Minä vaihdoin alaa ja mietin pitkään, että saa nähdä miten työllistymisen suhteen käy. Tein kuitenkin kaikki AMK:in koulutehtävät yms. harrasteprojektit sillä ajatuksella, että jossain vaiheessa niitä tulisin ehkä tulevalle työnantajalle näyttämään. Eli se mitä tein, piti olla ns. "CV-materiaalin" tasoa (taso toki ajan saatossa noussut). Hakeuduin Buutin (Sarasen kaltainen) koodikoulutukseen ja sinne pääsin pitkälti nuiden aiemmin tehtyjen materiaalien avustamana/ansiosta, kun oli edes jotain näyttöä osaamisesta. Siellä koulutuksessa taas tein tehtävät samalla ajatuksella, että niistä on tulevaisuudessa hyötyä ja en mennyt sieltä missä aita on matalin. Palaute oli todella positiivista ja siltä reissulta jäikin sitten lopulta vakipaikka käteen. Ei kaduta tippaakaan, että "tuli panostettua" ilman välitöntä mielihyvää (palkkaa).
Eli sanoisin tärkeimmäksi seikaksi sen, että tekee vain parhaansa ja ei luovuta, eikä tee asioita sen pienimmän vaatimustason mukaan. Kaikki on siis mahdollista, jos itse niin vain päättää ja oikeasti tekee sen asian eteen jotain. Kukaan ei opi ymmärtämään esimerkiksi koodia kunnolla, jos sitä tekee vain silloin tällöin ja aina pysytellen mukavuusalueella.
Aiemmin olen 10v+ ajan toiminut hoitoalalla mm. mielenterveyspuolella ja tehnyt vastaanottotyötäkin. Todella monilla ihmisillä tuntuu olevan sisäänrakennettu jokin ihmeellinen ajatusmalli, ettei yrittäminen ja pienien askelien ottaminen kannata. Pelätään niin kovasti sitä epäonnistumista jo etukäteen, ettei lähdetä edes kokeilemaan. Lopulta vuodet vierii ja ollaan siinä samassa lähtöpisteessä miettimässä maailman epäreiluutta. Mutta mitä jos kaikki nuo vuodet olisi tehnyt vaikkapa tunninkin verran viikossa jotain sen itse asian eteen? Voisiko tilanne olla erilainen? Siksi hoitajana aina tehtiinkin asiakkaiden kanssa erilaisia "portaita" joiden sisällöt suunniteltiin tarkoin ja mietittiin tarkat tavoitteet. Jos haluaa vuoden päästä olla maratonkunnossa, ei masentuneena se ensimmäinen tavoite ole huomenna lähteä 10km lenkille, vaan se ensimmäinen porras voi olla vaikkapa asunnosta ulkona käyminen tai korttelin kiertäminen. Ja jokainen askel vie asiassa aina eteenpäin, kohti sitä päätavoitetta joka alkuvaiheessa voi tuntua hyvinkin mahdottomalta.