- Liittynyt
- 04.09.2018
- Viestejä
- 2 230
En usko, että kunnillekaan on mitään hyötyä tuosta ollut. Ymmärtääkseni monessa paikassa uusi työaika on järjestetty niin, että viikossa on yksi päivä mikä on puoli tuntia pidempi kuin ennen.Eiköhän saa.
MUTTA olen vahvasti sitä mieltä, että ainakaan omalla allalla (IT) ei ole oikeasti suurta hyötyä, että pakotetetaan "koiranruoka" koulutuksia ja ylitöitä ym. sen 24h vuodessa. Veikkaan, että meillä loppuu tämä pelleily ensi vuonna, ensimmäisenä vuonna ei oltu mukana.
Muuten kyllä ns talkoisiin olen valmis.
Mennään vaikka sitten siivoamaan nurkkia tai rankamettään kaikki.
edit. Työajan vähentäminen tehostaisi enemmän.
Jos olisi järjestetty niin, että ne kikypäivät pidetään kokonaisina tai puolikkaina päivinä niin aika olisi voitu siirtää järkevästi johonkin palvelutuotantoon. Esim terkkarit voisivat olla kolme päivää (tai vaikka kuutena lauantaina 8-12) vuodessa enemmän auki, millä voisi olla joku marginaalinen vaikutus jonoihin. En osaa kokonaisuutena arvioida onko muilla kunnan työntekijäryhmillä järkevää tekemistä ylimääräisinä päivinä vai menisikö kortin peluuksi ja peukaloiden pyörittelyksi.
Toki työntekijöiden kannalta varmaan mukavampi lusia nuo tunnit pala kerrallaan pitämällä pidempi ruokatauko kerran viikossa, mutta jos maksajan kannalta haluaa ajatella niin tuo puoli tuntia viikossa ei palvele yhtään ketään.
Itse oon julkisella kanssa, mutta meillä oli jo vuosikausia sitten sovittu pidemmästä työajasta niin tämä ei vaikuttanut omaan yksikköön mitenkään.