ok alku. Kuhakautta odotellessa.

Suosittelen muitakin kokeilemaan kolmihaarojen vähentämistä. Pistää vaikka pariin vaappuun testin vuoksi ja katsoo mitä mieltä.

hauki4kg.jpg

uistimet.jpg
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 876
Tuleeko Vanhankaupunginlahdelta tähän aikaan vuodesta mitään jos menee teleskooppivapojen kanssa liottamaan matoa?
 
No tuotahan voisi kokeilla, tosiaan noi pienet hauen tumpelot tahtoo sotkeutua kolmihaaroihin niin että pakko ottaa ne mukaan kun on niin pahasti kiinni. Pitääpä vaihtaa muutamiin vaappuihin testiin noita yksihaaroja.
 
Liittynyt
18.08.2021
Viestejä
2 250
Ikinä en ole nähnyt...mutta ei uusi kumihavashaavi kovin kallis ole.

Vielä kun heivaa nuo kolmihaarat suurimmalta osin mäkeen niin kala irtoaa haavista ja vauriot jää minimiin vapautettavien suhteen. Viime kesänä aloin testaamaan koukkujen vaihtoa yksihaaraisiin ja tästä oli pientä keskusteluakin.
Aika pitkälle pääsee toisaalta jo sillä, että ostaa väkäsettömiä koukkuja tai viilaa nykyisistä väkäset pois. Varsinkin jos on yhtään C&R kalastusta harrastava.

Tuleeko Vanhankaupunginlahdelta tähän aikaan vuodesta mitään jos menee teleskooppivapojen kanssa liottamaan matoa?
VKL on varmaan yksi monipuolisimpia kalastuspaikkoja koko maassa, josta voi tulla lähes mitä tahansa. Onkin ihan vakkarikohteita fongaajille. Toki tähän aikaan vuodesta monet kalat (hauki, ahven, lahna ym.) ovat vielä mahdollisesti kudulla, eivätkä niin syönnillä. Lisäksi VKL:llä on kohtuullisen kova kalastuspaine ja nimenomaan noilla onkipyydyksillä. Mutta toisaalta missaat 100% lämäreistä joita et vedä vai miten se nyt meni. ;-)
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Vaihdoin hifisäädöt matovehkeisiin. Jos muutaman aamun opettelisi pannukalojen pyydystämistä. Agressiivisella päällä oli pikkukalat. Riitti pelkkä koukku osalle kaloista. Madot oli lähinnä bonus.

1653936999339.png 1653937044425.png
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Vaapunrakentajat, uhun allplastia kun ei enää näytä saavan mistään, niin millä olette liimanneet uintilevyt kiinni? Tuo oli siitä hyvä että se tarttui tautisen tiukkaan uintilevyyn kun se vähän sulatti sitä, ja pysyy kiinni vaapussa tosi hyvin. Ja oli halpa&helppo&nopeatoiminen. Pitääkö ostaa probionaattia ja alkaa sitä käyttämään lakkana ton CAB:in sijaan ja liimata sillä?
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Perho tuntui olevan in tänään. Uitin puistossa UL kelavehkeillä kohon avulla uppoperhoa. Oli todella mukavaa täsmäkalastusta lyhyillä heitoilla. Jos perhot ei ole jo juttu koneonkijoille niin ne tulee olemaan juttu.

Hienoin tärppi tuli, kun alle metrin päässä rannasta oli 30cmx30cm "reikä" levämatossa. Tiputin perhon reikään. Joku aurinkoahven nappaa hitaasti uppoavan perhon ja lähtee sata lasissa karkuun. Ei pysynyt kiinni, mutta olisi ollut päivän isoin. Tuli elävästi tästä mieleen kaliforniassa merenrannalla kivenlohkareiden välistä kalojen/rapujen onkiminen(poke poling). Mielenkiintoista UL vehkeillä kalastella pieniä spotteja.

1654013025378.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
tälle kaudelle testailluista kepeistä on pari helmeä löytynyt.

pitkään hakusessa on ollut hyrrävapa ahvenelle joka toimii myös kevyemmillä painoilla, suurin osa 5-20g vavoista ei oikeasti toimi ollenkaan alle 10g painolla.

Patriotin xxx perch heittää todella hyvin 5-15g rangea mikä itselle osuu todella hyvin.Tuota kevyemmät menee sitten haspelilla, 1,5-5g kepillä.

bladebait/crank jne kotkotuksia heittäessä fluoro pääsiimana on ollut mieluinen, jigauksessa se tahtoo tuntumalle tehdä huonoa, mutta vieheet joihin on kontakti kokoajan pelaavat mainiosti.
245E4439-5F4D-4F96-A61C-F66AA16A7CFC.jpeg
53FA01DE-6106-45D9-B3CC-243F2AB25B56.jpeg
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Testaillut nyt 3 aamua erilaisia perhoja kohon alla. Kohon alla 2 koukua. Toinen perhokoukku ja toinen matokoukku. Osa perhoista tuntuu pyytävän hyvin, osa vetä tyhjää. Isoimmat kalat on tullut joka aamu perholla vastaan mato. Kuvan kala pisti hyvän rallin pystyyn vaikka mistään oikeasta väsytystaistelusta ei voi puhua. Kaikkensa antoi tuo kala. C&R kun ei noista ison paineen alla olevista pikkulammikoista kannata tappaa kaloja pois.

1654193180654.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Löytyykös haaveihin irtohavaksia, joko kumi tai monofiili? Mulla on tommonen patriotin L tjsp punavartinen venehaavi, mutta siinä on tavallinen havas joka on aina tuskaa koukkujen kanssa. Ei tarvittis uutta haavia kokonaan ostaa jos tuohon löytyisi havas jonka vaihtaa tuon vakion tilalle. Suuaukko oli jotain 50-60cm halkaisijaltaan
ainakin didalta saa myös irtohavaksia.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Jos mun jatkuvat kuvapostaukset harmittaa niin vinkatkaa niin vähennän. Olisi kuitenkin hauska katsoa ja seurata miten jengi kalastaa. Ainakin mun vinkkelistä kalastaa voi niin kovin monella tapaa. Itse olen ainakin vielä aika rajatulla setillä liikenteessä. On mukava napata ideoita ja fiiliksiä ketjusta. Vielä on paljon työtä jäljellä, jos jonain päivänä haluaisi väittää olevansa oikeasti pätevä yleiskalastaja.

Opettelin aamulla heittämään heittoverkkoa. Olipa kyllä vaikeaa pienelläkin eli 1.2m halkaisijalla olevalla verkolla. Isompaa ei tuossa jorpakossa saa käyttää. Etukäteen kuvittelin saavani kasapäittäin syöttikalaa, mutta niistä kymmenistä tuhansista kaloista, jotka ui vierestä sain vain kourallisen kaapattua. Mutta se riitti. Tällä kertaa elävä syötti oli oleellisesti parempi kuin palaset, mutta koska en osannut niin piti jatkaa syöttien määrää pilkkomalla.

Päivän paras, ei iso mutta hauska urheilukala. On kyllä niin nopea kala uimaan, että kun kun siima lähtee kelalta niiin luulee siimanpäässä olevan isommankin merihirviön. Karppi on kuitenkin edelleen makeanveden ykköskala, koska striped bass:it pärjäävät myös suolavedessä.
1654458304789.png

Jos saan joskus puhtaasta vedestä ruokakokoisen niin teen softshell kilpparin safkaksi. Tässä oli potentiaalia, mutta turhan pieni.

1654458371595.png

Testasin myös maksimikokoista sallittua katiskaa. Toimi tosi kivasti, mutta suurin osa katiskan kaappaamasta kalasta oli laitonta käyttää syötiksi. Jotenkin se metrejä leveä ja 5m+ pitkä threadfin shad parvi, joka ui ja kuti ihan rannassa osasi kuitenkin kiertää ansan. Pieni ohjainverkko olis kova juttu, mutta taidan ennemmin pysyä kaidalla tiellä ja opettelen heittoverkkohommat. Oli sen verta mutainen ranta, että mun harmaan alueen idea pienestä kivipadosta ja sinne keskelle katiska oli mahdoton toteuttaa. Mutaan olisi uponnut koko ukko rakentaessa.

1654458559041.png

Päivän säätö
1654458610589.png
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
07.11.2016
Viestejä
164
Jos mun jatkuvat kuvapostaukset harmittaa niin vinkatkaa niin vähennän. Olisi kuitenkin hauska katsoa ja seurata miten jengi kalastaa. Ainakin mun vinkkelistä kalastaa voi niin kovin monella tapaa. Itse olen ainakin vielä aika rajatulla setillä liikenteessä. OM mukava napata ideoita ja fiiliksiä ketjusta. Vielä on paljon työtä jäljellä, jos jonain päivänä haluaisi väittää olevansa oikeasti pätevä yleiskalastaja.
Samoilla linjoilla, joten kuvapostauksesi ei haittaa ollenkaan. Mukava katsella ketjun kuvia ja fiilistellä. Ja sinun "normaalista" poikkeavat kuvat etenkin tuovat mukavaa vaihtelua.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
282
Jos mun jatkuvat kuvapostaukset harmittaa niin vinkatkaa niin vähennän. Olisi kuitenkin hauska katsoa ja seurata miten jengi kalastaa.
Jatka vaan postailua, mukavaa vaihtelua normi arkeen.

Omista kalasteluista ei kyllä ole tältä keväältä paljoa kerrottavaa. Aika tyhjää vettä on saanut rannalta virpoa.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Ei harmita finweazelin postaukset yhtään, kiva katsoa omasta vinkkelistä eksoottisempaakin touhua.

viikonloppu meni ahvenen perässä, ja tietenkin taas kauhea tuuli esti isommilla vesillä kalastelun tehokkaasti. Pienemmältä ja suojaiselta lutakolta löytyi onneksi ihan mukavaa kalaa, ja syöntiäkin vaihtelevasti.

spintailit ja bladebaitit keräsi parhaiten kalaa, niiden kanssa alan päästä pikkuhiljaa sinuiksi. Suurin ahaa elämys oli kun vaihdoin kuitusiiman fluoroon, ja kalat alkoi pysyäkkin niissä pienissä kolmihaaroissa kiinni.

tälle kaudelle aion vähentää jigien uittamista, ja keskittyä enemmän crankkeihin, bladeihin ja chatterbaitteihin. Jotka on aina jääneet aika vähälle omassa kalastelussa.

B2A1566B-F195-4FBE-9088-794B8905FAA1.jpeg

D05CAF94-C54C-4E62-8AA6-83BCA9F80B7A.jpeg
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 442
Fiilistelykuvia illan reissulta, ekat kaks tuntia tuli uitettua muilla jigeillä tyhjää ja lopulta Banjolla koppasin kaks komeeta ruokakuhaa kyytiin ja toistakymmentä alamittaa. Nyt on kuhan pohjalinjajigaus parhaimmillaan. Kalat mukavan aktiivisia.

Edellisellä reissulla tuli Banjolla +90cm haukikin, kuvalle yritin mutta kävi amatöörimäisesti liplock peukalon-avaus :D

Hauki jatkoi matkaa ja allekirjoittanut kaiveli ea-pakkausta.
 
Liitteet

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Fiilistelykuvia illan reissulta, ekat kaks tuntia tuli uitettua muilla jigeillä tyhjää ja lopulta Banjolla koppasin kaks komeeta ruokakuhaa kyytiin ja toistakymmentä alamittaa. Nyt on kuhan pohjalinjajigaus parhaimmillaan. Kalat mukavan aktiivisia.
Äreän näköinen kuhanpää kuvassa. Vähän editoisi niin kävisi ihan merihirviöstä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
29
Ei harmita finweazelin postaukset yhtään, kiva katsoa omasta vinkkelistä eksoottisempaakin touhua.

viikonloppu meni ahvenen perässä, ja tietenkin taas kauhea tuuli esti isommilla vesillä kalastelun tehokkaasti. Pienemmältä ja suojaiselta lutakolta löytyi onneksi ihan mukavaa kalaa, ja syöntiäkin vaihtelevasti.

spintailit ja bladebaitit keräsi parhaiten kalaa, niiden kanssa alan päästä pikkuhiljaa sinuiksi. Suurin ahaa elämys oli kun vaihdoin kuitusiiman fluoroon, ja kalat alkoi pysyäkkin niissä pienissä kolmihaaroissa kiinni.

tälle kaudelle aion vähentää jigien uittamista, ja keskittyä enemmän crankkeihin, bladeihin ja chatterbaitteihin. Jotka on aina jääneet aika vähälle omassa kalastelussa.

Mitä fluoroa käytit pääsiimana? Omat kokeilut fluoron (Sunline shooter FC sniper) kanssa hyrrällä ovat olleet haastavia. Heittotarkkuus ja tuntuma on ollut oikein mainio, mutta pienetkin virheet on aiheuttaneet aivan karseat linnunpesät, joita ei vesillä ole saanut enää järkevästi selvitettyä. Osasyynä on voinut toki olla, että olen käyttänyt tosi kevyitä vieheitä fluoron kanssa pusikkoisissa paikoissa rannalta, bladet ja spinnerit ovat varmaan helpompia avoimilla paikoilla heitettäessä.
 
nyt on käytössä ensimmäinen kotimaan hyllyistä löytynyt toimivaksi todettu eli berkleyn fluoroshield. Joka nyt ei tosin ole 100% fluoro, mutta ensimmäinen käyttökelpoinen anyway.

sunlinen sniper on ollut hyvää kamaa, oma ykkösvalinta on ollut seaguarin r18 kureha, mutta sunlinen ja seaguarin kanssa tarkoittaa aina tilailua ulkomailta..

fluoro vaatii hieman erilaista tyyliä kuin kuitu heitettäessä, sekä ainakin omalta osaltani myös naksun tai kaksi enemmän jarrua heittoon.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Mitä fluoroa käytit pääsiimana? Omat kokeilut fluoron (Sunline shooter FC sniper) kanssa hyrrällä ovat olleet haastavia. Heittotarkkuus ja tuntuma on ollut oikein mainio, mutta pienetkin virheet on aiheuttaneet aivan karseat linnunpesät, joita ei vesillä ole saanut enää järkevästi selvitettyä. Osasyynä on voinut toki olla, että olen käyttänyt tosi kevyitä vieheitä fluoron kanssa pusikkoisissa paikoissa rannalta, bladet ja spinnerit ovat varmaan helpompia avoimilla paikoilla heitettäessä.
Karppihommissa olen käyttänyt fluoropäällystettyä monoa, joka on paljon kestävämpää hankauskestävyydeltään (kivet, lumpeet, jne). Muuten suosin kevyessä kalastuksessa monofiilejä, jotka eivät veny. Pitkä fluorotapsi tuo hyötyjä, ilman että heittopituus tms. kärsii. Toki enemmän vaivaa tapsien/perukkeiden kanssa.

Muuten olen sitä mieltä, että kuitusiimoja on käytetty liian paljon. Monessa tapauksessa mono (tai fluoro) on parempi vaihtoehto. Kuitu joustaa about 0%, ja se on aika huono asia pehmeäsuisille kaloille.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Mun suosikki fluorocarbon on Seaguar, InvizX Freshwater Fluorocarbon Line. InvizX on hyvä sellaisten paikkojen pohjaonkihommiin missä riittää 12lbs tai keveempi siima ja haluaa upottaa siiman pohjaan piiloon. Heittää hyvin, uppoaa pohjaan eikä hankaudu helposti poikki. Paksummat versiot siimasta on sellaista koppuraa että heittopituus/mukavuus kärsii. Toki tuon siiman 20lbs versiokin vielä lentää, jos pommittaa jotain 100g sydeemiä veteen, mutta ei ole enää mielekästä ja kuuluu hirmu rahina kun siima hankaa siimanohjaimiin. Paree hommata hifimpi fluorocarbonilla päällystetty siima, jos 12lbs ei riitä.

Jos joku tietää vielä paremman fluorocarbo siiman niin kiitän. Olen kyllä tähän ollut tyytyväinen.
 
Umpifluorolle ei karpinonginnassa ole juuri muita etuja kuin uppoamisteho. Fluoropäällystetty antaa hinkkauskestävyyden lähes samalla tavalla. Tuo oma 0,40mm fc-päällystetty ei juuri eroa käytöksessä monosta.

Noi fc-päällystetyt ovat samaa hintaluokkaa tai halvempia kuin täys FC-siimat.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Umpifluorolle ei karpinonginnassa ole juuri muita etuja kuin uppoamisteho. Fluoropäällystetty antaa hinkkauskestävyyden lähes samalla tavalla. Tuo oma 0,40mm fc-päällystetty ei juuri eroa käytöksessä monosta.

Noi fc-päällystetyt ovat samaa hintaluokkaa tai halvempia kuin täys FC-siimat.
Laitan testaten, kun vaihdan seuraavan kerran siimoja. Vois järeempiin vapoihin noi paksummat ja jättää noi wanhat pikkukala/helpoille paikoille missä ei tarvi siiman kestää hazardeja.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Puistossa sattuu ja tapahtuu. Aamulla tuijottelin vavankärkeä ja kuului melko kova POKS vierestä. Kyyhkynen tajuttomana tontissa metrin päässä. Sillä oli siima jalassa kiinni. Siiman toisessa päässä uistin jumissa rantakivikossa. Kai se kiristynyt siima sitten veti kyyhkysen tonttiin. Vapautin kyyhkysen pahan siiman ikeestä ja se pääsi jatkamaan matkaa.

Edelliskerralla kalakaverin päähän lensi hanhi. Korva halkesi ja tuli ihan kiitettävästi verta. Ihan uskomatonta. Pitäs aina olla joku kamera kuvaamassa, kun ei näitä juttuja muuten kukaan usko :D
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
Pitäisi aloittelijalle poimia joku halpa setti, mikäs olisi tällä hetkellä hinta-laatu-suhteeltaan hyvä? Itse aloittelin pari vuotta sitten kalastuksen uudelleen Patriotin Fireball setillä ja olin siihen ihan tyytyväinen, onko nyt parempia saatavilla samaan hintaan. Kevyille <10g vieheille ahvenen kalastukseen pitäisi olla.

Mikäs olisi sitten hyvä kaksinieluinen katiska?
 
En usko, että tuota parempaa hinta-laatua saat mistään. Parempaa laatua saa kyllä, mutta se sitten maksaa enemmän.

Daiwa Ninja LT 2500 on hyvää hinta-laatua, ollen parempi kuin Fireball-setin kela.

Vavan suosittelu on haastavampi. Jos haet vaappuhommiin, tms. Voin suositella Patriot Trout Specialistia. 8' pituus tuo voimaa ja joustoa. Jos jigihommiin, niin sitten eri vapa.
 
Vähän vaikea sanoa näin suoriltaan. Mikä on kokonaisbudjetti?

Itse olen ollut aika tyytyväinen Daiwan tuotteisiin ja itse palasin muutama vuosi sitten about tällaiselle setillä takas kalastuksen pariin:

ja

On semmonen perussetti millä voi vähän kaikenlaista kalastella, vähän jigaillakin jne. Toki sitten jos oikeasti jigailuun haluaa uppoutua niin se vaatii sitten vähän omanlaisensa kamat.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Pitäisi aloittelijalle poimia joku halpa setti, mikäs olisi tällä hetkellä hinta-laatu-suhteeltaan hyvä? Itse aloittelin pari vuotta sitten kalastuksen uudelleen Patriotin Fireball setillä ja olin siihen ihan tyytyväinen, onko nyt parempia saatavilla samaan hintaan. Kevyille <10g vieheille ahvenen kalastukseen pitäisi olla.

Mikäs olisi sitten hyvä kaksinieluinen katiska?
Valmista ul-komboa en kyllä keksi suositella.
Erikseen ostettuna tietenkin löytyy ja asianosaava kalastusliikkeen myyjä toki osaa suositella.
Oma suositus vavaksi patriot hybrid 2-7g tai daiwan gekkabijin 1-10g. Kumpikin vapa on speksattu alakanttiin, eli heittävät kyllä yli suosituksen. Patriotin kärki on kestävämpi.

kelaksi tonninen ninja.
 
aop

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 359
En usko, että tuota parempaa hinta-laatua saat mistään. Parempaa laatua saa kyllä, mutta se sitten maksaa enemmän.

Daiwa Ninja LT 2500 on hyvää hinta-laatua, ollen parempi kuin Fireball-setin kela.

Vavan suosittelu on haastavampi. Jos haet vaappuhommiin, tms. Voin suositella Patriot Trout Specialistia. 8' pituus tuo voimaa ja joustoa. Jos jigihommiin, niin sitten eri vapa.
Varmaan jigi ja lipat tulisi kyseeseen tässä tapauksessa. Budjetti varmaan luokkaa 60€.

Itselleni ostin sen Okuma Ceymar C-50 tjsp. kelan joku vuos sitten ja jostain syystä sillä saa selvitellä siimasotkuja jatkuvasti, vanha Patriotin halppiskela oli samalla siimalla paljon vähemmän sotkuherkkä.
 
Liittynyt
31.01.2017
Viestejä
227
Varmaan jigi ja lipat tulisi kyseeseen tässä tapauksessa. Budjetti varmaan luokkaa 60€.
Ei kai tuolla budjetilla millään parempaa saa, jos kasaa setin itse maksaa pelkä kuitukin jo kympin-pari. Omana kommenttina että abborrehommiin ehdottomasti 1000 luokan kela, Ninja LT tai Regal LT joka itseltäkin yhdestä vavasta löytyy ja on kyllä todella smooth vekotus kaikin puolin. Saman hintaluokan Okuma on heikompi.
 
Liittynyt
28.12.2017
Viestejä
86
Toinen kuhareissu heitetty, tämä tarjosikin enemmän tapahtumia. Samaa Banjoa soittaen heti kahdella ekalla heitolla kalat.

Banjo tullut yleensä kaivettua esiin kun muut vieheet ei toimi. Tulen kohta siihen lopputulokseen että ruokakalaa etsiessä ei muita vieheitä edes tarvi :D

Satakunnan Isojärvellä komeeta kuparikylkeä kyllä.
Banjo, mikä banjo? Jigipyrstön malli? Kiinnostaa…
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 931
7-vuotiaalle pitäisi etsiä sopiva setti. Sen olen päättänyt että umpikelalla ei enää jatketa. Viime kesänä heitteli vielä ilman koukkuja Rapalan umpikela-ensisetillä ja on aika lelu. Olisiko joku 168cm UL-haspelisetti passeli? Vai pitääkö vavan olla vielä lyhyempi? Ei mielellään teleskooppia. Varmaan helpointa aloitella kevyillä kamppeilla?Järvi- ja jokikalastukseen tulisi. Ja hommalla tietysti todella kiire :D
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 088
Nämä ovat hintaisekseen asiallisia settejä, jos hommasta ei tulekaan mitään niin ei ole konkurssi. Löytyy 6-8 jalkaisella vavalla.

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 796
Pari aamua puistokalastusta New Yorkin central park:ssa. Kalaa nousi paljon paremmin kuin uskalsi edes kuvitella. Sessiot oli lyhkäisiä, pari tuntia per aamu siimat vedessä ja siihen päälle paljon kävelyä ja puiston ihmettelyä. Karppien keskikoko ihan jäätävä, kuvassa reissun pienin karppi
1655649518407.jpeg
Oletettu piikkimonni. Näitä löytyisi suomestakin1655649579235.jpeg
Kivat kalastusmökit/koditonsuojat/hääkuvapaikat ripoteltu ympäri puistoa. Mökit ihan rannassa, helppo noista kalastaa.

1655649654457.jpeg

Jos menette New Yorkiin niin ei ole huono idea pakata matkustusvapoja ja pieniä koukkuja mukaan. Paras syötti oli wanha leipä höystettynä rannassa olevien mulperipuiden marjoilla. Valtavankokoisista mulperipuista varisi marjoja veteen. Kalat+kilpparit ihan vauhkoina niiden perään. Pyörittelee syöttipallon ja koukku kärki ulos jääden palloon. Jos jaksaa käyttää painoa niin se helpottaa karpinkoukuttamista, ilman painoa tarvii olla valppaana ja tehdä vastaisku. Näkökalastus päiväseltään on hyvä vaihtoehto, aamuaikaisin kala oli pohjassa.
1655650009454.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 728
Mitkäs kuitusiimat on nykyään in? Jigivavan kaverina on nyt yoshinon g-poweria 14kg kestolla ja se on ollut kyllä mukavaa, ei tule solmuja ja on kestäny vähäiset käytöt todella hyvin. Toiseen vapaan meinasin varapuolalle pistää jotain 0,2mm kuitua hauen kesytykseen, ostaako tuota samaa vai onko ns.parempia tullut vuosien saatossa?
 
G-poweria tuskin mistään enää löytää, oli omakin lemppari jigikäytössä. Spiderwaren Steath smooth on sen jälkeen ehkä ollut mieluisin, muistaa vaan että on oikeasti pykälän paksumpaa kuin paketissa kerrotaan.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
1 004
Mitkäs kuitusiimat on nykyään in? Jigivavan kaverina on nyt yoshinon g-poweria 14kg kestolla ja se on ollut kyllä mukavaa, ei tule solmuja ja on kestäny vähäiset käytöt todella hyvin. Toiseen vapaan meinasin varapuolalle pistää jotain 0,2mm kuitua hauen kesytykseen, ostaako tuota samaa vai onko ns.parempia tullut vuosien saatossa?
kuituja on niin monenlaisia että parhaiten voi suositella jos tietää minkälaisia ominaisuuksia niissä arvostaa.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 384
Viestejä
4 159 193
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom