Nyt on itsellä ollut pari viikkoa tuo Strongi testissä. Otin sen aikalailla puhtaasti redditin keskusteluiden pohjalta, ja täytyy myöntää, että koko palvelu alkoi epäilyttämään enemmän oston jälkeen täältä luettuani muutaman tyypin mainostusta ko. lafkasta. En tiedä onko kyseiseiset jampat jälleenmyyjiä vai ketä, mutta vähän yltiöpositiivisien kuvan tästä palvelusta heiltä ainakin saa.
Itseäni ei palvelussa oikeastaan kiinnosta lainkaan suomen kanavien tarjonta, joten se ei itseäni haittaa. Täällä on kuitenkin puhuttu, että kaikki näkyy, mikä näkyy livegollakin, poisluettuna ruutu+, mikä ei kyllä pidä paikkaansa. Lähellekkään kaikki pelit ei ilmesty tuonne viaplayn fi ppv kategoriaan, eikä tältä tarjoajalta löydy kaikkia viapalyn kanavia mitä televisiossa näkyy. Suurin osa viaplayn tarjonnasta kyllä näkyy suomesta, mutta epg(? eli kanavaluettelo?) ei tosiaan pidä lähellekkään paikkaansa ja oikeaa streamia saa kyllä etsiä.
Jos Strongin ottaa sitä varten, että katsoo ulkomaalaista tarjontaa, niin siihen ei varmaankaan tule pettymään tarjonnan puolesta. Nuo eventit tosin ovat kyllä täällä aivan yksi tyhjän kanssa, sillä futis @25hz on sellaista roskaa etten toivo sitä kokemusta kellekkään. Itse olen tehnyt niin, että olen kaivellut netistä miltä kanavalta matsi oikein tulee, ja valinnut sitten kanavaluettelosta joko 4k tai 1080p lähetyksen oikealla taajuudella ja mennyt sitten sillä.
Itse tosiaan katselen täältä lähinnä sporttia (liiga, änäri, bundesliga, mese, valju), eli varsinkaan leffa- ja sarjatarjontaan en oikein osaa sanoa juuta tai jaata. Olettaisin, että jos hinta on ykköstekiä, niin suomalaiselle se livego on kuitenkin lähtökohtaisesti parempi valinta. Strongin puolesta kuitenkin mainittakoon se, että tällä lyhyellä testillä kaikki mitä olen halunnutkin nähdä on tullut nähtyä, sekä kuvanlaatu sen oikean streamin löytämisen jälkeen on kyllä erittäin hyvä. Alkuun kyllä joutuu hetken välillä metsästämään sitä "oikeaa" streamia, koska jokaisella kanavalla on miljoona eri streamia, ja oma hisensen töllö ei osaa näyttää käytettäviä merkkejä kanavan nimessä oikein. Eli esimerkiksi nyt katsonnassa oleva tnt sports 1 1080p 50hz näkyy luettelossa nimellä tnt sports 1

. Tiedä sitten korjaantuisiko tuo sillä, että vaihtaisi pois tästä hotiptv sovelluksesta, täytyy tuota vielä testsilla.
Täytyy vielä loppuun ihmetellä, että mitä ihmettä nämä suomalaiset palveluntarjoajat tekevät maksukanavilla. Eihän tässä ole mitään järkeä, että näen valioliigan ja mestareidenliigan paljon paremmalla luvanlaadulla, kun "piratoin" sen. Nuo katsomon ja varsinkin viaplayn lähetykset on sellaista kuraa, että nyt parempaan tottuneena alkaa varmaan itkettämään jos niihin joutuu palaamaan.

Viimeksi muokattu: