Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)
Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.
Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.
Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.
Luulis yliopistollakin olevan tähdellisempää tekemistä - esim. tutkimus ja opetus - kuin kommentoida someidioottien höpinöitä.
Ei saa käyttää A-sanaa!Niinpä. Ongelma lähti etenemään, kun media ja yliopisto lähti mukaan henkilön vaatimuksiin, koska pelissä on karttana a******.
Haluan uskoa toimittajakollegoiden lähdekritiikkiin. En siis vieläkään epäile keijotusta. Hauska yksityiskohta kuitenkin on, että kyseisen opiskelijan sometili luotiin 21.2. eli Keijon nimipäivänä.
Ymmärrät varmaan, että joka yliopistolla on palkkalistoilla henkilö(itä), joiden työtehtäviin nimenomaan kuuluu aktiivisuus somessa. Oli kommentointi mitä tahansa, ei se ole tutkimuksesta ja opetuksesta pois. Sikäli kommenttis on melko pöhkö.Luulis yliopistollakin olevan tähdellisempää tekemistä - esim. tutkimus ja opetus - kuin kommentoida someidioottien höpinöitä.
Ei se ole vielä varmistunut, että tämä on ollut mikään keijotus, vaikka sellaiselta vaikuttaakin. Todellisuus on nykyään monesti pahempaa kuin tarkoituksellinen satiiri.Lopputulos Keijo vs. vedetettävät hölmöt 100-0.
Helsingin yliopiston vatipäätkin järjestävät 10 tuhannelle työntekijälle keijotuksen seurauksena kolmen työpäivän woke-rasismi-koulutuksen. 10 tuhatta työntekijää kertaa kolme työpäivää kertaa 8 tuntia per työpäivä tekee 240 tuhatta työtuntia.
Voisi kuvitella, että jonkinlainen kriittisen ajattelun alkeiskurssi olisi paljon tarpeellisempi.
Onks tää vitsi vai oikeasti totta? Aika paljon kyllä maailma muuttunut, kun ei voi olla varma :SLopputulos Keijo vs. vedetettävät hölmöt 100-0.
Helsingin yliopiston vatipäätkin järjestävät 10 tuhannelle työntekijälle keijotuksen seurauksena kolmen työpäivän woke-rasismi-koulutuksen. 10 tuhatta työntekijää kertaa kolme työpäivää kertaa 8 tuntia per työpäivä tekee 240 tuhatta työtuntia.
Voisi kuvitella, että jonkinlainen kriittisen ajattelun alkeiskurssi olisi paljon tarpeellisempi.
Joo tässä ei ole vielä keijotuksen kohde selvä. Ja mikä se keijotus itsessään on. Helsingin yliopisto kertoi, että henkilö on heillä vaihto-oppilaana, joten Keijon siirtoa odoteltavaLopputulos Keijo vs. vedetettävät hölmöt 100-0.
Helsingin yliopiston vatipäätkin järjestävät 10 tuhannelle työntekijälle keijotuksen seurauksena kolmen työpäivän woke-rasismi-koulutuksen. 10 tuhatta työntekijää kertaa kolme työpäivää kertaa 8 tuntia per työpäivä tekee 240 tuhatta työtuntia.
Voisi kuvitella, että jonkinlainen kriittisen ajattelun alkeiskurssi olisi paljon tarpeellisempi.
Luottakaa Afrikan tähden vuoksi kriisipuhelimia pystyttäviin, antirasismikoulutusta järjestäviin luotettaviin instituutioihin, älkää hassuihin sometileihin. Kuva Helsingin yliopiston koulutuksesta. Vasta orjakahleissa opin näkemään rakenteellisen rasismin
Helsingin yliopisto kiistää salaliittoteorian ja vakuuttaa, että kyseessä on oikea ihminen.
– Hän on meidän vaihto-opiskelijamme eli hänellä on määräaikainen opiskelijaoikeus tämän syksyn, Helsingin yliopiston kansainvälisen koulutusyhteistyön palveluiden päällikkö Minna Koutaniemi kertoo.
Koutaniemi ei turvallisuussyistä kerro tarkemmin opiskelijasta.
Sehän siinä juuri on, kun tämä woke-porukka ei suostu sellaiseen. "Minäminäminä vaadin seurauksia ja niin edelleen..."Pitäisi muistaa että jokaisella on oikeus loukkaantua mistä tahansa asiasta ja motkottaa muille siitä miten asiat on huonosti, mutta muiden pitää sitten käyttää järkeä sen suhteen että miten reagoidaan ja toimitaan. Lähdetäänkö yhden yksittäisen loukkaantujan takia muuttamaan koko yhteiskuntajärjestystä vai todetaanko vaan että "jos vituttaa niin sitten vituttaa, get over it".
Erityisesti tämä. Ei riitä edes että asia korjataan vaan pitää olla seurauksia ja seuraamuksia.Sehän siinä juuri on, kun tämä woke-porukka ei suostu sellaiseen. "Minäminäminä vaadin seurauksia ja niin edelleen..."
Ei riitä, että asia korjataan? Eipäs vääristellä siellä, vaikka saksalainen tässä ymmärsikin pelin ja leikin hengen hieman väärin. Se oli anteeksipyyntö, joka ei hänelle kelvannut, ei "korjaaminen". Mitä ne "seuraukset" sitten olisivatkaan, sitä on aivan paskanturhaa täällä jollain foorumilla arvailla.Erityisesti tämä. Ei riitä edes että asia korjataan vaan pitää olla seurauksia ja seuraamuksia.
Käsitit vissiin nyt edellisen väärin. Se ulisija siis nimenomaan vaati seurauksia, ei anteeksipyyntöjä. Hän sanoi, että tekijät (leikissä olleet opiskelijat mukaan lukien) eivät saa päästä tästä millään anteeksipyynnöllä.Ei riitä, että asia korjataan? Eipäs vääristellä siellä, vaikka saksalainen tässä ymmärsikin pelin ja leikin hengen hieman väärin. Se oli anteeksipyyntö, joka ei hänelle kelvannut, ei "korjaaminen". Mitä ne "seuraukset" sitten olisivatkaan, sitä on aivan paskanturhaa täällä jollain foorumilla arvailla.
Käsitit vissiin nyt edellisen väärin. Se ulisija siis nimenomaan vaati seurauksia, ei anteeksipyyntöjä. Hän sanoi, että tekijät (opiskelijat mukaan lukien) eivät saa päästä tästä millään anteeksipyynnöllä.
Katso tästä kohdasta 4:00 eteenpäin:
Erottava tekijä tässä nyt taitaa olla se että mitään niin abstraktia kuin konkreettistakaan vääryyttä tässä ei ole tapahtunut jos hänen omaa käytöstään ei sellaiseksi laske.Juu, ja käyttäjä tuossa yllä sanoi, että "ei riitä edes, että asia korjataan", mikä vetää vähän mutkat suoriksi. Ja mitä seuraamuksiin tulee, kukapa meistä ei koetusta vääryydestä toivoisi toteutuvan seurauksia? Ei se ole mikään nimenomaan "woke-kulttuurille" ominainen piirre. Yleisinhimillistä se on.
Tää tarviis nyt vähän määrittelyä. Lisäks tulkinta, että oli "tarkoitus on vahingoittaa muiden ihmisten elämää ja henkistä hyvinvointia" ei nyt ihan kanna, ellet tosiaan tunne tätä ihmistä niin hyvin, että pystyt näin sanomaan."vihamielistä woke-agendaa"
Parodiahorisontti on saavutettu.
Nyt pitäisi vielä selvittää, onko opiskelija olemassa rekisterimerkintänä yliopistolla, fyysisenä opiskelijana vaiko peräti rekisterimerkintää vastaavana fyysisenä opiskelijana.HY on vahvistanut, että opiskelija on tämän syksyn vaihdossa Suomessa.
Nyt pitäisi vielä selvittää, onko opiskelija olemassa rekisterimerkintänä yliopistolla, fyysisenä opiskelijana vaiko peräti rekisterimerkintää vastaavana fyysisenä opiskelijana.
Tässä suomen rasismikeskustelussa itseä kismittää se, että kun meillä ei ole enää oikeita isoja härkäsiä niin sitten tehdään kärpäsistä ja jopa kuvitteellisista kärpäsistä niitä härkäsiä
Viha, katkeruus ja kostonhimo koetun vääryyden jälkeen on toki yleisinhimillistä vaikka yksilöiden ja tilanteiden välillä vallitsee laaja vaihtelu pitkävihaisuuden ja anteeksiannon välillä.Juu, ja käyttäjä tuossa yllä sanoi, että "ei riitä edes, että asia korjataan", mikä vetää vähän mutkat suoriksi. Ja mitä seuraamuksiin tulee, kukapa meistä ei koetusta vääryydestä toivoisi toteutuvan seurauksia? Ei se ole mikään nimenomaan "woke-kulttuurille" ominainen piirre. Yleisinhimillistä se on.
Kyllä se nimenomaan on kun näidenkin henkilöiden kulut voisi käyttää vaikka tutkimuksen rahoittamiseen. Nykyään on kumma tapa, että joka instanssilla pitää olla sometilit ties missä ja tiedottaminenkin on pitkälti siirretty sinne. Noh, onhan se ilmainen alusta ja helppo käyttää, mikä selittää osan.Ymmärrät varmaan, että joka yliopistolla on palkkalistoilla henkilö(itä), joiden työtehtäviin nimenomaan kuuluu aktiivisuus somessa. Oli kommentointi mitä tahansa, ei se ole tutkimuksesta ja opetuksesta pois. Sikäli kommenttis on melko pöhkö.
Tämäkin, mutta jos nyt ajatellaan että tiedottajien, julkisuusvastaavien tai mitä promoottoreita ovatkaan, työ on tärkeää, niin heidän oikea työnsähän nimenomaan kärsii siitä, että heidän työpanostaan kuluu ammattiloukkaantujien ja trollien edessä kiemurteluun.Kyllä se nimenomaan on kun näidenkin henkilöiden kulut voisi käyttää vaikka tutkimuksen rahoittamiseen. Nykyään on kumma tapa, että joka instanssilla pitää olla sometilit ties missä ja tiedottaminenkin on pitkälti siirretty sinne. Noh, onhan se ilmainen alusta ja helppo käyttää, mikä selittää osan.
Toki on Ihan asiallista jos HY postailee vaikka konferensseista, tutkimuksista yms. yliopiston toimintaan liittyvästä.
No jaa, aika köyhä keijotus oli, kun lopulta tyyppi ei liittynyt tilanteeseen mitenkään. Keijotus oli siis tässä tapauksessa siis vain se perusteeton vihjailu. Toihan se julkisuutta, mutta oli aika veltto veto silti.Hienosti Keijo keijotti
Kyllä. Ja näitä otsikoita ja uutisia julkaistaan niin kauan, kun närkästyjät ja närkästymisestä närkästyjät (suurin osa tämän topicin kirjoittajista) näitä klikkaavat.Ongelmana tässä on se, että media tarttuu hanakasti kun huomaa otsikoiden potenttiaalin. Siinä kohtaa kun iltapäivälehdet syytää kirkuvia otsikoita, niin peli on jo menetetty. Keskiössä olevien henkilöiden täytyy omata psykopaatin hermot siinä paineessa, jos meinaa kyetä ragoimaan mitenkään järkevästi. Näin ylilyöntejä tapahtuu.
Vielä kun somessakin jo myllytetään täysiä, niin minkään tason järkevää keskustelua ei enään käsiteltävästä asiasta kyetä käymään.
Näin kärpäsestä syntyy härkänen ja loppujen lopuksi härkänen voi olla mitä vain maan ja taivaan väliltä.
Ei ole juurikaan olemassa närkästymisestä närkästyjiä. Tällaisen ulinan tukeminen ja mahdollistaminen kuuluisi tyrmätä, nauraa ulos ja/tai vaieta kuoliaaksi. Niin tehtiin silloin, kun ihmisillä oli vielä normaali ymmärrys ja täysijärkiset aikuiset puolustivat asemaansa eivätkä alistuneet häirikköjen mölinään. Siitä ei ole kovin kauan.Kyllä. Ja näitä otsikoita ja uutisia julkaistaan niin kauan, kun närkästyjät ja närkästymisestä närkästyjät (suurin osa tämän topicin kirjoittajista) näitä klikkaavat.
Ei ole juurikaan olemassa närkästymisestä närkästyjiä. Tällaisen ulinan tukeminen ja mahdollistaminen kuuluisi tyrmätä, nauraa ulos ja/tai vaieta kuoliaaksi. Niin tehtiin silloin, kun ihmisillä oli vielä normaali ymmärrys ja täysijärkiset aikuiset puolustivat asemaansa eivätkä alistuneet häirikköjen mölinään. Siitä ei ole kovin kauan.
Koko ilmiö on ongelmallinen vain siksi, että on olemassa liian suuri äänekäs vähemmistö heitä, jotka eivät selkeästi ilmaise etteivät lähde mukaan hullujen houreisiin.
Kannattaa googlettaa mitä kolonialismi tarkoittaa, jos tosiaan tuntuu siltä, että Afrikan tähti -peli edustaa sitä. Pelissä kuitenkin matkustetaan vain Afrikan mantereella aarteita etsimässä ilman kansallisuuksia, ihonvärejä tai mitään muutakaan agendaa. Pelissä on rosvoja, mutta nekin ovat pelimerkkien kuvan mukaan valkoihoisia ja uudemmissa versioissa niiden tilalla on varmuuden vuoksi käsittääkseni panttereita tai vastaavia. Seuraavissa keskusteluissa todennäköisesti pantterin karvan väri on väärä, tai sitten peliä syytetään eläinrääkkäyksestä, kun panttereita pidetään pimeässä laatikossa.Mietin sitten vielä itse Afrikan tähteä, onko siinä oikeasti mitään vikaa? Itseäni kiinnostaa aikaisemmat keskustelut aiheesta, joita ei ole pilattu nykyisellä paskamyrskyllä ja niitä myös löytyy. Ainakin koko 2000-luvun Afrikan tähti on aika ajoin nostettu keskusteluun ja peliä on pidetty aikansa tuotteena, eli konolialistisena pelinä.
Kaikesta huolimatta peli myy edelleen ja hyvä niin. Mutta mielestäni peliä voi hyvin käyttää esimerkkinä keskustelussa kolonialismista. Peli vain ymmärretään sen ajan tuotteena ja nykyään ihmisten mailmankuva on jo huomattavasti laajempi, eikä stereotyyppiset yksittäiset pelit siihen vaikuta.
Kannattaa googlettaa mitä kolonialismi tarkoittaa, jos tosiaan tuntuu siltä, että Afrikan tähti -peli edustaa sitä
Se että kohua on ollut joskus aiemminkin, ei tarkoita mitään. Jos sinä olet kerran niin hyvin perehtynyt aiheeseen, niin avaisitko tarkemmin, että miten kolonialismi ilmenee Afrikan tähdessä? Siis ilman, että kuvioon yhdistetään mielikuvituksen avulla pelin ulkopuolelta narratiivia monikansallisista yrityksistä, jotka riistävät paikallisia timanttikaivoksilla jne? Sellaisia pelissä ei kuitenkaan todellisuudessa ole, kuten ei ole rotuja, sukupuolia, kansallisuuksia, eikä orjiakaan. Tässä keskustelussa halutaan mielestäni oman agendan nimissä nähdä ongelmia siellä missä niitä ei todellisuudessa ole.Tähän voisi yhtä ylimielisesti kommentoida, että kannattaa perehtyä asiaan jos ei oma ymmärrys riitä.
Sen verran asiaa perehdyin menneisyydestä, että Afrikan tähti on tosiaan nostettu aikaisemminkin esille juuri kolonialismin varjossa, vaikka moni ei sitä pidä juuri hirveän merkittävänä. Kun perehtyy pellin syntyhistoriaan niin kyllä voi vain todeta, että siirtomaa-aika takana kummittelee.
Itse peliä pidän harmittomana ja yksinkertaisena seikailupelinä.
Kolonialismi on moniulotteinen, osin kiisteltykin historiallinen ilmiö, joka on ilmennyt eri tavoin eri puolilla maailmaa ja jota myös eri tutkijat ovat hahmottaneet eri tavoin. Sen keskeisenä elementtinä on ekspansio, toisten ihmisten maiden valloitus ja heidän yhteiskuntaansa ja kulttuuriinsa puuttuminen. Tähän usein sisältyy työvoiman ja luonnonvarojen hyväksikäyttöä sekä erottelua ja hierarkioita, jotka heijastavat rotua, uskontoa, kansallisuutta, sukupuolta jne. Usein kolonialismin on ymmärretty olevan liitoksissa eurooppalaisuuden, niin ihmisten, eläinten kuin tapojen ja ideoiden leviämiseen.
Paitsi beduuinit saattaa hyökätä Saharassa, ja Slave Coastille joutuu jäämään orjaksi, jos sieltä löytää tyhjän arvan.Se että kohua on ollut joskus aiemminkin, ei tarkoita mitään. Jos sinä olet kerran niin hyvin perehtynyt aiheeseen, niin avaisitko tarkemmin, että miten kolonialismi ilmenee Afrikan tähdessä? Siis ilman, että kuvioon yhdistetään mielikuvituksen avulla pelin ulkopuolelta narratiivia monikansallisista yrityksistä, jotka riistävät paikallisia timanttikaivoksilla jne? Sellaisia pelissä ei kuitenkaan todellisuudessa ole, kuten ei ole rotuja, sukupuolia, kansallisuuksia, eikä orjiakaan.
Slave coastia en muistanutkaan, mutta ei tuokaan silti edusta kolonialismia. Beduiinien hyökkäys ei voi olla asia, jota ei saa mainita, kun sellainen tilanne voi tapahtua oikeastikin ja kolonialismiin sekään ei liity. Sitä ei ole poistettu pelin uudemmistakaan painoksista, vaikka varkaat vaihdettiinkin niihin panttereihin/leopardeihin. Toki voisivat päivittää peliin mukaan vallankaappaukset, sisällissodat, nigerialaiskirjeet, ebolan, somalipiraatit ja muut nykypäivän syöpäpesäkkeet tuolta mantereelta. Voidaan sitten taas 70 vuoden päästä canceloida niitä.Paitsi beduuinit saattaa hyökätä Saharassa, ja Slave Coastille joutuu jäämään orjaksi, jos sieltä löytää tyhjän arvan.
Se että kohua on ollut joskus aiemminkin, ei tarkoita mitään. Jos sinä olet kerran niin hyvin perehtynyt aiheeseen, niin avaisitko tarkemmin, että miten kolonialismi ilmenee Afrikan tähdessä? Siis ilman, että kuvioon yhdistetään mielikuvituksen avulla pelin ulkopuolelta narratiivia monikansallisista yrityksistä, jotka riistävät paikallisia timanttikaivoksilla jne? Sellaisia pelissä ei kuitenkaan todellisuudessa ole, kuten ei ole rotuja, sukupuolia, kansallisuuksia, eikä orjiakaan.
Hassua tässä kaikessa on se että "järkevät" aikuiset pitävät peliä kolonilismisena ja rasistisena. Lapsille peli on sen sijaan hauska ja samalla oppii maantiedettä.Peli heijastaa nimen omaan kolonialismin aikaan ja inspiraatio ja paikat ym. on juuri tuolta ajalta. Eli se kuvaa aikaansa ja nykyään peliä ei tehtäisi näin. Mutta suhtauminen peliin myös tulee ottaa sen mukaisesti ja ymmärtää kehys.
Hassua tässä kaikessa on se että "järkevät" aikuiset pitävät peliä kolonilismisena ja rasistisena. Lapsille peli on sen sijaan hauska ja samalla oppii maantiedettä.
Kyseinen vahtooppilashan ei halunnut keskustella, vaan pelkkiä seuraamuksia, joten en kyllä näe tässä hedelmällistä pohjaa millekkään keskustelulle.Itse viittasin järkevillä aikuisilla lähinnä keskustelukulttuuriin, että aiheesta kun aiheesta voi keskustella. Asia liittyy juuri tähän lankaan, miten asiallinen keskustelu katoaa tyystin paskamyrskyyn.
Se on ihan sun oma syy ja valinta, jos et halua edetä pidemmälle, kuin keskustella yhden vaihto-opiskelijan asenteesta.Kyseinen vahtooppilashan ei halunnut keskustella, vaan pelkkiä seuraamuksia, joten en kyllä näe tässä hedelmällistä pohjaa millekkään keskustelulle.