• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Israel, Jerusalem, palestiinalaiset ja kumppanit

JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 842
Minä ehdotin tuon kaltaista käyttäen puolueettomia joukkoja. Israelin ja Palestiinan välillä on liikaa historiaa, jotta tuo toimisi Israelin joukoilla.
UNIFIL-joukkoja jo käytetään Libanonissa eikä sekään ole toiminut oikein millään järkevällä mittapuulla. Enkä oikein keksi kuka haluaisi alkaa tapattaa omia sotilaitaan tuolla, koska jokainen puolueeton joukko, joka yrittäisi puuttua terroristien tekemisiin joutuisi saman tien tulilinjalle. Jolloin tilanne olisi lähinnä se, että terroristijärjestöt jatkaisivat kuten ennenkin, mutta niillä olisi vain uusi ihmiskilpi lisää...
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 268

Toivottavasti myös Israelin johto joutuu näistä vastuuseen.
Kannattaa miettiä, onko tuon uutisen lähde uskottava. Lisäksi kannattaa hahmottaa se, että terroristille omankin puolen lapsen henki voi olla sellainen työkalu, että lapsi on arvokkaampi kuolleena, kuin elävänä. Eli vaikka lääkäri(t) puhuisivat totta, niin lapset voivat jopa olla ihanhyvin omien telottamia..

Näkisin, että pitäisi kaivaa kiistämättömät todisteet siitä, että israelilaiset nimenomaan ampuivat nuo lapset ja ilman syytä.. Toki jos lapsella oli esim pommiliivi ja juoksi kohti (kasvatuksen huomioon ottaen, täysin mahdollista), niin laukaus päähän on kaikkien kannalta paras ratkaisu, sillä pommin laukeamisen ja sivullisten uhrien todennäköisyys on silloin pienin. Kannattaa muistaa, että jo päiväkotinäytelmissä tuolla tapetaan juutalaisia.. Lasten aivopsesu islamistien toimesta on tuolla jotain, mitä länsimaiset ihmiset eivät näköjään kovinkaan helposti sisäistä, vaikka se hierottaisiin päin naamaa, useampia kertoja..
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 355
UNIFIL-joukkoja jo käytetään Libanonissa eikä sekään ole toiminut oikein millään järkevällä mittapuulla. Enkä oikein keksi kuka haluaisi alkaa tapattaa omia sotilaitaan tuolla, koska jokainen puolueeton joukko, joka yrittäisi puuttua terroristien tekemisiin joutuisi saman tien tulilinjalle. Jolloin tilanne olisi lähinnä se, että terroristijärjestöt jatkaisivat kuten ennenkin, mutta niillä olisi vain uusi ihmiskilpi lisää...
Joukoilla täytyisi olla oikeus käyttää voimaa ihmisoikeuksien puitteissa. Ei Israelkaan tilannetta ole saanut kuriin vuosikymmenien aikana, enkä usko täyden miehityksenkään onnistuvan. Täytyisi katsoa mallia sieltä, jossa on saatu jonkinlainen rauha aikaan.
 
Liittynyt
17.06.2018
Viestejä
9 355
Kannattaa miettiä, onko tuon uutisen lähde uskottava. Lisäksi kannattaa hahmottaa se, että terroristille omankin puolen lapsen henki voi olla sellainen työkalu, että lapsi on arvokkaampi kuolleena, kuin elävänä. Eli vaikka lääkäri(t) puhuisivat totta, niin lapset voivat jopa olla ihanhyvin omien telottamia..

Näkisin, että pitäisi kaivaa kiistämättömät todisteet siitä, että israelilaiset nimenomaan ampuivat nuo lapset ja ilman syytä.. Toki jos lapsella oli esim pommiliivi ja juoksi kohti (kasvatuksen huomioon ottaen, täysin mahdollista), niin laukaus päähän on kaikkien kannalta paras ratkaisu, sillä pommin laukeamisen ja sivullisten uhrien todennäköisyys on silloin pienin. Kannattaa muistaa, että jo päiväkotinäytelmissä tuolla tapetaan juutalaisia.. Lasten aivopsesu islamistien toimesta on tuolla jotain, mitä länsimaiset ihmiset eivät näköjään kovinkaan helposti sisäistä, vaikka se hierottaisiin päin naamaa, useampia kertoja..
Mitä todisteita meillä on, että yhdysvaltalaiset lähteet valehtelevat taikka palestiinalaiset tappaisivst omia lapsiaan?
 
JLM

Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 842
Joukoilla täytyisi olla oikeus käyttää voimaa ihmisoikeuksien puitteissa. Ei Israelkaan tilannetta ole saanut kuriin vuosikymmenien aikana, enkä usko täyden miehityksenkään onnistuvan. Täytyisi katsoa mallia sieltä, jossa on saatu jonkinlainen rauha aikaan.
...mikä johtaisi lähinnä siihen, että sotiminen jatkuisi mutta siellä olisi vain uusi osapuoli sotimassa. Toki olisi silloin mielenkiintoista nähdä vaihtosuhde terroristien ja siviilien välillä, sekä se mitä siinä vaiheessa sanottaisiin erinäisistä ihmisoikeuksiin liittyvistä jutuista..... :)

Lähinnä tässä on nyt sellainen pieni juttu, että todellisuudessa kenelläkään ei ole keinoa tuon konfliktin lopettamiseksi. Niin kauan kun kansanmurhaa saa täysin avoimesti suunnitella ja pyrkiä toteuttamaan, samalla kun sitä vastaan saa käydä niin suurin rajoituksin ettei sillä ole mitään merkitystä mihinkään niin konflikti jatkuu hamaan maailmanloppuun. Se ei ole kivaa, mutta todellisuus harvemmin on.

Mitä todisteita meillä on, että yhdysvaltalaiset lähteet valehtelevat taikka palestiinalaiset tappaisivst omia lapsiaan?
Eihän se ole mitään uutta että palestiinalaiset ampuvat omiaan kohti kun siitä koetaan olevan hyötyä. Videomateriaaliakin on miten isä yrittää saada IDF:n sotilaita ampumaan taaperoikäisen lapsensa. Ja ihan yleisesti ottaen palestiinalaiset puhuvat lapsistaan tulevina marttyyreina, mistä ihan virallinenkin palestiinalaishallinto (se mikä kuulemma on jotenkin kovin maltillinen) maksaa aika isot rahat.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
TIlannehan alueella on kärjistynyt sellaiseksi että se pitäisi vain viheltää poikki.
Tilanne on vihelletty poikki jo lukuisia kertoja viimeisen sadan vuoden aikana, ja silti sama paska aina toistuu.

Hyvä että Israel tekee asialle jotain oikeasti, kun huomaa etteivät muut tee. Hoidetaan ongelma pois päiväjärjestyksestä ettei sama paska jatku taas seuraavat sata vuotta, silloinkin uusilla lapsiuhreilla.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
Kun puhutaan palestiinalaisiin kohdistuvasta apartheidista, miksei koskaan mainita Libanonia, tai vaikka sitten Jordaniaa? Miksi aina vaan Israel Israel Israel? Voisiko joku propalestiinalainen selittää?

Tässä hieman asiaa valottava video:

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
12 268
Mitä todisteita meillä on, että yhdysvaltalaiset lähteet valehtelevat taikka palestiinalaiset tappaisivst omia lapsiaan?
Palestiinalaiset ovat siellä gazassa kelvottoman yhteiskuntajärjestelmän, nimeltä islam mädättämiä. Sen takia en pidä tilannetta mitenkään mahdottomana. Ei siellä ajatella, niinkuin länsimaissa, Ihmisarvo ei todellakaan ole islamissa määritelty alkuunkaan, niinkuin se länsimaissa käsitetään. Samoin lastenkin asema.

Sillä ei ole merkitystä, minkämaalaisia ne lääkärit on. Sillä taas on, ovatko ne muslimeja. Muslimi voi helposti valehdella ei muslimille, esim tiedotusvälineen edustajalle tai toiselle lääkärille jne.. Se nyt vain on valitettavasti osa islamin oppia, eikä se ole edes mikään salaisuus.

Islam on erittäin haitallinen ja vaarallinen ja se pitäisi kertakaikkisesti mielluiten kieltää länsimaissa tai ainankin pistää valvonnan alle. Muuten tulee rauhattomuksia ja sotia, niinkuin tuollakin. Katastrofaalisin virhe on kuvitella, että islamin kanssa tulee toimeen sallimalla perseilyt ja kääntämällä toinenkin poski. Sen tulosta soditaan nyt tuolla gazassa, tälläkertaa.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
Joukoilla täytyisi olla oikeus käyttää voimaa ihmisoikeuksien puitteissa. Ei Israelkaan tilannetta ole saanut kuriin vuosikymmenien aikana, enkä usko täyden miehityksenkään onnistuvan. Täytyisi katsoa mallia sieltä, jossa on saatu jonkinlainen rauha aikaan.
Intian ja Pakistanin ratkaisu voisi toimia tuollakin. Eli, kaikki muslimit, mielellään myös Israelissa jo asuvat (paitsi jos ovat jo täysin kotoutuneet eivätkä aiheuta juutalaisille harmia), siirretään läheisiin arabimaihin (joista heidän isoisänsä jne. ovat aikoinaan Israelin alueelle pääasiassa tulleetkin vuodesta 1917 eteenpäin), ja juutalaiset jäävät Israeliin.

Vastaavasti kaikista läheisistä arabimaista voisivat juutalaiset siirtyä Israeliin uuteen turvasatamaan... ai niin mutta hehän tekivätkin jo niin 1948 alkaen muutaman vuoden aikana ja myöhemmin Iranista, ainakin yli 700.000 juutalaista pakeni muslimimaista henkensä edestä Israeliin.

Sama toimi Intiassa ja Pakistanissa, muslimit siirrettiin Pakistaniin ja hindut Intiaan, ja homma alkoi toimia edes jotenkin, jatkuvan sisällissodan sijaan.

(Trans-)Jordanian oli tarkoitus olla juuri arabeille. Kaikki alueellla asuneet juutalaiset muuttivatkin sieltä pois, nykyisen Israelin alueelle. Kuitenkaan nykyisen Israelin alueella asuneet arabit eivät vastaavasti muuttaneetkaan Jordanian alueelle, outoa? Siksi Jordanian lisäksi nykyistä Israelin hallitsemaakin aluetta on yritetty edelleen pilkkoa osiin jotta arabit saisivat vielä siitäkin osansa.

Suurin ongelma tosin on ettei arabeille, tässä tapauksessa siis palestiinalaisille (erotukseksi arabeista jotka ovat Israelin kansalaisia; he eivät ole "palestiinalaisia" vaikka HS:n toimittajat joskus niin esittävät), ei kelpaa minkäänlainen kahden valtion ratkaisu, eli että juutalaisten Israel on olemassa missään muodossa. Kaiken pitää olla muslimienemmistön hallussa. Se on tärkein syy miksi rauhaa alueelle ei saada ehkä koskaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
788
Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoğan on uhannut, että Turkki hyökkää Israeliin. Asiasta kertoo esimerkiksi Jerusalem Post. Erdoğania on ainakin aiemmin heinäkuussa närästänyt se, että Nato pyrkisi auttamaan Israelia sen taistellessa terroristijärjestö Hamasia vastaan Gazassa.

Saa nähdä saako tälläiset puheet nostettua Erdoganin puolueen tukea, ja alkaako jotain tapahtuakin puheiden lisäksi.
 
Liittynyt
04.01.2022
Viestejä
280
Kohta Libanonia pommitetaan tuusan nuuskaksi, veikkaan.

Silliä Israel taktiikka on aina ollut , iskemme 100 kertaisetsi takaisin
ja kysymme kannatiko meille vit*****

Liittynyt
04.01.2022
Viestejä
280
Asiaton käytös - Käytä kuvia, videoita ja linkkejä ainoastaan tukemaan asiaasi ja avaa niiden sisältö oleellisilta osin muille keskustelijoille.
Israelin uutiset , hyvä nähdä asian joka puolelta

Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 117
Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh salamurhattu asunnossaan Teheranissa. Tuskin mikään muu kuin Mossad ollut asialla, hoituuhan se noinkin jos pidätysmääräys ei toimi.

Äijä juhli ja iloitsi 7. lokakuuta tapahtuneista iskuista siviilejä, lapsia, nuoria viattomia ihmisiä kohtaan ja uhosi kuinka panttivankeja ei vapauteta. Virnu oli kova kun muiden Hamasin johtajien kanssa juhlittiin joukkoteurastusta ja joukkoraiskausta. Onkohan nyt Mossadin miehet/naiset jättäneet konepistoolin luodinrei'illä samanlaisen virnun hänen naamalleen kuin silloin?

Fuck around, find out.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.06.2022
Viestejä
859
Hamasin poliittinen johtaja Ismail Haniyeh salamurhattu asunnossaan Teheranissa. Tuskin mikään muu kuin Mossad ollut asialla, hoituuhan se noinkin jos pidätysmääräys ei toimi.

Olipa hyvän mielen uutinen!
Israel ei vain uhoa vaan oikeasti laittaa Hamasin johdon maksamaan lokakuun iskusta omalla verellään.

Onhan tässä vielä listaa jäljellä
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 327
Ei kiinnosta? Hamas on tuomittu terrorijärjestöksi, kyllä se aika raskasta tuomitsemista on. Kyse on siitä, että terrorismiakin vastaan taistellessa pitää kunnioittaa ihmisoikeiksia. Yhdysvallat sai aiemmin huutia tästä. Osan mielestä taas kaikki keinot ovat sallittuja ja terroriin saa vastata ihmisoikeusrikkomuksin. Se että vaaditaan Israelua tilille, ei missään muodossa tarkoita, että hyväksyttäisiin Hamasin teot.
Gaza pitäisi tuomita terroristivaltioksi, sen tavoite on ollut julkisesti terroristinen jo perustamisestaan lähtien. Sen sijaan että ihmiset kannattaisivat pakotteita tällaista järjestelmää vastaan, sinne on vuosikausia kärrätty apua.

Tilanne olisi sama jos Venäjän toimista syytettäisiin vaan "Putinin sotajoukkoa", joka hallitsee Venäjällä ja hyökkäilee naapurimaihin ja mitään pakotteita tai vastuuta ei itse Venäjää vastaan kannatettaisi.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 117
Olipa hyvän mielen uutinen!
Israel ei vain uhoa vaan oikeasti laittaa Hamasin johdon maksamaan lokakuun iskusta omalla verellään.

Onhan tässä vielä listaa jäljellä
Tämä on myös Iranin kannalta paha imagotappio. Iran oli käytännössä täysin varmasti lokakuun 7. päivän hyökkäyksen takana joten nyt tämä salamurha on osoitus kaikille Israelin vastustajille ja Iranin kavereille että jos lähdette mukaan näihin projekteihin niin olette itse allekirjoittaneet oman teloitusmääräyksenne. Edes Iranin omien rajojen sisällä kukaan ei ole turvassa joka on hyökännyt Israelia vastaan. Siinä voi mennä päiviä, viikkoa, kuukausia tai vuosia mutta jos kerran tuon virheen on tehnyt niin joku päivä Mossad tulee ja peli oli sillä selvä.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Peukkuja Haniyehin tappamiselle (kumma että Israelin ei näköjään tarvinnut pommittaa koko Teherania paskaksi, vaan kykenee täsmäiskuihin)

Ja sitten vähemmän peukkuja, Netanjahu lykkää sairaiden lasten hoitoon pääsyä Gazasta, koska Hizbollahin isku:

Ja israelilaiset menivät mellakoimaan IDF:n sotatuomioistuimeen, koska eivät tykänneet että sotilaita syytettiin vangin raiskauksesta. Siellä oli mikana tukemassa myös knessetin jäsen.

Ja tietenkin kun ministereinä on Smotrich ja Ben-Gvir niin Israel joutuu nyt kipuilemaan, onko se oikeusvaltio vai normi Lähi-Idän teokratia.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 968
Kohta Libanonia pommitetaan tuusan nuuskaksi, veikkaan.

Silliä Israel taktiikka on aina ollut , iskemme 100 kertaisetsi takaisin
ja kysymme kannatiko meille vit*****

”Libanonin” ja ”Hizbollahin” välillä on iso ero, ja Israel tietää sen hyvin. Veikkaan, että iskut tulevat keskittymään Hizbollahiin tai infraan vaikka vähän voikin rapatessa roiskua.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 407
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 917
Samassa rankennuksessa on tieotojen mukaan ollut Palestiinan Islamistisen Jihadin johtaja. Israel olisi halutessaan voinut laittaa koko rakennuksen maantasalle. Mahtaa kaveri rukoilla kiitosta Allahille, että paikalla oli häntä arvokkaampi kohde ja Israel päätti iskeä kirurgintarkalla täsmäiskulla.

Salamurha suoritettiin Israelilais-median mukaan lähelläolevasta rakennuksesta Israelilaisella Spike-panssarintorjuntaohjuksella. Islamistiterroristin henkivartija vuosi Iranilais-median mukaan tiedon missä huoneistossa terroristipelle nukkui.

Iranian media reported on Wednesday that a bodyguard of Ismail Haniyeh, the chief of Hamas's political bureau, leaked critical information leading to his assassination.

According to the report, an Israeli-made Spike short-range missile targeted Haniyeh's bedroom.
The missile was launched from a building close to where the Hamas leader was staying, with some reports suggesting it was fired from within Iranian territory
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 117
Tämä on varmastikin vitsi.
Vitsi kun yrityksesi sotkea keskustelu disinformaatiolla epäonnistui? Israel on nimenomaan tunnettu jo vuosikymmenien ajan siitä että he tekevät kirurgisen tarkkoja täsmäiskuja. Täsmäisku ei tarkoita sitä että ikkunasta lentää sisään joku kärpäsen kokoinen raketti joka ainoastaan osuu kohteen pääkoppaan ja ettei kukaan muu koskaan loukkaannu 100% varmuudella.
 
Tässä vain yksi pieni esimerkki "maailman moraalisimmasta armeijasta"

Kirurgisen tarkkaa työtä totta tosiaan.
 
Liittynyt
14.08.2023
Viestejä
1 117
Tässä vain yksi pieni esimerkki "maailman moraalisimmasta armeijasta"

Kirurgisen tarkkaa työtä totta tosiaan.
Nyt oli jo niin huonoa propagandaa että annan mahdollisuuden vetää takaisin ja voidaan olettaa ettet koskaan postannut tätä.

Sota-alueella...on sota? Ihanko totta? Raunioita? Eikö Israel ainoana valtiona maailman historiassa kyekään käymään sotaa ilman että kaikki näyttää kuin kesäpäivältä Helsingin Esplanaadilla? Käsittämätöntä!

Toiseksi Israel ei ole vastuussa siitä että apina-terroristit räjäyttelevät omia rakennuksiaan, tappavat siviilejä ja varastoivat raskaita aseita ja räjähteitä tiheillä siviilialueilla jotka iskujen yhteydessä räjähtävät ketjureaktiossa.
 
Tuossa reserviläinen ihasteli, että saivat paljon tuhoa aikaan ja toivoi että samalla linjalla jatketaan, jotta palestiinalaiset eivät koskaan pääse palaamaan.

Ja kuten sanoin, yksi pieni esimerkki.

Aika lailla Israelin linja se on ollut.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Onhan se varmaan shokki joillekin, että sodan keskellä sotivat ihmiset toivovat toisen osapuolen täydellistä tuhoamista.
Varmasti kohtelevat siviilejä erinomaisesti ja välttävät siviiliuhreja parhaansa mukaan.

Varsinkin kun on vielä reserviläisarmeija kyseessä.

Omien sotarikosten kuvaaminen ja someen laitto on aika tavallista:

Tuossa taas pienenä esimerkkinä vesilaitoksen räjäyttäminen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.08.2022
Viestejä
212
Ei sinänsä ihme ole nuo ihmiset ovat kasvaneet jatkuvan terrorismin ja raketti iskujen pelossa. Kerran kun pääsee antamaan takaisinpäin niin kyllähän siinä varmasti tulee ylilyöntejä. Julmuudet kuuluu sotimiseen ja on aika kuulunut.
 
Miten arvioisit sen, että Israel päättää että sairaalahoitoa tarvitsevat lapset ovat hyvä kollektiivisen rangaistuksen kohde?
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
Tuossa reserviläinen ihasteli, että saivat paljon tuhoa aikaan ja toivoi että samalla linjalla jatketaan, jotta palestiinalaiset eivät koskaan pääse palaamaan.
Jep talvisodassakin suomalaiset sotilaat sanoivat ilkeyksiä venäläisistä, kuten myös ukrainalaissotilaat nykyisin. Aivan kauheaa, ilkeyksien sanominen vastapuolesta sodassa pitäisi olla vähintään sotarikos! Eivätkö he ajattele vihollisen tunteita?

Kyllä, gazalaiset ovat osallisia Hamasin tekoihin, iloitsivat suuresti tapetuista ja maassa raahattavista israelilaissiviileistä ja yleensäkin päästivät Hamasin valtaan. En osta väitettä että Gazassa muka vaan on pieni marginaalinen terroristijoukko ja 99% gazalaisista on rauhaarakastavia viisivuotiaita tyttöjä jotka vain haluaisivat leikkiä nukeillaan.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Jep talvisodassakin suomalaiset sotilaat sanoivat ilkeyksiä venäläisistä, kuten myös ukrainalaissotilaat nykyisin. Aivan kauheaa, ilkeyksien sanominen vastapuolesta sodassa pitäisi olla vähintään sotarikos! Eivätkö he ajattele vihollisen tunteita?
Mitä mieltä sinä olet kollektiivisen rangaistuksen kohdistamisesta sairaalahoitoa tarvitseviin lapsiin?

e. Miten johto käyttäytyy ja hyväksyy, niin muut seuraa.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
Mitä mieltä sinä olet kollektiivisen rangaistuksen kohdistamisesta sairaalahoitoa tarvitseviin lapsiin?

e. Miten johto käyttäytyy ja hyväksyy, niin muut seuraa.
Siitä ettei kyseessä todellisuudessa ole mikään "kollektiivinen rangaistus" pieniin orpoihin viattomiin pikkulapsiin.

Mitä mieltä sinä olet siitä että palestiinalaisäidit sanovat lastensa suurin kunnia olla kuolla marttyyreina, eli terroristeina? Millainen äiti toivoo lastensa kuolemaa? Joku aivopesty idiootti? Suomessa sellaisilta äideiltä otettaisiin lapset pois.

Mitä mieltä olet siitä että kaikki arabimaat kieltäytyvät ottamasta hädänalaisia kirkuvia ja nälkäänäkeviä palestiinalaislapsia vastaan pakolaisina? Libanonkin on jo pitkään yrittänyt saada omat palestiinalaisensa, jotka ovat asuneet alueella jopa 1948 lähtien (useimmat siis syntyneet Libanonissa), potkittua Israelin puolelle, eikä anna heille kansalaisuutta, oikeutta tehdä useimpia töitä, ei samaa sosiaaliturvaa kuin libanonilaisilla jne.? Selkeää apartheidia. Myös Jordania poisti Länsirannan palestiinalaisilta Jordanian kansalaisuuden 80-luvulla. Millainen maa hylkää omat kansalaisensa? Sama kuin jos Suomi olisi sanonut Karjalan evakoille että sori ette ole enää Suomen kansalaisia, älkää tulko Suomeen.

EU-maat sentään ovat ottaneet avosylin ukrainalaisia vastaan pakolaisina, arabeja ei palestiinalaisten ahdinko kiinnosta, muuta kuin aseena Israelia vastaan. Joku algerialainenkin judoka osoitti olympialaisissa mieltään israelilaisjudokaa vastaan perusteena palestiinalaiset; kuinka monta palestiinalaispakolaista Algeria on ottanut tänä vuonna vastaan?

Taitaa johtua paskasta kulttuurista missä ei todellisuudessa välitetä muiden kärsimyksestä.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Siitä ettei kyseessä todellisuudessa ole mikään "kollektiivinen rangaistus" pieniin orpoihin viattomiin pikkulapsiin.
Tämä ei nyt oikein vastaa kysymykseeni. Israel oli suostunut lähettämään nämä lapset Emiraatteihin hoitoon, mutta lykkää sitä koska Hizbollahin isku.

Se on kollektiivinen rangaistus, jossa Israel ei näe mitään väärää.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
337
Olipa hyvän mielen uutinen!
Israel ei vain uhoa vaan oikeasti laittaa Hamasin johdon maksamaan lokakuun iskusta omalla verellään.
Onhan tässä vielä listaa jäljellä
Netanjahu on mies joka pitää sanansa. 7.10.2023 Hamasin raukkamaisten iskujen jälkeen Netanjahu kommentoi mediassa, että vihollinen tulee maksamaan ennennäkemättömän hinnan.
"I am initiating an extensive mobilization of the reserves to fight back on a scale and intensity that the enemy has so far not experienced. The enemy will pay an unprecedented price,” Netanyahu said.
 
Liittynyt
12.10.2021
Viestejä
2 789
Tämä ei nyt oikein vastaa kysymykseeni. Israel oli suostunut lähettämään nämä lapset Emiraatteihin hoitoon, mutta lykkää sitä koska Hizbollahin isku.

Se on kollektiivinen rangaistus, jossa Israel ei näe mitään väärää.
Se ei ollut kollektiivinen rangaistus vaan Netanyahu ajatteli siinä vain kyseisten lasten turvallisuutta, ei uskaltanut lähettää heitä matkaan kun on tilanne päällä.

Jokainen uskoo mitä haluaa, jotkut ilmeisesti haluavat uskoa Israelin motiivien aina olevan pahinta mahdollista laatua ellei jopa pahempaa. Tiedäthän, ne idiootit jotka väittävät Israelin suorittavan "kansanmurhaa" vaikka mikään ei viittaa siihen, tai sitten Israel on oudon kyvytön suorittamaan kansanmurhaa.
 
Tämä nyt on omasta päästäsi keksittyä.

"Prime Minister Benjamin Netanyahu ordered on Sunday to delay the transfer of sick and wounded children from the Gaza Strip to the United Arab Emirates for treatment, according to a source familiar with the matter who spoke to Haaretz. The source stated that Netanyahu made this decision due to the deaths of 11 children and teenagers from the rocket strike in Majdal Shams."

Liittynyt
23.08.2019
Viestejä
60

Voisit itse lopettaa tarinoiden värittämisen. Luettavissa oleva osa linkkiäsi ei varsinaisesti sano juuta eikä jaata oliko kyseessä turvallisuus vai kosto. Lisäksi lykkäys kesti yhden vuorokauden ja evakoinnit alkoivat tiistaina [lähde]. Silti kirjoitat vielä tänään kuin niitä edelleen lykättäisiin:
Israel oli suostunut lähettämään nämä lapset Emiraatteihin hoitoon, mutta lykkää sitä koska Hizbollahin isku.
Olisi myös hyvän keskustelun mukaista vastata timppelin vastakysymykseen, kun oma tyyli tuntuu pyörivän johdattelevien kysymysten viskomisessa.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 917
Tämä nyt on omasta päästäsi keksittyä.

"Prime Minister Benjamin Netanyahu ordered on Sunday to delay the transfer of sick and wounded children from the Gaza Strip to the United Arab Emirates for treatment, according to a source familiar with the matter who spoke to Haaretz. The source stated that Netanyahu made this decision due to the deaths of 11 children and teenagers from the rocket strike in Majdal Shams."

Lähteenä ääri-vasemmistolainen lehti, joka tekee kaikkensa Netanyahun kattamiseksi.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Voisit itse lopettaa tarinoiden värittämisen. Luettavissa oleva osa linkkiäsi ei varsinaisesti sano juuta eikä jaata oliko kyseessä turvallisuus vai kosto. Lisäksi lykkäys kesti yhden vuorokauden ja evakoinnit alkoivat tiistaina [lähde]. Silti kirjoitat vielä tänään kuin niitä edelleen lykättäisiin:
Kyllä, kerron myös vanhempia uutisia, joka kertoo Israelin johdon mielenmaisemista.

Olisi myös hyvän keskustelun mukaista vastata timppelin vastakysymykseen, kun oma tyyli tuntuu pyörivän johdattelevien kysymysten viskomisessa.
Jos minun viestiini vastataan whataboutismilla, niin ignoraan sen osan.
 
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Voisit myös olla vääristelemättä tapahtumia. Vai katoavatko omaan mielenmaisemaan sopimattomat uutiset samaiseen ignoreen kuin kanssakeskustelukin?
Mitä vääristelin? Minä sanoin, että Netanjahu teki päätöksen lykätä sairaalahoitoon pääsyä Hizbollahin iskun takia.

Israelin pääministerin reaktiona oli kollektiivinen rangaistus asiaan liittymättömien lapsiin kohdistuen.
 
Liittynyt
31.10.2019
Viestejä
1 327
Mitä vääristelin? Minä sanoin, että Netanjahu teki päätöksen lykätä sairaalahoitoon pääsyä Hizbollahin iskun takia.

Israelin pääministerin reaktiona oli kollektiivinen rangaistus asiaan liittymättömien lapsiin kohdistuen.
Kyllä mulle ainakin jäi sellainen kuva että lastet jätettiin toimittamatta hoitoon, kunnes joku korjasi että lento myöhästy päivällä.

Edit. On tietenkin ymmärrettävää että et heti voinut tietää että kyse oli vain päivän viivästyksestä, mutta nyt kun asia on tiedossa, niin asiasta vauhkoamista voisi vähän hillitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.02.2018
Viestejä
3 635
Kyllä mulle ainakin jäi sellainen kuva että lastet jätettiin toimittamatta hoitoon, kunnes joku korjasi että lento myöhästy päivällä.

Edit. On tietenkin ymmärrettävää että et heti voinut tietää että kyse oli vain päivän viivästyksestä, mutta nyt kun asia on tiedossa, niin asiasta vauhkoamista voisi vähän hillitä.
Oma pointtini on se, että kyseessä on Israelin johdon reaktio, joka kertoo ihan moraalista ja suhtautumisesta palestiinalaissiviileihin (ja tämä taas kerran on vain yksittäinen esimerkki, etninen puhdistus on parin israelilaisministerin toivoma vaihtoehto)

Ja se paska kuuluisasti valuu alaspäin "maailman moraalisimpaan armeijaan."
 
ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 456
Elokuvaa/dokkaria odotellessa. Mossadilla on mielenkiintoisia hommia tarjolla.
Mossad on kyllä jääkylmä operaattori, ei tuollaista jamesbond -shittiä tehdä kuin elokuvissa.

Miten hitossa tuo on oikein onnistuttu vetään läpi? Hessut oli sitä mieltä että PST -ohjuksella, mutta miten hemmetissä joku Iippojen salamurhaaja pääsis hiippaileen keskelle Teherania Spike repussa? Jossain puhuttiin että Rampage -ohjuksella ammuttu, mutta miten, sen kantama on 250km korkealta ammuttuna, eli koneen olisi pitänyt lentää yli 1000km vihamielisen ilmatilan läpi että olisi päässyt edes ampumaetäisyydelle.

Noin logistiikkamielessä en pidä oikein todennäköisenä että tuo oltaisiin tehty pitkän kantaman aseella Israelista käsin, ihmiset on kuitenkin liikkuvia kohteita ja jos haluat olla about varma että kaveri saadaan hengiltä, niin "laukaus" ei mielellään saisi lähteä yli tuntia ennen osumaa, niinkuin Israel -> Teheran -iskussa väkisinkin olisi. Kiva kun se jotain Syyrian ja Irakin solia tunnin seikkaillut F-35 pääsee just iskuetäisyydelle kun Ismail päättääkin mennä kellariin etsimään lisää hummusta leivän päälle... Ja oli tuo tehty läheltä tai kaukaa, niin käytännössä pitää olla timanttinen onsite -tiimi mestoilla, ja ne tuskin voivat olla mitään kipa päässä heiluvia käkkärätukkia, vaan käytännössä jotain hyvin paikallisessa menossa messissä olevia, todennäköisesti iranilaisia tai sitten jotain Hamasin sisäpiiriä. Jos ei ollut pommiattentaatti vaan oikeasti talon ulkopuolelta tullut räjähde, niin ehkä ennemmin joku ukrainalaistyylinen FPV drone kuin joku PST -ohjus, mutta toisaalta jos jäät Iranissa vallankumouskaartin ratsiaan niin en tiedä onko siinä mitään eroa että onko sulla repussa DJI vai sinko, nosturista päädyt killumaan ihan samalla tavalla.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
248 616
Viestejä
4 336 163
Jäsenet
72 248
Uusin jäsen
Tumpel0

Hinta.fi

Ylös Bottom